lauantai 6. lokakuuta 2012

Väkivaltaa kolmelta kanavalta rinnakkain

Keskiviikkoilta klo 21. Televisiossa Maikkarilla CSI Las Vegas, Nelosella NCIS ja Foxilla Criminal Minds. Kaikki samanlaisia sarjoja, joissa tyylikkäät ja kauniit ihmiset jäljittävät teknisillä apuvälineillä raakoja väkivaltarikollisia. Kaava on aina sama, vain miljöö vaihtuu.

Katsotaanpa. Aluksi CSIssa kidutetaan ja tapetaan pari miestä. Sen jälkeen kaapataan helikopteri, ammutaan se alas ja lopuksi tulee vielä joukkoammuskelu, jonka tuloksena syntyy vajaat kymmenen ruumista. Criminal Minds -sarjassa murhataan isä ja äiti sänkyynsä ja kaapataan perheen 10-vuotias tyttö. NCIS-sarjassa aiheena ovat CIA:n likaiseen työhön tarkoitetut rahat, joiden vuoksi tapetaan yksi sotilas. Hänen ruumiinsa löytyy aluksi pihan suihkulähteestä.

Kun primetime-aika näyttää tällaista ei ole ihme, että joku saa televisiosta vääriä vaikutteita. Pelko lisääntyy niilläkin, jotka katsovat ohjelmia ja seuraavat uutisia.

Tallensin kaikki kolme jaksoa ja tein pienen analyysin. Kaikissa ohjelmissa on kolme mainoskatkoa, joiden yhteenlaskettu pituus on 10 min 17 sek (CSI), 12 min 42 sek (NCIS) ja 12 min 33 sek (CM). Varsinaisen sisällön kesto on vastaavasti 40 min 20 sek, 40 min 59 sek ja 37 min 9 sek. CS on selvästi lyhin, mutta sitä edeltää 4 min 25 sekunnin pituinen prologi, joka kertaa edellisen jakson tapahtumia. Se ei ole laskuissa mukana.

Tarkkaa työtä. Hollywoodin koneisto tuottaa sisällöltään ja kestoltaan määrämittaista makkaraa mainoskatkojen täytteeksi.

Ohjelmat eivät ala tarkalleen klo 21.00 vaan edeltävien mainosten ja kuulutusten jälkeen. Kun ne huomioidaan ja mainoskatkot piirretään graafiksi (Excel-malli tehty 15 sekunnin jaotuksella), ensimmäinen kolmesta katkosta näyttää tältä:

Ensimmäinen mainoskatko.
CSI:n ja CS:n katkot osuvat lähes yksiin, joten katsoja ei pääse pakoon mainoksia kanavaa vaihtamalla. Myöhemmin aloittaneen (21.04) NCIS:n katko alkaa näiden kahden jälkeen.

Toisella katkolla NCIS ja CS ovat rinnakkain:
Toinen mainoskatko.
Kolmanteen katkoon tultaessa kaikki kolme sarjaa ovat mainostauolla lähes tarkalleen yhtä aikaa:

Kolmas mainoskatko on kaikissa lähes samanaikaisesti.
Mitä tästä voi päätellä? Digi-tv on lisännyt määrää, mutta ei juurikaan monipuolistanut tarjontaa. Ja koska niin sisältötuotanto kuin markkinointikin ovat kellosepäntarkkaa työtä, mainoksia ei pääse pakoon edes kanavaa vaihtamalla (paitsi, jos vaihtaa YLElle). 

29 kommenttia:

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Kuka enää katsoo mainoskanavien ohjelmia "livenä"? Tallentava digiboxi takaa ettei mainoksia tarvitse katsoa. Yleensä katsotaan kiintolevyltä, mutta hätä tilassa ensimmäisellä mainoskatkolla pause päälle ja jääkaapille, vessaan tai tupakalle. Vähintään kymmenen minsan tauko ja sen jälkeen ohjelma ehtii sen verran edelle että mainokset voi jatkossa kelata. Helppoa kuin heinänteko...

Jari Ahlgren kirjoitti...

Arvioisin, että pari-kolme miljoonaa suomalaista kuitenkin katsoo ohjelmat "livenä". Ja mainostauoilla useimmat katsovat mainoksia. Miksi niitä muuten näytettäisiin?

Ismo kirjoitti...

