perjantai 29. toukokuuta 2015

OneCoin-koulutusmateriaali kopioitu kirjoista

OneCoin korostaa, ettei se varsinaisesti myy virtuaalivaluuttaa eikä louhintaoptioita, vaan asiakas maksaa koulutuspaketista. Tällä halutaan kiertää pankkien ja sijoitusyhtiöiden tiukkaa sääntelyä. Mutta millaisia koulutuspaketit sitten ovat?

MPC-lehti liittyi koeluontoisesti OneCoiniin ja arvioi alimman tason koulutuspakettia seuraavasti:

[Englanninkielisessä materiaalissa] käsitellään sijoittamisen perusasioita hyvin yleisellä tasolla. Materiaalissa korostetaan tyypillisten sijoitustuotteiden epävarmuutta ja käsitellään kultaa paljon siihen nähden, mikä sen merkitys finanssialla on... Paketin sadan euron hintaa voi pitää korkeana. Saman tyyppistä oppimateriaalia saa verkosta ilmaiseksikin.

Muutaman koulutusmateriaalin nähtyäni on helppo yhtyä lehden arvioon. Lähes sata sivua englanninkielistä tekstiä erilaisista sijoitusinstrumenteista (kulta, osakkeet, indeksit) on täysin epärelevanttia tyypilliselle OneCoin-verkoston jäsenelle, joka haluaa vain hyötyä virtuaalivaluutan arvonnoususta.

Kiinnostavaa kyllä, kryptovaluuttoja käsitellään 18 sivun verran, mutta tekstissä puhutaan vain Bitcoinista. Miksei yhtiön koulutusmateriaalissa mainita omaa valuuttaa lainkaan?

Ehkä siksi, että tekstit on kopioitu rahataloutta ja sijoittamista käsittelevistä kirjoista. Asia paljastuu pienellä googlaamisella.

Otetaan esimerkki teknistä analyysiä käsittelevästä kohdasta.

Koulutusmateriaali.
Googlen kirjahaku paljastaa, että teksti on kopioitu Technical Analysis for Dummies -kirjasta:

Alkuperäinen kirja.
Entä Sample size -kohta? Se löytyy pdf-tiedoston seuraavalta sivulta:

Koulutusmateriaalin seuraava sivu.
Jotta suora kopiointi ei paljastuisi, tekstiin on tehty pieniä muokkauksia. Kun kirjan sivulla lukee "In other words, introducing just one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent" se on koulutusmateriaalissa vaihdettu muotoon "Good grief — introducing one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent."

Toisessa kohdassa on vähän enemmän muokkausta. Alkuperäinen: "Joint probabilities are a real bummer and are the real reason honest technical traders hate to declare a forecast". Kopio: "Joint probabilities really stink, don't they? No wonder technical traders hate to declare a forecast!".

Toisessa koulutusmateriaalissa käsitellään kultakauppaa:

OneCoin-koulutusta kullasta.
Lähteenä olleen kirjan sivussa on ollut tahra, joka on ilmeisesti skannauksessa päätynyt koulutusmateriaaliin.

Tässä alkuperäinen kirja:

Gold Trading Boot Camp -kirja.

Tekijänoikeuden sitaattipykälä sallii lainaukset toisista teoksista, mutta OneCoinin tapauksessa kyse on härskistä plagioinnista. Ei ihme, ettei materiaalissa ole copyright-merkintöjä tai muita tunnisteita -- vain OneCoinin oma logo.

Talvella yhtiö suunnitteli koulutuskeskuksen avaamista Helsinkiin, mutta hanketta on nyt lykätty KRP:n selvittelyjen luoman kielteisen ilmapiirin vuoksi. Hyvä niin, sillä tällaisen materiaalin käyttäminen johtaisi syytteeseen tekijänoikeusrikoksesta.

Johtopäätös on, että koulutusmateriaali on kasattu eri lähteistä lupia kysymättä ja näin halutaan luoda vaikutelma oikean koulutuspalvelun myynnistä, vaikka todellinen kauppatavara on virtuaalivaluutta.

Jos joku haluaa perehtyä kultakauppaan tai tekniseen analyysiin, kannattaa ostaa alkuperäiset kirjat. Se on paitsi laillista, myös huomattavasti halvempaa.

Briefly in English (25.4.2016): As this post has been referenced by several other foreign web pages, I'll add a brief English summary. Onecoin claims to sell education packages instead of financial investment in cryptocurrency (tokens are included "free" in packages). This is an obvious attempt to bypass local consumer protection laws. Education material is copied from various sources, as can be easily found out by using Google (esp. Book search). Even the coffee stain from original book has been preserved when page was scanned. Also note that there is are copyright markings in Onecoin pdf files, only company logo. To prevent automatic text comparision some words have been altered but without changing the meaning of sentences.

One funny note: even though this material is supposed to teach you about cryptocurrencies, the only cryptocurrency mentioned is Bitcoin. OneCoin education doesn't recognize OneCoin at all. Should you then?

