maanantai 4. helmikuuta 2013

Nokia, älä kiirehdi sen tabletin kanssa

Tablet-koneet ovat in. Jo pitkään on kysytty, milloin Nokia julkistaa omansa. Sopiva hetki olisi ollut noin kolme vuotta sitten. Nyt on myöhäistä, ja aika on muutenkin erittäin huono.

Microsoft-yhteistyön vuoksi on selvää, että Nokian tablet käyttäisi Windows RT -järjestelmää. Mutta se markkina on erittäin vaikea: Microsoftin oma Surface on saanut paljon kielteistä julkisuutta ja kaikesta päätellen myyntiluvut ovat jääneet odotuksista.

Windows-tablet on juuri nyt hankalassa tilanteessa. iPadin ja Androidin johtoasema on vielä vahvempi kuin älypuhelimissa, eikä RT-mallilla ole oikeastaan mitään kilpailuetua. Se lähtee nollasta kahden vahvan kilpailijan perään. Ohjelmatarjonta on vaatimatonta ja Microsoftin idea tarjota RT-tabletissa myös (käytännössä) toimimaton Windows-työpöytä on ihan päätön.

Uutisten mukaan Nokia aikoo kuitenkin esitellä oman mallinsa ennen pitkää.

Tablet-koneet ovat käyttäjän kannalta mukavia mutta valmistajan kannalta ikäviä, sillä niillä on vaikea erottua joukosta. Ei voi kilpailla käytettävyydellä, ei näppäimistöllä, ei juuri teknisillä hienouksilla. Tabletit ovat laitteina hyvin yksinkertaisia. Vasta ekosysteemi saa ne elämään.

Sitten Symbianin jälkeen Nokialla ei ole ollut omaa ekosysteemiä. Mahdolliset hyödyt tablet-markkinoilta menevät Microsoftille.

Kuvaavaa on, että käytän itse edelleen vanhaa iPad 1 -mallia. En ole keksinyt mitään syytä, jolla perustella laitteen päivittämistä, vaikka Applella on menossa jo neljäs laitesukupolvi. Vähän tehokkaampi prosessori, retina-näyttö ja kamera eivät ole niin merkittäviä etuja, että kannattaisi hankkia uusi laite. Tabletin idea on sisällössä ja sovelluksissa, ei laitetekniikassa.

On vaikea keksiä mitään teknistä oivallusta, joka tekisi Nokian tabletista Microsoftin omaa tabletia paremman. Jos Microsoft-tabletin myynti takkuaa sen omalla käyttöjärjestelmällä ja omalla ekosysteemillä, miksi Nokia menestyisi paremmin?

Ehkä nokialaiset ovat keksineet jotain aivan uutta. Se on vaikeaa ja epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotonta. On liikkunut huhuja avattavasta näytöstä ja kaksisuuntaisesta kosketusnäytöstä, joka antaisi tuntuvaa (kirjaimellisesti!) palautetta takaisin sormille. Tai miten olisi 40 megapikselin Pureview-kamera tabletissa? Äh, ei tabletista ole kameraksi, älypuhelimet ovat ihan eri juttu.

Ilman todellista innovaatiota Nokian ei kannata hajauttaa resurssejaan usealle rintamalle nyt, kun älypuhelimissa on vihdoin saatu aikaan kilpailukykyisiä malleja.

Toivotaan, ettei Nokia esittele omaa tabletiaan -- mutta jos niin kuitenkin käy, että laite olisi yhtä mullistava kuin Communicator kauan sitten.

14 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oivaltava kirjoitus. Samaa mieltä - Nokia-tabletin tulisi olla todella mullistava, jotta vosi onnistua.

Sen sijaan iPad4 on oikeasti syy päivittää tabletti. Sisältöö tulee sovelluksista, mutta Retina-näyttö ja nopea prosessori palvelee näyttäviä mediasovelluksia. Ei tarvitse olla pelaaja pitääkseen tuoreimmasta iPadista. Myös iPad mini on varsin näppärä vehje, kertovat etenkin naispuoliset käyttäjät.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä esimerkki loistavasta markkinoille saapumisesta on Googlen Nexus 7. Ominaisuudet ja hinta kohdallaan.

Jopa niin kohdallaan että iPad Mini ei kiinnostanut enää laisinkaan ja retina-iPadia ei kaipaa. Tuoreimman Androidin myötä iOS tuntuu liian vanhanaikaiselta, kuin tehdyltä yksinkertaisille ihmisille. Enkä edes puhu mistään käyttöliittymän muokattavuudesta vaan ihan perusominaisuuksista.

Kari Aleksi kirjoitti...

