maanantai 11. huhtikuuta 2011

Länsimaisten arvojen lyhyt historia

Voi, miten takapajuisia ja kehittymättömiä monet Aasian ja Afrikan maat ovatkaan! Niissä ei tunneta demokratiaa eikä naisilla ole tasa-arvoa. Sen sijaan on kunniamurhia, pedofiliaa, lapsityövoimaa ja alkuperäiskansojen sortoa. Homoseksuaalisuus on yhä rikos monissa Lähi-idän maissa. Ja mikä pahinta: nyt ne pyrkivät jopa levittämään omaa uskontoaan tänne meidän Eurooppaan!

Länsimaisen sivistyksen historia on pitkä ja kunniakas, mutta sen soveltaminen käytäntöön on ällistyttävän tuore asia. Kun me länsimaat katsomme oikeudeksemme opettaa muita siitä, miten näiden tulisi elää, on syytä muistella omaa historiaamme.

Yhdysvallat ryösti Afrikasta orjia, jotka joutuivat epäinhimillisiin peltotöihin rakentamaan maan talouskasvua. Orjuus poistettiin vasta vuonna 1865. Samoihin aikoihin eurooppalaiset siirtolaiset jälkeläisineen ryöstivät ja valloittivat alkuperäisväestön maat. Intiaanit surmattiin, heidän kulttuurinsa hävitettiin ja hengissä selvinneet suljettiin reservaatteihin.

Syystäkin kiinalaiset ärähtivät USA:lle kysyen, mikä oikeus näillä on nyt toimia maailman ihmisoikeuksien tuomarina.

Kristinuskon levittämistä Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian maihin on pidetty pyhänä tehtävänä, jota omakin kirkkomme on rahoittanut. Kolehtia lähetystyön hyväksi kerätään varmaan vieläkin. Emme kuitenkaan suvaitse, että muut uskonnot tulevat tyrkyttämään omaa uskontoaan meille. Jopa sen näkyvä harjoittaminen herättää vastustusta.

Huutolaislapset eli suoranainen lapsiorjuus poistettiin Suomesta vasta vuonna 1923. Pitkään vaietusta asiasta ilmestyi äskettäin kirjakin.

Tuomitsemme lapsityövoiman käytön Aasiassa, vaikka nykyinen koulujen syysloma on aiemman perunannostoloman seuraaja. Aina 1970-luvulle asti lapset joutuivat keskeyttämään koulutyönsä ja osallistumaan sadonkorjuuseen. Usein loma oli porrastettu iän mukaan niin, että vanhimpia koululaisia käytettiin maatöissä jopa parin viikon ajan.

Naisten asema Suomessa on Euroopan parhaimpia, mutta tämäkin kehitys on melko tuoretta. Vielä 1950-luvulla nainen pääsi ravintolaan vain miesseurassa. En tarkalleen tiedä, milloin käytäntö vapautui, mutta nykysilmin katsottuna sääntö tuntuu naurettavalta -- eikä siitä tosiaan ole kuin muutama vuosikymmen. Kauempaa historiasta löytyykin sitten vaikka mitä hirveyksiä.

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 asti. Seuraavat 10 vuotta se oli "vain" sairaus. Aiheesta keskusteltiin aktiivisesti vaalipaneelissa vuonna 1983. Yllyttäminen homoseksuaaliseen tekoon poistui rikoslaista vasta vuonna 1999. Tuoreet uutiset kertovat uskonnon varjossa harjoitetusta pedofiliasta, josta on vaiettu niin katolisessa kirkossa kuin vanhoillislestadiolaisissa piireissä.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin: länsimaiden verityöt Afrikassa (erityisesti Belgia), kuolemanrangaistukset, poliittiset ja uskonnolliset vainot, juutalaisten joukkotuho, toinen maailmasota...

