perjantai 24. elokuuta 2018

Onecoin, täydellinen rikos?

Ei kai kukaan yllättynyt, kun Onecoin eilen ilmoitti kolikkojen vapaan vaihdannan siirtyvän vuodella eteenpäin? Nyt maaginen päivämäärä on 8.10.2019. Ennen sitä keksitään taas jokin veruke, jolla aikataulua voidaan lykätä eteenpäin. Kaupankäynti Onecoinilla ei ala koskaan, sillä kolikoilla ei ole arvoa.

Raivostuivatko käyttäjät, kun vuosien kärsivällisen odotuksen jälkeen ilmoitettiin taas uudesta lykkäyksestä? Ei suinkaan. Verkosto sitoo ihmiset toisiinsa. Kukaan ei halua asettaa kaveria pulaan -- varsinkin kun tietää, että niin tehdessään myöntäisi menettäneensä tuhansia euroja ja joutuisi ehkä syytteeseen rikoksesta. Uhri huomaa olevansa samassa veneessä tekijän kanssa. Pirullisen tehokasta.

Tilillä näkyvä 100 000 euron virtuaalinen saldo pitää toivon liekkiä yllä. Niin kauan kuin on pienikin mahdollisuus, että kolikot saa joskus muutettua oikeiksi euroiksi, ei kannata luovuttaa. Aina voi tapahtua jotain, mikä saa kolikon arvon vielä nousemaan nykyisestään (ei voi, koska jo nykyinen tähtitieteellinen ja puhtaasti fiktiivinen arvo on käsittämätöntä huijausta).

Toistuvilla lykkäyksillä avainhenkilöt ostavat itselleen aikaa. Rikoksen jäljet kylmenevät ja hyvässä lykyssä syyteoikeus vanhenee. Ruja Ignatova katosi lokakuussa 2017, Kari Wahlroos jätti Onecoinin viime vuoden joulukuussa ja Tommi Vuorinen aikoo karistaa Suomen pölyt jaloistaan ensi vuoden aikana. Juuri sopivasti.

Alkaa näyttää siltä, että Onecoin on tekemässä täydellisen rikoksen. Parasta on, että uhrit eivät edes tajua joutuneensa huijatuiksi eivätkä siksi tee rikosilmoitusta.

Rahat ovat menneet parempiin taskuihin. Parturin pöydällä silmiini osui Seiska-lehden kansi:

"Kohuliikemies Kari Wahlroos kaahauksesta vankilaan Virossa!"
Mistä tuo "liikemies" tuohon tuli?

Kari Wahlroos kaahasi McLaren 720S urheiluautolla yli 200 km/h.
Jutun mukaan "kryptovaluuttabisneksien parissa työskentelevä liikemies... ajoasenne katsottiin hengenvaaralliseksi muita tielläliikkujia kohtaan ja hänet passitettiin viikoksi putkaan".

Katsokaa, Onecoin-verkoston jäsenet: siellä ne teidän muka koulutukseen ja tokeneihin pimeästi siirtämänne eurot ovat! Wahlroosin puolen miljoonan euron urheiluautossa. Teitä huijattiin, ettekä edes myönnä sitä itsellenne.

On pakko uskoa, että Suomessa saa kusettaa ihmisiä joutumatta siitä vastuuseen. Tommi Vuorisen esitelmät ja Kari Wahlroosin herätyskokoukset eivät ole johtaneet mihinkään seurauksiin, koska jäsenet eivät tee rikosilmoituksia eikä sen paremmin KRP, verottaja kuin Finanssivalvontakaan halua puuttua näin hankalaan ja kansainväliseen huijaukseen.

Onecoinin eilen ilmoittama ICO-järjestely on tarkoituksellisen hämärä ja epäselvä. Jos joku jäsenistä osaa selittää asian selvällä suomella, laittakaa kommenttikenttään. Perimmäinen tarkoitus on vain ostaa aikaa. Toinen tarkoitus on ilmeisesti luoda jonkinlainen uusi kryptovaluutta, joka toimisi valmiissa Ethereum-ketjussa (kuten LEOcoin), ja konvertoida Onecoin-leikkirahat sinne, jolloin vielä jäljellä olevat huijarit voisivat osoittaa poliisille todellisen lohkoketjun olemassaolon. Viis siitä, että kaikki 3,5 vuoden aikana tapahtunut "louhinta" on ollut pelkkää teatteria.

Verkoston jäsenten kannalta lopputulos on sama: kolikoilla ei edelleenkään ole mitään arvoa, eikä tule. Huijarit nauravat partaansa ja nostavat lisää rahaa salaisilta pankkitileiltään ylinopeussakkojen maksuun.

Alunperin ne olivat sinun rahojasi. Nyt ne ovat uunokolikoita, kirjaimellisesti.

Lisäys 27.8.2018

Onecoinin jäsenmäärä kasvaa eksoottisilla alueilla. Samoalla ihmiset ovat laittaneet tähän elinikäiset säästönsä ja myyneet autonsa:




Onecoinin ICO-sivulla viime viikolla olleet pörssien logot, joiden kanssa Onecoin väitti käyvänsä neuvotteluja listautumisesta, ovat kummasti kadonneet viikonlopun aikana. 

Olisikohan tällä suuren Kraken-pörssin kannalla jotain tekemistä asian kanssa:

Kraken-pörssi: "Emme halua olla misään tekemisissä ponzi-coinien kanssa".
Ja vielä loppuun Wikipedian Onecoin-artikkeli, johon on listattu huijausta vastaan tehdyt tutkinnat ja viranomaisten varoitukset. 

170 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistatteko kun ex-ministeri Linden ja reissussa menehtynyt liikekumppani olivat ugandassa hieromassa ase- ja huumekauppoja. Myöhemmin kävi ilmi, että itse asiassa he eivät olleet hieromassa mitään kauppoja. Kukaan ei ollutkaan kutsunut heitä esittelemään mitään kenellekään, eivätkä he myöskään edustaneet ketään tai mitään. Joku kontakti oli tavattu dubaissa ja kaikki oli lopulta pelkkää suurta väärinkäsitystä. Tuskin kukaan enää muistaa koko tapausta.

Samana viikonloppuna ugandassa oli myös suuret onecoin zembalot. Sattumaa?

https://www.facebook.com/groups/1166514396709480/permalink/1960937333933845/

K kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Tässä keississä olisi jollakin tutkivalla journalistilla ollut kunnon kultakaivos, mutta Suomen (ja oikeastaan kaikkien muidenkin valtioiden) hampaaton media ei ole saanut aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Tässä keississä olisi jollakin tutkivalla journalistilla ollut kunnon kultakaivos, mutta Suomen (ja oikeastaan kaikkien muidenkin valtioiden) hampaaton media ei ole saanut aikaiseksi.

Eipä taida Suomesta löytyä sellaista riippumatonta mediaa joka voisi tästä uutisoida.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä uusimmassa käänteessä on kyseessä ihan perinteinen ICO-huijaus jolla yhtiön johto kerää lisää rahaa itselleen. Kukaan muu ei tästä hyödy paitsi yhtiön ylin johto. Rahat kerätään Bitcoineina ja Ethereinä. Valmis ICO-huijaus on ostettu pakettiratkaisuna ICO-paketteihin erikoistuneelta yhtiöltä. Yhtiöllä itsellään ei näköjään ollut tietotaitoa, joten tämäkin palvelu piti ostaa.

https://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-reveals-ofc-cookie-cutter-erc20-smart-contract-token

Mielestäni Petteri on väärillä jäljillä siinä, että OneCoin-leikkirahat konvertoitaisiin tähän uuteen Ethereum ketjussa toimivaan OFC-tokeniin. Ei konvertoida, koska näitä uusia tokeneita saa ostettua vain Bitcoineilla tai Ethereillä, ja nämä varat menevät suoraan yhtiön johdon hallintaan. Eli aivan puhtaasti kerätään lisää pätäkkää antamatta mitään lisäarvoa jäsenille.

Jäsenet ovat valittaneet vaikeutta värävätä kauppiaita, koska ensimmäinen kysymys tietenkin on, milloin OneCoineja voi yrittää vaihtaa rahaksi. Tästä ei ole edes virallista arviota saatavilla. Eikä nykyisillä kauppiailla taida olla oikein käsitystä että ilmoitettu coinin hinta perustuu pelkästään bulgarialaisten huijareiden ilmoitukseen.

Ymmärtämättömät vielä uskovaiset jäsenet toki hehkuttavat ICOa mahtavana juttuna, vaikka tässä saatiin uutta tekosyytä lykätä itse OneCoinin vaihdantaa taas hamaan tulevaisuuteen 2019, eivätkä jäsenet itse hyödy tästä ICOsta mitään.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mielestäni Petteri on väärillä jäljillä siinä, että OneCoin-leikkirahat konvertoitaisiin tähän uuteen Ethereum ketjussa toimivaan OFC-tokeniin. Ei konvertoida, koska näitä uusia tokeneita saa ostettua vain Bitcoineilla tai Ethereillä

Niinpä - yhtiö, joka on vuosia haukkunut Bitcoinia ja kehittänyt "parempaa" valuuttaa, hyväksyy maksuksi vain Bitcoinin ja toisen vanhan kryptovaluutan, eikä lainkaan omaa rahaansa. Bonuksena vielä takapirut saavat rahat muodossa, jota ei voi jäljittää.

Ja sitten verkoston uhrilampaat hehkuttavat Tommi Vuorisen johdolla, miten mahtava juttu tämä ICO oikein onkaan! En osaa päättää, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Nykyisillä tiedoilla ICO on pelkkää rahastusta. En silti pitäisi mahdottomana, että tässä yritetään samalla luoda jotain lohkoketjun tapaista, johon vedota kun systeemi kaatuu ja paikalla on enää käsivartensa umpeen tatuoinut Rujan veli, oikea konnan arkkityyppi, sammuttamassa valoja Sofian konttorilla.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäköhän mahtaa tapahtunua vanhoille OFC-tokeneille. Konvertoidaanko ne uusiksi erc20 OFC tokeneiksi, jolloin niitä olisi ehkä mahdollisuus koittaa myydä, mikäli yhtiö onnistuu saamaan jonkun pörssin tarjoamaan erc20 OFC vaihdantaa.

En tiedä kuka hullu niitä pörssistä ostaisi, mutta siinä tapauksessa olisi edes teoreettinen mahdollisuus koittaa saada jotain rahaa ulos huijauksesta. Mutta tämä siis vain siinä tapauksessa että jäsenellä on jo vanhoja OFC-tokeneita ja ne voisi konvertoida uusiksi erc20 OFC:ksi jotka saataisiin johonkin oikeaan pörssiin vaihdantaan.

Oma mutu veikkaukseni on kuitenkin, että vanhoja OFC:tä ei pysty kovertoimaan erc20 OFC:ksi, joten taitaa tämäkin mahdollisuus saada rahaa ulos jäädä haaveeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kari Wahlroos on minusta kiehtova hahmo, youtubesta kun katson miehen Onecoin-herätyskokouksia, näen tuon nyt heti että mies on täysin epäuskottava ketku,

mutta silti Kari vaan tuntuu osaavan ottaa yleisönsä, ja luoda erityisen hartaan tunnelman, jolloin yksinkertaiseen yleisöön uppoaa rikastumis-höpöhöpö parhaiten.

Kari edustaa nykyajan sanavalmista käärmeöljykauppiasta jolla pokka riittää tilanteeseen kun tilanteeseen.

Kari sai oppinsa jo edesmenneeltä terninmaitohuijari petteri jussilalta, jota sattumoisin myös Seiska-lehti väitti rikkaaksi, vaikka totuus oli aivan toisenlainen, ja petteri oli veroveloissa korviaan myöten.

Anonyymi kirjoitti...

Petterin antama tieto: Ei kai kukaan yllättynyt, kun Onecoin eilen ilmoitti kolikkojen vapaan vaihdannan siirtyvän vuodella eteenpäin? Nyt maaginen päivämäärä on 8.10.2019.

Virallisesta Suomen tietotoimisto Murostako tällaisen tiedon sait vai joltain muulta itse määrittelemältäsi "viralliselta" taholta?

Anonyymi kirjoitti...

^ Kerrankin täytyy olla samaa mieltä OneCoin uskovaisen kanssa; OneCoin ei ole antanut mitään suoranaista ilmoitusta milloin OneCoinien vapaa vaihdanta alkaisi. Mutta sitä tuskin ilmoitetaan alkavaksi ainakaan ennen kuin ICO ostovaihe on päättynyt tammikuussa 2019. Sitten on vielä eri asia alkaako se vaihdanta oikeasti koskaan. Eli epämääräinen ajankohta 2019 on nyt se käsitys minkä kanssa tunkit joutuvat venyttämään uskoaan.

ICO Road Map ulottuu tällä hetkellä lokakuuhun 2019, eli ainakin sinne saakka OneCoin pelasi tällä kertaa epävirallisesti lisäaikaa, minkä varjolla OneCoin vaihdantaa ei tarvitse aloittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mikä *ICO*?

Jäsenillä on ollut kolikoita kohta 4 vuotta ja nyt sitten järjestetään Initial Coin Offering?!? :D

Kolikoita (numeroita tietokannassa) on yhtiöllä myydä vaikka kuinka paljon, senkun olisivat vain laittaneet OneCoin vaihdannan käyntiin. Mutta ei toki, jotta huijaus ei vielä romahda. Sen sijaan Konstantin ja Ruja koittavat nyhtää epäsuorasti OFC:eilla jotta huijausviritys ja usko pysyisi vielä jotenkin kasassa.

Only in OneCoin... Yllättäen tämäkään ei millään tavalla kummastuta OneCoin uskovaisia, vaikka tällä järjestelyllä ilmeisesti ohitetaan verkosto täysin.

Jaakko kirjoitti...

Miten Ruja, Tommi, Kari ja kumppanit mahtavat nukkua yönsä. Miksei maajohtaja tule kertomaan medialle tästä "menestystarinasta"? Sen sijaan jatkaa täällä anonyyminä räksyttelyä.

Jaakko kirjoitti...

Karavaani...

Anonyymi kirjoitti...

Miten Ruja, Tommi, Kari ja kumppanit mahtavat nukkua yönsä. Miksei maajohtaja tule kertomaan medialle tästä "menestystarinasta"? Sen sijaan jatkaa täällä anonyyminä räksyttelyä.

Mutta eihän feisbuukinkaan maajohtajaa ole näkynyt julkisuudessa. Eikä bitcoinin.



:D

Anonyymi kirjoitti...

Petteri käyttää virallisena tietolähteenään Suomen Hevosmiesten tietotoimistoa, se on ihan hiihtoliiton hyväksymä:). Soita Petteri Kartsalle, jos vaikka pääsisit haistelemaan Kartsan uuden Mclarenin nahkasisustusta:)

Anonyymi kirjoitti...

Niin noh. Tommi ja muut OneCoin idiootit käyttävät tietolähteinään bulgarialaisia huijareita, joista esim. Ruja on tuomittu Saksassa 24 eri petoskohdasta oikeudessa.

