Hesarin mielipideosastolla kolmen pojan isä Olli Aaltonen ilmaisi huolensa liikaa pelaavien poikien tulevaisuudesta. "Pelipojista tulee äijäteinejä, joita tyttöjen pitäisi elättää, jos haluavat perustaa perheen. Tällainen tohvelisankari on huono isän malli". (Pelaaminen vie fyysisen kunnon ja tekee pojista alisuorittajia).
Erityisesti Aaltonen on huolissaan poikien vähäisestä liikkumisesta, joka kostautuu myöhemmin aikuisiällä fyysisinä vaivoina. Eivätkä väkivaltaiset pelit muutenkaan opeta oikeita käyttäytymismalleja. Missä määrin poikien heikkenevät oppimistulokset ovat liiallisen pelaamisen seurausta, kysyn itse.
Vanhemmat ovat aina olleet huolissaan siitä, miten uudet keksinnöt (pop-musiikki, sarjakuvat, televisio ym) pilaavat nuorison. Nuoret muistuttavat, että mikä tahansa harrastus on haitaksi, jos sitä tekee liikaa. Onko lopulta eroa sillä, pelaako nuori mies NHL-kiekkopeliä PC:llä vai luisteleeko hän kaiket päivät kaukalossa? Liika on liikaa. Jopa postimerkkeilyä voi harrastaa liikaa (kai?).
Näissä kysymyksissä jokainen nojaa omaan kokemuspiiriinsä. Jos omat ja sukulaisten lapset pelaavat koneella, mutta huolehtivat silti koulusta, kunnostaan ja aikuiseksi kasvamiseen tarvittavista hankalistakin kokemuksista, kaikki on ihan OK.
Mutta valitettavasti on paljon heitäkin, jotka uppoutuvat virtuaalimaailmaan ja pakenevat arjen ongelmia. Vanhemmat eivät useinkaan osaa arvioida pelaamisen määrää tai rajoittaa sitä. Osa ajattelee, että pelatessa on ainakin pois pahanteosta ja että samalla oppii käyttämään tietotekniikkaa. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.
Miksi liika pelaaminen sitten on haitallisempaa kuin liika jääkiekkoilu tai postimerkkeily. Ensinnäkin pelit ja niiden tuottamat nopeat ärsykkeet koukuttavat helposti. Pelejä jopa ihannoidaan ja kehutaan niiden koukuttavuuden perusteella, koska se hyödyttää alan teollisuutta. Toisaalta nautintoaineita säädellään tarkasti ja käyttöä jopa kriminalisoidaan niiden terveyshaittojen ja koukuttavuuden vuoksi.
Onko psykologinen koukuttaminen vaarattomampaa kuin kemiallinen koukuttaminen? Jälkimmäisen vaikutukset on helpompi nähdä, mutta pelien ja älypuhelinten mahdolliset haitat näkyvät äijäteineissä vasta 10-20 vuoden päästä. Psykologisia haittoja on silloinkin vaikea mitata. Mikä on esimerkiksi tietokoneessa autolla kaahaamisen vaikutus todelliseen liikennekäyttäytymiseen sitten joskus myöhemmin? Siirtyvätkö auto- ja sotapeleistä opitut käyttäytymismallit arkielämään? Entä peleissä opitut sovinistiset asenteet?
Jos pelaa liikaa NHL-peliä tietokoneella, on vaara päätyä äijäteiniksi ja peräkammarin pojaksi. Jos pelaa liikaa kaukalossa, on mahdollisuus päästä NHL-liigaan ja missien puolisoksi. Onhan siinä aika iso ero.
Sitten on vielä yksi ero: fyysinen maailma asettaa aina luonnollisia rajoja. Hallivuoroja on rajallisesti, ulkona voi pelata vain osan vuodesta, kukaan ei jaksa pelata monta tuntia oikeaa kiekkoa. Tietokoneella mitään rajoja ei ole. Uusia kenttiä, vastustajia ja haasteita riittää loputtomasti. Ihmisen psyyke ei ole sopeutunut rajattoman tarjonnan maailmaan.
Joten olen pitkälti samaa mieltä Olli Aaltosen kanssa: tietokonepelit eivät itsessään ole pahasta, mutta niitä ei myöskään voi verrata jääkiekkoon tai postimerkkeilyyn.
PS. Tuo äijäteini taitaa olla uudissana, ei löydy Googlesta ennen tätä päivää. Kerrassaan mainio keksintö, vinkiksi Kotukselle kun valitsevat kuukauden sanaa.
Erityisesti Aaltonen on huolissaan poikien vähäisestä liikkumisesta, joka kostautuu myöhemmin aikuisiällä fyysisinä vaivoina. Eivätkä väkivaltaiset pelit muutenkaan opeta oikeita käyttäytymismalleja. Missä määrin poikien heikkenevät oppimistulokset ovat liiallisen pelaamisen seurausta, kysyn itse.
Vanhemmat ovat aina olleet huolissaan siitä, miten uudet keksinnöt (pop-musiikki, sarjakuvat, televisio ym) pilaavat nuorison. Nuoret muistuttavat, että mikä tahansa harrastus on haitaksi, jos sitä tekee liikaa. Onko lopulta eroa sillä, pelaako nuori mies NHL-kiekkopeliä PC:llä vai luisteleeko hän kaiket päivät kaukalossa? Liika on liikaa. Jopa postimerkkeilyä voi harrastaa liikaa (kai?).
