lauantai 18. kesäkuuta 2011

Hallitusohjelma vahvistaa pakkoruotsia ja tuo ruuhkamaksun?

Eilisen hallitusohjelman julkistuksen jälkeen netti tulvii kommentteja ja mielipiteitä. Tässä omia havaintojani aiheesta. Ohjelman teksti on sen verran koukeroista ja epämääräistä, että osa poiminnoista on pakko esittää kysymyksinä.

- Polttoaineen valmisteveron nosto on mielikuvitukseton ratkaisu ja tekee todella kipeää. Jokainen hallitus on turvautunut samaan keinoon lisätuloja saadakseen. Tällä kertaa tuotoksi odotetaan 250 miljoonaa euroa. On todennäköistä, että öljyn hinta tulee seuraavan nelivuotiskauden aikana koko ajan nousemaan ja vastaavasti euro heikkenemään. Kaikki tekijät yhdessä merkitsevät sitä, että bensa maksaa kohta kaksi euroa litra. Tukeeko se Suomen kasvua ja taloudellisen toimeliaisuuden lisäämistä?

- Polttoaineveron yhteydessä on toinenkin kohta: "Ajoneuvovero, käytön painottaminen verotuksessa", tuotto + 70 miljoonaa euroa. Luulisi, että jo valmisteveron korottaminen riittäisi painottamaan verotusta käyttöön, mutta tässä tavoitellaan jotain muuta. Tulkitsenko oikein, että tämä merkitsee jonkinlaista ajomääriin perustuvaa maksua? Siis käytännössä ruuhkamaksua (oik. kilometriveroa)?

- Liikennepolitiikan alla kerrotaan älyliikenteen uusista palveluista, taloudellisesta ohjauksesta (lisää veroja) ja liikenteen tehokkuuden kehittämistä. "Selvitetään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa" - eikö tätä ole selvitetty jo monta vuotta? Vaalien alla yksikään ehdokas (Vihreitä lukuunottamatta) ei kannattanut asiaa, ja kuitenkin se on taas ujutettu hallitusohjelmaan.

- Ennen vaaleja pakkoruotsia kritisoitiin voimakkaasti lähes kaikista puolueista. Tuli tunne, että elämme historiallisia hetkiä: pakkoruotsista voidaan vihdoin siirtyä hyötyruotsiin ja venäjän osuutta vahvistaa. Vaan kuinkas kävikään? RKP otettiin mukaan hallitukseen ja siksi ohjelmasta löytyvät tutut lauseet "kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara" ja "suomen- ja ruotsinkielisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kiellellään turvataan" (huom. kirjoitusvirhe, yksi harvoista). Lause "Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle" antaa ymmärtää, että pakkoruotsia pikemminkin vahvistetaan kuin heikennetään.

- Ilmeisesti ensimmäistä kertaa hyvitysmaksu on päässyt mukaan hallitusohjelmaan. Se "uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa". Maksu nähdään selvästi veroluonteisena tukena, ei tekijöille kopioinnista tulevana korvauksena. Samassa kappaleessa "luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa".

- Yleisradion rahoitus "uudistetaan siten, että rooli kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ei sanaakaan siitä, miten se tehdään. Sama tavoite oli jo edellisellä hallituksella, mutta sen toteuttaminen epäonnistui surkeasti. TV-lupatarkastukset lopetetaan, joten maksu uudistetaan pikavauhtia jo tänä syksynä. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten se käytännössä tapahtuu! Uusi liikenneministeri joutuu haukkaamaan kylmiltään ison palan kakkua.

- Arvonlisäveron tuominen lehdistölle on vakava paikka alalle, joka kamppailee muutenkin mahdottoman tehtävän edessä. Tätä pitää pohtia erillisessä kirjoituksessa.

Sitten vielä havaintoja IT-aiheista:

- Suomi halutaan edelleen nostaa Euroopan johtavaksi "laajakaistamaaksi". Tavoite on ylevä, mutta käytännössä mahdoton. Pitkät etäisyydet ja harva asutus takaavat sen, ettei tavoitetta koskaan saavuteta. Aiempi 100 megan laajakaista -hanke vuoteen 2015 mennessä pannaan syksyllä tarkasteluun, jonka pohjalta päätetään jatkotoimista.

