Kuulin tänään pyörryttäviä lukuja Intiasta: maassa on 550 miljoonaa alle 25-vuotiasta. Tänä vuonna työelämään tulee 83 miljoonaa uutta nuorta. Eikä Kiina jää pekkaa pahemmaksi, sillä sen talouden uskotaan ohittavan Yhdysvallat vuoden 2030 tienoilla. Kiinassa myydään jo nyt 14 miljoonaa autoa vuodessa, mikä on enemmän kuin Yhdysvalloissa. Autokannan odotetaan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa 200 miljoonaan autoon.
Luvut ovat käsittämättömiä ja kertovat, miten keskeinen Intian ja Kiinan rooli maailmantaloudessa tulee olemaan.
Kasvusta seuraa tietenkin myös megaluokan ongelmia. Esimerkiksi ne 200 miljoonaa autoa saattavat Kiinan kaltaisen maan kaaokseen, kun infrastruktuuri on aikoinaan rakennettu polkupyöriä varten. Omana kouluaikanani pelättiin päivää, jolloin jokainen kiinalainen hankkii jääkaapin. Jos maapallo ei kestä jääkaappeja, miten se kestää autot?
Me länsimaissa olemme tottuneet siihen, että saavutetuista eduista ei tingitä. Työoloja ei heikennettä, lomia ei lyhennettä, palkkoja ei lasketa. Tämä kaikki oli itsestään selvää aina 1980-luvulle asti, kun Eurooppa ja Yhdysvallat olivat talouden moottoreita. Työväenliike pystyi kohentamaan duunareiden asemaa ottamalla toistuvia askeleita: viisipäiväinen työviikko, palkalliset lomat, varhaisemmat eläkkeet. Parannukset ajettiin läpi voimakkaalla tahtotilalla. Yritykset sopeutuivat, koska työn tuottavuus parani koko ajan ja länsimaiden markkinat johtivat talouskehitystä. Sodan jälkeen kasvava väestö tarvitsi koko ajan uusia tuotteita ja palveluita.
Nyt tilanne on muuttumassa meidän kannaltamme ikävään suuntaan. Eurooppalaiset ovat alkaneet pitää elintasoa saavutettuna etuna, joka antaa oikeuden pitkiin lomiin, hyviin palveluihin, matkusteluun, shoppailuun ja pitkään eläkeikään. Tarvittaessa tasoa ylläpidetään vaikka valtionvelkaa kasvattamalla. Syntyvyys on olemattoman pientä, samalla kun eläkeläisten osuus kasvaa nopeasti. Rakenteet ovat jäykät, sillä kaikki pitävät kiinni vanhoista eduistaan.
Emme me suomalaiset tässä muita huonompia ole, melkeinpä päinvastoin. Ranskalaiset ovat ihan oma lukunsa. He lakkoilevat, kapinoivat ja mellakoivat kaikkea muutosta vastaan. Ranska on kuitenkin Suomea kymmenen kertaa suurempi kansantalous. Suuri kotimarkkina auttaa sitä kestämään paremmin globaalissa kilpailussa.
Yhdysvalloissa tilanne on hieman toinen, koska espanjankielinen väestö lisääntyy nopeasti ja sen keski-ikä on alhainen. Nuorten määrä korreloi tulevan talouskasvun ja yhteiskunnan dynaamisuuden kanssa. Nuoret ottavat riskejä, perustavat yrityksiä, tekevät innovaatioita. Nuoret tarvitsevat asuntoja ja kulutustavaroita. Kuka haluaa perustaa yrityksen Eurooppaan, kun nopeasti kasvavat jättimarkkinat ovat Aasiassa? Mistä jatkossa tulevat innovaatiot?
Elintaso ei ole saavutettu etu. Globaalissa taloudessa se on ansaittava joka päivä uudelleen. Turha kuvitella, että kiinalaiset tyytyvät loputtomiin tekemään nälkäpalkalla tavaroita meidän eurooppalaisten iloksi ja elintason ylläpitämiseksi. He haluavat osansa vauraudesta. Jos mielimme säilyttää edellisten sukupolvien työllään ansaitsemat edut, meidän on säilytettävä asemamme globaalissa taloudessa.
Jos joku puolue lupaa seuraavissa vaaleissa helppoa ja vaurasta tulevaisuutta, se valehtelee. Helppoja ratkaisuja ei ole. Jonkun on maksettava se elintaso, jota olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä.
Aasian talousmahdit ovat Suomelle myös mahdollisuus. Mailla on loputon kysyntä uusiutuvan energian, jätehuollon, koulutuksen ja terveydenhuollon osaamisesta. Siinä me suomalaiset olemme hyviä.
Eikä tarvitse lähteä Aasiaan asti. Eurooppa pysähtyy, mutta itänaapurissa kehitys on vasta alkamassa. Venäjän markkinat ovat Suomelle mahdollisuus, jonka hyödyntämisen esteinä ovat vanhat asenteet ja kielitaidottomuus. Ainakin Itä-Suomessa pitäisi kiireesti korvata pakkoruotsi pakkovenäjällä.
