sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Yle aikoo säästää kanavia vähentämällä

Television digitalisointi ei ollutkaan avain säästöihin, aivan kuten epäilin. Jakelutekniikka ei ole kallista, ohjelmien tuottaminen ja kanavien pyörittäminen on. Digitalisoinnin myötä Ylen kanavien määrä nousi kahdesta viiteen, mikä lisäsi tuntuvasti kustannuksia.

Nyt kustannukset ovat osoittautumassa liian raskaiksi. Kanavamäärän vähentäminen on looginen ja toimiva vaihtoehto. Kanavien sammuttaminen on toki noloa, mutta paljon tehokkaampaa ja vähemmän kivuliasta kuin henkilökunnan irtisanominen.

Jos Extra-kanava tosiaan loppuu, kukaan ei jää kaipaamaan epämääräisiä mielensäästäjiä ja muita ajantappo-ohjelmia. Ne kertovat, ettei Ylellä tosiaankaan ole sisältöä kaikille kanaville.
Koko kanava-ajattelu on joutunut murrokseen. Tallentavien digisovittimien aikakaudella on sama, milloin ohjelmat esitetään -- katsoja kokoaa joka tapauksessa tarjonnasta oman virtuaalikanavansa. Yhä useampi ei enää katsele tv-ohjelmia livenä silloinkaan, vaikka olisi kotona lähetyksen tullessa.

Extra-kanavan oikeat ohjelmat voidaan siirtää neljälle muulle kanavalle. Radiossa tilanne on hankalampi, koska muiden kanavien ohjelmatarjonta on jo nyt ympärivuorokautista eikä tallentavia radiosovittimia käytetä. Itse asiassa radiosta nauhoittaminen on tänään jopa vaikeampaa kuin 10-15 vuotta sitten, sillä kasettidekkejä tai muita ääninauhureita ei ole.

Yhden kanavan sulkeminen olisi teknisesti jopa toivottavaa. Silloin Yle voisi käyttää enemmän bittejä neljän muun kanavan lähettämiseen. Saisimme vihdoin paremman kuvanlaadun ja 5.1-tilaäänet.

Ei kommentteja: