Matkapuhelinsäteilyn haitoista on puhuttu niin kauan kuin mobiililaitteita on ollut. Juuri suomeksi käännetty Devra Davisin kirja Pätkii! marssittaa esiin pitkän listan sähkömagneettisten kenttien oletettuja ja todettuja haittavaikutuksia. Tekijä itse kävi Vapun alla Suomessa puhumassa eri tilaisuuksissa kenttien vaaroista.
Matkapuhelinsäteily on herkkä aihe, sillä kyseessä ovat isot rahat. Jos todella osoittautuisi, että puhelimista tai wlan-verkoista on haittaa terveydelle, moderni ja nopeasti kasvava teollisuudenala ajautuisi suuriin vaikeuksiin. Toisaalta: jos myöhemmin havaitaan, että tutkimustuloksia on peitelty tai ongelmia piiloteltu, alan suurimmat yritykset tuhoutuvat varmasti vahingonkorvauskanteisiin. Tuskin ne haluavat itsekään ottaa sellaista riskiä? Terveysvaikutusten selvittäminen on kaikkien edun mukaista.
Säteily on herkkä aihe myös siksi, että kyse on vaikeatajuisesta fysiikan ja fysiologian yhdistelmästä. Kuinka moni ymmärtää edes eron radioaktiivisen ja matkapuhelinten säteilyn välillä? Kun kyse on omasta ja lasten terveydestä, mieli herkistyy automaattisesti.
Davis antaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä siitä, miten teollisuuden kannalta ikäviä tuloksia on piiloteltu tai vähätelty. Jos asiat olisivat näin suoraviivaisia, joku olisi jo linnassa. Kuten kirjan paljastuksiin viittaavasta alaotsikosta voi päätellä, kirja ei pyri täysin neutraaliin aiheen analysointiin vaan herättelemään lukijoita. Faktoja ja tutkimustuloksia on silti ylenpalttisesti.
Yhdessä asiassa Davis on varmasti oikeassa: kunnes terveysvaikutuksista on saatu kiistatonta näyttöä puoleen tai toiseen, on parasta olla varovainen. Tupakka- ja asbestiongelmat ovat yhä tuoreessa muistissa. Mahdolliset terveysvaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenten viipeellä.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tieto on se, miten keinotekoisia matkapuhelinsäteilylle asetetut raja-arvot ovat. Ne eivät perustu mihinkään fysiologisiin havaintoihin, vaan ovat käytännössä hihasta vedettyjä. Kukaan ei tiedä, onko edes raja-arvojen suuruusluokka oikein. Ainakaan tapa, jolla SAR-arvot mitataan, ei vastaa luonnollista käyttötilannetta.
Matkapuhelinsäteilyn suhteen kaikki tietämyksemme roikkuu tukevasti ilmassa.
Lopullisen vastauksen saaminen säteilykysymykseen vaatisi pitkäaikaista ja kallista tutkimusta. Davis on itse ehdottanut yhden dollarin maksua jokaisesta myydystä puhelimesta tutkimustyöhön. Vuositasolla se toisi miljardi dollaria, mikä puolueettomien tutkijoiden käsiin kanavoituna todennäköisesti selvittäisi asian.
Aloite ei ole kuitenkaan saanut kannatusta. Ja puhelimenkäyttäjän lompakolle pyrkivät muutkin, kuten hyvitysmaksun perijät. Oikea kehitys menee pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Juuri äsken kuulimme, että suuri suomalainen tutkimus uhkaa keskeytyä rahoituksen loppumiseen.
Erityisessä säteilyvaarassa ovat lapset, joiden kallon luut ovat vielä ohut ja aivot kehittymässä. Suomi pitää muuten erityistä huolta lasten terveydestä, mutta tukiasemien sijoittamisessa ei ole kouluihin liittyviä rajoituksia. Päinvastoin, entisen alakouluni katto oli viimeksi katsoessani täynnä erilaisia antenneja. Joissakin Euroopan maissa tukiasemia ei saa perustaa lainkaan koulujen läheisyyteen. Turhaa pelkoa? Kukaan ei tiedä. Monissa asioissa Suomi on valinnut ylivarovaisen linjan, mutta ei tässä.
Seuraavassa joukko ohjeita, joita kannattaa noudattaa vaikka suhtautuisikin epäillen terveysriskeihin.
