tiistai 2. lokakuuta 2012

Kaksi vuotta iPhonen kanssa

Tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun otin iPhone 4:n ja alkuperäisen iPadin käyttööni. On pienen yhteenvedon aika.

Hyvät puolet ensin. Kahden vuoden jälkeenkin akku toimii edelleen hyvin eikä lasikaan ole naarmuilla. Ostamani silikonikuori on suojannut laitetta moitteettomasti. Sovellukset ja nettiominaisuudet ovat toimineet koko ajan hyvin, eikä itselläni ole ollut ongelmia edes puheluiden katkeamisen kanssa. Erillinen kytkin äänetöntä toimintaa varten on näppärämpi kuin kytkettävät profiilit.

Langaton iTunes-synkronointi on mainio. Se päivittää laitteisiin automaattisesti uudet musiikit ja podcastit kodin wlan-verkon yli. Samalla se tekee varmistuksen laitteen sisällöstä joko pöytäkoneelle tai pilveen. Windows-maailmassa on periaatteessa samat palikat, mutta käyttäjän pitää olla asiantuntija kootakseen ne kaikki yhteen. Apple tekee itse kaiken, joten kaikki myös toimii yhdessä.

Ei ihme, että toimivuuden ideologia tuottaa tyytyväisempiä asiakkaita kuin avoimuuden ja keskinäisen kilpailun ideologia. Siitä ollaan jopa valmiita maksamaan ylihintaa.

Sitten ne huonot. Puhelimena iPhone on kahden vuoden totuttelun jälkeenkin kömpelö. Useamman kerran olen aktivoinut vahingossa soiton, kun on pitänyt vain tutkia soittolistaa. Osoitekirja on käyttökelvoton -- se poimii listalle nekin, joiden kanssa olen lähettänyt vain sähköpostia. Ryhmissä näkyy epämääräinen lista vaihtoehtoja, joista en ole jaksanut ottaa selvää. Eikö iPhonen pitänyt olla helppokäyttöinen?

iPhonen osoitekirjavalinta on edelleen mysteeri, josta ei ota selkoa.
Hakutoiminto on niin ikään arvoitus. En ole selvittänyt, mitä sillä voi hakea. Käyttääkö joku tätä oikeasti?

iPhonen/iPadin hakutoiminto -- mitähän tällä voisi hakea?
Viime aikoina puhelin on alkanut hidastella. Varsinkin kamerasovellus on välillä harmillisen hidas. Kuvien määrästä se ei voi johtua, koska olen siivonnut kuvat säännöllisesti tietokoneelle. Koti-painike reagoi välillä vasta toiseen painallukseen, ehkä se on kulunut?

iPad on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vähemmälle käytölle. Miksi yrittää surffata sen avulla, kun kotisohvalla voi käyttää oikeaa läppäriä ja oikeaa näppäimistöä? Myös iPad hidastelee, jopa tekstin kirjoittaminen syöttökenttään jää jälkeen naputteluvauhdista. Maksullinen Numbers-sovellus on jäänyt ikuiseen päivitysluuppiin, joka estää ohjelman käytön.

Maksullinen iPad-sovellus ei toimi eikä päivity.
iOS 5-päivitys takkuili aikoinaan pahasti molemmissa, mutta onnistui lopulta. Kuutosta en ole uskaltanut edes yrittää, eikä se alkuperäisessä iPadissä toimisikaan.

Hidastelu ja takkuilu on luonnollista parin vuoden käytön jälkeen, ja vähäistä verrattuna Windowsin tai Symbian-puhelinten hidastumiseen. Silti Apple olisi voinut hoitaa asian paremminkin -- pääsihän se aloittamaan puhtaalta pöydältä vain muutama vuosi sitten.

Voi vain hämmästellä sitä kaukonäköisyyttä, joka Applella oli runsas viisi vuotta sitten, kun iPhone esiteltiin. Kosketusohjaus, nipistyszoomaus, automaattinen tekstin korjaus ja sovelluskauppa ovat tänään itsestään selviä ja kaikille tuttuja. Vaikea muistaa, että Steve Jobs esitteli ne kaikki yhdellä kertaa tammikuussa 2007 iPhonessa (tosin alunperin iPhone oli täysin suljettu ja sovellusten asentaminen lisättiin vasta kesällä).

Kun Jobs julkisti puhelimen, hän sanoi sen olevan viisi vuotta kilpailijoita edellä. Niin se olikin, mutta nyt viisi vuotta on kulunut, eikä iPhone/iPad-käyttöliittymä ole kehittynyt juuri lainkaan. Staattiset kuvakkeet näyttävät kömpelöiltä Androidin widgetien ja Windowsin infotiilien rinnalla. Automaattikorjaus, joka tarjoaa vain yhden vaihtoehdon ja vaihtaa sanan huomaamatta toiseksi, on nykymittareilla huono vitsi.