Ruja vieläpä valehteli oikeudessa maaliskuussa 2016 että elää 3500 eurolla kuussa Dubaissa, samaan aikaan kun ostelee OneCoin-tunkkien miljoonilla kiinteistöjä Sofiassa. :D

Ja rikostoveri Sebastian Greenwood menetti viime joulukuussa yli 7 miljoonan dollarin pankkitilisä OneCoin tutkinnan yhteydessä Kiinassa.

Eipä suoraan sanottuna ole ihme että OneCoinilla ei ole mitään arvoa huijareiden klubin ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Soita Petteri Kartsalle, jos vaikka pääsisit haistelemaan Kartsan uuden Mclarenin nahkasisustusta:)

Nyt oli sellaiset uhot että kommentin kirjoittaja on selvästi päässyt haistelemaan Kartsan McLarenin nahkasisustusta :D

Anonyymi kirjoitti...

Noh noh siellähän se yksi hevostoimiston agentti jo lämpenee paskanjauhannan kera:).

Anonyymi kirjoitti...

Kartasahan menetti yli 50 miljoonaa OneCoin kolikkoa ja 2 miljoonaa euroa OneCoin tililtään, kuin "kryptovaluutta"-yhtiö poisti Karin tilin.

Siinä vietiin Karilta OneCoin-arvolla yli miljardin euron verran kolikoita, mutta eipä Karin hymy yli "miljardin euron" menetyksestä paljon hiipunut, kun tiesi aivan hyvin että kyseessä on bulgarialaisen huijareiden numerot ruudulla, eikä mikään oikea arvo.

Kiva ja luotettava yhtiö muuten. Onko joku kuullut koskaan pankista joka takavarikoi asiakkaalta yli miljardi euroa jos tulee asiakkaan kanssa riitaa? :D
Varma ja turvallinen sioitus. Sioita sinäkin OneCoiniin, tulevaisuuden ryptovaluuttaan!!! :D

Petteri Järvinen kirjoitti...

Petteri käyttää virallisena tietolähteenään Suomen Hevosmiesten tietotoimistoa, se on ihan hiihtoliiton hyväksymä:)

Mikä tietolähde osaisi kertoa, milloin kolikkoja pääsee myymään? Luulisi jäseniä kiinnostavan tarkka päivämäärä. Vai eikö kolikko ole vieläkään "valmis"? Tähän asti yhtiö on luvannut kaupankäynnin alkavan 8.10.2018.

Mikä tietolähde osaisi kertoa, mitä ihmettä ICO:lla tarkoitetaan kun kyseessä on jo olemassaoleva kryptovaluutta? Miksei pankeille myydä valmiita kolikkoja vaikka jäseniltä?

"Totuus tulee yhtiöltä" - kyllä kai, eikä jäsenten tarvitse ymmärtää tästä himmelistä mitään. Kunhan vain luottavat kadonneisiin huijareihin ja kätensä rosvon lailla tatuoineeseen Rujan veljeen.

Anonyymi kirjoitti...

>Noh noh siellähän se yksi hevostoimiston agentti jo lämpenee paskanjauhannan kera:)

Ehei, meitä on täällä partiollinen. Viestittelemme Bitcoinin hybridikeskuksesta ja tehtävänämme on eliminoida uhkaksi koetut kilpailevat järjestelmät ;)

Anonyymi kirjoitti...

^ Missä universumissa Bitcoinin kilpaileva järjestelmä on bulgarialaisten huijareiden keskitetty ponzi-viritelmä jossa "arvo" määritellään siten että Konstantin näppäilee seuraavan lukeman tietokantaan? :D

Eiköhän ne OneCoinin kanssa kilpailevat järjestelmän löydy ihan sieltä muista MLM koijaus kolikoista..

Anonyymi kirjoitti...

Kohdehenkilöille on puhuttava kielellä jota he ymmärtävät. Älä ole huolissasi, me kyllä tiedämme mitä teemme.

deckfromacard kirjoitti...

Jos jätetään huomiotta se ilmeinen epäkohta että on vaikeaa järjestää "initial" coin offeringia kun kolikkoja on "louhittu" jo yli kolme vuotta, niin ehkäpä joku coinisti voisi vastata tähän:

Viimeisen kolmen vuoden aikana on useaan kertaan painotettu että OneCoinit louhitaan "jäsenten toimesta jäsenille" ja että "OneCoin ei ole ennakkoon louhittu valuutta".
Hyvä tämä.
Mistä ne kolikot tuohon ICO:iin oikein tulevat? Ostetaanko ne jäseniltä?

Anonyymi kirjoitti...

Mukana jo 3 455 900 jäsentä, Suomesta n.30 000. Täällä vaahdotaan että suomalaisten tavis nostaa rikosilmoitusta yhtiötä taikka muita kohti, miksei maailmalla jossa on suurin osa ns.huijatuista ole rikosilmoitusta siitä tehnyt? Ai niin, onhan niitä tehty mutta mitään eivät onnettomat tutkiat ole löytäneet..

Petteri, tässä olis oiva sauma nostaa syyte ja viedä huijaus maaliin saakka.

Anonyymi kirjoitti...

Se on kyllä jännä kun näihin tässäkin keskustelussa esitettyihin kysymyksiin ei saa selvää vastausta, vaan ne ohitetaan täysin ja haukutaan Petteriä. Jos kyseessä on rehti ja läpinäkyvä yritys, niin eikö näihin Petteriä ja muita askarruttaviin asioihin pitäisi saada helppo vastaus?

Anonyymi kirjoitti...

Mukana jo 3 455 900 jäsentä, Suomesta n.30 000. Täällä vaahdotaan että suomalaisten tavis nostaa rikosilmoitusta yhtiötä taikka muita kohti, miksei maailmalla jossa on suurin osa ns.huijatuista ole rikosilmoitusta siitä tehnyt? Ai niin, onhan niitä tehty mutta mitään eivät onnettomat tutkiat ole löytäneet..

Petteri, tässä olis oiva sauma nostaa syyte ja viedä huijaus maaliin saakka.


Kuules pahvi, jos arvelet joutuneesi rikoksen uhriksi, niin se on sinun tehtäväsi tehdä rikosilmoitus ja pyrkiä viemään homma maaliin.

Onhan niitä rikosilmoituksia sitäpaitsi ilmeisesti tehty, mutta kuten itse sanot, niin "mitään eivät onnettomat tutkiat löytäneet". Koulutusta olet ostanut ja koulutusta saanut. Homma on maalissa ja ruja dubaissa. Toivottavasti oppi meni perille.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Bitcoin hybridikeskus voisi nostaa rikosilmoituksen? Heillä on siihen varmasti riittävät resurssit ja motiivikin kun OneCoin meinaa saada jäsenmäärässä Bitcoinin kiinni.

OneCoin perustuu aukottomaan kryptografiseen konseptiin ja siinä on KYC lohkoketjussa. Monella tapaa paljon edistyksellisempi. Hybridikeskuksen kannattaisi kyllä haastaa OneCoin oikeuteen.

[;] Hybridikeskus [;] kirjoitti...

>Eikö Bitcoin hybridikeskus voisi nostaa rikosilmoituksen?

Meillä kieltämättä on vahvaa näyttöä siitä, että OneCoinin käyttämät intialaiset matemaatikot ovat luvatta plagioineet Bitcoinin lähdekoodia. Toisaalta meillä on konttorilla uudenkarheat nahkakalusteet ja kaikki aikamme kuluu nyt niitä haistellessa.

Mahdollisesti Q5 ensi vuonna.

Anonyymi kirjoitti...

"Eikö Bitcoin hybridikeskus voisi nostaa rikosilmoituksen? Heillä on siihen varmasti riittävät resurssit ja motiivikin kun OneCoin meinaa saada jäsenmäärässä Bitcoinin kiinni."

Katsos kun oikeassa valuutassa ei ole mitään henkilöjäseniä, eikä Bitcoinilla hybridikeskuksia, vaikka coinistien liiderit niin varmasti väittävätkin. Ei kukaan yksityishenkilö ole esimerkiksi Euron, Bitcoinin tai Moneron jäsen. Mutta tämä ei millään tunnu menevän OneCoin pipipäille päähän.

Mitä tulee käyttäjämääriin, niin pelkästään CoinBase BitCoin/crypto alustalla oli yli 13 miljoonaa käyttäjää jo viime vuonna.

Mitään oikeaa lohkoketjua jossa näkyisi edes jäsenen omat transaktioit ei ole näkynyt missään muualla kuin Rujan ja Konstantinin puheissa. OneCoinilla on olevinaan edistynyttä tekniikkaa mutta eivät saaneet edes erc20 tokenia itse luotua, vaikka lapsikin saisi sellaisen pystyyn katsottuaan 10 minuutin Youtube videon. Erc20 token Smart Contract piti ostaa joltain venäläisiltä ICO tehtailijoilta kun yhtiön omat resurssit eivät siihen näköjään riittäneet.

OneCoinin ICO sivuilta puuttuu tiimi tiedot ja WhitePaper, jotka ilmoitetaan käytännössä poikkeuksetta kaikissa ICO projekteissa. Nämä puuttuvat tiedot löytyvät onneksi kuitenkin täältä: https://image.ibb.co/ie3HtU/One_Coin_Team_White_Paper.jpg

Anonyymi kirjoitti...

"käsivartensa umpeen tatuoinut Rujan veli, oikea konnan arkkityyppi, sammuttamassa valoja Sofian konttorista."

Ei tatuointi tarkoita että on konnan arkityyppi, eihän Petteri.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei tatuointi tarkoita että on konnan arkityyppi

Ei enää nykyään, kun jopa tv-kokeilla ja mm-jalkapalloilijoilla on kädet tatuoitu umpeen olkapäästä kämmeniin. Mutta yhdistettynä bulgarialaisen kaverin muuhun olemukseen stereotyyppinen mielikuva oli vahva.

siinä on KYC lohkoketjussa

Eikö kukaan onecoinisti ymmärrä, että jos KYC olisi todellinen, sehän tappaisi koko valuutan? Myyjän pitäisi aina vaatia asiakkaalta henkilöllisyystodistus, jopa ruokakaupassa tai nakkikioskilla. Siinä todellista käytettävyyttä! Lisäksi KUKAAN ei halua, että jokin bulgarialainen hämäräperäinen firma seuraa heidän jokaista ostostaan ja rahankäyttöään. Haloo - tässä ei ole järjen hiventäkään, kun sitä alkaa miettiä.

deckfromacard kirjoitti...

Olen ihan 100% samaa mieltä Petterin kanssa siitä että koko kuvio on huijaus. Se on itsestään selvää: jäsenille maksetaan "tuottoja" eikä firmalla ole muuta tulonlähdettä kuin uusien jäsenien "sijoitukset". Määritelmän mukaan tämä on joko Ponzi-huijaus tai pyramidihuijaus, riippuen siitä miten raha jaetaan. OneCoin näyttää ottaneen hieman molmmista joten kutsutaan sitä näin ollen Ponzi-/pyramidihybrdiksi.

Mutta tähän tartun:
"Myyjän pitäisi aina vaatia asiakkaalta henkilöllisyystodistus, jopa ruokakaupassa tai nakkikioskilla. Siinä todellista käytettävyyttä!"
Näinhän se ei toimisi - jos ostaisit jotain kaupan kassalla, riittäisi että sinulla on tiedossa oma salainen avaimesi ja teet maksun. Lohkoketjussa olisi sitten näkyvissä että Petteri maksoi 45€ ja Kaapo Kauppias sai 45€.

Outo juttu 1: Miksi sanoin summat euroissa eikä ONE? No koska Dealshakerin kaikki hinnat (mukaan lukien 100% OneCoineissa myytävät tuotteet) on tallennettu euroina. Kun Ruja (Konstantin?) muuttaa OneCoinin kurssia, kaikki ONE-hinnat muuttuvat automaattisesti kun taas euromääräiset hinnat pysyvät ennallaan.

Outo juttu 2: tämä pitäisi näkyä lohkoketjussa jossa ei OneCoinin backofficessa näy ainuttakaan ostoa DealShakerissa eikä ainuttakaan siirtoa käyttäjien välillä. Mutta mitäs pienistä.

Outo juttu 3: Tuolla backofficessa lohkoketjun "louhinta" laahaa vähän jäljessä, tällä hetkellä backofficessa "louhitaan" lohkoja aikaleimalle 24/08/2018 02:37:24 (3 päivää ja 5 tuntia sitten).

Outo juttu 4: Tunnistautumiseen pitäisi siis käyttää salaista avainta tai muuta tunnistetta joka on sinun tiedossasi ja joka riippuu vain lohkoketjusta, ei mistään muusta järjestelmästä. Sellaista yhdelläkään OneCoin-sijoittajalla ei ole. Tilin saldo näkyy nettisivulla ja mitään muuta pääsyä omiin rahoihin ei ole kuin OneCoin/OneLife/DealShaker-nettisivut ja -tunnukset. Nettisivun käyttäjätunnus ja salasana ei voi olla lohkoketjutekniikan tunniste, mutta se ei tunnu haittaavan sijoittajia. Ehkä tässä tulevaisuuden superturvallisessa valuutassa rittää että pidät käyttäjätunnuksen ja salasanan visusti tallessa ettei kukaan pääse käsiksi rahoihisi?

Outo juttu 5: OneCoin voi milloin tahansa ilman ennakkovaroitusta jäädyttää tilisi ja takavarikoida rahasi. Mutta sellaista se on tämän "tulevaisuuden maksuvaluutan" kanssa, muistakaa laittaa KYC-dokumentit ajan tasalle!

Anonyymi kirjoitti...

Joko rupeaa OneCoijareilla puntit tutisemaan?

https://www.iltalehti.fi/talous/201808272201162733_ta.shtml

Olisiko maajohtajalla kommentoitavaa? Onko jäsenten syytä olla huolissaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Eikö kukaan onecoinisti ymmärrä, että jos KYC olisi todellinen, sehän tappaisi koko valuutan? Myyjän pitäisi aina vaatia asiakkaalta henkilöllisyystodistus, jopa ruokakaupassa tai nakkikioskilla"
Miksi myyjän pitää pyytää henkilötodistusta nakkikioskilla? Eihän nykyään kortilla maksaessa henkilötodistusta vaadita, olet jo aikoinaan tunnistettu ja saanut tiiliin käyttö oikeuden.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eihän nykyään kortilla maksaessa henkilötodistusta vaadita, olet jo aikoinaan tunnistettu ja saanut tiiliin käyttö oikeuden.

Tässä olikin puhe ajasta, jolloin valuutan käyttö on vapautettu, jolloin sitä voi ostaa ja myydä kuka tahansa.

