perjantai 28. helmikuuta 2014

Suomen television katselu ulkomailla

Viime viikon hiihtolomalla joukko lapsia olisi halunnut katsoa Putouksen Maikkarin Katsomo.fi -palvelusta nettilähetyksenä, mutta sepä ei onnistunutkaan. Tuloksena oli vain ilmoitus:

"Ei Putousta maahan, jossa olet."
Kotimaahan palattuani selvittelin asiaa. Kävi ilmi, ettei Katsomo.fi:n suorat lähetykset näy lainkaan ulkomailla, eivät liioin Ylen Areenan lähetykset. Tästä olisi tietysti hyvä mainita palveluissa, mutta ilmeisesti live-katselu on sen verran harvinaista, ettei se ole tullut mieleen tekijöille. Areenan virheilmoitus Palvelussa on havaittu yhteysvirhe. Haluatko lähettää anonyymin virheraportin? on suorastaan raivostuttava. Miksi ei voi suoraan sanoa, etteivät lähetykset näy ulkomailla?

Tallenteiden katselu sentään onnistuu osittain -- myös Putous on katsottavissa jälkeenpäin. Valitettavasti suurin osa ulkomaisista elokuvista, tv-sarjoista ja urheilusta näkyy tallenteinakin ainoastaan Suomen sisältä katsottuna. Vika ei ole tv-kanavien. Oikeudenhaltijat eivät myy kansainvälisiä jakeluoikeuksia nettiin tai jos myyvätkin, niiden hinta on poskettoman korkea.

Kirjoitin aiheesta Helsingin Sanomien kolumnin, josta tuli paljon palautetta. Ulkosuomalaisten on vaikea ymmärtää, miksei ohjelmia voi näyttää netin kautta, kun kerran Yle-verokin on maksettu.

Yle-verolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Se koskee ensinnäkin vain Ylen omia ohjelmia ja toisaalta vain kotimaan palveluita. Kansainvälisten jakeluoikeuksien ostaminen Ylen näyttämiin ohjelmiin maksaisi hurjasti, eikä kaikkiin ohjelmiin niitä saisi rahallakaan.

Samanlaisia rajoituksia on muiden maiden vastaavissa palveluissa. Esimerkiksi BBC:n iPlayer ja amerikkalainen Hulu toimivat vain oman maan rajojen sisältä katseltaessa. Kyse on kansainvälisestä tekijänoikeuksien kaupasta ja niiden sopimuksista.

BBC iPlayer toimii vain Britanniassa.

Sorry, Hulu ei myöskään toimi USA:n ulkopuolella.
Vaikka molempien palvelujen ilmoituksessa käytetään tilapäiseen viittaavaa termiä "currently" ei kannata jäädä odottamaan. Hulu.comissa sama virheilmoitus on näkynyt ainakin neljä vuotta, minkä ajan olen palvelua seurannut.

Mutta miksei oman maan tapahtumia, kieltä ja kulttuuria voi seurata netin kautta? Tässä on selvästikin murroskohta, johon vanhat rakenteet eivät taivu. Rajat ylittävä nettijakelu katsotaan lähetystoiminnaksi, jossa vastaanottajien piiri voi valikoitua vapaasti ja nousta kymmeniin miljooniin. Vaikka muu ohjelma olisi jaeltavissa, yksittäinen musiikkikappale sen keskellä saattaa estää lähetyksen, koska siitä pyydetään kymmenien tai satojen tuhansien eurojen hintaa. Vanhat sopimuskäytännöt eivät sovellu tilanteeseen, jonka netti-tv on synnyttänyt.

Ehkä tv-yhtiöt voisivat myydä nettikatselupalveluaan ilmaisuuden sijaan? Jos Yle tai Maikkari voisi osoittaa, että ulkomaisia katselijoita on vain tuhat kappaletta (ja luultavasti vielä kaikki suomenkielentaitoisia), tekijänoikeuksien hinta jäisi kohtuulliselle tasolle. Ilmeisesti BBC:n iPlayer on kehittymässä tähän suuntaan.

Toinen vaihtoehto on käyttää laitetta, joka vastaanottaa tv-kuvan Suomessa ja siirtää sen ulkomaille katselua varten. Tällainen "etä-tv" on esimerkiksi Slingbox. Jostain syystä sen saatavuus Suomessa tuntui pikaisen googlauksen perusteella heikolta. Verkkokauppa.comissa oli vain HD-laitteita ja niilläkin pitkä toimitusaika. Olisiko muita laitteita samaan tarkoitukseen?

Kannattaa myös googlata sanalla placeshifting. Eräs aiheelle omistettu sivusto on http://placeshiftingenthusiasts.com/.

Sitten on vielä suomalainen BooxTV-palvelu, jota voinee katsoa myös ulkomailla. Palvelun omat sivut eivät ole kovin informatiiviset tässä suhteessa, mikä voi olla myös tietoinen valinta.

JK. Ennen kuin joku ehtii huomauttaa niin toki BBC:n, Hulun ym. maaestot ovat kierrettävissä paikallista ip-osoitetta käyttämällä, mutta se vaatii teknistä osaamista ja on oman kirjoituksensa aihe. Asiasta puhuttiin paljon pari vuotta sitten jääkiekon MM-kisojen yhteydessä.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paikallisten ip-osoitteiden käyttö ei vaadi enää erityistä teknistä osaamista http://freedome.f-secure.com/en/home.html

V12 kirjoitti...