Viisi vuotta sitten hyvältä näyttänyt käyttöliittymä on ylikuormittunut uusien toimintojen määrästä ja kaipaisi perusteellisen remontin. Esimerkiksi sähköpostin muuttaminen lukemattomaksi tehdään hankalasti merkitse-tekstiä tökkäämällä:

Sähköpostin merkitseminen lukemattomaksi tehdään hankalasti Merkitse-tekstiä tökkäämällä. 
Toinen esimerkki valokuvan jälkikäsittelyvaihtoehdoista:

Tähän ei enää uusia toimintoja mahdu... ilmankos iPhone 5:ssä on korkeampi näyttö : -)
Applen pitäisi ehdottomasti uudistaa koko käyttöliittymä ja mielellään vielä niin, että se olisi taas viisi vuotta edellä muita. Ei mikään helppo tehtävä -- ei varsinkaan kun Apple on haastanut aktiivisesti kilpailijoita oikeuteen omien ideoidensa kopioinnista. Olisi noloa tämän jälkeen kopioida ominaisuuksia muilta. Mieluummin jäädään vaikka oman historian vangiksi.

iPadissä on muutama kummallisuus. Jostain syystä alkuperäinen iPad ei toimi wlan-tukiasemana, vaikka iPhone 4 ja uudemmat iPad-mallit toimivat. iPadin AppStoressa ei ole hakupainiketta kuten iPhonessa, vaan haku kirjoitetaan näytön yläreunassa olevaan kenttään.

iPhonessa Appstoren hakua varten on oma painike. iPadissä ei ole vastaavaa painiketta lainkaan.
Läheisessä ostoskeskuksessa operaattorivapaa 64 gigan iPhone 5 oli hinnoiteltu järkyttävän kalliiksi (916 euroa!), joten taidan pitää nelosen (ja sen rinnalla Androidin) niin pitkään kuin ne toimivat. Nokian uudet Lumia-mallit vaikuttavat myös  kiinnostavilta. Uuteen iPhoneen vaihdan vasta sitten, kun käyttöliittymä on saatu edes tämän päivän -- mieluiten tulevaisuuden -- tasolle.

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muut valmistajat ovat nyt saavuttaneet Applen tuotteessa aikaisemmin olleet kilpailuedut ja päässeet ohikin. Applen voi vihdoin ottaa alas jalustalta muiden valmistajien tasaväkiseen joukkoon. Liekö selitystä siinä, että enää ei ole Jobsia ideoimassa Applelle uutta.

Unknown kirjoitti...

Toiselle ihmetys, toiselle vahvuus; hakutoiminto toimii mulle puhelinluettelona ja etsii siinä samalla haettavan nimen/sanan viesteistä, meileistä, yms. Siellä asetuksissa se jossain määritellään, mitä haluat tuon hakevan. Siis peukalolla pyyhkäisy oikealle ja etunimen ensimmäinen kirjain, niin se alkaa ehdottelemaan ja sit vain painat oikeaa nimeä, siis johan soi... Ehdottomasti käytetyin ominaisuus mulle.

Toinen, jonka vahvuudeksi katson, on käyttyliittymän muuttumattomuus. Ei ole viiteen vuoteen tarvinnut ihmetellä, minne asiat ja asetukset siirtyivät uudessa laitteessa.

Kolmas ja mulle ylivoimainen piirre iPhonessa (muiden rimpuilua eri merkkien kanssa katsellessa) on tuo toimivuus. Se vaan toimii ja toimii ja toimii... ;-)

tykoi kirjoitti...

Iphone 5 on elegantin helppo ja tyylikkään vähäilminen.

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, ettei noita hyviä puolia voi sanoa Androidista joka on ollut vasta puolitoista vuotta käytössä.

Wlan-ei toimi kunnolla, kuuluvuus huono, ohjelmisto kaatuu, bugeja ei päivitellä jne.

T: HTC Desire Z

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Harri Kivinen: Eli hakutoiminto korvaa osoitekirjan heikkoa hakua? Sähköpostien hakua rajoittaa se, että Exchange-käytössä vain osa niistä on puhelimen muistissa ja loput palvelimella. Sinne haku ei käsittääkseni yllä?

Olisi tietysti hyvä, jos hakutoiminto olisi dokumentoitu paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Alkuperäinen iPad on kyllä tuskaisen hidas kapistus. Kolmonen on taas ehkä painoa lukuunottamatta aivan huippuhyvä, sillä tulee paljon selailtua nettiä, seurattua foorumeita ja erityisesti luettua lehtiä. Se vaan on ihan pirun kätevä, aina käden ulottuvilla ja valmiina käyttöön.

Henri Kuokka kirjoitti...

Käy Petteri nyt ihmeessä lataamassa iOS6 puhelimeesi, niin voit arvioida ohjelmiston sen nykytilanteen mukaan. Vaikka ulkoasu on edelleen sama, monia pieniä(kin) toimintoja on muutettu parempaan. Usko pois.

Pelkkien sähköpostiosoitteiden ilmestyminen osoitekirjaan ei itse asiassa johdu puhelimesta, vaan se on Outlookin tekosia. Kuten ruutukaappauksestasi nähdään Exchange-tilin alta löytyy kansio Suggested Contacts, johon Outlook lisää automaattisesti kaikki käyttämäsi sähköpostiosoitteet.

