perjantai 21. lokakuuta 2011

Markkinavoimilla on sinun kasvosi

Aina, kun taloudessa tapahtuu jotain ikävää, on tapana syyttää markkinavoimia. Inhottavat markkinavoimat siirtävät tehtaat halvempiin maihin ja painostavat valtioita keskinäiseen verokilpailuun. Markkinavoimat lainaavat rahaa valtioille, jotta niiden kansalaiset voivat jatkaa elintasonsa ylläpitämistä, ja vaativat sitten lainoistaan korkoa. Markkinavoimat eivät alistu poliitikkojen tahtoon eivätkä noudata demokraattisia pelisääntöjä -- nuo inhottavat, häikäilemättömät ja kasvottomat markkinavoimat.

Mutta markkinavoimat eivät ole kasvottomia. Niillä on sinun kasvosi.

Sinä olet yksi markkinavoimista. Joka kerta kun teet ostopäätöksen, olet osa maailmanlaajuisen markkinavoiman koneistoa.

Ja millaisia päätöksiä teet? Et osta kotimaista laatuvaatetta, vaan halvan ulkomaisen. Viis siitä, vaikkei se kestäkään kuin pari pesukertaa, sitten ostetaan taas uusi. Sinua ei juurikaan kiinnosta, onko se tehty Aasiassa lapsityövoimalla. Tärkeintä on, että sinulla on taas jotain uutta ja edullista päällepantavaa.

Valitset kaupassa halvimman tuotteen ja tarkistat netistä, saisiko sen sieltä vielä halvemmalla. Usein saa, joten käyt ensin tutustumassa tuotteeseen kotimaisen kauppiaan luona ja tilaat sen sitten ulkomaisesta nettikaupasta. Sillä tavalla säästät taas muutaman kympin.

Ostat tuotteet ja palvelut tarjouksista, hyödynnät Stockan Hulluja päiviä ja keräät bonuspisteitä, jotta saisit itsellesi mahdollisimman paljon.

Sitten vielä ihmettelet, kun yritykset toimivat samalla tavalla. Miksi niiden pitäisi ostaa työtä suomalaisilta, jos kiinalaiset tekevät saman paljon halvemmalla? Miksi yritysten pitäisi toimia eri tavalla kuin sinun? Mikseivät yritykset saa ajatella asiakkaiden ja omistajiensa etua? Yrityksillä ei ole omaa tahtoa, niillä on vain omistajiensa ja asiakkaidensa tahto.

Lisäksi talouskasvu ja kehitys on siirtynyt pois Euroopasta maihin, joissa yhteiskuntaa vasta rakennetaan, ja jossa kansat ovat vasta pääsemässä kulutuksen ja elintason makuun. Talouskasvua ja elintason nousua ei aikoinaan estetty Euroopalta, eikä sitä voi nyt estää kehittyviltä talouksilta. Euroopan on vain pakko yrittää pysyä mukana kilpailussa.

Poliitikot ovat menettäneet valtaansa kahdesta syystä. Ensinnäkin pääset äänestämään vaaleissa keskimäärin kerran vuodessa, kun taas kuluttajana käytät valtaasi joka päivä ostopäätöksiä tehdessäsi. Markkinavoimien oma demokratia on suoraa ja välitöntä. Juuri sinua kuunnellaan. Jos ostat halvinta ja huonointa, saat juuri sitä. Länsimainen ihminen äänestää lompakollaan, ei vaaliuurnilla.

Toinen syy on globalisaatiossa. Markkinat toimivat globaalisti, poliitikot paikallisesti. Yritykset voivat siirtää toimintojaan maasta toiseen sinne, missä se on edullisinta. Ne tarjoavat tuotteitaan ja palveluitaan kaikissa maissa.

