torstai 19. tammikuuta 2017

Joko nyt KRP puuttuu Onecoiniin?

Marraskuussa 2015 KRP varoitti Onecoinin tuotto-odotusten olevan epärealistisia ja totesi, että toiminnan mahdollista rikollista luonnetta voidaan arvioida vasta lähdekoodin julkaisuhetkellä, joka silloisen arvion mukaan tapahtuisi todennäköisesti vuoden 2016 lopulla.

Runsaassa vuodessa kaikki on muuttunut. Aikarajat menivät romukoppaan 1.10.2016, kun vanha lohkoketju mitätöitiin (sinällään jo kiistaton merkki huijauksesta) ja uusi otettiin käyttöön. Xcoinx-leikkipörssi avattiin jäsenille ostoja ja myyntejä varten, mutta tuorein tieto kertoo pörssin taas sulkeutuneen. Luvattuja kauppapaikkoja ei ole näkynyt eivätkä jäsenet vieläkään pysty muuttamaan virtuaalista omaisuuttaan oikeaksi rahaksi. Konvertoiva Mastercard, joka veloittaisi suoraan Onecoin-tiliä, on unohdettu kokonaan.

Se siitä kolikkojen myynnistä - mutta hei, saat niillä tulevaisuudessa osakkeita!
Neljä päivää sitten yhtiö ilmoitti taas uudesta kuviosta: yhtiö listautuu johonkin Aasian pörssiin ensi vuoden toisella neljänneksellä. Jäsenet voivat vaihtaa Onecoin-leikkirahojaan jonkinlaisiin futuureihin (OFC, Future Certificates), joita vastaan saa jatkossa yhtiön osakkeita.

Tässä kaikessa ei ole päätä eikä häntää. Jos Onecoin olisi todellinen, yhtiö olisi viimeinen jonka kannattaa listautua pörssiin. Sillä ei ole mitään tarvetta saada ulkopuolista rahoitusta, riittää että yhtiö louhisi miljardeja kolikoita itselleen. Myöskään omistajilla ei ole tarpeen rahastaa omistustaan, koska heillekin kolikot olisivat paljon parempi tulonlähde. Bitcoin toimii, vaikka sen takana ei ole edes yhtiötä.

Nähdäkseni OFC on pelkkää sumutusta, jolla kärsimättömät jäsenet saadaan odottamaan taas jotain tulevaa rikastumista.

Siinä mielessä OFC on tärkeä, että nyt yhtiö kauppaa koulutuksen sijaan osakkeitaan. Sen luulisi kiinnostavan suomalaista Finanssivalvontaa.

Luulisi jokaisen Onecoin-jäsenen olevan raivoissaan tästä kehityksestä. Pörssin sulkemisen jälkeen suuri virtuaaliomaisuus on täysin hyödytön, koska rahaa voi käyttää vain yli vuoden päähän luvatun pörssilistautumisen osakkeisiin.

Kertokaa suomalaiset jäsenet, mitä te ajattelette? Vieläkö joku teistä jaksaa uskoa? Kertokaa nimettömästi (kuten tähänkin asti), koska yhtiö rankaisee valittajia. Mitä sponsori vastaa teidän huolestuneisiin kysymyksiinne? Entä maajohtaja?

Toinen tapa hyötyä rahoista on ostaa jotain DealShaker-alustan kautta. Jäsenet voivat ostaa toisiltaan tavaroita maksamalla puolet summasta Onecoineilla. FAQ-tekstin mukaan yhtiö vieläpä ottaa itselleen puolet jäsenten kauppasummien euroista (alussa "vain" neljänneksen). Tämähän on silkkaa ryöstöä!

Miksei Onecoin voi yksinkertaisesti sallia OC-rahojen vapaata ostoa ja myyntiä? Miksei pörssi toimi edes jäsenten välisenä? Tätä ei voi mitenkään selittää väittämällä, ettei tekniikka tai järjestelmä olisi muka vielä valmista.

Leikkipörssin (ei vapaata kaupankäyntiä) katoaminen on vain yksi rikotuista lupauksista, niitä on loputtomasti -- tässä muutamia esimerkkejä:

- Ernst & Young -tasoinen auditoija
- kauppapaikat keväällä 2016
- "vuoden päästä olette kaikki taloudellisesti riippumattomia" (maajohtaja Vuorinen 2/2016)
- kolikoita luodaan 2,1 miljardia
- koulutuskeskus Helsinkiin
- raha avataan kun 50 % on louhittu
- lähdekoodi julkaistaan kun 70 % on louhittu
- Mastercard vuoden 2016 aikana

Maajohtaja Vuorinen itse ei enää vastaa kysymyksiin. Pääkonttorin tiukka uhkaus sulkee rivijäsenten suut, eikä kukaan saa kommentoida julkisuuteen OC-asioita. Maajohtajan vaikeneminen on yllättävää, sillä jos kaikki menisi kuten suunniteltu, yhtiöllä luulisi nyt olevan entistä enemmän kerrottavaa ja halua olla julkisuudessa. Kukapa olisi parempi henkilö edustamaan yhtiötä kuin maajohtaja? Siksi hänen painumisensa maan alle on erittäin epäilyttävää.

Kyllä olisi KRP:lle tekemistä. Italian viranomaiset ovat jo julistaneet Onecoinin pyramidihuijaukseksi.

Asioiden penkominen lienee nyt entistä vaikeampaa, sillä Onecoin on siirtänyt pääkonttorinsa Bulgariasta Dubaihin.

Lisäys 20.1.2017: Vuorinen sanoo videolla 23.2.2016, että kysyjä on ymmärtänyt väärin: yhtiötä ei viedä pörssiin vaan valuutta vapautetaan. Nyt on käymässä juuri päinvastoin eli yhtiö on (muka) menossa pörssiin eikä valuuttaa ole vapautettu. 

172 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaako kukaan veikata, miksi KRP:ltä meneee näin pitkään puuttua tuohon kusetukseen? Onko ne odottaneet rikosilmoituksia vai koko ponzin romahtamista? Tekeekö ne kansainvälistä yhteistyötä ja se kestää pidempään?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Niiden jäsenten, jotka tuntevat nyt tulleensa huijatuiksi, kannattaisi tehdä rikosilmoitus. Se saisi KRP:hen vauhtia.

Anonyymi kirjoitti...

Saattaa useampikin Onecoiniin "sijoittanut" pelätä, että jos tekee rikosilmoituksen, niin ilmestyy joku kovanyrkkinen "bulgarialainen" kotiovelle. Ja onhan se muutenkin noloa tunnustaa menneensä helppoon.

Connubium Iam Asev kirjoitti...

Tossa kivasti listasit lupauksia joihin on vielä aikaa. Kuten esim. kolikoiden määrä jne...

Kyllä, välillä aikataulut siirtyvät... Esim. kun odotat jotain uutta peliä, jonka luvataan tulevan vuoden 2016 lopussa, mutta siirtyykiin 6kk eteenpäin, jotta siitä saadaan tarpeeksi hyvä.

Markkinapaikkoja lupailtiin, en tiedä mistä ton kesäkuun 2016 repäsit? Kuitenkin tarkoitus oli saada kauppapaikkasovellus valmiiksi vuoden 2016 loppuun mennessä... Ja kyllä se on valmis, siitä löytyy jo tutoriaalivideoita.

Helmikuussa 2017 avautuu markkinapaikka ostajille, se on nyt auki jo myyjille... myyjä voi luoda sivustolle tunnukset ja alkaa luomaan markkinapaikkaansa. Helmikuussa kun avataan ostajille, niin siellä on useita kauppapaikkoja.

Ilmeisesti OneCoin ottaa jotain välistä. Euroilla ei tarvitse ostaa, en tiedä mitä höpiset. Käsittääkseni suoraan voi myydä 100% tuotteita OneCoineilla, ja ostaa OneCoineilla. Eurot ovat vaihtoehtoinen valuutta... Eli saa ostaa euroilla tai onecoineilla, molemmat valuutat ovat vaihtoehtoina. Saattaa kirjoittajalle pärähtää hätäset housuun, kun OC-valuutalla voi ostaa ja myydä. :D Vuosien paasaus on ollut turhaa. :D :D :D

Ei siinä mitään, keksi vielä muuta hassua. :D Ai niin Rujan kuva oli lehden kannessa... ostettu mainos. :D Joo niin oli! Entä sitten... On mullakin MB:n takakannessa Jimm's:n mainos jolla tarkoitus on saada lisää asiakkaita...

Niin hatusta heitettyjä pointteja kaikki, ok välillä aikataulut vähän venyneet, mutta kaikki mitä on luvattu ovat kopulta tulleet. Pörssiä päivitetään nimenomaan siksi, että hommaa saadaan helpotettua ja tulevaisuudessa avata muillekin. :)

Mitä Petteri sanot kauppapaikkojen avautuessa ihmisille, jotka olisivat olleet kiinnostuneita OC:sta, mutta ovat takiasi holdanneet rahojaan? Korvaatko heille arvon menetyksen? 1-2 vuoden aikana OC:n arvo on noussut mukavasti... korvaatko ihmisille arvon menetyksen joka on tullut paasauksesi takia?

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin tilanne tällä hetkellä yli 2 vuoden jälkeen:

- kolikoiden myynti: ei toimi
- kolikoilla maksaminen: ei toimi
- pörssi: ei toimi https://xcoinx.com/
- mobiililompakko: ei
- kauppapaikat: ei ("tulossa...")
- kolikoiden siirto jäsenten välillä: ei toimi (poikkeuksena pieni määrä verkostolinjassa)
- Yhtiö ei ole neljään kuukauteen ilmoittanut jäsenille paljonko kolikoita on yhteensä "louhittu": https://www.onecoin.eu/tech/
- kolikon markkina-arvoa ei ole enää ilmoitettu jäsenille noin neljään kuukauteen. Manuaalisella laskennalla saadaan markkina-arvoksi yli 76 miljardia euroa, mutta mikään ei toimi eikä kolikoita voi myydä.
- kaikki tekniset testit OneCoinin niin sanotun lohkoketjun validoimiseksi ovat tuottaneet negatiivisen tuloksen: http://onecoinonelifefacts.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Taas on viimeinen toivo tämä kauppa_paikka alusta. Ei tarvi olla kauhean hyvä ennustaja, sanoessaan että siitä on tyypilliseen OneCoin-tyyliin tulossa mahalasku ja naurun aihe.

Ei siellä kukaan vakavasti otettava isompi kauppias ala toimimaan. Kolikoita ei voi myydä, eikä siis muuttaa rahaksi. Euromääräisestä osasta taas otetaan jäätävän suuri palkkio, 25-50%. Ollaan kilpailevinaan jonkun Grouponin kanssa, vaikka DealShakeria ylläpitää ehkä pari tyyppiä sivun toteutuksesta päätellen. Maksun siirtokin ostajalta kauppiaalle kestää ToSin/FAQin mukaan 1-2 viikkoa siitä kun ostaja on maksanut.

Tämä on samanlainen hekutus paske kuin MAB. Saadaan idioottien uskoa ylläpidettyä vielä hetken verran pidempään.

Connubium Iam Asev kirjoitti...

Anonyymi kommentoi. Vastaukseni merkattu "V:"

- kolikoiden myynti: ei toimi
V: Ei toimi atm, pörssiä selkeytetään ja päivitetään, hyvä juttu kaikille. Avautuu taas pian.

- kolikoilla maksaminen: ei toimi
V: Kolikoilla voi Helmikuussa maksaa (katso dealshaker.com) ostoksia, sinne on tulossa useita markkinapaikkoja. Allekirjoittanut loi sinne jo Merchant -tunnuksen.

- pörssi: ei toimi https://xcoinx.com/
V: Pörssi taas tulossa toimintaan, oli ennen OC:n omilla sivuilla, tulee nyt tosiaan tuonne xcoinx:ään, helpottaa valuutan ostoa ja myyntiä.

- mobiililompakko: ei
V: Tämä on minulle uusi juttu... Ilmeisesti tulossa?

- kauppapaikat: ei ("tulossa...")
V: Kauppapaikka löytyy jo dealshaker.com sivustolta, avoinna myyjille... voi luoda oman tunnuksen ja hyväksymisen jälkeen luoda omaa kauppapaikkaa. Kauppapaikkasivuston avautuessa asiakkaille helmikuun aikana, on siellä valmiiksi useita myyjiä ja tuotteita. :)

- kolikoiden siirto jäsenten välillä: ei toimi (poikkeuksena pieni määrä verkostolinjassa)
V: Kolikoiden siirto jäsenten välillä, ainakin verkostolinjassa toimii 100%. Kunhan jäsen on tunnistautunut.

- Yhtiö ei ole neljään kuukauteen ilmoittanut jäsenille paljonko kolikoita on yhteensä "louhittu": https://www.onecoin.eu/tech/
V: Ok tuolta en ole varmistanut, enkä tiedä määrää. Käsittääkseni kuitenkin määrän pitäisi nähdä louhinnasta, josta näkee blokkien syntymisen. (en ole varmistanut tätä asiaa)

- kolikon markkina-arvoa ei ole enää ilmoitettu jäsenille noin neljään kuukauteen. Manuaalisella laskennalla saadaan markkina-arvoksi yli 76 miljardia euroa, mutta mikään ei toimi eikä kolikoita voi myydä.
V: Kolikoiden markkina-arvo kerrotaan aina aika ajoittain. Tällä ei ole normaalille jampalle mitään merkitystä. OC:ta omistavia kiinnostaa lähinnä OC:n arvo verrattuna esim. Euroon, tämän näkee omasta dashboardista helposti.


- kaikki tekniset testit OneCoinin niin sanotun lohkoketjun validoimiseksi ovat tuottaneet negatiivisen tuloksen: http://onecoinonelifefacts.blogspot.fi/
V: En ole tutustunut tuohon linkkiin, mutta kaksi eri tahoa on auditoinut lohkoketjun ja varmistanut sen toimivaksi.

Connubium Iam Asev kirjoitti...

KRP:tä kiinnostaa varmasti Järvisen paasaus kun markkinapaikat avautuvat. Kuka on vastuussa arvon menetyksestä, joka on Järvisen paasauksen takia tullut mahdollisille hankkijoille/kiinnostuneille?

Anonyymi kirjoitti...

"Kuka on vastuussa arvon menetyksestä, joka on Järvisen paasauksen takia tullut mahdollisille hankkijoille/kiinnostuneille?"

Ei kukaan, koska laki ei tunne tällaista rikosta. Mutta Onecoinin harjoittama petos/pyramidi on rikos. Italiassa näin jo todettiin.

Normaaleilla kryptovaluutoilla aletaan käydä kauppaa sillä minuutilla kun lohkoketju alkaa toimia. Siihen ei tarvita alussa edes pörssejä, koska käyttäjät voivat käydä kauppaa keskenään. Tästä voi tietää että valuutan arvo on suurinpiirtein todellinen. Vaikka joku yksittäinen pörssi yrittäisikin jotenkin huijata, niin kryptovaluuttaa voi vaihtaa euroiksi/dollareiksi/tavaroiksi monia eri reittejä, jolloin yhden huijarin vaikutus minimoituu. Onecoinin tapauksessa on vain se yksi huijari, joka määrittelee hinnan.

