Perivätkö levy-yhtiöt ylihintaa?

Chisugaten jälkipyykissä on kuultu väitteitä, joiden mukaan levy-yhtiöt pitävät tuotteidensa hintoja keinotekoisesti korkealla. Aikoinaan, kun cd-levyt tulivat myyntiin, ne olivat selvästi vinyyliä kalliimpia. Tekniikka oli uutta ja häiriöttömästä äänentoistosta oltiin valmiita maksamaan. Samalla luvattiin, että ajan myötä cd-levyjen hinta laskisi. Miten siis kävi?

Omasta levyhyllystä löytyi levy, jonka hintalappu on tallella. Levy on myös helppo ajoittaa, koska se julkaistiin samaan aikaan Barcelonan olympialaisten kanssa (ensimmäinen raita on avajaisissa esiintyneiden oopperalaulajien potpurri). Hintalapun päiväys vahvistaa ajoituksen heinäkuulle 1992.

Cd-levy 20 vuoden takaa.

Cd-levyn hinta oli 110 markkaa, mikä rahanarvolaskurin mukaan vastaa nyt 24,18 euroa. Käypä hinta uusista cd-levyistä lienee jossain 20 euron tienoilla (Chisun Kun valaistun 19,95 eur), joten levyjen reaalihinta on laskenut noin neljänneksellä. Lisäksi uutta musiikkia julkaistaan myös halvemmilla 15 tai 10 euron levyillä. Vertailun vuoksi iTunesissa Kun valaistun maksaa 10,99 euroa (2.0-versio 11,99 euroa).

Ladattavan laillisen musiikin hinta on alle puolittunut eikä drm-suojauksia enää ole. Musiikkipiratismiin tällä ei näytä olleen suurta vaikutusta.

Entä elokuvat? Vanhojen VHS-ostoelokuvien hinnat liikkuivat 99-119 markan haarukassa:

Ostoelokuvat maksoivat 1990-luvulla sadan markan molemmin puolin.

Näistä kaseteista ei käy ilmi vuosilukua, mutta ne on ostettu joskus 1990-luvun puolivälissä. Voi arvioida, että hinta nykyrahassa olisi runsaat 20 euroa.

Tänään samalla hinnalla saa uutuuselokuvan Blu-ray-version, jossa on tietenkin paljon parempi kuva ja ääni. Menestysleffat tulevat myyntiin jo muutama kuukausi elokuvateatterilevityksen jälkeen, kuten uusin Batman osoittaa. Kesän hittileffa julkaistiin Blu-raynä marraskuun lopussa. Anttilasta levyn sai tarjoushintaan 14,95 euroa, Prisma-marketissa hinta oli 18,95 euroa.

Kesän hittileffa jo nyt Blu-raynä vajaalla 15 eurolla.

Elokuvalippuun verrattuna levy on edullinen: jo kolmella katsojalla tulee halvemmaksi ostaa levy omaksi. Sitä voi katsoa rajattoman monta kertaa eikä tarvitse maksaa matkaa elokuvateatteriin, pysäköintiä tai muita oheiskuluja.

Mediayhtiöitä on tapana arvostella kehityksen estämisestä. Blu-ray-levyissä on ainakin yritetty seurata aikaa: levyjä on kaksi, toinen täynnä lisämateriaaleja. Lisäksi paketissa voi olla Blu-rayn lisäksi myös dvd-versio ja lipuke, jonka koodilla saa ladata digitaalisen kopion.

Kuluttajan näkökulmasta kehitystä on tapahtunut, ja vieläpä oikeaan suuntaan. Ilman piratismista noussutta kohua joutuisimme ehkä edelleen tyytymään ylihintaisiin cd-levyihin ja heikkolaatuisiin elokuvakasetteihin.

Matkapuhelin Blu-ray-soittimen kaukosäätimenä

Ostin itselleni isänpäivälahjaksi Sonyn BDP-S580 Blu-ray-soittimen. Katuhinta on noin 200 euroa. Halvempikin malli (S480) löytyy, mutta siinä ei ole sisäänrakennettua wlan-yhteyttä.

