torstai 12. elokuuta 2010

Disconnected people

Itä-Suomessa on talouksia, jotka ovat olleet jo kaksi viikkoa ilman sähköä ja puhelinyhteyksiä. Mietipä sitä! Sähköä saa aggregaatista, käsivoimin karjanhoito ja maatalon ylläpito kävisi mahdottomaksi -- mutta nettiä ja puhelinta ei saa mistään.

Kaksi viikkoa ilman, että voi soittaa kenellekään. Ei voi edes kysyä, milloin yhteydet palautuvat. Ei voi päivittää blogia, ei Facebookia, ei jutella kenenkään kanssa. Ja maaseudulla naapuritkin ovat kaukana. Eristys on täydellinen. Onneksi on sentään aurinkoinen, lämmin kesä eikä pimeä, paukkuva pakkanen.

Matkapuhelimet eivät toimi, koska tukiasemia ei ole varustettu pitkien sähkökatkojen varalta. Niiden akut tyhjenevät muutamassa päivässä. Asemien sähkönsyöttö on ollut ilmajohtojen varassa, ja kun kaatuvat puut ovat katkoneet kaapelit, asemat pimenevät.

Tapahtunut on tuore muistutus siitä, miten haavoittuva tietoyhteiskuntamme on. Kaikki perustuu siihen, että tietoliikenneyhteydet toimivat. Kun sähköä ei ole, mikään ei toimi. Elämä pysähtyy.

Kaksi viikkoa ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Sen rinnalla puheet 100 megan laajakaistasta koko Suomeen tuntuvat elitistiseltä puuhastelulta. Mitä väliä, vaikka Suomen laajakaistayhteydet eivät olisikaan maailman 10 nopeimman maan joukossa, jos tuhannet kotitaloudet ovat täysin disconnected?

On helppo unohtaa, että Suomi on iso ja harvaanasuttu maa. "Katsokaa karttaa!" ennen kuin murehditte Suomen sijoitusta kansainvälisissä nopeusvertailuissa. Ja vetäkää tukiasemien sähkönsyöttö maakaapeleilla, jotta ne eivät ole niin alttiita ympäristöolosuhteille.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valtateiden varsille tulisi pystyttää puhelinkioskeja. Jenkkiläisissä elokuvissakin erämään halki johtavien teiden varsilla näkyy puhelinkioskeja.

Anonyymi kirjoitti...

"Matkapuhelimet eivät toimi, koska tukiasemia ei ole varustettu pitkien sähkökatkojen varalta. Niiden akut tyhjenevät muutamassa päivässä."

Näyttäisi kuitenkin siltä, että osa tukiasemista meni samantien pimeäksi. Akkujen pitäisi kestää sen aikaa, että paikalle saadaan aggrekaatti. Jos vielä datalinjat tehdään vain maakaapeleilla tai ilmayhteyksin, tukiasemaverkko olisi käytännössä myrskynpitävä.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta;

70,000 taloudesta katkoista on jäljellä enää 4,000 (eilinen HS:n uutinen). Samainen uutinen puhuu Vattenfallin 800:sta asiakkaasta, tällä hetkellä Vattenfallin sivuilla on mainittu n. 350 vikaa. Fortumin vikakartta ei näytä yhtään vikaa. Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistys arvioi että puita kaatui yli 100,000 m3.

http://www.elisa.fi/asiakaspalvelu/hairiokartta/ kartan mukaan mikään tukiasema ei ole kokonaan pimeänä.

Ottaen huomioon minkälaisista poikkeuksellisista myrkyistä oli kyse, ihan hienostihan hommat on saatu kuntoon. JOS näistä tulee jokavuotisia ilmiöitä, on tietty toivottavaa että verkkoja ja muuta pyritään parantamaan mahdollisuuksien mukaan.

Kaikki ei ole mahdollista vaikka poliitikot niin aina lupaavatkin.

hdmi kirjoitti...

Maaseudulla tukiasemalta vaaditaan vain kolmen tunnin akunkestoa.

Sen sijaan että käyttäisimme satoja miljoonia tukiaisiin joilla rakennetaan rannikoita rumentavia tuulivoimaloita laitetaan ne ropellit tukiasemiin ja vesitornien katoille. Suomessa ainakin kaksi valmistajaa tekee tarkoitukseen sopivia vertikaalimyllyjä. Jo ratkeaa varavoimaongelmat ja sähkölasku pienenee. Esimerkkiä löytyy Teksasista:

http://www.greenrightnow.com/kabc/2009/07/14/new-texas-water-tower-will-combine-wind-power/

Petteri Järvinen kirjoitti...

Maaseudulla tukiasemalta vaaditaan vain kolmen tunnin akunkestoa.

Jep, tässä on yksi huoltovarmuutta heikentävä tekijä. Vanhat 2G-tukiasemat toimivat akuilla jopa viikon, 3G-asemat vain joitakin tunteja.

Vertikaalinen tuulimylly tukiasemassa kuulostaa hyvältä idealta, samoin voisi ajatella aurinkokennoja?

Anonyymi kirjoitti...

#samoin voisi ajatella aurinkokennoja?#

Millä pidät linnut pois paskomasta aurinkokennoon.