perjantai 14. lokakuuta 2011

YLE ei voi olla maksukanava

Yhä useampi jättää tv-maksun hoitamatta, joten uuden maksujärjestelmän löytämisellä alkaa olla kiire. Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä, paitsi yksi: Ylen kanavia ei voi siirtää maksukortin taakse. Kuitenkin juuri tätä mallia katsojat yleensä ehdottavat ensimmäisenä.

"Joka katsoo, se maksakoon" -periaate on looginen mahdottomuus. Ylestä ei voi tehdä maksu-tv:tä eikä valtio voi ryhtyä tv-operaattoriksi. Jos riittävän moni olisi valmis maksamaan Ylen laatuohjelmista, kanava pitäisi yksityistää. Valtio voi ylläpitää tv-toimintaa vain julkisena palveluna, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Toistuvat ehdotukset Ylen muuttamisesta maksukanavaksi osoittavat, miten hämäräksi julkisen palvelun käsite on käynyt. Eikä ihme, sillä sen määrittely on peräisin ajalta, jolloin Suomessa näkyi kaksi tv-kanavaa, nettiä ei ollut ja sisällöstä oli ylipäätään niukkuutta.

Tänään vapaasti näkyviä kanavia on yli tusina ja netti on täynnä ilmaista suomenkielistä sisältöä. Pien- ja erikoisryhmillä on runsaasti mahdollisuuksia saada viestinsä julkisuuteen. Kehityksen seurauksena osa Ylen alkuperäisestä tehtävästä on kadonnut.

Julkinen palvelu toteutuu aidosti vain radiossa. Siellä Ylen kanavilla on oma, selvästi kaupallisista kilpailijoista poikkeava profiilinsa. Television puolella Yle pyrkii tarjoamaan kaikkea kaikille, ja siitä katsojat eivät nykyisessä sisältötulvassa halua maksaa. Kyse ei ole pelkästä moraalikadosta, kuten ministeri Kiuru uskoo, vaan siitä, että Ylen merkitys kansalaisen arkipäivässä on viihteellistymisen ja ylitarjonnan myötä oleellisesti vähentynyt.

Ennen kuin eduskunta päättää, miten kerätä Ylen tarvitsemat 500 miljoonaa euroa vuodessa, sen pitäisi päivittää julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulle. Rahoituksesta voidaan keskustella vasta kun tiedetään, millainen organisaatio ja koneisto palvelun tuottamiseen tarvitaan. Nyt asiassa edetään takaperoisesti, aivan kuin mikään ympäröivässä maailmassa ei olisi muuttunut.

Hallitusohjelman mukaan "Ylen rooli suomalaisen kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ylen ulkopuolinen media on joutunut jo pitkään sopeutumaan kiristyvään kilpailuun ja laskeviin levikkeihin, jota kaavailtu arvonlisävero entisestään kiihdyttää. Löytyykö kansanedustajilta kiinnostusta myös muun kuin Ylen roolin turvaamiseen tiedonvälittäjänä ja sananvapauden foorumina?

9 kommenttia:

Petrik Salovaara kirjoitti...

Blogiasi lukiessa harmittaa kerta kerralta enemmän, että sinua ei valittu eduskuntaan. Sinulla on ilmiömäinen kyky löytää asioista punaisia lankoja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eduskuntaryhmät valmistelevat parhaillaan ehdotusta maksun järjestämisestä tuleviksi vuosiksi. Nyt olisi oikea aika herättää julkista keskustelua asiasta, kohta se on myöhäistä ja maksujärjestelmä löyty lukkoon moneksi vuodeksi.

Nyt olisi oikea aika kyseenalaistaa myös lehdistölle tuleva ALV-maksu, ennen kuin eduskunta lyö sen lukkoon.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Miksi ylipäätään "Valtion tuutti", josta kaikkien on pakko maksaa, mainosrahoitukseen vaan! Tai sitten suoraan budjetista muutama milli viralliseen tiedotekanavaan. YLE:n valtavasta henkilökunnasta 90% on pelkkiä politrukkeja!

Timppa kirjoitti...

Esittämistäsi perusteluista huolimatta pohdin edelleen maksukorttivaihtoehtoa. Se olisi loogisin ja yksinkertaisin tapa hoitaa Ylen rahoitus. Rahan keruun muotona se olisi myös hyvin halpa ja lakiteknisesti kerätyt rahat olisi helppo korvamerkitä Ylen käyttöön. Sen käyttöönottoonkaan ei vaadittaisi uutta kallista tekniikkaa.