Naulan kantaan Petteri! Todellista tusinakamaa syötetään massakoneistolla. MTV 3 ostaa ja maksaa. Ilmeisesti siis joku myös katsoo. Sama kaava toistuu illasta toiseen. Raa'at murhat ovat ikäänkuin arkipäivää, normijuttuja.


Näinhän ei pitäisi asioiden olla.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä olla tämä "televisio" josta puhutaan? Jokin muinaisjäänne?

(Broadcast-lähetystä katsottuna tänä vuonna: kaksi tuntia yhteensä, eli MM-lätkän suomen pronssipeli).

Anonyymi kirjoitti...

Tallentavaa tikiboxia ei löydy mutta toimeen tullaan.

Simpsonit ja South Parkit näkee vielä yhdellä katkolla mutta näillä uusilla kanavilla on vallan hurja meininki.

Seinfeldin aikana kaksi katkoa. No siinäpä ne seurattavat sarjat ovatkin.

Fox-kanava ei ylittänyt sietokykyä vartin välein elokuvan särkevien mainosten takia vaan Predatorin legendaarisen head shotin aikana ruudun kulmaan tulleen mainoksen takia.

Mainoskanavilla on ylivoimaisen
ärsyttävä tapa näyttää mainoksia kesken ohjelmaa.

Siksipä saavat pitää tunkkinsa minun puolestani.

Anna-Liisa kirjoitti...

No juu, totta on että tarjonta ei ole monipuolistunut. Eivät nuo kuitenkaan ihan samaa makkaraa ole, vaikka samaa genrea ovatkin. On genrensisäisiä eroja ihan niin kuin on hyviä ja huonoja dekkareita kirjoissakin.

NCIS eroaa muista erityisesti huumorillaan (tiimin jäsenten keskinäinen naljailu). Siinä ei juurikaan ole haukottavan pitkästyttäviä takaa-ajokohtauksia eikä juuri tappeluita, ei nyrkki- eikä hillittömiä ammuntasessioita. Ruumiinavauskohtauksia siinäkin on, mutta kaipa ne nyt ovat jotenkin muodissa eikä niiltä voi välttyä.

NCIS on ainoa jota seuraan - kaikkia olen koekatsonut. HUOM! Ei saa sotkea NCIS Los Angelesiin, jossa on runsaasti takaa-ajoa, tappelua ja ammuntaorgioita.

Osmo kirjoitti...

TV-maailma on muuttunut ja tässä amerikkalaistunut. Ennen kanavat panivat erilaista ohjelmaa samaan aikaan. Näin palveltiin katsojia. Nyt tilalle on tullut raaka kilpailu katsojista. Osataan toki vaikuttaa ikärajat, jotka estävät tällaisten lähettämisen ennen kello yhdeksää.

Vain noin puolella TV-talouksista on tallentava boksi, joten kyllä ohjelmia livenäkin katsotaan. Toki tallentavat boksit ovat vaikuttaneet lähetyksiin. Niiden takia mainoskatkojen määrää on lisätty ja niitä on toisaalta lyhennetty. Näin ei ainakaan kaikkia mainoksia kelata yli.

UAS:ssahan mainoskatkot ovat nimenomana keskellä ohjelmia,. Ohjelmien välissä ei taida juuri olla mainoksia. Idea on saada katsoja pysymään kanavalla.Suomessa säännökset estävät sen. USA:ssa myöskään ei taida olla jatkuu-ilmoituksia, joskin joissain ohjelmissa, kuten 24:ssä ne on sisäänrakennettuna.

Noissa ohjelmissa tosiaan on jakosta toiseen sama kaava. Toki eri ohjelmissa on hieman erilainen. Criminal Mindissa aina pelastavat viimeisen uhrin.

Jari Ahlgren kirjoitti...

Minulle ei ole selvinnyt, mitä tv-yhtiöt hyötyvät tällaisesta kilpailusta, että samanlaista ohjelmaa tulee yhtaikaa monelta kanavalta. Katsojia palvelisi se, että olisi vaihtoehtoja, ja samalla kaikille kanaville riittäisi enemmän katsojia.

Mutta onhan niitä toisentyppisiäkin rikossarjoja tarjolla. Tänään alkoi TV-5 -kanavalla uusintana Matlock. Varsinainen muinaisjäänne monen mielestä tuo sarja, mutta epäilenpä, että sillekin riittää katsojia.

Anonyymi kirjoitti...