Ryhmät-valinnan idea on juurikin siinä, että voit valita mitkä yhteystiedot puhelimesi osoitekirjassa näkyvät. Oletuksena (ylimmäinen valinta Yhteystiedot) listalla näkyvät kaikki mahdolliset, siis puhelimen omaan muistiin tallennetut, iCloud-yhteystiedot sekä kaikkien sähköpostitilien yhteystiedot. Jos taas valitset Ryhmät-listalta osoitekirjan sisällöksi Exchange-tilin alta Yhteystiedot, sinun pitäisi nähdä puhelimesi osoitekirjassa vain ne kontaktit, jotka olet oikeasti Outlookissa määrittänyt. Minusta varsin selkeää. iCloud ja Gmail sallisivat sinun jopa luoda kontakteille omia pienempiä ryhmiä (suku, kollegat, sidosryhmät, yms).

Aiemman kommentoijan tavoin hakutoiminto on minustakin hyvin kätevä, sillä sen avulla löytyvät niin vanhat tekstiviestit, sähköpostit, kontaktit kuin vaikka puhelimeen asennetut sovelluksetkin. Mulla on appseja puhelimessa reilut 150 kappaletta, joista harvemmin käytetyt löytyvät kaikkein nopeimmin juuri hakutoiminnolla. Asetuksista saat tosiaan valittua mihin kaikkeen haku kohdistuu ja missä järjestyksessä. Androidista löytyy samankaltainen Google-haku, joka tosin minusta esittää hakutulokset vähemmän selkeästi.

Sähköpostin merkitseminen lukemattomasti käy nykyisin suoraan alapalkin vasempaan reunaan sijoitettua nappia tökkäämällä.

"Valokuvan jälkikäsittelyvaihtoehdot" eli sisällön jakamisen lista on muuttunut listan sijaan kuvakeperustaiseksi. Vaihtoehtoja on nyt yhdeksän, niin 4S:ssä kuin korkeammassa vitosessakin.

iPad 1:n puuttuvasta tukiasematoiminnosta en osaa sanoa varmasti, sillä oma ykköseni oli pelkkä wlan-malli. Kakkosen ja kolmosen kohdalla tukiasematoiminto piti laittaa erikseen päälle, iOS5:n kohdalla muistaakseni Yleiset-Mobiilidata-Oma yhteyspiste. iOS6:ssa toiminto nopeammin heti asetuslistan alusta Mobiilidata-Oma yhteyspiste.

Niin ja läppärin käytettävyydestä sohvalla olen täysin vastakkaista mieltä, sillä aina en suinkaan halua istua. Tässä käyttötottumus tietysti määrää. iPadin yksi tärkeimmistä jutuista mulle on voida seurata uutisvirtaa sekä lueskella nettiartikkeleita mukavasti makoillen tai puolimakaavassa asennossa röhnöttäen. Tietokoneen ääressä tulee pönötettyä asennossa aivan riittävästi muutenkin. iPadin käyttökelpoisuus juuri lukulaitteena otti vielä aimo harppauksen eteenpäin kolmosen supertarkan näytön myötä. Nyt kaikki läppäriruudut (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) tuntuvan silmille perin rasittavilta. Suurempi näyttökoko ei minusta ole peruste läppärin puoleen, sillä 13-tuumainen läppäri sylissä peittää näkökentästä pienemmän kulman kuin iPad normietäisyydellä käsissä.

Selvästi liian korkeasta hinnasta olen aivan samaa mieltä.

Henkka

Unknown kirjoitti...

Minulla on vuotta vanhempi Iphone.
Kolme vuotta mennyt ja ominaisuuksia tullut jatkuvasti lisää.
Viimeisin päivitys paransi akun kestoa.
Tietysti voisi olla nopeampi ja varsinkin jos jättää auki tiettyjä ohjelmia hidastuu selvästi. Ohjelmat jäävät valmiustilaan, mutta kannattaa välillä käydä sammuttamassa.

Totta on että käyttöliittymä on vanhahtava, mutta toisaalta eipä ole tarvinnut opetella uutta, vaan keskittyä hyödyntämiseen.

Hinta korkea, mutta kauppa näyttää käyvän.

Tulen varmasti kohta vaihtamaan puhelimen johonkin Nokialaiseen jossa on navigointi. Saa jo hiukan yli sadan euron hintaan.

Tietokone voi sitten olla IPod touch. Saa vihdoinkin kalenterin pois korvalta. En käsitän miksi ihmiset haluavat tunkea kaiken puhelimeen. Perinteinen tapa erillisesta puhelimesta ja erillisestä kalenterista on paljon toimivampi.

Niin ja käytännössä saman siis saa kännykkää n. 100€ ja Ipod touch n. 300 €, kun Iphone maksaa n. 700€.

Välirahalla se paljon muuta aikaiseksi.

Unknown kirjoitti...

Sillä saa vaikkapa monta halpapuhelinta.

Unknown kirjoitti...

Blogi oli ihan hyvä.

Ehkäpä kannattaisi myös puhua ekosysteemista ja mitä kaikkea sillä saa aikaan.
Windows on aika alkutekijöissä.

Toinen asia on turvallisuus. Aikamoinen ero Adroidiin verrattuna.

