keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Iloiset, mutta vähäiset veronmaksajat

Ajankohtaisessa kakkosessa haastateltiin eilen iloisten veronmaksajien puheenjohtajaa. Ohjelma on katsottavissa kuukauden ajan Ylen Areenassa. Haastattelu alkaa 23 minuutin kohdalta.

Verojen maksaminen on useimmille vastenmielistä. Ajatus iloisista veronmaksajista on niin hauska, että yhdistys pääsee usein julkisuuteen, vaikka sillä on vain runsaat 500 jäsentä. Pääsisikö vastaavankokoinen Verot valtion maksettaviksi -yhdistys samaan?

Tv-haastattelussa puheenjohtaja myönsi, että valtaosa yhdistyksen jäsenistä on vasemmistopuolueiden ja vihreiden aktiiveja. He maksavat tyypillisesti vähän veroja -- esimerkiksi puheenjohtajan oma veroprosentti oli 23. Moni muukin olisi iloinen veronmaksaja, jos selviäisi samalla tasolla. Iloiset veronmaksat voisi muuttaa nimensä muotoon vähäiset veronmaksajat.

Kuvaavaa on, että tästä huolimatta puheenjohtaja katsoi maksavansa "ansiotuloista aika paljon veroja". Oli oma tulotaso tai veroprosentti mikä tahansa, jokainen katsoo maksavansa paljon.

Pääomatuloja puheenjohtajalla ei ollut lainkaan, tuskin muillakaan yhdistyksen jäsenillä. Siksi heidän on helppo vaatia pääomatuloille progressiivista veronkorotusta.

Haastattelussa puheenjohtaja korosti, että veroja tarvitaan julkisten palvelujen rahoittamiseen. Oletettavasti yhdistyksen jäsenet ovat itse aktiivisia julkisten palveluiden käyttäjiä. Heidän ilonsa maksaa veroja onkin siis  halua turvata omien palveluiden rahoitus. Mainostetun ilon takana on pohjimmiltaan yhtä itsekäs ajattelu kuin niillä vähemmän iloisilla hyvätuloisilla, jotka samasta syystä vaativat omien verojensa alentamista.

Verojen maksaminen on iloinen asia -- kunhan joku muu tekee sen. Vastaavaa ajattelua löytyy muualtakin. Esimerkiksi monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa puolustavat aktiivisimmin ne, jotka itse asuvat Kauniaisissa tai Töölössä, mahdollisimman kaukana monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta.

On helppoa kertoa muille, mikä on oikein ja hyvää, ja varsinkin tehdä se mediassa. Siellä monikulttuuristen lähiöiden asukkaat pääsevät harvoin itse esille.

Lisäys 26.1.2011: Yhdistyksellä on www-sivut osoitteessa iloisetveronmaksajat.wordpress.com. Uusimmasta tiedotteesta päätelleen yhdistys haluaa myös poistaa asuntolainojen verovähennysoikeuden (ei suinkaan siksi, että se liittyisi verotukseen, vaan koska se suosii omistusasumista) ja puolittaa kotitalousvähennyksen (ei taaskaan siksi, että se vaikuttaisi veroihin vaan siksi, että se tukee hyvin toimeentulevan väestönosan palvelujen ostamista).

Yhdistyksen tavoitteena ei siis olekaan pelkkä iloinen verojenmaksu vaan sillä on myös toinen, taloudelliseen tasaamiseen pyrkivä agenda: ei omistusasuntoja, koska kaikilla ei ole niihin varaa; ei kotiapua, koska kaikilla ei ole siihen varaa. Tavoitteet ovat sinällään ihan OK, mutta niiden piilottaminen iloisen veronmaksun julkisivun taakse on vähintäänkin arveluttavaa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"esimerkiksi puheenjohtajan oma veroprosentti oli 23. Moni muukin olisi iloinen veronmaksaja, jos selviäisi samalla tasolla."

Niin varmaan olisi, nimittäin hyvätuloiset. 23 prosentin veroprosenttiin pääsee Helsingissä kolmen tonnin kuukausituloilla. Ei ihan persaukisen liksa kuitenkaan.

Onko tuleva kansanedustaja Järvinen jo erkaantunut rahvaasta kun ei tiedä tavallisen veronmaksajan prosenttia?

Anna-Liisa kirjoitti...

