torstai 24. helmikuuta 2022

Kiitos, NSA - Thank You, NSA!

Signaalitiedustelu, suomeksi verkkovakoilu, on ollut median ja suuren yleisön paheksunnan kohteena aina Snowdenin vuoden 2013 paljastuksista lähtien. Sitä ennen paheksuimme joukolla Ruotsia, jonka FRA signaalitiedustelu seurasi myös Suomeen tulevaa ja maasta lähtevää liikennettä. Lopulta säädimme itse samanlaiset lait.

Viime viikkojen tapahtumat ovat näyttäneet signaalitiedustelun toisen puolen. NSA:n urkinnan (ja ehkä myös henkilötiedustelun ja FRA:n) ansiosta Yhdysvallat pystyi varoittamaan meitä siitä, että Putin suunnittelee tosissaan laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan, ja että puheet sotaharjoituksista sekä joukkojen vähentämisestä ovat puhdasta valhetta.

Tie vie NSA:lle. Pihassa kuvaaminen kielletty.

NSA:n etukäteen kertomilla hyökkäystiedoilla saattoi olla jopa hyökkäystä lykkäävä vaikutus. Nyt koko maailma tietää, että kyseessä oli pitkään suunniteltu ja täysin häikäilemätön sotaoperaatio, jota maan johto yritti valheillaan peitellä. Valitettavasti Putin oli niin röyhkeä, ettei edes suunnitelmien vuotaminen kyennyt estämään hyökkäystä kokonaan.

Ajankohta on kiinnostava. Tänään 24.2.2022 tulee kuluneeksi neljä päivää Pekingin olympialaisten päättymisestä. Putin valtasi Krimin 27.2.2014, niin ikään neljä päivää Sotshin talviolympialaisten päättymisestä.

Krimin valtaus yllätti lännen täysin. Edes USA:n tiedustelu ei varoittanut asiasta etukäteen. Ehkä urkintaa on sen jälkeen tehostettu ja nyt tiedustelutiedot myös kerrottiin avoimesti julkisuuteen.

Haluaisinpa tietää, mitä Edward Snowden aidosti ajattelee juuri nyt. Julkinen twiitti kertoi virallisen kannan, mutta se ei varmasti ole koko totuus.

Idealistina hän teki maailmalle palveluksen paljastaessaan NSA:n urkinnan lonkerot, mikä osaltaan vaikutti myös EU:n tietosuojalakien  (GDPR) syntymiseen. Päätyminen Venäjälle oli kuitenkin epäonninen virhe. Olisi sittenkin kannattanut ottaa riski ja yrittää Ecuadoriin. Venäjän verkkohyökkäysten ja vakoiluohjelmien seuraaminen maan rajojen sisältä, aina nyt aloitettuun sotaan asti, on varmasti ollut tuskallista. Nyt Snowdenin kannattaa pitää matalaa profiilia ja varoa sanojaan ihan oman turvallisuutensa vuoksi.

Maailma ei ole koskaan armelias idealisteille. Mutta jos sellaiseksi ryhtyy, kannattaa mieluummin olla idealistina lännessä kuin idässä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Bidenilla on nyt tilaisuus kutsua Snowden kotiin ja armahtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Snowden hommaisi ensin töitä Suomesta niin hänelle pitäisi antaa oleskelulupa ja turvapaikka.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olen alusta lähtien odottanut, milloin Snowden ilmestyy Suomen rajalle anomaan turvapaikkaa. Se tosin asettaisi Suomen päättäjät hankalaan tilanteeseen.

Anonyymi kirjoitti...


En ole varma, mutta eikös Snowden olisi vielä lähtenyt etelän suuntaan, minne lie --- mutta lentsikan tankkauspaikkoja ei tippunut...eli yksikään Euroopan maa ei tainnut taata hänen ohikulkuaan. Siinä näkee taas lipomisen usan suuntaan, kun määräykset ja uhkaukset olivat made in Usa. Joten tyhjenevällä lentsikan tankilla ei olisi reissu onnistunut.

Ja mitä vielä NSA/kiitos... höps. Yksi pahin urkintaromumesta. Ja siis nimenomaan kansalaisten urkkija ja omien Usan lakienkin rikkoja. Ei ollut lupaa urkkia ja kuunnella oman maan kansalaisia. Muu toki ~~~~no jaa.....mutta mitenkäs sitä nyt hyväksyisi, että USan Echelon vakoilusatelliiitti ja muut....pystyvät kuuntelemaan joka ikisen maapallon esim puhelun....saatikka tietokoneet...ja vaikka liikennevalotkin hoidossa. Sellaiset puljut ovat vaarallista kamaa, vaikka länttä onkin. Johan siellä on Pohjois-Korea ryöväämässä maailman pankeista jne rahaa.....ja samoin neukkulan koira-trollitehtaat. Eiköhän tuo ala riittää jo. Että ihmiset eivät enää itse tiedä kuka sitä omaa puhelua kuuntelee tai netissä piuhoilla. Riittänee tämä tavara.
no2need

Anonyymi kirjoitti...

