tiistai 21. elokuuta 2012

Jäävätkö Enkeli-Elisan kiusaajat ilman rangaistusta?

Poliisi lopetti Enkeli-Elisan tapauksen tutkinnan, eikä syyttäjä nähnyt aihetta jatkaa prosessia. Toimittajille valehteleminen ei ole rikos. On toimittajan omalla vastuulla tarkistaa juttujen taustat ja haastateltavan luotettavuus.

Tulee mieleen nettikuplavuosien Riot-E, josta tehdyssä dokumentissa yksi avainhenkilöistä selittää toimintaansa: It's not a matter of lying. It's a matter of building an image for your investment. Nokian kotimaasta tullut pieni yhtiö keräsi kansainvälisiltä pääomasijoittajilta 21 miljoonaa euroa katteettomilla lupauksilla mobiilipeleistä -- ja törsäsi kaiken makeaan elämään.

Omasta mielestään avainhenkilöt eivät valehdelleet, sillä sijoittajille sai kertoa mitä tahansa. Perusteeton lupaus muuttui valheeksi vasta sitten, kun se paljastui. Niin pitkään kuin lupaus saattoi toteutua, kyse ei ollut valheesta vaan totuuden venyttämisestä.

Kun Riot-E kertoi sijoittajille valheita, ne olivat totta paljastumiseensa asti.
(Hauska juttu sinänsä, että kymmenen vuotta Riot-E:n jälkeen muuan Rovio toteutti mobiilipeleissä sen, mitä Riot-E vain lupaili, ja vieläpä ilman Hollywood-brändien apua.)

Enkeli-Elisan poliisitutkinnassa jää kummastuttamaan yksi seikka. Kirjailijan itsensä mukaan poliisi tutki vain mahdollista petosepäilyä -- sitä, että rahaa oli hankittu markkinoimalla kirjaa valheellisin perustein. Poliisi ei edes kysynyt Enkeli-Elisan tai hänen vanhempiensa henkilöllisyydestä.

Toisin sanoen poliisia kiinnosti vain mahdollinen talousrikos mutta ei kuolemaan johtanut vakava koulukiusaaminen. Tämä on varsin erikoista ja kertoo yhteiskunnan ilmapiiristä. Kiusata saa, mutta ei huijata rahaa.

Kirjailija syyttää Enkeli-Elisan opettajia, jotka eivät huomanneet kiusaamista, vaan käänsivät katseensa muualle. Ehkä pitäisi mieluummin syyttää poliisia, joka ei pidä edes äärimmäistä koulukiusaamista tutkimisen arvoisena?

On muitakin selityksiä. Ehkä tapaus oli jo poliisin tiedossa, eikä alle 15-vuotiaita syyllisiä haluttu rangaista tämän enempää julkisuudella? Ja onko koulukiusaamista edes kriminalisoitu riittävän selkeästi? Onko se asianomistajarikos, jonka tutkiminen edellyttää vanhempien tekemää rikosilmoitusta?

Jos laissa on vikaa, sitä pitää muuttaa. Masentuneet tai itsekin nuoruuden kiusaamisesta syyllisyyttä tuntevat vanhemmat eivät ehkä halua viedä asiaa eteenpäin ja tekijät jäävät rangaistuksetta. Pelkkä uhrin nostaminen enkeliksi ei riitä, koulukiusaamisen kitkeminen edellyttää myös syyllisten rankaisemista.

7 kommenttia:

Jari Ahlgren kirjoitti...

Samalla tavalla mediakin on tapaukseen suhtautunut. Alkuperäinen aihe mitätöidään, koska se on "väärin kerrottu".

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on juuri se syy, miksi totuudenmukaisuus olisi näissä tarinoissa niin tärkeää. Jos puhut paskaa osassa tarinaa, ihmiset voivat lohduttautua sillä ajatuksella, ettei se ollutkaan totta.

Ei ole samantekevää, mitä keinoja käytetään, jos halutaan herättää huomiota todelliseen ongelmaan. Ei tässäkään se ongelma ollut tarinassa, vaan siinä, että kirjailija tekaisi isän ja veljen nimissä tekstejä ja roikkui väitteissään vielä kun oli jo jäänyt kiinni valheestaan.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Aika oudossa maailmassa elämme,jos kirjailijan pitäisi oikeudessa vastata,miksi kirjansa juoni ei ole totta?

Tietokirjat ovat tietenkin eri asia,mutta niidenkin virheistä tai epätosista vastaa kirjoittaja vain maineellaan. Vai onko toisin?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä on kyse rikosepäilystä, jota poliisi on alkanut tutkia oma-aloitteisesti. Tekijä väittää edelleen itsemurhaan johtanutta kiusaamista todelliseksi.

Me voimme sivuuttaa asian pitämällä koko juttua kirjailijan mielikuvituksen tuotteena (samalla teemme hallaa asialle, jota tekijä halusi nostaa julkisuuteen), mutta poliisin pitäisi virkansa puolesta ainakin kysyä asiasta.

En keksi kuin kaksi selitystä: joko tapaus on jo poliisin tiedossa tai itsemurhaan johtava kiusaaminen ei ole rikos, jota poliisi voisi oma-aloitteisesti tutkia.

petrip kirjoitti...

Ei poliisi voi tutkia jos se ei tiedä mitä tutkisi. Tutkitaan mahdollista itsemurhaa mahdollisesti Vantaalla johon mahdollisesti liittyy kiusaamista?

Kyllä aisanosaisten tulisi saattaa poliisin tietoon aikapaljon enemmän ennekuin mitään voi tehdä. Toisekseen kyseessä saattaa olla siinä määrin pieni rikos, että se on asianomistajarikos, jolloin asianomistaja taitaa olla kuollut - siis siinä epätodennäköisessä skenaariossa että koko tarina ei ole tuubaa.

Kannattaa muistaa, että kiusaaminen ei aiheuta itsemurhaa. Sen tekee itsemurhaaja itse ja siihen liittyy aina muutakin kuin kiusaaminen. Terve ihminen ei tapa itseänsä edes kiusattuna. Eli vastuuseen voi joutua vain teoista ja niiden SUORAAN aiheuttamista vahingoista.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Petteri

En todellakaan tunne asiaa tai kirjaa,joten kommenttini oli irrelevantti,sorry.

Koulukiusaaminen on ikävä juttu,tiedän sen entisenä koulukiusattuna,vieläkin yli puolen vuosisadan jälkeen vatsaa kouristaa,kun ajan vanhan kouluni ohi...

Anonyymi kirjoitti...

Olen toisen kommentin kanssa ihan samaa mieltä. Minttu Vettenterä mielestäni valehteli aivan tietoisesti kirjansa markkinoinnissa, vaikka ei siitä nyt suuremmin taloudellisesti hyötynytkään. Vettenterähän esimerkiksi itse kirjoitti oletetun Enkeli-Elisan isän kommentteja, joissa itse kehui itseään. Ehkä tämä ei ole rikos, mutta äärimmäisen epäeettistä se on.

Olen siinä suhteessa Petteri Järvisen kanssa samaa mieltä, että poliisin pitäisi kyllä ehdottomasti tutkia Elisan kiusaamistapaus. Jos esimerkiksi Vettenterän kuvaamat pahoinpitelyt ovat totta, pitäisihän ne tutkia. Ehkä kuitenkin on niin, että kyseessä on jokin vanha kiusaamistapahtuma, joka on jo aikanaan tutkittu.