Syy Sonyn valintaan oli sen tuki iPhone- ja Android-puhelimille. Toki soittimessa on kaikki modernit tekniset hienoudet, mutta älypuhelimen käyttö kaukosäätimenä oli se varsinainen juju.

Laite itsessään on juuri niin mitätön ja muovinen kuin alle 200 euron AV-laitteelta voi odottaakin, mutta tekniikka on kohdallaan ja Media Remote -kaukosäädinsovellus toimii kuten pitää.

Ajatus matkapuhelimesta kaukosäätimenä ei ole uusi, mutta vasta nyt se toimii kunnolla. Ensimmäisissä toteutuksissa ohjausta yritettiin Irda-portin kautta infrapunalla, mikä oli yksisuuntaista ja kömpelöä. AV-laitteen nettiyhteys mahdollistaa kaksisuuntaisen tiedonsiirron ja silloin homma rokkaa.

Älypuhelimen käytöstä kaukosäätimenä on monia etuja. Toisin kuin perinteinen kaukosäädin, puhelin ei ole hukassa eikä paristot lopussa. Siirtyminen laitekohtaisista kapuloista yhteen älypuhelimeen on kaikin puolin tervetullut. Ja kun ohjaus tapahtuu kodin wlan-verkon läpi, edes näköyhteyttä ei tarvita, vaan musiikin voi hiljentää mistä tahansa huoneesta tai jopa parvekkeelta. Kaksisuuntaisuus ja linkit sosiaaliseen mediaan avaavat ihan uusia mahdollisuuksia, samoin ohjaus usealta puhelimelta samanaikaisesti.

Kaukosäädinohjelmassa on neljä näyttöä, joista Full remote -sivu näyttää tältä:

Ohjelman Android-versio on melkeinpä identtinen:

Käyttäjä voi valita toiminnon, joka aktivoituu puhelinta ravistettaessa. Valitsin siirtymisen seuraavalle raidalle. iPhonessa voi valita myös sen, mitä tapahtuu kun puhelin käännetään pöydällä ylösalaisin (jostain syystä tätä vaihtoehtoa ei ole Androidissa). Valitsin tähän kohtaan pause-toiminnon.

Puhelin näyttää viimeksi kuunnellut levyt ja katsotut elokuvat:

Nuolipainike avaa näytön, jossa raidan tai elokuvan nimi, laulajat, näyttelijät ym. toimivat linkkeinä erilaisiin hakupalveluihin.

Esimerkin elokuva on Adjustment Bureau, jonka Gracenote jostain syystä tunnistaa saksalaiseksi versioksi. Blu-ray-levyjen tietokanta on vielä kovin vaatimaton.

Mistä tahansa kentästä voi hakea helposti lisätietoja netin kautta:

Kumma kyllä, cd-levyn sisältämien kappaleiden nimiä ei saa näkymään puhelimessa, vaikka ne näkyvätkin televisiossa. Blu-ray-soitin hakee automaattisesti raitojen nimet ja kansikuvan Gracenote-palvelusta. Musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu hyödyntää yhä enemmän netin mahdollisuuksia. Jatkossa kaikissa AV-laitteissa on nettiliitäntä, joko langallinen tai langaton. Sonyn soittimessa on molemmat.

Lisäksi soittimella voi streamata musiikkia ja videoita kodin lähiverkon palvelimelta DLNA-tekniikalla. Sitä varten ei ole omia painikkeita, mutta kaukosäätimen ensimmäinen näyttö toimii kosketusherkkänä alustana.

Blu-ray-soittimessa on myös nettiselain ja Facebook. Niiden käyttö on kuitenkin kömpelöä, sillä selain on hidas eikä matkapuhelimen käyttöä näppäimistönä ole toteutettu kunnolla. Samoin kaukosäädinohjelman viimeinen välilehti on vielä tekemättä. Tältä osin jäämme odottamaan seuraavaa softapäivitystä.

Älypuhelinohjaus löytyy myös joistakin uusista tv- ja AV-vahvistinmalleista. Pioneerin järeämmille AV-vahvistimille on jopa iPad-versio, jossa toistokäyriä ym. voi säätää graafisesti isolta näytöltä.

Kun kaikki laitteet tukevat älyohjausta, sohvapöydän voi vihdoin vapauttaa kapulavarastosta parempaan käyttöön.

