perjantai 8. kesäkuuta 2012

Vieläkö muistat X-Filesin?

X-Files oli 1990-luvun suosikkisarja. Sen visuaaliset alkutekstit jäivät mieleen ja hypnoottinen musiikki soi vieläkin puhelimen soittoäänenä. Sarja oli ihanasti outo ja kummallinen.

Itse en ollut mikään sarjan fani. Yliluonnollisten ilmiöiden, mutaatioiden, hirviöiden ja ufojen jahtaaminen tuntui aikoinaan niin pöhköltä, että suosiosta huolimatta katselin vain satunnaisia jaksoja. Tarinat toistivat samaa kaavaa, eivätkä juonet itse asiassa olleetkaan kovin tärkeitä. Katsojia kiinnosti sarjan mystinen ilmapiiri sekä Mulderin ja Sculleyn muodostama työpari.

Pari viikkoa sitten Stockmannin levyosastolla oli sarjan kaikista tuotantokausista oma dvd-boxi. Ostin ensimmäisen kauden seitsemän levyä 9,90 eurolla -- ei paha hinta hömpästä.

Ainakin alkupään jaksot näyttivät juuri niin hölmöiltä kuin muistinkin. Ufojen kaappaamia nuoria, tuuletusaukoista tunkeutuva mutantti-ihminen, Jerseyn metsissä elävä apinamainen ihminen, kuolleen pomon aiheuttama poltergeist, Alaskan jääpeitteen alta löytyvä vaarallinen loinen ja niin edelleen. Tekoälyn ohjaama rakennus, joka puolusti itseään (COS eli Central Operating System), oli positiivinen poikkeus kaavasta (episodissa "Ghost in the Machine").

Eniten sarjaa katsoessa pistää silmään arkipäivän teknologian valtava muutos. Sarjaa alettiin tehdä vuonna 1993, joten jaksot kertovat vajaan 20 vuoden takaisesta maailmasta. Miten vanhalta se näyttääkään! Pöytäpuhelimia, hakulaitteita, puhelinluetteloita, C-kasetteja, levykkeitä, kehitettäviä negatiiveja ja niin edelleen. Kun Mulder pohjustaa uutta tehtävää, hän heijastaa valokuvat dioina seinälle. Ja kun Dana kirjoittaa raporttiaan tehtävän jälkeen, hän käyttää merkkipohjaista tekstinkäsittelyä. Näytöt ovat isoja, kömpelöitä kuvaputkimalleja. Muutamassa kohdassa sentään vilahtaa langaton puhelin ja kömpelö kannettava tietokone.

C-kasetti. Mp3-tiedostojen kaukainen edeltäjä :-)

Tekniikka korostuu X-Filesissa, koska agentit käyttävät paljon enemmän viestintätekniikkaa kuin tuon ajan tv-sarjoissa tai elokuvissa keskimäärin. Agentin työ on paitsi hirviöiden jahtaamista metsissä myös tiedonhakua, viestintää ja tallentamista.

Melkein graafinen käyttöliittymä.

Tiedonhausta puheenollen: miten monta juttua Mulder ja Sculley olisivatkaan ehtineet ratkaista, jos heillä olisi ollut internet ja hakukone! Sarjassa tietoa etsitään mikrofilmeiltä. Vanhoja lehtiarkistoja selataan lukulaitteen näytöllä, kunnes oikea uutinen ja etsityn henkilön kuva löytyy. Väsyttävää, hidasta ja tehotonta. Ei ihme, että Mulder kertoo tulevansa merisairaaksi mikrofilmien selaamisesta:

Mekaaninen tiedonhaku tekee merisairaaksi.

Hakukoneen käyttöliittymä: mikrofilmiä pyörittävä veivi.

Etsitty hakutulos... mutta missä ovat muut tuloslinkit?

Sarjaa katsovat nykynuoret epäilemättä hämmästelevät, miten viime vuosituhannella voitiin löytää yhtään mitään!

Kansanturva? Omaperäinen käännös NSA:lle (National Security Administration).