- Tietoteknisesti kiinnostavia asioita ovat mm. "nopeutetaan vapaan langattoman verkon leviämistä", julkisen päätösvallan avaaminen kansalaisille netissä, julkisten tietoaineistojen avaaminen, nettipalvelujen esteettömyyden lisääminen, avointen rajapintojen ja standardien suosiminen sekä muistutus digitaalisen kuilun madaltamisesta takaamalla kaikille osallistuminen "esteettömästi" tietoyhteiskuntaan ja digitaaliseen maailmaan.

- "Valmistellaan uusi tietoyhteiskuntakaari..." Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Ilmeisesti sana on johdettu ikivanhasta maakaaresta. Google löytää yhden ainoan esiintymän tälle uudissanalle, ja se on hallitusohjelma itse. Ja miksi tekstissä puhutaan koko ajan "tietoverkoista"? Onko niitä nykyään muitakin kuin internet eli netti?

- "Julkisten sähköisten palvelujen kehittäminen annetaan yhden vahvat valtuudet omaavan tahon johdettavaksi" - olisiko tässä IT-aiheiden kovin lause?

- Rajavartiolaitos säästää kokonaista kaksi miljoonaa euroa automatisoimalla rajatarkistuksia. Summa on toiseksi pienin liite kakkosen kohdista. Biopasseihin ja kasvontunnistukseen perustuva tekniikka ei ole täysin aukotonta, joten on vaara, että se lisää rajojen avoimuutta väärällä tavalla. Onko näin saavutettu mitätön säästö todella suhteessa uusiin riskeihin?

11 kommenttia:

Aki Antman kirjoitti...

"Tietoyhteiskuntakaari" on kyllä melkoinen sanavalinta, jonka sisältö tai tarkoitus ei ihan helpolla aukea.

Kirjoitin eilen muutamia havaintoja IT-asioista, http://www.sulava.com/2011/06/neuvottelutulos-uuden-hallituksen-ohjelmasta/

Pertti kirjoitti...

Tuo kaari esiintyy perintönä Ruotsin vallan ajalta ja tarkoittaa siis lakia, Esim. oikeudenkäymiskaari. Jotta tuossa on kaiketi peitellysti ilmaistu, että tietoyhteiskuntaa varten aletaan säätää ihan omaa lakikokoelmaa,joku on keksinyt uussanan sitä kuvaamaan.

Toivottavasti sieltä harmaantalouden puolelta saadaan enemmän,mitä muilta osin yrittäjyyttä lamataan. Kuljetuskustannukset, rahdit yms. tulevat nostamaan palvelujen hintoja rajusti. Lisäksi jos ruuhkamaksut tulevat täysimääräisesti myös yrityksille.

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko muuten nähneet ainoatakaan positiivista kommenttia/blogikirjoitusta uudesta 'hallituksesta'? En minäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraavissa vaaleissa meidän tulee kaikkien muistaa nämä kusetukset. Ei saa äänestää väärin!

monojussi kirjoitti...

Hyviä havaintoja. Oman kursorisen lukemiseni perusteella ohjelman suurin absurditeetti on kuitenkin suhtautuminen koulutukseen. Sivulla 31 hehkutetaan: "Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 men-nessä." Hieno juttu, mutta todellisuus on kuitenkin jotain muuta – numero-osuudessa sivulla 85 koulu- ja opetusjärjestelmästä leikataan karvan verran alle 300 miljoonaa euroa vuodessa eli enemmän kuin miltään muulta hallinnonalalta.

Tiuskea Rakki kirjoitti...

Ja se pakkoruotsin koventaminen tehdään vielä juuri Folktingetin tilaaman Ahtisaaren ryhmän ehdotusten perusteella. Niitä ehdotuksiahan aikanaan oli juuri pelkästään RKP innolla juhlistamassa ajatuksella, että "me olemme nyt kuin Nelson Mandela" -- tms. heidän tahtonsa läpi saaminen näissä asioissa on automaattisesti suurtakin humanismia.

