lauantai 5. maaliskuuta 2011

Taide ja uskonto eivät kuulu puolueille

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma ottaa rohkeasti kantaa kulttuuriin: ensimmäistä kertaa puolueohjelmassa kerrotaan, minkälainen taide on hyvää ja tukemisen arvoista. Otsikko "Suomalaisen kulttuurin puolesta" löytyy keskeiseltä paikalta aivan ohjelman alusta.

Pysäyttävin lause on heti ensimmäisen kappaleen lopussa: "Kulttuuristamme on huolehdittava poliittisin keinoin". Ihanko oikeasti perussuomalaiset haluavat soveltaa entisen neuvostoliiton mallia, jossa valtio määräsi, millaista kulttuurin piti olla?

Perussuomalaisten mielestä hyvää on taide, joka "vahvistaa suomalaista identiteettiä". Neuvostoliitossa tätä vastasi sosialistinen realismi. Mutta millainen on suomalainen identiteetti? Kuten edellisessä, vaalikoneiden kysymyksiä käsittelevässä kirjoituksessa totesin, yhteistä suomalaista pohjaa on koko ajan vähemmän.

Vaaliohjelmassa kehutaan Kalevalan edustavan suomalaista kansanperinnettä parhaimmillaan. Kun tapaatte perussuomalaisia ehdokkaita, pyytäkää heitä lausumaan pari tärkeintä runoa. Puheenjohtaja Soini ei tähän Stillerin tv-haastattelussa pystynyt, mutta ehkä kannattajat ovat puhdasoppisempia kuin johtajansa?

Musiikista ohjelmassa mainitaan Sibeliuksen sinfoniat. Kysykää siis ehdokkailta, mikä on heidän oma suosikkinsa. Kysykää, mitä mieltä he ovat Sibeliuksen kahdeksannesta sinfoniasta tai kumpi viulukonserton versioista lopulta on se parempi.

Tunnustan aliarvioineeni perussuomalaisia, sillä ohjelmassa lukee näin: "Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut.. jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle." Itse en edes tiedä, millaista on tekotaiteellinen postmodernismi. En tuntisi, vaikka se tulisi kadulla vastaan.

Ehkä tässä onkin koko kulttuuripolitiikan juju: mitä tahansa saa tehdä, mutta valtion varoilla tuetaan vain Sibeliusta, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä ja muita heidän aikalaisiaan. Tulee ainakin halvaksi, koska kaikki ovat jo kuolleet.

Neuvostoliiton ohella myös Natsi-Saksalla oli vahva ote kulttuurista. Beethovenin ja Brucknerin sinfonioita suosittiin, koska ne edustivat perisaksalaisia arvoja. Hitlerin ja muiden johtajien suosiossa olivat erityisesti Wagnerin oopperat sekä niiden esittämiseen erikoistunut Bayreuthin musiikkijuhlat. Tuolloin moderneja kuvataiteen suuntauksia - kuten kubismi, impressionismi ja ekspressionismi - pidettiin "rappiotaiteena" ja niitä halveksuttiin. Kuulostaa pelottavan tutulta.

Siinä, että puolueet lähtevät arvottamaan taidetta, ei ole mitään järkeä. Taide ja uskonto ovat jokaisen yksityisasioita. Taiteen pitää saada kehittyä ja kukoistaa omalla tavallaan. Olen perussuomalaisten kanssa aivan samaa mieltä Sibeliuksen sinfonioiden erinomaisuudesta, mutta musiikin arvon määräävät kansalaiset, eivät puolueet. Peruskoulu tutustuttaa jokaisen Sibeliukseen ja kristinuskon perusteisiin (mistä voi tietenkin myös kieltäytyä), ja se riittää. Loppu on jokaisen itsensä varassa.

Vielä yksi kommentti toiseen asiaan: perussuomalaisten ohjelmassa ei oteta mitään kantaa tietoyhteiskunta-asioihin. Internet ja nettikirjoittelu mainitaan vain kerran viharikoskirjoittelun yhteydessä. Toinen kerta on itse asiassa negaatio: palvelujen "on oltava kaikkien saatavilla myös ilman internetiä".

