torstai 18. marraskuuta 2021

Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa

Vuonna 1984 Suomessa havaittiin poliotartuntoja, eikä silloin käytetty rokote enää suojannut aktiiviselta viruskannalta. Viranomaiset päättivät käynnistää koko maassa joukkorokotukset, joilla suoja tautia vastaan saatiin ajan tasalle. 

Helmikuussa 1985 suomalaisille jaettiin työpaikoilla ja kouluissa sokeripala, johon oli tiputettu pari tippaa oikeaa poliovirusta. Se tehosi, eikä polioepidemiaa päässyt syntymään. Koko kansan rokottaminen sujui viidessä viikossa -- mutta olihan sokeripalan imeskely helpompi prosessi kuin kaksi kertaa annettava koronapiikki.

Ilta-Sanomien juttu kuvaa hyvin tuon ajan tapahtumia. Tutulta kuulostaa erityisesti tämä: – Joillekin ihmisille outo rokote oli tietysti pelottava, varsinkin kun mediassa esiintyi ennen kampanjaa myös väärää tietoa sen haitoista. Taudin pelko kuitenkin voitti, Hovi muistelee.

Voi vain kuvitella, millainen kohu olisi syntynyt, jos vuonna 1985 kansalaiset olisivat olleet netissä ja sosiaalisessa mediassa. Netin ansiosta yksittäiset epäilijät löytävät toisensa ja yhdistävät voimansa, innoittaen toinen toistaan. Mitä enemmän oma sanoma saa muilta tykkäyksiä ja kommentteja, sitä enemmän kierroksia siihen lisätään.

Koronarokotetta epäillään siksi, että luottamus viranomaisiin on koetuksella. On vaikea viestiä johdonmukaisesti, kun vastassa on alati kehittyvä tautitilanne ja muuntuva virus. Tutkijatkaan eivät vielä tiedä tarpeeksi viruksen leviämisestä ja siitä, miksi osa ihmisistä on sille niin alttiita. Tieteellinen epävarmuus ja politiikka eivät sovi yhteen netin ehdottomuuden ja mustavalkoisuuden kanssa.

Mutta ei vuoden 1985 rokotuskampanja ihan ongelmitta mennyt. Rokotuskattavuus nousi 90-95 prosenttiin, alueellisia eroja oli jo silloin. Helsingin Sanomien mainio Aikakone-palvelu löytää kiinnostavan jutun 27.2.1985 otsikolla Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa

Talven 1985 poliorokotus herätti kansassa ristiriitaisia tuntemuksia. 

Rokotteen saaneet raportoivat puutuneista jaloista ja käsistä, kammottavasta päänsärystä, pyörtyilystä, hervottomasta oksentelusta, pettävistä polvista ja sumeudesta silmissä. "Polioon sairastuminen pelottaa, mutta ainakin yhtä paljon kammottaa mystinen sokeripala". Hieman liioitellen toimittaja vertasi sokeripalaa myrkkymaljaan. "Älä tule niin lähelle senkin viruksen syönyt. Mä olen vielä puhdas."

Yksi pelkoja herättänyt asia oli se, että sokeripalassa oli aitoa poliovirusta. Koronarokotuksissa monia arveluttaa uusi mRNA-tekniikka.

Minkälaista kohu olisikaan, jos rokotteessa olisi aitoa koronavirusta?

Lopuksi vielä vertaus: Henkilö, joka jättää koronarokotteen ottamatta sivuvaikutusten pelossa on kuin matkustaja, joka kieltäytyy putoavassa lentokoneessa laskuvarjosta koska pelkää, ettei varjo avaudu.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Lopuksi vielä vertaus: Henkilö, joka jättää koronarokotteen ottamatta sivuvaikutusten pelossa on kuin matkustaja, joka kieltäytyy putoavassa lentokoneessa laskuvarjosta koska pelkää, ettei varjo avaudu." Mites ne jotka ottavat laskuvarjon ja se ei auka, aika vähän niistä kirjoitetaan yhtään mitään. Jokainen sairastunut/kuollut jolla positiivinen korona on automaattisesti joko koronaan sairastunut tai kuollut (esim. nuorella sydän pysähtynyt/ongelmia, näitä ollut mediassa yllättävän paljon.), mutta yksikään joka ottaa rokotteen ei ole siihen kuollut tai sairastunut vaan aina löytyy joku muu piilevä/perityvä/riskitekiä syy.

Anonyymi kirjoitti...

Poliosta Areenan podcastissa, osa sarjaa Tautien historia.