- käytä mahdollisuuksien mukaan hands-free-laitetta puhuessasi
- jos joudut puhumaan suoraan luuriin, vaihda sitä korvalta toiselle muutaman minuutin välein
- vältä käyttämästä puhelinta tiloissa, joissa on huono kenttä (kuten junanvaunut, autot, hissit), koska puhelin joutuu tällöin käyttämään suurinta lähetystehoaan
- älä lataa puhelinta yöpöydällä aivan sängyn vieressä
- rajoita lasten puhelimenkäyttöä, heille puhelimen pitäisi olla turvallisuus- eikä viestintälaite
Ja jos olet nainen, älä ainakaan hanki tällaisia asusteita! Se voi saada myöhemmin lempinimen iCancer. Ylipäätään puhelimen säilyttäminen rintaliivissä on huono idea.
Matkapuhelinsäteily on herkkä aihe, sillä kyseessä ovat isot rahat. Jos todella osoittautuisi, että puhelimista tai wlan-verkoista on haittaa terveydelle, moderni ja nopeasti kasvava teollisuudenala ajautuisi suuriin vaikeuksiin. Toisaalta: jos myöhemmin havaitaan, että tutkimustuloksia on peitelty tai ongelmia piiloteltu, alan suurimmat yritykset tuhoutuvat varmasti vahingonkorvauskanteisiin. Tuskin ne haluavat itsekään ottaa sellaista riskiä? Terveysvaikutusten selvittäminen on kaikkien edun mukaista.
Säteily on herkkä aihe myös siksi, että kyse on vaikeatajuisesta fysiikan ja fysiologian yhdistelmästä. Kuinka moni ymmärtää edes eron radioaktiivisen ja matkapuhelinten säteilyn välillä? Kun kyse on omasta ja lasten terveydestä, mieli herkistyy automaattisesti.
Davis antaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä siitä, miten teollisuuden kannalta ikäviä tuloksia on piiloteltu tai vähätelty. Jos asiat olisivat näin suoraviivaisia, joku olisi jo linnassa. Kuten kirjan paljastuksiin viittaavasta alaotsikosta voi päätellä, kirja ei pyri täysin neutraaliin aiheen analysointiin vaan herättelemään lukijoita. Faktoja ja tutkimustuloksia on silti ylenpalttisesti.
Yhdessä asiassa Davis on varmasti oikeassa: kunnes terveysvaikutuksista on saatu kiistatonta näyttöä puoleen tai toiseen, on parasta olla varovainen. Tupakka- ja asbestiongelmat ovat yhä tuoreessa muistissa. Mahdolliset terveysvaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenten viipeellä.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tieto on se, miten keinotekoisia matkapuhelinsäteilylle asetetut raja-arvot ovat. Ne eivät perustu mihinkään fysiologisiin havaintoihin, vaan ovat käytännössä hihasta vedettyjä. Kukaan ei tiedä, onko edes raja-arvojen suuruusluokka oikein. Ainakaan tapa, jolla SAR-arvot mitataan, ei vastaa luonnollista käyttötilannetta.
Matkapuhelinsäteilyn suhteen kaikki tietämyksemme roikkuu tukevasti ilmassa.
Lopullisen vastauksen saaminen säteilykysymykseen vaatisi pitkäaikaista ja kallista tutkimusta. Davis on itse ehdottanut yhden dollarin maksua jokaisesta myydystä puhelimesta tutkimustyöhön. Vuositasolla se toisi miljardi dollaria, mikä puolueettomien tutkijoiden käsiin kanavoituna todennäköisesti selvittäisi asian.
Aloite ei ole kuitenkaan saanut kannatusta. Ja puhelimenkäyttäjän lompakolle pyrkivät muutkin, kuten hyvitysmaksun perijät. Oikea kehitys menee pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Juuri äsken kuulimme, että suuri suomalainen tutkimus uhkaa keskeytyä rahoituksen loppumiseen.
Erityisessä säteilyvaarassa ovat lapset, joiden kallon luut ovat vielä ohut ja aivot kehittymässä. Suomi pitää muuten erityistä huolta lasten terveydestä, mutta tukiasemien sijoittamisessa ei ole kouluihin liittyviä rajoituksia. Päinvastoin, entisen alakouluni katto oli viimeksi katsoessani täynnä erilaisia antenneja. Joissakin Euroopan maissa tukiasemia ei saa perustaa lainkaan koulujen läheisyyteen. Turhaa pelkoa? Kukaan ei tiedä. Monissa asioissa Suomi on valinnut ylivarovaisen linjan, mutta ei tässä.
Seuraavassa joukko ohjeita, joita kannattaa noudattaa vaikka suhtautuisikin epäillen terveysriskeihin.