Netin unohtaminen on sikäli erikoista, että perussuomalaisten suosiota on selitetty juuri tehokkaalla netin hyödyntämisellä. Ilmeisesti tietoyhteiskunta-asiat ovat perussuomalaisille yhtä vieraita kuin muillekin puolueille - eiväthän ne edes kuulu perinteiseen suomalaiseen identiteettiin.

22 kommenttia:

Joukahainen kirjoitti...

Taide ja kulttuuri tarvitsevat yhteiskunnan tukea. Ne ovat mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallisia asioita. Yhteiskunnan tuen ansiosta ansiosta meillä on oma kirjallisuus, teatteri, kehittävä lastenkulttuuri.Taiteilijat eivät elä tyhjästä. Käsi sydämmelle, onko se kansainvälinen viihdekulttuuri joka elää ilman yhteiskunnan tukea vapaa kansallisista arvoista. Eiköhän sekin ole amerikkalaisen patriotismin kyllästämä ja ohhelmoitu hyödyttämään tiettyä yhteiskuntanäkemystä. En näe näissä asioissa suurta eroa menneisiin aikoihin kun nyt otit natsikortin tähän blogiin mukaan.

napoleon kirjoitti...

En voi kun ihmetellä? Taide ja uskonto ovat jo nyt täysin poliittisia tässä maassa. Meillähän on valtionkirkot ja kenen sä luulet siellä päättävän miten asiat hoidetaan? Poliitikothan sen tekee. Niiden takia sinne on esim tullut naispapit ja nyt homohäät. Ne myös päättää minkä osan uskovaiset saavat raamatusta lukea ja mitä ei. Taide on toinen myös täysin politisoitu alua. Poliitikothan ne sen rahan tohon jakavat ja vaikka ne ei välttämättä valitse töiden aiheita, niin ne valitsevat kuka saa rahaa ja kuka ei. Et kai sä luule että toi menisi taitojen perusteella? Sillonhan kaikki noi jäisivät rahatta :-). Puoluekantahan se on joka ratkaisee rahan saannin. Teet hyvää propagandaa ja rahoitus on varma pitkäksi aikaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

No täsmennetään sitten, että kulttuurin ja uskonnon sisältö ei ole puolueiden asia. Puolueiden ei tule ottaa kantaa kirkon opetuksen sisältöön eikä siihen, mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta. Kulttuurin määrärahat ja kirkon instituutio osana yhteiskuntaa ovat tietenkin eri asioita. Itse en kuulu kirkkoon.

Teemu kirjoitti...

Natsikortin näyttäminen on vain ja ainoastaan ala-arvoista, suorastaan herjaavaa.

Jari kirjoitti...

Pitkästä aikaa mielenkiintoinen kirjoitus Petteriltä. Siinä, että puolueet lähtevät arvottamaan taidetta, ei ole todellakaan mitään järkeä. Tuollaisten ihanteiden nousu kertoo paljon demokratian tilasta. Siitä puuttuvat järkiargumentit.

Mutta tuskinpa pelkkä puolueen leimaaminen pahan symboliksi auttaa, oli kyse Persuista, Ruotsindemokraateista tai Natseista. Myös SDP ja Keskusta ovat viljelleet populismia minkä ehtivät. Vaalirahaskandaali oli huono merkki.

Onneksi historia on osoittanut myös sen, että uskontoja ja taidetta on vaikea hallita politiikalla. Saksassa "Rappiotaiteen" näyttely oli monesti huomattavasti suositumpi kuin "oikean saksalaisen" taiteen näyttely.

Kieli on osa kulttuuria, ja pakkoruotsikeskustelu on myös merkki siitä, että kulttuuri kiinnostaa puolueita. On todella outoa perustella pakkoruotsikantaa taloudellisilla syillä, koska kielitaito vaikuttaa paljon siihen millaisessa kulttuurissa joutuu elämään.

napoleon kirjoitti...

"No täsmennetään sitten, että kulttuurin ja uskonnon sisältö ei ole puolueiden asia. Puolueiden ei tule ottaa kantaa kirkon opetuksen sisältöön eikä siihen, mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta. Kulttuurin määrärahat ja kirkon instituutio osana yhteiskuntaa ovat tietenkin eri asioita. Itse en kuulu kirkkoon."