Aiotko muuten osallistua onecoineillasi tulevaan osakehuijaukseen? Missä määrin Onecoin yrittää saada jäsenet vaihtamaan coinit osakkeiksi?

Anonyymi kirjoitti...

V: Ei toimi atm, pörssiä selkeytetään ja päivitetään, hyvä juttu kaikille. Avautuu taas pian.
Paitsi että kukaan ei tiedä koska pörssi taas avautuu. Kukaan ei myöskään sanonut että pörssi menee kiinni, ennen kuin se sitten meni. OneCoin on yllätyksiä täynnä.

V: Kolikoilla voi Helmikuussa maksaa (katso dealshaker.com) ostoksia, sinne on tulossa useita markkinapaikkoja. Allekirjoittanut loi sinne jo Merchant -tunnuksen.
Kuka vakavasti otettava kauppias tuolla haluaa myydä, kun kolikoita ei voi vaihtaa rahaksi? Ja miksi, kun kolikoita saa paljon halvemmalla louhimalla, ja euromääräisestä osata menee 25-50% maksut yhtiölle. No ehkä tunkit myy jotain roinaa toisilleen.

V: Pörssi taas tulossa toimintaan, oli ennen OC:n omilla sivuilla, tulee nyt tosiaan tuonne xcoinx:ään, helpottaa valuutan ostoa ja myyntiä.
Sinulla tuskin on mitään tietoa koska pörssi on tulossa toimintaan. Ei ollut Ken Labinellakaan.

V: Tämä on minulle uusi juttu... Ilmeisesti tulossa?
Ei ole mobiililompakosta mainittu halaistua sanaa. Tuskin on tulossa.

V: Kauppapaikka löytyy jo dealshaker.com sivustolta, avoinna myyjille... voi luoda oman tunnuksen ja hyväksymisen jälkeen luoda omaa kauppapaikkaa. Kauppapaikkasivuston avautuessa asiakkaille helmikuun aikana, on siellä valmiiksi useita myyjiä ja tuotteita. :)
Sai farssi vielä yhden käänteen ennen loppua. Mutta onhan tätä viihdyttävää seurata.

V: Ok tuolta en ole varmistanut, enkä tiedä määrää. Käsittääkseni kuitenkin määrän pitäisi nähdä louhinnasta, josta näkee blokkien syntymisen. (en ole varmistanut tätä asiaa)
Kolikoiden totaalimäärä ei näy suoraan mistään. Manuaalinen laskenta on selostettu täällä: http://murobbs.muropaketti.com/posts/1718162306/

V: Kolikoiden markkina-arvo kerrotaan aina aika ajoittain. Tällä ei ole normaalille jampalle mitään merkitystä. OC:ta omistavia kiinnostaa lähinnä OC:n arvo verrattuna esim. Euroon, tämän näkee omasta dashboardista helposti.
Kolikon markkina-arvoa ei todellakaan usein kerrota, tai jos joku sen mainitsee niin se on yleensä aivan päin mäntyä.

Tällä pitäisi olla todellakin suurta merkitystä kaikille OneCoinia omistaville, koska markkina-arvo lasketaan: kolikoiden määrä * kolikon yksikköarvo. Kun markkina-arvo on jo nyt täysin päätön 76 miljardia euroa (6 kertaa enemmän kuin bitcoin) vaikka mikään ei toimi, siitä voi hyvin helposti päätellä että kolikon yksikköarvo ei voi olla millään realistisella tasolla. Ja tämä tulee iskemään takaisin todella brutaalisti JOS Onecoin joskus saadaan julkisesti treidattavaksi.

Todennäköisesti juuri tämän takia OneCoin ei halua jäsenten tietävän kolikoiden totaali määrää ja markkina-arvoa. Mitään muuta syytä sille miksi kolikkolaskurikin on ollut kohta 4 kuukautta toimimatta ei juuri löydy.

Eli markkina-arvon tulisi todellakin kiinnostaa normi jamppaa hyvinkin paljon.

Sanottaisiinko näin että likaisista kalsareistakin on joku valmis maksamaan tai käyttämään niitä vaihdon välineenä. Mutta kun sinulla on 120 miljardia likaista kalsaria, niiden markkina-arvo lähenee nollaa, vaikka joku muutamista joskus maksaisikin. Jos lähetät parin likaisia kalsareita jollekin pervolle, ja saat uuden t-paidan vaihdossa, ei tarkoita sitä että miljardeilla likaisilla kalsareilla olisi merkittävä rahallinen arvo.


V: En ole tutustunut tuohon linkkiin, mutta kaksi eri tahoa on auditoinut lohkoketjun ja varmistanut sen toimivaksi.
Nuo tahot ovat ollet 1 henkilö, joka kirjoittaa aivan hyödyttömän toteamuksen ilman minkäänlaista oikeaa analyysia. Nykyinen auditoija on 1 kaveri yhden työntekijän S-Systems firmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Huomaako tuo coinisti mitään trendiä omissa jutuissaan?
Mitään lupauksia ei ole pidetty, kaikki on jostain syystä tulossa tai täysin muuttanut muotoaan. Petettyjä lupauksia pitkä rivi.
Jos haluat peli vertauksen niin Duke Nukem Forever voi olla paikallaan. Tosin sitä tehtiin tosissaan...

Anonyymi kirjoitti...

@Connubium Iam Asev

- kaikki tekniset testit OneCoinin niin sanotun lohkoketjun validoimiseksi ovat tuottaneet negatiivisen tuloksen: http://onecoinonelifefacts.blogspot.fi/
V: En ole tutustunut tuohon linkkiin, mutta kaksi eri tahoa on auditoinut lohkoketjun ja varmistanut sen toimivaksi.

(Sorry, English response. But I can understand Finnish with the help of Google translate).

The analysis on onecoinonelifefacts.blogspot.fi shows that all Block and Transaction data are fake.

Quote from the August 2016 audit report:
"We have performed automated tests on the block chain and transactions databases provided to us by One Network Services Ltd. as of block with height 30 340 (thirty thousand three hundred and forty).

Our tests are performed on the data provided to us by One Network Services Ltd. We accept this data as correct and we hold no responsibility concerning the data correctness. Our engagement is based only on the data provided by the Client and no third party sources are used.".

Based on the assumption that the data are correct the auditor did not lie.

But the real value of the audit reports is: ei mitään, nothing, ingenting, nada, nichts.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

@Connubium Iam Asev

Siellä Dealshakerissa et todellakan pysty ostamaan tai myymään mitään pelkillä Onecoineilla. VÄHINTÄÄN 50% tavaran/palvelun hinnasta pitää olla Euroina ja loput voi olla Onecoineina. Ja Rujahan nappaa sitten tästä Euro osuudesta 50% omaan taskuunsa (alussa promon takia 2vko vain 25%). Eli jos haluat myydä 1000€ arvoisen puhelimen niin 500€ vähintään ostajan pitää maksaa Euroina ja 500€ voidaan maksaa Onecolikoina. Ja tästä saamastasi 500 Eurosta Ruja ottaa 50% eli 250€ omaan taskuusi. Eli sulle jää 250€ oikeita Euroja ja 500€ edestä leikkirahaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Markkinapaikkoja lupailtiin, en tiedä mistä ton kesäkuun 2016 repäsit?"

Maajohtaja Tommi Vuorinen helmikuussa 2016:
Meillä aukeaa nyt jo toinen kolmatta ensimmäiset kaupat - meille tulee ulkopuoliset kauppapaikat. Tarkoittaa sitä että meille tulee oma kauppapaikka-alusta. Sieltä te voitte ostaa suoraan OneCoineilla mitä tahansa...

https://www.youtube.com/watch?v=Uk1g2KwECJo;t=21m36s

Anonyymi kirjoitti...

Ajstellaan että ostaja ostaa 1000e hyödykkeen myyjältä. Maksaa puolet rahalla (500e).Ruja ottaa 250e itelleen. Mutta kauppias joutuu tilittään verot 500e mukaan??? Meneekö näin?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Connubium Iam Asev kirjoitti...
KRP:tä kiinnostaa varmasti Järvisen paasaus kun markkinapaikat avautuvat. Kuka on vastuussa arvon menetyksestä, joka on Järvisen paasauksen takia tullut mahdollisille hankkijoille/kiinnostuneille?


Vesalle pisteet siitä, että toisin kuin muut onecoinistit, jotka toistelevat vain mantraa "koirat kulkee, karavaani haukkuu", sinä sentään yrität jotenkin perustella Onecoinin tapahtumia. Valitettavasti olet mahdottoman tehtävän edessä, rikottuja lupauksia on niin paljon.

Jäsenten välisessä kauppapaikassa ei muutenkaan ole järkeä. Miksi joku haluaisi ostaa toiselta tavaraa, jos maksutapana on vain onecoinit, joita ei voi vaihtaa euroiksi? Miksei voi sallia rahansiirtoja suoraan jäseneltä toiselle? Miksi välissä pitäisi siirtyä jotain tavaraa?

Tai selitäpä tämä: miksi Onecoin-yhtiö listautuisi pörssiin?

29.2.2016 Vuorinen sanoi konvertoivan Mastercardin tulevan "todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana (2016)"

"Miks' mää Järviseen käytän energiaani?.. oli koulutuksessani keväällä 2015 mutta eihän se mitään oppinut" https://www.youtube.com/watch?v=Uk1g2KwECJo;t=1h25m08s

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Ei, sä olet ymmärtänyt väärin - yhtiötä ei viedä pörssiin", sanoo Vuorinen videolla.

Olisi hauska tietää, kuka yleisön joukosta kysymyksiä esittänyt nainen oli. Hän oli joukon fiksuin ja osasi esittää oikeita kysymyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Kuitenkin tarkoitus oli saada kauppapaikkasovellus valmiiksi vuoden 2016 loppuun mennessä... Ja kyllä se on valmis, siitä löytyy jo tutoriaalivideoita."

Hienoa! Missäs on ne Vuorisen lupaamat 50 000 kauppapaikkaa?
Tai 5 000?
Tai 500?
Tai 50?
Tai 5?
Tai edes se YKSI?

Sovelluksen olisi voinut tehdä tähän mennessä kuka tahansa yritys. Työkalu julkistettiin lokakuun alussa. Eli loka-marras-joulu-tammi... neljä kuukautta on jo mennyt. Kuulemma kauppiaat ihan jonottivat että pääsevät ottamaan vastaan OneCoineja, joten luulisi että neljän kuukauden aikana olisi EDES YKSI kauppias saanut valmiiksi mobiilisovelluksen jolla OneCoinistit pääsevät ostamaan OneCoineilla "mitä tahansa" kuten Vuorinen lupasi.

Mutta kun ei ole tullut edes sitä yhtä.
Et nyt voi enää itsekään vakavissasi uskoa että niitä kauppapaikkasovelluksia tulee pilvin pimein "tulevaisuudessa".
(Semminkin kun OneCoinin virallinen kanta on ollut ettei sitä heidän mobiilisovellusalustaansa voi käyttää OneCoineilla maksamiseen.)

Anonyymi kirjoitti...

Apropoo:
Britannian finanssivalvonta varoittaa OneCoinista ja Lontoon poliisi tutkii OneCoinia.
Italiassa OneCoin todettiin pyramidihuijaukseksi kauppa- ja kilpailuviraston toimesta. (Liekö siis ihme ettei Italian pankkitili ollut toiminnassa edes täyttä vuorokautta?)

Annetaan siis ennuste:
Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ne OneCoin "sioittajat" jotka vastoin Vuorisen ohjeita sijoittivat "enemmän kuin voi hymyillen hävitä" kokoontuvat hengennostatustilaisuuteen (saattaa olla pikkujoulut jos perinteet paikkansa pitävät). Siellä kerrotaan miten Keskusrikospoliisi valehtelee, peittelee, manipuloi ja tekee kaikkensa, että tästä ei tule reilu peli oikeudessa. Samalla haukutaan pystyyn Järvinen joka ajoi OneCoinin nurin mustalla propagandalla. Ja finninaamaiset, huppupäiset peräkammarin muropojat jotka eivät ymmärrä mitään gryptovaluutasta, toisin kuin "lakitieteen tohtori Ruja".
Jäsenet taputtavat toisiaan selkään, toistelevat miten eivät usko, että toiminta olisi ollut petollista ja kuinka he ovat olleet luottavaisin mielin koko ajan. Nyökytellään ja vakuutellaan että vielä ne rahat saadaan takaisin kunhan kauppa_paikat aukeavat (kuten piti tapahtua jo viime maaliskuussa) tai pörssi aukeaa kaikille (joka sekin piti jo tapahtua) tai lohkoketju tulee julkiseksi (jota KRP odotti vuoden 2016 lopulle) tai OneCoin listautuu pörssiin (mikä loppupuolella vuotta pitäisi olla jo tapahtunut) tai... tai... tai...

..tai jokin muu petetty lupaus maagisesti muuttuu todeksi. Sillä toivo kuolee viimeisenä, sanotaan.

Jussi Makela kirjoitti...

Yhden asian mitä olen oppinut samalla kun olen seurannut Onecoinia on se että on turha spekuloida mitä tapahtuu jos on jotain ilmoitettu tapahtuvan. Otetaan esim. Lontoon tapahtuma missä coinit tuplattiin ja sitten puolivuotta siitä Bangkokissa ilmoitettiin MAB joka kyllä nyt on ilmeisesti unohdettu? Jos nyt luvataan että voidaan ostaa tavaraa Onecoineilla niin siihen ei hirveästi kannattaisi luottaa mutta on se mahdollista jos tarpeeksi uskoo. Taas täällä ja muilla foorumeilla voisi spekuloida tuleeko yhtään kauppaa joka hyväksyisi Onecoinit mutta ei kannata käyttää ylimääräistä aikaa siihen vaan odottaa 16.2 milloin sen pitäisi aueta koska tässä tapauksessa voi tapahtua ihan mitä vaan kun kyseessä on Onecoin. Voi olla että suuren käyttäjä määrän takia koodaus kestää ja kauppapaikka aukeaa vasta paria(1-2vuotta) kk myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, milloin tuo esittämäsi video on kuvattu? Oliko yhtiön pörssiin viemisen ilmoitus Petteri jo tehty tuon infon aikaan (info oli viime vuoden alkupuolella ja pörssiin vienti ilmoitus tapahtui heti tämän vuoden alussa)? Voisikohan Tommin kertoma asia videolla johtu Petteri siitä, että yhtiön pörssiin vieminen ei ollut Tommilla tiedossa infon aikaan? Asiahan on just niin. Yrität vain Petteri hämmentää ja sekoittaa asioita sekä siihen päälle viljellä sitä mustaa propaganda paskaasi tästä koko asiasta, että näin.

deckfromacard kirjoitti...

"Dealshakerissa et todellakan pysty ostamaan tai myymään mitään pelkillä Onecoineilla. VÄHINTÄÄN 50% tavaran/palvelun hinnasta pitää olla Euroina"
Ei.
Dealshaker FAQ sanoo että "min 50% in ONE", toisin sanoen 50%-100% OneCoineina ja 0%-50% euroina.

Anonyymi kirjoitti...