Joku sanoi: "...eikös Snowden olisi vielä lähtenyt etelän suuntaan..."

NSA – näin meitä seurataan (2014):

"Snowdenin lopullinen tavoite oli päästä Islantiin tai johonkin muuhun maahan, jossa olisi vahva sananvapaus ja lehdistön suoja. Turvapaikkahakemuksen voi jättää vasta maahan saavuttuaan, joten Snowdenin ensimmäinen tehtävä oli järjestää itsensä pois Hongkongista. Ilman passia se oli kuitenkin vaikeaa.

Apuun tuli Julian Assange, joka neuvotteli Snowdenille pääsyn Ecuadoriin ja lähetti Hongkongiin entisen naisystävänsä, Wikileaks-aktivisti Sarah Harrisonin. Sunnuntaina 23. kesäkuuta Snowden ja Harrison lensivät Ecuadorin myöntämän väliaikaisen matkustusasiakirjan turvin Aeroflotin lennolla Hongkongista Moskovaan. Kiinan johto oli todennäköisesti helpottunut päästessään eroon hankalasta vieraastaan. Viranomaiset väittivät, että amerikkalaisten faksaamassa karkotusvaatimuksessa oli jotain epäselvyyksiä, minkä vuoksi Snowdenin lähtöä ei voitu estää.

Snowdenia kuljettava kone laskeutui Šeremetjevon lentokentälle kello viiden jälkeen iltapäivällä. Toimittajat olivat saaneet Aeroflotilta tiedon, jonka mukaan Snowden jatkaisi seuraavana päivänä Aeroflotin lennolla SU150 Havannaan. Hän oli tehnyt lähtöselvityksen jatkolennolle jo Hongkongissa ja varannut itselleen sekä Harrisille vierekkäiset paikat 17A ja 17C.

Toimittajat pyrkivät mukaan samalle lennolle. Matkan aikana olisi hyvä tilaisuus haastatella miestä ja ottaa selkoa hänen todellisista motiiveistaan. Osa toimittajista jäi kuitenkin rannalle, koska heillä ei ollut Kuubaan vaadittavaa viisumia. Yksi mukaan päässeistä oli Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen, joka valitsi lähtöselvityksessä paikan 17F. Kommersantin toimittaja nappasi parhaan paikan 17D Snowdenin vierestä käytävän toiselta puolelta ja AFP:n toimittaja paikan 17E. Muut toimittajat joutuivat tyytymään koneen peräosaan – paitsi amerikkalaiset, jotka olivat varanneet paikkansa ykkösluokasta.

Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä kun lentoemännät kello 14.25 sulkivat koneen ovet, istuimet 17A ja 17C olivat edelleen tyhjiä. Edessä oli yli 12 tunnin lento paikkaan, johon kukaan toimittajista ei oikeasti halunnut – eikä turistiluokassa tarjottu edes alkoholia. Arvoitukseksi jäi, oliko Snowden perunut lennon itse vai olivatko Venäjän viranomaiset estäneet hänen lähtönsä.

Lento laskeutui Havannaan illansuussa. Niemeläinen jatkoi keskiviikkona San Salvadorin kautta Ecuadoriin seuraamaan paikan päälle, miten maa reagoi vakoilu-uutisiin. Hallitus arvosteli kovin sanoin Yhdysvaltoja, jonka poliitikot olivat uhanneet Ecuadoria tullihelpotusten purkamisella, mikäli maa vastaanottaa Snowdenin. Perjantaina Niemeläinen lähti paluumatkalle kohti Moskovaa.

Snowden itse oli juuttunut kentän transit-alueelle. Ilman voimassaolevaa passia hän ei päässyt maahan, mutta ei sieltä poiskaan. Snowden kulutti aikaa opiskelemalla venäjän kielen alkeita ja lukemalla; yksi teoksista oli osuvasti Dostojevskin Rikos ja rangaistus."

Anonyymi kirjoitti...

