keskiviikko 31. elokuuta 2016

Nokian visio oli kahdeksan vuotta edellä aikaansa - vai oliko sittenkään?

Toimistolla siivotessa käsiin osui Wired-lehden kansi, jonka olen joskus repinyt talteen. Ja hyvästä syystä: tämä kansi kuvaa Suomen historian loisteliainta aikaa:

Wired-lehti syyskuussa 1999.
"Netti taskuun", lupaa Nokian Jorma Ollila teknologialehden kannessa. "Kuinka Nokia katkaisee langat maailmasta", kertoo alaotsikko.

Valitettavasti lehti ei ole tallella, enkä voi tarkistaa, miten Nokia maailman tuolloin näki. Joka tapauksessa ajatus internetin tuomisesta taskuun oli 1990-luvulla huima visio, olivathan GSM-matkapuhelimet uusinta uutta ja vasta harvassa kodissa oli nettiyhteys -- sekin yleensä langallisen puhelinverkon kautta modeemilla soittaen.

Nokian visiosta tuli totta vasta vuonna 2007, kun Apple julkisti iPhonen. Se toi netin palveluineen kirjaimellisesti taskuun, vaikka siinä olikin aluksi vain 2G-yhteys (ja juuri sen vuoksi Nokian insinöörit eivät osanneet ottaa sitä vakavasti).

Nokian visio oli aivan oikea, mutta yhtiö ei pystynyt toteuttamaan sitä. Ja näin jälkikäteen on vaikea sanoa, mikä visio tuossa vaiheessa edes oli. Vuosituhannen vaihteessa Nokia panosti wap-palveluihin, jotka lienevät kaikilta jo armeliaasti unohtuneet. Niissä oli kyse tekstimuotoisesta, karsitusta internetistä, johon mentiin välipalvelinten kautta.

Nokia ymmärsi paremmin operaattoreita kuin internetiä. Se halusi pitää käyttäjät operaattorien ohjauksessa ja laskutuksessa. Elettiin aikaa, jolloin operaattorit vuolivat kultaa kalleilla datamaksuilla ja tekstiviesteillä (joiden kate oli noin 99 %). Nokian visiona oli luultavasti tämän maailman jatkaminen. Sama virhe tehtiin 2005, kun uskottiin videopalvelujen tulevan laitteeseen tekniikka edellä, ei puhtaana datasiirtona.

Paradoksaalisesti voi sanoa, että Nokian visio toteutui vastoin sen omia yrityksiä. Siksi maailman mullistaminen onnistui Applelta, joka lähti puhtaalta pöydältä ilman vanhaa painolastia.

Ja kiitos Applen, meillä kaikilla on tänään todellakin internet taskussa.

PS. Dow Jones -indeksi oli loppuvuonna 1999 noin 11 000 pistettä. Tänään se on 18 454. Kurssikehityksen ennustaminen on yhtä vaikeaa kuin tekniikan ennustaminen. 

15 kommenttia:

Tapz kirjoitti...

Nokian ongelma oli se, että joka asiaa lähestyttiin teknologia edellä. Esimerkiksi GPRS/wlan access pointit ovat oiva esimerkki tästä. Kun insinöörit pääsivät päättämään, niin käytettävyys unohdettiin kokonaan ja käyttäjälle lyötiin joka kerta yhteyttä muodostettaessa eteen lista, josta piti valita access point. Ikään kuin käyttäjä ymmärtäisi eron GPRS, MMS, WAP, WLAN yms. access pointtien välillä. Tuohon aikaan operaattoritkaan eivät pystyneet (osanneet?) lähettää asetuksia valmiiksi puhelimeen, vaan jokaisen käyttäjän piti käsin säätää access pointit kuntoon (joka operaattorilla vieläpä eri nimi samalle access pointille). Homma toimi toki paremmin maissa, joissa puhelimia myytiin kytkyllä vuosia ennen Suomea. Microsoftin Windows Mobile -laitteissa access pointit toimivat automaattisesti eli samalla tavalla, kuin nykyisissä älypuhelimissa jo pari vuotta ennen Nokiaa.

Markus kirjoitti...