Globalisaatio ei ole yritysten etuoikeus. Oletko koskaan ihmetellyt, miten halvalla voit lentää Lontooseen, Etelä-Eurooppaan tai Thaimaan-lomalle? Tavaroiden ja ihmisten liikkumisen hinta on romahtanut. Netin ansiosta informaatio on liikkunut täysin vapaasti ja rajattomasti jo lähes 20 vuoden ajan. Pakkohan tällä kaikella on olla vaikutusta myös tuotantoon ja talouteen -- ja se vaikutus toimii molempiin suuntiin.

Eräät poliitikot tarjoavat ratkaisuksi paluuta 1980-luvulle. Silloin Suomessa kaikki oli vielä hyvin ja saimme itse päättää markan kohtalosta (ja teimme, sivumennen sanoen, karkeita virheitä jotka melkein tuhosivat koko maan). Ratkaisu ei voi olla siinä, että markka otetaan takaisin käyttöön ja Suomi irrotetaan EU:sta. Puhtaasti kansalliseen päätöksentekoon ja rajojen sulkemiseen ei ole enää paluuta.

Kun viestintä ja talous on muuttunut rajattomaksi, valtioiden on seurattava perässä.

Onneksi tämä on vain insinöörimäinen, kärjistetty ja yksinkertaistettu versio todellisuudesta. Mutta sellaisenaankin sen pitäisi antaa miettimisen aihetta näin ensimmäisen lakkopäivän aamuna.

15 kommenttia:

Jari kirjoitti...

"Ratkaisu ei voi olla siinä, että markka otetaan takaisin käyttöön ja Suomi irrotetaan EU:sta. Puhtaasti kansalliseen päätöksentekoon ja rajojen sulkemiseen ei ole enää paluuta."

Miksi? Et ilmeisesti osaa perustella väitettä.

Globalisaatio on väliaikainen ratkaisu talouskriisiin. Työvoiman ostaminen kehitysmaista on kilpailukeino isompia tuotantolinjoja vastaan. Mutta halpatyövoimaa ei riitä loputtomasti. Ongelmat on edessä ennen pitkää.

Kriisiin varmasti olisi kauniimpikin ratkaisu. Jonkinlainen sosialistinen ajatus siitä, että tuotantolinjat pitää vapauttaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Miksi? Et ilmeisesti osaa
>perustella väitettä.

Totta kai voimme erota EU:sta ja sulkea rajoja, mutta se merkitsee myös turismin kieltämistä ja internetistä luopumista. Nämä kaikki ovat yhtä kokonaisuutta, josta ei voi valita suomalaisille pelkkiä rusinoita.

Jari kirjoitti...

"yhtä kokonaisuutta, josta ei voi valita suomalaisille pelkkiä rusinoita."

Ja miksi ei voida?

Eikö tuloerojakaan voi palauttaa 1980-luvun tasolle säilyttäen silti kaikki hyvät asiat?

Ei ole kovin insinöörimäistä sanoa jostain ettei voi. Tuo on enemmän oikeistolaisen poliitikon ajattelua.

Parasta mitä voidaan tehdä on valita ne rusinat.

Kannattaa lukea Ajatuksia monimutkaisesta maailmasta -blogia. Siinä on enemmän insinöörimäinen lähtökohta.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Japsiautoille ja Kiinan halpatuonnille 30% tuontitulli ja johan alkavat eurooppalaiset tuotteet kelvata! Japani harrastaa surutta protektionismia, koska olet nähnyt Japanissa muunmaalaisen auton? Kiina
pitää juanin kurssia keinotekoisesti alhaalla, Obama on vaatinut juanin arvon nostamista.

Ja miksi ihmeessä markkaan palaaminen ja EU:sta ero tarkoittaisi eristymistä muusta maailmasta ja jopa internetistä, onko Ruotsissa näin? Päinvastoin, vienti vetää hurjasti kruunulla.
Koko EU ja euro on samanlainen uus-uskonto kuin "ilmastonmuutos", niistä eroon haluavia pelotellaan kauheilla seuraamuksilla. Olisihan se ikävää, että muutkin kuin poliitikot rikastuisivat!

Anonyymi kirjoitti...