Myös tv-sarjan tekninen laatu on vanhentunut nopeasti. Alkupään jatksot on kuvattu 4:3 kuvasuhteella. Kuvakohina ja värit kertovat ajan kulumisesta. Tänään sarja kuvattaisiin digitaalisena teräväpiirtona ja monikanavaäänillä. Av-tuotannon  kehitys on ollut ällistyttävän nopeaa. Siksi X-Files näyttää paljon vanhemmalta kuin mitä se onkaan.

Internet, langaton viestintä ja teräväpiirto ovat muuttaneet maailman, mutta jotain on sentään säilynyt. X-Filesin luoma epäluulon ja salailun ilmapiiri on yhä vallalla. Netin avoin tiedonvälitys ei ole hälventänyt epäluuloja, pikemminkin päinvastoin. Vuoden 2001 terrori-iskut olivat kuin suoraan 9/11-jaksosta. Ei ihme, että moni amerikkalainen uskoo iskujen olleen hallituksen salaliitto.

Sarjan teko loppui vuonna 2002.

15 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

"Tänään sarja kuvattaisiin digitaalisena teräväpiirtona ja monikanavaäänillä. "

Sarja on kuvattu 35 mm filmille - kuten monet tv-sarjat USA:ssa tänäkin päivänä - eli DVD-julkaisun huono taso johtuu muista syistä kuin alkuperäismateriaalista.

Alunperin tuottajilla oli tarkoituksena että tapahtumiin olisi useammin löytynyt luonnollinen selitys, mutta se osoittautui vain niin tylsäksi että huuhaa voitti.

Hannu kirjoitti...

Tuo tiedonhakuasia on varmaan yksi suurimmista tapahtuneista muutoksista vaikka näkyvät muutokset saavat tietenkin useimmiten enemmän huomiota.

Huomasin sen itse jokin aika sitten kun olin lukenut mielenkiintoisen kirjan ja yritin hakea jälkeen päin kirjasta tiettyä kohtaa. Mielessä kävi että ctrl-F olisi nyt kova juttu...

Anonyymi kirjoitti...

Mutta käsikirjoittajathan ennustivat 9/11 tapahtumat:

Lone Gunmen sarjan pilottijaksossa:

http://www.youtube.com/watch?v=384CCzUKHtA

http://en.wikipedia.org/wiki/Lone_Gunmen

Joka siis lähetettiin puoli vuotta ennen iskua.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Wikipediasta:

One retrospectively interesting aspect of this pilot episode is that the airliner has been hijacked (via remote control of the plane's autopilot) and, by the end, both Byers and his father have boarded the plane to try to stop the hijacking. Through the aid of the other Gunmen, they are able to regain control of the plane and just miss crashing into the World Trade Center with the airliner. This, of course, was before the actual 9/11 attack against the World Trade Center later that year. Similar to theories posited about the events of 9/11, the episode's plot indicates that the hijacking was committed as an act of voracity by a greedy American arms manufacturer to ultimately increase its weapons sales by invoking U.S. retaliation against a scapegoated anti-American extremist dictator.

Ilmankos moni uskoi, että myös WTC-iskujen koneet lensivät kauko-ohjauksella.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Petteri

Sympaattinen "pari" ne X-Filesin päätähdet,David Duchovy toisessa sarjafilmiroolissaan juoppona ja naisia metsästävänä kirjailijana jotain muuta. Juonet nyt roskaa,mutta musiikki hyvä.

Salaliitto löytyy alan fanien mukaan kaikkialta. Eikä aina USA ole paha,mm. tapauksesta, jossa ohjusristelijä ampui alas iranilaisen matkustajakoneen,on kehitelty myös automaatin ohjaama kone, joka oli täytetty ruumishuoneilta otetuilla ruummilla. Uskottavuutta lisäsi se, ettei Iran sallinut Airbusin tutkijoiden tuloa putoamispaikalle.
Harmi, että FOX:n noita rainoja on kovin vähän ja uusintoja uusintojen jälkeen,haluaisin nähdä raportit mm. Teneriffan, Halifaxin ja Rion turmista.