Do you need any more proof that OneCoin is a pyramid scheme? If so, read my other blog posts (translate them from Finnish to your own language with Google Translator). I've been watching closely (but helplessly) this scam since February 2015. 

529 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   401 – 529 / 529
Anonyymi kirjoitti...


OneCoin jenkkivalloitus on siis alkamassa...

Anonyymi kirjoitti...

No niin joko jenkeissä on juhlat pystyssä, ja kurssit tapissa? Rahantuloa ei voi estää. Jee jee jee. Hyvä Ruja!

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, sinulla on asiallisia Bitcoin kavereitä, heittäisitkö Petteri nyt hieman läppää: Sebastian Mäki (julkaistu "Bitcoin ja kryptovaluutat" Facebook ryhmän kirjoituksissa): Vois olla ihmiskehityksen kannalta hyvä, että noi onecoiniin hurahtaneet ja sen skämmin vetäjät sterilisoitais ja eristettäisiin johonkin karanteeniin loppuelämäks.
16. toukokuuta kello 17:03 · Tykkää

Anonyymi kirjoitti...


Nuo Sebastian Mäen kirjoitukset on jo sitä tasoa, että ne täyttänee vihapuheiden kriteerit. Olen laittanut kaikki nuo vakavammat kommentit talteen, eli ne on kovaa valuuttaa siinä vaiheessa jos Sebastian on esim. piraattipuolueen ehdokkaana jossain vaaleissa.

En millään ymmärrä sitä, että tämä facessa möyhentävä Bitcoinyhteisö suhtautuu noin raivokkaasti asiaan, joka on heidän mielestä pelkkä vitsi. Eiköhän silloin olisi tuloksellisempaa keskittyä sen oman asian edistämiseen.

Huomenna on taas arki edessä ja voidaan odottaa onko se poliisi ovella tutkimassa tätä ilmiselvää OneCoin tapausta :-)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Antaa Bitcoinin pitää huolta itsestään ja keskitytään tässä Onecoiniin. Mitä onecoin-uskovaisiin tulee, heitä eivät faktat häiritse.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, työskentelisiköhän tuo sinun kaverisi Ben Zmith eräässä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa. Lämpenee, lämpenee, lämpenee, lämpenee... taitaa työskennellä...

Anonyymi kirjoitti...

JM

Anonyymi kirjoitti...

Jaa että Petteri tietää nyt faktoja joiden pitäisi häiritä OneCoin:ssa mukana olevia. Tuskimpa sentään, eli Petterillä on oletuksia ja omia näkemyksiään, mutta yksityiskohtaisia faktoja on tuskin kellään näihin nettikeskusteluihin osallistuvalla.

No antaapi ajan kulua, eli eiköhän me jossain vaiheessa sitten tiedetä kuka on oikeassa ja kuka ei.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen pelkästään tässä pitäisi olla Oneisteille ihan riittävästi mietittävää...

http://www.ufunclub.biz/about-ufun/

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuskimpa sentään, eli Petterillä on oletuksia ja omia näkemyksiään

Ei ole faktoja, koska Onecoin kieltäytyy antamasta niitä. Kunnollinen auditointiraportti tai tekniset tiedot "supertietokoneesta" olisivat hyvä alku. Nyt on vain lupauksia ja markkinointipuheita.

Jos Onecoinilla aletaan joskus käydä sellaista kauppaa, että valuutan arvo määräytyy aidosti markkinoilla -- se osoittaisi Onecoinin toimivaksi. Ennen sitä kaikilla on vain mielpiteitä, tosin osalla perustellumpia ja osalla pelkkiä ruusunpunaisia päiväunia.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...



Nuo kommentit sterilisoinnista osoittavat kommentoijien henkistä tasoa. Nuo samat kommentoijat leikkivät niin asiantuntijaa että.... :-)

Sitten voin vähän kehua Petteriä, eli tuo edellinen kommentti oli jo melkoisen oikealla asenteella kirjoitettu.

Nyt vaan seurataan mitä tuo ameriikan startti tuo tullessaan.

Anonyymi kirjoitti...

"faktoja joiden pitäisi häiritä OneCoin:ssa mukana olevia. Tuskimpa sentään"

No oletteko te kaikki one-coin hihhulit umpikieroja vai sokeita??? Eikö täälläkin ole mainittu jo useita!

Tämän koko blogin aihe, joka on varastetut koulutusmateriaalit, arvoltaan max. 5000 €! Minkä takia tämä ei häiritse ketään! Voisiko edes yksi hihhuli kertoa?!

Entä se, että todistettavasti OneCoinissa on mukana useita aiemmista petoksista tuomittuja, minkähän takia tämäkään ei häiritse ketään, hä???????

Olette te kyllä niin taliaivoja, että ei teitä meinaa jaksaa millään.

Anonyymi kirjoitti...


