maanantai 2. syyskuuta 2019

Miksi puhelin paikantaa itsensä väärään paikkaan?

Moni on varmaan huomannut, että mobiililaite paikantaa joskus itsensä ihan väärään paikkaan. Itselleni kävi näin viimeksi kaksi päivää sitten. Olin Espoon Tapiolassa, mutta puhelin väitti sijainniksi Helsingin ja tarjosi paikkoja Tähtitorninmäeltä.

Paikkatieto väärästä kaupungista
Väärä paikannus oli arvoitus, koska olin ulkona ja GPS:n olisi pitänyt helposti napata tarkka sijainti taivaan satelliiteista.

Googlen kaltaiset jenkkiyritykset eivät kerro yksityiskohtia palvelujensa tekniikasta, joten me käyttäjät voimme vain arvailla, mistä on kyse. Siispä arvailen.

Applen iPod Touch ja ne iPad-mallit, joissa ei ole GPS:ää, pystyvät silti paikantamaan itsensä. Paikannus perustuu tunnettuihin wifi-tukiasemiin, joiden sijainnin Google on kartoittanut esimerkiksi Street View -kuvausten yhteydessä. Laite kuuntelee lähistöllä erottuvia wifi-verkkoja ja pystyy haarukoimaan sijaintinsa niistä.

Wifi-asemien sijaintitietokanta vanhenee, joten sitä ilmeisesti päivitetään koko ajan käyttäjien puhelinten avulla. Meistä jokaisen puhelin kuuntelee tukiasemia ja päivittää tietokantaa, jotta muut voivat määrittää sijaintinsa niiden perusteella.

Todennäköistä on, että jos puhelimen lähistöllä on yksi tai useampia tukiasemia, jotka on aiemmin paikannettu Helsingin Tähtitorninmäelle, puhelin luulee tutut tukiasemat nähdessään olevansa siellä. Mutta miksi tukiasemat olisivat liikkuneet? Luultavasti päivitysalgoritmi ei erota, mikä on oikea, kiinteä tukiasema, ja minkä takana on vain tilapäiseksi tukiasemaksi asetettu puhelin.

Jos siis Tähtitorninmäellä aiemmin tukiasemana toiminut puhelin havaitaan Tapiolassa, puhelin luulee olevansa Tähtitorninmäellä. Tällainen virhe on todennäköisin silloin, kun puhelin on ollut pitkään paikassa, missä normaali paikannus ei onnistu, kuten metrossa, junassa, maanalaisessa parkkihallissa tai lentokoneessa.

Jokin aika sitten huolestunut lentomatkustaja kysyi asiasta neuvoa, koska Finnairin lennolla USA:sta Suomeen hänen puhelimensa paikantui Venäjälle -- vieläpä maan verkkovalvontaa tekevään virastoon. Melkoinen yllätys! Mahdollisesti samassa koneessa oli ko. viraston työntekijä, jonka puhelin oli jäänyt tukiasematilaan. Ehkä edes tukiasematilaa ei tarvita, puhelimen wifin probe-signaalit saattavat riittää.

Mutta miksi puhelin käyttää wifi-paikannusta, vaikka Tapiolan aukiolla kuuluu vahva GPS-signaali? Luultavasti syy on virrankulutuksessa: GPS vie sen verran sähköä, että jatkuva käyttö söisi turhaan akkua. Wifi-signaalien avulla saadaan riittävä paikkatieto ja GPS:ään turvaudutaan vain, kun tarvitaan tarkka sijainti esimerkiksi valokuviin tai kuntoiluohjelmiin.

Paikannus on monimutkainen toiminto, jota Android-puhelin kuvaa vain ylimalkaisesti:

Paikannuksen taustalla on useita tekijöitä
GPS:n ja wifin lisäksi käytetään paikannustieto muodostetaan myös mobiiliverkkojen ja jopa anturien (?) datan perusteella. Tulokset voivat olla yllättäviä. Tämä saattaa selittää oudot sijaintitiedot Putinin vierailun yhteydessä.

Kun seuraavan kerran saat oudon paikannuksen, kokeile sammuttaa wifi kokonaan (tai ota hetkeksi käyttöön lentotila) ja katso, korjautuuko sijaintitieto. Itselläni se auttoi, paikka siirtyi Tapiontorille Espooseen. Paikannus vaatii, että nettiyhteys toimii, joten lentokonetilaa ei voi käyttää. Finnairin tapauksessa netti toimi satelliitin kautta, mutta GPS ei saanut signaalia koneen kuoren läpi.

Ärsyttävintä on, että hapuilemme pimeässä. Luotamme elämämme ja tietomme jenkkiteknologian varaan tietämättä, miten se oikeasti toimii. Se on melkeinpä pelottavaa.