Komentoija Jarille:

Järvinen puhuu asiaa.

EU:sta voi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan erota. Järkevää se ei ole, sillä eroaminen ei poista Suomen globalisaatiosta aiheutuneita ongelmia. Päin vastoin, joutuisimme taistelemaan globalisaation ongelmia vastaan yksin.

Huomioi myös, että EU ja globalisaatio eivät ole pelkkää pimeyden ydintä, sillä niiden ansiosta sotiminen on epätodennäköisempää kuin vielä 80-luvukka oli.

Eli talousliitto on myös rauhanliitto.

EU-vastustelun lomassa kannattaisi huomata, että Suomi ja suomalaiset yritykset pääsevät EU:n jäseninä sellaisiin pöytiin euroopan ulkopuolella, joihin ei kutsua tulisi, jos emme olisi EU:n jäseniä. Toisin sanoen, Suomen kansainvälinen uskottavuus ja luotettavuus on noussut EU:n ansiosta huomattavasti.

Esimerkiksi Kreikka-ongelmien myötä Suomi on profiloitunut maailmanlaajuisesti luottettavana kansantaloutena ja yhteiskuntana. Meidän kanssa kannattaa käydä kauppaa!

Huomioi myös, että vaikka Suomi ei olisi EU:n jäsen lama iskisi silti kun Kreikka ja sen myötä Saksan sekä Ranskan pankit kaatuvat. Nyt sentään Saksan ja Ranskan tytöt ja pojat kuuntelevat Juttaa ja ottavat meidän taloudenpidosta mallia. Eivät ottaisi, jos elisimme rautaesiripun takana.

F1nn3m4n kirjoitti...

"Japsiautoille ja Kiinan halpatuonnille 30% tuontitulli ja johan alkavat eurooppalaiset tuotteet kelvata! Japani harrastaa surutta protektionismia, koska olet nähnyt Japanissa muunmaalaisen auton?"

Krhm. Kannattaisiko ajatella, mitä kirjoittaa. Paljonko on olemassa eurooppalaista elektroniikkaa tai suomalaisia autoja? Taitaisitpa jäädä ilman kännykkää, tietokonetta, televisiota, mikrouunia, stereoita, BD-soitinta... ja autoa.

Jari kirjoitti...

Anonyymi: Olen EU-uskovainen, ja osaan nuo mantrat melkein ulkoa. En ajattele, että EU on pimeyden ydin.

Mutta Petteri väittää dogmaattisesti, että ratkaisu pitäisi löytää EU:n kautta. Minusta se on yhtä vaarallista, kuin jos ratkaisu pitäisi löytää uskonnon kautta.

Ratkaisuun tarvittaisiin aitoa insinöörinäkökulmaa. Ratkaisu voi osittain olla Suomen markan palauttaminen. Mutta ei yksinomaan sitäkään.

Jari kirjoitti...

"Päin vastoin, joutuisimme taistelemaan globalisaation ongelmia vastaan yksin."

Jos määrä korvaisi laadun, niin miksi tuloerot isossa maissa ovat niin isoja, ja kasvussa? Mikä iso valtio voisi toimia esikuvana EU:lle?

hdmi kirjoitti...

"Totta kai voimme erota EU:sta ja sulkea rajoja, mutta se merkitsee myös turismin kieltämistä ja internetistä luopumista. Nämä kaikki ovat yhtä kokonaisuutta, josta ei voi valita suomalaisille pelkkiä rusinoita. "

Sveitsissä ja Norjassako ei ole internettiä :)

Kyllä rahaliitosta voi erota, eikä se EU-jäsenyyteen vaikuttaisi mitenkään. Samaten Schengenin sopimus on ihan eri asia kuin EU.

Sitten sotket vielä internetin tähän... Pitkäaikaisena lukijana taidan lopettaa tämän blogin seuraamisen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Sveitsissä ja Norjassako ei ole
>internettiä :)
>
>
>Kyllä rahaliitosta voi erota,
>eikä se EU-jäsenyyteen
>vaikuttaisi mitenkään

Toki voi erota, mutta ei se globalisaatiota lopeta. Ja jos Eu-alue kaatuu, seuraukset tuntuvat Sveitsissä ja Norjassakin.

