perjantai 12. huhtikuuta 2013

Etäluettava sähkömittari -- turvallisuusriski?

Jokin aika sitten turvallisuudesta huolestunut henkilö lähetti minulle kysymyksen: onko etäluettava sähkömittari turvallisuusriski? Voivatko rosvot päätellä sähkönkulutuksesta milloin asukkaat ovat poissa kotoa ja ajoittaa murtonsa sen perusteella?

Periaatteessa kyllä, mutta riski ei taida olla kovin iso. Mittari lähettää kulutuslukeman sähkölaitokselle muutaman kerran vuorokaudessa, mutta koska tiedot siirretään tavallisena mobiilidatana, sen kaappaaminen on vaikeaa.

Monet sähköyhtiöt tarjoavat asiakkailleen web-sivun, josta voi seurata omaa kulutustaan graafisesti ja lähes reaaliajassa. Esimerkiksi Helsingin energian palvelu on varsin näppärä ja havainnollinen. Espoossa lienee vastaava, mutta sähköyhtiö ei ole tiedottanut asiasta. Eivät ehkä halua kotiasiakkaita kuormittamaan palveluaan, varsinkin kun tieto todennäköisesti laskisi kulutusta.

Web-palveluun kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Niiden urkkiminen tai arvaaminen avaisi tiedot rosvoille, mutta maksaako se vaivan? On paljon helpompaa käydä tarkistamassa, onko asunnossa iltaisin valot päällä.

Voi tietysti olla, että asuntoon on jätetty ajastin, joka sytyttelee ja sammuttelee valoja omia aikojaan. Kellon tarkkuudella toistuva valojen kytkentä ja sammutus on varma merkki siitä, että asunto on tyhjänä -- mutta tämäkin tieto on helpompi havainnoida aistinvaraisesti kuin murtaa netistä.

Fiksu rosvo voisi analysoida kulutuksen vaihteluita niin tarkkaan, että havaitsisi esimerkiksi lieden käytön aiheuttaman kulutuspiikin, tai tv-katselun tuoman lisäyksen. Mutta miksi nähdä vaivaa, kun Kamppi-Eira-lehti tietää kertoa paljon yksinkertaisemmasta kikasta.

Taitaa olla niin, että etäluettavat sähkömittarit kiinnostavat lähinnä nörttejä. Rosvoilla on aivan toinen logiikka.

Onneksi.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin Energian verkkopalvelu mittarin tietojen seurantaan on lähinnä jotain amatööritason puuhastelua. Lukemat päivittyvät pääsääntöisesti joskus aamuyöstä 03 kattamaan edellisen vuorokauden. On kuitenkin tuon tuosta hetkiä, jolloin lukematiedoissa on päivän tai parin viive tuon edeltävän lisäksi.

Kulutuksen seuraaminen ilman aidosti reaaliaikaista infoa on todella työlästä. Pitäisi käsin kirjoittaa ylös koska on vaikkapa lieden tai saunan napsauttanut päälle sekä pois.

Aron Viestitin kirjoitti...

Ei se kulutuksen reaaliaikainenkaan seuranta autuaaksi tee. Kokemuksia löytyy blogista http://viestitin.blogspot.fi/2012/04/kayttokokemuksia-fortum-kotinaytosta.html

Osmo kirjoitti...

Kyllä sinä siitä piikistä näet milloin sen milloin olet pannut päälle. Reaaliaikaisen tiedon lähettäminen olisi älytöntä ja tarpeetonta. Jos mittari on huoneistossa, niin hetkellisen kulutuksen voi katsoa siitä. Niissä on led, joka vilkkuu kulutuksen mukaan. Vanhemmissa oli sellainen pyörivä kiekko.

Mistä tiedät, että ne päivittyvät kello kolme aamulla? Sanotaanko siellä vai oletko todellakin käynyt tuohon aikaan kokeilemassa?

Unknown kirjoitti...

Tavalliset rosvot eivä välttämättä saa edes tietsikkaa päälle.

Ne jotka ovat kunnon nörttejä tyhjentelevät pankkitilejä tai tekevät töitä jollekin valtiolle.

Osmo kirjoitti...

En tässä pellkää nin rikollisia, mutta mitä keinoja tuo antaakaan viranomaisvalvontaan. Millä edellytyksillä viranomainen pääsee käsiksi noihin tuntikulutuksiin, jotka voivat antaa tietoja ihmisen tekemisistä. Jos epäilty sanoo olleensa kotona ja kulutus näyttää nollaa, ei se ole uskottavaa. Jotain kannabiksen kasvatusta voitaisiin etsiä noiden tietojen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä meillä on hieman tärkeämpiäkin ongelmia kuin miettiä murtovarkaiden häiriköintiä sähkömittarilukemien perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla kun on perinteinen kiinteähintainen tariffi, enkä usko tekeväni tuntitiedoilla mitään, niin voinko pyytää sähköyhtiötä hävittämään yksityiskohtaiset tuntitiedot ja säilyttämään vain yhteenvetotietoja siinä määrin kuin laskutuksen oikeellisuuden varmistamiseksi on tarpeen?

Miten kauan sähköyhtiöt säilyttävät yksityiskohtaisia tietoja, ja kenen toimeksiannosta?

Anonyymi kirjoitti...

Kuten aina, kun jonkin elektronisen kanssa ollaan tekemisissä, löytyy vainharhaisia hörhöjä. Käsittääkseni mittareista on levitetty FUD:ia, että aiheuttavat päänsärkyä, syöpää, you name it, niitä normaaleja. Ilmeisesti kuitenkin teknisesti tosiaan vastaavat kännykkää, jolla kerran-pari vuorokaudessa otetaan yhteys tekstiviestin tai lyhyen datayhteden verran? Olenko ymmärtänyt oikein? Ihanko niistä SIM-kortti löytyy?