Oletko itse havainnut outoja paikannuksia? Kokeile ensi kerralla wifin sammuttamista.

Muokattu 3.9.2019

10 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Jos menetät henkesi jenkkiteknologian toimimattomuuden tai epäluotettavuuden seurauksena, niin itseäsipä saat kiittää. Sama toki koskee kaiken maailman muitakin teknisiä virityksiä, joita olet ihan vapaaehtoisesti itsellesi hankkinut. On pelkästään typeryyttä joutua kriittisellä tavalla riippuvaiseksi jostain kuluttajaelektroniikasta.

Anonyymi kirjoitti...

Huomaa kuitenkin, että Androidissa WiFin sammuttaminen ei vaikuta paikannukseen, vaan erikseen pitää ottaa "Wi-Fi scanning" -asetus pois päältä. Asetuksen kuvausteksti: "Allow apps and services to scan for Wi-Fi networks at any time, even when Wi-Fi is off. This can be used, for example, to improve location-based features and services."

deckfromacard kirjoitti...

GPS-paikannus toimii myös ilman verkkoyhteyttä, olen saanut sen toimimaan jopa lentokoneessa, lentotilass, ilman Wi-Fiä. Jotta laite (puhelin tai muu) osaa näyttää GPS-sijainnin, se tarvitsee satelliittidatan (tiedot siitä mitä satelliitteja on ja missä). Jos sitä ei saa verkosta, sen voi vastaanottaa satelliitista.

Mutta:

Lähetys on täysin yksisuuntainen prosessi. Satelliitti lähettää satelliittidatan 30 sekunnin välein. Jos signaali on heikko (ja satelliittisignaali on), niin osa tiedosta voi jäädä saamatta. Silloin laite odottaa 30 sekuntia uutta lähetystä. Ja uudestaan. Kunnes onnistuu.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Samsungissa Yhteydet > Sijainti > Paranna tarkkuutta > Wi-Fi-haku. Vastaava asetus löytyy myös Bluetoothille. Ilmeisesti iOS-laitteissa wifi-skannausta ei voi estää.

Paikannus onnistuu toki pelkällä GPS:llä, olen saanut mm. kameran gps:n tallentamaan sijainnin lentokoneen ikkunan läpi kuvattaessa. Vaatii ikkunapaikan.

Jos sijainnin selvittäminen onnistuu kameralta, se onnistuu varmaan myös puhelimella. Harva kuitenkaan katsoo sijaintia pelkkinä koordinaatitietoina ja siksi tarvitaan nettiyhteys, jotta sijaintitieto näkyisi havainnollisesti kartalla.

Toki puhelimessa voi olla navigaattoriohjelma valmiilla kartoilla, ainakin mantereen päällä lennettäessä.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin olen onnistunut saamaan puhelimen kiinni GPS-satellitteihin matkustajalentokoneen ikkunan ääressä. Navigaattori-appi näytti myös nopeuden. :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Juu, sama täällä: Finnairin A319 kellotti kotimaanlennolla enimmillään 1032 km/h : -)

deckfromacard kirjoitti...

"Paikannus vaatii, että nettiyhteys toimii, joten lentokonetilaa ei voi käyttää."

Tähän osaan alkuperäistä postausta yritin siis kommentoida.

Zarr kirjoitti...

Toki puhelimessa voi olla navigaattoriohjelma valmiilla kartoilla, ainakin mantereen päällä lennettäessä.

Suosittelen vahvasti maps.me:tä tai muuta openstreetmapsiin perustuvaa ohjelmaa. Saa offline-kartat eikä maksa juuri mitään. Ollut erinomainen apu paikoissa joissa ei ole nettiyhteyttä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Tähän osaan alkuperäistä postausta yritin siis kommentoida."

Totta, kirjoitin huolimattomasti. GPS lentokoneessa ei vaadi nettiä toimiakseen, mutta peruskäyttäjä tarvitsee nettiyhteyden havainnollistaakseen sijaintitiedon jollain tavalla. Esiladatut kartat ovat ratkaisu, mutta niitä harvalla peruskäyttäjällä on puhelimessaan - etenkään jos kone lentää parhaillaan vieraiden maiden tai Atlantin yllä.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä saa maps kuvan pyörimään vauhdikkaasti kesken navigoinnin? Välillä teksti ja ääniopastukset säilyvät ja toimivat oiken, mutta kuva pyörii. Välillä myös opastukset vaihtuvat. Muutaman tunnin päästä samaa reittiä kaikki toimii hyvin. Olen kokeillut myös kahdella laitteella navigointia. Toinen laite pyörittää kuvaa ja 10 sentin päässä oleva toinen laite toimii normaalisti. Välillä tämä tapahtuma on erilaitteella ja toinen toimii normaalisti. Tapahtuma ei ole päivittäinen, vaan satunnainen.