Nokialla oli paljon muitakin ongelmia, kuin Access pointit. Nokialla oli "suomi-ongelma". Asiakkaat unohdettiin ihan kaikessa. Tehtiin vain kaiken maailman julistuksia ja härpäkkeitä, unohdettiin kuitenkin seurata trendejä ja sitä mitä asiakkaat haluaa.

En myöskään alleviivaa nokian tekniikan edistyneisyyttä. Radiotekniikassa olivat kyllä muita valmistajia edellä, tosin tuskin kovin kaukana ruotsalaiskilpailijasta Ericssonista. Muu luurin rauta, sekä kuoret oli yksiselitteisesti sontaa. Akkuongelmia oli jo "venttikympissä". Ikuiset näyttöruutuongelmat siitä eteenpäin. Joko ruudut meni rikki ennen aikojaan (5110/6110) tai sitten ruudut oli teknisesti viisi vuotta aikaansa jäljessä - verrattuna kilpailijoihin. Samsungilla oli polttavan kirkkaita näyttöruutuja tulitikkuaskin kokoisissa simpukkapuhelimissa, samaan aikaan nokialla oli hailukoita 4000 värisiä roskaruutuja "värikännyköissä".

Ensimmäisenä huomasin nokian takapajuisuuden lähes kaikessa, kun itsekin ostin ensimmäisen Windows mobile luurin. Oli Samsung Omnia 2. Ensimmäisenä silmiin pisti ruudun resoluutio ja kirkkaus. Se oli jo tuolloin 480 * 800 (252 ppi) 16 miljoonaa väriä OLED. Samoin juuri mainittu Access point-juttu. Samsung valitsi ensisijaisesti WLAN-verkon ja toissijaisesti kännykkäverkon. Tämä tapahtui siis automaattisesti. Kännykkä valitsi verkon! Ensimmäistä kertaa taskussa oli oikeasti Internet! Siis Windows puhelimen avulla. Mobile Explorer toimi ihan hienosti verrattuna symbianin roskaselaimiin. Samoin sähköpostit toimi kuin taikaa. Ei käsinsäätöä! Laittoi vain tunnarit ja tadaa! posti toimi! Ohjelmia vain käytettiin. Samsungin synkronointi Windows tietokoneeseen tapahtui simppelin kevyellä ohjelmalla... Ei siis hirveitä OVI-hässäköitä sun muuta pc-suite-sontaa...

Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan. Nokian kännykkä-käyttöjärjestelmät oli sontaa, mutta niin oli myöskin tietokone-ohjelmapuoli. Niin surkeita virityksiä. Oli mukamas musiikkikauppaa -muuten kuin DRM lukitsi RAHALLA OSTETUT biisit aina säännöllisin väliajoin ja musiikki piti ostaa uusiksi. Itselläni ei ole myöskään mitään käryä, koska musiikkikauppa yhtäkkiä lopetettiin, niin tai näin, sen muistan, että sisälle jäi jotain sata euroa rahaa sekä kaikki ne ostetut biisit!

Omnian jälkeen kuitenkin hairahduin takaisin nokia-leiriin. Ostin N8. Ensimmäisenä muuttui näyttöruutu huonommaksi... 360 * 640 (210 ppi). Noh ei resoluutiolla niin väliä ollutkaan kun se nettiselainkin muuttui taas kököksi hitaaksi roskaselaimeksi. Samoin rauta oli hidasta. Belle-päivityksen efektit sai koko luurin hyytymään käyttökelvottoman hitaaksi. Sinällään käyttiksen käytettävyys alkoi olla viimeinkin sitä oikeaa tasoa. Siis juuri ennen armonlaukausta! Sinällään N8 oli siis ihan hyvä luuri. Kamera oli ehdottomasti parhaimmistoa! tuolloin muilla valmistajilla ollut haisuakaan miten saadaan kännykkäkamera toimimaan edes auttavasti. N8 oli upea kamera. Myöhemmin muut valmistajat meni kameroidenkin kanssa ohi vasemmalta ja oikealta.