Ohjelma vuodelta 2016, mutta siinä kuullaan haastattelu sokeripalakampanjan ajalta (1985).

Olin tuolloin lukiolainen, ja muistan saaneeni sokeripalan minäkin koulussa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

FIMEAn mukaan Suomessa on raportoitu 132 kuolemantapausta rokotuksen jälkeen. Niistä kolmasosassa voi olla oikeasti viitteitä rokotteen osavaikutuksesta. Siis 40 epäiltyä vaikutustapausta neljästä miljoonasta rokotetusta - todella vähän.

Netistä löytyy vaikka mitä uutisia rokotuksiin kuolleista, mutta niiden todenperäisyydestä on mahdoton sanoa mitään. Pelkkä ajallinen yhteys rokotuksen ja kuoleman välillä ei osoita mitään. Päinvastoin voi olla niin, että jos rokotus olisi saatu aiemmin, se olisi ehtinyt pelastaa hengen.

Anonyymi kirjoitti...

"FIMEAn mukaan Suomessa on raportoitu 132 kuolemantapausta rokotuksen jälkeen. Niistä kolmasosassa voi olla oikeasti viitteitä rokotteen osavaikutuksesta. Siis 40 epäiltyä vaikutustapausta neljästä miljoonasta rokotetusta - todella vähän." Mutta kaikki kuolleet joilla on koronapositiivinen on kuolleet koronaan, eiks tämä ole hiukan ristiriitaista? Nyt korona kuolleita 1249 ja 132 ehkä koronarotteesta, tämä on 10% ja se ei nyt mielestäni ole kovinkaan vähän.

Timo kirjoitti...

Koronaan kuolleita on tosiaan se reilu 1200 ja koronaan sairastuneita testien mukaan vajaat 200000, eli 1/200 positiivisen testituloksen saaneista on kuollut. Tämä todellakin on niin että ne 1200 kuollutta on kaikki todettu testillä koronapositiiviseksi.

Rokotteita on annettu neljälle miljoonalle ihmiselle, niistä edes epäilys on että rokotteen antamisen yhteydessä on kuollut se 132. Tämä tarkoittaa että yksi rokotettu kolmeakymmentä tuhatta kohden on kuollut jostain syystä, ei ole varmistettu että onko kuolema yhteydessä rokotukseen.

Lukuja on helpompi vertailla kun ne ilmoitetaan kuolemia per miljoonaa kohti. Koronan osalta luku on 1000000 * 1245 kuollutta / 174823 koronapositiivista = 7000 kuollutta per miljoona koronapositiivista. Toki tämä ei ole koko totuus, kun kaikkia sairastaneita ei ole testeillä löydetty. Toisaalta, testatuissa mukana on myös paljon rokotuksen saaneita, joilla on oleellisesti pienempi riski kuolla sairauteen, eli se toisaalta vääristää lukemaa alaspäin. Joka tapauksessa, miljoonaa sairastunutta (rokottamatonta) henkeä kohden kuolee tuhansia ihmisiä.

Rokotusten osalta sama lukema on 1000000 * 134 kuollutta / 3981014 rokotettua = 34 kuollutta per miljoona rokotettua. Tämä lukema ei enää juuri kasva suuremmaksi, kun rokotettujen suhteellinen osuus ei enää voi kovin paljoa kasvaa.

Oletko halukkaampi sairastamaan koronan vai ottamaan rokotuksen? Kuolematilastoissa ero on satakertainen rokoteen eduksi.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi pelkoja herättänyt asia oli se, että sokeripalassa oli aitoa poliovirusta. Koronarokotuksissa monia arveluttaa uusi mRNA-tekniikka.

Minkälaista kohu olisikaan, jos rokotteessa olisi aitoa koronavirusta?

Olisiko siitä kohu oikeasti mahtanut syntyä? Se on kuiten aikaisemmin jo moneen tautiin käytetty ja todistettavasti toimiva rokotusmuoto, tosin tässä taaudissa sitä ei voitu luonnollisesti käyttää..

AaJii kirjoitti...

Kai se sokeripalan poliovirus oli kuitenkin inaktivoitua?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Sokeripalan virus oli elävä, mutta heikennetty. Osa siitä saattoi jäädä elämään suomalaisiin: Poliovirukset ehkä sokeripalarokotteen jälkeläisiä.

Anonyymi kirjoitti...

How to Make Money on Poker | Btc Game | MONEY - Work
What is a Money Game? · Money games งานออนไลน์ are a gambling strategy of skill and luck. · Money games offer chance to win, prizes, and prizes · These can be