maanantai 9. elokuuta 2010

Hyvää palvelua HUSissa

On muodikasta kritisoida julkista terveydenhuoltoa ja väittää, että yksityistämällä palvelut paranevat ja hinnat laskevat.

Olin kesäkuussa nielurisaleikkauksessa Meilahden sairaalassa ja kaikki sujui kuin rasvattu. Oudoksuin kutsuun merkittyä saapumisaikaa (7:15), jouduin ajamaan suoraan aamutelevisiosta sairaalaan taksilla. Mutta jo pari minuuttia myöhemmin kutsuttiin nimellä ja prosessi alkoi rullata. Vaatteiden vaihto, nukutus, leikkaus, tarkkailu, ohjeet, kotiutus. Kaikki pelasi kuin kello.

Erityisen ilahtunut olin sairaanhoitajasta, jonka työpisteen viereen meidät kaksi potilasta sänkyinemme kärrättiin leikkauksen jälkeen. Hän tarjoili heti päärynämehujään ja tarkkaili meitä koko loppupäivän sivusilmällä, kyseli vointia useampaan kertaan ja opasti henkilökohtaisesti mahdollisista jälkiseurauksista. Vaikka kyse oli helposta toimenpiteestä, myös nuori naislääkäri kävi ennen ja jälkeen operaation katsomassa, että kaikki oli hyvin.

En muista, milloin olisin viimeksi saanut vastaavaa palvelua kaupallisella puolella. Enkä tarkoita pelkkää terveydenhuoltoa, vaan kaikkia muitakin palveluita.

Toki ennalta suunniteltu rutiinioperaatio on sairaalalle helppo tapaus. Jonottaminen poliklinikalla, hoitovirheet ja riittämätön henkilökunta tekisivät aivan toisen vaikutelman. Ehkä kokemuksen positiivisuutta lisäsi myös helpotus siitä, että pääsi pois sairaalasta. Harva iloitsee päästessään kaupasta hengissä ulos.

Julkiset palvelut voivat olla hyviä ja toimivia. Nykyinen trendi terveydenhuollon yksityistämisestä ei välttämättä palvele potilaan etua. Yksityistämisen takana ovat kuitenkin isot voimat, sillä ala tulevaisuuden bisnes. Kaupallinen intressi ei kohtaa potilaan intressiä.

Viimeinen positiivinen yllätys oli lasku, joka oli kokonaista 89 euroa. Se on tietenkin vain asiakkaalta perittävä osuus, lopun maksan veroissa. Mutta tälläisinä päivinä maksan niitä mielelläni.

8 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

Oletko nyt varma että kokoomus on sinun puolueesi?

Anonyymi kirjoitti...

Kilpailu yleensä parantaa toimintaa, oli se sitten mitä vain. Yksityistäminen ei valitettavasti aina takaa kunnon kilpailua. Terveydenhuolto voi olla tällainen hankala ala, mutta kilpailun tuomat edut ovat kyllä niin suuret, että kannattaa pohtia saataisiinko sitä järkevästi lisättyä tällekin alalle.

SwitchX kirjoitti...

Julkisesta terveydenhuollosta puhuttaessa pitäisi aina huomata erottaa kaksi asiaa. Terveskeskuspalvelut ja sitten se todellinen sairaalatoiminta.

Sairaalatoiminnasta (leikkaukset, lastenvuodeosastot, ensiapu, synnytykset jne) itselläni on oman perheeni kanssa loistavia kokemuksia HUSsissa, mutta terveyskeskuspalveluista ei valitettavasti voi sanoa samaa ja yksityinen puoli vie voiton "kuus-nolla".

Anonyymi kirjoitti...

Homma toimii niin kauan kun "koko Suomen kauneus" ei ole samoissa tiloissa.

Vesa Linja-aho kirjoitti...

Samanlaisia kokemuksia minullakin sairaalareissuista.

Julkisen terveydenhuollon huono maine perustuu siihen, että niitä ikäviä kokemuksia rummutetaan netissä.

Toinen juttu on sitten se, että jos sairaus on vähänkin "epätavallinen", niin julkiselle puolelle voi olla vaikea päästä hoitoon; yksityiset tietenkin hoitavat kun vain lyö rahaa tiskiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Oletko nyt varma että kokoomus on sinun puolueesi?"

Eräs kaverini ei päässyt kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska oli sitä mieltä, että ihan kaikkea ei kannata yksityistää.

Tosin jos pohditaan asiaa rationaalisesti, niin:

* kokoomus ei ole mitenkään kunnostautunut terveydenhuollon alasajossa sen enempää kuin vasemmistokaan
* jos mietitään vaihtoehtoja, niin niistäkään mikään ei ole sen parempi ainakaan kokonaisuuden kannalta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Terveydenhuollon yksityistämisessä on periaatteellinen ongelma: todellisten tulosten mittaaminen on liki mahdotonta. Kaupallinen terveydenhuolto saattaa näyttää tehokkaalta, kun mitataan vain potilasmääriä ja hoitoaikoja mutta pitkävaikutteisen terveystilan mittaaminen ja sen suhteuttaminen kustannuksiin on erittäin vaikeaa.

Bisneksen parantamiseksi on suuri houkutus tehdä turhia operaatioita ja laboratoriokokeita. Se, mikä paperilla näyttää tehokkuudelta, voikin olla jotain ihan muuta.

Terveydenhoito soveltuu huonosti bisnekseksi, koska potilaan ja yhteiskunnan kannalta parasta hoitoa on se, jota ei edes tarvita. Pitäisi hoitaa ihmisen terveyttä eikä rahastaa hänen sairauksillaan, mutta se taas olisi huonoa bisnestä. Mikään bisnes ei halua tehdä itseään tarpeettomaksi - ja juuri siihen terveydenhuollossa pitäisi pyrkiä.

Miksi monta pientä yritystä, joiden pääasiallinen tarkoitus ei ole parantaa kansan terveyttä vaan tuottaa lisäarvoa omistajille, toimisi tehokkaammin kuin yksi iso yksikkö, joka hyötyy lisäksi mittakaavaedusta?

Anonyymi kirjoitti...

"Terveydenhoito soveltuu huonosti bisnekseksi, koska potilaan ja yhteiskunnan kannalta parasta hoitoa on se, jota ei edes tarvita. Pitäisi hoitaa ihmisen terveyttä eikä rahastaa hänen sairauksillaan, mutta se taas olisi huonoa bisnestä."

Tämä ongelma voitaisiin ehkä kiertää ottamlla bisnekseen mukaan vakuutusyhtiöt, jotka joutuisivat korvaamaan myös asiakkaiden sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyden.

"Miksi monta pientä yritystä, joiden pääasiallinen tarkoitus ei ole parantaa kansan terveyttä vaan tuottaa lisäarvoa omistajille, toimisi tehokkaammin kuin yksi iso yksikkö, joka hyötyy lisäksi mittakaavaedusta?"

Tämähän tietenkin pitäisi saada markkinoiden ratkaistavaksi. Jos pieni ei toimi, niin se kuolee pois. Olemassa oleva julkinen systeemi toki olisi järkevä pitää kilpailussa mukana.

Tuo ongelma tavoitteiden suhteen on toki jotenkin ratkaistava, ehkä niiden vakuutusten kautta. Kysymys ei ole helppo ja luultavasti niin hyvää kilpailua ei tälle alalle saada kuin monelle muulle.