Vielä pahempi ongelma käytettävyydelle on, jos jokaisen asiakkaan pitäisi lähettää henkilötietonsa, passsikopionsa ja sähkölaskunsa Bulgariaan, ennen kuin pääsisi edes ostamaan rahaa itselleen - ja päivittämään niitä aina, kun tiedot muuttuvat. Se olisi paitsi GDPR:n vastaista myös valtava tietosuojariski (hakkerit, eri maiden viranomaiset ym).

Haluaisitko sinä, että bulgarialainen hämäräfirma näkee kaiken, mitä olet rahoillasi ostanut, kenelle niitä siirtänyt ja missä tarkoituksessa? Haluaisitko antaa saman tiedon verottajalle ja poliisille (joka saisi ne helposti Suomeen EU:n sisäisenä tietopyyntönä)?

Valuutta, jonka käyttäjäksi pitää rekisteröityä ja luovuttaa henkilötietonsa - se olisi todellinen käytettävyyden painajainen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

(jatkoa edelliseen)

Miettikääpä, Onecoin-jäsenet, miten voisitte (teoriassa) saada joskus oikeaa rahaa kolikoistanne. Voitte siirtää niitä jäsenten välillä ja kierrättää DealShakerin kautta, mutta siitä ei ole mitään iloa, ellei systeemiin tule jostain ulkopuolista rahaa => jonkun ulkopuolisen on oltava valmis OSTAMAAN OC-kolikkoja ja maksamaan niistä oikeilla euroilla, dollareilla tms.

DealShaker ei ole mikään pelastus. Kauppias ei pitkään pystyssä pysy, ellei hän pysty vaihtamaan tavaroita vastaan saamiaan kolikkoja oikeaksi rahaksi, jolla on ostovoimaa. Jokainen on varmaan leikkinyt lapsena kauppaa itse tehdyillä paperirahoilla. Ihan kiva leikki, mutta lappusilla ei ole arvoa kaupan ulkopuolella.

Kuka OC-verkoston ulkopuolinen haluaa REKISTERÖITYÄ rahan käyttäjäksi ja luovuttaa henkilökohtaiset tietonsa passikopiota myöten hämäräperäiselle bulgarialaiselle firmalle ja sen jälkeen vielä MAKSAA oikeita euroja näistä virtuaalisista kolikoista?

Ulkopuolinen raha on AINOA tapa saada omia kolikoita joskus myytyä. Ilman ulkopuolista ostajaa (ja hänen määräämäänsä hintaa) kolikolla ei ole minkään valtakunnan arvoa, vaikka Ruja ja Konstantin nostavat web-sivun numeroita taivaaseen asti.

Eikö tämä ole loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista? Pitääkö tässäkin odottaa totuutta yhtiöltä vai saako tämän verran ajatella itse?

Jos keksitte jonkin muun tavan saada joskus rahaa kolikoistanne, kertokaa minullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Noihin juttuun päivitettyihin pörsseihin liittyen: tässä on alkuperäinen lista pörsseistä:

https://i.imgur.com/Ui7jOh4.png

Anonyymi kirjoitti...

Miten pitkälle teidän Onecoinistien pitää viellä mennä itsepetoksessaan, ennen kun mieleen hiipii, että teitä on yksinkertaisesti huijattu, ja rahanne ovat päätyneet pyramidihuijareille?

Makeasti naurava Kari Wahlroos kaasuttelee kalliilla urheiluautolla Virossa, kuin James Bondien arkkirosvo konsanaan onnistuneen pankkiryöstön jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Petteri Järvinen ainoa joka omalla nimellään ja kasvoillaan on kiinnostunut, nimenomaan kriittiseltä kannalta, seuraamaan tätä Onecoin-spektakkelia. Miksi mediat eivät ole kiinnostuneet juuri lainkaan?

Jos koulutuspaketin hankkineita (jäseniä) on tietojen mukaan suomessa jopa 30.000 niin sehän on 2,5 kertainen määrä mitä oli WinCapitassa. Ja jos WC:ssa kerättiin pyramidiin jopa 100.000€
KRP:n mukaan niin kuinkahan mittava summa suomalasten rahoja on sijoitettu OC:hen?

Itseäni ihmetyttää se että normaalit, varmaan ihan fiksut ihmiset lähtevät tällaiseen mukaan sijoitusmielellä. Järjestelmä on rakennettu tietysti tosi houkuttelevasti; sijoita 1000e niin niin ja niin monta optiota (token) ja splittauksen mutta kun sijoitat 10.000 niin saat tokeneita montakymmentä kertaa enemmän ja useamman splittauksen, ja niillä aina vaan enemmän ONE:ja. Eli järjestelmä houkuttaa sijoittamaan niin paljon kuin mahdollista koska "edut" moninkertaistuvat koko ajan.

Yksi esim. osakesijoittamisen kulmakiviä on hajauttaminen, osta salkkuun useita osakkeita, eri toimialoilta. Jos kaiken laittaa OC:hen niin ei voi kun toivoa... Mutta ex-maajohtajahan sanoi jossain haastattelussa että: sijoita niin paljon kun voit hymyillen hävitä. Toinen erkoinen asia on mielestäni tämä splittaus, sitä OC-jäsenet käyttävät mielellään. Kun pörssiosake splitataan Vaikka nyt 1/2 eli jokainen osake jaetaan kahtia, niin arvokin puolittuu kaupankäynnin avauttuessa splittauksen jälkeen, eli yhtiön markkina-arvo pysyy samana. Ilmeisesti ei koske ONE:a

Lopuksi: Kauppapaikka Deal Shakerissa on myynnissä myös autoja, ihan pelkillä ONE:illa voi ostaa, alalaidassa on osoite josta autot voi noutaa. Kyllä siellä autoliike on!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onko Petteri Järvinen ainoa joka omalla nimellään ja kasvoillaan on kiinnostunut, nimenomaan kriittiseltä kannalta, seuraamaan tätä Onecoin-spektakkelia. Miksi mediat eivät ole kiinnostuneet juuri lainkaan?

Hyvä kysymys. Pohjanmaalla paikalliset lehdet ovat kirjoittaneet Onecoinista toistuvasti, Ylellä oli parikin juttua 2016.

Toimituksissa on pienet resurssit ja tämä on poikkeuksellisen vaikea aihe, koska verkoston jäsenet eivät halua puhua eikä Onecoinilla ole Suomessa virallista edustajaa. Tommi Vuorinen toimi oma-aloitteisena viestintähenkilönä vuoteen 2016 asti, mutta ei nykyään vastaa mihinkään median kyselyihin.

Olen kuullut, että Suomen 30 000 jäsenellä on keskimäärin 5000 kolikkoa, joiden nykyarvo olisi siis noin kolme miljardia euroa yhtiön ilmoittamalla kurssilla. Mahdoton sanoa, kuinka paljon oikeita euroja näihin on käytetty, mutta puhutaan varmasti miljoonista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kauppapaikka Deal Shakerissa on myynnissä myös autoja, ihan pelkillä ONE:illa voi ostaa, alalaidassa on osoite josta autot voi noutaa. Kyllä siellä autoliike on!

Auto Dealshakerista. Kuulostaa hyvältä idealta (NOT!).

Katsotaanpa. Myyjäliikkeenä näyttää olevan Kralev Cars, joka sijaitsee sopivasti Bulgariassa. Kauppakassiksi sopiva Kia Picanto 1.0 L maksaisi vain 484,26 ONEa eli 20,65 euron kurssilla 9999 euroa (ei anna linkittää suoraan tarjoukseen, mutta löytyy helposti hakemalla Home & Auto > Vehicles > Vehicles.

Mutta mitä ihmettä: kyseessä on jokin "promotion" (ends 30/06/19), johon tarvitaan kuponki (30 available, 0 sold), joka on voimassa 30/10/18-30/06/19. WTF? Eihän tätä voikaan ostaa ennen kuin lokakuun lopussa.

Kokeillaan vähän parempaa autoa. BMW 520 samalta kaupalta 2895,88 ONEa (59 800 euroa). Taas jokin WTF kuponki (20 available, 0 sold) ja "promotion" 20/11/18-30/06/19. Eihän tätäkään voi ostaa.

Käytetty vm. 2000 Merceds S 320 B, "verry nice condigion. Full optional. Luxus leather. Navigation system All original" (sic!). Hinta vain 290,56 ONE (6000 euroa). Tämäkin jokin WTF kuponki promotion, voimassa 08/10/18-31/12/18 ("Buy this deal on 08 Oct 2018"). Ilmeisesti myyjä ei ole päivittänyt tietoa Onecoin-kaupan siirtymisestä ja luulee yhä, että saisi silloin vaihdettua kolikot rahaksi.

Eihän täältä mitään autoa voi ostaa. Ehkä joku onecoinisti osaa selittää, mitä tällainen pellekauppa tarkoittaa?

Anonyymi kirjoitti...



Ottiko muuten kukaan ylös edellistä Kralev kauppakierrosta. Siinä muuten pitää olla syvät taskut myyjällä jos myyt kauppakasseja 30 kpl -> 300.000 euroa ihan oikeaa Fiat valuuttaa tai no tehdashinnoin ehkä 250.000 euroa, eikä Kia tehdas varmaankaan odota rahojaan 2- 3 kk, valmistusaika + 1 kk maksuaikaa. Olisiko noissa tilanne että one coin avustaa/ joustaa tuon kolikon vaihdon kanssa Veskasta kaivetaan Kralevin kolikoita vastaava euromäärä.

Varmaan tuo promotion on jäänyt muuttamatta. Tai no kait promotion kääntyy myös tarjoukseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tuossa aiemmassa kommentissani mainitsin että kyllä siellä autoliike on, niin kun katsoo osoitteen perusteella street viewssa. autoliike on tasan sen näköinen ettei sieltä ikinä mitään uusia autoja ostella, ei ONE:illa eikä edes euroilla.

Pelkääköhän media tässä OC jutussa jotain? Kun takavuosina MTV:n sittemmin lopetettu 45 min. oli isossa roolissa WC:n kaatumisessa, niin median hiljaisuus on tosi outoa OC tapauksen laajuuteen nähden.

Keskustelufoorumeilla OC fanit ainakin syyllistävät erittäin kärkevästi OC:ta arvostelevia, että se olisi heidän vikansa että Dealshaker ei kiinnosta kauppiaita ja ONE:n vaihtokelpoiseksi valuutaksi muuttuminen siirtyy jatkuvasti, koska OC:n pääjehut ovat suivaantuneita kritiikistä. Ilmeiseti siksi OC:n toimintakin alkaa muistuttaa vapaamuurareiden salaseuroja.

Autojen hinnoista: Erään innokkaan OC värvärin netissä 2015 julkaiseman koulutuspakettihinnaston mukaan jos silloin olisi sijoittanut 3000€ niin splittausten ja louhinnan jälkeen olisi ONE:ja 1800 ja sillä määräällä voisi Dealshakerista ostaa tuliterän Hyundai stinger 2.0T:n. Ja nouto kätevästi Ruse:n (Rousse) kaupungista, Urheiluauto leikkirahalla Bulgariasta? Uskokoon kuka haluaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kateeliset vastustajat! Oletteko varmasti saaneet vastustaa tarpeeksi? Nyt OneCoin on sitten laittanut Suomessa kiinni Onecoinico.io sivuston. Nyt ei päästä Suomessa enään rikastumaan. Toivottavasti olette tyytyväisiä itseenne, vastustajat!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vain varmuuden vuoksi ja Poe's Law hengessä: Aiempi oli siis sarkasmia.

T. Sama

Petteri Järvinen kirjoitti...

Näyttää toimivan Aasiasta ja USA/Kanadasta. Vain eurooppalaiset suljettu pois. Johtuisikohan meidän lainsäädännöstä ja poliisitutkinnoista?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Pelkääköhän media tässä OC jutussa jotain? Kun takavuosina MTV:n sittemmin lopetettu 45 min. oli isossa roolissa WC:n kaatumisessa, niin median hiljaisuus on tosi outoa OC tapauksen laajuuteen nähden.

Ei kyse ole pelosta vaan resursseista. Edes 45 min. ohjelmaa ei enää ole. Sinänsä harmi, ettei Suomessa mikään media ole penkonut asiaa, siitä olisi voinut tulla kansainvälinen skuuppi. Suomi oli kuitenkin avainasemassa Onecoinin alkuaikoina. Uskoisin, että Rujan Suomen-vierailusta 8.2.2015 tehty tv-uutinen ja haastattelu oli suorastaan maailman ensimmäinen. Mutta siihen se sitten jäi.

KRP:n saamattomuus on hämmentävää, koska syksyllä 2015 he käytännössä antoivat Onecoinille luvan jatkaa toimintaa Suomessa, eivätkä ole sen jälkeen ryhtyneet mihinkään. Ilmeisesti edes kansainvälisiä virka-apupyyntöjä ei ole tehty.

Tässä nähdään, miten nerokasta on pyörittää rikollista toimintaa kansainvälisenä verkostona. Toimittajilla ja poliiseilla ei ole mitään, mihin tarttua. Wincapita oli tähän verrattuna helppo nakki.

Anonyymi kirjoitti...

KRP:n saamattomuus on hämmentävää

Ettei vain olisi oma lehmä ojassa.

Anonyymi kirjoitti...

Miettikää nyt oikeasti mitä voi pahimmassa tapauksessa tapahtua, jos ihmiset ovat laittaneet kaikki säästönsä tähän ja mitään tuloja ei tule? Tuloilla tarkoitan riihikuivaa rahaa jolla voi ostaa mistä tahansa lähikaupasta tavaraa.

En tunne samoan kulttuuria, mutta jos se sisältää edes hivenen aasialaista kasvojen menetys kulttuuria, niin myyjät voivat olla oikeasti hengenvaarassa. Kun vihaiset ihmiset lähtevät liikkeelle, niin mitä tahansa voi tapahtua.


Petteri Järvinen kirjoitti...

Aasiassa ongelmana voi olla kasvojen menetys, mutta esim. Afrikassa, jossa Tommi kävi aktiivisesti värväämässä jäseniä, kyse voi olla koko perheen ja suvun ainoista rahoista, jotka on huijattu tähän systeemiin. Suomessa Tommi on neuvonut sijoittamaan vain sen verran kun voi hymyillen hävitä, mutta ulkomailla köyhien ja tietämättömien huijaaminen on halveksittavaa.

Anonyymi kirjoitti...



Onkohan Afrikassa pakettien hinnat olleet esim Suomea vastaavia?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Käsittääkseni samat hinnat kaikkialla.
Ugandalaisen kukkarossa jo 100 euroa on sellainen summa, ettei kukaan heistä halua hävitä sitä hymyillen.

William Gallop kirjoitti...

Vertailun vuoksi naapurimaa Keniassa hiusten pesu, hilsehoito, kuuma latte, tukanleikkuu ja kasvokuorinta maksoi paikallisen kotiapulaisen kk.n palkan, eli 15€. Revi siitä sitten 10kk.n palkat että saat edes sen halvimman 'koulutuspaketin'. Ugandassa lienee sama hintataso.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Petteri.

