torstai 24. marraskuuta 2011

Matkapuhelin Blu-ray-soittimen kaukosäätimenä

Ostin itselleni isänpäivälahjaksi Sonyn BDP-S580 Blu-ray-soittimen. Katuhinta on noin 200 euroa. Halvempikin malli (S480) löytyy, mutta siinä ei ole sisäänrakennettua wlan-yhteyttä.

Syy Sonyn valintaan oli sen tuki iPhone- ja Android-puhelimille. Toki soittimessa on kaikki modernit tekniset hienoudet, mutta älypuhelimen käyttö kaukosäätimenä oli se varsinainen juju.

Laite itsessään on juuri niin mitätön ja muovinen kuin alle 200 euron AV-laitteelta voi odottaakin, mutta tekniikka on kohdallaan ja Media Remote -kaukosäädinsovellus toimii kuten pitää.

Ajatus matkapuhelimesta kaukosäätimenä ei ole uusi, mutta vasta nyt se toimii kunnolla. Ensimmäisissä toteutuksissa ohjausta yritettiin Irda-portin kautta infrapunalla, mikä oli yksisuuntaista ja kömpelöä. AV-laitteen nettiyhteys mahdollistaa kaksisuuntaisen tiedonsiirron ja silloin homma rokkaa.

Älypuhelimen käytöstä kaukosäätimenä on monia etuja. Toisin kuin perinteinen kaukosäädin, puhelin ei ole hukassa eikä paristot lopussa. Siirtyminen laitekohtaisista kapuloista yhteen älypuhelimeen on kaikin puolin tervetullut. Ja kun ohjaus tapahtuu kodin wlan-verkon läpi, edes näköyhteyttä ei tarvita, vaan musiikin voi hiljentää mistä tahansa huoneesta tai jopa parvekkeelta. Kaksisuuntaisuus ja linkit sosiaaliseen mediaan avaavat ihan uusia mahdollisuuksia, samoin ohjaus usealta puhelimelta samanaikaisesti.

Kaukosäädinohjelmassa on neljä näyttöä, joista Full remote -sivu näyttää tältä:

Ohjelman Android-versio on melkeinpä identtinen:

Käyttäjä voi valita toiminnon, joka aktivoituu puhelinta ravistettaessa. Valitsin siirtymisen seuraavalle raidalle. iPhonessa voi valita myös sen, mitä tapahtuu kun puhelin käännetään pöydällä ylösalaisin (jostain syystä tätä vaihtoehtoa ei ole Androidissa). Valitsin tähän kohtaan pause-toiminnon.

Puhelin näyttää viimeksi kuunnellut levyt ja katsotut elokuvat:

Nuolipainike avaa näytön, jossa raidan tai elokuvan nimi, laulajat, näyttelijät ym. toimivat linkkeinä erilaisiin hakupalveluihin.

Esimerkin elokuva on Adjustment Bureau, jonka Gracenote jostain syystä tunnistaa saksalaiseksi versioksi. Blu-ray-levyjen tietokanta on vielä kovin vaatimaton.

Mistä tahansa kentästä voi hakea helposti lisätietoja netin kautta:

Kumma kyllä, cd-levyn sisältämien kappaleiden nimiä ei saa näkymään puhelimessa, vaikka ne näkyvätkin televisiossa. Blu-ray-soitin hakee automaattisesti raitojen nimet ja kansikuvan Gracenote-palvelusta. Musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu hyödyntää yhä enemmän netin mahdollisuuksia. Jatkossa kaikissa AV-laitteissa on nettiliitäntä, joko langallinen tai langaton. Sonyn soittimessa on molemmat.

Lisäksi soittimella voi streamata musiikkia ja videoita kodin lähiverkon palvelimelta DLNA-tekniikalla. Sitä varten ei ole omia painikkeita, mutta kaukosäätimen ensimmäinen näyttö toimii kosketusherkkänä alustana.

Blu-ray-soittimessa on myös nettiselain ja Facebook. Niiden käyttö on kuitenkin kömpelöä, sillä selain on hidas eikä matkapuhelimen käyttöä näppäimistönä ole toteutettu kunnolla. Samoin kaukosäädinohjelman viimeinen välilehti on vielä tekemättä. Tältä osin jäämme odottamaan seuraavaa softapäivitystä.

