keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Seinillä on korvat -- tai ainakin televisioilla

Pari päivää sitten median uutiskynnyksen ylittivät Samsungin televisiot, jotka yhtiön oman ilmoituksen mukaan saattavat osana puheentunnistusta salakuunnella television lähellä käytyjä keskusteluja.

Ensi katsomalta tämä näyttää tyypilliseltä tapaukselta, jollaisia on viime aikoina ollut kymmeniä. Juristi on tehnyt työtään ja kirjoittanut käyttäjäsopimukseen yhtiön selustan turvaavia kohtia. Kun asiakas tai toimittaja ottavat ne kirjaimellisesti, kohu on valmis. Tässä tapauksessa taustalla on kuitenkin merkittävä ilmiö, johon on syytäkin havahtua.

Monissa laitteissa -- kuten televisioissa, autoissa, pelikonsoleissa, älypuhelimissa ja tietokoneissa -- on nykyään puheentunnistusominaisuuksia. Yleensä ne toimivat lähettämällä puhetta verkon yli palvelimelle tulkattavaksi. Näin menettelevät sekä Googlen että Nuancen (jota Samsungin televisiot käyttävät) palvelut.

Puheentunnistusta kiinnostaa vain laitteelle osoitetut komennot ("vaihda kanavaa"). Taustalla käytävä muu keskustelu on hälyä, joka pyritään suodattamaan pois, koska se häiritsee tunnistamista. Suodatus ei välttämättä onnistu 100-prosenttisesti, joten juristi oli kirjoittanut asiasta yhtiötä suojaavan kohdan käyttöehtoihin -- ja sai siitä aikaan kohun.

Kun kaikki toimii suunnitellusti, televisio kuuntelee ohjeita vain puheohjausnapin painamisen ajan. Riski siitä, että joku sanoisi taustalla jotain luottamuksellista, joka sitten päätyisi vääriin käsiin, on mitättömän pieni.

Mutta toimiiko kaikki niin kuin Samsung väittää? Onko mikrofoni varmasti pois päältä tv-katselun aikana? Voiko joku ulkopuolinen kytkeä sen salaa päälle?

Jos yksityisissä tiloissa on mikrofoneja, on vain ajan kysymys milloin viranomaiset alkavat vaatia oikeutta niiden käyttöön. Sitä odottaessa NSA ja kumppanit kuuntelevat mikrofoneja ilman lupiakin. Hongkongissa ollessaan Snowden väitti, että NSA pystyy jo nyt käyttämään mitä tahansa matkapuhelinta salakuuntelupäätteenä. Hän ei tosin vuotanut yhtään dokumentteja, joista tämä varmistuisi.

Televisioista on tullut tietokoneita, jolloin niistä paljastuu myös kyseenalaisia ominaisuuksia. Marraskuussa 2013 kerrottiin LG:n televisioiden keräävän tietoja katselusta sekä raportoivan usb-tikuilla olevat tiedostonimet Koreaan. Ja vuosi sitten Viestintävirasto varoitti Philips-televisioiden tietoturvaongelmista. Televisioiden web-kamerat ovat nekin herättäneet epäluuloja katsojissa.

Mitä enemmän puheohjattavia laitteita ympärillemme ilmestyy, sitä suuremmaksi kasvaa salakuuntelun riski. Seinillä ei ole enää korvia -- laitteilla on. Jotta voisimme olla turvallisin mielin, jokaisessa laitteessa pitäisi olla mekaaninen kytkin mikrofonin irrottamiseksi virtapiiristä. Jos ei käytä älyominaisuuksia, laitetta ei myöskään kannata kytkeä nettiin.

Menetetyt älyominaisuudet ovat pieni hinta siitä varmuudesta, jonka salakuuntelun torjuminen tuottaa.

Lisäys 25.2.2015: Näitä salakuuntelijoita riittää niin puhelimissa kuin Barbi-nukeissakin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jokaisessa laitteessa tulee ainakin olla varma keino irrottaa se langattomasta verkosta. Mielummin toki ostan sellaisia laitteita, jotka ylipäätään eivät yhdistä itseään langattomasti tai verkkopiuhan kanssa. Nettilaitteet erikseen ja televisiot & kodinkoneet erikseen.

Osmo kirjoitti...

Nykyään vaan televisio ja netti eivät ole erillään. Netti on yksi tapa tuoda sisältöä ruudulle ja sen merkitys vain kasvaa.

Hessu kirjoitti...

Tässähän olisi vähän markkinarakoa elektroniikkahuolloille. Uuden television voisi viedä varmaankin mikrofonin ja kameran poistoon liikkeeseen. Mahdollisesti myös langattoman radio-osan.
Ohjelmalliset kytkimet ovat yhtä tyhjän kanssa, toivomusnappeja ne vaan on. Sen huomasi jo paperia suoltavista ensimmäisistä printtereistä.
Google ja NSA ovat romauttaneet luottamuksen lopullisesti.
Varmuuteen tarvitaan fyysisiä toimia. Tällainen on maailma nyt.