Ilolla lukenut kirjoituksiasi niin pitkään kuin muistan. Välillä samaa mieltä ja välillä eri, mutta kirjoittamistasi aina arvostanut.
No nuoleskelun perään asiaan.

Nyt kun wincapitasta "sijoittajat" vaativat rahojaan takaisin, onko sinulle tullut mitään kautta tietoa kuinka moni kyseisistä sijoittajista on kaulaa/nilkkojaan myöten rikastumishaaveissa myös tässä kusetuksessa? Olisi aika kornia vaatia rahojaan toisesta takaisin ja samaa aikaan kaataa toiseen "kaivoon"

Ilmeisesti taustalla eli saamapuolella myös wincapita ketkuja?
Ihan käsittämätöntä tuo viranomaisten "hampaattomuus" vai onko vaikenemisessa kyse vain tutkinnallisista seikoista, aikanaan uskoin/toivoin että näin, mutta enään en usko siihenkään...

Anonyymi kirjoitti...

Petteri,
USA pitäisi olla onecoinico.io estolistalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Petteri Järvinen on, useampaankin otteeseen, toivonut OC:ltä enemmän avoimuutta, niin palkkioksi siitä hän sai porttikiellon OC:n tilaisuuten joka oli tosin verhottu "salanimellä".

Olisi mielenkiintoista tietää mitä siellä olevalle yleisölle on kerrottu. Ilmeisesti jotain sellaista mikä ei ihan suoraa päivänvaloa kestä. Jokin uusi tiedote OC:n tulevaisuuden suurista linjanvedoista? Oliko tilaisuus värväys vai pelkaästään jo jäseninä oleville?

Anonyymi kirjoitti...



kumma muuten että ugandan onecoin facessa ollut 26. päivänä viesti, että icon alkamiseen on 42 päivää ja tunteja jäljellä tai siis pre ico, mitä se nyt meinaakin. Onko muuten totta, että 1 dag= 1 euro?

deckfromacard kirjoitti...

Alun perin DagCoinit sai koulutuksen kylkiäisenä niin että 1 000€ koulutus antoi 1 000 DAG, joille vielä maksettiin 8kk ajan korkoa 3% viikossa!
No sittemmin "kolikot loppuivat kesken" (LOL) ja DagCoin teki kuten OneCoin aiemmin ja laittoi pystyyn uuden lohkoketjun. Kolikoiden määrä kasvoi 9-kertaiseksi ja hinta putosi yhdeksäsosaan. Aiempien omistajien kolikot 10-kertaistettiin kompensoimaan hävikkiä.
No hinnan pitäisi siis olla 0,11€ / DAG mutta kun ei ole.
Jos ostat "koulutusta", saat kylkiäisenä DAGit hintaan 0,08€ / DAG. (No, oikein kalliilla paketilla hinnaksi tulee 0,02€ / DAG mutta aika harva tuollaisia summia "sioittaa".)
Dageja voi yrittää myydä kolmessa paikassa:
-Paygetyssä DAGit voi vaihtaa bitcoineiksi kiinteällä kurssilla 0,06€ / DAG mutta on epäselvää että toimiiko tuo Paygety kun hinta ei ole liikkunut mihinkään ja "Daily limit: 0".
-Sisäisessä pörssissä hinta on 0,03€ / DAG - 0,04€ / DAG. Volyymit joitain satasia vuorokaudessa.
-Swipex-pörssissä viimeisimmät kaupat on tehty 0,02€ / DAG tai alle. Volyymit kanssa lähinnä vitsi.

Eli DAG tämän hetken hinta taitaa olla noin 0,02€/DAG. Sillä hintaa niitä Nils ja Kari myyvät ja sillä hintaa niitä on mennyt Swipexissä kaupaksi.

Miika kirjoitti...

Petteri ois loistavaa jos tekisit artikkelin Dagcoinista mihin Kari Wahlroos ja moni muu on hyptännyt. On käsittämätöntä että jengi vaan seuraa näitä harhaanjohtajia, vaikka ovat menettäneet massinsa jo Karin kanssa Onecoinissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa Petteri Järvisen mainitsemassa 2/2015 YLE: haastattelussa Dr. Ruja sanoi: "halusimme tehdä virtuaalirahan tavallisille ihmisille emme ainoastaan asiaan vihkiytyneille". Taitaako tuon nyt paremmin sanoa.. Meitä taviksia on helpoin huijata.

Myös tässä OC:ssä on sama kuvio kuin kaikissa muissakin pyramideissa ymmärtääkseni. Jäsen näkee nettisivullaan itsensä ylimpänä ja hänen alleen tulleet siitä alaspäin. Se mitä hän ei näe on se mitä hänen yläpuolellaan on, monennessako rivissä hän on huipulta. Jos arvioiden mukaan korkeintaan muutama prosentti pyramidin huipulta jää voitolle niin jäsen ei voi edes arvailla sitä. Jos pyramidi kasvaa tasaisesti (1-2-4-8-16 jne.) maailman väkiluku ylittyy jossain 33 rivin kohdalla. Pystysuunnassa rivit mahtuis melkein näytölle...

Anonyymi kirjoitti...


Tuossa Petteri Järvisen mainitsemassa 2/2015 YLE: haastattelussa Dr. Ruja sanoi: "halusimme tehdä virtuaalirahan tavallisille ihmisille emme ainoastaan asiaan vihkiytyneille". Taitaako tuon nyt paremmin sanoa.. Meitä taviksia on helpoin huijata.


Voisi myös kysyä, että jos valuutta on tavallisille ihmisille, niin miksi sen käyttö on tehty niin hankalaksi ja missä viipyy vapaa vaihdanta? Bitcoinikin on huomattavasti näppärämpi vaihtoehto tavallisten ihmisten käyttöön.

deckfromacard kirjoitti...

<sarkasmi>
Mitä se "heitteri" siinä oikein jauhaa? OneCoinin strategia on ollut alusta asti selkeä.
</sarkasmi>
Alun perin kerrottiin ettei valuutalla voi ostaa mitään koska ensin rakennetaan verkostoa ja saadaan tunnettuutta (sic.) kolikolle.
Sitten kerrottiin että firma keskittyy käytettävyyteen ja kauppapaikat (50 000 kauppapaikkaa) avautuvat kun 30% kolikoista on "louhittu".
Sitten kerrottiin ettei kolikoita olisi riittänyt kauppiaille joten piti tehdä uusi lohkoketju. (Siis mitä häh? Mihin ne kauppiaat niitä kolikoita etukäteen tarvitsevat? Vaihtorahoiksi?)
Samalla sanottiin että jäsenten pitää kasvattaa verkostoa ja tehdä valuutta tunnetuksi kauppiaille.
Sitten avattiin DealShaker josta sokea Reetakin näkee että se on puolivillainen tekele. Silloin kerrottiin että seuraavaksi keskitytään käytettävyyden parantamiseen.

Eli kolikkoja pääsee käyttämään kunhan ensin hankitaan "tunnettuutta" ja sitten parannetaan "käytettyyttä".
Paitsi ettei pääse koska sitä ennen vielä ensin hankitaan "tunnettuutta" ja sitten parannetaan "käytettyyttä".

Typeryyden määritelmä vanhan viisauden mukaan on se, että toistaa samoja tekoja ja odottaa eri tuloksia. Istuu kuvaan.

deckfromacard kirjoitti...

Ja kolikon "hinta" nousi ja on nyt 26,95€.
Ruja tosin lupaili 25€ hintaa jo vuoden 2017 lopuksi mutta ei kai sitä Konstantin joka välissä voi olla kolikon hintaa nostamassa.
On se rankkaa: ihan itse saa päättää kolikon hinnan eikä silti saa sitä nostettua lupauksien tahdissa.

Ja DealShakerissa hinnat putosivat niin että euroiksi muunnettu hinta on kaikissa tuotteissa sama kuin ennen kolikon "hinnan" muutosta. Toisin sanoen: kaikki hinnat DealShakerissa on tallennettu euroina. Varsinainen tulevaisuuden maksuvaluutta, kun ei kelpaa edes hintojen tallettamiseen vaan ne pitää kirjata vanhanaikaisina Fiat-euroina.

Petteri Järvinen kirjoitti...

ihan itse saa päättää kolikon hinnan eikä silti saa sitä nostettua lupauksien tahdissa

Mutta kun kolikon hinta nousee louhinnan vaikeutumisen tahdissa - niinhän meille on väitetty. Kumma vain, että vaikeus pysyy ennallaan ja sitten hypähtää yhtäkkiä kokonaan uudelle tasolle.

Joku vähänkin aivoillaan ajatteleva coinisti voisi miettiä, mikä järki Konstantinilla on nostaa kolikon keinotekoista nimellishintaa jos kerran vapaa vaihdanta on tulossa ja silloin hinta määräytyy (muka) kysynnän perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Off topic, mutta on se kyllä piäjohtajan näkönem mies:
http://share-your-photo.com/029b7da080

Petteri Järvinen kirjoitti...

Siinä on kuvassa tuleva maailman rikkain mies. Ei kyllä uskoisi : -)

Jussi Makela kirjoitti...

Ei kyllä ole enään montaa kommentoijaa jotka puolustavat Onecoinia. Toki into varmasti monella laski kun ilmoitettiin että vaihdanta ei alakkaan nyt lokakuussa vaan siirtyy taas tulevaisuuteen eikä mitään päivämäärää ilmoitettu milloin se tapahtuu. Autoja on kuulemma myyty Dealshakerin kautta mutta ei ole tarkempaa tietoa että mitä autoja ja minne. Kun muistelee vanhoja kommenttiosioita sen jälkeen kun dealshaker avattiin niin oli jo kuulemma tulossa uudet bemarit kontilla Kiinasta Suomeen mutta totuus oli jotain aivan muuta. No kyllä jotkut vielä uskovat Wincapitaan ja Hannuun niin ei mitään hätää Onecoin-uskovaiset,että ole ainoita jotka haikailevat rahojenne perään...

Anonyymi kirjoitti...

Miten tullaan maailman rikkaimmaksi mieheksi?

Myymällä ihmisille tyhjää, eli netistä jostain kopioituja "koulutuspaketteja", leikkirahaa ja lupaamalla katteettomia lupauksia rikastumisesta. Taitavat värvärit saavat ihmiset uskomaan tuohon kaikkeen ja osallistumaan tähän vapaaehtoiseen varainkeruuseen.

Minua ihmetyttää OC jäsenten hiljaisuus, eikö nyt vaikka joku suomen n.30.000 jäsenestä saa kyllikseen jatkuvista ilman tosipohjaa olevista lupauksista. Päivämääriä siirretään eteenpäin sitä mukaa kun ne tulevat vastaan. Joku jäsen jos astuisi julkisuuteen ja ilmoittaisi että tässä on tapahtunut petos ja OC on pyramidihuijaus. Vai onko taustalla pelko että jos näin menettelisi niin OC tekisi, niinkuin on "luopioille" uhannut, sulkisi jäsentilin. Silloinhan jäsenen viimeinenkin heikosti lepattava liekki mahdollisesta rikkauden kynttilästä sammuisi lopullisesti.

Lisäksi tämä taitaa tapauksena olla monimutkaisempi kuin Wincapita. Valtaosa varoista on ulkomailla, missä lie, eli niiden takaisinsaaminen lakiteitse on varmaan mahdotonta. Kaiken lisäksi KRP on antanut toiminnalle "puhtaat paperit".

Ja edelleen: Missä on media? Eikö tässä OC:n tapauksessa ole mitään uutisoitavaa? Petteri Järvinen mainitsi tuossa aiemmin resurssipulan. Jethron uponneesta veneestä uutisoitiin isoilla otsikoilla ainakin viikko molemmissa ip-lehdissä. Sellainenko on median koko kuva?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Miksi pettyneetkään Onecoin-jäsenet eivät ryntää tekemään rikosilmoitusta?
- yksilön kannalta rikosta vaikea näyttää toteen, lähinnä bulgarialaisen yhtiön petetyt lupaukset
- sponsori on yleensä tuttu, ei haluta vaikeuksia hänelle
- itse suositeltu muita mukaan: vaarana joutua itsekin syytteeseen (ja tehty veropetos tulisi ehkä ilmi)
- jos sittenkin niillä miljoonilla olisi vielä joskus jotain arvoa...

Näistä syistä yksittäisten uhrien on vaikea toimia. Olen kuitenkin saanut uhreilta muutamia yhteydenottoja ja kuullut kertomuksia, otan luottamuksella vastaan lisääkin.

Tehokkainta olisi puuttua Bulgarian yhtiön toimintaan, selvittää onko lohkoketjua tai louhintaa ikinä tehty ja tutkia, mihin rahavirrat ovat menneet. Vaatisi kansainvälistä yhteistyötä, joka Euroopan korruptoituneimmassa maassa (=Bulgaria) näyttää vaikealta. Suomesta käsin tätä voi tutkia lähinnä veropetoksena, rahankeräysrikoksena ja tekijänoikeusrikoksena. Sekin olisi hyvä alku, koska KRP tuli tahattomasti antaneeksi hyväksynnän toiminnan jatkumiselle syksyllä 2015.

Anonyymi kirjoitti...

OC:n kaltainen suosittelu-pyramidi on siitä ovela rakennelma että siihen liittyy jonkun tutun, sukulaisen, naapurin tai työtoverin suosittelemana ja itse houkutteelee samanlaisesta ringistä jäseniä mukaan, niin siinä on varmasti todella vaikea lähteä "porukan petturiksi".

Petteri Järvinen mainitsi jossain yhtetydessä että OC ei värvää jäseniä lainkaan Bulgariassa. Onko mahdollista että OC ei olisi koskaan ylipäätään toiminut sieltä käsin? Olisiko aiemmin ratsattu "pääkonttori" ollut vaan kulissi joka annettiin ihan vaan syöttinä? Onko tiedossa ketään joka olisi oikeasti käynyt OC:n päämajassa Sofiassa kun se oli toiminnassa ja tavannut vaikka itse Dr. Rujan tai hänen veljensä siellä?

deckfromacard kirjoitti...

Joo, Tommi Vuorinen ja sekalainen setti muita suomalaisia tunkittajia kävi Bulgariassa 2015 aikaan "gaalaillallisilla" Rujan kanssa lasia kilistämässä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoinilla on oikea toimisto Sofiassa. Siellä on käynyt monia suomalaisia. Mutta mitään konkreettista heille ei näytetä, ei varsinkaan louhintakoneita.

Tekisipä Hesarin tutkiva journalismi vastaavan jutun myös Onecoin-huijauksesta:
Kouluturvaa-lehti on ulkomailta pyöritetty miljoonahuijaus, paljastaa HS:n selvitys.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tulee tästä koko OC tapauksesta väistämättä mieleen mainio elokuva klassikko "Puhallus"(The Sting, 1973) jossa pääosa kaksikko lavastaa vale-vedonlyöntitoimiston huijatakseen itselleen rahaa.

