Johtajakummeja kansanedustajille

Pahoittelen, että kirjoitan samasta aiheesta kuin kuukausi sitten, mutta päivän Hesari sai taas mielikuvitukseni lentoon.

Kulttuurisivulla on iso juttu kansanedustajille nimetyistä kulttuurikummeista. Juttu, jonka otsikko on reilusti "Muusikot ryhtyivät lobbareiksi", kertoo tekijänoikeusjärjestö Teoston lobbauksesta: Pari vuotta sitten Teostossa tajuttiin, että poliittiset päättäjät tuntevat huonosti musiikintekijöiden arkea. Syntyi idea järjestää jokaiselle kansanedustajalle oma kulttuurikummi, joka kertoo poliitikolle omista ja alansa huolista.

Kuukausi sitten siteerasin Kimmo Sasin kommenttia, nyt on vuorossa Paula Risikko: Risikon mielestä Teoston kummihanke on hieno idea: siinä musiikintekijä oppii, miten voi vaikuttaa, ja poliitikko oppii, mitkä ovat ne asiat, joihin pitäisi vaikuttaa. (lihavointi bloggaajan)

Hesarin juttu on vain painetussa lehdessä, mutta samasta tilaisuudesta Pohjanmaalta raportoi myös YLE: Kulttuurikummit tuotavat tietoa eduskuntaan.

Poliitikot tuntevat huonosti monien muidenkin ammattiryhmien arkea. Seuraavaksi edustajille voisi valita poliisikummin, sairaanhoitajakummin tai vaikka opettajakummin. Ja kukas nyt seuraavana onkaan uhkaamassa lakolla, jos ei palkat nouse? Heiltä kanssa oma kummi joka edustajalle, niin oman työn tärkeys ja palkan pienuus välittyy kansanedustajien tietoisuuteen.

Facebook-ystäviltä tuli muitakin ehdotuksia. Taviskummi olisi hyvä, koska kansanedustajien tuntuma arkeen uhkaa kadota. Pummikummi muistuttaisi edustajia laitapuolen kulkijoiden ongelmista ja perusturvan puutteista. Ahtaajakummi kertoisi, miksi juuri tämä ammattiryhmä tuntuu aina olevan lakossa ja vaatimassa etuja itselleen. Ja mamukummi olisi näinä monikulttuurin aikoina melkeinpä välttämättömyys.

Älkäämme unohtako myöskään johtajia. Media on ansiokkaasti julkistanut nimilistoja siitä, miten moni kansanedustaja ja paikallinen kunnanvaltuutettu istuu myös S-ryhmän päättäjänä. Kaksoisroolia on pidetty piilokorruptiona, mutta ilmisesti kyse on väärinkäsityksestä: edustajat ovat vain hankkineet itselleen johtajakummeja, jotta tietävät paremmin mitä ongelmia S-ryhmän liiketoimintaan liittyy. Omat pikku bonukset ja etupisteet auttavat ymmärtämään paremmin liiketoiminnan haasteita.

Vakavasti sanoen kansanedustajien kummittaminen on arveluttavaa. Miksi juuri muusikot olisivat se ryhmä, jonka arki kaipaa muita enemmän ymmärrystä? Ovatko muusikot tärkeämpiä kuin poliisit, sairaanhoitajat tai opettajat? Tai ahtaajat, tavikset ja pummit?

Vai johtuuko se vain siitä, että Teostolla on eniten rahaa ja pisin kokemus lobbaamisesta?

Miksi media kirjoittaa muusikkokummeista myönteisesti, mutta pitää S-ryhmän kummitoimintaa moraalisesti arveluttavana?

Teoston tavoitteita ei tarvitse arvailla. Hesarin jutussa toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoo suorasukaisesti järjestön tavoitteen: piratismi kuriin ja hyvitysmaksu jokaiselle laitteelle (siis tosiaan, sanatarkasti: yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu pitäisi ulottaa kaikkiin laitteisiin).

Kummien tuella tuollainenkin päättömyys voi hyvin mennä läpi.

Teosto, lobbaamisen mestari

Teosto on lobbauksen mestari, josta muutkin eturyhmät voisivat ottaa oppia. Eräs lobbauksen muoto on vuonna 2009 käynnistynyt kulttuurikummi-toiminta, jonka tuoreista kuulumisista järjestö tiedotti toissapäivänä.

