tiistai 12. toukokuuta 2015

Miksi juuri TVkaista on syytettyjen penkillä?

TVkaistan oikeudenkäynti on saanut monet ihmettelemään, miksi syytettyjen penkillä on juuri TVkaista eivätkä esimerkiksi Soneran tai Elisan vastaavat palvelut.

Syitä on useita. Ensimmäinen niistä liittyy historiaan.

TVkaista perustettiin vuonna 2006 ja sen palvelu käynnistyi seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin myös Saunalahti esitteli oman Saunavisio-palvelunsa (uutinen 13.6.2007: Saunalahti esittelee nettiin tallentavan digiboksin). Vaikka Saunalahti oli jo tuolloin osa Elisaa, kahden kaveruksen TVkaista sai enemmän julkisuutta ja sitä alettiin pitää pilvitallennuksen edelläkävijänä. Lisäksi TVkaista myi palvelua kaikille kiinnostuneille, kun taas Saunavisio rajoittui operaattorin omiin asiakkaisiin.

Todennäköisesti isot operaattorit pelkäsivät, että vaikka pilvitallennuksen juridinen asema oli epäselvä, TVkaista kaappaisi markkinat itselleen. Ne halusivat mukaan markkinoille ja käynnistivät omat palvelunsa.

Toinen syy on siinä, että TVkaista on koko ajan tarjonnut kaksi ominaisuutta, joita oikeudenhaltijat pitävät erityisen laittomina: katselun Suomen rajojen ulkopuolelta sekä kaikkien kanavien automaattisen tallentamisen. Ensimmäinen rikkoo alueellisia esitysoikeuksia, joista tv-kanavat ovat maksaneet -- jälkimmäistä TTVK pitää merkkinä lähetystoiminnasta. Isojen operaattorien palveluissa tallennettavat ohjelmat valitaan yksi kerrallaan, jolloin toiminta muistuttaa enemmän tallentavaa digiboksia. Ne myös rajoittavat käytön alueelle, jolle ohjelman esitysoikeudet on ostettu.

Kolmas tekijä on TVkaistan väite siitä, että jokaisella asiakkaalla olisi oma tallennuslaite (TVkaista kasvattaa digiboksivuoren, Digitoday 18.2.2008). TVkaista tilasi jopa Kauppakamarin tavarantarkastajalta lausunnon konehuoneesta, joka lähes vuosi myöhemmin suoritetussa poliisitutkinnassa osoittautui lavastukseksi. Viime viikolla oikeudenkäynnissä toimitusjohtaja väitti, että konesali oli tekninen kokeilu, joka ei johtanut mihinkään. Selitys ei tunnu uskottavalta, sillä yksinkertaisia kytkimiä (hubeja) ei voi hyvällä tahdollakaan rinnastaa tallentimiin.

Jotain vaikuttanee sekin, ettei TVkaista poistanut palvelustaan kiisteltyjä toimintoja vaan on päinvastoin laajentanut toimintaansa perustamalla uusia palvelimia ja siirtänyt toimintansa tuntemattomalle taholle, jotta viranomaiset eivät voi puuttua siihen. Poliisitutkinnan jälkeen toimitusjohtaja katosi, mikä lykkäsi oikeudenkäyntiä näihin päiviin asti. Toimitusjohtaja ei vieläkään suostu paljastamaan, kenelle hän väittämänsä mukaan myi palvelun. Mitään dokumentteja siitä, että kauppa todella tehtiin, ei ole.

Viimeksi mainitut asiat ovat tapahtuneet vasta tutkintapyynnön jälkeen, joten ne eivät ole vaikuttaneet itse tutkintapyynnön jättämiseen.

TVkaista on ostanut oikeudellisia palveluita Turre Legalin Herkko Hietaselta, joka on itsekin jutussa syytettynä (melko kevein perustein, IMHO), oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla (kokonaissumma on suurempi, mutta sisältää läpilaskutusta ulkomaisille tahoille). Elisan, Soneran ja muiden operaattorien käytössä on joukko omia juristeja, joten juridista voimaa löytyy runsaasti. Tässä suhteessa TVkaista on ollut TTVK:lle helppo kohde.

TTVK:n mielestä kaikki Suomen noin 20 pilvitallennuspalvelua toimivat laittomasti, koska vuosi sitten alkaneet sopimusneuvottelut ovat yhä kesken. On luultavaa, että TVkaista-jutun päätös tulee vaikuttamaan neuvotteluihin ja ellei sopimukseen päästä, TTVK:n tähtäimessä ovat seuraavaksi kaikki muutkin pilvitallentajat.

Mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Tässä tapauksessa se on TVkaista.

Seuraamme kiinnostuneena miten asiassa käy.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nythän on tämä telkkarista.com
Ite nauhoitan ylen lähetyksiä takautuvasti, vaikka ovat drm-suojattuja. Se hyvä puoli.
Ja muidenkin kanavien ohjelmien tallentaminen onnistuu.

Jari kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.