Älypuhelinohjaus löytyy myös joistakin uusista tv- ja AV-vahvistinmalleista. Pioneerin järeämmille AV-vahvistimille on jopa iPad-versio, jossa toistokäyriä ym. voi säätää graafisesti isolta näytöltä.

Kun kaikki laitteet tukevat älyohjausta, sohvapöydän voi vihdoin vapauttaa kapulavarastosta parempaan käyttöön.

14 kommenttia:

Jouni kirjoitti...

Tuo laite menee hankinta listalle. iPhone tuki on aina plussaa.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy tunnustaa että kuulun siihen uskontokuntaan joka ei ymmärrä miksi kaikki toiminnot pitää saada siihen puhelimeen mukaan.

Kaukosäätimet ovat ehkä joskus hukassa mutta aina kuitenkin liki käden ulottuvilla olohuoneessa -- jossain.

Puhelin taas on muutaman kerran hukassa joka kuukausi ja voi olla missä tahansa asunnon kaikista kerroksista -- usein se jää myös autoon keskilokeroon. En ole myöskään törmännyt vielä yhteenkään älypuhelimeen, jonka akunkestoa voisi kehua -- varsinkaan verrattuna kaukosäätimiin.

PS. Meillä on kodissa myös pari iPod nanoa -- joilla on vain yksi funktio, pyöriä jossain täynnä musiikkia..

Zarr kirjoitti...

Odotan edelleenkin blu-ray-soitinta josta saa helposti kaikki käyttäjäestot pois (PUO, protected user operation). DVD:n tapauksessa tuo oli suht helppoa, mutta BD:llä kun koko homma perustuu siihen Javahäkkyrään niin ei ole hirveästi yrittäjiä näkynyt. Ainoa poikkeus lienee Panasonic, jolle saa (maksua vastaan) jotain, http://www.firmwareinfo.com/.

Nykyisellään laitan Pioneerin DVD-soittimeeni kiekon sisään ja painan play, ja soitin alkaa automaattisesti toistaa levyn pisintä raitaa, mikä yleensä on elokuva. Ei pakollisia mainoksia, logoja, "ethän vain varastanut tätä leffaa"-infopätkiä, ylipitkiä menuja tai muutakaan roskaa.

Haluan Blu-raylle vastaavan toiminnallisuuden ennen kuin moiseen siirryn. Siihen asti - no, netistä saa 720p-tasoisia leffoja oikein hyvin, fullHD:takin pienellä vaivannäöllä. Eikä tarvitse kärsiä "käyttöliittymästä".

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kun puhelimessa on kohta myös kotiavain ja sähköinen NFC-lompakko, sitä ei parane unohtaa mihinkään.

Akkukesto on tietysti ongelma, samoin näytön pimentyminen ja näppäimistölukon kytkeytyminen päälle (varsinkin jos pin-koodi on käytössä).

Toisaalta AV-vahvistimissa alkaa olla niin paljon säädettäviä ominaisuuksia, että iso näyttö on todella tarpeen. Jo pitkään vahvistimet ovat näyttäneet asetukset tv-ruudulla, koska pelkillä nappuloilla ja merkkivaloilla ei hommasta tule mitään.

Vielä yksi juttu liittyy musiikin digitalisoitumiseen. Kun käytössä on nettiradio ja omakin musiikkikirjasto on tiedostoina levyllä, musiikin valinta ja hakeminen vaativat perinteistä kapulaa parempaa tekniikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos saa olla utelias, niin mitäpä
sait sitten lapsilta lahjaksi, kun itse ostit tuon laitteen ?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hyviä isänpäivän toivotuksia. Lahjojen suhteen oma apu paras apu!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista kuulla, jos jollakulla on kokemuksia telkkareiden ohjaamiseen soveltuvista iphone sovelluksista. Ainakin Samsung näyttää tarjoavan tällaista uudempiin tv-malleihinsa

Petteri Järvinen kirjoitti...

Samsungin TV-remoteohjelmasta on Android-versio, etsi hakusanalla "Samsung Remote". Käyttäjäkommentit:

"Ihan mahtava", "Nyt toimii myös täydellisesti näppiksenä niin telkun nettiselaimessa kun Facebookissa&Twitterissäkin.", "Mahtava ohjelma! Hienosti toimii HTC Desire Z ja ue55d7005".

