keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Omat ohjeeni somekeskusteluihin

Somekeskustelut käyvät ajoittain kuumana. Yllätyn aina nähdessäni, miten poliitikot tai toimittajat lähtevät Twitterissä väittelemään tuikituntemattomien feikkitilien kanssa. Sellainen on lähinnä ajan ja bittien hukkaa.

Aloitin verkkokeskustelut noin 30 vuotta sitten, eivätkä niiden pelisäännöt ole vuosien saatossa muuttuneet. Trollaus ja fleimaus olivat arkipäivää jo vanhassa internetissä, vaikka sen käyttäjät olivat yliopistoväkeä. Nyt, kun someen pääsee kuka tahansa, eikä varmuudella voi tietää onko tilin takana omistajan koira vai tekoäly, kannattaa olla entistä varovaisempi mihin lähtee mukaan.

Omat ohjeeni somekeskusteluihin:
  1. Osallistu keskusteluihin, älä väittelyihin. Kerro mielipiteesi ja faktat, jos tiedät aiheesta jotain uutta, mutta älä lähde mukaan loputtomiin väittelyihin.
  2. Faktat eivät koskaan ole kääntäneet yhdenkään väittelijän päätä. Mitä enemmän faktoja tuodaan esille, sitä tiukemmin väittelijä lukittuu omaan käsitykseensä. Tästä oli juuri Anu Kantolan mainio kolumni Hesarissa (Kun some on täynnä tolloja, yksi piirros auttaa).
  3. Harkitse, kannattaako nimimerkkien ja pseudonyymien viestejä noteerata. Yhden henkilön yhdenasianliikkeet kommentoivat jokaista mielipidettä samasta näkökulmasta, mikä ei ole hyödyllistä kenellekään. Joskus nimimerkin käyttöön on hyvä syy, silloin se kannattaa tuoda ilmi. Yleensä nimimerkkiä käytetään vain, koska omalla nimellä ei kehdattaisi kirjoittaa yhtä roisia tekstejä. Jos ei halua vastata sanoistaan, ei pidä olettaa että itselle vastataan.
  4. Metelin aikana paras vastatoimi on täydellinen vaikeneminen. Kuoliaaksi vaikeneminen tehoaa myös häiriköihin.
  5. Jos mokaat, esitä pahoittelut ja poista viestit. Opiskele etukäteen, miten poisto tapahtuu. Nopeus on valttia! Twitterin uudelleentwiittausta ei ilmeisesti voi perua, vaikka merkinnän poistaisikin, joten ole erityisen tarkkana ennen kuin retwiittaat muiden kirjoituksia.
  6. Lue ennen kuin jaat äläkä koskaan jaa pelkän otsikon perusteella. Tarkista myös alkuperäisen lähteen päiväys, jottet jaa vanhaa tekstiä uutena. 
  7. Älä kirjoita sellaista, mitä et olisi valmis sanomaan henkilölle kasvokkain.
  8. On parempi myöntää erehtyneensä kuin pitää sinnikkäästi kiinni alkuperäisestä kannasta. Joskus mielipide voi oikeasti muuttua nettikeskustelujen seurauksena. Silloin on hyvä myöntää muutos ja antaa siitä tunnustusta muillekin.
  9. Joidenkin nimimerkkien ainoa kontribuutio nettikeskusteluihin on ärsyttäminen (klassinen trolli) ja silloin blokkaus on järkevä vastatoimi. Käytä sitä kuitenkin säästeliäästi. 
  10. Älä anna toisten "sananvapauden" estää omaa sananvapauttasi.
  11. Botteja tai tekoälyä ei voi voittaa. Ne vain väsyttävät sinut kuoliaaksi. Älä mene lankaan.
Rakentavasti käytettynä nettikeskustelut ovat erinomainen tapa hankkia uusia näkemyksiä, kuulla muiden kokemuksia ja saada tuoreita ideoita. Käytetään sitä hyödyksi!

17 kommenttia:

Virtuaalisosiaalinen kirjoitti...

Hyviä periaatteita myös oman kokemuksen mukaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Nuo periaatteet eivät ole olennaisilta osiltaan muuttuneet niistä ajoista, kun Usenet newsiä alettiin käyttämään joskus 80-luvun lopulla. Jo tuolloin oli "robopostaajia", jotka kai vastaavat nykyajan botteja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ja sitten oli anon.penet.fi...