Niin, eihän niiden pitäisi ollakaan, mutta kun ovat jo sitä. Meillä sitä ei sanota ihan yhtä suoraan kuin muissa diktatuureissa, mutta kaikki alalla olijat tietää pelin hengen. Rahaa tulee vain ja ainoastaan niin kauan kun taide viestii oikeata sanomaa. HSssä oli jokin aika sitten juttuakin asiasta otsikolla "vallan taiteilijat". Myönnettäköön, että se yksi Persu meni tavallaan hieman pitemmälle tuossa. Mutta sen voi laittaa kokemattomuuden piikkiin. Mitä se koitti sanoa oli se, että veronmaksajien rahaa pitää käyttää myös Persuja tukevan propagandataiteen tekoon. Nythän rahan jaon päättää kait lähinnä vasemmistolaiset poliitikot ja Persut vain haluavat mukaan tohon.

Ja mitä tohon sisltöjuttuun tulee, niin eipä se nyt niin iso ero ole päättääkö poliitikko propagandan sisällön vai saako taiteilija päättää missä muodossa tuottaa tuota. Sama tulos se on veronmaksajan kannalta katsottuna.

JarMom kirjoitti...

Nähtävästi Persut ovat tarkoittaneet Sivistysvaliokuntaa ja sitä kautta Valtion taideteostoimikuntaa.

Itse ymmärrän hyvin Persujen tarkoituksen jos aloitetaan vaikkapa kissantappovideosta ja muista huuhaa-taiteista.

Vaikka määräraha on em. noin 750.000 euroa, kertyy piilotukien muodossa taide(hankintoihin) noin 2 miljoonaa euroa vuodessa.

Myös itse taide-apuraha-järjestelmä olisi saatava pölyttymään nykyisestä sulle-mulle-järjestelmästä ja juuri tähän olisi valtiolla sopivat ratkaisun avaimet.

JarMom kirjoitti...

Petteri:

kulttuurin ja uskonnon sisältö ei ole puolueiden asia.

Se on aina ollut. Riippuu siitä keitä jäseniä esimerkiksi Valtion taideteostoimikuntaan valitaan. Se on raakaa peliä käytännössä tämä rahojen jako.

Esben kirjoitti...

Itsellenikin oli vähän yllätys miten voimakkaasti Perussuomalaisten ohjelmassa otettiin kantaa nimenomaan tähän asiaan. Vielä suurempi yllätys oli, että tämä on nimenomaan se asia josta on noussut suurin haloo. Ei juuri sanaakaan maahanmuuttoon liittyvistä asioista, ei rikosten rangaistuksista ja jopa talous on jäänyt jalkoihin. Erikoista, mutta liekkö syynä se, että jotain on pakko kritisoida ja tämä on se helpoin maali kun kansa voisi olla muista liikaa samaa mieltä persujen kanssa ;) Kolmas ja kaikkein suurin yllätys on se, miten monessa tähän liittyvässä kirjoituksessa ovat heiluneet Neuvostoliitto- ja natsikortit. Eikös perinteisesti nettikeskustelussa tällä tavalla ole hävinnyt saman tien? Yleensä olen Petterin kirjoituksista pitänyt ja aika paljon samaa mieltäkin ollut, mutta hänkin tähän syyllistyi. Ollaanko liian kauakana ydinosaamisalueelta nyt?

Itselläni ei ole vahvaa kantaa siitä mitä taidetta nyt pitäisi tukea tai mitä ei pitäisi. Loppujen lopuksi aika sama ja teen äänestyspäätökseni täysin muiden syiden perusteella. Ei voi kuitenkaan mielestäni väittää, että poliitikot eivät saisi tähän puuttua jos taiteilijoille ja taiteelle odotetaan yhteiskunnalta tukea ja poliitikkojen on tehtävä päätöksiä siitä mihin tuki menee. Jollain perusteella se päätös tehdään nytkin, miksi Edelfeltin, Sibeliuksen ja kumppaneiden suosiminen olisi enemmän väärin kuin jonkun muun suosiminen? Joka tapauksessa Perussuomalaiset ovat nyt tässäkin asiassa kertoneet miltä pohjalta ponnistavat ja äänestäjät voivat ottaa sen huomioon jos katsovat asian tärkeäksi. Miten esimerkiksi Kokoomus tulisi asiassa toimimaan jos asia on jollekulle äänestyskopissa tärkeä?