Jos kukaan ulkopuolinen ei ole edes nähnyt louhintakonesalia ja jos sitä ei ole edes olemassakaan niin mihin sitä Sofian toimistoa siinä tapauksessa tarvittaisiin? Kuinka korkealle OC:n organisaatiossa "puhallus" kuvio jatkuu? Onko Dr.Ruja oikea vai netissä luotu henkilö jota joku Bulgaaritar esittää?

Joskushan OC pyramidi tulee romahtamaan, niin ehkä silloin saadaan vastauksia useimpiin kysymyksiin..., tai sitten ei.

deckfromacard kirjoitti...

Toimisto on olemassa, mutta OneCoin-lahkolaisten Youtubeen postaamista videoista näki ettei miehitys ole järin suuri.
Palvelinsaleja ei ole koska yhden louhijan järjestelmässä niitä ei tarvita.
Ruja ja hänen isänsä saivat Saksassa tuomion kun puliveivasivat tehtaan rahoja omaan taskuun. Eli Ruja on olemassa.
Toisaalta netissä nähty Rujan tohtorintutkinnon paperi oli mitä ilmeisimmin photoshopattu, joten tohtori hän ei ole.
Kryptovaluutasta Ruja tietää sen, mitä oppi OneCoinia edeltäneestä BigCoin-kusetuksestaan. Sama konsepti siinäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Parin vuoden takaisessa Radio Rockin Korporaatio talleenteessa (youtube) Tommi Vuorinen antoi selvästi ymmärtää että Sofiassa on palvelinhuone jossa koneet jauhaa jäsenille miljoonia, jonka samassa lähetyksessä ollut Petteri Järvinen olisi halunnut nähdä. T.V. oli kutsunut P.J.:n Sofiaan mutta palvelin huoneeseen hän ei olisi päässyt. Ei tietenkään kun sellaista ei ollut olemassakaan. Ainoastaan kulissi-toimisto oltaisiin esitelty ja jotain kihoja tavannut. Tai heitä esittäviä henkilöitä, sillä täyttä teatteriahan koko OC on, johon pääsyliput ovat todella kalliita.

Asia mikä minua tässä jutussa askarruttaa on se että, mikä ihme saa suomalaiset ostamaan tyhjää, kun ihan just aiemmin WC pyramidi oli romahtanut ja pitkä jälkipyykki pesty (taitaa olla vieläkin kesken) ja jo siihen asiantuntijat varoittivat ihmisiä sijoittamaan. Taisi vielä käydä niin että kun joku varoitti niin jäsenet mättivät vaan lisää rahaa sisään.

deckfromacard kirjoitti...

Lisää uutta jännää tähän farssiin - OneCoin-logot on poistettu onecoinico- sivulta.
Sivulla myös puhutaan koko ajan ONE Coinista, ei OneCoinista.
Archive.orgin mukaan näin ei ollut 23. elokuuta, silloin kolikon nimi oli OneCoin ja sivut vilisevät logoja.

Anonyymi kirjoitti...

No niinpä tietysti; mitähän seuraavaksi? OC tiimi varmaan keksii taas jotain.... Mitähän se nimen muutos jäsenistön kannalta tarkoittaa? Mitä se laskuri tuolla sivulla laskee? 28 päivää jäljellä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiinnostavaa nähdä, mikä tämä "ONE Coin" mahtaa olla. Nyt sivusto näkyy taas suomalaisille, oli pari viikkoa estetty EU-mailta.

Anonyymi kirjoitti...

No perskuta rallaa, miten ne valtiot ja hallitukset eivät nyt ota sinua IT-kopiointijeesusta tosissaan, ihme hommaa. Sinua vaan vituttaa ja hämmentää, ei kysymys ole siitä että olisit oikeasti kiinnostunut näkemään.

Jussi Makela kirjoitti...

Hyvää kannattaa odottaa... Onecoinin osalta odotus taitaa olla kyllä varmasti aika raskasta kun päivämäärä milloin alkaa vapaa vaihdanta siirtyy aina vaan tulevaisuuteen. En nyt ymmärrä mitä väliä sillä on että onko viranomaiset alkaneet tutkia Onecoinia koska lopputulos on aivan sama, sioittajien rahat ovat jo "kadonneet" niin että niitä ei ikinä tulla saamaan takaisin vaikka tutkinta alkaisi. Ruja ja muut johtohahmot ovat jo olleet jo melkein vuoden päivät pois kuvioista ja heistä ei ole mitään kuulunut ja rahat ovat turvassa ja siellä ne pysyvät vaikka mitä tapahtuisi.

Jos nyt vähän mietitään kuinka uskottava Onecoin on niin Onecoinien market cap on nyt jo reilusti yli 1 000 000 000 000 USD eli noin 5-kertainen mitä kaikkien muiden kryptojen arvo on. Kuulostaa todella uskottavalta. Ainut mihin coinej voi käyttää niin on ostaa kuponkeja dealshakerista ja ei nyt kovin hyvin taida kauppa käydä. Mutta kyllä voi ostaa uusia autoja pelkästään Onecoineilla... Ainut ongelma on se että yhtäkään kuponkia ei voi vielä ostaa ja veikkaan että kun ostopäivä lähestyy niin yllättäen kuponki katoaa tai päivämäärä muuttuu ja se aukeaa vasta myöhemmin ja sama kaava toistuu. No onneksi nyt voi ostaa OFC niin pääsee vaihtamaan ne Onecoineiksi myöhemmin, en kyllä tiedä mikä idea siinä on kun nyt saa koulutuksen mukana coineja ilmaiseski...

Anonyymi kirjoitti...

www.onecoinico.io sivuilla todetaan mm:

"Since January 7, participants will be able to convert their accumulated ONEs into ONEs. 20% of all acquired coins are released.
Mandatory Discount Period of the start-up will last for 1 year and will refer to the 80% of the total number of coins acquired by participants after the conversion from ONE to ONE. These 80% of the total number of coins will be held for 6 months and will receive 5% more coins."

Mielenkiintoinen konversio: "...from ONE to ONE." Mikähän tulee olemaan vaihtokurssi?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nämä huijaus-ICO:t, joista ZDNet varoittaa (https://www.zdnet.com/article/here-are-the-warning-signs-of-a-fraudulent-ico/ ovat kaikki uskottavampia kuin ONE/Onecoin. Miljoonat vain pyörivät noissa huijauksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ja netin paskakasasta löytyy aina totuudet, vain mielenvikaiset pölkkypäät uskovat niin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, netin "paskakasasta" löytyy tosiaan totuuksia, vähemmän totuuksia, vielä vähemmän totuuksia ... jne...

Mielenvikaiset pölkkypäät eivät osaa suodattaa niitä. Mutta järkevät ihmiset osaavat kaivaa niistä asioita, jotka linkittyvät toisiinsa, muodostaen - jos ei FAKTOJA - niin uskottavia VÄITTÄMIÄ

Mutta todellakin, netin väitetty "paskakasa" ei ole tarkoitettu mielenvikaisia pölkkypäitä varten.

Jussi Makela kirjoitti...

Nyt Onecoinico-sivuilla FAQ osiossa kerrotaan että vapaa vaihdanta alkaa 8.1.2019 mutta ongelma on se että vapaa vaihdanta alkaa ONEcoinien osalta jotka on ostettu Onelifen ulkopuolelta eli OFC-virityksen kautta. Eli jos olet saanut coinit koulutuksen mukana niin et pääse myymään/ostamaan niitä vapaasti mutta jos ostat ensin OFC ja vaihdat ne sitten ONE niin voi myydä vapaasti.... Ja luultavasti ONEcoinit käyttävät ERC-20 teknologiaa, ei Onecoinin "lohkoketjua"

Jussi Makela kirjoitti...

Korjataan vähän tuota ylempää viestiä, eli 8.1 alkaa vapaa vaihdanta Onecoinien osalta,oli saanut ne koulutuksen mukana tai ostanut OFC reitin kautta. Käsitin väärin mutta vahvasti vaikuttaa siltä että viimeinkin vapaa vaihdanta alkaa 8.1

Herääköhän KRP tähän ja alkaa tutkia lähdekoodia...

deckfromacard kirjoitti...

Amerikoissa syytteet saanut mies joka on kierrättänyt 400 miljoonaa "sioittajien" rahoja rahanpesutarkoituksessa.
Olisi kiva saada pari coinistia tänne kertomaan miten "koirat haukkuu ja he vain laittavat isompaa vaihdetta silmään".

Kuka vielä uskoo että Ruja on äitiyslomalla?

https://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-scammer-indicted-on-400-million-money-laundering-charge/

Anonyymi kirjoitti...

Amerikoissa syytteet saanut mies joka on kierrättänyt 400 miljoonaa "sioittajien" rahoja rahanpesutarkoituksessa.
Olisi kiva saada pari coinistia tänne kertomaan miten "koirat haukkuu ja he vain laittavat isompaa vaihdetta silmään".

Kuka vielä uskoo että Ruja on äitiyslomalla?

https://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-scammer-indicted-on-400-million-money-laundering-charge/


Mielenkiinnolla odotan miten Igor valkopesee tämänkin :D

deckfromacard kirjoitti...

Huomionarvoista on että rahojen sanotaan tulleen ilman lupaa tehdystä sijoitusmyynnistä. Kyllä nyt pitäisi jonkun mennä korjaamaan asiat ja valistamaan oikeuden tuomareita että tässä on myyty koulutusta eikä mitään kryptovaluuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sen sanon, että se tyyppi, joka mut tähän onecoiniin kusetti mukaan, tulee kiljumaan kivusta kuin saksalainen sotavanki Neuvostoliiton vankileirillä juutalaisten vartijoiden käsittelyssä...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kerro lisää - tai lähetä sähköpostia. Luottamuksellisesti, tietenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että joku jäsen "avasi pelin", harmi tietysti se että on hävinnyt rahaa OC-pyramidiin. Onko siis totta että OC-järjestemä on niin nerokas että siihen ei virkavalta suomessa puutu?

Anonyymi kirjoitti...

"Sen sanon, että se tyyppi, joka mut tähän onecoiniin kusetti mukaan, tulee kiljumaan kivusta kuin saksalainen sotavanki Neuvostoliiton vankileirillä juutalaisten vartijoiden käsittelyssä..."

Vaikka juutalaisten taiteilijoiden kidutuskellariin ei ollut kiva joutua (etenkään, jos löytyi SS-tatuointi), niin kannattaa mainita myös puna-armeijan mongoolijoukot, joiden sadismi sai jopa muut neuvostosotilaat pelkäämään heitä. Aasialaisiin kidutusmenetelmiin kuului rutiininomaisesti nenän ja korvien irtileikkaaminen, silmien uloskaivaminen sekä kastraatio. Sodan lopussa "mongoolihysteria" levisi myös siviiliväestön joukkoon, sillä pienikaluiset mongoolit eivät raiskanneet vaan ottivat ilon irti silpomalla.

Toivotaan, että OneCoinin jälkinäytös hoidetaan sivistyneemmällä tavalla :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hyvä että joku jäsen "avasi pelin", harmi tietysti se että on hävinnyt rahaa OC-pyramidiin.

Peli on "avattu" jo kauan sitten, olen saanut yhteydenottoja rahansa menettäneiltä. Uudetkin yhteydenotot ovat tervetulleita. Yritän neuvoa jatkotoimista kykyni mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin näkisin (ja toivon) että takautuvasti tämän kusetuksen suomalaiset tekijät joutuvat vastuuseen. Ennen kaikkea "maajohtaja" sekä "lambo-ferrari-kari" joutuisivat edesvastuuseen.

No, aina voi toivoa.

deckfromacard kirjoitti...

5 päivää vielä ja sitten Onecoin listautuu pörssiin.
Eikun siis tulee ICO ja vaihdanta muuttuu julkiseksi.
Eikun siis myydään ensimmäiset OFC token joista voi saada ONE coineja (ei pidä sekoittaa OneCoineihin) ja niitä nyt ainakin voi kai vaihtaa rahaan joskus vuoden 2019 puolella. Ehkä.

Mutta 3000 Mitsubishiä tulee myyntiin 8.10.2018 ja ne saa ostaa pelkillä OneCoineilla. Ja lisäksi kymmeniä Lexuksia, Audeja ja Volkkareita. Paitsi jos ilmoitukset taas kerran katoaa juuri päivää ennen avautumista.

Vaikeaa on tämän tulevaisuuden maksuvaluutan kanssa.

Jussi Makela kirjoitti...

5 päivää kun aletaan myydä OFC paketteja mutta yhtiö ei ole ilmoittanut OFC>ONE vaihtokurssia tai sitä paljon ONE lasketaan markkinoille tai sitä mikä on "pääoman" keräys tavoito. Lisäksi ei ole selvää onko ONE sama asia kuin Onecoin, onecoinico-sivun FAQ-osiossa kyllä lukee että ne ovat sama asia mutta ei sitä ikinä tiedä mitä Onecoin meinaa.

Enemmän itse odotan 7.1.2019 koska silloin ONE(Onecoin) vapautuu vaihdantaan niin käyttääkö tämä tulevaisuuden maksuvaluutta ERC-20 pohjaista tekniikkaa kuten on vähän uumoiltu. Jos näin tapahtuu voi monen sioittajan pasmat mennä sekaisin kun ensi 3 vuotta hehkutetaan omaa teknologiaa ja haukutaan kaikkia muita ja sitten selviää että lohkoketju on kyhätty kasaan minuuteissa jo valmiina olevalle yksinkertaisella tekniikalla.

deckfromacard kirjoitti...

<SARKASMI>
Eihän sillä lohkoketjutekniikalla ole väliä kun jo yli kolme vuotta on painotettu että tässä myydään pelkkää koulutusta, ei kryptovaluuttaa.
Koulutuksesta ja verkottautumisesta on kyse, ei kryptovaluutasta. Sitä on toitotettu joka välissä kun epäilyt luvattomasta valuuttakaupasta nousevat pintaan.
Eli lohkoketju on toissijainen, Ruja ei ole ollut tuomassa mitään tulevaisuuden globaalia reservivaluuttaa markkinoille vaan kouluttamassa ihmisiä taloudellisesti riippumat(t)o(m)iksi.
</SARKASMI>

Toivottavasti kaikki jotka ovat sijoittaneet OneCoiniin - tarkoitan siis kouluttautuneet OneCoinilla - ovat muistaneet maajohtajan sanat ettei saanut enempää sijoittaa - eikun kouluttautua - kuin mitä on varaa hymyillen hävitä. ;)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Bulgariassa surmattiin 30-vuotias tv-toimittaja, joka toi työssään esiin mm. EU-tukiin liittyviä epäselvyyksiä.

"JOURNALISTIT ilman rajoja -järjestön mukaan maailmalla surmataan keskimäärin yksi toimittaja viikossa. Järjestön vuosittain julkaiseman lehdistönvapauslistauksessa Bulgaria on sijalla 111. Bulgaria sijoittui EU-maista alhaisimmalle tasolle lehdistönvapauden osalta."