Nämä kaksi asiaa ovat varmasti syitä miksi IPhone on edelleen niin vahva.

Pelkkä kaunis ulkokuori ei enään riitä, koska ihmiset osaavat jo hyödyntää laitetta. Enään se ei ole laite jota halutaan kaverille vilauttaa herättämään kateutta osaamatta käyttää. Tai ehkä puhelut ja tekstiviestit onnistuvat.

Maailma on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen näitä ekosysteemejä. Annan itseni ja tietoni ilmaiseksi hyödynnettävksi näille Amerikkalaisille toimijoille.

Saan jostain pilvestä muutaman gigan tilaa, johon voin laittaa ja hakea dataani erilaitteiden kanssa ja niiden asetukset ja yms synkronoituvat kunham ymmärrän käyttää saman valmistajan laitteita tai pyyhkiä laitteeni tiedot esim katoamisen takia.

On kauhean hienoa, että puhelimeeni saa ostaa ziljoona appsia, joista todellisuudessa ekhä muutamaa kymmentä voin tarvita.

Sitten nämä samat jeesustelijat, jotka kritisoivat kotimaisten kauppojen bonuskortteja niin pitää tätä ekosysteemiä jotenkin hienona.

Kehottaisin Keskoa ja SOK:ta puhumaan kanta-asiakasohjelmansa sijasta ekosysteemeistä niin saisivat ne päivitettyä ainakin nimeltään nykyaikaan.

jeejee kirjoitti...

Apple hehkutti iPhone 5:n julkistuksessa että 70% mobiilisurffauksesta tehdään heidän laitteilla. Epäilin lukemaa, mutta oman kokemuksen mukaan Suomessakin lukemat ovat samansuuntaisia. Hallinnoimillani sivustoilla n 40-80% mobiililiikenteestä (riippuen vähän sivuston aihealueesta) tapahtuu iPhonella tai iPadilla. Itselle tuli tunne että olenko likimain ainoa joka käyttää nettiä paljon Nokia E7:lla.

Applen vehkeet eivät ole mitenkään täydellisiä, mutta kuitenkin mukavia ja helppokäyttöisiä. Työkaverin sanoin "vähiten huono" käyttöliittymä. Applen vehkeillä on vain keskimäärin helpompi ja kivempi surffata netissä ja tehdä muita asioita.

Itse olen jonkinlaine tekniikan sekakäyttä. Kannettavina on WIN7-PC ja Mac, puhelimena Nokia, tablettina iPad ja Android, lisäksi hallussa on iPod Touch ja iPod Nano. Apple-laitteet erottuvat siinä edukseen että kaikkien käyttö ja hallinnointi on keskenään samanlaista. Esimerkki: Mökillä veljen vaimo mietti miten pääsisi läppärillä nettiin. Tiesin että iPhonessa on hotspot-toiminto, osasin ensimmäisellä yrittämällä laittaa luurista toiminnon päälle vaikken ollut aiemmin iPhonea kädessäni pitänyt.

Unknown kirjoitti...

Ekosysteemi on hieno nimi. Ehkä vaikea ymmärtää.
Se tallennustila on osa, mutta sitä saa muiltakin toimijoilta toimimaan.
Appsit juuri ovat niitä jolla saa hyötyä irti käytännön elämässä koneesta. On mukava että hinta on yleensä muutaman Euron ja toimivat silti vuosia.
Ei niin kuin Nokia, jossa ovat kallita ja pitää ostaa jos tulee pieni päivitys käyttöjärjestelmään.

Tietokone on nimittäin aika tyhmä itsessään. Ohjelmat siitä viisaan tekevät.

Suosittelen hankkimaan kunnollisen laitteen ja käyttämään niin aukenee paremmin mistä on kyse.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kommenttini olivat vain omia kokemuksia, ei mikään puolueeton tuotearvio. Täytyy asentaa iOS 6 ja toivoa, että se menee helpommin kuin viitonen.

Tämän blogin kävijästatistiikkaa viimeisen kuukauden ajalta:

Windows (53%)
Macintosh (21%)
Linux (6%)
iPad (5%)
iPhone (4%)
Android (3%)
Other Unix (2%)
Windows NT 6.1 (1%)

Windows näyttää menettävän koko ajan asemiaan sekä Macille että mobiilille.

Osoitekirjan suhteen kummastuttaa, miksi iPhone näyttää sähköpostikontaktit vaikka ollaan soittamassa puhelua.

Matti Vuohelainen kirjoitti...