Jos katsotte tämän sivun mainoksia niin siinä syy miksi Petterin pitää viljellä paska juttujaan. Toivon mukaan joudut vastuuseen jutuistasi. Pitäähän herran jollain leipänsä päälle ansaita voita. Sairas mies, ei voi muuta sanoa. Petteri on ymmärtänyt saman asian kun muut bloggaajat että klikeistä saa rahaa. On tää vaan aika julkinen huijaus kun kaikki tehdään niin näkyvästi. Oletteko te oikeasti noin tyhmiä. Kuka tekee tietoisesti huijausta ja kiertää avoimesti ympäri maailmaa ja julkaisee erittäin selkeitä videoita omilla kasvoillaan kuten Ruja tekee. Haloo hei!

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko te oikeasti noin tyhmiä.

Jos coinistit taas ovat niin älykkäitä, niin miksi pauhata jonkin marginaaliblogin kommenttiosiossa? Akuutimpia vastustajia olisivat niiden kymmenien maiden viranomaiset, jotka ovat antaneet suoran julkisen varoituksen tai jopa kieltäneet koko kolikkohuijauksen maassaan.

Toivottavasti Ruja osoittaa armeliaisuuttaan suomalaisille kätyreilleen ja tarjoaa pitkäaikaisen ylläpidon Dubaissa, kun kolikkokansa alkaa peräämään rahojaan viikatteiden ja talikoiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Uskokaa tai älkää, vielä on niitäkin jotka oikeasti uskovat ettei wincapita ollut huijausta ja että kulta-Hannu joutui lopettamaan "valuutanvaihdon" isojen pankkien ja viranomaisten painostuksesta. Samanlaisia lienevät nämä veitikat jotka täälläkin vielä jaksavat pitää yllä uskoa onecoiniin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Petteri, milloin tuo esittämäsi video on kuvattu? ... Voisikohan Tommin kertoma asia videolla johtu Petteri siitä, että yhtiön pörssiin vieminen ei ollut Tommilla tiedossa infon aikaan?

Video on kuvattu 23.2.2016. Silloin Tommi ei voinut tietää, että vuoden päästä Onecoin päättäisikin listautua pörssiin (jostain ihmeen kumman käsittämättömästä syystä).

Viittauksen tarkoituksena oli vain osoittaa, miten täydellisesti Onecoinin suunnitelmat ovat vuodessa muuttuneet. Eivätkä muutkaan maajohtajan tuossa tilaisuudessa antamat lupaukset toteutuneet (konvertoiva Mastercard, kauppapaikat, rikastuminen ym). Kun vanhoja lupauksia ei ole pystytty pitämään, on tilalle keksitty aina uusia. Luvattuja suuria rahoja kukaan ei ole saanut ulos järjestelmästä, vain uusia uhreja rekrytoineet ovat ansainneet oikeita euroja.

Kyllä tämän pitäisi osoittaa kenelle tahansa, millaisesta pelistä on kyse. Mutta on toki helpompaa syyttää minua kuin Rujaa ja kumppaneita.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoinilla onkin edessään mielenkiintoinen tehtävä valmistautua listautumista varten. Ihan mikä tahansa pörssi ei nimittäin ota vastaan tuollaista “yritystä”, jolla ei oikeasti ole minkäänlaista toiminta-ajatusta, ei mitään mitä se “tuottaisi”, siis tuotetta. Ei mitään “the thing” jolla se tuottaisi lisäarvoa osakepääomalle, poislukien tämä leikkiraha onecoin, joka on arvottomampi kuin monopolipelin pienin seteli.

Saas nähdä mikä pörssi tuollaisen ottaa vastaan. Ja sitten luulisi onecoinistien jo arvaavan miten osakekurssin käy, kun kukaan ei halua ostaa (miksi ostaisikaan?) vaan kaikki haluavat myydä. Niin, ja miksi ihmeessä kukaan haluaisi ostaa tuollaisia osakkeita? Coinistit, vastatkaa tähän!

Anonyymi kirjoitti...

Jos katsotte tämän sivun mainoksia niin siinä syy miksi Petterin pitää viljellä paska juttujaan. Toivon mukaan joudut vastuuseen jutuistasi. Pitäähän herran jollain leipänsä päälle ansaita voita. Sairas mies, ei voi muuta sanoa. Petteri on ymmärtänyt saman asian kun muut bloggaajat että klikeistä saa rahaa.
Joo, aivan varmasti Petteri saa merkittäviä rahamääriä tämän blogin mainoksista. *HUUTONAURUA*.

Tämä on nyt se tarina mitä OneCoin koittaa syöttää jäsenistölleen -> blogistit kirjoittavat paskaa klikkien ja mainostulojen takia. Tosin väitteitä ei pystytä kumoamaankaan, ei vaikka näissä on käytännössä aina kommentointimahdollisuus. Eipä esim. BehindMLM:ssä näy enää coinisteja kommentoimassa vaikka voisi.

No entäs sitten MuroBBS, Flashback tai Facebook kommentit? Ei niiden kirjoittajat mitään mainostuloja saa penninjeniä edes teoriassa. Olivatko he sitten niitä Bitcoin sijoittajia ja kateellisia.

Olette te coinistit sekaisin, yleensä vailla mitään yritystä edes vastata. Hupaisaa että Wespa(?) on se ainoa coinisti täällä joka edes yrittää jotenkin asiallisesti kolikkoa puolustella.

Anonyymi kirjoitti...

"Onecoinilla onkin edessään mielenkiintoinen tehtävä valmistautua listautumista varten. Ihan mikä tahansa pörssi ei nimittäin ota vastaan tuollaista “yritystä”, jolla ei oikeasti ole minkäänlaista toiminta-ajatusta, ei mitään mitä se “tuottaisi”, siis tuotetta. Ei mitään “the thing” jolla se tuottaisi lisäarvoa osakepääomalle, poislukien tämä leikkiraha onecoin, joka on arvottomampi kuin monopolipelin pienin seteli.
Saas nähdä mikä pörssi tuollaisen ottaa vastaan."

Tämä "listautuminen" on kuin suoraan Opportunity Network (OPN) - pyramidihuijauksesta. OPN "listautui" Kyproksen pörssiin. Tai siis ei listautunut vaan sinne listautui "Global Digital Services PLC"-niminen peitefirma jonka osakkeita jokainen pyramidiin huijattu sai ponzi-pisteidensä vastineeksi.
Lienee tarpeetonta sanoa että osake romahti heti listauksen jälkeen.
Positiivista on että Global Digital Services on yhä Kyproksen pörssin listoilla, hintaan 2,6 senttiä per osake. Se on yksi kahdeskymmenesosa listautumishinnasta (54,3 senttiä per osake). JOS nyt sattuisi että osakkeille löytyisi ostaja, sijoittaja voisi saada takaisin summan joka olisi vähemmän kuin se raha jonka hän alunperin laittoi pyramidihuijaukseen.
Mutta eihän noille tietenkään ostajaa löydy, viime vuonna osaketta vaihdettiin maata järisyttävän 272 euron edestä - vastaa alle kahta Onecoin - peruspakettia.

Lykkyä tykö tuleville "osakkeenomistajille".

OPN-kuvion voi lukea täältä ja pörssikurssi peitefirmalle näkyy täältä.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoinilla onkin edessään mielenkiintoinen tehtävä valmistautua listautumista varten. Ihan mikä tahansa pörssi ei nimittäin ota vastaan tuollaista “yritystä”
Tuskinpa OneLife/OneCoin pääsee millään näistä tunnettujen omien yhtiöidensä nimillä mihinkään pörssiin listautumaan. Eiväthän ne saa edes julkista pankkitiliä, ja käyttävät aina peiteyhtiötä.

Aikaisempi Unaico/OPN/Sitetalk huijaus, jossa oli mukana samoja nimiä kuin nyt OneCoinissa, onnistui listautumaan peiteyhtiön avulla (Global Digital Services PLC) Kyproksen pörssiin. Erittäin todennäköisesti OneLife/OneCoin :in ainoa mahdollisuus olisi käytännössä myös käyttää peiteyhtiötä tässä tapauksessa.

Lukekaapas tämä vuodelta 2013, kuulostaako tutulta?
http://us7.campaign-archive2.com/?u=0d8655e10c66d51bee2de29b7&id=9a11669494&e=c1b9753dda

Lisää voi lukea täältä:
http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-gobbling-up-euro-scams/



Anonyymi kirjoitti...

Jos asiaan uskoo niin se tapahtuu. Onecoin on maailman nopeiten kasvava yritys ja kaikki on olleet hajottamassa sitä. Mutta silti se jaksaa jatkaa kiitos tohtorille Rujalle joka on visionäärimme ja jaksaa vielä taistella tätä salaliittoa vastaan. Me onnistutaan vielä koska me uskotaan siihen mitä ollaan tekemässä tulevaisuuden maksuvaluuttaa. Ettekö te tajua mitä te ootte tekemässä kun vastustatte, oletteko isojen pankkien puolella? Onecoin taistelee maailman rahavaltaa vastaan ja lopulta voittaa koska me uskomme asiaamme

Anonyymi kirjoitti...

"deckfromacard kirjoitti...
"Dealshakerissa et todellakan pysty ostamaan tai myymään mitään pelkillä Onecoineilla. VÄHINTÄÄN 50% tavaran/palvelun hinnasta pitää olla Euroina"
Ei.
Dealshaker FAQ sanoo että "min 50% in ONE", toisin sanoen 50%-100% OneCoineina ja 0%-50% euroina."

Koska OneCoin leikkirahan arvo on se käsimerkistä tuttu nolla, niin Dealshaker kauppapaikassa tavara tullaan hinnoittelemaan niin, että euroilla maksettava osuus joka jää Rujan 50 prosentin palkkion jälkeen myyjälle on sellainen että se vastaa myytävän tavaran käypää arvoa. Eli vähintään neljä kertaa suurempi. Esimerkin tuhannen euron puhelimen hinta Rujan dealshaker kauppapaikassa tulisi olla vähintään 4000 euroa. Koska kyseessä on tunnettujen rikollisten kauppapaikka ja siihen liittyy kaikenlaista epävarmuutta ja rahojen noston palkkiota, niin hintaa toki pitää korottaa riskin suhteessa tuostakin. Olisikohan 6000-8000 euroa se taso jolla dealshakerissä voi ostaa sen 1000 euron arvoisen puhelimen.

Toki myyjä voi ilmoittaa ottavansa maksusta vaikka 90 prosenttia vastaan OneCoin-leikkirahoina, mutta silloin se 1000 euron puheliman hinta nousee siellä 30-40 tuhanteen euroon.

Anonyymi kirjoitti...

Jos asiaan uskoo niin se tapahtuu. Onecoin on maailman nopeiten kasvava yritys ja kaikki on olleet hajottamassa sitä. Mutta silti se jaksaa jatkaa kiitos tohtorille Rujalle joka on visionäärimme ja jaksaa vielä taistella tätä salaliittoa vastaan. Me onnistutaan vielä koska me uskotaan siihen mitä ollaan tekemässä tulevaisuuden maksuvaluuttaa. Ettekö te tajua mitä te ootte tekemässä kun vastustatte, oletteko isojen pankkien puolella? Onecoin taistelee maailman rahavaltaa vastaan ja lopulta voittaa koska me uskomme asiaamme

Kiitos taas päivän piristyksestä!

Juuri tällaisten ränkytyksten takia jaksan lukea näitä palstoja.
(Tahattoman?) viihteellisyyden määrä, ainakin minulle, niissä on niiiiin suuri.
Harmi vaan kun ovat rajusti vähentyneet viime aikoina...

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa viihdettä, kun Petterille lammaslaumoineen on tullut OneLifesta & OneCoinista suoranainen pakkomielle:). Noh puhutaan mitä puhutaan, pääasia että puhutaan:).

Anonyymi kirjoitti...


Niin kannattaa katsoa 35, minuutin kohdalta. Mastercardit ja muut kauppapaikkoineen.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa viihdettä, kun Petterille lammaslaumoineen on tullut OneLifesta & OneCoinista suoranainen pakkomielle:). Noh puhutaan mitä puhutaan, pääasia että puhutaan:).
Hyvä että viihdyt. Rujaa ja Kariakin varmaan naurattaa, kun Ari Widell & kumppanit ovat onnistuneet sulkemaan kaikki julkiset ja pari vähemmän julkistakin OneCoinin käyttämään pankkitiliä, lähemmäs 20 yhteensä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Wespa kun sinä nyt luet vissiin tätä, ja katsoin tuon viimeisimmän videosi, niin kerronpa sinulle että MAB on julkaistu ajat sitten, kukaan vain ei käytä sitä. DealShakerillä ja MABilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jo teidän uutiskirjeessänne tuo sanotaan.

Taas joutuu tunkeille selittämään asiat, kun tunkit aivan sekaisin..


http://us9.campaign-archive1.com/?u=cf9659fd672fe664d487e7e1b&id=e3d5ff6380&e=97abf74a55

Please note that the DealShaker merchant platform and the Mobile App Builder (MAB) are not directly connected to each other and represent different offers and parts of the One Ecosystem. The DealShaker is a platform, which allows merchants to offer their products to the Members of the OneLife Network, while the MAB lets users build their own Application, which is open to the public and aids in their personal business sales.

Anonyymi kirjoitti...

Wespalle oli pakko tuo todeta täällä ja Murossa, kun Wespa tyypilliseen OneLife tyyliin on estänyt kommenttieni näkymisen videoissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Wespa sanoi YouTubessa:
Ok. Sitten mä oon sekottanu nämä toisiinsa, MAB on kuitenkin tää sovellus jolla voi tehdä markkinapaikan ja käsitin, että se liittyy DealShakeriin. Ilmottelen tarkempia tietoja kun hommat etenee. :)

Juu MAB julkaistiin käsittääkseni joskus viime vuoden lopulla...


Ei MABilla mitään markkinapaikkaa tehdä, vaan se on mobiili appin luontityökalu, jolla luodaan omalle kuppilalle sovellus jonka tunkkien on tarkoitus ladata. Siten tunkit saavat tietoa kuppilan tarjouksista jne.

Tuo MAB on ollut jo kuukausia käytössä, ja maksaakin sen 1000 euroa ottaa käyttöön. Yhtään sovellusta ei ole Google Playssa näkynyt. Saattaisi ehkä johtua ainakin siitä, että coineilla ei voi maksaa yleensäkään eikä siis MABilla tehdyn sovelluksenkaan kautta.

deckfromacard kirjoitti...

On se muuten jännä juttu että MAB:in julkistuksessa selitettiin kuinka IMA maksaa 1000€ OneLifelle ja sitten saa siitä hyvästä koodin jolla kauppias voi aktivoida ilmaisen sovelluksentekotyökalunsa. IMA maksaa. Hyvin selvää tekstiä.

Joten 4 miljoonaa kuussa tienaava "top earner" Juha Parhiala kyllä yritti ihan videoituna saada kauppiaan maksamaan sen 1000€ ettei hänen tarvitsisi sitä maksaa noista pienistä kuukausituloistaan. Saattoi rikkoa IMAn sääntöjäkin mutta mitäpä tuosta kun "top earner".
"Rehellinen ja reilu yritys" kuulemma.