Näissä kysymyksissä jokainen nojaa omaan kokemuspiiriinsä. Jos omat ja sukulaisten lapset pelaavat koneella, mutta huolehtivat silti koulusta, kunnostaan ja aikuiseksi kasvamiseen tarvittavista hankalistakin kokemuksista, kaikki on ihan OK.
Mutta valitettavasti on paljon heitäkin, jotka uppoutuvat virtuaalimaailmaan ja pakenevat arjen ongelmia. Vanhemmat eivät useinkaan osaa arvioida pelaamisen määrää tai rajoittaa sitä. Osa ajattelee, että pelatessa on ainakin pois pahanteosta ja että samalla oppii käyttämään tietotekniikkaa. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.
Miksi liika pelaaminen sitten on haitallisempaa kuin liika jääkiekkoilu tai postimerkkeily. Ensinnäkin pelit ja niiden tuottamat nopeat ärsykkeet koukuttavat helposti. Pelejä jopa ihannoidaan ja kehutaan niiden koukuttavuuden perusteella, koska se hyödyttää alan teollisuutta. Toisaalta nautintoaineita säädellään tarkasti ja käyttöä jopa kriminalisoidaan niiden terveyshaittojen ja koukuttavuuden vuoksi.
Onko psykologinen koukuttaminen vaarattomampaa kuin kemiallinen koukuttaminen? Jälkimmäisen vaikutukset on helpompi nähdä, mutta pelien ja älypuhelinten mahdolliset haitat näkyvät äijäteineissä vasta 10-20 vuoden päästä. Psykologisia haittoja on silloinkin vaikea mitata. Mikä on esimerkiksi tietokoneessa autolla kaahaamisen vaikutus todelliseen liikennekäyttäytymiseen sitten joskus myöhemmin? Siirtyvätkö auto- ja sotapeleistä opitut käyttäytymismallit arkielämään? Entä peleissä opitut sovinistiset asenteet?
Jos pelaa liikaa NHL-peliä tietokoneella, on vaara päätyä äijäteiniksi ja peräkammarin pojaksi. Jos pelaa liikaa kaukalossa, on mahdollisuus päästä NHL-liigaan ja missien puolisoksi. Onhan siinä aika iso ero.
Sitten on vielä yksi ero: fyysinen maailma asettaa aina luonnollisia rajoja. Hallivuoroja on rajallisesti, ulkona voi pelata vain osan vuodesta, kukaan ei jaksa pelata monta tuntia oikeaa kiekkoa. Tietokoneella mitään rajoja ei ole. Uusia kenttiä, vastustajia ja haasteita riittää loputtomasti. Ihmisen psyyke ei ole sopeutunut rajattoman tarjonnan maailmaan.
Joten olen pitkälti samaa mieltä Olli Aaltosen kanssa: tietokonepelit eivät itsessään ole pahasta, mutta niitä ei myöskään voi verrata jääkiekkoon tai postimerkkeilyyn.
PS. Tuo äijäteini taitaa olla uudissana, ei löydy Googlesta ennen tätä päivää. Kerrassaan mainio keksintö, vinkiksi Kotukselle kun valitsevat kuukauden sanaa.
6 kommenttia:
Jääkiekko ja tietokonepelit ovat itseasiassa samanlaisia harrastuksia. Molemmat tapahtuvat hyvin rajoitetussa maailmassa.
Erikoinen on Aaltosen käsitys siitä, että väkivaltapelit olisi poikien ongelma. Monet pojat ovat kiinnostuneet Änäristä ja Formula- tai rekkasimulaattoreista. Tytöillä ei samanlaista, nörttimäistä kiinnostusta ole, ja uskoisin että he pelaavat enemmän sotapelejä.
Äijäteini lienee se sama tyyppi kuin peräkammarin poika, joten eipä mikään uusi keksintö tuo sana /käsite.
Käsite on vanha mutta sana on uusi ja tuore. Eikä niitä peräkammareita tai uuninpankoja enää olekaan.
Jos pelaa liikaa NHL-peliä tietokoneella, on vaara päätyä äijäteiniksi ja peräkammarin pojaksi. Jos pelaa liikaa kaukalossa, on mahdollisuus päästä NHL-liigaan ja missien puolisoksi.
Tai käännettynä, jos pelaa liikaa tietokoneella, on mahdollista päästä ammattilaiseSports-liigoihin ja tienata räävittömästi rahaa. Jos pelaa liikaa kaukalossa, on vaara päätyä nuoruuttaan haikailevaksi vanhapojaksi lähiöbaariin.
Suunnilleen yhtä kovat todennäköisyydet satunnaisella Hervantalaisella D-junnulla tai satunnaisella Hervantalaisella klaaniräiskijällä.
Ihmistä vahvempi "tekoäly" on - jokatapauksessa - jo hyvinkin nopeasti elämän realiteetti. Nuoret oppivat jo pienestä, että tekoäly osaa paljon ja pystyy luomaan elämää. Tällä hetkellä elämme tekoälyn voimistumisen kulta aikaa. Tekoälyn "teko" loppuu aikanaan ja siitä tulee osa todellisuutemme tosiolevaista kudosta.
Teini -ikäiset tarvitsevat tietää rajan nautintojen ja opiskelujen välillä. On vanhempien vastuu kouluttaa lapsiaan.
Lähetä kommentti