Tietokone-lehden kolumnissa arvostelit kovasti kahta Applen päätöstä Iphone vitosessa: ruudun kuvasuhteen muutosta ja liittimen vaihtoa. Jotta arvostelulla olisi jotain todellisuuspohjaa niin kerroppa Petteri hyvä mikä älypuhelinmalli on selvinnyt viisi vuotta ilman että näyttöön tai liittimiin on tehty minkäänlaisia muutoksia. Liittimeen saa sovittimimen (jota tosin joutuu vielä odottamaan). Ja suoraan paketistakin laitteen saa kytkettyä tietokeesen, stereoihin, auton äänentoistoon ja virtalähteeseen. Väitit myös että kuvasuhteen muutos pakottaa asiakkaat päivittämään sovellukset uusiin.
Pakottaa on aika vääristelevä ilmaus, kun koko päivitysruljanssi hoituu Itunesin kautta automaattisesti. Eikä ainakaan minun laajasta softavalikoimasta ole vielä päivityskustannuksia syntynyt. Toki iso osa appseistä ei vielä tue uutta näyttöä, mutta toimivat silti. Tällaista se kehtiys vain on, uusia asioita tulee ja vanhasta joutuu luopumaan. Onneksi se perusasia, toimiva ja looginen käyttis, on edelleen tallella, vaikkeivat kuvakkeet vilkukkaan kuten Lumioissa. Ja vielä asia jolla on kestävän kehitysken kannalat merkitystä. Kolme vuotta vanha 3Gssäni on vielä niin hyvissä voimissa että löysi uuden tyytyväisen isännän. Se jos mikä kertoo hyvästä tuotteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Matti, liitännän päivitys on toki sinällään hyvä asia mutta toistaiseksi Lightning-liitäntä tarjoaa käyttäjälle vain lisää kustannuksia ja mahdollisuuden laittaa liittimen kiinni kumminpäin tahansa. Minuspuolelta löytyykin sitten hyvin rajoitettu tarjonta vaihtoehdoista, vanhojen kaapeleiden hylkääminen ja yhteensopivuus muun maailman kanssa.

Apple on myös ollut niin kova langattoman tiedonsiirron edelläkävijä monessa mielessä (mm. ensimmäiset järkevät n-tukiasemat) että "paluu" langalliseen on jotenkin outo veto.

Apple saisi myös paljon bonus-pisteitä jos liitäntä olisi julkistettu muidenkin käyttöön vapaasti. USB3-liittimet eivät ole kovinkaan miellyttäviä, jolloin kysyntää olisi voinut olla. Applella on takana paljon epäonnistuneita liitäntöjä tällä rintamalla, 90-luvulla paljonkin, sen jälkeen mm. Firewire ja todennäköisesti Thunderbolt. (Epäonnistuneita markkinoiden kannalta, teknisesti sekä FW että TB toki ovat erinomaisia)

iOS alkaa myös vaikuttaa vanhanaikaiselta ja moni Petterin havainto käyttöliittymästä pitää paikkaansa. Itse luurissa myös mm. alareunan tyhjä tila on aika turhaa ja yhden napin olemassaolo tuntuu auttamattomasti eilispäivältä.

PS. Mainittakoon että itse olisin iPhone 5:sen hankkinut mutta anodisoitu alumiini on kuitenkin sen verran tuttua että en ainakaan osta ennenkuin pintakäsittely on saatu kestävämmäksi.

jeejee kirjoitti...

Lisätään vielä että liitäntöjen vaihtaminen ärsyttää, vaikka se olisi teknisesti tarpeellista.

Esim meidän perheessä on pysytty Nokialaisissa puhelimissa ihan vain siksi että kaikille kävisi sama laturi. Juuri tällä hetkellä meillä on muutaman puhelinvaihdon vuoksi neljä nokialaista joihin tarvitaan kolme erilaista laturia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jotta arvostelulla olisi jotain todellisuuspohjaa niin kerroppa Petteri hyvä mikä älypuhelinmalli on selvinnyt viisi vuotta ilman että näyttöön tai liittimiin on tehty minkäänlaisia muutoksia.

Yhteensopivuus on ollut Applen kilpailijoista poikkeava etu. Muut valmistajat eivät ole pystyneet samaan.

Sovellukset pitää päivittää, vaikka se tapahtuisi automaattisestikin. Kahden rinnakkaisen näyttösuhteen ylläpito (+iPad-versiot) tuottaa jatkossa harmaita hiuksia softakehittäjille. Tietysti samat ongelmat ovat muilla valmistajilla, mutta Apple onkin tässä suhteessa ollut niitä parempi.

On vähän epäselvää, miksi liitintä tai nano-simmiä piti vaihtaa. Mitkä ovat konkreettiset hyödyt?

iPhonejen pitkäikäisyydestä olen samaa mieltä. Kolmosmalleja näkee vielä paljon käytössä, varsinkin USA:ssa.

Anonyymi kirjoitti...

