torstai 27. elokuuta 2009

Miksei Amazon myy leluja Suomeen?

Usein valitetaan sitä, ettei online-elokuvia tai ladattavaa musiikkia myydä Suomeen. Pitäisi myydä, mutta on jotenkin ymmärrettävää, että piratismin, alueellisten levitysoikeuksien, takuujärjestelyjen tai esim. elokuvilta vaadittavan ennakkotarkistuksen vuoksi jotain rajoituksia saattaa olla.

Mutta mikä selittää sen, ettei Englannin Amazon myy leluja Suomeen? Ei liioin Amerikan Amazon. Ja miksi ihmeessä tieto myyntirajoituksesta ei tule ajoissa, kun toiveikas asiakas laittaa tuotetta ostoskoriin, vaan vasta kassalla?? Olen jo vuosia sitten törmännyt ilmiöön mm. kameroiden ja mp3-musiikin kanssa, mutta tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Mikä ihme estää myymästä yksinkertaista lelua suomalaiselle asiakkaalle?

Pojan kanssa surffattiin netissä ja koetettiin löytää verkkokauppaa, josta voisi ostaa Transformers 2 -elokuvassa esiintyvän Ravage-hahmon. Ei löytynyt yhtään suomalaista. Amazonista löytyisi, mutta raha ei kelpaa. Muutama englantilainen lelukauppa löytyi, mutta - yllätys, yllätys - ne ovat Amazonin Retailing Partnereita ja uloskirjaus käy vain Amazonin kautta.

Grrr! Ei voi olla näin vaikeaa, kun kyse on sentään EU:n sisämarkkinoista. Jos jollakin on tietoa kaupasta, joka myy Suomessa Ravage-figuurin, kuulisin siitä mielelläni.

Mistä esto johtuu? Amazonin sivulla on anteeksipyyntö ja lisätietoja varten linkki sivulle, jolla on eri tuotekategorioita. Kohta "PC & Video Games, Toys & Games and Software items" ei kuitenkaan toimi.

Yksi toimivista linkeistä on kohta "DIY & Tools, Electronics, Health & Personal Care... Home & Garden and Kitchen items". Sallitujen maiden listalla on mm. Slovenia ja Ruotsi, mutta ei Suomea. Miksi näitä saa myydä Ruotsiin, mutta ei Suomeen?

Pelien myyntiä säätelee kohta "PC & Video Games and Software items and accessories". Se on toinen niistä kahdesta, jonka listassa mainitaan erikseen Suomi (toinen on "Baby, Beauty, Clothing..." jne).

Viidentoista vuoden asiakkuuden aikana olen aina ollut tyytyväinen Amazoniin. Koskaan en ole saanut väärää tuotetta. Alkuvuosina sain jopa joululahjan, kannellisen eristemukin kahvia varten. Mutta tämä nyppii.

Lasten tarkkaavaisuus jaksaa aina hämmästyttää. Poika ihmetteli heti, miksi Englannin versiossa luki shopping basket ja Amerikan versiossa shopping cart. Kuvake on silti molemmissa sama. Enpä ole itse koskaan kiinnittänyt huomiota asiaan.

Tähän sentään osasin vastata: Amerikassa kaikki on suurempaa.

8 kommenttia:

Janne Paalijärvi kirjoitti...

Olen ihmetellyt myös tätä toimintaa. Sopivien emolevyjen tilaaminen britti-amazonista on nähtävästi, jos ei täysin mahdotonta, niin ainakin erittäin vaikeaa.

Ravageista puhuttaessa en voi olla mainitsematta seuraavaa, ajan hermolle ehkä paremmin sopivaa tuotetta: http://tinyurl.com/Ravage-1-USB . Tallennuskapasiteettiin nähden hinnakas, mutta silti erittäin houkutteleva. Edes linkin verkkokaupan tuntemattomuus allekirjoittaneelle ei riittänyt pelottelemaan minua pois, vaan tein esitilauksen jo joitakin aikoja takaperin. Nyt sitä vain odotellaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Heh, hauska! Tuon voisi ostaa itselle, mutta valitettavasti pojan leikkeihin siitä ei ole.