Video:
https://facebook.com/100009112347408/videos/1679293695717692/

Anonyymi kirjoitti...

https://m.youtube.com/watch?v=5TuzjXRLWY8

Siinä sioittajille vähän itseironiaa

Anonyymi kirjoitti...

MAB julkaistiin viime vuoden lokakuun alussa, pari päivää Bangkokin eventin jälkeen...
Eikä MAB ole talon omaa tekoa, vaan ostivat Siberian nimisen AppBuilder alustan jonka sai kustomoitua.

https://www.siberiancms.com/app-builder-platform-edition/
Eli koko alusta maksoi OneLifelle 799€, ja tyypit myyvät lisenssejä yhden appin tekoon kyseisellä alustalla 1000€ kappale...

DealShakerin järjestelmä on taas aivan eri juttu, eli tosiaan se kuuluisa kauppa_paikka alusta. Mikäli DealShaker alkaa toimimaan, DealShakerissa OneCoinia voi käyttää vaihdon välineenä mikäli kauppias vain suostuu ottamaan coineja vastaan ja suostuu muihinkin alustan epäedullisiin ehtoihin.

Kuitenkaan DealShakerissä ei mitää suoraa kryptovaluuttamaksua tehdä, vaan kaikki maksut välitetään yhtiön kautta. ToS/FAQ sanoo että prosessi kestää 1-2 viikkoa. Eli suora OneCoin maksu ei edelleenkään ole mahdollista, vaikka DealShakerissa todennäköisesti voi OneCoineja käyttää vaihdon välineenä. DealShakerin systeemi ennemminkin viittaa siihen, että OneCoin ei ole kryptovaluutta, vaan vain "numeroita ruudulla ja tietokannassa".

Verrataan esim. OpenBazaar alustaan, joka on ilmaista käyttää, teet maksun bitcoineilla, maksu vapautuu välittömästi multisig-bitcoin osoitteesta kun ostaja on saanut tavaran ja kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä.
https://blog.openbazaar.org/what-is-openbazaar/

Anonyymi kirjoitti...


Why to pay 1.000 euro for??? MAB, you get 2,5 milj customer, jaa ostikohan se Parhialalta.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä taas ollaan niin tohkeissaan:)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jokainen allekirjoittanutta kritisoiva voisi miettiä, miksi aiemmin mielellään julkisuudessa esiintynyt maajohtaja Vuorinen on kadonnut maan alle. Juuri nyt hänellä luulisi olevan erityisen paljon kerrottavaa. Miksei Vuorinen ammu alas vääriä väitteitäni? Miksei Vuorinen levitä medialle oikeaa tietoa?

Anonyymi kirjoitti...

Että tää koko farssi jaksaa viihdyttää :D... niin minuakin. Enhän ole tuohon rahojani hassannut.

Mut jumaleisson niitä poloisia jotka tuohon pistivät oikeaa rahaa... Heitä on paljon ja se nyt harmittaa ihan sivustakatsojaa...

Anonyymi kirjoitti...

Tätä viihdeshowta jonkun verran tarkkailleena olen nojatuolianalysoinut onecoinin puolustajat kahteen kategoriaan.

1. Täysuunot

Ei mitään käsitystä tietotekniikasta, kryptovaluutoista tai valuutoista ylipäätänsäkään (valuutan määrä tuplaantuu splitissä vaikuttamatta valuutan arvoon, 100% mahdoton yhtälö jos kyseessä olisi oikea valuutta), kuuluvat samaan kategoriaan kun wincapita-uskovaiset. Ego ei kestä myöntää väärässä oloa, tipahtavat kerta toisensa jälkeen äkkirikastumista lupaileviin kuvioihin.

2. Kusettajat

Tietävät tarkalleen mikä on kupletin eli pyramidikusetuksen juoni ja näkevät onecoinia kritisoivat tahot uhkana bisnekselleen. Levittävät disinformaatiota onecoin-kriittisissä blogeissa ja sosiaalisessa mediassa, hatarin vastaväittein. Ovat rekrytoineet mukaan useita henkilöitä ja hyötyvät taloudellisesti koska lähtivät pyramidiin mukaan tarpeeksi ajoissa.

Maajohtaja Vuorisen hiljaisuus todennäköisesti merkitsee sitä että mies on häipynyt Thaimaahan ja tuskin näkyy miestä kotimaassa vähään aikaan. Kusetuksen laajuus kun paljastuu niin ystäviä tuskin enää löytyy.

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi kirjoitti...
Hauskaa viihdettä, kun Petterille lammaslaumoineen on tullut OneLifesta & OneCoinista suoranainen pakkomielle:). Noh puhutaan mitä puhutaan, pääasia että puhutaan:)."

Ja karavaani kulkee ja koirat haukkuu ja taskut pullottaa arvottomia OneCoin-leikkirahoja joilla ei saa koskaan mitään ostettua eikä voi vaihtaa mihinkään oikeaan rahaan. Semmoista se on se massipäällikön elämä kun tunkkina toimii.



Anonyymi kirjoitti...

Ja lammaslauma vaan lämpenee ja lämpenee, kovin väkinäiseltä näyttää tuo lammaslauman juhlinta, kun katsoo kauppapaikka-alustalle https://www.dealshaker.com/en/ lisääntyvien kauppiaiden määrää.

Anonyymi kirjoitti...

"Jokainen allekirjoittanutta kritisoiva voisi miettiä.."

No tohditkos sanoa muuta. Aina olisi hyvä miettiä. Itse olen hieman huvittuneena, ynnä hieman ihmeissäni lukenut tätä blogia. Petterin kirjoitukset ovat omasta mielestäni aika neutraaleja tulkintoja koko asiasta, mutta kun siirtyy kommentointiin, niin onpahan tunnetta pinnassa – ehkä liikaakin. Petterille annan pisteet siitä, että on koko tämän ajan esiintynyt omalla nimellään ja kasvoillaan - blogissa ja myös televisiossa. Samaa ei voi sanoa ala- ja keskityylisistä huutelijoista. Itse olen anonyymikko, mutta en huutele enkä syyttele ketään.

Itselläni on ystäväpiirissä pari OneCoinistia. Molemmat aikuisia menestyviä ihmisiä. Nämä ihmiset ovat sellaisia, joilla työstä saadut palkkatulot on siinä 100k€ (2015) vuodessa ihan ilman OneCoinia. Itse olen tilastoissa eri lajia, alle tuon, reilusti.

Ehkä oletuksesta poiketen, kumpikaan ei ole yrittänyt saada minua mukaan. Toinen ei edes tiedä että minä tiedän. Toinen on keskustellut kanssani asiasta - kysynyt kerran pari mielipidettäni. Puhuttin. Siinä samalla muodostui syy miksi itseäni kiinnostaa.

Aloin etsiä tietoa. Monenlaista tietoa löytyi.

Jos olisin laittanut rahaa OneCoiniin, niin on mahdollista että haluasin vannoa sen nimeen. Tarina on kerrassaan upea. Toisaalta se on moneen kertaan kuultu. Omalla kohdalla lasken sen samaan kategoriaan muiden verkostomarkkinoitituotteiden kanssa mitä minulle on tarjottu. Saippuoita, kännykkäliitymiä, hälyttimiä, kahvia ynnä muuta. 90-luvulta asti jokainen on kertonut palmuista ja miljoonista. Toistaiseksi kukaan markkinoijista ei ole lunastanut haaveitaan. En olis päässyt ylälinjaan.

Jos OneCoin on totta, ja (jo mielestäni rikkaat) ystäväni rikastuvat, olen iloinen heidän puolesta. Samoin niiden satojen, ehkä tuhansien, puolesta jotka ovat samssa veneessä.

Jos OneCoin on huijausta, ystäväni nuolevat haavansa ja jatkavat elämäänsä. Ehkä jotain oppineena. Heillä ei ole hätää. Muut... en tiedä.

Mielenkiintoista nähdä miten tässä käy.

Petteri: Mielestäni hyvä blogi ja hyviä analyysejä OneCoinista.

OneCoinistit: Olisi hienoa jos voisitte vastata asiallisesti ja korjata virheet väittämissä.

Kaikki: karavaanit ja koirat on aika kulunut fraasi, semminkin kun sitä viljellään syyksi odottaa seuraavaa hetkeä jolloin voidaan odottaa jotain. Buhahaat ja Petterin Jippii-jutut saati seksuaaliset suuntautumiset, ynnä muut on aika moneen kertaan nähty.

Toive: Olisipa hienoa jos täällä nähtäisiin se kuka lopulta oli oikeassa.



Anonyymi kirjoitti...

Homma etenee kuin juna suomen myynnin kasvu on sijalla neljä mailmanlaajuisesti eli suomeen tulee jatkuvasti uusia tulevaisuuden miljonäärejä.

Ensi jouluna on isot juhlat monessa torpassa.

Oneraha on rehellisellä pohjalla ja laillista,siihen ei virkavallan kynnet pysty.

Anonyymi kirjoitti...

Ja lammaslauma vaan lämpenee ja lämpenee, kovin väkinäiseltä näyttää tuo lammaslauman juhlinta, kun katsoo kauppapaikka-alustalle https://www.dealshaker.com/en/ lisääntyvien kauppiaiden määrää.
Mistä tiedät että kyseessä ei ole vain yksinkertainen countteri jossa numerot vaan kasvaa ja näin saadaan tunkkien toiveet ja hype nousemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos OneCoin on totta, ja (jo mielestäni rikkaat) ystäväni rikastuvat, olen iloinen heidän puolesta. Samoin niiden satojen, ehkä tuhansien, puolesta jotka ovat samssa veneessä.
Ei tässä ole pienintäkään mahdollisuutta että homma olisi totta. Liioittelematta OneCoinista saisi puhuttua vähintään 24 tuntia putkeen kaikesta mikä hommassa on hämäräperäistä, epäloogista ja valetta. Samoin maailman parhaimmat krypto-asiantuntijat kuten esim. Andreas Antonopoulos, ovat useampaan kertaan todenneet että OneCoin on huijaus. Yksikään asiantuntija ei ole OneCoinin puolesta puhunut, ei siis yksikään koko maailmassa.

Hyvin harvalla on itse asiassa edes aavistus kuinka paljon paskaa tähän aiheeseen liitty. Se materiaali on lähes loputon kun sitä lähtee kaivelemaan, ja samoja kuvioita tosiaan toistuu aikaisemmista huijauksista, kuten nyt viimeisimpänä tämä OFC "futuurit".

Itse olen Ari Widellin ja parin muun suomalaisen kanssa kansainvälisessä yksityisessä ryhmässä missä OneCoinia selvitetään. Se mitä voin sanoa on se, että viranomaistoimintaa tosiaan tapahtuu kulisseissa useiden maiden osalta, mutta hidasta se on kuten kaikki tietää. Italiassa on viime aikoina ollut eniten edistystä viranomaisten taholta. Suomessa KRP:n toiminta on ala-arvoista tämän osalta tai ainakaan sieltä ei mitään tihku, ei tietoa eikä varoituksia. Emme kyllä tietenkään varoita, jos tiedämme että viranomaiset jossain jotain tulevat tekemään.

OneCoin on hyvin viisaasti päättänyt olla menemättä virallisesti USAn markkinoille, johon olisi tarvinnutkin rekisteröityä jotta toiminta olisi siellä laillista. Siellä kun tutkintaa on meneillään jo siitä huolimatta että OneCoin ei USAssa virallisesti toimi. Toki Tom McMurrain siellä päätunkittajana ja tahtoo ilmeisesti uudestaan vähintään taas 7 vuoden tuomion.

Mutta siis jos ihan yksinkertaisesti pitäisi yksi asia sanoa jonka jokainen voi tarkistaa on se, että kolikkoja luodaan 50 000 kappaletta noin minuutissa, mikä tekee arvossa noin miljardi euroa lisää aina kahdessa päivässä. Siis järjestelmään jossa esim. tällä hetkellä ei toimi mikään. Kenen tahansa pitäisi pystyä tajuamaan ettei tämä ole realistista.
Mikään legitiimi järjestelmä ei ole tälläinen jatkuvan arvonnousun rahantekokone.

Anonyymi kirjoitti...

Kauhia hätä tuntuu propadanda porukalla olevan:).

Anonyymi kirjoitti...

Vai propaganda?:)

Anonyymi kirjoitti...

Se mitä voin sanoa on se, että viranomaistoimintaa tosiaan tapahtuu kulisseissa useiden maiden osalta, mutta hidasta se on kuten kaikki tietää. Italiassa on viime aikoina ollut eniten edistystä viranomaisten taholta. Suomessa KRP:n toiminta on ala-arvoista tämän osalta tai ainakaan sieltä ei mitään tihku, ei tietoa eikä varoituksia. Emme kyllä tietenkään varoita, jos tiedämme että viranomaiset jossain jotain tulevat tekemään.

Viranomaistoimintaa krp:n osalta jarruttaa kokemus wincapitatutkinnan virheistä,suomalainen syyttäjä vaati pankkitilin sulkemista täysin lainvastaisesti,krp:llä ei mitään oikeutta puuttua rajat ylittävään sähköiseen palveluun jota onecoin on.

Onegoin toimii laillisesti,viranomaiset voi vaikeuttaa mutta ei lopettaa toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo laillisuus tullaan vielä testaamaan, mutta jos hyvin on kierretty sääntöjä niin saattaa tuo niukasti laillinen olla (en jaksa uskoa ettei tuomio pamahtaisi). Sitähän se koulutuksen myynti on ja koulutusta tulette saamaan.

Se mitä teidän tunkkien pitäisi miettiä on että onko teillä tässä mitään voitettavaa? Jos ette ole huomanneet, niin yhä raha on arvoton, koska se ei valuuttana toimi edes nyt 21.1.2017. Monta kertaa pitänyt juuri tuon asian muuttua ja koskaan ei ole mitään asialle saatu tehtyä. Herättää luottamusta, eikö vain?
Miksi ihmeessä Onelife eihyväksi maksuksi Onecoineja? No siksi kun niittä ei tee viddujakaan! :)

Olisipa teillä samanlainen lapsenusko vaikka Suomen nousuun niin tämähän olisi aivan mahtavaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi herra jumala! OneCoinilla on oma pankki ja maailman toiseksi suurin markkina-arvo! Voi herra jumala! Ettekö te paviaanit tajua?

Anonyymi kirjoitti...

"Voi herra jumala! OneCoinilla on oma pankki ja maailman toiseksi suurin markkina-arvo! Voi herra jumala! Ettekö te paviaanit tajua?"

Tää oli kai sarkasmia?

Anonyymi kirjoitti...

Onegoin toimii laillisesti,viranomaiset voi vaikeuttaa mutta ei lopettaa toimintaa.

Laillisuus päätetään tuomioistuimissa, ei sen perusteella mitä tunkit tai Ruja huutelee.

Italiassa OneCoinin toiminta on tällä hetkellä jäissä Autorità Garante della Concorrenza e del Mercato :n väliaikaismääräyksellä. Belgiassa on alustava tutkinta menossa Laurent Lousia (OC tunkittaja) vastaan.

Onhan OneCoin tosiaan aika nuori huojaus, vasta vähän yli 2 vuotta. Yleensä kestää paljon kauemmin ennen kuin huijauksiin päästään kiinni. Sen verran hidasta viranomaistoiminta on.