On hämmästyttävää, miten nopeasti Suomi ja muut länsimaat ovat kehittyneet. Tuntemamme sivistys, tasa-arvo ja vapaus ovat viimeisen sadan vuoden saavutuksia. Kiitos tästä kuuluu talouskasvulle sekä tiedonvälitykselle. Ne ovat kukistaneet sortoa, väkivaltaa ja väärinkäyttöä.

Omahyväisinä vaadimme nyt Kiinaa, Venäjää, Lähi-itää ja Afrikkaa noudattamaan välittömästi arvojamme unohtaen, että vielä 50 vuotta sitten emme olleet yhtään niitä parempia. Kehitys vaatii oman aikansa, mutta ennen pitkää talous ja tiedonvälitys tekevät tehtävänsä kaikissa maissa. Sitä ei mikään ismi eikä diktaattori pysty loputtomasti vastustamaan.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

15 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Hyvä teksti, mutta pitää muistaa, että orjakauppaa Yhdysvaltojen tarpeisiin hoidettiin myös suurelta osalta Euroopassa. Ainakin Englannissa tunnustetaan, että monen merikaupungin varakkuus perustuu orjakauppaan.

Kannattaa myös muistaa, että "nykyajan" toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet ovat erittäin tuore vaihe työelämässä. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin nopeasti ohi menevä.

Anonyymi kirjoitti...

Enemmän ääniä saisit varmaan kirjoittamalla että kannatat somaliraiskaajien karkottamista ja yksikielistä suomea ilman pakkoruotsia, mutta ihan hyvä ettet ole vajonnut sille tasolle!

Anonyymi kirjoitti...

"Tuntemamme sivistys, tasa-arvo ja vapaus ovat viimeisen sadan vuoden saavutuksia. Kiitos tästä kuuluu talouskasvulle sekä tiedonvälitykselle. Ne ovat kukistaneet sortoa, väkivaltaa ja väärinkäyttöä."

Mutta mitä on sivistys. Aiheesta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja, mutta sivistyksen käsite riippuu aina kulttuuriympäristöstä, mitä sivistyksen määrittelijä kulloinkin edustaa.

Millä perusteella me voimme määrittää olevamme sivistyneempiä, kuin joku paimentolaiskansa, joka noudattaa vuosisataisia traditioitaan. Heidän käsitys sivistyksen kehittymisestä on se, kun otetaan käyttöön koraanista joitain tiukan linjan tulkintoja.

Jari kirjoitti...

Yksi mies kirjoittaa maailmanhistroian uusiksi?

"Tuntemamme sivistys, tasa-arvo ja vapaus ovat viimeisen sadan vuoden saavutuksia. Kiitos tästä kuuluu talouskasvulle sekä tiedonvälitykselle"

Yhtä hyvin lauseen voi kääntää toiseenkin suuntaan. Ilman sivistystä talouskasvu ei olisi mahdollista ja tiedonvälityksestä ei olisi mitään hyötyä.

"Omahyväisinä vaadimme nyt Kiinaa, Venäjää, Lähi-itää ja Afrikkaa noudattamaan välittömästi arvojamme unohtaen, että vielä 50 vuotta sitten emme olleet yhtään niitä parempia. Kehitys vaatii oman aikansa, mutta ennen pitkää talous ja tiedonvälitys tekevät tehtävänsä kaikissa maissa. Sitä ei mikään ismi eikä diktaattori pysty loputtomasti vastustamaan."

Siis ei mikään ismi eikä diktaattori pysty vastustamaan (länsimaisten) arvojen rantautumista Kiinaan?

Ei tule mieleen mitään ismejä, joita Kiinassa voisi olla? Hehän kai julistautuvat kommunismiksi, mutta toteuttavatko he sitä? Eikö kysymys ole pelkästä diktatuurista, ei ismeistä?

Mikä ero on arvoilla ja ismeillä? Itse tulkitsen eron niin että ismeissä on aina takana jokin ajatusrakennelma, ideologia. Arvoilla ei tarvitse mitään perusteluita olla. Ne ovat käytäntöjä.