Välityspalvelinten (proxyjen) käyttö on ollut vastaavissa tapauksissa vallitseva käytäntö jo jonkin aikaa. Niiden avulla voi virtuaalisesti sijaita missä päin maailmaa tahansa.

Eräs Isä kirjoitti...

Miksi katsoa YLEn ohjelmia ulkomailla, kun ei niitä jaksa katsoa Suomessakaan? Koko ongelma on akateeminen kuriositeetti.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hesarin kommenteista päätellen todella moni expat tai turisti haluaa katsella Suomen ohjelmia, erityisesti uutisia ja lastenohjelmia. Eräs Isä ei ehkä halua lastensa ylläpitävän/oppivan suomea, mutta moni muu haluaa.

Ja kun on kyse Suomen jääkiekosta tai hiihdosta, mikään kansainvälinen kanava ei välitä juuri näitä lajeja olympialaisista : -)

Anonyymi kirjoitti...

Aika monessa kotireitittimessä on nykyään VPN-ominaisuus ja nykyisillä nettinopeuksilla niiden kautta katsominen onnistuu hyvin. Tämä pelasti itselleni olympialaisten ratkaisupelit. Toki vaatii hiukan teknistä taitoa, mutta itse katsominen oli sitten pala kakkua, VPN täppä vain päälle pädissä ja katsomaan!

Anonyymi kirjoitti...

Itse törmäsin samaan ongelmaan kotimaan kamaralla, kin syksyllä Maikkari päätti jättää Serie A:n maksukanaviensa valikoimasta, vaikka omistaa sarjan lähetysoikeudet Suomessa. Lailliset mahdollisuudet italofutiksen seuraamiseen loppuivat, joten vaihtoehdoksi jäi joko huonolaatuiset streamit tai ulkomaiset palvelut ja "virtuaalinen" muutto ulkomaille.

Sanomattakin on selvää, että kotimaiset maksukanavat jäivät tilaamatta ja Egyptistä sai shoppailla huikean valikoiman pilkkahinnalla.

Anonyymi kirjoitti...

Itse käytän "etä" tv:nä eyetv digitikkua ja softaa, eli tikku koneeseen kiinni ja streaamaus päälle. Eli oma kone lähettää kuvan eteenpäin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vähän tekniikkaa tunteva virittää helposti Suomeen koneen, joka tallentaa ohjelmat esim. juuri tällaisen tikun kautta mpeg-tiedostoiksi ja kopioi ne sitten ulkomaille katselua varten.

Live-katselukin onnistuu digi-tv-ohjelmalla, jossa on sisäänrakennettu streamaus-ominaisuus (kuten ProgDVB). Oletko käyttänyt tätä vai jotain erillistä streamausohjelmaa?

Varjopuoli on, että Suomessa pitää olla koko ajan toimiva ja verkossa oleva kone.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa eyetv:ssä on stremaus itsessään, eli sitä olen käyttänyt ja plussana heillä on vielä palvelu jonka avulla streamaus onnistuu vaikka kotikoneen ip sattuisi vaihtumaan, eli kirjautumalla palveluun kone löytyy.

Vaatii kyllä sen koneen päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Itse käytän Media Hint -nimistä laajennusta Chromeen, jolla pystyn katsomaan USAn Netflixiä. Kuulemma toimii myös Huluun.

Unknown kirjoitti...

Itse käytän VPN:ää Yhdysvaltoihin, jotta voin esimerkiksi suosikki sarjojani katsoa CBS:sstä kuin muuten valittaa maasta.

Netistä katsottuna ohjelmat ovat paljon mukavempia koska voi heittää (ainakin suurimmaksi osaksi) mainoksille leppä keihästä eikä tarvitse niitä katsoa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei edes VPN enää avaa suora lähetykset :-(

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eivätkö Yle Areenan suorat lähetykset enää näy VPN:n kautta? Millainen virheilmoitus tulee?

monsteri kirjoitti...

Ei toimi enää Areena ulkomailla, vaikka VPN on käytössä ja siten suomalainen IP. Ei siis suorat lähetykset, eikä sen kummemmin kyllä muutkaan.

Ilmoittaa sen perus "ohjelma ei ole katsottavissa ulkomailla". Onkohan YLE siis blokannut tietyt IP:t, koska ei näitä suomalaisia ip:tä tarjoavia firmoja niin paljoa kuitenkaan ole, että posketon tehtävä olisi. Sitä miksi näin on tehty, en kyllä ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei toimi enää Areena ulkomailla, vaikka VPN on käytössä ja siten suomalainen IP. Ei siis suorat lähetykset, eikä sen kummemmin kyllä muutkaan.

Ilmoittaa sen perus "ohjelma ei ole katsottavissa ulkomailla"."

Näinpä tekee.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en pysty enää katsomaan VPN kautta :-(
Kyllä YLE (ja KATSOMO) tekevät kovasti työtä jottemme me muutamat sadat Suomalaiset jotka asumme ulkomailla pääsisi katsomaan Suomen TV:tä ...
Ikävä juttu....

Anonyymi kirjoitti...

No ellei Yle taivu näyttämään ulkomailla edes suomalaisia elokuvia niin voisiko hallitus tehdä päätöksen, että edes ne jotka ovat työkomennuksilla ulkomailla saisivat verohelpotuksen ja pois nämä turhat televisiomaksut jotka tulivat pakollisiksi pari vuotta sitten?