Myöhemmin ostin Lumia 930. Se oli jo sinne suuntaan! Windows puhelimen hyvät puolet nokian siihen aikaan maan mainioilla palveluilla. Paitsi, että palveluita alettiinkin pikkuhiljaa kursimaan pois. Ensin lähti nokia Tv myöhemmin fm-radiota myöten niin mixradiot kuin heren kartatkin... Windows Phone 8.1 oli jo erinomainen käyttis, kunnes luuri pilattiin Windows 10. Eli siis mikään ei muuttunut nokian ajoilta. Myydään ensin ihan mukiinmenevä valmis laite/kesken eräinen kyhäelmä JA tämän jälkeen se ensin mukiinmenevä valmis laite päivitetään pilalle. Samoin tietysti softakehittäjät heitti rukkaset naulaan microsoftin kanssa kun huomasi, että mikään ei muuttunut nokian ajoilta. Kun jokin käyttis tulee auttavasti valmiiksi, heitetään koko roska romukoppaan ja tehdään jokin keskeneräinen kyhäelmä - tietysti täysin eri standardein tilalle.

Markus kirjoitti...

Ainoa asia mikä nokialla toimi erinomaisesti aina kun minulla on nokian luureja ollut. Se oli se itse PUHELIN (ja tekstarit). Muilla valmistajilla tuntuu olevan kaiken maailman ongelmia juuri tämän osion kanssa. Joko erittäin kökkö käyttöliittymä tai sitten huonot kuuluvuudet/huono äänenlaatu/surkea softa. Kaikki muu nokialla olikin sitten kakkaa...

P.S. puhelinkäyttöjärjestelmistä vielä sen verran. Nokialla oli Series 40 kalenterissa vuosikymmen sitten erinomainen ominaisuus. Kun kontaktiin ilmoitti syntymäajan, series 40 kalenteri ilmoitti kalenterissa niin syntymäpäivän kuin _ikävuodet joita henkilö täyttää_..... Tätä ominaisuutta en ole nähnyt vuosikymmeneen nokian luureissa. Sitä ei koskaan saatu symbianiin. Eikä myöskään Windows luuriin...

Jopa siis näin yksinkertaista asiaa, mikä vuosikymmen sitten osattiin tehdä, ei enää yhtäkkiä koskaan luureihin saatu!

Markus kirjoitti...

Niin juu ... unohdin kirjoittaa miksi kuoret on sontaa. Monet näki varmasti niitä norsunluun valkoisia hienoja N-sarjan puhelimia eli esimerkiksi N70 tai N73... se norsunluuväri johtui siitä kun romuista irtosi maalit ihmisten taskuissa. Siis viidensadan euron hieno "multimediapuhelin" mistä IRTOAA MAALIT! Eli muropakettilelumuovia maalattuna... Ei siitä sen enempää.

Tapz kirjoitti...

Ensimmäisen HTC:n Window Mobile smartphonen (ei siis pocket pc) saaminen käsiin oli hämmentävä kokemus. Se oli puolet pienempi, kuin Nokian 6600, jossa oli lähes saman kokoinen näyttö (itseasiassa jopa hieman matalampi). 6600:ssa oli käsittämättömät muovipuskurit ympärillä ja se näytti aivan kumiveneeltä. S60:n käyttöliittymässä lisäksi tuhlattiin kolmasosa näytön pinta-alasta otsikkopalkkiin. Nokialla puhelinten design meni jotenkin ihan överiksi ja kokeiltiin mitä käsittämättömämpiä ulkomuotoja ja näppäinten järjestystä. Samaan aikaan puhelimen näppäimistö ja kuoret olivat laadultaan ja tuntumaltaan, kuin pääsiäismunan muovilelut.

Markus kirjoitti...