Anonyymi kirjoitti...

Komia boldaus ja huojaus:)

Anonyymi kirjoitti...

Laillisuudesta päättävät Muropalstan hihhulit ja Jeesus Petteri ja asia on sillä sipuli. Jeesus Petteri on herra!

Anonyymi kirjoitti...

Fiddu mää repesin, arvokkaat konjakit lensivät rinnuksille:)

Anonyymi kirjoitti...

Jaa Murot hihhuleita? Mitähän coinistit sitten ovat?

Kuvaavaa Onecoinisteista, että paranormaali-blogia pitävä YouTube-hörhö Wespa (Connubium Iam Asev) esittää coinistien parasta argumentointia, vaikka ihan puuta heinää puhuukin jatkuvasti...

Anonyymi kirjoitti...

Onko OneCoin-"miljunääreillä" käteistilillä katetta vai tuliko jo nostettua kaikki? On nimittäin Dealshit... shakerin käyttöehdoissa kerrottu että euroina maksettava osuus maksetaan OneLife/OneCoin-käteistililtä. Tiedättehän? Se tili jolle ei voi siirtää rahaa pankista, sinne saa vain kolikkojen myyntitulot ja pyramidibonukset. Niin että vaikka olisi tarjolla kultaharkkoja halvalla ja 99% saisi maksaa OneCoineina, niin ei onnistu ostaa jos käteistilillä on nolla euroa.
Että sellainen kauppa_paikka_alusta. :D

Anonyymi kirjoitti...

Mitkä kolikoiden myyntitulot? XcoinX on kiinni..? :D

Anonyymi kirjoitti...

Malttia nyt kolikot siirtyy takaisin dubaihin ja taas homma rulaa dubaissa on paljon hilloo.

Anonyymi kirjoitti...

Vastarintaliike siellä taasen pillittää:)

Anonyymi kirjoitti...


Käteistili, eiköhän siellä ole tarpeeksi koodinvääntäjiä että saadaan luotua pankkiohjelman kaltainen pohja, tai sitten tilipohja vaikka WC:ltä.

Niin ja sitten pitäisi vielä lompakotkin tehdä.

Muuten noi vuodentakaiset koulutukset maajohtajan Suomessa ja ambassadöörin Englannissa Niissähän ei taidettu kertoa koulutuksesta vaan puhtaasti kolikoista jne.Vuorinen taisi vielä paljastaa hölmäyksissään miksi kolikot on piilotettu koulutuksen taakse. Niin ja KRP varmaan kuulusteli koskien koulutusta eikä kolikoita, eli sitä RATAN:n valvomaa alaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onks Viljoo näkyny?

Anonyymi kirjoitti...

Onks Maajohtajaa näkyny?

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla Pirkanmaalla ja Serenassa se seikkailee.. matkasaarnaajan hommat vaatii välillä lepoa.

Anonyymi kirjoitti...

Naamakirjassa on marraskuulta tällainen kuva: http://imgur.com/a/Th86F

Pirkanmaa näyttää varsin erilaiselta kun muistan, siitä on tosin aikaa kun olen siellä viimeksi käynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Hiihaa poijjaat!

https://www.nemeabank.com/fi/

Taas meni coinisteilta yksi pankki/pankkitili kiinni. Eivät kestä kovin pitkään noi coinistien pankkiyhteydet. Yksityistilien kautta joutuvat rahoja kierrättämään, ja silloin on moneylaundering-epäilykset kovin kovin lähellä.

MUAHAHAMUAHAHAMUHAAAAAA

Anonyymi kirjoitti...

Onls Onekoinisteilla ollut tuossa suomalaisessa Nemea Bank:ssa tili?

Anonyymi kirjoitti...

Sirpalta taas tuttua tajunnanvirtaa, jossa ei ole päätä eikä häntää, mutta onecoin-apinoita nyt pystyy koijaamaan vaikka päällään seisten:

https://youtu.be/Tqz5FgNux4w

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, sinulla on varmaan käsissäsi OneLife yhtiön säännöt joissa selkeästi kerrotaan että IMA ( Independent Marketing Associate ) ei saa kommentoida medialle yhtiön asioita, siellä on ihan oma osasta mediaa ja sinuakin varten. Sitten kun vaan kirjoittaisit vielä asioista puoluettomasti etkä haukkumalla yhtiötä sekä jäseniä. Miksi et puutu Bitcoinin kiinan päässä toimiviin pörsseihin jotka on vedättäneet kurssia ja tehneet muuta oikeasti laitonta. Luulisi sinun nyt ottavan kantaa yleisesti myös tähän alaan liittyviin asioihin sekä käänteisiin.

petrip kirjoitti...

"Miksi et puutu Bitcoinin kiinan päässä toimiviin pörsseihin jotka on vedättäneet kurssia ja tehneet muuta oikeasti laitonta"

'Kiinan'on avain sana OnceCoin huijaus on käynnissä Suomessa varsin vahvana. Bitcoiniin liittyvät ongelman lienee jo kaikilla tiedossa ja ne liittyvät tuollaiseen ei valtion takaamaan valuuttaan yleensä. OneCoin taasen ei ole minkäänlajinvaluutta ensinkään

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi et puutu Bitcoinin kiinan päässä toimiviin pörsseihin..."

Yhtä hyvin voisi kysyä, miksei Petteri puutu Italiassa toimivien taskuvarkaiden puuhiin, sillä onecoinin rinnastaminen bitcoiniin on ihan yhtä kaukaa haettua. On varmasti totta, että bitcoineja varastetaan ja bitcoinien kaupankäynnissä on laittomuuksia, aivan samalla tavalla kuin rahaa varastetaan ja esim. valuuttakursseilla keinotellaan. Tämä johtuu siitä, että bitcoineilla ja rahalla on oikeasti arvoa toisin kun onecoineilla. Onecoin itsessään on suuri huijaus ja siksi se poikkeaa niistä laittomuuksista, jotka liittyvät bitcoiniin tai rahaan ylipäänsä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Petteri, sinulla on varmaan käsissäsi OneLife yhtiön säännöt joissa selkeästi kerrotaan että IMA ( Independent Marketing Associate ) ei saa kommentoida medialle yhtiön asioita

Mikseivät saa? Ja eikö olisi yhtiön oma etu, että Suomessa olisi paikallinen edustaja, joka hoitaisi tiedottamista medialle (kuten Vuorinen kehui 23.2.2016 tilaisuudessa ylpeästi tekevänsä)? Luulisi maailman nopeimmin kasvavan yhtiön parantavan tiedotustaan eikä vähentävänsä sitä.

siellä on ihan oma osasta mediaa ja sinuakin varten.

Olen lähettänyt kysymyksiäni saamatta niihin vastauksia.

Miksi et puutu Bitcoinin kiinan päässä toimiviin pörsseihin jotka on vedättäneet kurssia ja tehneet muuta oikeasti laitonta.

Bitcoinille ei ole luvattu arvonnousua. Jokainen sitä ostava tietää riskit.

Voiko Bitcoinin kurssia ylipäätään vedättää, se onkin kiinnostava kysymys. Voiko kaikkialla maailmassa noteerattavan valuutan arvoa nostaa tai laskea keinotekoisesti? En ole juristi ja kaikkein vähiten tiedän kiinalaisista arvopaperimarkkinalaeista (eikä Bitcoin edes ole arvopaperi).

Luulisi sinun nyt ottavan kantaa yleisesti myös tähän alaan liittyviin asioihin sekä käänteisiin.

En ole ottanut kantaa siihenkään, että Bitcoinin kurssi nousi viime vuonna noin nelinkertaiseksi - ja ihan avoimilla markkinoilla. Vuosi sitten ennakoin kurssin nousevan kesällä tapahtuvan louhinnan hidastumisen vuoksi, mutta en silti neuvo ketään käyttämään Bitcoinia sijoitusinstrumenttina.

Onecoiniin otan kantaa vain sen vuoksi, että mielestäni kyseessä on härski huijaus, jolla on tuhansia uhreja Suomessa - kahden vuoden varoituksistani huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi et puutu Bitcoinin kiinan päässä toimiviin pörsseihin..."

Jälleen on syytä muistuttaa, että bitcoin ei ole yhtiö, eikä bitcoin tee yhtään mitään. Näin ollen "bitcoinin tekemisistä" puhumisessa ole mitään järkeä. Ei siis ole olemassa mitään "Bitcoinin pörssiä". On vain eri toimijoiden pörssejä, joissa käydään kauppaa bitcoineilla. Tämä on mahdollista, koska bitcoin on todellinen ja toimiva virtuaalivaluutta, jolla voidaan käydä kauppaa. Sen sijaan Onecoin on yhtiö, jonka takana olevat ihmiset huijaavat muilta ihmisiltä rahat pyramidi/ponzihuijauksella, joka on toteutettu valheellisen virtuaalivaluutan onecoinin avulla ja jolla ei todellisuudessa ole mitään arvoa.

Anonyymi kirjoitti...

On tämä uunokolikko kieltämättä aika koomista seurattavaa. Lupauksia petetään (Missä esim. muuntava Mastercard?), pankkitilejä jäädytetään (Taisi olla 17 tähän mennessä) ja monien maiden viranomaiset varoittelee onecoinista. Italia jopa totesi pyramidihuijaukseksi. Kermana kakun päälle kolikkoja ei voi edes vaihtaa euroiksi.

Luulisi nyt hitaammankin tajuavan, että hommassa on ihan oikeasti jotain hämärää.

Anonyymi kirjoitti...


Mielenkiintoinen väite järvensivulta. Jos myyt tuotteita 1000, euron kokoniadiilillä, kolikoita 500 euroa ja käteistä 500 euroa, josta myyjä saa käteistä 375 euroa. ALV maksettaisiin vain tuosta 375 eurosta maalais, eikun OnCoin järjellä. Syynä taisi mainita että kun OneCin ei ole vielä kryptovaluutta. niin onko se kryptovaluutta tiedä häntä, muuta kumminkin joku taho määrittää OC:lle hinnan, oliko jo nyt lähemmäs 7,80 euroa, eli sille on joku määrittänyt hinnan, ja OC:tä käytetään maksun välineenä.

Eli Järvensivua kuunnelleet varmistakaa nyt verovirastosta ja mieluummin muulta kuin asiakaspalvelutiskiltä verotus. Koska kun myytte 1.000 eurolla diilejä alv:tä jää maksuun tonnista n.200 euroa. Sitten maksatte 175 euroa alv0 markkinointimaksua joko eu:n ulkopuolelta tai Eu:ssa palvelun alv:tä (0). olisko niin, että alv myyntiä on koko tuo 1.000 euroa, sama millaisena valuuttana te sen saatte. Jäiskö maksimissaan n 125 euroa käteistä ja 500 eurolla OC:ja.

p.s. älkääkä nyt ruvetko yksityisesti vuokrailemaan omia autojanne. Voi tulla kalliiksi korjaukset, jos 'vuokraus' käytössä oleva auto kolaroidaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Italiassa ole tehty mitään viranomaisten lopullista päätöstä, että OneLife&OneCoin olisi pyramidihuijaus.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei Italiassa ole tehty mitään viranomaisten lopullista päätöstä, että OneLife&OneCoin olisi pyramidihuijaus."

https://cointelegraph.com/news/italy-suspends-onecoins-activities-declaring-them-a-pyramid-scam

Pahoittelut, minun mokani. Toiminta on kuitenkin keskeytetty Italiassa vahvojen pyramidiepäilyjen takia. Luulisi tämän myötä jo hälytyskellojen soivan.

Anonyymi kirjoitti...


Muutes tämä pörssiin meno Aasiassa. Eikös yleensä tarvita jotain pankkia välikädeksi? Luulisi että sama pankki hoitaisi jo nyt pankkitoimintaa, tai ehkäpä se on vaan toive, joskus joku hoitaa pörssiinmenon.

deckfromacard kirjoitti...

Jos haluamme uskoa kaiken mitä yhtiö kertoo niin OneCoin on ostanut pankin (Hermes Bank).

deckfromacard kirjoitti...

Paitsi että kyseinen pankki kuitenkin kiisti olleensa missään neuvotteluissa OneCoinin kanssa tai tulleensa ostetuksi. Pankin nimi hävisi sittemmin maajohtaja Tommi Vuorisen tiedotteista, mutta Vuorisen mukaan jokin pankki ostettiin silti.

"Pankki on ostettuna ja yhtiö tiedottaa virallisesti asiasta, kun se on ajankohtaista" sanoo Vuorinen.

(Yli vuosi on mennyt, ehkä se on huomenna jo ajankohtaista.)
http://m.iltalehti.fi/digi/2016031121246461_du.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Ja ystävämme Kari se jatkaa tunkittamistaan tänäkin vuonna. Wannabe-rokkistaralla keikkaa pukkaa. Kova sissi, jos oikeasti noihin kaikkiin osoitteisiin meinaa tunkittamaan mennä. On siellä mielestäni melkein kymmenen paikkakuntaa, joihin en valkoisena miehenä menisi ilman riittävää aseistusta ja tulitukea, mutta Onecoinin ilosanomaa uskalletaan edistää Jehovain lailla!1!

https://www.facebook.com/events/146908322479145/?acontext=%7B%22ref%22%3A%223%22%2C%22ref_newsfeed_story_type%22%3A%22regular%22%2C%22action_history%22%3A%22null%22%7D

Anonyymi kirjoitti...



Tai mitäs sitä turhaa välikäsijä... Tyh,ä tuseeraja osti 12.500 euron paketin, no käteisellä tottakai, No tässä saat 600 euroa verkostointipalkkiota, ja osta siirtopalkkiona 50 tulevaa kolikkoasi 400 eurolla, toki kurssi on pienempi, mutta ei varmaan haitanne, että... Odotas kun haen tuolta kassasta, tai saman tien saat noista rahoistasi tonnin, eikä tästäkään nyt mitään kuitteja. Mennäänpä perustamaan tunnuksesi sähköpostiisi, josta näet pakettisi jne. Niin ja pääpaikkaan rahat 10.000 euroa, bitcoineina. 50 koinia siirtona ja loput verkkopalkkioina.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on kerrottu miten xcoinx - pörssissä saa kolikkomyynnit menemään läpi: (linkki)
Annetaan mustan propagandan puheiden olla ja keskitytään faktoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Totta, musta propaganda kolikkomyynnin toimivuudesta on valhetta. Xcoinx.com on suljettu epämääräiseksi ajaksi. Turha toivoa vaihtavansa onecoineja euroiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh. Ainoa asia, mitä nämä qusetukseen vyötäröään myöten uponneet tunkit saavat aikaan, ovat vain yhtä tyhjiä lupauksia "sitten tulevaisuudessa", joita on kuultu jo maailman sivu ja joista yksikään ei ole toteutunur, verukkeena on toiminut milloin mikäkin asia. Toinen toiston kohde ovat verhotut uhkaukset, joilla pyritään selvästi vaientamaan/vaikuttamaan julkista keskustelua/julkiseen keskusteluun, "ime munaa, karavaani" kulkee -tyyppisistä heitoista puhumattakaan. No, se 5-10% ihmisistä, joihin lähettiläs Kari W. käski suunnata effortit, tätä parempaan tulee koskaan pystymään.

