lauantai 4. helmikuuta 2012

Ollilan outo pesti

Olipa ällistyttävä uutinen: Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila ryhtyy vetämään työryhmää, joka selvittää "tiemaksujen" käyttöönottoa Suomessa.

Olisin voinut kuvitella noin tuhat muuta tehtävää, joihin Ollila olisi halunnut käyttää osaamistaan ja vaikutusvaltaansa. Kysyjiä on varmasti riittänyt.

Vain Ollila itse tietää, miksi ottaa vastaan näin epäkiitollisen ja maallikon näkökulmasta hölmön tehtävän. Hesarin mukaan "lopputulosta ei ole päätetty etukäteen: tulokseksi voi tulla sekin, ettei tie- tai ruuhkamaksujen käyttöönotolle ole perusteita."

Kuulostaa ihan vuoden takaiselta Guggenheim-selvityksen toimeksiannolta. Selvitys on pelkkä muodollisuus, kun lopputulos tiedetään jo ennakolta.

Ruuhkamaksuista ministeriö on itse tehnyt jo useita selvityksiä. Vaikea kuvitella, että nyt käynnistetty selvitys paljastaisi jotain uutta. Valtion rahantarve on loputon. Autoilussa liikkuvat isot rahat, joten sieltä voi vihreyden varjolla veloittaa vielä lisääkin.

"Kyllösen ja Ollilan uutuus on maksujen oikeudenmukainen kohdentaminen" sanotaan uutisessa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa satelliittivalvontaa.

Ministeri Kyllönen on aiemmin kertonut, että auton käytön pitäisi olla kalliimpaa siellä, missä on toimiva joukkoliikenne. Miten oikeudenmukaisuus näissä tapauksissa toteutettaisiin? Miten arvioida, kuka tarvitsee autoa lasten, työmatkojen, asiointitarpeiden, liikuntaesteiden tai muiden syiden vuoksi?

Todellista liikkumisen tarvetta on mahdoton pukea oikeudenmukaisen verotuksen kaavoiksi. Ilmeisesti Kyllönen ajattelee, että pelkkä asuminen Kehä III:n sisäpuolella on riittävä peruste korkeampaan verotukseen.

On muutenkin erikoista, että ministeriö vetoaa juuri oikeudenmukaisuuteen. Mitä oikeudenmukaista on ollut siinä, että kaikki tilapäisiksi tarkoitetut liikennemaksut ja korotukset ovat jääneet pysyviksi? Mitä oikeudenmukaista on siinä, että autoilijoita rohkaistaan ensin ostamaan vähemmän kuluttavia diesel-autoja, joiden polttoaineen hintaa nostetaan sitten verotuksella 50 % muutamassa vuodessa?

Mitä oikeudenmukaista on siinä, että perheitä rohkaistaan ensin muuttamaan pääkaupunkiseudun ympäryskuntiin, ja sitten nostetaan polttoaineveroa, joka rokottaa perheiden taloutta pahemmin kuin minkään muun yksittäisen veron korottaminen?

Toivottavasti Ollila tulee julkisuuteen kertomaan ajatuksistaan. Ministerin ajatukset tiedämme jo turhankin hyvin.

PS. Kannattaa lukea myös saman Hesarin pääkirjoitussivu, jossa ministeri Kyllöstä kehutaan "myönteiseksi yllätykseksi. Hänellä on rohkeutta ja kykyä puhua kiistanalaisista asioista tavoitteellisesti ja selkeästi" (sic!). Hesarin oma kanta maksuihin kyllä tiedetään jo entuudestaan: "Tukholmassa... ruuhkamaksuilla on saatu paljon hyvää aikaan". Mitähän hyvää? Tietääkseni liikennemäärät ovat palautuneet entiselle tasolle ja autoilijat saavat vähentää ruuhkamaksut verotuksessaan.