Tämä Sonyn remoteohjelma toimii myös valmistajan uudempien televisioiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkien laitteiden pitää tukea tuota ennenkuin hommaan. Muuten sen on vain yksi kapula muiden joukossa. Ja pari pientä ongelmaakin tuossa on. Ensinnäkin kosketusnäyttö, sitä on hankala painella sokkona. Toisekseen puhelimet menevät nukkumaan, joten leffan pysäyttäminen pauselle: kapulan lukitus auki -> liuta näppäinlukko auki ->(mahd pin kooodi) -> pause. Vrt tätä siihen että voin painaa sokkona harmony 900:n (RF - ei tarvitse sohia) nappia kerran kun lähden jääkaapille.

Toki tuo 900:n ei ole täydellinen, vaatii konffailua ja IR silmien asennusta. Samoin kaksisuuntaisuus puuttuu. Mutta toistaiseksi se on vielä kätevämpi...

Anonyymi kirjoitti...

Joo,isänpäivälahja kannattaa hankkia itse,muuten käy kuin minulle,sain vaimolta lahjaksi pitkät kalsarit;)!
Itse ostin TM:n (arkena luen vain parturissa),rikkaat ne iPodeja ....

Anonyymi kirjoitti...

Luurit tarjoavat itsetehdyille socket- pohjaisille ohjelmille lukuisia sovellutusmahdollisuuksiawlanin kautta paikallisverkoon. Mutta on alkanut tuntumaan siltä, että luurin valmistajat eivät halua antaa api-kirjastojaan 3. osapuolien käyttöön. Ainakaan natiivilla ohjelmointikielellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on tosiaan totta että kehittyvään tekniikkaan ei perinteiset kapulat sinällään riitä.

Meillä esimerkiksi musiikin suhteen tilanne onkin käytännössä se, että Remote Desktopilla käytetään Mac Minin iTunesia esimerkiksi kannettavalta tai iPadilta.

"Kaukosäädin" on käytännössä Apple TV:n pieni kaukosäädin, joka tekee ne perusjutut hienosti.

Eli kenties kaukosäätimen toimivin tulevaisuus onkin pienen kaukosäätimen + tabletin yhdistelmä, ei kaukosäätimen käyttöliittymän siirtäminen sellaisenaan puhelimeen kuten Sonyn kuvissa näyttäisi olevan. Sama malli on myös Samsungin televisioissa, se Android-sovellus on vain kopio kaukosäätimestä ja etänäyttö.

Osmo kirjoitti...

Jotenkin tuo kuulostaa sinkkumiehen systeemiltä. Kaukosäädin on laitekohtainen, sitä käyttää se, joka laitetta käyttää. Matkapuhelin taas on henkilökohtainen. Olisiko jokaisella perheenjäsenellä samanlainen puhelin ja siinä ohjelmisto. Mitä, jos vaimo päättää etäsulkea laitteen, kun miehen pitäisi alkaa siivota.

Okei on asioita, joissa matkapuhelimen käyttö olisi kätevää. Jos lähden naapuriin lähikauppaan, jätän TV:n päälle. Jos sitten sieltä ei löydy tarvittavaa tavaraa, olisi kiva voida sulkea TV ym. laitteet kännykällä.

Mitä pattereihin tulee, kyllä ne kestävät säätimessä kauemmin kuin kännykän akku ja jos loppuvat voi uudet vaihtaa sekunneissa. Lisäksi mitä ainakin mieluummin pudottelen Lidlin 8 euron yleissäädintä kuin 500 euron älypuhelinta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Laitteen ohjaukseen voi rekisteröidä useita puhelimia, joten henkilökohtainen kaukosäädin voi olla hyväkin asia. Voi esim. laskea äänenvoimakkuutta makuuhuoneesta, jos toinen kuuntelee liian kovalla olohuoneessa :-)

Oleellista on, että ihmiset pitävät matkapuhelinta tärkeänä. Se on aina käden ulottuvilla ja siinä on aina latausta jäljellä.

Lisäksi tulee tietysti synergia, joka saadaan yhdistämällä av-laitteiden käyttö muuhun ohjaukseen ja esim. kirjoituksessakin mainittuihin nettihakuihin. Jatkossa puhelimella tehdään yhä useampia asioita, joista laitteiden ohjaus on vain yksi monista.

Varjopuolena on tietty epäkäytännöllisyys. Puhelimen näyttö pimenee ja näppäinlukko saattaa kytkeytyä päälle.

Website Security Test