- käytä mahdollisuuksien mukaan hands-free-laitetta puhuessasi
- jos joudut puhumaan suoraan luuriin, vaihda sitä korvalta toiselle muutaman minuutin välein
- vältä käyttämästä puhelinta tiloissa, joissa on huono kenttä (kuten junanvaunut, autot, hissit), koska puhelin joutuu tällöin käyttämään suurinta lähetystehoaan
- älä lataa puhelinta yöpöydällä aivan sängyn vieressä
- rajoita lasten puhelimenkäyttöä, heille puhelimen pitäisi olla turvallisuus- eikä viestintälaite
Ja jos olet nainen, älä ainakaan hanki tällaisia asusteita! Se voi saada myöhemmin lempinimen iCancer. Ylipäätään puhelimen säilyttäminen rintaliivissä on huono idea.
15 kommenttia:
Tuossa 'kännykkäsäteilyn' tutkimisessa on pikkuinen ongelma. Ei nimittäin ole mitään teoriaa siitä, mitä pitäisi tutkia.
Sitten kun tutkitaan riittävästi kaikenlaista umpimähkään, niin aina välillä saadaan sattumalta tilastollisesti merkitseviä tuloksia.
Kysyin kerran netissä yhdeltä kirjoittajalta, millaisella mekanismilla 'kännykkäsäteily' aiheuttaa syöpää. Hän vastasi, että vahingoittamalla DNA:ta. Kun kysyin tarkemmin, millä mekanismilla, kun 'kännykkäsäteilyn' energia ei millään voi riittää kemiallisten sidosten rikkomiseen, vastaus oli, että toiset osaavat selittää sen paremmin. En ole sitä parempaa selitystä vieläkään nähnyt.
Vieläkö joku käyttää langallisia handsfree vehkeitä? Vai onko bluetooth turvallisempi vähempitehoisena?
Niin,vaikea on ymmärtää,kuinka ionisoimaton säteily aiheuttaisi solumuutoksia, energia on aivan liian vähäinen.
Vastaavasti on kai kiistelty vuosikymmenet voimalinjojen alla asuvien ihmisten sairauksista.
Mutta tällaisiin nollatutkimuksiin saa aina rahaa,kun pelottelee ihmisiä,vastaavasti kuin "ilmastonmuutoksella".
Kemia on useimmille outo alue ja kemian teollisuudella ja kemikaaleilla pelottelu tuottoisaa hommaa. Dramaattisin esimerkki on tämä "viherliikkeen äiti", biologi Rachel Carson, joka kirjallaan "Silent Spring" sai 1970-luvulla aikaan kiellon DDT:lle. Varovaisen arvion mukaan 20 miljoonaa kehitysmaiden lasta kuoli turhaan malariaan. Nyt WHO suosittelee taas DDT:n käyttöä (sisätiloissa).
Ainahan testeissä saadaan jotain esiin, kun koerotille syötetään omaa painoaan vastaavia määriä "myrkkyä".
Mikä ihme on saanut kaksi asialliseksi aiemmin mieltämääni poliitikkoa samanaikaisesti innostumaan Devra Daviksen hörhöilystä? Petterin lisäksi asiasta kirjoittaa blogissaan toissa päivänä toinenkin kokoomuslainen, Terhi Koulumies.
Ei kai seuraavaksi aleta puolustamaan sähköyliherkkyyden tunnustamista todelliseksi ongelmaksi?
Kirjoitin aiheesta neljä vuotta sitten jutun Tietokoneeseen.
Kiinnostus jotakin aihetta kohtaan ei ole koskaan huono asia. Se ei silti tarkoita, että niihin pitäisi uskoa ennen kunnon todisteita.
Sähköyliherkkyyden tunnustan heti vaivaksi kun löytyy ihminen, josta se voidaan laboratorio-olosuhteissa luotettavasti havaita. Siihen asti oireiden aiheuttaja on tuntematon, vaikka oireet sinällään ovatkin kiistattomia.
Devra Davis kävi Suomessa ja julkaisi kirjan, joten aihe on ajankohtainen. Kun kerran syytät hörhöksi niin kysyn, antaisitko oman alle 10-v. lapsesi käyttää puhelinta rajoituksetta?
"kysyn, antaisitko oman alle 10-v. lapsesi käyttää puhelinta rajoituksetta?"
En, mutta en säteilyn vuoksi vaan ihan kasvatuksellisista syistä.
Kai sitten vanha kansanviisaus "kohtuus kaikessa" on paras varmuuden vuoksi. Asian ydin on siinä,että tällainen peloittelukirjoittelu myy ja tutkijoilla on tietenkin "oma lehmä ojassa" eli tutkimusmäärärahat.