Tämän päivän uutinen kertoi Allegro-junista, jotka alkavat liikennöidä Helsingin ja Pietarin välillä joulukuun alussa. Matka-aika puolittuu kolmeen ja puoleen tuntiin. Jatkossa Helsingistä pääsee junalla Pietariin yhtä nopeasti kuin Jyväskylään ja nopeammin kuin Kuopioon, Savonlinnaan tai Joensuuhun. Venäjä on entistä lähempänä.
Aasian ja Venäjän markkinoiden hyödyntäminen vaatii kuitenkin kovaa työtä, ja sitä nuoret eivät enää arvosta entiseen tapaan. Vapaa-aika ja leppoistaminen houkuttaa enemmän kuin ura ja yrittäminen.
Aivan kuin suomalainen elämäntapa olisi saavutettu etu.
5 kommenttia:
Esimerkiksi ne 200 miljoonaa autoa saattavat Kiinan kaltaisen maan kaaokseen, kun infrastruktuuri on aikoinaan rakennettu polkupyöriä varten. Omana kouluaikanani pelättiin päivää, jolloin jokainen kiinalainen hankkii jääkaapin.
Jääkaappeja varten Kiinassa on työn alla 100+ ydinvoimalaa. Pari vuotta sitten sanottiin että Kiinassa avataan kaksi uutta hiilivoimalaa joka viikko. Jääkaappien lisäksi sähköä tarvitaan muiden maiden muovilelujen tuottamiseen.
Viimeisen viidentoista vuoden aikana Kiinaan on rakennettu 65000 kilometriä moottoritietä -- monikaistaista, 120 km/h rajoitukset, kyltit myös englanniksi, sähköiset ilmoitustaulut jne. Ensi vuonna kyseinen moottoritieverkosto on maailman pisin eli ylittää amerikkalaisten Interstate-tieverkoston. Nyt se on jo pidempi kuin Kanadan, Ranskan ja Saksan moottoritiet yhteensä.
Myös itse moottoritieverkon ulkopuolella rakennetaan tieverkostoa kovaa vauhtia.
Suurten kaupunkien välille on rakennettu junaverkko, jonka tähtäimessä on suurnopeusjunat.
Jossain amerikkalaisessa talouslehdessä oli hyvä juttu kiinalaisten tieverkon rakentamisesta. 65000 kilometriä on rakennettu lyhyemmässä ajassa kuin Los Angelesissa on noppailtu muutaman kilometrin korjaustyötä. Nyt korjaaminen on päätetty tehdä -- enää puuttuu rahat ja aikataulu. Montakohan kymmentä tuhatta kilometriä Kiina tekee moottoritietä siinä ajassa kun amerikkalaisten projekti lopulta valmistuu?
Kiinan imago on helposti riisiä syövät polkupyöräilijät tai suuressa teollisuushallissa ompelukoneita käyttävät naiset. Näitäkin 1,300,000,000 asukkaaseen varmasti mahtuu. Samaan aikaan Kiinasta on tullut kuitenkin ykkönen monessa "länsimaalaisessa" asiassa, ja ompelukoneiden lisäksi siellä käytetään myös tuoreinta mahdollista teknologiaa. Shanghai on huomattavasti vakuuttavampi esitys kuin New York tai Lontoo.
Petri: hyvä täsmennys, ajattelin liikaa kiinalaisia kaupunkeja. Kiina avasi äskettäin ehkä maailman vaativimman junayhteyden Tiibetiin ja suurnopeusjunien kehittäjänä maa on huippua (esim. Shanghai). Suurkaupunkien välinen liikenneverkosto on moderni ja pesee jenkit kevyesti. USAssa lama-aikaan rakennettu interstate-verkosto rapistuu eikä juniin ole koskaan panostettu. Kiinassa infran rakentaminen on helppoa senkin vuoksi, että maa on valtion omistuksessa ja kylät asukkaineen voidaan aina siirtää alta pois. Yritäpä samaa länsimaissa!
Silti 200 miljoonaa autoa on valtava määrä. Moottoritiet voivat olla kunnossa, mutta miten kaupungit ja maaseudun kylät kestävät rasituksen?
Shanghaissa on rakennettu 10 vuoden aikana 11 metrolinjaa, kun meillä on arvottu 40 vuotta ja saatu aikaan yksi puolikas linja. Ja sekin on rakennuspäätöksen jälkeen viivästynyt edelleen änkyröiden tekemien valitusten vuoksi.
Sarasvuo taisi olla oikeassa kun sanoi Euroopan olevan väsyneiden etuilijoiden maanosa:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Jari+Sarasvuo+Eurooppa+on+v%C3%A4syneiden+etuilijoiden+maanosa/1135257584105
Shanghaissa ei voinut välttyä ajattelemasta kuin Kummelin sketsissä - me ollaan hävitty tää peli.
Shanghaissa ei voinut välttyä ajattelemasta kuin Kummelin sketsissä - me ollaan hävitty tää peli.
Ja ironisinta on, että me eurooppalaiset luulemme voittaneemme.
Intialaiset on kanssa kovia tekemään työtä.
http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/09/intialainen-it-ulkoistaminen-hertt-kysymyksi-amerikassa.html
Lähetä kommentti