Itse olen ihmetellyt, miksi trolli-sanan merkitys muuttui tällä vuosikymmenellä.

Alunperin trolli (peikko) oli riitaa haastava tai tarkoituksellisen ärsyttävä viesti (kirjoittamani Nörttisanakirja, 2004). Trollaaja pyrki aiheuttamaan hämminkiä ja riitaa muissa, mutta poistui itse paikalta.

Nyt trollaamisella ymmärretään tahallista vaikuttamista infosodan tapaan.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Seuratessani itse ensi kertaa omakohtaisesti Usenet flamewareja -80 luvun puolivälin paikkeilla havaitsin saman, että ne alkoivat usein varsin samalla tavalla, naiivista postauksesta tai siihen ärsyttävästi vastanneesta viestista kun kyse oli jostain tunnetusti kiistanalaisesta aiheesta. Asialla oli usein ilmeisesti samat henkilöt tekaistuilla nikeillä, jotka sitä harrastivat nauttivat kieron huumorintajunsa vuoksi vellovasta epäjärjestyksestä jonka saivat aikaan.

En muista varmasti käytettiinkö silloin jo Trolli sanaa, mutta mieleeni muistui viitisentoista vuotta aiemmin Suomessa julkaistu Asterix ja Riidankylväjä, jossa Roomalaisten lähettämä agentti kylvi onnistuneesti epäluottamusta ja riitoja Gallialaisten pariin. Se oli silloin ja on vieläkin minusta varsin hyvä kuvaus siitä miten Trolli / riidankylväjä toimii, Roomalainen agentti on edelleen mielestäni todellinen Trollin arkkityyppi - La Zizanie ranskaksi ja riidankylväjä on minusta sen hyvä suomennos.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Niinpä. Eivät nämä somekeskustelut mitään uutta ole, mittakaava vain on toinen. Ja se, että nykyään voi mukaan laittaa kuvia, videoita ja ääntä.

Kun mittakaava on moninkertainen usenet-aikoihin verrattuna, kirjoituksilla alkaa olla laajempaa merkitystä. Laajentumisen mukana on tullut myös joidenkin piirien halu käyttää somea tehokkaana vaikutus- ja manipulointikanavana. Se, mitä usenetissä aikoinaan fleimattiin, ei kiinnostanut perinteistä mediaa tuon taivaallista - nyt someraivo ja somekohu ovat uutisia itsessään.

Kiinnostavaa nähdä, mikä on somekeskustelujen asema viiden tai kymmenen vuoden päästä. Mihin tästä voidaan vielä edetä? Vai aiheuttaako peak-some hiljaisen hiipumisen uusien vaikutuskanavien tieltä.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Aivan. Menetelmänä hämmennyksen ja epäjärjestyksen kylväminen ei ole mitään uutta.

"Sowing discord" on vanha keino, se löytyy vanhoista kiinalaisista lähteistä lähtien [1], [2],[3], se tunnettiin Intiassa, sitä käytti sittemmin Aleksanteri Suuri, Caesar (hajoita ja hallitse -periaate) ja sen kuvasi Preussilainen Clausewitz teoksissaan. Samoin se on tietysti keskeinen aihe Frank Kitson'in 1971 julkaistussa Low Intensity Operations - Subversion, Insurgency, Peace-keeping.


Tsaarin Venäjän Okhrana ja salainen tiedustelu Cheka käytti sitä, kuten myös sen jälkeen tulleet OGPU, NKVD ja KGB. Näistä NL:n ajan tapahtumista on hyvä ensimmäisen käden tietoa sisältävä kaksiosainen kirja, julkaistu -99 ja -03, The Sword and the Shield: The Mitrokhin Archive and the Secret History of the KGB - Vasili Mitrokhin & Christopher Andrew. Kirja on kirjoitettu Mitrokhinin KGB arkistonhoitajana salaisesti kopioimista dokumenteista, jotka salakuljetettiin länteen ja joista on muodostettu Mitrokhinin Arkistoksi nimitetty kokoelma.

Koska NL:n hajottua KGB:tä seuranneet FSB:n ja GRU:n on perustettu sen edeltäjän perustalle ja sen henkilöstö siirtyi mukana, on melko todennäköistä että samat menetelmät ovat myös siellä käytössä.