Ajatus kai oli, että Suomi voisi eron jälkeen palata 1980-luvun kultaisiin vuosiin. Se ei onnistu. Ei onnistu Norjassa eikä Sveitsissäkään.

hdmi kirjoitti...

On kai selvää että yhteisvaluutta on synnyttänyt enemmän ongelmia kuin ratkaissut niitä. Siitä eroaminen tarkoittaa virheen myöntämistä eikä paluuta menneisyyteen.

Globbis kirjoitti...

Globalisaatio on tuonut Suomeen valtavasti vaurautta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Mutta Petteri väittää
>dogmaattisesti, että ratkaisu
>pitäisi löytää EU:n kautta.

En minä sitä väitä. Oleellista on, että tiedon, ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus johtaa yhdenmukaistumiseen eri maissa. Yleisesti ottaen se on hyvä, koska maapallon ja ihmiskunnan ongelmatkin ovat yhteisiä ja ihmiset samanlaisia kaikkialla. On mahdoton kuvitella, että maailma jakautuisi uudelleen Länsi- ja Itä-Eurooppaan, tai että syntyisi uusi rautaesirippu. Yhdenmukaistuminen on myös paras tae rauhasta.

EU ei ole itseisarvo eikä kehityksen päätepiste. Ehkä jonain päivänä kaikki maailman valtiot kuuluvat johonkin EU:n kaltaiseen järjestelmään, kun talouden voima on ajanut paikallisten poliitikkojen yli. Ehkä.

Joka tapauksessa talous on jo nyt globaali ja jokainen iso kriisi tuntuu kaikilla mantereilla.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

"Rautaesirippu" ...

Kaikella kunnioituksella, Petteri, nyt en ymmärrä sinua muuten, kuin että EU on puolueen mantra ja se siksi sivuuttaa järkevän ajattelusi?

Ei kukaan ehdota paluuta "wanhaan hyvään yya-aikaan", mutta "globalisaatio" tuntuu olevan taikasana, johan aina vedotaan. Ruotsilla ja Norjalla menee ilman euroa paremmin kuin meillä, eikä siellä ole mitään "rautaesirippua".
NATO:n meidän ehdottomasti pitäisi liittyä. Ei voida olettaa sotaa muiden kanssa kuin "wanhan vihtahousu" Venäjän kanssa.

Joku sanoo, että jäisimme ilman autoja, elektroniikkaa, kännyköitä ja jopa mikroaaltouunia ilman Japania. Japanissako nuo keksittiin?
Minulla on muistikuva, että herra nimeltä Henry Ford kasasi autoja jo silloin, kun Jaappanissa vielä hosuttiin samuraimiekkojen kanssa?
Hyviä kopioijiahan japsit ovat, mutta kaikki maitsemasi löytyy kyllä lännestäkin ja kasvattaisi meidän elintasoamme, ei sushikansan.

Eräs tuntemani kauppaneuvos ja valtionfirman hallituksen jäsen (emeritus) sanoi kerran, että japanilaisen auton osto on "epäisänmaallinen teko". No,minulla on tuo pikkujapsi ..

Jari kirjoitti...

Tuo on niin ristiriitaista: Globbis väittää, että globalisaatio on tuonut vaurautta Suomeen, ja Petteri väittää, että se johtaa eri maiden yhdenmukaistumiseen.

Suomi on ollut vauras maa, joten yhdenmukaistuessaan Suomen pitäisi lähentyä Afrikan varallisuutta, eikä vaurastua entisestään.

Suomi on kuitenkin yhdenmukaistunut pientuloisten määrässä Afrikan maihin:

Katso Kuvio 5:
http://www.stat.fi/artikkelit/2005/art_2005-03-16_001.html?s=9