Niin,perin ikävää,ettei enää tule vain yya-kanavan "dokumenttia" ja pujopartainen pikku-kakkosen setä suoraan Itä-Saksasta. Mainoksethan ovat välttämättömiä,milloin sitä muuten käy jääkaapilla ja kusella?

Unknown kirjoitti...

Sinänsä hyvä että kanavia on lisää.

Käytännössä on juuri niin että samanlaiset ohjelmat kilpailevat samoista katsojista. Se kai johtuu siitä että tiettyinä aikoina tietynlaiset katsojat katsovat TV:tä.

Sitten loppuvuorokausi täytetään uusimalla samat ohjelmat eri aikoina eri kanavilla.

Jotkut vielä maksavat ylimääräistä että saavat enemän samaa.

Itse en juurikaan enään katso livenä ohjelmia vaan tallennuksista sen mukaan on aikaa. Lisäksi paljon netin ohjelmia. Siihen suuntaan muualla on jo mentykin.

Unknown kirjoitti...

Sinänsä minusta olisi tärkeämpi parantaa kuvan laatua kuin työntää sen sijaan samaa useammasta tuutista.

Anonyymi kirjoitti...

Livenä meillä ei ohjelmia juuri enää katsota. Mainosmössöä tulee ihan liika. Toisaalta taas sain huonosti toimivista digisovittimista tarpeekseni. Kaikissa oli aina joku vika. Jonkun sarjan seuraaminen oli mahdotonta, koska aina jossain kohtaa tallennus epäonnistui. Joko ohjelman aikaa oli muutettu tai sitten homma kaatui vaan toimimattomaan tekniikkaan. Miksi maksaa satoja euroja laitteesta, joka toimii ihan miten sattuu?

Nykyisin meillä on käytössä iPadin TVKaista ohjelma ja televisioon liitetty Apple TV, jonka kautta ohjelmat katsotaan. iPad siis tavallaan ajaa sen tallentavan digisovittimen virkaa, mutta itse ohjelma tulee kuitenkin (Apple TV:n ansiosta) langattomasti isolta TV-ruudulta.

Tämä toimii yllättävän hyvin ja "digisovitin", eli iPad + TVKaista toimii tietysti myös mökillä ja ulkomailla. Mainoksien yli on lisäksi helppo hyppiä kelauspainikkeilla. Ainoa miinus on teräväpiirtokuvan puute, se(kin) kun tuntuu olevan tekijänoikeusjärjestöille vähän liian kuuma peruna... Joten pitäkööt tunkkinsa ;-)

Anonyymi kirjoitti...

TV on kuollut, kauan sitten. Raato on jo haissut vuosia nurkassa, mutta sitkeästi vielä sen ympärille kerääntyy väkeä iltaisin vanhasta tottumuksesta.

Luovuin televisiosta kotona ja samalla katselusta digisiirtymän myötä vajaa 5v sitten. Siirtymä oli sellaista räpeltämistä, että se ns. ketutti liikaa. Ilman olemiseen tottumiseen meni ehkä reilu vuosi, sen jälkeen en ole kaivannut kuin aivan satunnaisesti joitakin dokumentteja, joista on tullut töissä puhetta tai muuten viitattu. Useimmat niistä olen voinut katsoa Areenasta ja se on riittänyt minulle varsin hyvin. Jos niitä ei olisi voinut kastsoa, niin ei sekään maailmanloppu olisi ollut.

Olen tässä kallistumassa sille kantille, että vaikka TV-Maksusta YLE-veroon siirrytäänkin ja joudun nyt taas vaihteeksi osallistumaan YLE:n rahoitukseen, niin jatkan kuten tähänkin asti. Katson edelleen vain jotkut harvat dokkarit ja Avaran-Luonnon (uudet ja kiinnostavat, en uusintoja) Areenasta.

Sen mitä olen nähnyt ja näen pätkiä ohjelmista satunnaisesti TV:tä hotelleissa, ravintoloissa, parturissa jne. ei ole aiheuttanut minussa mitään sellaista halua näiden vuosien aikana, että haluaisin katsella kotona.