Anonyymi kirjoitti...

Kokkaria ihan itkettää, voi voi sentään :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

>oli, että tämä on nimenomaan se
>asia josta on noussut suurin
>haloo. Ei juuri sanaakaan
>maahanmuuttoon liittyvistä

Eniten kiinnostaa se, mikä on uutta ja yllättävää. Kulttuurin nostaminen ohi hyvinvoinnin ja paljon ennen maahanmuuttoa *on* yllättävää. Ohjelman maahanmuutto- ja rikososuus on melkeinpä kesy verrattuna yksittäisten ehdokkaiden esittämiin kantoihin.

>miten monessa tähän liittyvässä
>kirjoituksessa ovat heiluneet
>Neuvostoliitto- ja natsikortit.

Totta, mutta tässä tapauksessa Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa tulevat väkisinkin mieleen.

>tähän syyllistyi. Ollaanko liian
>kauakana ydinosaamisalueelta nyt?

Ainakin Wagnerin ja Beethovenin osalta ollaan ihan ydinosaamisalueella :-)

>miksi Edelfeltin, Sibeliuksen ja
>kumppaneiden suosiminen olisi
>enemmän väärin kuin jonkun muun
>suosiminen?

Vaikkapa siksi, että he ovat kaikki jo kuolleita. Kulttuurin elinvoimaisuuden turvaamiseksi kannattaisi tukea eläviä tekijöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin nimi pitäisi muuttaa asianmukaisesti. Suuri osa kirjoituksista käsittelee jotain ihan muuta kuin digimaailmaa.

Anna-Liisa kirjoitti...

Neukku- ja natsikorttia ei persujen kulttuuriohjelman kohdalla VOI olla heiluttamatta, retoriikka ja politiikka muistuttavat kaikilla kolmella toisiaan aivan liian paljon jotta sen voisi olla huomaamatta. Virtahepo olohuoneessa on parempi huomata.

Olen ollut monessa asiassa samoilla linjoilla persujen kanssa ja protestoiminen heitä äänestämällä houkuttelikin, mutta kulttuuriblaskauksensa pyyhki sen mahdollisuuden pois.

Hyvä kirjoitus, Petteri. Verotusperiaatteiden takia en voi sinua kuitenkaan äänestää.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri kannattaa tasaveromallia
kaikki maksavat saman. Äänestämällä kokoomusta saatte lisää auto,polttoaine, alv, jne
tasaveroja, joita varakkaat kokoomuslaiset maksavat siis suhteessa tuloihin vähemmän. Reilu peli:(

hdmi kirjoitti...

"Itse en edes tiedä, millaista on tekotaiteellinen postmodernismi. En tuntisi, vaikka se tulisi kadulla vastaan. "

Olisiko jotain tällaista:

http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=57132&nodeid=13067

Herättää kyllä Perussuomalaisia ajatuksia.

Miksi Suomessa taiteilijan pitää aina olla vihervasemmistolainen edistyksellinen oikein ajattelija, jonka mielestä ainoa hyvä näköispatsas on Leninin patsas. Ikävä kyllä semmoinenkin Turusta löytyy.

Esben kirjoitti...

Eniten kiinnostaa se, mikä on uutta ja yllättävää. Kulttuurin nostaminen ohi hyvinvoinnin ja paljon ennen maahanmuuttoa *on* yllättävää. Ohjelman maahanmuutto- ja rikososuus on melkeinpä kesy verrattuna yksittäisten ehdokkaiden esittämiin kantoihin.

En nyt sanoisi että persut olisivat nostaneet kulttuuriasiat kovinkaan suureen rooliin suhteessa muihin. Vaaliohjelma 69 sivua yhteensä ja siitä kulttuuriosio on kolme sivua. Media ja muut tahot tätä kulttuuriasiaa nimenomaan ovat rummuttaneet ja tehneet siitä numeron. Kuka olisi kuukausi sitten osannut millään tavalla yhdistää Perussuomalaiset ja kulttuurin? Eiköhän ne asiat joita he eniten ajavat ja pitävät tärkeimpinä ole ollut kaikkien tiedossa jo ennen vaaliohjelman julkistamista.