Lehdistötiedote kertoo, mistä on kyse ("Musiikintekijä ja kansanedustaja löytävät toisensa Teoston kulttuurikummikiertueella"), mutta vielä paremmin asiaa luonnehtii Teoston oma vuosikertomus 2010: "... säveltäjät ja sanoittajat pyrkivät edistämään päättäjien ymmärrystä ammattimaisen musiikin tekemisen perusedellytyksiin. Hankkeen myötä jokainen istuva kansanedustaja saa henkilökohtaiseksi kulttuurikummikseen oman vaalipiirinsä alueella työskentelevän musiikintekijän. Kummit pitävät yhteyttä kukin omaan edustajaansa..."

Kulttuurikummi-sana on ovelasti valittu. Se luo käsityksen, että Teosto pyrkisi edistämään kulttuuria yleisesti. Mutta kuten vuosikertomuksessa sanotaan, Teosto ajaa tietenkin omien jäsentensä -- säveltäjien ja sanoittajien -- asiaa.

Kansanedustajat ovat sitä varten, että kuka tahansa saa yrittää vaikuttaa heihin. Teostolla on lobbauksessa pitkä historia ja pullea kassa, joten se osaa asiansa ja saa kokeneenkin poliitikon puolelleen. Lehdistötiedotteessa Kokoomuksen Kimmo Sasi lausuu: "Kulttuuri edustaa henkistä kasvua ja on myös merkittävä kaupallinen voimavara. Suomen tulevaisuudessa luovalla alalla on kasvava ja erittäin tärkeä merkitys, joten päättäjien on syytä olla tietoisia myös luovien alojen tarpeista ja toimintaedellytyksistä. Kulttuurikummihanke on hyvä kanava saada tarpeellista tietoa".

Sasi tosin puhuu kulttuurista yleisesti, ei säveltäjien ja sanoittajien asiasta, vaikka juuri siitä lobbauksessa on kyse.

Vielä paremmin lobbaus on uponnut toiseen konkariin, Raakel Hiltuseen, joka on Vexi Salmen kummilapsi. Nelosen uutisessa hän "korosti syntyvää tunnesidettä päätöksentekijän ja taiteilijan välillä. Yhteys on merkinnyt sitä, että hän seuraa nykyisin ylipäänsä paljon entistä enemmän tekijöiden elämää".

Voi kysyä, onko lobbaus mennyt liian pitkälle, jos se luo tunnesiteitä kansanedustajiin. Tunnesiteen varassa on helppo saada läpi kohtuuttomia pidennyksiä tekijänoikeuslain pykäliin. Mitä ovat ajatelleet ne yli 120 kansanedustajaa, jotka ovat kummeiksi ryhtyneet? (Jos oma edustajasi on kulttuurikummi, kysy asiaa häneltä).

Ja ennen kaikkea: missä on vastavoima Teoston lobbaukselle? Kuka/mikä tuo edustajien tietoisuuteen kuluttajien ja kansalaisten näkökulman, jota kansanedustajien viime kädessä pitäisi puolustaa ilman lobbaustakin?

Moni muu eturyhmä hyötyisi vastaavasta kummitoiminnasta. Voisiko joku luoda esimerkiksi yrittäjäkummi-järjestelmän? Suurimmalla osalla edustajista ei ole mitään tuntumaa yrittäjän arkeen, vaikka he tekevät yritystoimintaan, työllisyyteen ja talouteen liittyviä päätöksiä päivittäin.

Tuore närkästystä herättänyt asia on polttoaineen veronkorotus. Siispä kansanedustajille taksikuskikummit ja rekkamieskummit. Vieläköhän rutiininomainen bensaveron korotus menisi läpi?

Yksinhuoltajat joutuvat kamppailemaan arjessa, jota hyväpalkkaiset kansanedustajat eivät tunne, vaikka heidän sosiaalietuuksista päättävätkin. Tarvitsemme myös yksinhuoltajakummit.

Lehtien tilausmaksuihin aiotaan lisätä arvonlisävero, mikä rankaisee jo ennestään ahtaalla olevaa tiedonvälitystä. Sen merkitys kulttuurille ja politiikalle on varmasti säveltäjiä ja sanoittajia suurempi. Ehkä asia kirkastuisi edustajille, jos heille saataisiin toimittajakummit?

Tai no, osalla edustajia sellainen taitaa jo ollakin.