Uhkana äijäteini - pelaavatko pojat liikaa?

Hesarin mielipideosastolla kolmen pojan isä Olli Aaltonen ilmaisi huolensa liikaa pelaavien poikien tulevaisuudesta. "Pelipojista tulee äijäteinejä, joita tyttöjen pitäisi elättää, jos haluavat perustaa perheen. Tällainen tohvelisankari on huono isän malli". (Pelaaminen vie fyysisen kunnon ja tekee pojista alisuorittajia).

Erityisesti Aaltonen on huolissaan poikien vähäisestä liikkumisesta, joka kostautuu myöhemmin aikuisiällä fyysisinä vaivoina. Eivätkä väkivaltaiset pelit muutenkaan opeta oikeita käyttäytymismalleja. Missä määrin poikien heikkenevät oppimistulokset ovat liiallisen pelaamisen seurausta, kysyn itse.

Vanhemmat ovat aina olleet huolissaan siitä, miten uudet keksinnöt (pop-musiikki, sarjakuvat, televisio ym) pilaavat nuorison. Nuoret muistuttavat, että mikä tahansa harrastus on haitaksi, jos sitä tekee liikaa. Onko lopulta eroa sillä, pelaako nuori mies NHL-kiekkopeliä PC:llä vai luisteleeko hän kaiket päivät kaukalossa? Liika on liikaa. Jopa postimerkkeilyä voi harrastaa liikaa (kai?).

Näissä kysymyksissä jokainen nojaa omaan kokemuspiiriinsä. Jos omat ja sukulaisten lapset pelaavat koneella, mutta huolehtivat silti koulusta, kunnostaan ja aikuiseksi kasvamiseen tarvittavista hankalistakin kokemuksista, kaikki on ihan OK.

Mutta valitettavasti on paljon heitäkin, jotka uppoutuvat virtuaalimaailmaan ja pakenevat arjen ongelmia. Vanhemmat eivät useinkaan osaa arvioida pelaamisen määrää tai rajoittaa sitä. Osa ajattelee, että pelatessa on ainakin pois pahanteosta ja että samalla oppii käyttämään tietotekniikkaa. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Miksi liika pelaaminen sitten on haitallisempaa kuin liika jääkiekkoilu tai postimerkkeily. Ensinnäkin pelit ja niiden tuottamat nopeat ärsykkeet koukuttavat helposti. Pelejä jopa ihannoidaan ja kehutaan niiden koukuttavuuden perusteella, koska se hyödyttää alan teollisuutta. Toisaalta nautintoaineita säädellään tarkasti ja käyttöä jopa kriminalisoidaan niiden terveyshaittojen ja koukuttavuuden vuoksi.

Onko psykologinen koukuttaminen vaarattomampaa kuin kemiallinen koukuttaminen? Jälkimmäisen vaikutukset on helpompi nähdä, mutta pelien ja älypuhelinten mahdolliset haitat näkyvät äijäteineissä vasta 10-20 vuoden päästä. Psykologisia haittoja on silloinkin vaikea mitata. Mikä on esimerkiksi tietokoneessa autolla kaahaamisen vaikutus todelliseen liikennekäyttäytymiseen sitten joskus myöhemmin? Siirtyvätkö auto- ja sotapeleistä opitut käyttäytymismallit arkielämään? Entä peleissä opitut sovinistiset asenteet?

Jos pelaa liikaa NHL-peliä tietokoneella, on vaara päätyä äijäteiniksi ja peräkammarin pojaksi. Jos pelaa liikaa kaukalossa, on mahdollisuus päästä NHL-liigaan ja missien puolisoksi. Onhan siinä aika iso ero.

Sitten on vielä yksi ero: fyysinen maailma asettaa aina luonnollisia rajoja. Hallivuoroja on rajallisesti, ulkona voi pelata vain osan vuodesta, kukaan ei jaksa pelata monta tuntia oikeaa kiekkoa. Tietokoneella mitään rajoja ei ole. Uusia kenttiä, vastustajia ja haasteita riittää loputtomasti. Ihmisen psyyke ei ole sopeutunut rajattoman tarjonnan maailmaan.

Joten olen pitkälti samaa mieltä Olli Aaltosen kanssa: tietokonepelit eivät itsessään ole pahasta, mutta niitä ei myöskään voi verrata jääkiekkoon tai postimerkkeilyyn.

PS. Tuo äijäteini taitaa olla uudissana, ei löydy Googlesta ennen tätä päivää. Kerrassaan mainio keksintö, vinkiksi Kotukselle kun valitsevat kuukauden sanaa. 

Ovatko tietokonepelit kulttuuria?

Jyrki Kasvi vaatii It-viikon kolumnissa, että pelit pitäisi nähdä samanlaisina kulttuuriteoksina kuin kirjat, musiikki ja elokuvat. Samalla, kun Suomi tukee miljoonilla euroilla kotimaista elokuvaa ja muuta kulttuurivientiä, peliala on saanut pärjätä omillaan.

Mutta ovatko tietokonepelit kulttuuria? Ovatko ne taidetta?

Vielä sata vuotta sitten taide ja kulttuuri oli helppo määritellä. Tämän päivän maailmassa rajanveto kaupallisen tuotteen ja taiteen välillä on paljon vaikeampaa. Ovatko Madonnan levyt ja konsertit kulttuuria vai silkkaa bisnestä? Onko Kiasmassa näytettävä video tai performanssi taidetta? Entä Euroviisut?