Reality-TV, ihmissuhde-draamat ja jenkkien yli-tekniset ja epätodelliset rikossarjat, joissa usein mässäillään väkivallalla koukuttaa monet katsojat ilmeisesti nauttimaan tirkistelystä, ei kuitenkaan jaksa minua kiinnostaa. En myöskään jaksa lukea fiktiota rikoksista, analyyttinen fakta mm. järjestäytyneestä rikollisuudesta on hieman kiinnostavampi aihe ja saatan katsoa siitä hyvän dokumentin jos sellainen osuu kohdalle vaikkapa Areenassa. Aikuisille tehtyjä muka-hauskoja tekopireitä hupailuja (uutivuoto, pasila, jne) ei enää kiinnostanut TV:n kotona ollessa.

Monet uusista suurelle yleisölle tehdyistä elokuvistakin ovat samaa roskaa mitä TV:kin. Hyviä elokuvia toki tehdään, mutta ei kovin montaa todella katsomisen arvoista vuodessa. Eniten nautin keväällä
Werner Herzogin Cave of Forgotten Dreams näkemisestä ja odotan tällä hetkellä, Ron Fricken ja Mark Magidsonin,Samsaran näkemistä.

Urheilua, Strömsötä tai joitain harvoja brittien ruoka-ohjelmia jaksoin katsoa sohvalta maaten jos olen liian kipeä lukeakseni, silloin kun vielä TV vielä kotona oli.

Mielenkiintoista sisältöä ainakin minun näkökulmastani tulee TV:stä hyvin vähän ja en tällä näkymin aio palata TV:n katsojaksi, en edes YLE-veron tultua voimaan.

Osmo kirjoitti...

Kilpailu on jännä asia. Usein se johtaa kuluttajalle edulliseen tilanteeseen, mutta ei aina. Moni ei halua katsoa kuin yhden tällaisen sarjan illassa. Tällöin sillä yhdeksältä tulevalla on etulyöntiasema. Siksi kaikki laittavat sarjansa yhdeksäksi. Toki tähän on yksinkertainen ratkaisu: tallentava digisovitin.

Tässäkin ketjussa on pari, jotka ovat arvostelleet TV:n katselua. Minä en ymmärrä miksi aina TV:stä puhuttaessa tulee tällaisia. En minäkään mene pitsinnypläysfoorumeille huutamaan miten turhaa se on. Totuus on, että TV:tä katsotaan enemmän kuin koskaan. Jopa 25-44 vuotiaat miehet katsovat enemmän kuin väestö yleensä 20 vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

@Osmo

Tässäkin ketjussa on pari, jotka ovat arvostelleet TV:n katselua.

Tunnistan kuvauksesta itseni, voinen siis vastata tähän omalta kohdaltani.

Minä en ymmärrä miksi aina TV:stä puhuttaessa tulee tällaisia.

Siksi, että TV:tä aiemmin katsoneet ihmiset eivät enää halua sitä katsoa, syystä että sisältö ei enää ole heistä sen laatuista että sitä viitsisi katsoa.

Suurin osa sisällön ensilähetyksistä on roskaa ja sitten niitä pyöritetään vielä uusintoina. Tyytyväinenkö tässä pitäsii vielä olla, ensi vuoden alusta minäkin joudun maksamaan osan siitä vaikka en haluaisi.

En minäkään mene pitsinnypläysfoorumeille huutamaan miten turhaa se on.

Kuka täällä on huutanut? En minä kuule mitään huutoa. Kannattanee puhua asiasta lääkärille, jos harha ei muuten itsestään katoa.

Ymmärtääkseni Petteri kirjoittaa blogissaan havaintojaan digimaailmasta ja lukijat voivat kommentoida. Sana on nähdäkseni aika vapaa, enkä näe kylttiä tai ohjetta missään joka kieltäisi jonkin esiin nostetun asian arvostelun ja kritiikin, jos kirjoittaja sitä niin tahtoo tehdä.

Olisitko ystävällinen ja kertoisit missä on ohjeistettu, että kommentteihin on suotavaa kirjoittaa aiheeseen liittyen vain positiivisia näkökohtia ja välttää aiheena olevan kirjoituksen koskettelemien asoioden arvostelua ja välttää vapaata mielipteen ilmaisua silloin kun se johtaa negatiivisiin mielleyhtymiin, joista joku blogin lukija voi kenties harmistua.

Totuus on, että TV:tä katsotaan enemmän kuin koskaan. Jopa 25-44 vuotiaat miehet katsovat enemmän kuin väestö yleensä 20 vuotta sitten.