Myisivät edes niille, jotka haluavat maksaa

Täydennetty 29.8.2009 klo 9:33

Kirjoitukseni piraattipuolueen logiikasta tuotti palautteen, jossa on hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Lainaan siis suoraan Timo Ylikännön tekstiä:

"Haluaisin maksaa verkossa jaettavasta digitaalisesta sisällöstä, mutta kun se ei vain ole mahdollista. En jaksa ymmärtää tätä mediayhtiöiden huolta kopioinnista ja mahdollisista tulonmenetyksistä, kun kuitenkaan niitä ei kiinnosta mahdollinen lisätulo verkkomyynnistä. Se ei mielestäni ole järkevää liiketoimintaa."

Ei olekaan. Olisi järkevää myydä niin monta tuotetta kuin ihmiset vain ovat valmiita ostamaan, ja murehtia piratismista vasta sitten.

Asiakkaan silmissä yritysten toiminta näyttää usein typerältä. Mikseivät ne tee noin? Miksi ne tekevät näin? Sokea Reettakin näkee, että tuossa olisi iso bisnesmahdollisuus, tehkää jotain!

Miksi esimerkiksi Nokialta kesti lähes kolme vuotta esitellä Applen iPhonea vastaava malli, vaikka moni suomalainen olisi ollut valmis ostamaan sen silmät ummessa jo vuonna 2007? Miksei Nokia alan ylivoimaisena markkinajohtajana itse "keksinyt" kosketusnäytöllistä älypuhelinta? Miksei Nokia reagoinut nopeammin? Sillä on tuhansia insinöörejä ja ylivoimainen tekninen osaaminen matkapuhelimissa, joten resursseista ei pitäisi olla pulaa. Eikö raha kelpaa Nokiallekaan?

En tiedä vastausta, mutta arvelen että taustalla on a) yrityksen sisäisiä ristiriitoja, b) ajattelutapoja jotka toimivat 1990-luvulla mutta eivät enää 2000-luvulla, c) ajatus siitä, että on taloudellisesti kannattavampaa myydä miljardi peruspuhelinta intialaisille kuin muutama kymmenen miljoonaa hype-puhelinta länsimaalaisille edelläkävijäasiakkaille, d) teknisiä ongelmia (se vain ei onnistu Symbian-alustalla), e) vanhoja sopimuksia, patentteja tms.... ja tukku muita syitä.

Strategian muuttaminen esimerkiksi printtimediasta online-mediaan tai levymyynnistä online-jakeluun vaikuttaa asiakkaan näkökulmasta helpolta, mutta isolle yritykselle laivan kääntäminen on äärimmäisen vaikea. Kaikki eivät pysty siihen lainkaan, vaan ajavat suoraan karille (kuten Xerox, joka olisi voinut mullistaa tietokoneet, mutta halusi mieluummin suojata tuottoisaa kopiokonebisnestä, tai Kodak, joka voisi tänään olla digikameroiden Canon, ellei se olisi halunnut mieluummin suojella filmimyyntiään).

Samalla nämä esimerkit kertovat, miten pahasti metsään voi ajautua, jos nojaa vain aiempaan menestykseen ja pyrkii kaikin keinoin säilyttämään sen. Yritykselle voi olla helpompaa ajautua konkurssiin kuin muuttaa suuntaansa.

Piraattien jahtaaminen on alan teollisuudelle tuttua puuhaa. Siitä on pitkät perinteet. Aiemmin kohteena olivat tuoteväärennökset, nyt niiden rinnalle on tullut verkkopiratismi. Yhtiöillä on tätä varten valmiit prosessit ja nimetyt juristit. Lisäksi yritykset kokevat, että immateriaalioikeuksista huolehtiminen on niiden olemassaolon edellytys - siksi niiden puolesta voidaan käyttää enemmän rahaa kuin mitä toiminnasta saatu hyöty lopulta on. Piraattijahdin ei tarvitsekaan olla taloudellisesti kannattavaa.