Paikallinen mafia hallitsee asioita. Vieläkö joku ihmettelee, miksei Bulgarian poliisi pysty puuttumaan Onecoin-huijaukseen?

deckfromacard kirjoitti...

Tänään (8.10.2018) on se päivä jona OneCoinin IPO piti tapahtua ja kolikon tulla vapaasti vaihdettavaksi.
Joo toki, se suunnitelma peruttiin ja tilalle tuli (yhäkin 8.10.2018 tapahtuva) ICO jonka yhteydessä kolikon piti avautua vapaaseen vaihdantaan.
Joo sekin peruttiin ja tänään piti alkaa "Coin Offering" jossa saa ostaa OneCoineilla OFC joilla saa......ONE coineja.
Paitsi että nyt huhut ovat että OFC ilmeisesti myydään verkostomarkkinointina. Ylläri.

Anonyymi kirjoitti...

No, mitä nyt tapahtui? Petterin aikaisempia kirjoituksia kommentoitiin usein kertomalla, miten pitäisi odottaa 8.10.2018 asti. Odotettu päivämäärä oli ja meni, eikä yksikään coinisti ole tullut kertomaan miten maailma muuttui. Onko ollut niin kiire vaihtaa coineja FIAT-valuutoiksi, ettei ole ehtinyt Petteriä mollaamaan?

Vai tuliko taas uskottua yhtiön lupauksia, ja jäätiin odottamaan sitä jälleen tulevaisuuteen siirtynyttä suurta päivää? Sitä päivää, jolloin ihmiset ryntäävät sankoin joukoin ostamaan niin vaikeasti saatavilla olevaa kryptovaluuttaa.Samaan aikaan firma myy coineja edelleen polkumyyntihintaan "koulutus"pakettien osana.

deckfromacard kirjoitti...

Lisää päivämääriä. Tasan vuosi kulunut siitä kun Ruja katosi (Wahlroosin mukaan Ruja katosi 9.10.2017):
https://imgur.com/a/pQuQUPk

Maailman vakavaraisimman ja nopeimmin kasvavan ja avoimimman ja läpinäkyvimmän ja reiluimman yrityksen perustaja-toimitusjohtaja katoaa ilman ennakkovaroitusta. Eikä meidän tarvitse tässä edes luottaa "irtisanotun katkeran ambassadorin" sanaan, fakta on että Ruja ei ole millään tapaa näyttäytynyt julkisuudessa yli vuoteen, eikä ole tiedossa että tilanne olisi muuttumassa mihinkään.

Samaan aikaan yhtiötä markkinoivat edustajat laittavat väliajoin kuvia itsestään "perustajan seurassa" otsikolla "tuoreimmat Sofian officelta":
https://share-your-photo.com/8e513e9d03

Mutta unohtavat että Internetillä on pitkä muisti:
https://share-your-photo.com/7da2a48203

Jussi Makela kirjoitti...

Tosiaan ei ole Onecoin-uskovaisia täällä huutelemassa että rahaa on kun roskaa koska vapaa vaihdanta 8.10 mutta taas tuli pettymys mikä tosin ei ole mikään yllätys. Ja yllättäen Kravel cars ei myykkään autoja koska tuli negatiivista palautetta siitä että on liikaa autoja myynnissä joten vetivät osan pois, kummallista on kyllä että myöhemmin aukeavat diilit ovat yhä Dealshakerissa. No seuraava jännityksen päivä sioittajille on tammikuun 9 kun alkaa vapaa vaihdanta ONE(Onecoin?), ainut ongelma on se että ei vieläkään ole mitään pörssiä ilmoitettu missä voisi myydä/ostaa niitä. Ehkä legendaarinen XcoinX aukeaa taas.

deckfromacard kirjoitti...

Jotain vuosi tässä oli "sioittajat" odottaneet että pääsevät ostamaan autoja OneCoineilla ja alle 12h ennen määräaikaa Kralev vetää 4 740 autoa pois myynnistä koska "halutaan estää spekulaatioita" ja varmistaa että voidaan toimia "rehellisesti ja ammattimaisesti".

https://image.ibb.co/cGx6jU/kralev_announcement.png

Just.
No mutta jäi kuitenkin 25 autoa tunkeille ostettaviksi. Ja 26 niistä myytiin.

https://i.imgur.com/7LGRfuh.png

<SARKASMI>
Ihan hyvä lopputulos, eikö?
</SARKASMI>

Anonyymi kirjoitti...

Näkyi yksi OC-värvärikin ihmettelevän että minne katosi tuhannet Mitsubishi kupongit Dealshakerista 8.10. Ei kai nyt kukaan oikeasti luule että siitä Kralevin hökkelistä välitettäisiin tuhansia uusia autoja leikkirahalla?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Valitettavasti osa värväreistä uskoo oikeasti asiaansa, eikä mikään järkipuhe ole horjuttanut heidän uskoaan. Vaikka OC siirtäisi päivämääriään miten monta kertaa tahansa "kolikko ei vielä ole valmis" -verukkeella, he ovat varmoja bulgarialaisten huijarien lupauksista.

Maailma on täynnä uskovia, jotka luottavat johtajiinsa ja odottavat maailmanloppua - kun sitä ei tulekaan ilmoitettuna päivänä, usko säilyy siitä huolimatta. Jehovantodistajat odottivat Jeesuksen tuloa jo vuonna 1914. Ja odottavat yhä.

deckfromacard kirjoitti...

Kralevin autot eivät olleet ainoaa tavaraa joka odotti DealShakerissa päivää jona kolikko tulee vapaaseen vaihdantaan. Tai siis odotti lokakuun alkua jolloin tapahtuu "jotakin".

Tässä myytiin kannettavia tietokoneita 100% OneCoineilla, 5 000 kuponkia:
https://dealshaker.com/en/deal/laptop-notebook-windows-quad-core-metal-body-ultra-thin-6gb-ram-64gb-rom-128gb-ssd-1920x1080-fhd-inter-apollo-50-payment-discounted/VaKxeAxdzvczTMsirlyFYvxFJkAYqeVPqpvxVOj2Hp8~
Kun 5 001 kuponkia oli myyty alle 12 tunnissa, myyjä poisti profiilinsa Dealshakerista. (Kokeilkaa huviksenne klikata myyjän nimeä.)

Anonyymi kirjoitti...

Mitenhän tuo läppäri homma on oikein mennyt? Kun Dealshaker näyttää että kaikki kupongit on myyty, niin onkohan ne myyty oikeasti? Eli onko myyjän tilille tullut 5.000*20,30 ONE:a? Olisi mielenkiintoista tietää onko joku suomalainen OC-jäsen ostanut kupongin ja kauppa on vahvistettu hänelle ja OC-tililtä on veloitettu tuo summa.

Jos myyjällä olisi oikeasti nuo 5.000 läppäriä tai hän aikoisi hankkia ne, ja jos myyjä saisi nuo halpismallit vaikka 200€/kpl niin nehän maksaisivat 1 milj.€ myyjälle ja veisivät tilaa pakkauksineen pyöreästi 20 jalan merikontin verran. Niistä hän saa 101.500 ONE:a eli 0€, siis missä järki? Vaikka läppäreitä koskaan olisikaan myyjä saa edelleen 0€.

deckfromacard kirjoitti...

Kralev cars on tehnyt uusia kuponkeja tyrkylle. 50 autoa. Kaikki vanhat "diilit" on poistettu.

Vielä 7.10. Onecoin-sioittajat uskoivat että loppuvuoden aikana myydään 4765 autoa halukkaille ostajille pelkillä coineilla.
Tänään 11.10. Onecoin-sioittajat tietävät että vain 50 autoa myydään loppuvuoden aikana. (Ja 25 on jo myyty.)

Me pahat vihaajat täällä epäillään ettei bulgarialainen käytettyjen autojen kauppias tule olemaan kykenevä toimittamaan edes yhtä uutta autoa OneCoinisteille
Ja ollaan melko vakuuttuneita ettei Kralevilla ole hiekkaisella pihamaallaan valmiina 75:ttä uudenkarheaa autoa.
Ja tiedetään ettei tällä planeetalla ole ainuttakaan paikkaa josta Kralev voisi autonsa OneCoineilla hankkia, tai jossa OneCoinit voisi euroiksi muuttaa jotta autot voisi myytäväksi ostaa.

Jussi Makela kirjoitti...

Missä on kommentoijat jotka kertoivat että autoja on tullut jo Suomeen useita dealshakerin kautta? Mutta kyllähän oli "gaala" missä annettiin autot uusille omistajille jotka olivat ostaneet ne coineilla, ainut outo asia oli se että sen jälkeen niistä autoista ei ole yhtään kuvaa vaan vaikuttaa siltä että ylpeät omistajat ovat "kadonneet" sosiaalisesta mediasta. No onneksi tammikuussa voi myydä ONE(epäselvää vielä tarkoittaako ONE Onecoineja) mutta kuten whitepaperissa kerrottiin niin hinta voi laskea jos esim Bitcoin tai Ethereum laskee tai jos media mustamaalaa Onecoinia koska mullistava tekniikka.

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan siksi täällä ei kukaan oc tyyppi viitsi kommentoida, kun puhutte puuta heinää. Meno kun jenkkilän demokraateilla :oDDD. Itse kävin viimeksi 1.5v sitten lukemassa näitä ja täytyy todeta, että taas voisi pitää parin vuoden tauon :oD

Itketään anonyymiydestä. Pitäisi olla joku hieno "deckformacard" nimi :oDDD

Toisaalta täytyy kiittää, koska tämän blokin takia kiinnostuin asiasta. Tutkin ja ostin koulutusta. Täällä on niin paljon virheellistä tietoa, ettei aika/kiinnostus riitä niitä alkaa oikaisemaan.

Mutta hienoa, että on sanan vapaus, joten jatkakaa purkautumistanne. Petteri, voisit vaikka laittaa kommentoijille säännön. Ei anonyyminä. Täytyy olla vähintään "deckformacard" :DDD

yst terv
Qanon

deckfromacard kirjoitti...

Ymmärrän täysin että olet kokenut olevasi kalliin rahan koulutuksen tarpeessa. Ja mitä tulee tähän asiaan:

Alkuperäinen kirjoittaja Qanon:
Täällä on niin paljon virheellistä tietoa, ettei aika/kiinnostus riitä niitä alkaa oikaisemaan.


Niin tässä on hyvä paikka näyttää miten koulutus on sinua hyödyttänyt. Älä suotta tuhlaa aikaasi kaikkien tietojen oikaisemiseen, mutta oikaise nyt edes yksittäinen virheellinen tieto niin voit osoittaa miten väärässä täällä ollaan. Ehdotuksia:

1. Yksittäinen kaikkein pahimmin virheellinen tieto.
2. Helpoimmin virheelliseksi osoitettava tieto.

(Kun kerran Bloggerin sivuille kirjoittelet niin kannattaa sivistää itseään siitä miten Bloggerin tilit toimivat.)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Varmaan siksi täällä ei kukaan oc tyyppi viitsi kommentoida, kun puhutte puuta heinää.

Saat mieluusti korjata virheemme. Mikä siis on "puuta heinää"?

Meno kun jenkkilän demokraateilla :oDDD

Heille ennustetaan vaalivoittoa. Katsotaan, toteutuuko.

Jussi Makela kirjoitti...

Jos on puolitoista vuotta sitten käynyt viimeksi lukemassa niin sinäänsä ymmärrettävää että voi turhauttaa kun siinä aikana ei ole Onecoinin vapaanvaihdannan osalta tapahtunut mitään ja ainut asia mihin on coineja voinut käyttää on pihvit ja käytetyt farkut. No onneksi jokaisella joka Onecoiniin on sioittanut on miljoonia euroja muutenkin ainakin kommentoimisen perusteella joten ei mitään hätää sitten vaikka Onecoin olisi ikuisesti sellaisessa tilassa että ei voi myydä coineja pois.

Olisi vielä loppuun mukava kuulla Onecoinissa mukana olevan kommentti siihen että miksi Onecoinin white paperissa varoitellaan siitä että Onecoinin hinta voi laskea jos Bitcoin laskee vaikka tähän hetkeen asti Onecoinin hintaan ei ole vaikuttanut mitenkään muiden kryptojen lasku? On kummallista kun viimeinkin lähestyy tammikuun 7 päivä jolloin alkaa vapaa vaihdanta niin aletaan selitellä että hinta voi laskea jos muut kryptot laskee... 3 vuotta ollaan sanottu että Onecoin on vakaa ja muiden syöksyt ei vaikuta mutta nyt kellossa on eri ääni, miksiköhän?

Anonyymi kirjoitti...

toi noin.jotkut jaksaa olla huolissaan.hyvä.siis tähän coinijuttuun.eiköhän ne jotka siihen laittaa rahojaan ole itse vastuussa siitä.miksette ole hulissanne cittareiden peliautomaattien köyhistä eläkeläisistä jotka pellaavat eläkkeensä hetkessä ja käyvät sen jälkeen ruokajonoissa.rahoittavat siinä samalla mm.eliitin kulttuuriharrastuksia.

deckfromacard kirjoitti...

Koska Cittareiden peliautomaatit eivät ole pyramidihuijaus eikä Ponzihuijaus? Ja kenties siksi koska Cittarin peliautomaatteja ei mainosteta keinona tulla taloudellisesti riippumattomaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä näyttää juurikin onecoiniin sekaantuneen tekstiltä.Peruskoulu suoritettu?

deckfromacard kirjoitti...

Talouskoulutus ostettu.

Anonyymi kirjoitti...

Juha Vuorisen kirjassa oli siteeraus:

"Kaikki laskut menevät maksuun aikanaan"

Sitä kannattaa OC- koijarivemputtajienkin miettiä, jos ei varsinkaan enää meinaa nukuttaa kuin päihteillä huumattuna :)

deckfromacard kirjoitti...

Nyt on kaikki Kralev Carsin autot myyty. Kaikkiaan 75 autoa oli lopulta kaupan kun "sioittajat" odottivat 4 765 autoa.
Koska Dealshaker-"alusta" ei millään tapaa estä samanaikaisia kupongin ostamisia, autoja myytiin jatkuvasti yli. Esimerkiksi tämä auto myytiin kolmesti:

(linkki)

Kuponkien mukaan Kralev myi 153 autoa kun myytävänä oli 75 autoa. Eli yli 200% autoista myytiin. Ei paha.
Kuinkahan moni noista 153:sta auton ostajasta ikinä saa autonsa?
Tokkopa 75, minä veikkaan että 0.

Anonyymi kirjoitti...

... "kolikolla ei ole arvoa"

Juu, eipähän tässä ole kun vuoden päivät käyty kauppaa Onecoineilla. Dealshaker kauppapaikka päivittyy vielä tässä noin viikon sisällä. Inisijät silti inisee... Ok, pörssiin listautumista siirrettiin, voi voi. Ei paljoa harmita kun voi OC:lla ostella jo tavaraa, mutta toki olisi kiva vaihtaa osa euroiksi, varsinkin kun nyt arvo on vuosien inisten inistessä noussut mukavasti.