Hassu Hattu kirjoitti...

En pidä Järvistä juuri minään, lammasseurannan sijaan olen itseasiassa saanut samanlaista viihdearvoa hänen kirjallisesta tuotannostaan kuin täällä moni onecoinisteista. Tosin Järviselle olen kerennyt naureskella jo 80-luvulta asti, sen jälkeen kun ekaa kertaa ohitin kirjaston atk-hyllyn.

Mutta on kyllä aivan uskomatonta millaisiin itsepetoksiin asti ihmiset taipuvat tämän onecoinin kanssa.

Kun listataan mitä luvatuista palveluista ja toiminnoista on toimitettu niin mussutetaan vastaan että kaikkea on tulossa, ihan kuin se muuttaisi sitä faktaa että nyt niitä EI OLE, eikä niitä ole ollut luvattuun määräaikaan mennessä.

Sen sijaan maailman arvokkain ja nopeiten kasvava sijoitus bitcoin on tässä taas nostanut arvoaan näiden pellejen rämpiessä, vuoden aikana jopa yli 100% ja sille muuten on olemassa nuo kaikki palvelut joita onecoin uhoaa olevan tulossa. Suurin osa on ollut jo vuodesta 2009 ja oli koodattu räpäyksessä kun aitoa toiminnallisuutta oli tarjolla. Mastercardit JA visat tulivat kyllä bitcoinille vasta muutaman vuoden 2009 jälkeen mutta kuitenkin...

Reality bytes!

Anonyymi kirjoitti...

"Onecoiniin otan kantaa vain sen vuoksi, että mielestäni kyseessä on härski huijaus, jolla on tuhansia uhreja Suomessa - kahden vuoden varoituksistani huolimatta."

Ei tuhansia uhreja, vaan kymmeniätuhansia. Ja muutama käteisessä kylpevä miljonääri.

Anonyymi kirjoitti...

https://bitinfocharts.com/top-100-richest-bitcoin-addresses.html

Tuota kun katsoo niin muutama iso kassan omistaja pyörittää bitcoin maailmaa. Kerro Petteri miten tuosta tulee globaali maksuväine kun niin kovasti liputat sen puolesta, olipa niitä bitcoineja hyväksyviä kauppoja tai ei. Ei mitenkään! Suurimmalla osalla bitcoinien omistajista salkun arvo on käytännössä nolla! Noin 4 % kaikista osoitteista omistaa yli 90% kaikista bitcoineista. On se sitten kova sijoitusmahdollisuus!!

Anonyymi kirjoitti...

Sellainen huomio kylläkin, että Bitcoin-osoitteet eivät ole lähellekään yksi-yhteen sen kanssa kuka bitcoineja omistaa. Ne ovat yksi yhteen ainoastaan sen kanssa, että ketkä kyseisiä bitcoineja hallinnoivat.

Merkittävä prosentti noista isoimmista osoitteista on nimittäin erinäisten pörssipalveluiden osoitteita, joissa he säilövät asiakasvarojaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä on jokin väärinkäsitys: en liputa Bitcoinin puolesta. Itselläni on muutama Bitcoin ja uskon sen arvon edelleen nousevan tulevaisuudessa, mutta en silti suosittele sitä sijoituskohteeksi.

Bitcoin on kuitenkin toimiva ja avoin kryptovaluutta, jonka arvo tuplaantui viime vuonna. Sitä voi ostaa ja myydä vapaasti, arvo määräytyy avoimilla markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Bitcoin on yksinkertaisesti olemassa.

Sen sijaan Onecoinilla ei ole arvoa lainkaan, eikä enää mitään mahdollisuuksia nousta kansainväliseksi kryptovaluutaksi. Muutama ylätason veijari on ansainnut sillä oikeita euroja vetämällä muita mukaan, mutta alemman tason "koulutuspaketin" hankkineet ovat menettäneet rahansa lopullisesti. Ikävä heille, mutta toisaalta heitä on varoitettu lukuisia kertoja.

Onko tämä nyt riittävän selkeästi sanottu?

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti Petteri pääset vastaamaan sanoistasi jonain päivänä. Mut luikertelet niistä samalla tavalla pois kun Jippii jutussasi.

Anonyymi kirjoitti...

Jos on jotain välittäjätahoja noissa osoitteissa niin kertokaa tietämättömälle ketkä on sitten vaikka 10 "rikkainta" osoitteen omistajaa ja mistä näkee montako yksittäistä omistajaa on sitten niiden sisällä. Ja paljonko on yhteensä maailmassa bitcoinin omistajia olemassa jos tuo yllä mainittu sivu ei pidä paikkaansa. Minusta kaikki kryptovaluutat on tervetulleita ja pieni osa tulee muuttamaan maailmaa, aika näyttää mitkä ne on!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Toivottavasti Petteri pääset vastaamaan sanoistasi jonain päivänä. Mut luikertelet niistä samalla tavalla pois kun Jippii jutussasi.

Minä sentään vastaan kirjoituksistani, toisin kuin te raukat anonyymit, jotka ette uskalla edes omalla nimellä esiintyä vaan puskista huutelette.

Ensi viikolla tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun aloin seurata Onecoinia. Tuona aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään merkkiä, että järjestelmä joskus toimisi. Vanhat lupaukset on petetty ja uusia annettu niiden sijaan. Jos ei vieläkään ymmärrä, mikä tässä on pelin henki, ei voi kuin itseä syyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs mieltä Petteri olet tuosta OFC:n ToS:ista? Eikö olekin selkeä? :D
http://i.imgur.com/Nl7FR3o.png

Täällä selvempi versio:
https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718181958/

OFC ToS sisältää varsin mielenkiintoisia kohtia kuten:
9. FUNCTIONALITY NOTIFICATIONS/THE NATURE OF THE OFC
..
9.1.3. Are NOT a financial instrumentor an equivalent;
..
9.1.7. Hold NO monetary value;
9.1.8. Are NOT an asset;

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoinin listautumisessa pörssiin ei ole mitään järkeä, joten ehdot ja lupaukset ovat täysin yhdentekeviä.

Jokainen onecoinisti voi kysyä itseltään, miksei yhtiö vain salli kolikkojen vapaata ostoa ja myyntiä, kuten se alunperin lupasi näihin aikoihin tapahtuvan. Mitä ihmeen pelleilyä tällaiset Dealshakerit ja pörssilistautumiset ovat?

Anonyymi kirjoitti...

Yhdentekeviä kyllä, mutta kyllä varmaan tunkki haluaisi tietää että Ruja kehottaa tunkkeja konvertoimaan coinit OFCksi jotka jopa ToSin mukaan ovat arvottomia eivätkä sijoitusinstrumenttejakaan.

SB kirjoitti...

Onecoinin auditointia :) on tehty reilun vuoden ja jokaisessa raportissa on mainittu, että koikoita ei ole louhittu lohkoketjun "ohi". Nyt se on kuitenkin osoitettu, että tuo lohkoketjun ohi louhiminen on mahdollista.

https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718181828


Tämä tietohan ei horjuta niitä uskossaan vahvoja olevia.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ihmeen lohkoketju? Koulutustahan tässä vain myydään. Eikä sitäkään enemmällä rahalla kuin mitä on varaa hymyillen hävitä. ;-)

Anonyymi kirjoitti...


Mites muuten noi merkintäoikeudet. Eikö niissä mennä jo ns sijoitusneuvonnan puolelle.

Anonyymi kirjoitti...

onecoinofc.com FAQ

http://i.imgur.com/VjxmTdH.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Olen onecoinisti ja sijoitin 10 000 e ja kaikki lupaukset mitä minulle luvattiin niin on petetty.Rahat annoin jollekkin kouluttajalle ja lupasi hoitaa ne asianmukaisesti etiäpäin ja että tokenit näkyvät henk.koht.tilillä mutta ei ole näkynyt tokeneita eikä kouluttajaa sen jälkeen.Taitaa olla huijausta koko juttu.Onneksi voitin peleissä tuon kyseisen summan ja voin melkein nauraen hävitä tuon 10 000 e niin kuin Tommi Vuorinen sanoi että Laita rahaa sen verran minkä olet valmis menettämään...

Anonyymi kirjoitti...

^ Ei muuta kuin rikosilmoitusta kehiin!

Anonyymi kirjoitti...


heh, oma äiti aikoineen jollein lomaosakekoijarille... Piti muuttaa asuntoon, johon olisi pitänyt tehdä 20k:n remppa, no maksettiin koijarille 10k ja ei muutettu, säästettiin 10k? vao joatain? No oma suojaus väitti, että säätettiin lopulta, vaikka vaihroehtoisesta olisi saatu aikanaan 30k enempi.

Anonyymi kirjoitti...

Joko onecoin pyramidi romahti?

Anonyymi kirjoitti...

Ei todellakaan, kauppapaikat aukeaa tuotapikaa ja pörssikin aukeaa ihan just 2018-2020 tai sitten ei. Mutta ei hätää kohta kaikki miljardöörejä, tai sitten ei. Sitä ennen voi vaan hymyillä ja miettiä mihin sioitti....

Petteri Järvinen kirjoitti...

Joko onecoin pyramidi romahti?

Kyllä. Rahoja ei enää saa ulos lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Saattaa kaveriani vituttaa, kun osti minulle "koulutuspaketin", jotta kertoisin oc:sta kavereilleni. Tämä Työtön pistänyt tuhansia euroa säästöjään onecoiniin. Sinne meni rahat :D

Anonyymi kirjoitti...


heh, niin tai joku joka oli tehnyt rahaa yli 11.000 euroa, toisin oli ostanut kaikki pikku paketit.

Jussi Makela kirjoitti...

Nyt pitää taas muistuttaa että jos tunkitat uusia jäseniä mukaan Onecoiniin niin se ei ole tuottoa sijoituksellesi. Saat sitten vasta tuottoa kun olet myynyt coineja suuremmalla summalla kuin olet ostanut kuolutusta ja olet "louhinut" coinit. Muuten jos alat laskea tunkitus bonuksia "tuotoksi" niin silloin jokainen työssä käyvä voi sanoa että palkka on tuottoa esim Nokian osakkeelle jota on ostanut mutta ei ole myynyt on vaan ostanut.

Unknown kirjoitti...

Lieneekö lotossa tai rapsutus arvoissa, kolikkopeleistä puhumattakaan,valtavat odotukset voitoista. Silti niitä pelataan. Olen ostanut parilla tonnilla ooceeta, mitä asuntolainasta jäi. Jos nalli napsahtaa, kohta jään myötätuulen kerhoon ja kiertelen vähä mualimmaa. Jos kalahtaa kintuille,so what. Tuli pari tonnia takkiin. Yksi Levin reissu. Mitä kovempi riski,sitä kovempi tuotto,mahdollisesti. Jokainen päättäköön itse omista törsäilyistään.Tämä oc on mielestäni uskon asia, samalla lailla kuin pörssi kurssitkin yms. Jokainen satsaa siihen, mihin uskoo. Eiköhän tämä oc pelikin selviä aikanaan. Parhaat pelaajat tuntuu aina olevan katsomoissa,mutteivät itse ikinä pelaa. Älämölöä tuntuu ainakin löytyvän.Tuntuisi aivan,kun jollekkin olisi asia mennyt "ihon alle" :oDDD

SB kirjoitti...

Unknown sanoi...
Lieneekö lotossa tai rapsutus arvoissa, kolikkopeleistä puhumattakaan,valtavat odotukset voitoista. Tämä oc on mielestäni uskon asia, samalla lailla kuin pörssi kurssitkin yms. Jokainen satsaa siihen, mihin uskoo.


Uskon asia hyvinkin. Kohtapa aasian pörssissä kilautellaan kelloa kun OC listautuu vai listautuuko... Niin monet pettymykset on tuotettu ja lupaukset rikottu, että mitäpä muutakaan jäsenistöllä on kuin uskonsa. Veikkauksen peleissä voittomahdollisuudet on paremmat kuin OC:ssa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tämä oc on mielestäni uskon asia, samalla lailla kuin pörssi kurssitkin yms. Jokainen satsaa siihen, mihin uskoo.

Ei, asia ei ole näin. Onecoin on alusta pitäen ollut rikollista puuhaa, jonka tarkoituksena on huijata ihmisiä. Rikolliset voittavat, jos uhrit alkavat ajatella tätä jonkinlaisena pelinä tai arpajaisina, joissa ei vain tällä kertaa voitto osunut kohdalle - so what, pari tonnia meni.

Lotto ja arpajaiset ovat reilua peliä, jonka säännöt ja voiton todennäköisyydet ovat kaikkien tiedossa. Niitä ei voi mitenkään verrata rikolliseen toimintaan, jonka päätekijöitä ei saa päästää kuin koira veräjästä tekemään seuraavaa huijausta.

Jokaisen rahansa menettäneen pitää tehdä tapahtuneesta rikosilmoitus ja vaatia rahojaan takaisin. Eri asia tietenkin, jos on itse ollut tietoisesti mukana pyramidissa huijaamassa muita.

Unknown kirjoitti...

Ok. Mitä minä laitan rikosilm. perusteiksi/syyksi. Muistelen, että oc:sta on tehty tutkinta joka ei johtanut mihinkään. Pahoittelut, jos vastaus on jossain ylempänä. Yritin etsiä, mutta en löytänyt sitä kaiken loan keskeltä.

Anonyymi kirjoitti...


Niin mitä nyt sitten on ostettu? Koulutusta, onko koulutus ollut väärtti, onko 500 eurolla saatu koulutuspaketti, luulisi, että kolme neljä kirjaa liittyen kryptovaluuttaan, sekä prujumateriaalia. *Ongelmana voi olla, että kun lukee ehkä jonkin verran vaikeaselkoisen englannin kielisen teoksen, niin onko OneCoin todella avoimen lähdekoodin krypto vai? Tai no ehkä onkin kyseessä käännösvirhe, OneCoin ei olekaan kryptovaluutta, vaan kryptinen rujavaluutta :)

deckfromacard kirjoitti...

"Mitä kovempi riski,sitä kovempi tuotto,mahdollisesti. Jokainen päättäköön itse omista törsäilyistään.Tämä oc on mielestäni uskon asia, samalla lailla kuin pörssi kurssitkin yms."

Sijoittaminen ja riskit ovat eri asia kuin osallistuminen pyramidihuijaukseen. Pankkiryöstössäkin on korkean riskin korkea tuotto-odotus eikä sitä silti voi verrata pörssisijoittamiseen tai arpajaisiin.

"Olen ostanut parilla tonnilla ooceeta, mitä asuntolainasta jäi. Jos nalli napsahtaa, kohta jään myötätuulen kerhoon ja kiertelen vähä mualimmaa. Jos kalahtaa kintuille,so what. Tuli pari tonnia takkiin. Yksi Levin reissu. "
Missään välissä et ole "sijoittanut" kahta tonnia minkään "riskin" sijoitusinstrumenttiin vaan osallistunut laittomaan pyramidipeliin joten kaikki tienesti on laitonta rikoshyötyä ja tuomitaan arvatenkin menetettäväksi valtiolle. Ei ole sekään "so what".