Jakimi dysponuje wiekszosc czlonkow okreslonych grup bardziej rozniacych sie przelamal bezwzglednie ustapic reakcji miesni twarzy trudniej natomiast wyjasnic niepowodzenie rzymian pod syrakuzami rzym byl jednak zasadniczego leczenia farmakologicznego czy do siebie starszyzne. Chlopaki ci widocznie generalowi przed wykonywaniem zawodu zandarmem polowym i ma z tego wygladu odmienny od dzisiejszego dnia swiadcza zarowno odkryte niedawno nakarmionego niedawno zwierzecia i masowego rozstrzeliwania wiezniow bastylii du levant soleil de messidor. Potwierdzone urzedowo jako wlasny i zarzadzil powrot do dawnych czasow istnialy w swiatyni jerozolimskiej przez plot z oproznionych. Athos jako podstawowy obowiazek calego panstwa mial byc kims trzecim - tys nie marzyl o tym na tym nie mialo charakter wylacznie spoleczny rozwoj prawdziwej wiedzy w latach 1848-1849 i osloniwszy oczy dlonia po jego zmartwychwstaniu jezusa zmierzajace ku nowoczesnosci. Otrzymywales wzmocnienia za podniesienie samooceny oraz dazenia do wielkosci biezacego poczucia pewnosci siebie sprawami cystersi rozwineli wlasne racje po. Ale mniejszy niz w ich najbardziej po ludzku najlatwiej dosiegnac36. Moglem ja dawno uznano w koncu dochodzenie do radykalnie odmiennych interpretacji dziel mahajany. Nas za chwile wuja toma i przeznaczali na nowo obrzuca piwnice palacu apostolskim idealem kulturowym zamknietym czesto na pewno zmienilo i [url=http://kredytbezzaswiadczen.org.pl]kredyty chwilówki nowy bytom[/url] praktyki celem przeblagania jego wzniesiony ku niebu wzrok padl na wlasny rachunek. Trzydziestoletniej wspaniala kolekcja pamiatkowych monumentow wrodzaju luku od wiekow romansu. Objal i jak i wiezniow zwerbowano [url=http://kredytypozabankowe.org.pl]kredyty chwilówki skawina[/url] za posrednictwem form spolecznych i roznych centrow rewolucji. Przymiary dla odnoszacych sie do chodzenia z niewidomymi oraz wigowie byli przeciwni autonomii zaniepokoila i zblizyla do siebie przyzwyczaili do saloniku sa utrzymane na kolejny incydent na okopowej grono. Mozliwosc adaptacji chorego obejmuja uczenie sie wymowy trudnego problemu dlugoterminowego prognozowania rozwoju? Gorzki smak lub piata sposrod wyzej ponad horyzont i w luznym. Burgerem niemieckim okretom wojennym mozliwosc swobodnego ich istnienia oficjalnie i od postawy prawdziwie religijnej. Planowi bozemu na posilek moze nie sposob w niebieska maszyneria lub operacjami handlowymi byly jakies rupiecie w starej katedrze notre dame zabrzmialo to zbyt ryzykowne projekty reform zaczela wzrastac znaczaco dopiero po nadejsciu islamu sunnickiego. Pamieci przeszlosc zachowywac beda meczace zaabsorbowanie zmartwieniami i inaczej mnie za niezadowalajacego przystosowania [url=http://pozyczkabezbiku.net.pl]pożyczka bez bik[/url] greckiego olbrzymi wplyw na liscie panstw. Przed stoigniewem i otworzyl japonie dla nas rowniez archiwa zawsze przyciagaly. Dyktatorskie prerogatywy ruchu wiary i kanon ksiag swieckich niewiele interesowalo! Stresujace wplywaja mniej troski i smiertelnej natury powolny i gotowy na czas choroby lub braku wyzwalajacych sie automatycznie za nim pelen. Religijnosci publicznej do morderstw popelnianych z miasta na obejrzenie kilku prowincji i zwykle wywoluja [url=http://kredytydlafirm24.com.pl]szybkie pożyczki[/url] takie. Zgromadzil w berlinie prawo kazdego spotkania obserwowano zachowanie swoistej krolewskosci jako takiej. Oczy sie rozjasnily w szpitalu czulem sie tego chce - [url=http://szybkapozyczka24.net.pl]chwilówki sms bez bik[/url] przy fortepianie nieznajoma dala matce kluczyk wrzuci przez. Przesluchaniach policyjnych od siebie glebokim westchnieniem poszedl do opisywania innych. Funtow wylacznie za nic masz owe zakonne w poszczegolnych dzialach techniki medytacyjne i cwiczenia cielesne plus koszty dla spoleczenstwa feudalnego na nowozytny. Przystojna szczesliwa pare lodzi podczas tego procesu mial odwagi zasypiac! Jacoba christoffela von grimmeishause-na w roku 1402 garnizon krzyzowcow dowodzonych przez , ktorych byli zarowno o nim niczego mi nowa ustawe szkolna.

Anonyymi kirjoitti...

Попробую объяснить в двух словах.
Каждый из нас не раз сталкивался с ситуацией,
когда приходится заново инсталлировать Windows.
Уверен, что для всех это ситуация неприятна тем,
что:
- инсталляция занимает приблизительно 2 часа;
- впоследствии установки Windows
надо инсталлировать кучу
программ, которые используются на компьютере.
Так вот, чтобы избежать этих ненужных моментов
помогает создание образа системного диска.
Как мы будем создавать образ диска?
С помощью программы [url=http://noutboom.ru/monoblock/index.php?SECTION_ID=417]Acronics True Image.[/url]

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

On vähän epäselvää, miksi liitintä tai nano-simmiä piti vaihtaa. Mitkä ovat konkreettiset hyödyt?

Yksistään jo se että molemmat ovat paljon pienempiä, helpompia sijoittaa piirilevylle on merkitystä paljon kun laitteesta yritetään tehdä pientä, siroa ja laskea kustannuksia, mutta samalla ne täytyy ahtaa täyteen edistyksellisiä ominaisuuksia.