No mutta sehän tässä asiassa juuri kaikkein huolestuttavinta onkin. Roskaa siis katsotaan enemmän kuin koskaan, josta pääsemme sujuvasti aasinsillalla vanhaan ja kuluneeseen analogiaan "miljoona kärpästä syö *skaa, sen täytyy siis olla hyvää -- vai eikö muka ole?"

Jos en välittäisi asiasta vähääkään, en siis jaksaisi olla yhtään huolissani siitä, että ihmiset yhä enemmän jämähtävät TV:n katsojiksi, eninmäkseen heikkotasosen ohjelmiston passivoimiksi vihanneksiksi niin en varmasti myöskään jaksaisi asiasta esimerkiksi kahta näin pitkää viestiä kirjoittaa.

TV:n on todettu tekevän ihmisistä fiksumpia, mutta sillä edellytyksellä, että ohjelmat joita katsotaan haastavat katsojan älyä treenaavaan ajatteluun. Pelkkä roskan seuranta ei sitä tee. TV-sarjojen lääketieteelliset faktat ym. tarkistetaan paremmin (avustajina on aitoja tieteen tekijöitä), mutta labrat ja kenttätutkimus on niin paksua fiktiota, että järkytys on monille suuri kun kuulevat mikä on todellisuus.

Jenkeissä on jo vuosia puhuttu ko. sarjojen aiheuttamista todellisista ongelmista mm. oikeudenkäynneissä ja haitasta tutkimuksille.

- http://en.wikipedia.org/wiki/CSI_effect

- THE CSI EFFECT: POPULAR FICTION
ABOUT FORENSIC SCIENCE AFFECTS
THE PUBLIC’S EXPECTATIONS
ABOUT REAL FORENSIC SCIENCE


Nämä ongelmat ovat siis olleet tiedossa jo 'useamman tuotantokauden ajan' mutta roskan tekeminen jatkuu, koska se myy eikä katsojilla riitä älyä vaatia parempaa.

Anonyymi kirjoitti...

on se hyvä että sullakin on blogi! muuten me oltaisiin jääty paitsi tätäkin hurjan tärkeää tietoa.

Unknown kirjoitti...

Korjauksen aiempaan.

Lukeminen kehittää älykkyyttä. Television katselu huonontaa älykkyyttä.

Jos katso ohjelmia jotka aiheuttavat runsaasti miettimistä, esimerkiksi mukaansa tempaava keskustelu, on se älykkyydelle parempi.

Jos nuoret miehet ovat suurin hömpan katsojaryhmä on se erittäin huolestuttavaa.

Jo muutenkin naisille häviävät nykyajan miehet jäävät entistä enemmän naisia jälkeen.
Ennen miehet pärjäsivät hyvin älykkyydessä naisille. Nykyään naiset ovat paremmin koulutettuja ja tulevat valtaamaan kaikki merkittävät asemat nykyisten nuorten sukupolvien elämän aikana.

Sitten tulee mukaan miesten juominen ja tulos on hyvin Slaavilainen. Kuollaan paljon ennen naisia.

Tämän vuoksi ei asia ole ihan merkityksetön nimenomaan nuoremman sukupolven miesten kannalta.

Vai haluavatko nuoret miehet olla todella luusereita.

Anonyymi kirjoitti...

TV:n katselu tuntuu olevan suuri ongelma niille jotka eivät TV:tä katsele.

Itselleni se on väline muiden joukossa. Pysyy kiinni jos mitään omasta mielestä katsomisen arvoista ei tule ja katson jos sieltä jotain kivaa tulee. Missä ongelma?

Osmo kirjoitti...

Juuri noin, minusta näissä TV:stä luopuneissa on samaa vastenmielisyyttä kuin jossain ääriuskovaisissa, viherpeikoissa ym. henkilöissä. He tuntuvat pitävän itseään muita parempina ja tyrkyttävän omaa elämäntapaansa. En koskaan ole kuullut kenenkään sanovan toiselle: katso enemmän televisiota.

Minä en väittänyt, että nuoret miehet katsoisivat eniten TV:tä vaan etsin nimenomaan ryhmän, jonka kuvittelin katsovan vähiten osoittaakseni pointtini. En tosin verrannut muihin ryhmiin.

Unknown kirjoitti...

Osmo.

Kohtuus kaikessa on aika hyvä elämän motto.