Kotimaista elokuvaa, musiikkia ja kirjallisuutta tuetaan riippumatta siitä, onko sen taustalla taiteellisia vai yksinomaan kaupallisia motiiveja. Varsinkin vientimarkkinoita varten kulttuuri pyritään tuotteistamaan ja kaupallistamaan mahdollisimman pitkälle, eikä siinä nähdä mitään pahaa. Kyse ei ole pelkästä kulttuurista vaan kulttuuriteollisuudesta.

Jos kulttuurin kriteerinä on luovan työn vaatimus, tietokonepelit täyttävät sen kevyesti. Pelien äänimaisemat, pelihahmot, grafiikat, tarina ja juoni vaativat suurta luovaa panosta. Kiasman näyttelyssä roikkuva taideteos voi olla pelkkä värillinen läiskä keskellä kangasta, joka on luultavasti syntynyt muutamassa minuutissa. Siihen verrattuna pelit ovat varmasti taidetta.

Jyrki Kasvi tunnetaan innokkaana tietokonepelien harrastajana. Itse en pelaa lainkaan. Siksi näkökulmani peleihin on erilainen. Tietokonepeli on ennen kaikkea tuote, jonka tarkoitus on käydä kaupaksi ja saada ostaja tekemään sillä jotain. Peliä, jossa pyritään ampumaan zombeja tai pelastamaan maapallo alienien hyökkäykseltä, on vaikea nähdä kulttuurina.

Pelit ovat ajanvietettä. Mutta niin on suurin osa muustakin kulttuurista. Itse kuuntelen oopperaa ja klassista musiikkia. Tämän päivän maailmassa sitä pidetään taiteena, suorastaan korkeakulttuurina, mutta glorifiointi on syntynyt vasta 1900-luvulla. Sitä ennen musiikki oli vain yläluokan ajanvietettä.

Jotta tietokonepeli toimisi, se vaatii luovaa suunnittelua. Tässä suhteessa peli on kuin teollinen muotoilu: sitä tarvitaan, jotta tuotteesta tulisi toimiva ja miellyttävä käyttää. Luovuus ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Ristinollaa tai pasianssia voi pelata tietokoneella, mutta se ei ole kulttuuria. Ristinolla on kuin peltimuki, joka toimii kyllä juoma-astiana, mutta ei ole design-suunnittelijaa nähnytkään.

Pelien ja kulttuurin eroista on vaikea saada otetta, koska käsitteet ovat epämääräisiä ja rajoja on mahdotonta vetää. Rajat tulevat lähinnä historiasta. Kirjat, musiikki ja elokuvat lasketaan kulttuuriksi, koska niitä on ollut yli sadan vuoden ajan.

Tietokonepelien kulttuurihistoria alkaa vasta 1980-luvulta, jolloin Vic-20 ja Commodore 64 mullistivat simppelien tv-pelien markkinat. Ehkä 50 vuoden päästä pidämme itsestään selvänä, että tietokonepelit ovat kulttuuria ja taidetta. Ehkä jokainen moderni taideteos sisältää silloin pienen pelin ja jokainen peli pienen taideteoksen?

Yksi merkittävä ero pelien ja muun kulttuurin välillä on: peliteollisuus kuuluu TEMin alaisuuteen, muu kulttuuri opetusministeriöön. Pelejä ja musiikkia säätelevät tekijänoikeudet ovat aivan erilaisia - lainsäädännössä pelit lasketaan työkaluiksi siinä missä Linux, Windows tai Excel. Niitä ei saa kopioida edes yksityiseen käyttöön. Perinteistä kulttuurisisältöä saa.

Olisi korkea aika tunnustaa, että kaikenlainen kulttuuri on kaupallista ja siten TEMin heiniä. Tähän asti kulttuuripiirit ovat kuitenkin jyrkästi torjuneet ajatuksen tekijänoikeusteollisuuden siirtämisestä TEMin alaisuuteen.

Onko jalkapallo tai jääkiekko kulttuuria? Tuskin. Miksi ne sitten kuuluvat kulttuuriministeriön alaisuuteen mutta tietokonepelit eivät?

Uutena tulokkaana peliteollisuus on saanut pärjätä lähes omillaan. Tukea on tullut lähinnä tutkimuksen ja koulutuksen muodossa. Ludologiaa eli pelitutkimusta harjoitetaan mm. Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriossa sekä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Onhan sekin jotain.

Ehkä valtion tuki ei olekaan se juttu. Ehkä suomalainen peliosaaminen on menestynyt kansainvälisesti juuri siksi, ettei sitä ole tuettu. Pelintekijät tuskin kaipaavat arvonimiä tai mitaleja - kansainvälinen menestys on heille riittävä palkinto osaamisesta ja hyvin tehdystä työstä.

Metsästys hyvä harrastus - tietokonepelit ei?

Päivän Ilta-Sanomissa siteerataan sisäministeri Anne Holmlundia, joka puolusti EU:ssa Suomen halua sallia aseiden osto jo 15-vuotiaille. "Metsästys on hyvä harrastus", hän sanoi.

Millähän vuosisadalla ministeri Holmlund mahtaa elää? Se, että 15-vuotiaat kulkevat metsässä tappamassa "harrastuksena" eläimiä, ei ole 2000-lukua. Mahtaa siinä Keski-Euroopan maita ihmetyttää Suomen touhut.

Tapana on myös päivitellä nuorten tietokonepelaamista. Sitä pidetään huonona ajankäyttönä. Onko ministerin mielestä eläinten tappaminen tosiaan parempi harrastus nuorelle?

Ei taida tästä maasta tulla tietoyhteiskuntaa, vaikka miten nopea laajakaista vedettäisiin koko Suomeen.