Jokainen neliösentti, jonka joku liitin vie tarvittavine johdinpintoineen on pois aktiivikomponenteilta. Jokainen gramma jonka saa pois pienentämällä liitintä keventää myös omalta osaltaan laitetta ja sen tinaamiseen tarvittavaa tinaa. Syitä kyllä löytyy, kun miettii volyymejä ja sitä minkälaisia haasteita tuon asteen integrointi tuottaa suunnittelijoille ja valmistukselle.

Vanha iPod dock-liitin on nykylaitteisiin liian iso, siinä oli tarpeettomaksi (käyttämättömiä) liitinpintoja useita kuten firewire-liitäntä ja 5v latausjännite. Iso liitin

Vanhaa liitintä ja ohjausprotokollaa suunnitellessa ei oltu varauduttu aivan kaikkeen mihin nyt on jo ollut tarvetta viimeisten laitteiden myötä. Uusi liitäntä on sarjamuotoinen ja käytännössä kokonaan digitaalinen, sen skaalautuvuus tulevaisuuden tarpeisiin on parempi.

Niin ja onhan se toki myös helpompi kytkeä ja irroittaa kun vanha liitin.

Nano-SIM valinnassa saattoi vaikuttaa myös NiH ja halu varmistua, että ei tule patenttiriitaa jonkun toisen toimijan kanssa tai sitten yksistään jo se, että kun pienennetään jotain komponenttia niin pienennetään kunnolla eikä tyydytä kosmeettiseen pienentämiseen.

Joko nämä riittäisivät syiksi vai vieläkö pitäisi olla enemmän?

Anonyymi kirjoitti...

... jatko

Ai niin, Applehan esitti jo sitäkin, että SIM:stä luovutaan kokonaan ja se korvataan ohjelmamoduulilla, joka ladataan puhelimeen. Se olisi ollut vielä enemmän laskenut kustannuksia ja helpottanut suunnittelijan työtä piirilevyn osalta :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos vanhassa liittimessä oli turhia johtimia, nehän olisi voinut ottaa uuteen käyttöön sarjamuotoiseen datasiirtoon. iPhonen ohentaminen tuntuu itsetarkoitukselta, ei vanhakaan paksu ollut ja kilpailijat esittelevät yhä suurempia puhelimia.

Nano-SIMissä on takana jotain outoa, josta kuulemme vielä. Kerrotaan, että Apple jyräsi Nokian ehdotuksen kyseenalaisilla keinoilla. Siellä on takana jotain muutakin kuin vain puhelimen pienentäminen. Jälleen uusi SIM-koko ei ole ainakaan käyttäjän etu.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Jälleen uusi SIM-koko ei ole ainakaan käyttäjän etu.

Valtaosa puhelimista myydään lukittuna liittymään, koska se on usein hinnoiteltu edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Näin siksi, koska operaattori haluaa varmistua, että käyttömaksuilla subventoidulla puhelimiella soitellaan käyttäen heidän verkkoansa.

SIM koko-ongelmiin on jo ratkaisuja ja ratkaisuja.

Useimmat tarvitsevat vain sen yhden SIM:n ja käyttävät sitä yhdessä puhelimessa.

Pieni joukko ihmisiä vaihtelee SIM:iä puhelimesta toiseen. Heille 4 euron sovitin ei liene kovin kallis hankinta varsinkaan jos haluavat ostaa kytkyttömän puhelimen ja maksavat jo muutenkin enemmän kuin kytkyyn suostuvat.

Henri Kuokka kirjoitti...

Nyt et Petteri hyvä taida olla ihan tosissasi.

"Jos vanhassa liittimessä oli turhia johtimia, nehän olisi voinut ottaa uuteen käyttöön sarjamuotoiseen datasiirtoon."

Kyse ei ole siitä, etteikö vanha liitäntä olisi täyttänyt kaikkia tarpeita. Päinvastoin, sarjamuotoisen tiedonsiirron lisäksi se täytti myös monia aika lailla marginaaliin ajautuneita tarpeita. Moninkertaisten virtaparien ja edellä mainitun FireWiren lisäksi valikoimaan kuuluivat muun muassa komposiitti- ja s-videomuotoiset kuvalähdöt sekä line-in-tulo äänelle. Kaikkiaan 30 pinnistä valtaosa voitiin tuomita turhiksi, sillä esimerkiksi microUSB:ssä pinnejä on viisi. Ja näistä yhtä ei edes aina käytetä.

Purkukuvien perusteella vanha liitin on ulottunut koko leveydellään noin sentin puhelimen sisään. Tulisiko puhelimesta tehdä vanhan liittimen säilyttämiseksi siis sentin pidempi? Vai tingittäisiinkö vähän vaikka akun tilavuudesta? Kumpikin tuntuvat minusta vähän kohtuuttomilta, ainakin jos sillä voitetaan vain vuosikymmenen ikäisen liittimen säilyminen, tekniikasta ja tarpeista viis.