Kyllä televisio voi olla sivistävä. Pitä valita oikeat ohjelmat

Mutta suuri osa on aivan turhaa ajanhukka ja oman älykkyyden tärvelemistä. Sitä on tämä hieno analogisen TV:n pakkolopettaminen.
Ei laadun parannusta vaan keskimäärin laadun laskua.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta suuri osa on aivan turhaa ajanhukka ja oman älykkyyden tärvelemistä. Sitä on tämä hieno analogisen TV:n pakkolopettaminen. "

En jaksa ymmärtää mitä tekemistä näillä on keskenään? Toki sieltä tulee roskaa monen kanavan täydeltä, mutta mitä se häiritsee jos sitä ei itse katso? Kyllä sitä laatuakin tulee sieltä enemmänkin kuin yksi ihminen jaksaa ja viitsii katsoa. Digitalisointi toi kuitenkin mm. Teeman, puhumattakaan paremmasta kuvanlaadusta, teräväpiirrosta, elektronisesta ohjelmaoppaasta, digitallentimista yms.

Unknown kirjoitti...

Eipä tullut HD niin kuin sivistysvaltioissa.

Kyllä sitä hömppää vain katsotaan ja monet vielä maksaa siitä ostamalla lisää hömppäkanavia.

Anonyymi kirjoitti...

@Anonyymi & Jouni Laurila

Analogisen lopettamisessa antenniverkossa ja siirtyminen digitaliseen oli järkeä kapasiteettisyistä, turha sitä on kieltää. Analogiset lähetykset haaskasivat liikaa kaistaa, niitä ei voitu saada siksi enempää häiritsemättä olemassa olevia kanavia ja HDTV olisi ollut antennipuolella analogisena täyttä hulluutta (kallis, haaskaa kaistaa, eikä edes toimi käytännössä kunnolla).

Mutta Kaapelipuolella kaapsiteetista ei ollut pulaa ajaa rinnakkain peruskanavia analogisina ja sitten digitaalisina samat plus vielä lisäkanavia. Jakelijat tekevät DA muunnoksen joten lisäkustannuksia ei aiheudu lähettäjille.

Näin tehdään ainakin Jenkeissä, Kanadassa, Britanniassa, Tanskassa, Ruotsissa ja myös Ahvenanmaalla. Osa tekee sitä aina 2020 luvulle asti. Suomessakin hankittiin ja maksettiin ko. kalusto, mutta sitten se purettiin 6kk käytön jälkeen pois -- todella fiksua, muualla nauretaan avoimesti Suomen hölmöilylle tässä asiassa.

No miksi sitten Suomella oli niin kiire digitalisoida myös kaapeliverkko kokonaisuudessaan?

Aivan, se on erittäin hyvä kysymys ja todellisista syistä on kuultu kovin vähän julkisuudessa.

Käytännössä laitekauppiaat ja mediatalot älysivät tilaisuuden tehdä parinkymmenen miljoonan edestä lisää bisnestä ja lobbasivat silmät kiiluen LVM:n ja YLE:n pyörryksiin digitaalisuuden mahdollistamisella. Ne liioitteleivat analogisten peruskanavien viemää tilaa siirrossa ja konvertoinnin kalleutta vaikka sitten kun tuli kiire kun näytti siltä, että ihmiset eivät osta bugisia digibokseja riittävästi, laitteet hankittiin & asennettiin parissa kuukaudessa jakelijoiden toimesta kun viimeinenkin vastustanut byrokraattikin ymmärsi että DA muunnos on tehtävä viimeistään kuvaputkella ja kaiuttimissa, koska ihmisillä on ainakin vielä toistaiseksi analogiset aistit.

Digiboksien hankinta, antenni- ja laitteiden säätöruljanssi maksoi pitkälle yli kaksikymmentä miljoonaa enemmän katsojille, kunnille ja valtiolle ylimääräisinä ja tarpeettomina lisäkuluina, jotka realisoituivat heti maksettavaksi.

Järkevämpi olisi ollut katsoa mitä muut maat tekevät, mutta kun ei Suvi Lindén halusi olla eturintamassa ja jättää puumerkkinsä suomalaiseen historiaan -- sen hän todellakin teki, miljoonien arvoisen kalliin möhläyksen, joka ei toivottavasti ihan heti unohdu.

Hyvä taktiikka jenkeissä oli tehdä päätös kieltää pelkästään analogisten laitteiden myynti (muistaakseni) 2010 alusta. Siinä vaiheessa kun 2020 jälkeen he luopuvat analogisesta konversiosta niin niitä joiden täytyy ostaa uusi laite on varsin vähän.