Muutos etenee hitaasti mutta vääjäämättömästi. Vielä 2000-luvun alussa mikään levy-yhtiö ei olisi suostunut myymään musiikkiaan mp3-tiedostoina, ilman suojausta. Sitä pidettiin taloudellisena itsemurhana. Nyt siitä on tullut arkipäivää. Myös cd-levyjen surullisenkuuluisat kopiosuojaukseet on haudattu.

Elokuvien ja television tilanne on ihan toinen. Siellä sisältöä pyritään lukitsemaan entistä tiukemmin (mm. hd-television korttilukitus ja Blu-ray). Viime kädessä musiikilla ja videolla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa eroa, joten todennäköisesti sama kehitys tulee toteutumaan myös siellä. Jonakin päivänä.

Enkä myöskään jaksa ymmärtää kohtuuttomia viiveitä esimerkiksi elokuvien saapumisessa tänne Suomeen. Kyse ei voi olla kuin jostain vinksahtaneesta markkinoinnista. Vielä surkeampi tilanne on tv-sarjojen bokseissa. Niitä on Suomessa saatavilla murto-osa siitä mitä ulkomailla. Eikä vieläkään taida olla yhtään bluray tv-sarja laatikkoa saatavilla Suomesta. Ehkä jo vähitellen voisi sellaisiakin tuoda markkinoille, jos kerran verkkolevitys on täysin pois suljettu vaihtoehto.

Elokuvien kiertoaika on huomattavasti nopeampaa kuin ennen. Blockbuster-elokuvat tulevat sekä teatteri- että dvd-jakeluun lähes samana päivänä koko Euroopassa. USA voi joskus olla hiukan edellä, mutta kyse on enintään muutamasta viikosta. Kiertoaikaa on nopeutettu nimenomaan vastareaktiona nettipiratismille. Pientä porrastusta tarvitaan edelleen markkinointisyistä - näyttelijöiden halutaan käyvän ensi-illoissa ja promotilaisuuksissa paikallisilla markkinoilla, eikä heitä voi monistaa.

Mitä dvd-bokseihin tulee, itse olen löytänyt kaikki etsimäni joko Discshopista tai Filmifriikistä tilaamalla. Tuskin on montakaan Suomessa esitettyä tv-sarjaa, jota ei saisi nykyisin ostaa dvd:llä jostain.

Blu-ray onkin hankalampi juttu. Verkkokaupoista löytyy joitakin tv-sarjoja (kuten Lost tai 24) imported-bokseina, tosin niiden toimitusajat voivat olla yhtä pitkiä kuin suoraan ulkomailta tilaamalla.

Vaikka Blu-ray on meidän AV-harrastajien mieleen, sen leviäminen on ollut odotettua hitaampaa (Blu-ray-soittimet eivät mene kaupaksi, Ylen uutinen 24.7.2009).

Itselläni on pino Blu-ray-levyjä (ja HD-DVD-levyjäkin parikymmentä :-), muuta Paula Peruskatsoja ei halua ostaa uutta soitinta ja aiempaa kalliimpia levyjä, koska ei huomaa mitään eroa uudella 32" taulutelevisiollaan. Naiset ja lapset katsovat elokuvia niiden sisällön ja tapahtumien vuoksi, kuvanlaatu tai monikanavaäänet ovat heille sivuseikka. Muumit kiinnostavat lapsia, vaikka kuva tulisi vanhalta VHS-kasetilta.

Toki Blu-rayssä on muitakin etuja, kuten live-sisältö ja kommenttiraidan videokuva, mutta Paula ostaa mieluummin dvd-version ja erotuksella pari karkkipussia.

Teknisiä edelläkävijöitä on massamarkkinan kannalta vähän. Yritykselle saattaa olla jopa edullisempaa jättää heidät huomiotta kuin kerätä heiltä miljoonan euron tulot kahden miljoonan kuluilla.

Ehkä juuri tässä verkkopiratismin haittavaikutus on suurin. Blu-ray-torrentteja imutetaan ahkerasti niissäkin kodeissa, missä ei ole edes soitinta, koska elokuvat katsotaan tietokoneen kiintolevyltä. Soitinten ja levyjen vähäinen menekki ei ainakaan lisää tv/elokuvayhtiöiden kiinnostusta uuteen formaattiin, ja näin kaikki saavat kärsiä. Paremmalle kuvalle on kyllä kysyntää, mutta koska siitä ei makseta, se ei näy tilastoissa.