Minä muistan, kun ihastelin kaverin omistamaa samsungin simpukkapuhelinta. Taisi olla jokin E100 sarjan laite. Siinä oli ISO kirkas värinäyttö jossa oli isokokonen fontti, kaikesta tekstistä ja numeroista saisi vanha mummokin selvää. Puhelin oli kuitenkin itsessään pieni ja siro. Taskuun sopiva tukeva kapine. Pari vuotta myöhemmin nokia havahtui simpukkapuhelimiin. Muut valmistajat oli ollut trendin laidalla jo pari vuotta ja nokia tekee ekan trendiluurin, kun asiakkaat ovat jo kyllästyneet ja jokin muu trendi on tulossa. Nokian eka simpukkapuhelin oli 6101. Sen kansi oli yhtä isokokonen kuin samsungin koko puhelin oli paria vuotta aikasemmin. Laite oli ruma rohjo surkealla näyttöruudulla. Surkeita näyttöruutuja oli itse asiassa kaksi. Pinnalla oli eka surkea ruutu ja sisällä toinen hailukka ruutu, minkä pienestä fontista saanut mitään selvää. Samsungillahan oli ollut tuohon mennessä jo kymmeniä eri malleja ja kirkkaita yksivärisiä oled-ruutuja simpukan pintaruutuna (aina päällä). Mallin saranat oli myöskin rikkoutuvaa mallia, joten siinä kävi breaking badit aika tahattomastikin, huomasit hyvin nopeasti, että saippuakotelomuovilelu hajosi taskussa kahteen kappaleeseen. Noh kun muut valmistajat jo olivat luopumassa simpukkapuhelinvalmistuksesta, nokialtahan niitä alkoi tulla sitten jos jotakin viittäkymmentä eri sorttia muovilelua... Tämän jälkeen tulikin liukukansibuumi. Itsellänikin oli yksi metallinen hieno liukukansilelu 6700 Slide. Se oli hieno sen takia kun se oli METALLIA. Huono puoli oli väreilevä värisevä näyttö (edelleen hailukka roskanäyttö, mutta lisänä ilkeää "interlaced" väreilyä). Tätä eivät saaneet kolmella yrittämällä huollossa kuntoon ja luurin sai nakata vesilinnuille. Eniten nokian luureissa aina ihmetytti juuri nuo näyttöruudut. Mistä se firma aina löysi maapallon huonoimmat näyttöpaneelit. Muilla valmistajilla tosiaan oli kirkkaita 65 k-värisiä tai 16 m-värisiä näyttöjä. Nokia löytää samaan aikaan jostain postimerkin kokoisen surkean näytön. Siinä sitten esitellään hailukan taustakuvan päällä mustaa (harmaata) pienifonttista tekstiä. Tämän lisäksi sitten vielä ne kaikki kokeilut eri näppäimistöjen kanssa. Oli moni hukassa näiden lelujen kanssa.

Markus kirjoitti...

Ihastelin aikoinaan vuosituhannen alkupuolella kaverin Samsungin E100 sarjalaisen simpukkapuhelinta. Puhelin oli siro ja pieni. Mahtui farkkujen taskuun helposti. Sisällä oli ISO 65 k värinen näyttö. Teksti oli valtavan kokoista ja värit oli syvät ja terävät. Paria vuotta myöhemmin ihastelin Nokian 6101. Sitä ensimmäistä "trendi" simpukkapuhelinta, jonka julkistivat siinä vaiheessa kun trendi oli jo menossa ohi. Laite oli tuplasti pari vuotta aikaisempaa samsungia paksumpi. Pullea hirveä kapine. Muovit nirskui ja narskui ja myöhemmin ilmenikin myös saranaongelmia. Saranat yksinkertaisesti halkeili. Näyttöruudut oli molemmat hailukoita pieniä 4K värisiä näyttöjä missä musta (harmaa) pieni teksti upposi taustakuvan varjoon. Tämän jälkeen kun trendi jo meni ohi, nokialta tuli kuin tuutista viittäkymmentä erilaista simpukkapuhelinta, enemmän tai vähemmän hirveitä. Nokiassa en koskaan käsittänyt juuri tuota näyttöruutu-asiaa. Mistä se firma löysikin maailman surkeimmat näyttöruudut! Muilla valmistajilla oli vuosia aikaisemmin 65 k tai 16 m värisiä isoja teräviä värikkäitä ruutuja. Nokialla oli 4 k värisiä hailukoita roskaruutuja. Surkeita kosketusnäyttöjä. Yms. Mikään ihme, että iphone söi markkinat. Jo pelkästään kun katsoi kuinka värikäs ja kaunis käyttöliittymä siinä oli, vangitsi asiakkaat. Nokialla ne värit olisi ollut mitenkään mahdollisia kun ruudut olivat mitä olivat. Roskaa. Tähän päälle vielä surkeat näppäimistöasettelut ja surkeat kuorirakenteet, kaiken maailman luukut ja vivut... Nokian romahdus ei siis alkanut vuonna 2012... se alkoi jo vuonna 2002...

gustavus kirjoitti...