Kielipoliittisesti tämä hallitusohjelma on kyllä pahempi painajainen kuin osasin koskaan pelätä...

Jari kirjoitti...

Olen tyytyväinen hallitusohjelman pääkohtiin. Työverotusta ja perustuloa ei nosteta, joka lisää ostovoimaa, jonka luulisi olevan Petterillekin tärkeä. Muutenhan Petteriltä loppuisi maksavat lukijat.

Entisistä suurista puolueista puristettiin populismi pois. Ehkä tulevaisuudessa Suomi jakaantuu eliittikoalitioon vs. Perussuomalaisiin. Jälkimmäiset ovat niitä, jotka ymmärtävät että kaikki on hullusti, mutta eivät tiedä ongelmaan ratkaisua.

Jari kirjoitti...

Korjaus:

kirjoitin "Työverotusta ja perustuloa ei nosteta"

Tarkoitin että työverotusta ei nosteta ja perustulon verotusta lasketaan.

Tero Lehto kirjoitti...

Nimimerkki Jari arveli, että työn verotusta ei kiristetä.

Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, aikooko hallitus keventää ansiotuloverotusta sen verran, että se kompensoi inflaation, koska muutenhan verotus tosiasiallisesti kiristyy. Tätä ei ainakaan eilen sanottu uutisissa.

Toiseksi tulee mieleen, että kun kuntien valtionosuuksia pienennetään, moni kunta joutuu nostamaan kunnallisveroäyriään, eli työn verotus kiristyy.

Hallitus siis kenties vain siirtää painopistettä muualle. Hallitusohjelmassa tosin luki, että tämä kompensoitaisiin kunnille, mutta niin on aiemminkin katteettomasti lupailtu.

Markus kirjoitti...

"Anonyymi sanoi...
Seuraavissa vaaleissa meidän tulee kaikkien muistaa nämä kusetukset. Ei saa äänestää väärin!
"

Ja mites helvetissä täällä voi mitään äänestää kun nyt kun vaalitus oli tätä mitä oli, niin SILTI samat mädät säkit EDELLEEEN istuvat sielä tekemässä tyhmyyksiään... Itte asiassa nykyinen hallitus on jopa PAHEMPI mitä edellinen... Ja ennenkaikkea järjestäen kansan tahdon vastainen. Mitä jotkin hiton VIHREÄT jotka menetti puolet paikoistaan - EDELLEEN tekevät hallituksessa tuhojansa... Tässä maassa on nyt näiden vaalien myötä varmistunut vain yksi asia. Tässä maassa EI OLE DEMOKRATIAA. On aivan sama miten sitä äänestää ja minkälaista viestiä kansa antaa... ja sen vuoksi alkaa suunnitelma b: eli maastamuutto. Tämän kolmekymppisen miehen lompakosta ei enää kupata... Pitäkää vitun GPS satelliittine ja orwellinne... Kiitoksia englanninkoulutuksesta ja IT-alan koulutuksesta, jolle löytyy kyllä käyttöä ulkomailla!

Timo Suvanto kirjoitti...

Kun olen omassa blogissani käsitellyt pakkoruotsia varmaan useimmin kuin lääkärit suosittelisivat (käykää katsomassa hakusanalla "pakkoruotsi"), niin pitäähän samalla teemalla jatkaa pakonomaisesti.

Tämän hallituksen aikana pakkoruotsista ei luovuta, vaikka uuden hallituksen keskiviikkona nimettävä opetusministeri kannatti ainakin vaalikoneessa pakkoruotsista luopumista. Tässä asiassa on minulle täysin käsittämättömistä syistä puurot ja vellit täysin sekaisin. Esimerkiksi uuden oikeusministeri Henrikssonin mielestä kaksikielisyys tarkoittaa sitä, että kaikkien on opiskeltava vähemmistökieliä, poisluettuna saame tai saamet. Aivan samalla perusteella kaikkien, jopa ateistien pitäisi perehtyä luterilaiseen ja ortodoksiseen uskontoon.
Minä olen menettänyt uskoni järkevään eri ihmisten todelliset tarpeet huomioivaan kielipolitiikkaan Suomessa. O sancta simplicitas.