Olisi aika erikoista jos ajattelu johtaisi vain pahaan. Länsimaailma tarvitsee enemminkin ismejä kumoamaan pinttyneitä arvojaan. Ne syntyvät todennäköisemmin lännessä, kuten Zeitgeist-liike.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Yhtä hyvin lauseen voi kääntää
>toiseenkin suuntaan. Ilman
>sivistystä talouskasvu ei olisi
>mahdollista ja tiedonvälityksestä
>ei olisi mitään hyötyä.

Hmmm... onko sivistys talouskasvun edellytys vai päinvastoin? Varmaankin ne ovat naimisissa keskenään. Euroopassa oli kuitenkin sivistystä paljon ennen kuin talouskasvua, eikä sivistys pystynyt lopettamaan sotia. Talouskasvu pystyi. Euroopan valtiot eivät enää sodi keskenään, eikä nuoria miehiä saa lähtemään sotiin muuallekaan. Taloudellinen hyvinvointi laiskistaa ja tekee mukavuudenhaluiseksi. (Eri asia sitten on, että öljy- ja malmivarat ovat jatkossa uusien kiistojen aiheuttaja).

Tiedonvälityksen hyöty on se itse. Tärkeintä on, että tieto kulkee ruohonjuuritasolla.

On vaikea kuvitella, että Kiinassa toimisi nykyisenkaltainen kommunistipuolueen johtama markkinatalous enää sen jälkeen kun maan kansalaiset saavuttavat länsimaisen elintason (niin, ettei satojen miljoonien köyhää talonpoikaisjoukkoa enää ole).

Anonyymi kirjoitti...

Omahyväisinä vaadimme nyt Kiinaa, Venäjää, Lähi-itää ja Afrikkaa noudattamaan välittömästi arvojamme unohtaen, että vielä 50 vuotta sitten emme olleet yhtään niitä parempia.

Omahyväisyyttä en ole huomannut - aitoa auttamisen halua kylläkin.

Tilanne on nyt oleellisesti erilainen kuin 50 tai 100 vuotta sitten, koska silloin ei ollut ketään, joka olisi voinut meitä ojentaa. Olisimmeko nyt katkeria jos omiin hirmutekoihimme olisi puututtu aikanaan, vai kysyisimmekö sittenkin: Miksi tyydyitte katsomaan vierestä?

hdmi kirjoitti...

Tietysti arvot eri kulttuureissa muuttuvat eri aikaan, mutta ainakaan Suomi ei ole pahemmin nirsoillut kauppakumppanien kanssa. Suomi on länsimaista ehkä eniten hyötynyt kaupankäynnistä diktatuurien kanssa.

Kun 90-luvun alussa naapurin tyrannia romahti, romahti myös Suomen talous. Koko sen ajan kun Baltian maat kärvistelivät Neuvostomiehityksen alla, Suomi kävi miehittäjän kanssa tuottoisaa Clearing-kauppaa. Jos joku uskalsi mainita Viron erillisenä valtiona hänet leimattiin fasistiksi ja epähenkilöksi.

Eikä maantieteellinen läheisyys selitä kaikkea: Taivaallisen Rauhan aukion verilöylyn jälkeen ensimmäinen Kiinassa vieraillut länsimainen ministeri oli Suomen Pertti Salolainen.

Bagdad on täynnä taloja jotka suomalaiset rakensivat Saddamin valtakaudella. Koska Gaddafi oli Neuvostoliiton ystävä, niin tokihan suomalaistenkin piti hänelle aseita myydä.

Jori kirjoitti...

Se sama mainitsemasi kirja kertoo, että vaikka huutolaisuus poistui lainsäädännöstä jo 20-luvun alussa, niin käytäntö jatkui joissain kunnissa vielä 30-luvun loppupuolelle saakka. Itsenäisessäkin Suomessa siis lain käytäntöönpano kesti viitisentoista vuotta.

Erno kirjoitti...

Itseä rupesi eniten pohdituttamaan, että 100 vuodessa on tultu aika matka eteenpäin. Mitä tapahtuu seuraavassa 100 vuodessa? Onko silloin meidän nykyisen käsitykseen verrattuna "kaikilla hyvä olla"? Pohdinnat ovat aina mukavia ;)

Jari kirjoitti...