NSA – näin meitä seurataan (2014):

"Kentällä aikaansa tappavasta nuorukaisesta oli tullut kansainvälisen politiikan kuuma peruna. Venäjän presidentti Vladimir Putin epäilemättä nautti tilanteesta, jossa amerikkalaiset joutuivat pyytämään häneltä Snowdenin luovuttamista. Hän pääsi näpäyttämään Yhdysvaltoja lausumalla, ettei Venäjä luovuta epäiltyä maahan, jossa on voimassa kuolemantuomio.

Toisaalta Snowden toi kiusallista huomiota maan omalle sanan- ja lehdistönvapaustilanteelle. Jos kyse olisi ollut maan oman tiedustelupalvelun petturista, hänen peräänsä olisi todennäköisesti lähetetty polonium-tappajat eikä diplomaattisia keinoja olisi edes harkittu.

Kulisseissa Yhdysvallat toimi aktiivisesti saadakseen Snowdenin takaisin. Painostuksellaan se sai Ecuadorin perumaan turvapaikkalupauksensa. Maan presidentti Rafael Correa oli myös tyytymätön tapaan, jolla Julian Assange oli esiintynyt asiassa aivan kuin maan virallisena edustajana. Sanomalehti Guardianin haastattelussa Correa sanoi, että matkustusasiakirjojen myöntäminen oli ollut virhe.

Kesäkuun viimeisenä päivänä Snowden anoi turvapaikkaa 20 maasta. Osa vastasi saman tien kieltävästi, osa ei vastannut lainkaan. Vain Venezuelan ja Bolivian presidentit suhtautuivat puheissaan myönteisesti Snowdenin maahantuloon. Muut totesivat, että turvapaikkahakemuksen voi jättää vasta maahan saavuttuaan.

Yksi näistä maista oli Suomi. Samalla sisäministeri Päivi Räsänen muistutti, ettei Snowdenista voida tehdä poliittista päätöstä, sillä ministerillä ei ole toimivaltaa yksittäisiin hakemuksiin. Asia ratkaistaisiin normaalin turvapaikanhakuprosessin mukaisesti, mikäli Snowden ilmestyisi Vaalimaan tai Nuijamaan raja-asemalle, tai onnistuisi lentämään Helsinkiin.

Snowdenin suosikkimaa Islanti oli samoilla linjoilla Suomen kanssa. Turvapaikkahakemusta varten Snowdenin pitäisi ensin järjestää itsensä maahan, ja vasta sen jälkeen asia otettaisiin harkintaan.

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia Suomessa puolustava EFFI-järjestö laati pikavauhtia kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin muun muassa kansalaisiin kohdistuvan vakoilun kriminalisointia sekä mahdollisuutta anoa Suomesta turvapaikkaa ilman voimassaolevaa passia. Henkilöille, jotka ovat paljastaneet merkittäviä kansalaisten perusoikeuksiin kohdistuneita loukkauksia, myönnettäisiin vähintäänkin oleskelulupa eikä heitä voitaisi luovuttaa ulkomaille. Puolen vuoden määräaika umpeutui 8.1.2014, jolloin "Kyllä me voimme – Laki sananvapauden ja yksityisyydensuojan kansainvälisestä turvaamisesta (Lex Snowden)" -aloite oli kerännyt 4 179 allekirjoitusta. Nimiä olisi pitänyt saada kasaan 50 000, jotta eduskunta olisi ottanut aloitteen käsittelyyn.

Bolivian presidentti Evo Morales osallistui 2. heinäkuuta Moskovassa järjestettyyn kaasunviejämaiden kokoukseen. Illalla hänen yksityiskoneensa lähti paluumatkalle, mutta joutui yllättäviin ongelmiin kun Ranska, Portugali, Espanja ja Italia eväsivät siltä pääsyn ilmatilaansa. Lentäjien oli laskeuduttava Wieniin, Itävallan pääkaupunkiin. Ilmeisesti CIA tai NSA oli saanut vihjeen, jonka mukaan Snowden yritetään salakuljettaa Boliviaan.

Presidentin koneen pakottaminen laskuun ja sen tutkiminen olivat ristiriidassa kansainvälisten ilmailusopimusten kanssa, eivätkä presidentti Morales ja puolustusministeri Ruben Saavedra säästelleet sanojaan arvostellessaan Yhdysvaltoja. Kaiken lisäksi toimet olivat turhia, sillä Snowdenia ei löytynyt koneesta. Joko suunnitelmat olivat muuttuneet viime hetkellä tai sitten kyseessä oli venäläisten ovela harhautus, jolla Yhdysvaltoja nöyryytettiin vielä kerran. Viidentoista tunnin odotuksen jälkeen Moralesin kone pääsi jatkamaan matkaansa."