tiistai 18. joulukuuta 2012

Joululauluja ähkyyn asti

Olen digitoinut joululauluja sisältävät cd-levyni mp3-tiedostoiksi ja laittanut ne soimaan näin joulun alla kodin tietokoneella. Vaivaton, tauoton joulumusiikin äänimatto tuo tunnelmaa varsinkin aattoon ja joululahjojen paketointiin.

Nyt huomaan, että olen nähnyt vaivan aivan turhaan. Jouluradio.fi (www.jouluradio.fi) soittaa netissä joulumusiikkia tauotta -- ja valittavana on peräti viisi kanavaa: tavallinen jouluradio, kauneimmat joululaulut, samma på svenska, lasten joululaulut sekä uutena vielä jou'radio (uusien joululaulujen kilpailuun lähetettyjä biisejä ja demoja; takuulla ennen kuulematonta joulumusiikkia).

Saisiko olla joululauluja? Enemmän kuin lääkäri määrää.
Joululauluja viideltä kanavalta tauotta niin tietokoneeseen kuin mobiililaitteeseen. Tai kodin stereoihin, jos tietokone on yhdistetty niihin. Ja on kanavista FM-versioitakin analogiamaailmaa varten.

Musiikkipalvelun takana on Toivontuottajat eli Suomen lähetysseura. Musiikin välissä on vain lähetysseuran omia, ei kaupallisia mainoksia.

Jos mainokset eivät haittaa, lisää joulumusiikkia löytyy Radio Novan Joulun radio -palvelusta http://www.radionova.fi/nettiradio/joulunradio/.

Kinkusta ja konvehtirasioista tulee ähky, mutta niin tulee myös musiikista. Kuusi kanavaa ilmaista, tauotonta joulumusiikkia kuvaa hyvin sitä inflaatiota, mihin rajattoman tarjonnan digiaika on johtanut.

Täytyy olla todella hard core -joulufriikki (tai sitten ilman nettiyhteyttä), jotta vielä ostaisi tavaratalosta joulumusiikkia cd-levyllä.

8 kommenttia:

jmt kirjoitti...

Minulla on digitoituna MP3-soittimelle kaikki reggae-joululaululevyni. Niitä tuskin netistä löytyy. Suosio kun on sen kaltainen, että työkaverit kielsivät soittamasta niitä työpaikalla. Onneksi sain luvan kuunnella edes kuulokkeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ja jos meet oikeeseen nettiradioon, niin siellä on ainakin 50 kanavaa, jotka soittaa tauotonta tai mainoksilla pilkottua joulumusaa ja useissa tapauksissa voit vielä valita genrenkin...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mutta kun minua kiinnostaa jouluna lähinnä Petteri Punakuono ja Joulupuu on rakennettu... niitä ei kansainvälisissä nettiradioissa soiteta.

Anonyymi kirjoitti...

Nettiradioiden kautta joulumusiikista ähky? Saat kuulostamaan asian negatiiviselta. Meillä on kuunneltu joulun aikaan jouluradiota jo useamman vuoden. Ennemminkin hermot menisi siitä, jos sitä meidän ainoata joulu-cd:tä joutuisi kuuntelemaaan kuukauden päivät.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin tuon Kauneimmat joululaulut -kanavan soittolista on kovin lyhyt. Ei todellakaan voita omaa, kunnollista mp3-kokoelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla soitan kyseistä jouluradiota. Ensimmäisen kerran vuosiin haluan todella kuunnella joululauluja hiukan ennen joulua. Muutama vuosi ennen on tullut ähky jo hyvissä ajoin ennen aattoa. Ehkä syy on spotifyssa. On saanut kuunnella muuta musiikkia töissä, ilman muutaman metrin päässä soivasta radiosta. Nyt on aika joulumusiikin kun arkinen aherrus on vähäksi aikaa tauonnut juhlan kunniaksi.

ps. Mielenkiintoinen havainto, Chrome ei suostunut päästämään pihaustakaan joulumusiikkia. IE ei nikotellut ollenkaan. Syytä en jaksa etsiä, niitä joutuu etsimään ihan tarpeeksi töissä. Firefoxia en jaksa edes kokeilla. Flash 11.300 vai mikä versio se olikaan, sai koneen juntturaan totaalisesti ja poistettiin kotikoneilta.

Jouluradion tuottaa Toivontuottajat, joka kirjoittajan kommentista huolimatta ei ole sama kuin Suomen Lähetysseura. Vain Kauneimmat joululaulut -kanava tehdään yhteistyössä Lähetysseuran kanssa.