keskiviikko 30. elokuuta 2017

Delete - kun tekoäly ottaa vallan

Elisaviihteen ilmoitus poistaa yli kaksi vuotta vanhat tallenteet on pakottanut katsomaan pilvessä pitkään odottaneita sarjoja ja elokuvia. Mukana on ollut löytöjä, kuten Foxilla 15.6.2015 esitetty Katastrofileffa: Delete (Delete, 2011).

Ilmeisesti kaksiosaisesta minisarjasta System meltdown koostettu elokuva käyttää tuntemattomia näyttelijöitä eikä ole iso Hollywood-tuotanto, mutta se näyttää kokoaan suuremmalta ja näyttelijätyö on laadukasta. Ei siis mikään halpistuotanto, kuten monet muut.

Tekoäly ottaa vallan.
Perusasetelma on nähty ennenkin (esim. Eagle Eye): tekoäly ottaa vallan ja uhkaa koko ihmiskuntaa. Tuttu juttu siis, mutta erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun keskustelemme robottiautoista ja tekoälyn vaaroista.

Elokuvassa tekoäly syntyy itsestään, sillä kun nettiin on kytketty riittävän monta tietokonetta, rakennelma alkaa muistuttaa aivoja. Samaa ideaa käytti Arthur C. Clarke, jonka novellissa "Dial F for Frankenstein" tekoäly syntyi puhelinverkon varaan. Syntymän merkkinä kaikki maailman puhelimet pärähtivät soimaan yhtä aikaa 1.12.1975. Jos netti olisi ollut olemassa kirjoitushetkellä 1964, Clarke olisi varmasti käyttänyt sitä. Kiinnostavaa on, että Clarke ajoitti älyn syntymisen 10 vuotta tulevaisuuteen -- vähän kuten me nyt.

Kun tekoäly ottaa vallan, pelastus on vanhassa teknologiassa. Päähenkilöt ajavat modernia autoa, jossa on navigaattori ja etädiagnostiikka. Tekoälyn päästyä autoon se tekee parhaansa päästäkseen lopullisesti eroon sankareista. Heidän pelastuksensa on syrjäkadulta löytyvässä vanhassa jenkkiromussa, jossa suunnilleen ainoa sähkölaite on C-kasettisoitin.

Tekoäly pystyy käyttämään ympärillämme olevaa teknologiaa ihmisten vakoiluun ja kiristämään heitä, mikä tuo jännitettä elokuvaan.

Valvontakamerat voivat salakuunnella ihmisiä lukemalla huulilta. Tuttu juttu jo Avaruusseikkalu 2001 -elokuvasta.
Hauskassa kohtauksessa toimittaja murtautuu taloon, jolloin hyvisten puolella oleva FBI-agentti nuhtelee häntä. Mutta maailman ajautuessa kaaokseen murtautuminen on pikkujuttu:

"Nyt on maailmanloppu".
Vastasyntyneen tekoälyn pahuudelle on ymmärrettävä selitys:


Niin - minkälaisen kuvan ihmiskunnasta saisi pelkkien nettikeskustelujen perusteella?
Toinen selitys on siinä, ettei tekoäly ole vielä ehtinyt oppia inhimillisyyttä. Vaikka Daniel Gerson, hakkeri ja elokuvan päähenkilö, on hengenvaarassa, hän haluaa oppia tuntemaan tekoälyn ja uskoo sen kehittyvän hyvään suuntaan.

Sitä odotellessa tekoäly tunkeutuu junien ohjauskeskukseen ja lähettää matkaan myrkyllisellä kaasulla varustetun tavarajunan.

Etäohjattu veturi tekoälyn hallinnassa.
Viimeistään elokuvan nähtyään alkaa pohtia, onko liikenteen automatisointi sittenkään kovin fiksua. Suomen rannikolle luodaan alue automaattisten laivojen testiajoa varten, Lapissa on ajoratoja robottiautoille ja Boeing kehittää autonomisia lentokoneita.

Miksi pyrimme kaikin keinoin eroon ihmisistä? Onko kaikki uhrattava tehokkuuden ja taloudellisen voiton alttarille? Ei tarvitse pelätä tekoälyä ja singulariteettia -- rikolliset, kyberhyökkäykset tai tahattomat verkkohäiriöt voivat syöstä ympäristön kaaokseen liiallisen automatisoinnin vuoksi.

4 kommenttia:

SS kirjoitti...

Suomessa on jo pitkään ollut ns. Suppetoimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen,, kai se perimmäinen ajatus on, että täällä telluksella kaikki toimisi automatic ja voisi päivittäin joogailla ja meditoida, saavuttaa jotain koreampaa.. ei ole jumalaa näkynyt raksahommissa viimeaikoina, hän kai saavuttanut se mihin me pyrimme.

Markus kirjoitti...

Tänään juuri on mielenkiintoinen mielipide helsingin sanomien mielipidepalstalla. Opiskelija valittelee tästä nykyisestä digitaalisesta opiskelusta. Kaipaa aitoa kohtaamista ja vuorovaikutusta, tarinoita yms. Puuduttavan tietokoneruudun tuijottamisen sijaan.

Opiskelu kun on se yksi asia, mikä ilmeisesti uhrataan tehokkuuden ja tuottavuuden alttarille. Opettajat osa-aikaiseksi minimipalkalla ja oppilaat on oman onnensa nojassa tietokoneen kanssa...

Ihan eri asia sitten onkin, miten mahtaa käydä pisa-tulosten sun muiden. Eihän tuolla tavalla oikeasti voi mitään oppia.

On tainnut se suomalaisten lopullinen tyhmistyminen alkaa. Uudet polvet eivät koskaan pystykään viisastumaan, kun heille anneta siihen edes tilaisuutta.

Ainakin se on erittäin tyhmä, kuka tämän digitaalisen hömpötyksen on kouluihin keksinyt. Ehkä on taloudellisesti halvempaa lyhyellä tähtäimellä kun ei tarvitse oikeille opettajille maksaa palkkaa mutta pitkän tähtäimen vaikutukset oikeasti aidosti hirvittää... Tulee vähän pirun kalliiksi nämä kotkotukset.

SS kirjoitti...

Tulevaisuuden nuori joutuu väistämättä elämään tietokoneiden kanssa. Rankka digikoulutus - ilman turhaa inhimillistä höttöä - on se mikä erityisesti koululaisia kasvattaa tulevaisuuteen. Tulevaisuuden yhteiskunnassa, etenkin köyhät, elävät keskellä digimöttöä; etenkin köyhien elämä perustuu tietokoneisiin. Varakkailla voi sitten olla varaan ns. porvariliseen elämään ja inhimillisyyteen.

Me ns. Supistit pyrimme valmistelemaan nuoria tulevaisuuden digitodellisuuteen.