Tähän sopii Aarno Laitisen listaus kepu-kokkarihallituksen verohelpotuksista (Iltalehden kolumni 25.4.2009 Elvytys vai ahneus? [1]):

1) omaisuusveron poisto,
2) “väliaikainen” metsäveron poisto,
3) verohelpotus ensiharvennuksille,
4) mökkimatkojen verovähennyskelpoisuus,
5) metsätie mökkirantaan valtion tuella,
6) kotitalousvähennyksen nosto,
7) syksyllä 2009 osinkotulojen verovapaus,
8 ) peltojen myyntivoiton verotuksen poisto,
9) metsätilojen myyntivoiton verotuksen poisto,
10) osuuskuntiin sijoitettujen pääomien tuottojen verotuksen poisto,
11) teollisuuden eläkemaksujen poisto,
12) maatalouden sähkönkulutuksen verotus halvempaan veroluokkaan,
13) maatilojen kevyt polttoöljy muita halvemmalla.

Eikös perintöveroakin jotenkin kevennetty, nostettiin verottoman perinnön rajaa?

Myös kolumnissaan Kansakunnan kusitolppa (21.7.2007)[2] Laitinen listaa isokenkäisten ja yritysten verohelpotuksia, sitä miten Suomesta tehdään hyväosaisten veroparatiisia. Lainaan Laitisen lausetta tästä kolumnista: “Lähes kaikki verot ovat yksinään pieniä, mutta yhdessä viinavero, tupakkavero, autovero, tulovero ja lukemattomat muut verot tuovat ne tulot, joilla yhteiskunnassa kustannetaan koulut, sairaalat, tiet, armeija ja poliisi.”

Minunkin palkkatuloveroni on keventynyt lähes kymmenen prosenttiyksikköä viime vuosina. Ei, en ole siitä tyytyväinen enkä koe ostovoimani kasvaneen.

Suomi vajoaa hyvää vauhtia amerikkalaiseksi banaanivaltioksi sosiaaliturvansa puolesta ja tipahtaa Skandinavian maiden joukosta kulttuurisesti. Maantieteellisestihän Suomi ei ole Skandinaviaan ikinä kuulunutkaan – ehkä olemme sitten geneettisesti skandinaaveja tollompia.

On tämä minusta pelottavaa, kun sitä täppiä ei omasta takaa ole varastossa kuin korkeintaan yhden pienemmän sairauden hoitamiseksi. Enkä soisi lapsenlapsenkaan koulun olevan kovin surkea.

[1] Laitisen kolumni Elvytys vai ahneus http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200904249474087_k6.shtml
[2] Laitisen kolumni Kansakunnan kusitolppa http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200707206376719_k6.shtml

hdmi kirjoitti...

"Tähän sopii Aarno Laitisen listaus kepu-kokkarihallituksen verohelpotuksista (Iltalehden kolumni 25.4.2009 Elvytys vai ahneus? [1]):

1) omaisuusveron poisto,"

Varallisuusveron poisti jo aikaisempi hallitus missä demarit olivat mukana. Kun on tuollaisia demareita, niin mihin sitä enää porvareita tarvitaankaan?

Suomessa jokaisen vähänkin menestyneen ihmisen kuuluu valittaa veroista, ei siksi että ne olisivat kohtuuttomat vaan siksi että muiden kateus vähän laimenisi.

Anonyymi kirjoitti...

"monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa puolustavat aktiivisimmin ne, jotka itse asuvat Kauniaisissa tai Töölössä, "

Laitatko lähteen, kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

"ei omistusasuntoja, koska kaikilla ei ole niihin varaa"

Aika mutkat suoriksi johtopäätös. Miksi omistusasumista pitäisi ylipäänsä tukea verovaroin? No toki itsekin nautin tästä, mutta jos tuota tarkemmin ajattelee niin aika omituinen vähennys on kyseessä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olen samaa mieltä: omistusasumista ei tarvitse tukea verovaroin. Ihmettelen vain, mitä tekemistä sillä on iloisen veronmaksun kanssa. Yhdistys voisi muuttaa nimensä paremmin toimintaa ja tavoitteita kuvaavaksi, eikä ratsastaa julkisuudessa veromyönteisyydellä.

Anonyymi kirjoitti...

Korkojen verovähennysoikeus menee suoraan asuntojen hintoihin nostaen niitä. Verovähennysoikeus on epäsuoraa rakennusliikkeiden subventointia.

Anonyymi kirjoitti...

Työtön maksaa päivärahastaan 20% veroa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kummeksun sitä, että "oikeistopuolueeksi" itsensä luokitteleva Kokoomus on niin räikeän populistinen ehdottaessaan pääomatuloihin korotuksia. Aina puhutaan jostain "sikarikkaiden" pääomatuloista. Kaikki puolueet Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon asti eivät puhu halaistua sanaa siitä, että noin 800 000 suomalaista ovat osakkeidenomistajia, jotka omaisuutta hankkiessaan jo maksaneet h:tin kovat verot. Lisäksi osingoista verot maksetaan moneen kertaan. Ryhtiä otteisiin Kokoomus ja seisokaa oikeasti jonkun asian puolesta! Alas veropopulismi!

Website Security Test