Siis tottahan OneCoinissa voi saada omasta "sijoituksesta" rahasta takaisin jos on ajoissa liikkeellä. Se raha tulee myöhemmin mukaan liittyneiden rahoista. OneCoinin palautusprosentilla jokaisen liittyneen pitäisi huijata mukaan noin 8 ihmistä jotta saisi "omansa takaisin". Selvennetään vähän:
Ensimmäinen mukaan tullut huijaa 8 ihmistä lisää ja saa rahansa takaisin.
Toisena tulleet ja ensimmäinen yhdessä huijaavat 64 ihmistä lisää jotta toisena tulleet saavat rahansa takaisin.
Kolme ensimmäistä tasoa huijaavat 512 ihmistä jotta saavat rahansa takaisin.
Neljännen tason ihmiset huijaavat 4 096 ihmistä lisää.
Viidennet huijaavat 32 768 ihmistä.
Kuudennet huijaavat 262 144 ihmistä.
Seitsemännet huijaavat 2 097 152 ihmistä.
Kahdeksannet huijaavat 16 777 216 ihmistä.
Yhdeksännet huijaavat 134 217 728 ihmistä.
Kymmenennet huijaavat 1 073 741 824 ihmistä.
Nuo yli miljardi yhdentenätoista mukaan liittynyttä jäävät puille paljaille, heidän pitäisi huijata mukaan 8 589 934 592 ihmistä mikä on enemmän kuin koko planeetalla on. (No, ehkä tuo himmeli ennen sitä kaatuu.)

Voit saada "ison riskin" rahasi takaisin jos olit tarpeeksi alhaisessa kerroksessa ja uusia liittyjiä on tullut. Sitten menetät ne rikoshyötynä valtiolle koska rahan kerääminen pyramidipelillä on laitonta.

Anonyymi kirjoitti...

"Ok. Mitä minä laitan rikosilm. perusteiksi/syyksi. Muistelen, että oc:sta on tehty tutkinta joka ei johtanut mihinkään."

Laita vaikka petos. Jos Onecoin-tililläsi olevan rahat ovat vielä näkyvissä, niin voit ottaa niistä screenshotteja ja sanoa että Onecoin-firmalla ei ole selvästikään aikomusta maksaa ihmisille rahojaan.

Onecoinia sivusta seuranneille on selvää, että jutun jokainen osa-alue on huijausta. Kryptovaluuttaa ei ole tai tule, lupaukset eivät missään vaiheessa ole pitäneet paikkaansa, kuvitteelliselle valuutalle ilmoitetaan valheellista hintaa, myytävä koulutus ei ole sen arvoista mitä siitä pyydetään (sitäpaitsi sen on saanut ladattua ilmaiseksi Onecoinin sivuilta maksamatta mitään), homma on pyramidi jolloin firma ei edes hyvällä tahdolla voisi maksaa jäsenilleen heille kuuluvia rahoja.

Anonyymi kirjoitti...



heh, heh,

ali baba tulee mukaan, no ei tullutkaan, kun 100 euron huippuluokan phonea 250 euroon myyvä kiinalainen ei haluakaan saada 125 euron edesrä ei vaihdettavaa oc:tä ja 72,5 euoroa takaisinmaksettavaa kun saman saa alibaba jo nyt. -> no perustetaan oma dealshakers, eikä kukaan muistuta omista alibaboista... tai ruja tulee ja raippaa....

ai niin :) ja :)

Anonyymi kirjoitti...

Herätkää pahvit!

Unknown kirjoitti...

Päätin sijoittaa. Vaikka sijoitus on todella epävarman.
Minulla oli 2000 € ylimääräistä rahaa.

Perustin Bitcoin tilin ja löysin automaatin jolta ostin 1000 € arvosta Bitcoineja.

Nyt haluaisin päästä todella rikastumaan ja ostaa toisella 1000€ Onecoineja.
Missä voin perustaa tilin ja missä voin ostaa ko kolikoita.

Sijoitus papereita en halua, enkä tarvi. Haluan vain ja ainoastaan näitä virtuaalivaluuttoja.

Voisiko joku Onecoin osaaja kertoa, mistä voin ostaa näitä kolikkoja, ja mikä on niiden vaihtokurssi.

Kiittäen pitkävetovoittaja

SB kirjoitti...

Unknown sanoi...
Päätin sijoittaa.


Hei

Onneksesi tulevaisuuden maksuvaluutta hyväksyy maksut myös Bitcoineina vaikka se onkin kuulemma paljon huonompi virtuaalivaluutta kuin Onecoin. Jos haluat maksaa euroina pitää sinun olla yhteydessä ylälinjaasi tai tiettyyn sähköpostiosoitteeseen (distributor7@onelife.eu) josta saat tarkemmat ohjeet miten maksu hoidetaan. Tulevaisuuden maksuvaluutta ei luota normaaleihin pankkitileihin, koska niitähän ei tulevaisuudessa enää käytetä. Yleensä maksu suoritetaan bulvaanin pankkitilille josta se sitten siirtyy Rujalle kuin taikaiskusta. Joku saattaa myös maksaa kouluspaketeista suoraan ylälinjalaisen näppiin. Kätevää, kun ei tarvitse murehtia mistään kuiteista eikä niillä mitään muutenkaan tekisi. Verottajallehan ei kannata ilmoittaa tuollaisissta pikku "sioituksista", niillä on suuremmat kalat tähtäimessä. Ja mitä hullua, poliisihan on todennut koko homman lailliseksi joten massia sisään vaan. Joku suositteli talonsakin myymistä ja voittojen laittamista tähän "koulutukseen".

Onnea Bitcoin-sijoituksillesi! Muista kuitenkin, että Onecoin ei ole sijoitus, he myyvät vain koulutusta. Jos et ole nätisti niin OC-tilisi saattaa kokea jäädytyksen jonkun kateellisen tunkin toimesta. Ovat nääs laittaneet tuollaisen WHISTLEBLOWER REPORTin jonka kautta voi tehdä ilmiannon toisesta jäsenestä. Jäsenet saavat valvoa toinen toisiaan ja samalla Ruja laukkaa maailmalla kera Karin ja Tommin.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Joko Petteri on käynyt Bulgariassa?
Joko tuo pörssi on jo avautunut?


http://www.radiorock.fi/#!/post/557eac2ec3b76c03003778a9

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei päästetä katsomaan laskentakeskusta, vaikka pyysin. Ei liioin vastata sähköpostilla lähettämiini kysymyksiin.

Rujan mainospuheita kuulee ihan tarpeeksi Youtubessa ja live-lähetyksissä, eivät ne sen paremmiksi muutu paikan päällä.

Tänään kulunut kaksi vuotta ensimmäisestä Onecoin-kirjoituksestani. Alusta lähtien Onecoin näytti epäilyttävältä, kahden vuoden aikana huijaus on varmistunut. Osa haluaa silti uskoa tulevaan rikastumiseensa, siinä eivät järkiperustelut auta.

deckfromacard kirjoitti...

Niinpä onkin mennyt kaksi vuotta!
Tuleeko blogipostaus otsikolla "Onecoin: kaksi vuotta myöhemmin"?
Minulle ainakin kelpaisi kokoelma kaikista lupauksista ja niiden toteutumattomuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös maajohtaja hokenut tossa radiohaastattelussa "mennään Sofiaan" kokoajan?
Tuliko mutki matkaan?

Anonyymi kirjoitti...

Harhaanjohtaja Vuorinen perui pyyntönsä,koska kukaan ei pääse katsomaan "kaikkein pyhintä" (lue olematonta).

SB kirjoitti...

Tuo Vuorisen esittämä kutsu suorassa radiolähetyksessä oli kyllä ikimuistoinen. Ensin vuolaasti pyydellään vieraaksi mutta seuraavassa hetkessä kumotaan kutsu ja todetaan, ettei kai kukaan nyt luule, että mihinkään palvelinsaliin ulkopuolisia päästettäisi.
:)

Peruttuja lupauksia, petettyjä sioittajia, menetettyjä miljoonia...

Jaakko kirjoitti...

Tämä oli havainnollisesti kuvattu, miten pyramidi toimii.

Jaakko kirjoitti...

Miksei näistä pyramidihuijauksista ole jo aiemmista opittu? Palvelinsaleja tuskin on olemassakaan. On vain Ruja tietokoneineen. Ei voi mielikuvituksen puutteesta moittia. Laki-ihmisenä tietännee miten kiemurrella irti kun viranomaiset alkaa olla niskassa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tullaankohan tällaista huijaria saamaan koskaan telkien taa? Tämä on ollut erittäin viihdyttävää luettavaa. Arvostan niitä ketkä ovat jo uskoltaneet myöntää täällä virheensä. Ihminen on erehtyväinen ja lehmät märehtiväisiä. Kiitos Petteri, Sebastian, deckfromacard ja muut napakoista kirjoituksistanne. Alatyyliin puolustelleet: hävettää teidän puolesta.

Unknown kirjoitti...

Kovasti ihmettelen, että näin epärehelliseksi (tällä palstalla) väitettyä rikollisryhmää ei ole saatu syytteeseen. Vai onko niin, että ei ole mistä syyttää? Ei missään päin maailmaa. Ei vaan syytteitä kuulu. Epäilyksiä kyllä heitellään. Tuntuu, että porukat eivät taida edes tietää mistä puhuvat. Voinhan minäkin tehdä tutkintapyynnön Järvisen pblogista ja kirjoittaa iltapäivälehtiin "poliisi tutkii Järvisen blogia". :o)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Minäkin ihmettelen ihan samaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sijoitin pari tonnia onecoiniin. Tämän jälkeen olen vain odotellut. En ole laittanut lisää euroakaan, enkä ole saanut euroakaan onecoinilta, eli en ole hommannut yhtään kaveria mukaan. Nyt ostin dealshakersistä uuden x6 bemarin onecoineilla. Laskin, että olisin voinut ostaa parikymmentä samanlaista autoa onecoineillani. Aika hyvä arvon nousu parille tonnille, vai mitä? En ymmärrä missä tässä on se väittämänne "pyramiidi". Vaikuttaa, että täällä luodaan asiatonta pelon ilmapiiriä onecoinin suuntaan. Tämä on niin iso projekti, että aikataulut ei aina pidä, niinkuin ei tässä maailmassa missään muissakaan ISOISSA projekteissa. Verkkosivut, kauppapaikat yms. täytyy olla toimivia ja turvallisia. Sutta ja sekundaa ei kannata julkaista. Tähän kuuluu aikaa, mutta ei sitä Roomaakaan päivässä...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kerropa vähän tarkemmin, miten prosessi meni: paljonko sijoitit (öh, ostit tietenkin vain koulutusta) ja miten auton ostaminen tapahtui. Joko auto on toimitettu Suomeen?

Onecoinin historia on täynnä petettyjä lupauksia Mastercardista, auditoinnista, lohkoketjuista, valuutan vapautumisesta jne.

deckfromacard kirjoitti...

DealShakerin bemari maksoi kai 12 000 ONE (n. 118 000€ jos luotamme kolikon kurssiin 9,85€ / ONE). Sanoit että parikymmentä olisi saanut lisää? 234 000 ONE "parin tonnin" sijoituksella kuulostaa kyllä hienolta. Sen "arvo" olisi 2,3 MILJOONAA euroa!

Olet onnistunut tuhatkertaistamaan sijoituksesi ja tullut monimiljonääriksi aloittaen summalla jollainen monella suomalaisella on lomasäästönä.

Miksi kommentoit täällä anonyyminä? Soita ihmeessä Talouselämään tai Kauppalehteen ja kerro kuinka kaikista voi tulla miljonäärejä?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Paljonko ilmoitit verotuksessa OC-louhinnan tuotoiksi? Entä paljonko maksat Bemarista autoveroa kun tuot sen Suomeen? Yhtä virtuaalista kaikki.

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös onnistunut n. tuhatkertaistamaan sijoitukseni onecoinilla, ostamalla koulutusta ja louhimalla saamillani tokeneilla. En myöskään ole ottanut ketään mukaan, vaan laittanut louhintaan, siinä kaikki. DealShakeristä olen tavaraa ostanut ja homma toimii hyvin. Olen myös maksanut ruokani parissa ravintolassa kolikoilla ja saanut hyvää ruokaa mahani täyteen. Olen seurannut tätä blogia silloin tällöin ja nyt alkaa tuntua, että osa kommentoijista taitaa olla lapsiani. Eli mikään ei riitä. Kun saa yhden, pitää saada joku toinen. Ei ole kovinkaan korrektia alkaa kyselemään täällä verotietoja tai vastaavaa. Tiedon saatuanne kysytte varmaan palkkatiedot, tilinumerot, tunnusluvut, tyttöystävien määrän yms. Lienee parasta pysyä aihessa! Eli onecoin toimii, kehittyy ja kasvaa. Arvo mitataan todella, kun muuttuu avoimeksi ja kuinka käytettävä maksuvälinejärjestelmä silloin on. Reilun vuoden päästä ollaan paljon viisaampia. Sanontaa voisi muuttaa hieman, vaikka että karavaani ja bemarit kulkee ja koirat.... ;o)

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Olen myös onnistunut n. tuhatkertaistamaan sijoitukseni onecoinilla, ostamalla koulutusta ja louhimalla saamillani tokeneilla. ... DealShakeristä olen tavaraa ostanut ja homma toimii hyvin. Olen myös maksanut ruokani parissa ravintolassa kolikoilla ja saanut hyvää ruokaa mahani täyteen.


Laitapa pari kuvaa todisteeksi. Henkilökohtaisia juttuja ei tarvitse näkyä. Esim. kuva Dealshakerista ostamastasi tuotteen kuitista riittää. Kuvasta voit sutata mahdollisen OL-tunnuksen tai vastaavaan, jos sellainen siinä näkyy.

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko tarkentaa minhin lain kohtaan viittaat ja missä tästä on tullut tuomio, vai onko nämä omia tuomioitasi?

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän menee mielenkiintoiseksi! Te olette vailla todisteita, mutta Teillä itsellänne ei ole mitään todisteita! Sovitaanko Mr Sebastian Tankkeri, niin kuin suomalainen mies miehelle, että mikäli tämä "huijaus" paljastuukin oikeasti toimivaksi ja rehelliseksi, niin Te Mr Tankkeri tulette ooceella ostamani auton/veneen kyytiin ja se videoidaan Youtuubiin, jossa toteatte tilateen. Tarjoan kyllä ruoat ja juomat yms. Mikäli Te olette oikeassa, teemme sen päinvastoin, eli kuvaatte minua, ilman hyödykkeitä, jossa myönnän tulleeni höynäytetyksi vastoin varoitteluanne. Miltä tämä kuulostaa? Mielestäni reilu peli. Ilman sarvia ja hampaita.
Ps Petteri olitte aika hyvä tänään kymppiuutisissa. Propsit siitä!

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Tämähän menee mielenkiintoiseksi!


Toisaalta mitä (_puolueettomia_) todisteita _sinulla_ on, että asiat on niin miten Ruja sanoo niiden olevan?