Boris Palsternak ja Blu-ray-varoitus HD-DVD-levyssä

Päivän Helsingin Sanomat korjaa eilisessä lehdessä olleen kirjoitusvirheen, mutta välttää häveliäästi kertomatta, mikä se oli. Piti oikein tarkistaa, kuka Tohtori Zivagon kirjoittajaksi oli eilen merkitty. Boris Palsternak. No, palsternakka ja Pasternak muistuttavat kovasti toisiaan ja erehtyminen on inhimillistä. Taitavat toimituksessa olla niin nuoria, etteivät enää muista Nobel-palkitun Pasternakin aikoinaan aiheuttamaa kohuja.

Toisaalla lehdessä asiakas valittaa, että on vahingossa ostanut HD-DVD-levyn luullessaan sitä DVD-levyksi. Totta on, että molempien logossa esiintyy sana DVD (mitä kilpailun voittaneessa Blu-ray-levyn logossa ei ole). Molempien teräväpiirtolevyjen koteloformaatti on hieman DVD:tä pienempi ja ohuempi, joten asiaa vähänkin tunteva erottaa ne toisistaan helposti. Molemmilla on myös tunnusomainen väri: HD-DVD:llä violetti ja Blu-rayllä sininen. Ainakin lähiseudun marketeissa teräväpiirtolevyt on erotettu kiitettävän selkeästi DVD-levyistä, ja niiden lähellä on vielä yhteensopimattomuudesta varoittava ilmoitus.

Varsinainen hämmennys on kuitenkin aiheutunut siitä, että Harry Potter HD-DVD:n sisällä on ollut Blu-raystä kertova tekstilappu. Toimittajan haastattelema Warner Brosin Suomen markkinointipäällikkö Ismo Hietanen on ihmeissään eikä ole kuullutkaan asiasta aikaisemmin.

Omasta hyllystäni löytyy kaksi Harry Potteria HD-DVD:nä. Molempien sisällä on selvällä suomella isoa tekstiä sisältävä lappu: "TÄRKEÄ HUOMAUTUS. Tämä Blu-ray Disc -levy on valmistettu parhaiden laatustandardien mukaisesti. Blu-ray Disc -soittimesi on saatettu valmistaa ennen tätä Blu-ray Disc-levyä, joten soittimesi ohjelmiston (engl. "firmware") päivittäminen voi olla tarpeen parhaan mahdollisen katselunautinnon varmistamiseksi. Lisätietoja ohjelmiston päivittämisestä löydät soitinvalmistajan internetsivuilta. Mikäli ohjelmistopäivitys on ladattavissa, suosittelemme noudattamaan sen asennusohjeita tarkasti."

Ei ihme, jos DVD:tä ostanut asiakas on saanutkin HD-DVD-levyn, joka väittää olevansa Blu-ray-levy!

Ihmettelin aikoinaan itsekin paperia. Siihen ei ole kuin yksi selitys. Warner Bros oli ainoa elokuvayhtiö, joka tuki sekä HD-DVD:tä että Blu-ray:tä. Varoituksen sisältö pätee sinällään molempiin levyihin. Kustannussyistä tekstistä on painettu vain Blu-ray-versio, mutta se on ujutettu myös HD-DVD-koteloihin.

Se ei silti selitä, miksei yrityksen markkinointipäällikkö ole kuullutkaan asiasta.

Teksti on kauniisti muotoiltu. "Parhaan mahdollisen katselunautinnon varmistamiseksi..." Käytännössä se tarkoittaa, että koska levy on uudempi kuin soitin, elokuva ei ehkä näy. Siitä on nautinto kaukana.

Näin ei saisi olla. On väärää kehitystä, jos elokuvan katselu alkaa vaatia laitepäivityksiä ja firmiksen lataamista valmistajan nettisivulta. Toisaalta uuden tekniikan alkuvaiheissa lastentaudit on pakko hyväksyä.

Paljon suurempi harmi koitui siitä, että HD-DVD haudattiin ja soittimen hankkineet jäivät tyhjän päälle.