10 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Et ole varmaan ainoa jota tuo pesti jäi ihmetyttämään. Luulisi Ollilalla olevan muutakin tekemistä kuin hankkia itselleen varsin kyseenalaista mainetta junailemalla autoilijoile lisäkustannuksia. Kyllösen voitonriemuinen naama jäi kyllä uutisista mieleen. Hän ilmeisesti kuvittelee, että kun tarpeeksi raskaan sarjan edustaja pannaann asialle, niin pulinat pois ja lompsa esiin. Liittyisikö tuo mahdollinen tuleva paikannus jotenkin kännyköihin?
Hesarin kanta nyt on jo tiedossa. Lopetin aviisin tilaamisen 25v. sitten, eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua. Jokaisen liikenneministerin tärkein tehtävä tuntuu olevan autoilun kustannusten lisääminen. Tällä menolla kyllä harmaa talous saa lisää tuulta siipiensä alle. Onneksi en asu enään Suomessa, ja mahdollinen takaisin muutto senkun vaan siirtyy kauemmas tulevaisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi liikenneministerin tehtävä on liikenteen vaikeuttaminen ja mahd. suurien rahamäärien kerääminen toimialueeltaan? Samalla logiikalla asuntoministeri tekisi kaikkensa jotta vuokrat olisivat mahd. korkeat ja asuttomia niin paljon kuin mahdollista ja opetusministeri laittaisi peruskoululle maksut ja oppilaspaikoista puolet pois jne jne...

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa syy Ollilan rekrytointiin on nimenomaisesti se, että saadaan uskottavuutta kansalaisten valvonnan perustelemiseen. Tällä kertaa valvonnan perusteet ovat fiskaaliset. Joka tapauksessa sosialisteissa elää edelleen vahva hallintoalamais-ajattelu, joka edellyttää ihmisten tiukkaa valvontaa. Vaarallista.

Anonyymi kirjoitti...

Tokihan sitä voi käyttää aikaansa tuollaisenkin pohtimiseen. Tiedä vaikka lopputulos olisi sama kuin
tv-maksun kohdalla: Kaikki maksavat
käytit tai et, sillä kaikki sitä oletettavasti kuitenkin tarvitsee.

Henri Mikkonen kirjoitti...

Ollila tekee tästä vielä Nokialle bisnestä. Väistyvän johtajan viimeinen palvelus entiselle työnantajalleen. Siinä on hänen motivaationsa. Ei totisesti ole sattumaa, että juuri Jorma Ollila lähti mobiilia satelliittipaikannusta edellyttävän tietulliprojektin selvitysmieheksi.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kertoo Ollilan pätevyydestä viittaus sähköautoihin. Ei ihmisten seuranta ole perusteltua sähköautoilla, koska jo nyt on taloissa etäluettavat sähkömittarit: Samanlaiset voidaan laittaa sähköautoihin ja lisäverottaa liikkumista.

Eri asia on toki onko liikkumisen raskas verottaminen järkevää. Nythän liikkumisessa käytetään sekä ohjaavaa että fiskaalista järjestelmää jotka riitelevät keskenään. Liikkumisen verottaminen heikentää kaiken toimeliaisuuden edellytyksiä.

Tietääkö kukaan että voiko ilmeisen jääviyden takia tehdä jonkin tutkintapyynnön tai kantelun liikenneministerin ollila valinnasta? Sellaisen aika olisi nyt! Muutenkin tämän asian pohjalta olisin valmis liittymään johonkin kansanliikkeeseen!

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Liikkumisen verottaminen
>heikentää kaiken toimeliaisuuden
>edellytyksiä.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Liikkuminen on verotuksen lypsylehmä. Sen kustannukset maksetaan kaikkien tuotteiden ja palveluiden hinnoissa, jotka tukehduttavat suomalaista yrittämistä ja nostavat työn hintaa.

Kohto kirjoitti...

Myös itseäni ihmetyttää Ollilan tehtävän valinta. Kas kun ei ruvennut suunnittelemaan uutta tikkataulua Suomen tikkaseuralle.

Jotenkin tosiaan haiskahtaa, että tässä ei ole kyse ihan normaalista selvityksestä. Toivottavasti päädytään kuitenkin sellaiseen ratkaisuun, joka ei entisestään lisäisi autoilijoiden kuluja.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistolaisen Kyllösen ehdotuksia (ensin gps-paikannus-into, sitten ehdotus alkolukosta kaikkiin uusiin autoihin) tuskin tarvitsee ihmetellä, mutta Ollilalta lähtö Kyllösen porukoihin oli aika erikoinen veto. Bisnes tai ei, tällainen isovelivalvoo-systeemi on kansalaisten perusoikeuksien vastainen ja soisi Ollilankin
'legendaarisena hahmona' sitä vastustavan.

Lappox kirjoitti...

Ollilan uusi rooli on täysin järkevä. Autoihin asennettavista maksulaitteista on Suomessa keskusteltu ainakin 90-luvulta lähtien.