Lähetin kyselyn asiakaspalveluun, katsotaan mitä Amazon vastaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lienee toimittaja/brandikohtaista lisenssipelleilyä sillä viime viikolla tuli juuri perille kaksi pakettia Tuomas-veturi Legoja britti-amazonista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Amazonin asiakaspalvelusta vastasi Jaqculine vajaan tunnin kuluessa kyselystä, ainakaan asiakaspalvelua ei voi moittia!

Hänen viestinsä oli, että myynnin esteenä on Amazonin puolesta kaupan tekevä yhteistyökumppani. Jos kauppa ei halua toimittaa tavaraa maan rajojen ulkopuolelle, kannattaa kokeilla toista myyjää, sellaista jonka kohdalla lukee "International delivery available". Amazon on itse pelkkä näyteikkuna, todellinen kauppa ja varasto ovat ihan muualla.

Selityksen mukana oli lista tavallista liirum-laarumia, jota copy-pastetaan viestistä toiseen, ja jonka informaatioarvo on nolla. Mutta periaatteessa siis näin. Tämä selittäisi, miksi Tuomas-veturin leegoja voi tilata, mutta Transformeria ei.

Ilmeisesti Amazonin logiikka menee niin, että tavallinen lisää ostoskoriin -painike valitsee ensimmäisen (halvimman?) myyjän listalta. Vasta maksaessaan ulkomainen ostaja huomaa, ettei kaupasta tulekaan mitään. Lisätietoja etsivälle Amazon esittää harhaanjohtavan listan tuotteista, joita ei toimiteta kuin tiettyihin maihin.

Jos asiakas hoksaa itse vaihtaa kauppaa, hän voi valita kaupan, joka toimittaa ulkomaille. Paitsi että tässä tapauksessa Amazonin itsensä valitsemassa kaupassa oli merkintä myynnistä ulkomaille - se vain ei pitänyt paikkaansa. Kolmesta kaupasta kaksi lupasi myydä ulkomaille ja valitsemalla niistä sen toisen tilaus meni vihdoin läpi.

Tämä on hyvä tietää kaikkien Amazonin kanssa asioivien.

On hämmästyttävää, että nettikaupan ikoni ja pioneeri voi toimia näin kömpelösti. Amazonilla jos kellä on kokemusta kansainvälisistä toimituksista ja myynneistä.

Toinenkin ällistyttävä juttu: Amazonin sivut näyttävät edelleen samanlaisilta kuin 14 vuotta sitten. Koko historiansa aikana Amazon ei ole tehnyt yhtään varsinaista saittiuudistusta!

Ana kirjoitti...

"This is a local shop for local people, there's nothing for you here!"

http://www.youtube.com/watch?v=gCJcqnuUawE

Anonyymi kirjoitti...

Moro.
itte oon käyttäny Transformers lelu hankinnoissa sivua Hoppy Link Japan eli hlj.com
Kukunor eli kukunor.com siellä on myös Transformers leluja saatavilla

suosittelen lämpimästi vierailemaan ntfa.net foorumilla, sieltä löytyy osa suomalaisista Transformers keräilijöistä ja sekä keräilijöitä mm. Ruotsista, Norjasta sekä Tanskasta. ja keräilijöiltä itseltään kysymällä, saa myös hyviä vinkkejä ulkomaisista lelu kaupoista, kuten Big Bad Toy Store bigbadtoystore.com

Muuan Transformers-fani kirjoitti...

Saattaa hyvinkin olla, että olette tästä jo tietoinen, tai että olette jo tuon Ravagen jostain saaneet, mutta sanottakoon nyt silti, että kyseinen figuuri tuli tänne Suomeenkin joulumarkkinoille joskus loppusyksystä ;)

Anonyymi kirjoitti...

I'm no longer positive the place you're getting your information, but good topic.
I must spend some time studying more or working out more.
Thank you for great info I was searching for this information for my mission.
Here is my web blog ; Miles Davis Milestone 1958