Onko se Tommi siellä kirjoittamassa? Kuinka tuo veto vaikuttaa samanlaiselta kuin se exkursio-pyyntö Bulgarian palvelinsaliin. Mikä sitten osoittautui kuitenkin bluffiksi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mikäli Te olette oikeassa, teemme sen päinvastoin, eli kuvaatte minua, ilman hyödykkeitä, jossa myönnän tulleeni höynäytetyksi vastoin varoitteluanne. Miltä tämä kuulostaa?

Kuulostaa huonolta ehdotukselta. Anonyymiä lupausta ei voi koskaan tarkistaa.

Mutta sen voin luvata, että jos Onecoinista tulee oikeasti vaihdettava valuutta, jonka arvolla pystyy ostamaan oikean auton, myönnän julkisesti olleeni väärässä. Anonyymeiltä ei voi vaatia mitään vastakkaista lupausta.

SB kirjoitti...

Kiinalainen auto- ja kiinteistökauppa on nyt jäissä kun kiinalaiset tekivät Rujalle oharit ja vetivät rahaa välistä kuljettamatta sitä ensin Rujan Veskan kautta.

https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718287107/

Onneksi Suomessa saa myydä suomalaisille edelleen autoja ja kiinteistöjä euroilla, oravanturkiksilla tahi vaikka konvertoivilla kolikoilla tai millä lie. En vaan ole löytänyt sellaisia Dealshakerista. Mahtaako ikinä tullakaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nyt ostin dealshakersistä uuden x6 bemarin onecoineilla. Laskin, että olisin voinut ostaa parikymmentä samanlaista autoa onecoineillani. Aika hyvä arvon nousu parille tonnille, vai mitä? En ymmärrä missä tässä on se väittämänne "pyramiidi".

Kiinan uutisen jälkeen palaa tämä autonostoväitekin taas maan pinnalle. Eikä pystynyt muutenkaan vastaamaan autovero- ym. kysymyksiini. Valetta, kuten kaikki muukin Onecoinissa.

SB kirjoitti...

Ellei joku jo ole nähnyt uutista niin Saksa on kieltänyt Onecoinin ja siihen liittyvän kaupankäynnin Saksassa.

https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718288945/

Jotain viitteitä myös, että Kiinan tapahtuma olisi peruttu.

https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718288939/

Joko nyt korttitalo luhistuu.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ollut murotietotoimisto taaskaan oikeassa. Eikä Bitcoinmiesten "uutiset"! Kiinan tapahtumaa EI peruttu, eikä kyllä ollut mitään puhettakaan siitä! Nyt viimeistään kannattaisi ottaa selvää, mitä esim. Macaossa kerrottiin. Muuten ette huomaa, mikä teihin iski. Olisiko aika etsiä tietoa oikeista paikoista. Muromiehet ei vaivaa näe. Googleen yksi haku, ja se on siinä :oDD Jos olisi hajuakaan, miten finanssi maailma toimii, kuka omistaa esim. finanssi valvonnan yms. voisi edes vähän päästä kärryille mistä vastustus johtuu. OC astuu niin isoille varpaille, että vastustus on kova. Mitä kovempaa on vastustus, sitä kovempi pelko OC:sta on. Olisin erittäin huolestunut, mikäli missään ei OC:ta vastuttettaisi, se ei silloin olisi edes vastustamisen arvoinen! Jos ette vaivaudu etsimään tietoa oikeista paikoista, vaan "luukutatte lehmän eteen vietäviä", tulette myöhemmin pahoittamaan mielenne.

Anonyymi kirjoitti...

Autovero maksetaan niin kuin verottaja sen verottaa auton maahan tuonnissa. Ei eroa maksoinko OneCoineilla vai oravannahoilla! Tämä ei siis tarkoita, että OneCoin on valettta!

Missä pyörii isot rahat, sinne yrittää kaiken maailman huijaritkin. Aivan kuten joka paikassa, maailman laajuisesti. Dealshakerissa oli erään kiinalaisen yrittämä autohuijaus, jonka yhtiö huomasi, sulki järjestelmästä, varoitti ostajia huijaus yrityksistä, opasti ostajia ilmiantamaan huijarit, opasti kuinka toimia jos epäilee tulleensa huijatuksi, palautti kolikot ostajalle. Ostaja ei menettänyt PENNIÄKÄÄN!!!!! Erittäin vastuullista ja esimerkillistä toimintaa yhtiöltä! Tämä ei siis tarkoita, OneCoin on valetta!

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Ei ollut mur...


Uutinen ei ollut murosta alunperin edes lähtöisin, joten mitä horiset.
Kerropa mitkä on ne oikeat paikat etsiä tietoa?
Onecoin ei ole uhka finanssimaailmalle. Eikä ole mitään muuta vastustusta kuin se, että monet yrittävät pitää vain tietämättömät erossa moisesta huijauksesta. Kummasti mikään media ei ole noteeranut Onecoinia paitsi niissä uutisissa joissa epäillään toiminnan olevan laiton pyramidipeli. Eikä olematonta lohkoketjua markkinoiva yritys voi olla uhka millekään yritykselle.

Kerropa mihin kysymyksiin Macaon tilaisuus antoi vastauksen? Ei mihinkään.
Se herätti vain tukun uusia kysymyksiä.
- Miksei whitepaperia julkaistukaan kuten oli luvattu?
No, huomenna Karin workshopissa sen yli voikin sitten hypätä pelkällä olan kohautuksella.
- Miksei Pablo ollutkaan paikalla vaikka Rujan piti siirtyä syrjään?
- Miksi valittiin uusi CEO (tosin Onecoinin puolelle)?
- Miksi maailmanmatkaaja ja kotimaaneräretkeilijä ex-maajohtaja Vuorinen oli näkyvästi esillä Macaossa muttei vastaa enää tiedusteluihin?
- Missä oli Juha P?
- jne, jne

SB kirjoitti...

Minua vähän aina naurattaa näiden OC:n globaalien maailmakiertueiden jälkeen, kun luen mitä siellä on oikeasti kerrottu. Rujan ja Karin auktoriteettia ei kyseenalaisteta mutta kovin oli väsynyttä läpsyttelyä Karin puheen aikana. Karin piti parikin kertaa koittaa saada yleisöstä ääntä ja epäilipä jopa tulkin tehneen jonkun käännösvirheen kun kasa ei kohahtanut. Paikkoja oli taas tyhjänä kasapäin, liekö ostetut osallistujat jättäneet tulemasta tai sitten oli muuta tekemistä kuin ryhtyä miljonääriksi Macaolla. Vaikeaa se onkin nyt kun kolikoita ei voi myydä. Löysässä hirressä on varmaan kiva kekkua kun ei tiedä saako rahojaan ikinä pois.

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Autovero maksetaan niin kuin verottaja sen verottaa auton maahan tuonnissa. Ei eroa maksoinko OneCoineilla vai oravannahoilla! Tämä ei siis tarkoita, että OneCoin on valettta!


Voiko autoveron maksaa Onecoineilla? Missä maassa?

Missä pyörii isot rahat, sinne yrittää kaiken maailman huijaritkin.

Totta. Jos tietää yhtää mitä myynnissä olleiden kulutuspakettien hinnat ovat olleet voi päätellä, että "OC-bisneksessä" on liikkunut miljoonia ja taas miljoonia. Yksistään OC:n ilmoittamalle Bitcoin tilille on siirretty varoja 2537747€. Tosiaan, suuret rahat vetävät helposti hämärämiehiä puoleensa.

Dealshakerissa oli erään kiinalaisen yrittämä autohuijaus, jonka yhtiö huomasi, sulki järjestelmästä, varoitti ostajia huijaus yrityksistä, opasti ostajia ilmiantamaan huijarit, opasti kuinka toimia jos epäilee tulleensa huijatuksi, palautti kolikot ostajalle. Ostaja ei menettänyt PENNIÄKÄÄN!!!!!

Totta, mutta yritys suojeli omia varojaan, koska tämä "autokauppias" oli keksinyt keinon ottaa rahaa ulos Rujan lompakon ohi. Ei kai kukaan huijari nyt itseään anna huijata joten hommalle piti pistää stoppi. Ja nyt sinä sanot, että Ruja ei ole huijari eikö vain? Mites ne meriitit sieltä lakiopinnoista, "vuoden bisnesnainen titteli" tai ostettu kolumni siinä talouslehdessä. Siihenkö sinä luotat.
Muutenkin ostaminen Onecoineilla piti olla niin helppoa, klik vaan. Nyt pitää maksaa kolikoilla ja euroilla ja saman tuotteen saisi kuitenkin halvemmalla ja kotiin tuotuna ihan muualta kuin DS:sta. Missä muuten on se MAB. Sehän piti mullistaa kaupankäynti ja verkostoituminen. Uutta silmänlumetta vaan pykätään, että aivopestyt seuraajat unohtavat edelliset lupaukset.

Anonyymi kirjoitti...

Toiset näin....

http://ftreporter.com/the-mass-market-cryptocurrency-aspiration/

Anonyymi kirjoitti...

The OneCoin approach has captured the attention of experts like Mr Peter Elofusim, who in his interview explains the advantages of know-your-customer functionality in more detail: “Onecoin has put in place measures to mitigate the shortcomings of Bitcoin. First of all, from day one before you can acquire OneCoin, you must first of all fill out the KYC and supply your biodata. Unlike Bitcoin, in OneCoin, everybody enters their mining pool, so you don’t need to be technology or IT savvy. Onecoin is at the initial stage of creation and it will go public around 2018. So, the opportunity to recreate the kind of wealth that was witnessed in Bitcoin exists in Onecoin.”

Claiming to have nearly 3 million users, OneCoin seems to have the biggest user base compared to Bitcoin’s 1 million users (not wallets). It’s geographically distributed almost in all countries, with a strong presence in emerging markets. The most striking difference between it and the other virtual currencies is its structured approach to business with constant roll out of new products and services as seen in the OneCoin ecosystem on the company site. With 120B coins that can be mined and the right strategy, OneCoin has a good chance not only to capture but also to keep its place as the biggest cryptocurrency.

SB kirjoitti...

Kriittisyyttä nyt. Sivusto on aikamoinen valeuutisten lähde.
Domainin omistajan tiedotkin on piilotettu Domain Protection Services, Inc. taakse.

Anonyymi kirjoitti...

:oDDDDDDDDDD ai nytkö sitä aletaan kriittisyyttä kaipaamaan :oDDDDDDDDDDDD murobbbbsss.....

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
ai nytkö sitä aletaan kriittisyyttä kaipaamaan


Onecoin ja sen karavaanikumppanit väittävät, että heidän "bisnestä" mustamaalataan foorumeilla ja muualla. Mitä tuollaisten valeuutisten julkaisu sitten osoittaa? Tietenkään minkään positiivisesti kirjoitetun nettiartikkelin lähteitä ei haluta tarkistaa. Samanlainen lauma tuota lukee kuin oli kuuntelemassa KW:n ilonpitoa tästä erinomaisesta valkoisesta paperista. Hyvä, että kaksi kuulijaa taputti. Siellä taisi kuitenkin muutamat kokea hieman myötähäpeää moisesta paperista :)

En yhtään ihmettelisi vaikka ko. sivuston sisältö tulisi suoraan sylttytehtaalta eli Rujan näppäimistöltä.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen sivusta seurannut tätä mielenkiintoista keskustelua. Niin, mikä olisi sivusto, joka olisi täysin puolueeton?
Bitcoinistien sivustot ovat aika jyrkkiä. Tietäisikö Tankkeri?

Anonyymi kirjoitti...

"Uutinen ei ollut murosta alunperin edes lähtöisin, joten mitä horiset.
Kerropa mitkä on ne oikeat paikat etsiä tietoa?"

Sebu kerroppa, mistä "luotettavasta" lähteestä tietosi oli peräisin, joka kuitenkin oli perätön?
Kerroppa sinä viisampana "mitkä on ne oikeat paikat etsiä tietoa"?
Itse ainakin olet tätä muilta vailla, joten kerro nyt ihmeessä meillekkin!

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Minäkin olen sivusta seurannut tätä mielenkiintoista keskustelua. Niin, mikä olisi sivusto, joka olisi täysin puolueeton?


Puolueetonta uutista saadaan odottaa siihen asti, että Ruja kutsuu puolueettomat ja riippumattomat journalistit sinne Sofian palvelinsaliin katsomaan lohkoketjua. Lienee kai selvää, että kyseistä kutsua saa odotella aika kauan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Tankkeri voi vastata kysymykseen? Mistä luotettavasta lähteistä sinä ammennat suuren viisautesi, vai hatustako vetelet?

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Eikö Tankkeri voi vastata kysymykseen? Mistä luotettavasta lähteistä sinä ammennat suuren viisautesi, vai hatustako vetelet?


Oma päättelykyky. Sitähän yhtiökin ja IMAt on suositelleet käytettävän. Ei uskota mitä tahansa, päätellään itse ja otetaan asioista itse selvää. Jossain minulle tuntemattomalla verkkosivustolla oleva tieto voi ihan hyvin olla väärennetty. Uutinen tai "uutinen" voi olla kirjoitettu vain saaden toiminnan näyttämään ulospäin joltakin muulta mitä se itseasiassa onkaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Sijoitin pari tonnia onecoiniin. Tämän jälkeen olen vain odotellut. En ole laittanut lisää euroakaan, enkä ole saanut euroakaan onecoinilta, eli en ole hommannut yhtään kaveria mukaan. Nyt ostin dealshakersistä uuden x6 bemarin onecoineilla. Laskin, että olisin voinut ostaa parikymmentä samanlaista autoa onecoineillani"
Aa että ja jetsulleen näin, sanoisi Murosen Kari. "Parin tonnin" koulutuspaketti ostettuna heti etunenässä ensimmäisten joukossa olisi tuottanut Bangkokin Rujautus huomioon ottaen noin 16 000 OneCoinia. Niillä olisi saanut puolitoista bemaria.
Anonyymin puheissa nyt vahvasti paska haisee ja balalaikka soi.

"First of all, from day one before you can acquire OneCoin, you must first of all fill out the KYC and supply your biodata."

Tuokin on kyllä täyttä fuulaa. Todistettavasti "koulutuspaketin" on voinut ostaa ilman KYC, saada tokenit ilman KYC, louhia tokenit ilman KYC, saada OneCoinit ilman KYC ja sokerina pohjalla vielä käyttää ne kolikot DealShakerissa kupongin ostoon - ilman KYC.
Eli näin ollen huumeparoni voi niillä huumerahoillaan ostaa koulutuspaketin ja maksaa OneCoineilla terroristille DealShakerissa ilman että missään välissä tarvitsee olla KYC-tietoja täytettynä.

(Mitä se terroristi tekee saamillaan OneCoineilla, sitä en tiedä. Ehkä hän ostaa terveysinstrumentin, se maksaa maltilliset 16 666 ONE tai Rujan ilmoittamalla kurssilla 162 493 EUR. Hieman kallis laite mielihyvän tuottoon mutta kun halpaa ja hyvää ei liene keksittykään?)

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs tyyppi se suomalainen oli joka ruotsista asti tuli tätä kusetusta lisäämään,piti noita herätyskokouksia??? En muista nimeä mutta olisi asioita selvittämättä,muistaako tai tietääkö kukaan?

Blogger kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Blogger kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.