Internet on uusi alusta ja mahdollisuus näiden käytölle ja erityisesti some levitys kanavana sekä tekoälyavusteisesti mahdollisuus myös tuottaa väärennettyä AV-sisältöä kuten on nähty nyt reilun viimeisen vuoden mittaan.

Jyri Väätäinen kirjoitti...

Koko some on turhaa, et voi koskaan voittaa jotain, joka ei ymmärrä mitä sanot.

Facebookissa oltuani oli paljon draamaa. Nyt olen lähes kolme kuukautta poissa palvelusta. En jää kaipaamaan ihmisiä mainostamassa "omaa" elämää.

En jää kaipaamaan kissa- tai lapsikuvia, kommentteja siitä, että on kaikki niin hyvin nyt. Jos haluan kuulla, soitan ja kysyn. Tai sovin tapaamisesta.

Myöskään ei kiinnosta tieto kuka sai taas kaverin.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti yliopistoissa aletaan tutkia ihmismassojen mieleen vaikuttamista somen kautta. Järkkyä, jos vain rahan ja sopivien somekanavien kautta ihmismassojen mielipiteitä voi ohjailla. Tässä olisi jännää tutkittavaa! Tietääkö kukaan tehdäänkö tällaista tutkimusta Suomessa?

Peter Streng kirjoitti...

Hieman tuohon 6:kohtaan liittyen: En oikein ymmärrä sitä kun aktiiviset ”somevaikuttajat”, jotka julkaisevat paljon, jakavat uudelleen kaikenlaisia uutisia/juttua kommentoimatta niitä itse mitenkään. Mikä on tämän tarkoitus? Mitä mieltä kyseinen henkilö on jakamastaan jutusta?
Jos itse jaan jotain, kerron aina muutamalla sanalla miksi sen jaoin, olenko samaa vai eri mieltä. Jonkin Fingerporin sarjakuvan voi jakaa kommentoimatta, muuten kaipaisin vähän lihaa luiden ympärille.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä olisi jännää tutkittavaa! Tietääkö kukaan tehdäänkö tällaista tutkimusta Suomessa?

Varmaan psykometriaa tutkitaan Suomessakin. Täsmämainontaa harjoittavat yritykset tutkinevat sitä myös omin päin.

En oikein ymmärrä sitä kun aktiiviset ”somevaikuttajat”, jotka julkaisevat paljon, jakavat uudelleen kaikenlaisia uutisia/juttua kommentoimatta niitä itse mitenkään. Mikä on tämän tarkoitus?

Some toimii kollektiivisena uutissuodattimena. Yleensä ihmiset seuraavat henkilöitä, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. On luultavaa, että myös samat uutiset kiinnostavat. Ja kun ihmisten kiinnostus käydä suoraan uutissivustoilla on laskenut, somesta on tullut merkittävä liikennettä ohjaava tekijä.

Sitten on niitä, jotka eivät tuota omaa sisältöä juuri lainkaan, jakavat vain toisten twiittejä tai pelkkiä median uutisia. Sellainen herättää epäilyksen botista.

Itse en puolestani ymmärrä, miksi ihmiset kuvaavat toisten kalvoja taululta ja jakavat niitä jonkin ympäripyöreän saatteen kera. Niissä ainoa tarkoitus näyttää olevan osoittaa, että on ollut paikalla. Lukijalle niistä ei ole mitään iloa. Osallistujan kannattaisi mieluummin keskittyä kuuntelemiseen eikä mekaaniseen twiittaamiseen.

No, nämä ovat tietysti makuasioita. Onneksi on unfollow-nappi tms.

Kaappo Raivio kirjoitti...

Somemokan sattuessa on tärkeää pyytää anteeksi! Pelkkä pahoittelu ei riitä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Anteeksi pyydetään yleensä silloin, kun tehdään tahallinen tai tuottamuksellinen teko.

Useimmat somekohut syntyvät ilman tekijän tahallisuutta. Vaikka loukkaantuneet kuorossa vaativat anteeksipyyntöä, se on minusta kohtuutonta.

Ei lapsenakaan tarvinnut pyytää anteeksi, jos kaatoi maidon vahingossa ruokapöydässä.

Anonyymi kirjoitti...

"Älä kirjoita sellaista, mitä et olisi valmis sanomaan henkilölle kasvokkain."