Nokian tabletti oli ja kuopattiin monta vuotta sitten eikä sitä kukaan muista. Tabletti oli ennen Applea ja Verkkokauppa dumppasi ne markkinoille, sitä kun olisivat jalostaneet niin millä nyt surffailtaisiinkaan.
Samoin mp3-puhelimien kanssa taisi Noksu olla ennen muita liikkeellä, kuluttajat eivät vielä olleet kuulleetkaan moisesta tiedostosta ja Veikon Kone dumppasi Noksun varastot pois, ja kuinkas Änkaken kanssa, pelipuhelin ennen kuin.... oi noita aikoja kun Nokia oli kehityksen etujoukossa. Puuttui vain usko (?) noihin tuotteisiin, jotka nyt ovat muiden tuomina tulleet jokapäiväisiksi. Nyt on myöhäistä.

Erno kirjoitti...

Ite olen käyttänyt Nexus seiskaa joulusta lähtien ja täytyy myöntää, että Android on käytettävyydeltää aika tavalla MeeGoa jäljessä. Kuvittelisin, että Sailfishille, Ubuntulle ja Firefox OS:lle on tilausta. Nokia jätti kyllä timantin muille valmistajille.

Toivottavasti Nokia ei tuo WinRT laattaa ulos.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kyllä ne kiirehtii

ja vetää sen pois markkinoilta.

Nokia style.

Ja sitten Nokia pilkotaan mikkisoftalle.

Suunnitelmien mukaisesti.

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Ite olen käyttänyt Nexus seiskaa joulusta lähtien ja täytyy myöntää, että Android on käytettävyydeltää aika tavalla MeeGoa jäljessä."

Ostin itsekin Nexus 7:n. Millä tavalla käytettävyys on MeeGoa jäljessä?

Erno kirjoitti...

Kirjoitan joskus blogipostauksen, jossa vertailen Androidia ja MeeGoa, mutta suurimmat ongelmat ovat mielestäni softan käynnistämiseen vaadittavien siirtymien määrä ja kunnollisen "viestikeskuksen" puute (ja tietysti ne kolme "nappulaa" vs. MeeGon 0). Olen myös huomannut, että sormet swaippaavat koko ajan Androidia käyttäessä, vaikka siellä tekniikkaa käytetään vähemmän. Androidissa sovelluksen sulkeminen heittämällä on parempi kuin MeeGossa. Samoin yläpalkin veto alas.

Jotenkin vain MeeGo tuntuu intuitiivisemmalta. Osin tietysti kyse on tietysti vain mielipiteestä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mihin tablettiin Meego on saatavilla?

Ilkka R. kirjoitti...

Windows-tableteissa on kuitenkin jotain, mitä ei muissa ole.

Yksi on käyttäjätilit, eli kaikilla laitteen käyttäjillä voi olla omat käyttäjätilit omine asetuksineen, salasanan takana.

Toinen on moniajo, joka toimii kaikilla sovelluksilla ja jaetulla ruudulla. Ei vaan muutamalla, valmistajan omalla appsilla.

Ja lapsiperheet ehkä arvostavat kolmatta ominaisuutta, eli käyttäjätilien valvontaa. Voit antaa tietyt kellonajat, jolloin lapset voivat laitetta käyttää.

Nämä nyt tuli pikaisesti mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Android Jelly Beamissa on myös tuettu useamman käyttäjän profiilit.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jep, Nexus 7:ssa on Android 4.2.1 ja siten käyttäjäkohtaiset asetukset.

Moniajon hyöty tablet-koneessa on vähäisempi kuin perinteisessä läppärissä. 7" tableteissa näytön jakaminen kahden sovelluksen kesken on käytännössä turha ominaisuus, vaikka resoluution puolesta onnistuisikin.

Lasten käyttörajoitukset toteutuvat ehkä helpommin siinä, kun laite otetaan heiltä pois nukkumaan mentäessä :-)

Ergo: tablet ei ole pc.

Windows-tabletin suurin etu on sen yhteensopivuus vanhojen sovellusten kanssa ja telakointimahdollisuus, jolloin mukana kulkee vain tablet-osa.

Kaikki nämä ovat kuitenkin tapauskohtaisia asioita ja riippuvat siitä, miten kukin omaansa käyttää.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Kuuden päivän kokemuksella (enempää en kestänyt)en voi suositella MS "Surfacea" kenellekään.

Surkea tahmea näppäimistö,juuri mitään ei voi ladata, sovellutuskaupan valikoima kapea.

Voi unohtaa vaikkapa printtauksen/scannauksen Epsonin langattomaan.

Tabletit yleensäkin ovat vain "surfilautoja",Applen iPod´ssa on erinomainen näyttö ja nopea prosessori, mutta ei liitäntöjä...sovellutuskauppa nyt on paljon MS:a laajempi.

Nyt käytössä Acerin Iconia,tabletti
näppäimistötelakalla ja Win 8:lla, joka on aivan muuta kuin Surfacen RT...

Tero Lahtinen kirjoitti...

Mullapas onkin jo Nokian tabletti, 770. Vuodelta 2005 tai 2006.

Anonyymi kirjoitti...

Itse toivon että Nokia julkaisee Windows RT -tabletin.

Se lähes 100% varmuudella floppaa ja sitä kautta edistää Nokian irtautumista Microsoftista.

Nokialla on vielä toivoa, mutta hyvin vähän.