Aivan vähän aikaa sitten tv:stä tuli "dokumentti",jossa todisteltiin homeopatian toimivuutta. No, toinen puoli vaivoista on psyykkisiä,voipa tehotakin noihin.
"Matkapuhelinsäteilyn suhteen kaikki tietämyksemme roikkuu tukevasti ilmassa."
Paljon tutkimusta on jo tehty, eikä tässä ihan ilmassa roikuta. Kännykän säteilyn vaikutusmekanismit tunnetaan hyvin, eikä niiden perusteella ole odotettavissa vakavia haittoja. Tämä on vahvistettu myös monilla tilastollisilla tutkimuksilla.
Vähemmän vakaville tai todella pitkäaikaisen altistuksen vaativille haitoille jää toki vielä mahdollisuus.
Minä ihmettelen miksi ihmiset puhuvat pitkiä puheluita luuri korvalla. Minusta se on todella epämiellyttävää ja siksi käytänkin aina handsfreetä ihan mukavuuden takia.
Davisin kirjan johtopäätökset ovat populistisia, eivätkä perustu tunnettuihin tosiasioihin.
Vaikka esimerkiksi WHO on lisännyt matkapuhelimet “mahdollisesti syöpää aiheuttavien listalle”, niin fakta on, että luotettavat todisteet puuttuvat. Silti on toki viisasta olla varovainen ja esimerkiksi Säteilyturvakeskus on kehottanut rajoittamaan lasten kännykänkäyttöä. Minusta se on hyvä idea muistakin syitä kuin säteilyn pelosta.
Epäilemättä ymmärryksemme tästäkin asiasta lisääntyy tulevaisuudessa, mutta se ei tapahdu pelottelemalla ja levittämällä valetietoa.
Otin wlan-verkon pois käytöstä kotona, kun meille syntyi lapsi.
Viranomaiset haluavat pestä itsensä vastuusta,jos tulevaisuudessa osoittautuisi haittavaikutuksia. Tällaisilla perusteilla voidaan asettaa epäilyksenalaiseksi mikä hyvänsä.
Kaikkein kattavimman vastuuvapauslausekkeen olen aikoinaan kahdesti allekirjoittanut Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA:lle päästessäni seuraamaan sukkulan laukaisua reilun kolmen kilometrin päästä.
Discovery jossa ruotsalainen Fugselang
Mm. Nokialla (ja muissakin firmoissa) on iso joukko ihmisiä; suunnittelijoita ja testaajia jne, jotka ovat 25 vuotta rakentaneet ja testanneet labroissa radiopuhelinjärjestelmien tukiasemia (tunnen monia heistä) eikä ainakaan minun tiedossa ole, että heille kenelläkään olisi siitä RF-säteily "altistuksesta" syntynyt minkäänlaisia vaivoja tai ongelmia.
Ei tämäkään ole tietenkään mikään tieteellisesti pätevä todiste vaarattomuudesta, mutta aika voimakas indikaattori...
t. RMS
Tällainen työtapaturma kuitenkin löytyy: yle.fi/uutiset/mastoasentaja_jai_virrallisen_antennin_sisaan/2482203
Hyvän Pätkii-kirjan lisäksi markkinoille on tullut toinenkin kirja "Langaton teknologia ja terveys - mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle?". Kirjassa on runsaasti tieteellisisä tutkimuksia lähdeviitteineen. Siitä selviää myös, että Suomessa on eniten langattomia nettiliittymiä + matkapuhelimeen puhutut minuutit ovat kasvussa, vaikkakin Maailman tevreysjärjestö WHO vuosi sitten luokitteli radiotaajuiset verkot "Mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle" luokkaan 2B. Jotkut IARC-raatiin osallistuneet tiedemiehet olisivat olleet vieläkin tiukemman luokituksen kannalla (2A, todennäköisesti karsinogeeninen). Vaikka ionisoimaton kännykkäsäteily olisikin liian heikkoa rikkomaan kemiallisia sidoksia, sen tästäkin huolimatta on osoitettu vaikuttavan DNA:an. Suomessa olisi panostettava valokuituun, jonka puhekaistaa olisi hyödynnettävä, jotta kiinteä puhelin olisi jatkossakin kaikkien käytettävissä.
WHO-kannanotosta tulisi aika ajoin muistuttaa väestölle kuten UV-säteilyn riskeistä (toteaa Säteilyturvakeskuksen tutkimusprof. dariusz Leszczynski blogissaan the Washington Times Communities-lehdessä.)
Lähetä kommentti