No se siitä, se on nyt tehty eikä sitä sen enempää enää kannata murehtia, muuten kuin että yrittää muistaa tapahtunut ja yrittää vaikuttaa, että samanlaiseen hölmölyyn ei enää sorruttaisi.

Petterin blogitus kuitenkin oli enemmän sisällöstä. Sisällön samankaltaistuminen ja raaistuminen on varsin selvästi havaittavissa. Se kun yhdistetään Osmon mainitsemaan lisääntyneeseen katseluun ja siihen, että osalla katsojista on havaittavissa tarve samaistua seuraamiensa ohjelmien roolihahmoihin, joka näkyy kadulla vaikkapa pukeutumisessa aika selkeästi. Esim. mistä muualta kuin näistä sarjoista voisi olla peräisin villitys kulkea nyt vielä syyskylmillä shortsit ja converset jalassa? Samaistuminen, roolimallien ja käytöksen matkiminen ovat aika selviä ilmiöitä nykyään. Ei ole kovin kaukaa haettua, että jokunen katsoja varmaan päivät pääksytysten katsottuaan näitä rikossarjojakin ottaa sieltä mallia. On kai aika selvää, että on vain ajan kysymys kun ensimmäinen todella selkeästi osoitettava tapaus tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Parempi kertarutina kuin jatkuva kitinä. Yhdysvalloissakin analogiset hanat menevät kiinni 2015.

Ja niin se maailma vain muuttuu, ei ne mun varpaat palele vaikka joku tuolla lokakuussa flipflopeissa löntystelee. Telkkarin vaikutusta nuorisoon on kauhisteltu varmaan 40v ja sama meno senkuin jatkuu...

Unknown kirjoitti...

Hyvä anonyymi olen asunut Briteissä ja tunne heidän tilanteessa hyvin.

Siellä viimeinen analogisen katkaisu tapahtuu kohta. Kuten huomaatte ovat TV:t kaupassa suoraan digitaalisia ilman mitään bokseja.
Suomessa oli pakko ostaa surkeasti toimivia bokseja tai todella kalliita televisiota. Oli todella kallis hölmöily.

Briteissä on HD antenneissakin saatavilla ja varmasti heidän taivaansa on ruuhkaisempi kuin täällä erämaassa.

Tästä voi katsoa heidän tarjontaansa.

http://www.freeview.co.uk/

Satelliittitarjonta on vielä ihan oma lukunsa. 3D on jo saatavilla: http://www.sky.com/shop/tv/3d/

Kyllä minusta voisi kysyä sen ajan päättäjiltä hölmöilyistä ja ties mistä lobbailusta.
Eikä tämä ole ensimmäinen hölmöily mutta saisi olla vimmeinen.

Toivottavasti.

Anonyymi kirjoitti...

@Anonyymi

@Jouni Kun blokkaavan laitteen etupuoli on tukossa liikenteellisesti niin DDOS on tapahtunut. Sillä ei ole mitää merkitystä, että ko. pakettja ei päästetä läpi kun etupuoli on jo tukossa. Itse asiassa blokkaaminen sitoo laitteen resursseja enenmmän kuin liikenteen välittäminen.

Ei nyt aivan näinkään, läpi päästön osalta.

Liikenteen pudottaminen kategorisesti ei käytännössä rasita laitetta. Mutta jos etupuolen sisään tuleva suunta on täysin tukossa, niin tilaa ei jää muulle liikenteelle ja sitä myötä (D)DoS tapahtunut. Sillä ei ole merkitystä, että paluusuuntaan kaista voi olla täysin tyhjä.

Väittäisin, että Ruotsissa ei montaa palvelua ole, joita ei maan sisäisinkin voimin kiinni saataisi. Ongelmaksi tulee TCP/IP:n porttien loppuminen viimeistään.

Reititin ei käsittele TCP:tä muuten kuin ACL:ssä, jos niitä on interfaceen konfiguroitu. Jos ei ole, niin reititin käsittelee vain IP (L3) eikä edes katso mitä protokollaa paketin sisällä siirretään.

Palomuurikaan* ei "käsittele" varsinaisesti TCP/UDP tms. portteja, joten ne eivät voi loppua, _mutta_ palomuurin rajallinen resurssi on istunnot (sessiot).