Lieneekö tämä artikkeli

http://www.wired.com/1999/09/nokia/

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jep, samalta näyttää. Kiitos linkistä.

Osmo kirjoitti...

IPhone ei syönyt markkinoita. Sen osuus älypuhelimista ei koskaan noussut yli 20-25 prosentin. Android oli se, joka kaatoi Nokian.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kyse ei ole markkinaosuuksista vaan alan johtajasta. Applesta tuli alan ylivoimainen johtaja, jota Android sitten yritti kopioida halvalla perässä. Ketään ei enää kiinnostanut, mitä Nokia teki, koska kaikki puhuivat vain iPhonen ominaisuuksista ja tulevista malleista (ja sen jälkeen iPadista).

ExNokian kirjoitti...

Kyse on siitä missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, sekä syystä ja seurauksesta. Suosittelen tätä: https://dominiescommunicate.wordpress.com/2014/10/06/nokia-history-chapter-3-who-should-we-blame-for-this/

Tapz kirjoitti...

Nokia myi älypuhelimia hyvällä katteella. Apple kaappasi kyseiset markkinat. Muille jäivät lähinnä halppisluurit, joilla kyllä saa markkinaosuuksia, muttei juurikaan tee rahaa. Ja iPhone-ilmiössä kyse ei niinkään ollut iPhonesta laitteena tai kosketusnäytöstä, vaan kokonaisuudesta, jossa laite ja sen ympärille rakennetut palvelut tukivat toisiaan ja käyttäjän tarpeita. Nokian kaikki palvelut olivat huonosti toimivia ja irrallisia toisistaan, puhelimista ja käyttäjistä. Nokialla eri asioita kehittivät eri yksiköt, jotka lähinnä kilpailivat keskenään, sen sijaan, että olisivat puhaltaneet yhteen hiileen. Nokian älypuhelimet olivat ulkoisesti ja sovelluksiltaan lähinnä kompromisseja ja kertoivat ketkä Nokian sisällä saivat äänensä parhaiten kuuluviin ja lobbasivat omia juttujaan parhaiten. Kokonaisuus ei ollut kenenkään hallussa.

Osmo kirjoitti...

Käyttäisi pikemminkin termiä suunnannäyttäjä kuin johtaja. Apple ei mitenkään voinut vallata koko markkinoita, joten muiden oli löydettävä sopiva järjestelmä. Ilman Androidia Symbian olisi hyvinkin voinut olla se. Nokia ei pitkään aikaan ollut suunnannäyttäjä. Simpukkapuhelimissa se peesasi muita, samoin muistaakseni koon ollessa merkittävä kilpailutekijä se oli myös perässä. Siirryttäessä ekosysteemeihin tämä ei enää toiminut. Symbian ei ole Android, vaikka kuinka näyttäisi siltä.

Nokia nimenomaan teki kaikenhintaisia puhelimia. Toki 2007 älypuhelimet kaikki olivat kalliita, mutta älypuhelinta ei pidä nähdä erillisenä tuotteena. Ihmiset siirtyivät älypuhelimiin, kun niiden hinta tuli sopivaksi. Kyllä nykyään esimerkiksi Samsungilla on kaiken hintaisia puhelimia aivan kuin Nokialla oli aikanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nokia kehitti myös "internet päätteitä" (vai miksi niitä kutsuivatkaan, nykyisin tab:ksi) ennen kuin niitä oli markkinoilla.

Olen nähnyt niiden protoja ja kyllähän ne melkoisen isoja ja rujoja olivat mutta olisivat pienentyneet kunhan projektia ei olisi lopetett kesken. Nokiahan ei itse kehittänyt kosketusnäyttöjä joten niiden osalta muiden armoilla joten vaikea tuottaistaa.

Kyllä nykyisissäkin "äly-puhelimissa" olisi vielä kehittämisen varaa esim. käytettävyydessä.
Se mikä näissä "äly-puhelin" markkinoissa ärsyttää on että laitteita myydään ominaisuus määrällä mutta EI TOIMIVUUDELLA esim. kuuluvuus (eri puhelimilla SUURIA eroja)