Avasin muuten uudelleen blogin Uudessa Suomessa,eivät vielä ole heittäneet ulos;):

US Puheenvuoro

enduzzer kirjoitti...

"Alkupään jatksot on kuvattu 4:3 kuvasuhteella. Kuvakohina ja värit kertovat ajan kulumisesta. Tänään sarja kuvattaisiin digitaalisena teräväpiirtona ja monikanavaäänillä."

Kuvasuhde ja resoluutio on tässä kontekstissa harhaanjohtava.

1980-luvulla monet siirtyivät käyttämään videonauhaa tv-tuotannoissa. 1960- ja 1970-luvun kinofilmille kuvatut sarjat ovat yleensä parempilaatuisia.

Teräväpiirtoa ei keksitty silloin, kun Full HD -termi luotiin. Perinteinen 35 millin filmi, jolle valtaosa vanhoista sarjoista ja elokuvista on kuvattu, ylittää 1080p-standardin vaatimukset.

Onneksi eivät menneet kroppaamaan 1. tuotantokauden jaksoja 16:9 -formaattiin. Näissä transformaatioissa aina menetetään kuvainformaatiota.

Jos DVD:n kuvalaatu ei vakuuta, on syynä digitointi. Ehkä tuottajat jättävät takaportin Bluraylle, jolloin vanhalla matskulla voidaan taas rahastaa teräväpiirtosukupolvea erikseen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuvanlaatu on monitahoinen asia.

"Perinteinen 35 millin filmi ... ylittää 1080p-standardin vaatimukset."

Erottelukyvyn osalta näin varmaan onkin, ainakin hyvässä valossa kuvattuna. Kuvaan vaikuttavat kuitenkin kameroiden herkkyys, valaistus (varsinkin yökohtauksissa) ym. jolloin filmi näyttää "vanhalta", vaikka erottelukyky olisi HD-tasoa. Osittain se on sitä "cinema-lookia", mitä kuluttajien hd-kameroissa emuloidaan tarkoituksella.

Epäilen, ettei vanhoista tv-sarjoista ole säilytetty alkuperäisiä filmejä ja ääninauhoja, joista voisi uudelleen masteroida ja miksata Blu-ray-tasoisen lopputuloksen.

Ja kun tv-sarjat on aikoinaan kuvattu 4:3 suhteeseen, ei edes alkuperäiseltä filmiltä saisi enää luotua 16:9-versiota.

Pelkäänpä, että vanhojen tv-sarjojen osalta olemme sidottuja niihin parannuksiin, mitä broadcast-nauhoille voidaan kuvankäsittelyllä keinotekoisesti tehdä.

Jos joku on nähnyt 1970-1990-luvulla tehdyn tv-sarjan hyvälaatuisena Blu-ray-versiona niin antakaapa kuulua.

enduzzer kirjoitti...

"Jos joku on nähnyt 1970-1990-luvulla tehdyn tv-sarjan hyvälaatuisena Blu-ray-versiona niin antakaapa kuulua."

Onhan niitä. Esimerkiksi Columbo-boksi 35 Blu-ray-levyllä. Julkaistu Japanissa.

Vanhojen sarjojen siirto Blu-raylle on harvinaista, koska teräväpiirto vaatii kalliin uudelleenleikkauksen. Jälkituotanto hoidettiin videolla, jota ei voi käyttää tv-standardin mukaisen resoluution vuoksi.

Erno kirjoitti...

Itsellä on jokseenkin samanlainen suhde Salaisiin kansioihin kuin Petterillä. Joskus katsoin jakson sieltä toisen täältä. Fani en ollut. Star Trek ja Stargate on omaa fanialaani.

Tällä hetkellä katselen Star Trekkiä TNG:n 4. kauden muodossa. Kuvattu 80-90-luvun taitteessa ja sen kyllä huomaa. En valita kuitenkaan. Kuvanlaatu on ok ja DVD-masterointi menettelee (BD-julkaisuahan työstetään paraikaa). Eniten itseä on rieponut heikohko käsikirjoitus! Tosin alkupäässä ongelmana oli silloinen käsikirjoittajien lakko (sama kävi Lostille muutama vuosi sitten), mutta eivät nämä myöhemmätkään jakson ST Voyager-sarjalle pärjää alkuunkaan.