Palataan asiaan ensi vuoden lopulla.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kävi niin ikävästi coinistien kannalta että DealShaker on peruuttanut kaikki Kralevin autodiilit ja kaupat. Kralev ei pystynytkään toimittamaan yhtäkään uutta autoa 100% Onecoineilla. Miten tässä nyt näin kävi kun kolikollahan piti olla arvoa..

Ei tässä paljon DealShakerin päivitykset auta, kun kolikoita ei voi myydä. Sama ongelma jatkuu..

"Good day, Sir /Madame!

After weighing up the positive and negative effects from the motor
vehicle’s sale in the current Dealshaker platform, it was concluded that
it has negative effects for the common network interest. We have
established that the sale might contradict good-faith commercial
practice and it is possible to infringes written (laws) or unwritten
(imposed ordinary commercial relations or good morals between economic
subjects) rules of market conduct related to the relevant economic
activity).

By this practice, The Dealshaker company ceases to follow laws,
regulations and good commercial practices therefore it has been decided
to postpone such deals until the new DealShaker platform becomes fully
integrated and micro-economic conditions improve.

Your payment will be returned in due time.

Best regards

Compliance department
DealShaker"

Anonyymi kirjoitti...

"mutta toki olisi kiva vaihtaa osa euroiksi, varsinkin kun nyt arvo on vuosien inisten inistessä noussut mukavasti."

Miten idiootti pitää olla että uskoo että OneCoinin arvo on noussut? Yhtiö itse nostaa ns. "arvoa" mikä on täysin hatusta vedetty numero millä ei ole mitään tekemistä markkina-arvon kanssa, kuten Kralevin peruuntuneista kaupoissa nähtiin. Kukaan ei voi kolikoita myydä. Myyntipaine vain kasvaa ja kasvaa. Miten Suomen koululaitos on epäonnistunut niin pahasti että vieläkin joku aivokuollut tunkki tähän huijaukseen uskoo?

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti OneCoin-uskovainen päättelee, että kun joku toinen vielä tyhmempi uskovainen tarjoaa jotain rihkamaa/palvelua leikkirahaa vastaan (jota ei voi vaihtaa oikeaksi rahaksi) tekee se leikkirahasta jotenkin uskovaisen mielessä legitin valuutan. Tähänhän tämä koko DealShaker leikkiraharinki tähtää.

Kummasti monet kauppiaat häipyvät kun tajuavat ettei kolikoilla lopulta teekkään mitään, mutta verot, palkat ja tavarat tulisi kuitenkin maksaa..

Jussi Makela kirjoitti...

Mitä sitä odottaa ensi vuoteen kun tammikuun 9 päivän jälkeen alkaa vapaa vaihdanta niin silloinhan jo pystyy myymään coinit pois. Voi kuitenkin tulla sellainen ongelma että ei saa ihan yhtiön ilmoittamaa hintaa vaan hinnat laskee sinne 0,05e tasolle JOS saa vapaasti myydä ilman mitään rajoituksia. Ja vielä ei ole ilmoitettu missä pörssissä voi coineja myydä mutta mitä sitä hätäillä kun tässä on vielä 2kk aikaa sopia asia. Itse veikkaan että legendaarinen XcoinX tekee paluun kun ei mikään ulkopuolinen pörssi halua olla tekemisissä Onecoinin kanssa.

Onneksi me inisiät hiljenemmä noin 60 päivän päästä kun vapaa vaihdanta alkaa ja hinta raketoi ilman mitään rajoituksia sinne 150e hintaan...

deckfromacard kirjoitti...

"Ei paljoa harmita kun voi OC:lla ostella jo tavaraa"
No mitäpä olet ostanut?
Mersun tai Bemarin Kiinasta?
Eiku... Ne peruttiin koska myyjä ei toimittanut autoja.

No ehkä ostit Skodan OneMillionShopin tarjouksesta? 50% kolikoilla, 50% euroilla ja verot euroilla?
Eiku... Ne autot olisivat maksaneet pelkällä euro-osuudella saman kuin ilman coineja.

Ehkäpä auton Kralevilta?
Eiku... Nekin peruttiin.

Hotelliyön Dealshaker-expon aikaan (50/50 eurot ja ONE)?
Eiku... Sama yöpyminen ostettuna hotellin nettisivuilta oli puolet halvempi.

No varmasti JOTAKIN olet ostanut mitä DealShakerissa on myyty.
10 000€ puubuddhan? (100% OneCoineilla)
300€ aurinkorasvatuubin? (100% OneCoineilla)
5-10 vuotta vanhoja farkkuja? (100% OneCoineilla)
Vai kenties alennuskuponkeja jonnekin? Tulevaisuuden maksuvaluutta on hurjaa, sillä saa ostettua alennuskuponkeja sitä varten kun menee ostoksille ja maksaa "menneisyyden maksuvaluutalla".

deckfromacard kirjoitti...

"Ok, pörssiin listautumista siirrettiin, voi voi."

Vuoden 2014 lupaukset: "pörsseihin listaudutaan vuonna 2015."
No ei listauduttu.

Vuoden 2015 lupaukset: "pörssiin listautuminen siirtyy vuoteen 2016 mutta silloin myynti onnistuu."
No ei listauduttu.

Vuoden 2016 lupaukset: "pörssiin listautuminen siirtyy vuoteen 2017 mutta silloin myynti onnistuu."
No ei listauduttu.

Vuoden 2017 lupaukset: "pörssiin listautuminen siirtyy vuoteen 2018 mutta silloin myynti onnistuu."
No ei listauduttu.

Joten kun nyt vuonna 2018 (4 vuotta myöhemmin) sanotaan että pörssiin listautumista siirrettiin (taas) ja pörssissä pääsee myymään kolikoita vuonna 2019...
...niin tottahan se nyt TÄLLÄ KERTAA pitää paikkansa!
Voi LOL.

Anonyymi kirjoitti...

Dealshaker taitaa olla nurin?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Sanoo että "Sorry for the inconvenience but we’re performing some maintenance at the moment. If you need to you can always contact us, otherwise we’ll be back online shortly!"

deckfromacard kirjoitti...

Näyttää olevan online. Mutta siis uuden Dealshitterin ( https://www.newdealshaker.com/staging/ ) piti aloittaa toiminta jo yli viikko sitten ja viimeisintä n viime viikon alkupuolella.

deckfromacard kirjoitti...

Nyt näyttää newdealshaker.com olevan toiminnassa, tosin jäsenille oli lähetetty sähköpostia että tämä on vain "soft launch" ja tavarat kaupassa eivät ole todellisia eikä niitä saa ostaa.
Nettisivuston etusivu latautuu 40 sekunnissa, eikä sivusto muualtakaan järin nopea ole. Kyllä Vuorisen lupaukset Alibaban koodareiden tekemästä kauppa_paikka_alustasta ovat vielä muistissa.

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian Greenwood otettu kiinni Thaimaassa ja luovutettu USAan FBI:lle..

"The CSD [Thai Crime Suppression Division] also worked with the US Federal Bureau of Investigation (FBI) to apprehend Sebastian Greenwood who was wanted on a US international arrest warrant and an Interpol red notice for operating a digital currency pyramid scheme."

https://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoins-sebastian-greenwood-arrested-extradited-to-us/

https://www.bangkokpost.com/news/general/1570022/cops-take-new-tack-as-crime-goes-global

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mainiota.

"Tackling Thailand’s reputation as being a safe haven for transnational criminals..."

Olenkin ihmetellyt, miksei Thaimaa puutu maahan pakenevien rikollisten toimintaan vaan antaa heidän pilata maan maineen turistikohteena.

Seuraavaksi ehkä Dubain ja UAE:n vuoro ryhdistäytyä.

Niin, ja mainio juttu, jos Greenwood saadaan tilille tekosistaan. Seuraavaksi sitten muutama tuttu nimi...?

deckfromacard kirjoitti...

Yllättävän paljon olivat saaneet ihmisiä Pariisin eventtiin:
https://share-your-photo.com/2affd7aa94

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onko kuva varmasti ko. tilaisuudesta? Ei näy logoja eikä mitään muutakaan Onecoiniin viittaavaa. PNG-formaatti hankaloittaa metatietojen tutkimista.

deckfromacard kirjoitti...

OneCoin oli täysin hukassa koko tilaisuudesta. OneLife ja DealShaker olivat edustettuna. Miksi näin, niin sitä ei ole kerrottu. Ehkä täsä yritetään vahvistaa vaikutelmaa että myydään "koulutusta" eikä valuuttaa?

Mutta minun mielestäni OneLife-logot ovat tuossa nähtävillä, ympyröin vähän:

http://i.imgur.com/0wl6icL.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Tästä kuvasta näkyy paremmin osallistujamäärä.
https://i.ibb.co/TtN8GHv/onelife-paris.jpg

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, yllättävän paljon porukkaa ottaen huomioon, että tilaisuus on Pariisissa eikä jossain Aasiassa/Afrikassa, jossa huijattavia riittää eikä tietoa ole.

deckfromacard kirjoitti...

"Tästä kuvasta näkyy paremmin osallistujamäärä."

Ja kaikkien rakastama perustajan veli ja firman nykyinen luotsi!

Anonyymi kirjoitti...

Mikä mahtaa olla onegoinin tilanne,suomessakin on tilaisuuksia ja paikalla melko paljon porukkaa homma näkyy jatkuvan .

Petteri Järvinen kirjoitti...

Elokuussa oli Onecoin-tilaisuuksia, sen jälkeen en ole nähnyt ilmoituksia mistään. Onko kokouksia ollut jossain senkin jälkeen?

Kaikki odottavat nyt tammikuuta ja luvattua vaihtopörssin avautumista.

Jussi Makela kirjoitti...

Nyt on Staffan Liback jättänyt Onecoinin, siinä meni viimeinen "iso nimi" ja ei siellä ole oikein ketään jäljellä. Mielenkiintoinen oli hänen selityksensä:

"If you no longer can represent with a pure heart and mind the actions of a company it is your responsibility to no longer represent that company. As a Networker we build PEOPLE not companies.

Unfortunately I did all I could for a long time to influence the direction towards what I believe is the right direction.

Having said that I of course wish everyone that wishes to continue the best of success!"

Yllätys että into laski kun vapaa vaihdanta lähestyy ja totuus paljastuu, parempi lähteä ajoissa kuin jäädä vastailemaan vihaisille sioittajille. Toinen hauska asia tuossa on tuo että "MLM paskassa rakennamme ihmisiä,emme yhtiöitä" joka on sinäänsä kumma kun jokaisessa eventissä ja koulutuksessa kerrottiin kuinka Onecoin tulee muuttamaan tulevaisuuden ja nyt kannattaa ostaa koulutusta kun saa halvalla mukaan coineja. Voi olla hyvinkin mahdollista että Thaimaassa voi olla muutama(sata) vihaista sioittajaa 9.1.2019 jälkeen ja Staffan ei ehkä saa olla rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Helsingissä oli äskettäin tilaisuus dealshakeriin liittyen. En itse usko one:in toimivuteen ainekaan VIELÄ mutta jos koko onecoin on huijausta niin miten esim onilla voi jo esim ostaa matkoja? Suomessakin monta isoa firmaa tulossa mukaan missä maksaa onilla. Ymmärsin että tuo pariisin matka oli ruokineen maksettu täysin onilla.

Jussi Makela kirjoitti...

Onecoinin käytettävyys... Mitä siihen nyt sanoisi mitä ei ole jo sanottu, monia isoja yrityksia jotka ottavat vastaan coineja, voisiko joku kertoa mitkä yritykset? Suomessa coineja on pystynyt käyttää vain pihviateriaan ja johonkin mökin osa vuokramaksuun. Ja ei mitkään lentoyhtiöt ota coineja vastaan, voi olla että dealsahkerissa näkyy diilit missä niin sanotaan mutta sitten kun niiden diilien pitäisi aueta niin ne katoavat. Otetaan vaikka ne kaikki autot mitkä piti tulla myyntiin, osa tuli mutta toimituksessa vielä kestää. Ongelma dealshakerissa on se että myyjät eivät voi myydä coineja euroihin joilla pystyy maksamaan tuotteiden valmistuskulut. Ja ei vapaa vaihdanta mitään muuta koska myyjiä on niin paljon että joko hinta sukeltaa johonkin 0,0001€ luokkaan tai sitten Onecoin säätelee pörssiä niin että vaihtoa ei juurikaan tapahdu ja vain murto-osa saa myytyä coineja.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki on OneLifen ja OneCoinin osalta hyvin sekä kunnossa. Kiitos siitä, että sinä Petteri ja muut vastarannan kiisket olette antaneet voimia ja erittäin hyvän syyn edetä eteenpäin kohti vaurastumista ja kukoistusta ihan maaliin saakka.

deckfromacard kirjoitti...

Olen kysynyt tätä vuosina 2015, 2016 ja 2017. Kysytään siis myös 2018:
Joko olet ostanut joululahjat Coineilla?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiinnostavaa nähdä, miten Bulgarian viranomaiset valvovat Onecoinia uuden rahanpesudirektiivin EU 2018/843 jälkeen. Suomessa sääntely muuttuu vuoden 2019 alusta. Direktiivin nojalla Bulgarialla on suoranainen velvollisuus selvittää Onecoinin toiminta ja analysoida sen lohkoketju.

Toisaalta GDPR tuli asetuksena voimaan jo 25.5.2018 ja ilmeisesti Bulgaria on jättänyt senkin käyttämättä. Onecoinin tapa käsitellä henkilötietoja ei mitenkään täytä GDPR:n vaatimuksia.

Joku voisi lähetellä kyselykirjeitä aiheesta Bulgarian viranomaisten suuntaan...

deckfromacard kirjoitti...

Siellä pääsi laskuri nollaan:

https://onecoinico.io

Ainoa ongelma on että se on ollut nollassa koko päivän - luulisi että kun sekunnit menee nollaan niin jotain tapahtuisi? No eihän se ole OneCoinilla koskaan ollut niin päivästä tai parista kiinni?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä decfromacard 2.0

Hemmetti, (anteeksi voimailu sana), viimein kun ajattelin, että käyn hakemassa voimaa täältä viisasten kanavalta, niin mitä näenkään. Itketäään historiaa. Olisi syytä ottaa Lahti MM hiihto vielä mukaan. Sopisi kun naula arkkuun näille palstoille :oDD

Nyt valitettavasti näyttää käyvän, että kun OneCoin vain kasvaa ja vahvistuu, tälle palstalle käy päinvastoin. Luulisi jossakin vaiheessa edes tulevan mieleen, olisiko kannattanut "luukuttaa", vai hankkia tietoa ja ymmärrystä oikeasti.

Toivotan voimia teille! Tiedän, kalkki on karvaista niellä. Pienenä vinkkinä jaksamiseen; Voi hyvin olla, että joku päivämäärä vielä siirtyy, tai kelloja ei tarvitse kohta siirtää talvi-aikaan tms.