Kortti ei olisi kuitenkaan toimiva ratkaisu jos sillä olisi pelkästään Ylen kanavat. Ollakseen toimiva ratkaisu, sen taakse pitäisi sijoittaa kaikki nykyiset maksuttomat kanavat. Silloin kyseessä olisi eräänlainen televisiomaksu 2.0 joka ei salli minkäänlaista vapaamatkustusta.

Jostain syystä tätä vaihtoehtoa ei ole julkisuudessa pohdittu. Ainakaan itse en näe sen käyttöönotolle mitään muodollisia esteitä.

Teemu kirjoitti...

Yksi juttu: sisällöstä tuntuu olevan edelleenkin niukkuutta, sen verran paljon tv:stä tulee uusintoja, tvshoppia ja chattiä. Niistäkö pitäisi maksaa?

hdmi kirjoitti...

"Ollakseen toimiva ratkaisu, sen taakse pitäisi sijoittaa kaikki nykyiset maksuttomat kanavat."

Luuletko että mainosrahoitteiset kanavat suostuvat noin vain salaamaan lähetyksensä ilman että saisivat osansa tv-maksusta.

Viranomainen voi tietysti laittaa toimilupaan tällaisen ehdon, mutta kun toimilupiakin tarvitaan vain eetterin kautta lähetettäessä, kaapelissa voisi salaamattomana lähettää edelleen. Jos kaapelikin olisi salattu ihmiset katsoisivat netin kautta...

Perustuslaissakin on sellainen maininta oikeudesta lähettää ja vastaanottaa viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Julkisen palvelun salaus on tosiaankin looginen mahdottomuus. Se olisi silloin salainen palvelu.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Jostain syystä tätä vaihtoehtoa
>ei ole julkisuudessa pohdittu.
>Ainakaan itse en näe sen
>käyttöönotolle mitään
>muodollisia esteitä.

Ongelma on siinä, että läheskään kaikilla ei ole laitteissaan paikkaa maksukorttia varten. Vielä suurempi ongelma on se, että maksukortti sitoisi katselun vain vastaanottimen omistamiseen, ja juuri siitä halutaan eroon. Yhä useampi katsoo ohjelmia älypuhelimella tai tietokoneella, ja niissä korttia ei voi käyttää.

Tietysti YLE voisi päättää, ettei se haluakaan ohjelmiaan katsottavan muusta kuin televisiosta, mutta se tietäisi kuolemaa koko tv-palvelulle.

Ja sitten vielä pitää muistaa, että YLE on television lisäksi myös radio, ja sekin tarvitsee rahansa jostain.

Osmo kirjoitti...

Tuo kaikkien kanavien paneminen kortin taakse poistaisi vain valvontaan liittyvän ongelman. Se ei poistaisi sitä ongelmaa, että maksu pienituloiselle yksinasujalle on kohtuuton. Lisäksi se ei poista sitä periaatteellista ongelmaa, että Ylen merkitys TV-tarjonnasta on liian pieni, että maksua voitaisiin perustella. Myöskään se ei ota kysymystä radion rahoittamiseen. Miksi TV:n katsojat rahoittaisivat radion.

Kortti myös toisi uusia ongelmia. Ihmisillä on nykyään niin erilaisia laitteita TV:n katseluun niin määrältään kuin laadultaankin. On laitteita joihin ei saa korttia. Perheessä on useita televisioita, on erillisiä tallentimia ja televisioita. Raaka tapa: kortti/maksu toisi monille ongelmia. Toki tässä voisi nähdä sen oikeudenmukaisuuden, että jos perheessä on useita telivisioita, niin pitäisi maksaa tuplasti. Jos taas sallittaisiin rinnakkaiskortit, tulisi taas jonkinlainen tarve tarkastuksille.

Maksukortti voisi mielestäni olla osana ratkaisua. Esimerkiksi Yle Teema voisi olla maksukortin takana.

Jotkut ehdottavat Ylen kutistamista joksikin tiedotekanavaksi. Minä en näe mitään perustetta tällaisen kanavan olemassaololle ylipäätään. Julkisen palvelun kanavan oikeutus tulee nimenomaan monipuolisesta ohjelmistosta. Sen tulee tuottaa ohjelmia, joita ihmiset haluavat katsoa, vaikka ei kaupallisin kriteerein kannattavasti.

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi TV:n katsojat rahoittaisivat radion."
Tai nettisisällön. 'Katso ilmaiseksi netistä jos et omista (lupamaksullista) tv:tä'
Ja maksu senkun nousee.