Näin scifi-ihmisenä totean, että käsikirjoituksessa on tapahtunut paljon parannusta 20 vuodessa. Selvää tietysti on myös se, että visuaaliset efektit ovat myös parantuneet kun pienoismalleista siirryttiin CGI:hin.

4:3 vai 16:9... No, jälkimmäinen on tietysti mukavanpaa laajakuvaruudulta, mutta sisältö on kuitenkin itselle se tärkein kriteeri :)

Anna-Liisa kirjoitti...

Petteri, sun on pakko ottaa kuvakopio alkutekstien jälkeen tulevasta "The truth is out there" -lauseen klassikkosuomennoksesta "Totuus on tuolla ulkona"! Vai onko se siinä suomennoksessa niin enää?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei ole - DVD-versiossa on uusi käännös. Muistan kyllä tuon huvittavan virheen tv-sarjasta.

hdmi kirjoitti...

Totuus on tual ulkkon. Niin kuin täällä Turussa sanotaan.

Anna-Liisa kirjoitti...

Nyt en saa päivän rauhaa enkä yön lepoa jos en saa tietää miten se on DVD-suomennoksessa. Puh-LEASE kerro!

Veikkaan että "Totuus on tuolla jossakin".

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Salaisten kansioiden alkupään jaksot ovat paljon parempia kuin loppupään.

Alkupään tuotantokausissa oli tuoreimmat ideat ja sarjaa ei oltu vielä vesitetty (mitä enemmän siinä paljastettiin Suuresta Salaliitosta, sitä epäuskottavammaksi se muuttui).

Efektit tietenkin ovat nykymittapuulla aika alkeellisia. Eivät haitanneet minua.

Kun Salaiset kansiot tulivat ensimmäistä kertaa, elin parasta teini-ikää.

Löysin joskus 90-luvun alkuvuosina talomme vintiltä ikivanhan musta-valko matkatelevision (äitini oli ostanut sen joskus 70-luvulla), meillä oli tietenkin väritelevisio olohuoneessa, mutta vanhempani passittivat meidät lapset nukkumaan, emme siis voineet katsoa telkkaria iltamyöhään.

Kiikutin tämän mustavalkoisen matkatelkkarin huoneeseeni, ja katsoin sillä myöhäisillan ohjelmia salaa. Myös Salaisia kansioita. Siinä oli aivan mahtavaa tunnelmaa katsoa ikivanhalla mustavalkoisella televisiolla iltamyöhän lähetyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos joku on nähnyt 1970-1990-luvulla tehdyn tv-sarjan hyvälaatuisena Blu-ray-versiona niin antakaapa kuulua."
Seinfeld ja Frendit eivät tosin ole Blu-rayllä, mutta niitä on lähetetty HD:nä.

Minulla on Police Squad! DVD-levy (80-lukua). Kun tarkastelee kuvaa se vaikuttaa ihan suoraan filmiltä skannatulta (ja jälkikäsitellyltä). Monissa sarjoissa on siis potentiaalia Blu-raylle.

Ihan mielenkiinnosta ostin Kummisetä trilogian Blu-rayllä. Siinä oli mielenkiintoinen dokumentti filmin pelastustöistä. Tuon klasikkotrilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat päässeet hyvin huonoon happeen ja yksittäisiä kuvia/kehyksiä/mitälie metsästettiin sen kopioista. Lisäksi kaikkea materiaalia ei edes ollut pelastettavissa muuta kuin edellisen kehyksen informaation avulla. Voi vain arvailla, mitä monille filmille kuvatuille sarjoille kuluu. Toki moni niistä on täyttä roskaa.

Olen ollut käsityksessä, että jopa Monty Python oli sen ajan perinteiden mukaan menossa nauhoitteiden taivaaseen. Mitä ikinä sitten käyttivät tallennukseen. HD:tä sitä ei toki saa.