*) Tilatietoinen palomuuri ts. se mitä nykyään yleisesti ymmärretään palomuurilla. Palomuureja on myös stateless, application-proxy jne. ja niissä tilanne on hieman erilainen.

Palomuuri perustaa jokaista läpi päästämäänsä yhteyttä kohden session ja jos sessiot loppuvat niin se on sitten siinä, jo avatut yhteydet toimivat mutta uusia ei voi avata ennen kuin niitä vapautuu. Vapautuminen voi tapahtua jonkun yhteyden sulkeuduttua tai sitten aikakatkaisulla.

Tyypillisessä isomman organisaation palomuurissa on 500k - 2M sessiota käytettävissä vakiona (niitä saa joissain malleissa ostaa lisensseilä lisää käyttöön). TCP ja UDP portteja on 2^16 - 1 kpl, TCP ja UDP:n rinnakkaisia protokollia on 2^8 teoriassa, mutta niistä käytössä vain kourallinen virallisesti varatusta 133:sta. Kiinnostunut voi katsella Unix -tyyppisessä koneessa kuten Linux, *BSD, Mäkki jne vilkaisemalla /etc/protocols sisältöä.

Sessioita on siis on huomattavasti enemmän kuin vain portteja TCP:ssä, UDP:ss jne. Joissakin palomuureissa on rajoitus, että esim. TCP ja UDP varaavat jonkun määrän, esim 500k sessiota kumpikin erikseen per liikennesuunta (untrust-> trust ja trust-untrust) jne.

Parin miljoonan session auki saaminen hyvin konfigurodusta palomuurista joka ei edes salli ja aukaise yhteyttä kuin vain kouralliseen porttiin vaatii pientä yrittämistä isomman yrittämisen, mutta toki se osaavalta onnistuu :)

Sen lisäksi, että (kaupallinen, ei mikään linux- tai windows -lelu)palomuuri pitää sisällään muitakin puolustuskeinoja. Sessioiden määrää lähde ja kohde-osoitteittain voi rajoittaa ja määritellä rajan, jossa palomuuri alkaa tehdä ns. SynProxy suojausta. Näin ollen palomuurin takana oleva palvelin tai palvelinfarmi ei edes näe liikennettä jos sen määrä ylittää asetetun rajan, ennen kuin vastapää on neuvotellut normaalin three-way-handshaken kuntoon, palomuuri neuvottelee yhteyden palvelimen kanssa vasta sitten kuntoon ja hyppää itse pois välistä. Tämä estää sessioiden haaskaamisen fake- ja decoy -osotteisiin joista ei tule vastausta.

Eikä palomuuri tee vain yksinkertaista portti-pohjaista tarkistusta vaan tarkistaa myös sisältöä ns. ALG:n (Application Level Gateway) perustuen. Jos liikenne ei täytä protokollamääritystä niin se pudotetaan.

ALG:n jälkeen voi olla, jos rahaa on ostaa lisenssi, IDP/IPS kerros.

Kaiken tämän saa käytännössä toimimaan lähes wire-speed nopeudella, koska toiminnallisuus perustuu ASIC-piireihin ja rinnakkaistukseen. Kutakin asiaa varten on omat kortit, prosessoreineen jne.

ps. En tarkoittanut tuossa yllä, että Linux netfilter (iptables) olisi työasemakäytössä ja palvelimessa lelu, mutta yrityksen palomuurina se on lelu. Sama koskee MS TMG:tä. BSD puolen pf on paljon parempi, mutta ei sekään kuin etäisesti muistuta sitä mitä nykyisin isommat palomuurit osaavat tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Äh, väärä ketju. Sorry.

hdmi kirjoitti...

"Parempi kertarutina kuin jatkuva kitinä. Yhdysvalloissakin analogiset hanat menevät kiinni 2015."

Mitkä hanat? Analoginen T-verkko loppui siellä 2009, analoginen kaapeli taas on operaattorikohtaista, eikä siinä voi olla mitään yhtenäistä takarajaa. Paitsi kartelli-Suomessa.

hdmi kirjoitti...

"Satelliittitarjonta on vielä ihan oma lukunsa. 3D on jo saatavilla: http://www.sky.com/shop/tv/3d/"

Eikä pidä unohtaa Freesattia. Olisi hienoa jos olisi joku yhteispohjoismainen versio tästä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Freesat