Tiiserinä; autoja, asuntoja, maata, yms pientä ostetaan ympäri maailmaa OneCoineilla. Kannaltanne harmittavaa, mutta totta.

Uskon että löydätte tavan jaksaa, toinen toistaan tukien, tämän raskaan jakson, jolloin on pakko kohdata totuus!

Lupaan käydä n. vuoden päästä tällä palstalla katsomassa, josko Petterin kirja OneCoinista olisi vielä ajankohtainen. Luulisin, että minulla olisi siihen jotain annetavaa, jonka ilomielin teenkin.

Muistakaa, jos se on liian hyvää ollakseen totta, se silloin on. Poijjaat taasen... Pakko myöntää, tuo oli isku vyön alle, pahoittelut siitä!

Oikein hyvää ja Rikasta Joulua Teille Kaikille!

ps. pahoitteluni deckfromacard 2.0 anonyymiteetistäni, elkää pahoittako mieltänne. Minulla on siihen syyni; olen vellihousu, tai jokin muu painava syy, miksi en tällä arvostetulla kanavalla halua identifioida itseäni. Pahoitteluni!

deckfromacard kirjoitti...

autoja, asuntoja, maata, yms pientä ostetaan ympäri maailmaa OneCoineilla. Kannaltanne harmittavaa, mutta totta.
Mistähän näitä autoja saa? OneCoineja ei voi siirtää vapaasti käyttäjältä toiselle muualla kuin DealShakerissa joten ainoa paikka lienee DealShaker.
DealShakerissa taas "sioittajat" ovat odottaneet jo kohta kaksi vuotta että pääsevät ostamaan autoja.
Ensin niitä lupaili OneMillionShop, mutta siinä oli pari ongelmaa:
1. Autosta piti maksaa myös euroja; itseasiassa niin paljon että OneCoineilla ei ollut koko kaupanteossa arvoa.
2. Autoja ei sitten loppujen lopuksi toimitettu.

Sitten autoja piti tulla Kralev Carsilta. 4 765 autoa.
Aivan viime sekunneilla (vallan kirjaimellisesti) Kralev veti kaikki diilit pois Dealshakerista ja laittoi tilalle myyntiin 75 autoa.
Näistä 75:stä autosta myytiin 153 kappaletta. "Pientä ylimyyntiä" siis tapahtui.
Toimitettuja autoja 0 kappaletta. Kuulemma ei haluttu haitata valuutan arvostusta myymällä sillä autoja.

Nyt on jo useampi autokauppa luvannut että autoja myydään "heti kun Onecoineja voi vaihtaa rahaksi vapailla markkinoilla".
Hienoa.
Sitä vapaata vaihtoa on luvattu vuodelle 2015.
Ja vuodelle 2016.
Ja vuodelle 2017.
Ja vuodelle 2018.
Ja nyt luvataan että se tulee 8. tammikuuta 2019 - 22 päivän kuluttua.

Mutta missä niitä autoja nyt "ostetaan ympäri maailmaa"?

Ja mitä tuohon anonymiteettipelleilyyn tulee, miten ihmeessä olet onnistunut käyttämään nettiä niin paljon että sait "sioitettua" OneCoiniin jos et tiedä miten Blogger ja hyperlinkit toimivat?

deckfromacard kirjoitti...

Tässä onkin hyvä tiivistelmä OneCoinin tämän hetken tilasta:
https://i.imgur.com/qEmoK2l.jpg

Sitä kelpaa kysyä että miten tämä mahdollisuus tulla taloudellisesti riippumattomaksi ei kelpaa kenellekään näistä ihmisistä jotka tätä aikoinaan markkinoivat? Vapaa vaihdanta alkaa ihan kohta ja (Anonyymin mukaan) autoja ja kiinteistöjä voi ostaa jo nyt. Miksi ei jääty rikastumaan?

Jussi Makela kirjoitti...

Varmasti Onecoin raketoi kun vapaa vaihdanta alkaa reilun 20 päivän päästä. Varmasti on monia halukkaita ostajia ja tuskin juuri ketään haluaa myydä koska 2020 hinta on jo yli 200e per coini.... Saa sitä aina unelmoida mutta kannattaisi joskus katsoa faktojen taakse. Onecoinin market cap on tällä hetkelle reilusti yli 1 000 miljardin eli se on yli 10 kertaa isompi kuin kaikki kryptot jotka ovat coinmarketcapissa ja esim Bitcoiniin verratuna Onecoin on noin 20 kertaa isompi. Kuulostaa todella järkevältä eikö? Ja kun vapaa vaihdanta alkaa niin kaikella järjellä pitäisi ilmoittaa missä pörssissä voi ostaa/myydä coineja mutta sitä ei ole tapahtunut, mutta mikä kiire sillä on jos vielä on noin 3 viikkoa aikaa? No eiköhän Petteriltä tule taas kirjoitus tammikuun 9 päivä kun vapaa vaihdanta alkaa. Sitten voidaan taas katsoa uudestaan Onecoinin mahtavuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä onkin hyvä tiivistelmä OneCoinin tämän hetken tilasta:
https://i.imgur.com/qEmoK2l.jpg

Kyllä olet oikeassa, kyseessä ovat ollet kusettajia, huijareita yms mitkä eivät ole olleet yhtiön arvoisia henkilöitä. Kenkää siis heille.. Mutta homma jatkuu edelleen, ja jatkuu monta vuotta Uskoo ken haluaa, minä luotan.

deckfromacard kirjoitti...

Hyvää joulua kaikille OneCoin-sijoittajille! Muistakaa nauttia (varmastikin OneCoineilla ostetuista) jouluherkuista ja -lahjoista!

deckfromacard kirjoitti...

Taas katosi vuodenvaihteessa yhdessä yössä melkein 30% kaikista Dealshakerin avoimista diileistä. Koska tällä tavalla ne Alibaban koodareiden tekemät kauppa_paikka_alustat toimivat?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Enää viikko luvattuun pörssin aukeamiseen! Odotetaan jännityksellä, joko kolikkoja vihdoin pääsee myymään. Huijaus on kohta pyörinyt neljän vuoden ajan.

Jussi Makela kirjoitti...

Kiire tulee kun viikon päästä pörssi aukeaa mutta ei ole kerrottu vielä sen nimeä. Toinen ongelma tulee siinä että uusien ostajien(joita ei kyllä todellisuudessa ole) pitää tehdä KYC ja tunnetusti siihen menee aikaa viikoista jopa kuukausiin joten ei enään ehdi tehdä sitä ennen kuin vapaa vaihdanta alkaa. Ja KYC on pakko tehdä jos haluaa ostaa coineja koska tätä on nyt 3 vuotta jankattu että jokainen coini on jäljitettävissä. No ehkä jotkut vielä jaksavat uskoa Onecoiniin mutta tuskin mitään oikeasti vapaata vaihdantaa ikinä tulee tapahtumaan.

deckfromacard kirjoitti...

Ei ole viime aikoina nähty niitä, jotka täällä joku vuosi sitten penäsivät että kuinka aikoo Petteri korvata ne menetykset joita ihmisille tulee kun he uskovat Petteriä ja jättävät sijoittamatta tähän mahdollisuuteen tulla rikkaaksi.
Mutta luultavasti saamme vielä kuulla jonkun kyselevän että miksei häntä varoitettu.
Aika aikaa kutakin.

deckfromacard kirjoitti...

Onecoinico.io laskuri on (taas) nollassa ja sivulla lukee yhä että:

"Since January 7, participants will be able to convert their accumulated OFCs into ONEs."

Joten kai sitten niitä OFC tänään voi jossain vaihtaa ONEiksi?
Missähän se tapahtuu? OneCoinin backofficessa?
Saako vaihtaa myös niitä pari vuotta vanhoja IPO OFC?

Anonyymi kirjoitti...

Pörssi ei auennut luvatusti tänään. Yllättävää. :D

https://www.youtube.com/watch?v=5YwtyvpqJmU

Jussi Makela kirjoitti...

Yllättäen Petteri oli väärässä ja tänään voi jo vaihtaa coineja euroiksi ja massia tulee ikkunoista ja ovista... sitten siottaja heräsi unesta ja tajusi että mitään ei ole vieläkään tapahtunut mutta ei mitään hätää, ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Nyt on vain ongelmia lisennssien kanssa?(eikö Onecoinin pitänyt mennä jo olemassa olevaan pörssiin) ja siinä menee vielä tovi että vaihdanta alkaa. No ehkä vielä lähiaikoina tulee jotain selityksiä siitä miksi vaihdanta ei ole alkanut.

deckfromacard kirjoitti...

Lehdistötiedote joka kertoo julkisen vaihdannan alkamisen aikataulun:
https://www.onecoin.eu/uploads/media/default/0001/01/cb3efd039ef9d5b48fcae58444da9100040ab2ce.pdf

Jussi Makela kirjoitti...

Onecoinista tulee siis "stable coin" eli hinta pysyy vakiona(voi tulla muutaman % heittelyä) ja mitä todennäköisemmin Onecoin itse määrittelee hinnan joten mikään ei käytännössä muutu. En näe kyllä mitään järkeä sille että tulee joku xcoinx tyylinen pörssi missä voi myydä coineja "vapaasti" Onecoinin määrittelemällä hinnalla. Ei taida kovin moni sioittaja olla hyvillään tästä ilmoituksesta...

deckfromacard kirjoitti...

<SARKASMI>
Kyllähän se on vapaata myyntiä kun saa vapaasti myydä niin monta kolikkoa kuin haluaa.
<SARKASMI>

Kari Wahlroosin DagCoinilla on myös pörssi jossa saa myydä DagCoinin määräämään hintaan niin paljon kolikoita kuin haluaa. DagCoinin pörssissä on kolikon herroilla myynnissä 86 miljoonaa DAG. Vuorokaudessa kauppaa käydään parhaimmillaankin noin 10-50 tuhannen DAG edestä. Kestäisi vuosia ennen kuin kaikki halukkaat saisivat kolikko saa myytyä ja sekin on vain haave koska ostot rahoitetaan uusien liittyjien rahoista ja ne loppuvat kun uusia huijattavia ei löydy.

Anonyymi kirjoitti...

Havaintoja Vuorisesta..
Youtubesta löytyy 17.1.2019 ladattu video jossa kummelihahmon oloinen ja näköinen kaveri haastattelee Tommi Vuorista Lahdesjärven ABC:n tiloissa. Video on ilmeisesti kuvattu ihan hiljattaen. Lataaja on KKry tutkii, joka taas johtaa KryptoKeskus ry:n sivuille jossa on myös kuvia tapahtumasta joista eräässä ainakin näkyy selvästi pulskistunut Vuorinen puhujana.
Itse videolla Vuorinen taas vakuuttaa raudanlujasti OC:n kannalta asioiden olevan paremmin kuin koskaan... Eli hän ainakin uskoo vielä asiaan tai esittää uskovansa.
Hän toivottaa myös kaikki epäilijät tervetulleeksi tapahtumiin. Mihinköhän? Minun silmiini ei netistä ole löytynyt mitään ilmoitusta tapahtumista, tuoreimmat ovat parin vuoden takaa. Viime ajat muutenkin OC joukoissa on vallinut lähes täydellinen hiljaisuus.
Listautumisesta Tommi ei huomannut mainita mitään. Eikä myöskään sitä että Petteri Järvinen ei olisi tervetullut tapahtumiin..

Unknown kirjoitti...

Tommin ilmestyminen lähes tyhjästä kertoo enemmänkin rahapulasta kuin mistään muusta. Aika väsynyttä touhua videolla oli...

deckfromacard kirjoitti...

Törmäsin omaan vanhaan kommenttiin Muron puolella, jaetaan nyt tännekin:

OneCoinin FAQ sanoo seuraavaa:

Why I can not see the OneCoin algorithm?

If we would publish the Algorithm of OneCoin TODAY – everyone also outside the Network will be able to mine the coins. This would be unfair for the network and people who paid for packages. Everyone outside the BV system could join the mining. The algorithm will be opened to the public once all coins are mined.


(Kätevästi kuvana: http://i.imgur.com/h8ZXf90.png )

Nyt siis tiedämme että KRP pääsee laittamaan donitsit alas ja tutkimaan lähdekoodia kun kaikki kolikot on "louhittu". Se päivä on 28.3.2021 klo 11:20 (GMT+0)

(Kaikki 120 miljardia on louhittu 1 639 päivää, 1 tunti ja 49 minuuttia genesis-lohkon luonnista (1.10.2016 klo 09:31 GMT+0), joten koodi julkaistaan 28.3.2021 klo 11:20 GMT+0 ja sitten KRP voi "arvioida onko rikosta tapahtunut", kuten on luvannut.)

Anonyymi kirjoitti...

https://www.cryptocurrencymarket.uk/p/latest-crypto-news?rkey=20190605EN73922&filter=16470&fbclid=IwAR0EtCcvBOLLI8ywJreDf04WFj0-Ii8u6P0X39HSZ3NcieNJrFRICvH1kws

OneCoin Investigation in Sweden Is Closed

SOFIA, Bulgaria, June 5, 2019 /PRNewswire/ -- The Swedish police has finalized and closed all investigations against the OneCoin company. In addition, on May 2nd, 2019, the Swedish Gaming Authority (Spelinspektionen) has confirmed to the company's lawyers that there are no ongoing procedures, relating to the allegations against OneCoin. Neither of the two authorities have found evidence of any bad practices whatsoever.

A couple of years ago, claims about OneCoin have come to the attention of Swedish authorities which they have found worthy of investigation. In addition to that OneCoin activities were reported to the police by the Swedish Gaming Authority with the argument that those activities were in breach of the Swedish Gaming law. Shortly after, this was reported on the news, and then referenced further in many outlets on- and offline, giving those claims media resonance for months – especially on the Old Continent.

These allegations have now been put to the test and have been found unwarranted. After the Swedish police conducted a thorough investigation following the allegations of the Gaming Authority, they came to the conclusion that no charges of wrong-doing could be proved, and, as a result, the investigation was closed - twice, on February 6th, 2017 and on January 16th, 2018.

"In a Scandinavian country that has ensured a high level of consumer protection and which serves as an example of how the government looks after its citizens, the OneCoin concept has been a subject to the most rigorous test of legality and has passed it," the OneCoin company shared. "We are looking forward to a similar future outcome in other EU countries as well due to the fact that the Swedish conclusion was taken by an EU institution, based on the EU legislation. Our hopes are that the Swedish decision will be taken into consideration for analogical cases, reviewed by other EU institutions."

The company states further: "We sure hope the fact that all allegations against OneCoin in Sweden have dropped serves as an example to the public that there are many rumors, circulating online, and they should definitely be disregarded."

William Gallop kirjoitti...

8. Lokakuuta 2019 oli ja meni. Mitään ei tapahtunut. Mikä yllätys (ei).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Odotettu päivämäärä taisi olla jo vuosi sitten 8.10.2018.
Mitään ei tapahtunut silloinkaan, ei tietenkään.