Koko somen voima perustuu siihen, että se purkaa sosiaalista estoisuutta, jolloin ihmiset voivat vapaammin ilmaista sen, minkä tahtovat.

Ihminen on aivan äärimmäisen voimakkaasti sosiaalisesti muokkautuva eläin. Siksi on surullista, jos somessa ruvetaan vierastamaan kasvojen peittämistä, koska juuri peittely mahdollistaa aitouden. Mitä vahvemmin ihminen sidotaan todellisiin yhteisöihin, sitä enemmän hän viestii sitä, mitä ihmisten odotetaan viestivän.

Minäkin olen linkolalaisesti kallellaan. Kannatan markkinatalouden tuhoamista, paluuta menneeseen ja ensihätään syanidilottoa, jolla erityisesti länsimaista saataisiin karsittua populasta vähintään puolet pois. Kulutus ja kehitys olisi välttämätöntä pysäyttää, jotta luonnonvaraisella ympäristöllä olisi tulevaisuudessakin mahdollisuus.

En kuitenkaan voi asemassani kirjoittaa mielipiteitäni tunnistettavasti, koska niiden seuraukset olisivat ikäviä. Ihmisviha, joka perustuu luonnon arvon nostamiseen ihmisarvon yläpuolelle, on vain kertakaikkiaan nykyään kiellettyä, joten jos aikoo tulla toimeen ympäristönsä kanssa, täytyy pysytellä anonyyminä.

Esimerkiksi työnantaja puuttuu herkästi mielipiteisiin, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja ja noudattele keskiluokan enemmistön näkemyksiä. Vastuullinen maailma on valheellinen maailma. Ihminen on valehteleva eläin.

Vain somessa valehtelusta päästään eroon edes jotenkin.

Perusongelma ei tietenkään ole some, vaan se, että ihmiset sietävät huonosti erilaisuutta. Sopivasti erilainen saa olla, mutta ei oikeasti erilainen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vain somessa valehtelusta päästään eroon edes jotenkin.

Niinpä, kiinnostava näkökulma. Jos BBS-keskustelujen aikaan pohdittiin sitä, onko verkkokeskustelu "todellisempi" maailma kuin reaalimaailma, jossa kaikki esittävät jotain parempaa kuin ovat.

Joskus kyse on tästäkin, mutta toisaalta sosiaalinen paine saa ihmisen harkitsemaan pidempään. Moni katuu vilpittömästi tekstejä, joita on kirjoittanut hetken suuttumuksesta, väsyneenä tai hiprakassa. Kun Jari Sarasvuo kirjoittaa Twitterissä "Sampo #kulttuurivitunministeri" onko hän silloin aito vai ei?

Mitä linkolalaisuuteen tulee, on varmaan raskasta toimia joka päivä omatuntoaan ja arvojaan vastaan? Ehkä ihmisten pitäisi olla rehellisempiä itselleen ja arvoilleen. Jos ei uskalla elää arvojensa mukaan peläten muiden reaktiota, kertooko se siitä että saattaisi itse olla väärässä? Onko enemmistö aina oikeassa?

En ota kantaa linkolalaisuuteen, mutta ajatellaan vaikka Trumpia. Moni ei kehdannut gallupissa sanoa, että aikoo äänestää häntä. Olisi ehkä pitänyt olla rohkeampi, tai sitten jättää äänestämättä.

Kaappo Raivio kirjoitti...

Loukkaantunut osapuoli yleensä näkee, että teko oli tuottamuksellinen ja tahallinen. Silloin on siis syytä pyytää anteeksi. Täydellinen ja ehdoton anteeksipyyntö on myös hyvä keino laittaa kaikille osallisille niin sanotusti "jauhot suuhun" ainakin tiettyyn rajaan asti, koska siihen on paha sanoa yhtään mitään vastaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Loukkaantujia kyllä riittää. Miksi loukkaantuminen olisi aina loukkaajan vika, jos teko on tahaton?

Nykyään on vallalla anteeksipyyntökulttuuri, jossa varmuuden vuoksi pyydetään heti kaikilta anteeksi. Se vesittää koko asian.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on totta, mutta jos sanamuodoille voi antaa erilaisia vaikutelmia.

"Pyydän anteeksi jos sinä todella tunnet itsesi loukatuksi."

Website Security Test