Totta, mutta tässä tapauksessa Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa tulevat väkisinkin mieleen.

Neukkuihin ja natseihin rinnastamisesta tulee väkisinkin mieleen, että muut argumentit ovat vähissä.

JarMom kirjoitti...

hdmi:lle

Aivan mielettömän hauska taideteos :)

Persujen politiikka nähtävästi näkyy myös kunnallisissa taidehankinnoissa.

Tässä pieni lista Helsingin taideteoksia, jotka automaattisesti on hankittu ns. prosenttiperiaatteella.

www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/hakemistosivu.html

(kohdasta Haku kirjoita "prosentti")


Piiri pieni pyörii... sulle rahat, mulle tekele...

Minusta tuo "Alfa", jossa kolme ratakiskoa pystyssä, kuvastaa kaupungin hengellisyyttä Hengelin katsantokannassa, esitettynä urdulaisessa katsannossa, jolloin kaupunkikuva viittaa Anni Swanin Ollin Oppivuodet- kirjaan joka rauhoittaa kanssakulkijoita, että kansalaisia ja myös tavallisia kansalaisia.

jaska kirjoitti...

Hienoa tässä ohjelmassa on se, että se herättää kysymyksen valtion roolista kulttuurin suhteen.

Todella moni on jo kommentoinut, ettei valtion pidä ohjata kulttuuria. Ei niin. Pitäisikö siis kulttuurin tukeminen lopettaa? Jos sitä ei lopeteta, niin väkisin kulttuurin arvioimisesta ja ohjaamisesta tulee poliittinen kysymys ja eikö demokratiassa kansan (puolueiden kautta) pidä saada päättää, mitä taidetta tuetaan?

Jos arvostelee sitä, että persut ottavat asiaan kantaa ja silti kannattaa kulttuurin tukemista, on tekopyhää tai älyllisesti epärehellistä. Ellei sitten kannata sitä, että kulttuurin tukipotti jaetaan _kaikille_ jotka tukea kehtaavat pyytää.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>kulttuurin arvioimisesta ja
>ohjaamisesta tulee poliittinen
>kysymys ja eikö demokratiassa
>kansan (puolueiden kautta) pidä
>saada päättää, mitä taidetta
>tuetaan?

Puolueiden tehtävä on päättää tuen määrästä, ei suosia tai karttaa tiettyjä lajeja. Kansan ääni kuuluu siinä, mitä se käy katsomasaa ja kuuntelemassa, tai mikä menestyy kansainvälisesti. Menestyvää alaa tuetaan jatkossa enemmän (tai sitten se menestyy niin hyvin, ettei tukea enää tarvita). Suosio ei silti koskaan voi olla ainoa tuen kriteeri. On tärkeää tukea myös marginaalisia ja valtavirrasta poikkeavia aloja.

Entä jos taiteen sijaan vaihdetaan urheilu? Pitäisikö puolueiden päättää, mitä lajeja Suomessa tuetaan? Hiihto, keihäänheitto ja pitkänmatkan juoksu ovat olleet Suomen perinteisiä lajeja, joten tuetaan niitä jatkossakin. Sen sijaan curling, lumilautailu, laskettelu, purjehdus, jousiammunta ym. eivät kuulu Suomeen, niiden harrastajat rahoittakoon puuhansa itse. Niinkö?

Anonyymi kirjoitti...

Jos uskonto ei kuulu puolueille, niin mikä on Petrin kanta Kristillisdemokraattisen puolueen olemassaoloon?

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Jos uskonto ei kuulu puolueille,
>niin mikä on Petrin kanta
>Kristillisdemokraattisen puolueen
>olemassaoloon?

Sitä pitää kysyä puolueelta itseltään.

Kristillisten arvojen soveltaminen puoluejäsenten elämässä ja päätöksenteossa on sinällään OK, mutta puolueen ei pidä ajaa uskonnon ja puolueen yhdistämistä eikä pyrkiä määräämään kirkon asioista.

napoleon kirjoitti...

enbuske kirjoitteli tästä aiheesta...

http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64793-aitis-oli-natsi-kun-sua-teki

saman voisi sanoa bloggaajalle sitten muuten myös urheilusta.