"eikä sivistys pystynyt lopettamaan sotia. Talouskasvu pystyi."

Hyvin uskottavaa. Siihen aikaan kun BKT oli Euroopassa vielä matala, se varmasti korreloi hyvinvoinnin kanssa. Kiinassa demokratia todennäköisesti tarvitsee avuksi talouskasvua.

Mutta koska tämä blogikirjoitus on tägätty vaalipuheeksi, niin pitää korostaa, että tästä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, että BKT olisi nykypäivänä absoluuttinen rauhan ja hyvinvoinnin mittari länsimaissa.

Wikipedian talouskasvu-artikkelissa lukee keskeinen idea: "Onnellisuus lisääntyy BKT:n kasvun myötä, joskin tason 15 000 dollaria/henkilö/vuosi jälkeen korrelaatio putoaa hyvin pieneksi."

Syy tuohon on ihan yksinkertainen: Korkea BKT kertoo maan korkeasta automaatiosta, joka lisää työttömyyden riskiä, ja sitä kautta vähentää yksilöiden taloudellista hyvinvointia.

http://akvama-ajattelua.blogspot.com/2011/01/vaalivuoden-talousteema.html

Anonyymi kirjoitti...

Joukkotuhoaminen on se ainoa arvo joka voidaan sanoa länsimaiseksi. Britit Afrikassa ja Aasiassa , Amerikkalaiset hävittivät Pohjois-Amerikan 500 intiaanikansaa , Natsit ja -45 Jenkit Euroopassa , Japanissa.

Ja edelleen kasvavassa määrin Jenkit Irakissa, Afganistanissa ja nyt Libyassa ja vain öljyn vuoksi.


Mutta suurin joukkotuho on vasta tulossa kun planeetta tuhoutuu Jenkkien rajattoman kasvun ideologia ja sen pakkolevitys tuhoaa maapallon ja ihmiskunnan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Jari: tägi tarkoittaa vain sitä, että postaus poimitaan näytettäväksi kampanjasivulla. Se ei ole varsinainen sisältöluokitus.

Totta, BKT:n suhde onnellisuuteen on menettänyt merkityksensä, mutta vaikka kyse olisikin automaatiosta (mikä ei ole itsestään selvää), se vähentää tehokkaasti nuorten miesten sotahaluja. Mukavuudenhalu ja huono fyysinen kunto eivät tue taisteluita naapurin kanssa -- onneksi.

hdmi kirjoitti...

"Hyvä teksti, mutta pitää muistaa, että orjakauppaa Yhdysvaltojen tarpeisiin hoidettiin myös suurelta osalta Euroopassa. Ainakin Englannissa tunnustetaan, että monen merikaupungin varakkuus perustuu orjakauppaan."

Kyllä Eurooppalaiset pitivät siirtomaissaan ihan omia orjia, vielä kauan sen jälkeen kun orjuus Yhdysvalloissa oli lakkautettu.

Julmin tapaus oli varmasti Belgian Kongo, kuten Petteri mainitsikin. Verirahoilla on EU:n pääkaupungin Brysselin vanhat palatsit rakennettu.

Anonyymi kirjoitti...

Orjakaupasta vielä: Suurimmat orjakauppiaat tulivat Ranskasta, Britanniasta sekä monista muista Euroopan maista. Osoitteena orjilla oli niin Amerikan manner kuin myös monet eurooppalaisten siirtokunnat Karibialla ja Tyynellämerelläkin.

Amerikan Yhdysvaltoja ei alussa ollut edes kunnolla olemassa kun orjakauppaa jo käytiin. Ei ihan kaikkea voi heidänkään kontolleen sälyttää, vaikka edelleen ignorantteja ovatkin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Helsingissä 1952 aloittanut White Lady oli ensimmäinen ravintola, johon naiset pääsivät ilman herraseuraa.