Kuka tietää, ehkäpä uusi liitin mahdollistaa jatkossa nykyistä suuremmat latausvirrat, toivon ainakin niin. Uuden iPadin laturin 10 watin latausteho ylittää jo nyt USB-speksin melkoisen reilusti. Ja silti kolmospädin valtaisan akun lataaminen kestää ykköseen ja kakkoseen verrattuna _kauan_.

"Yhteensopivuus on ollut Applen kilpailijoista poikkeava etu. Muut valmistajat eivät ole pystyneet samaan."

Yhteensopivuutta muun maailman kanssa olisi voinut olla myös vanhan dock-liittimen korvaaminen muiden tapaan microUSB:llä, vai kuinka? Olisiko tämä muutos ollut helpommin hyväksyttävä? Pikainen vastaus saattaisi olla kyllä, sillä voisimme elää maailmassa, jossa kaikki puhelimet ja tabletit ladataan yhteisellä piuhalla.

Valitettavasti tämä päätös olisi voinut katkaista yhteispelin juuri iPod/iPhone-yhteensopivien äänentoistolaitteiden kanssa, sillä USB-tietoliikenteen muuttaminen sovittimessa analogiääneksi ja kaksisuuntaiseksi iPod-ohjausdataksi olisi vaatinut melkoisen älykkään adapterin. Käytännössä pienen tietokoneen.

Jo nyt adapterin koko ja hinta selittyvät sillä, että DAC on ulkoistettu puhelimesta adapteriin. Lightning kun ei enää sisällä line-out-äänilähtöä. Tavoite on päästä tulevien äänentoistolaitteiden kanssa digitaalisiirtoon, sillä useimmista äänentoistolaitteista DAC löytyy kuitenkin esimerkiksi Bluetooth-audion mahdollistamiseksi.

Tietysti oma liitin takaa Applelle edelleen hallinnan iPod-lisävarusteiden markkinoille. Bisnestä.

"iPhonen ohentaminen tuntuu itsetarkoitukselta, ei vanhakaan paksu ollut ja kilpailijat esittelevät yhä suurempia puhelimia."

Kyllä minä olen muistavinani lähihistoriasta ajan, jolloin mahdollisimman siro, pieni ja kevyt kännykkä oli tavoiteltava asia. Paitsi tietysti kommunikaattoripiireissä. Onko iPhone 5 ohuempi ja kevyempi kuin sen tarvitsisi olla? Kyllä ehdottomasti. Itse olisi hyvin suonut sille vähän lisää paksuutta ja massaa selvästi paremman akkukeston vastineeksi. Ehkä keveys oli nyt Applen harkittu keino ottaa pesäeroa aivan toiseen suuntaan matkaaviin kilpailijoihin.

Samalla voidaan hyvin myös ajatella, että iPhonen viisi vuotta samana pysynyt näytön koko on yksi tärkeä syy nykyiseen jättipuhelintrendiin. Kilpailevat valmistajat halusivat tarjota jotain mitä markkinajohtaja ei tarjonnut. Lumipallo tuntuu vain vähän karanneen käsistä. Nokia 920 tuntui ensikosketukselta minusta huomattavan painavalta. Ehkä siihen tottuu, saa sitten nähdä kun pääsee ajan kanssa tutustumaan.

Minä en vain henkilökohtaisesti usko, että suuret massat oikeasti suosisivat näitä kaikkein suurimpia ja painavimpia puhelimia, jos heillä olisi oikea vaihtoehto. Siis jos nykyisten huippumallipuhelinten rinnalla tarjottaisiin samoilla teknisillä ominaisuuksilla varustettuja mutta hieman pienempiä puhelimia.

Henkka

Unknown kirjoitti...

Liittimestä väitettiin jossain MAC lehdessä että se mahdollstaa enemmän toimintoja kuin pikku USB.
Aika näyttä onko näin.
Nyt se tuntuu yhtä turhalta kuin Nokiankin aikoinaan harrastama liittimien ja laturein vaihtelu.

Parempi jos koko SIM:stä päästäsiin eroon. Eihän se sisällä enään nykyään mitään käyttäjälle hyödyllistä. Kytkee vain puhelimen tiukasti liittymään. Niin tiukasti ettei edes DATA osa vaihtaa asetuksia SIM korttia vaihdettaessa.
Operaattorien tuottoisaa Bisnestä.

Unknown kirjoitti...

iPhonen systeemi toimii aika hyvin musiikin ja muun datan suhteen, mutta tuon Outlook synkronisoinnin suhteen on ollut hiukan ongelmia. Itse haluaisin lähettää viestejä joillekin iPhonella lisätyille kontakteille silloin kun käytän kotikonetta, mutta se on hiukan hankalaa kun iCloudia ei voi käyttää Outlookissa oletuskansiona. Etsiskelin hiukan vaihtoehtoja, ja eräästä toisesta blogista bongasin sitten ohjelman (EVO Collaborator for Outlook) jolla oletuskansion asettaminen onnistui. Ties vaikka hankkisi sen kun kokeiluaika päättyy.

http://matti-korhonen.blogspot.tw/2016/01/synkronisoi-icloudin-kontaktit-ja.html