Ja juuri tämä edellinen kommentoija todistaa älykyytensä ja sivistyksensä kommentin laadulla. No jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia :-)

Mikähän siinä on kun tämä OneCoin vastustus vetää näitä järjen jättilaisiä puoleensa niin kuin kärpäspaperi kärpäsiä :-)


OneCoin verkosto vaan kasvaa ja kehittyy, eli vekoston kasvattamisesta ja pääoman keräämisestä on näyttöjä. Ja kun on kertynyt pääomaa, niin silloin voi tehdä ihmeellisiä asioita. Tätä nämä äo jättiläiset eivät näytä ymmärtävän. Ja sitten se alullepanija vasta ison tilin tekeekin, eli nyt kerätty pääoma on pähkinöitä sen rinnalla mitä tällä vauhdilla on oikein tehtynä vielä saavutettavissa.

Anonyymi kirjoitti...


Koulutismateriaalin varkaudrsta ja laittomasta kopioinnista kitiseville tiedoksi, että jos kyseessä on laiton kopiointi, niin oikeuksien haltija saa laittomasti kopioineen yrityksen helposti pihteihin.

Onko kuitenkaan tullut mieleen, että ne oikeudet voi olla kolmannella osapuolella jonka kanssa onkin sopimukset niin kirjojen tekijöillä kuin myös OneCoin organisaatiolla?

No kun lukee komentteja niin en ihmettele, ettei se järki näille kommentoijilla riitä muuta kun siihen olettamaan, että kun löytyy kaksi samakaltaista sisältöä niin onhan se OneCoin tietysti kopioinut luvatta kaiken. Kyllä juuri näin toimii lakitieteen Tohtori omalla nimellään :-)
Tuo oli sarkastinen kommentti, eli on hyvä kertoa tämä kun kaikki kommentoijat ei varmaankaan asiaa kyenneet toteamaan :-)

SB kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti...
Koulutismateriaalin varkaudrsta ja laittomasta kopioinnista kitiseville tiedoksi, että jos kyseessä on laiton kopiointi, niin oikeuksien haltija saa laittomasti kopioineen yrityksen helposti pihteihin.


Hyvä, toivotaan niin, että aineistojen todellinen haltija vaatii luvattomasta käytöstä koko puljun edesvastuuseen ja korvausvelvollisuuteen.

Onko kuitenkaan tullut mieleen, että ne oikeudet voi olla kolmannella osapuolella jonka kanssa onkin sopimukset niin kirjojen tekijöillä kuin myös OneCoin organisaatiolla?

Jos Onecoinilla olisi oikeudet siihen materiaaliin niin ehkä materiaalin saisi jotenkin muuten käyttöön kuin kopioimalla sen Googlesta kaikkine alkuperäisine skannausvirheineen ym.

No kun lukee komentteja niin en ihmettele, ettei se järki näille kommentoijilla riitä muuta kun siihen olettamaan, että kun löytyy kaksi samakaltaista sisältöä niin onhan se OneCoin tietysti kopioinut luvatta kaiken. Kyllä juuri näin toimii lakitieteen Tohtori omalla nimellään :-)

Kyllä, se on ensimmäinen olettamus eikä sitä ole kukaan kumonnutkaan. Omalla nimellään toimimista ei voi pitää minään vakuutena toimijan rehellisyydestä. Siinä tapauksessa Nigel Allan ja kumppanit olisivat jo aikoja sitten lopettaneet työnsä. Eikä aikaisemmat koijaukset näytä veikkojen bisneksiin vaikuttavan. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se, joka maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole ainakaan käynyt mielessä, että lupa koulutusmateriaaliin olisi ostettu kolmannelta osapuolelta. Onko OneCoin kertonut kuka on tämä kolmas osapuoli on jolta luvat materiaalin on ostettu? Turha sinun(kaan) on olettaa ja uskoa, että kaikki toimii rehellisellä pohjalla. Kyllä OneCoin varmasti haluaa korjata nämä epäilyt ja kertoa keltä nämä materiaalit on ostettu jos näin on. Eli valaise ihmeessä epäilijöitä ja laita FAKTAA mistä nämä materiaalit on laillisesti hankittu, kun täällä vaan arvaillaan.

Ilmeisesti edelliselle vastaajalle osoitettuun kysymykseen ei myöskään tullut vastausta. Eikö häiritse, että OneCoinissa pyörii ylätasolla mukana henkilöitä, jotka on ollut mukana aiemmin huijauksissa. Esim aiempi BigCoin oli lähes identtinen viritys tähän OneCoiniin verrattuna.

Siinä nämä OneCoin uskovaiset ovat oikeassa, että muut suurimmaksi osaksi epäilee ilman faktoja, mutta ei sitä faktaa tunnu löytyvän jäseniltäkään.

OneCoin jäsenet uskoo, ei jäsenet ei usko. Yhteistä molemmille on se, että kummallakaan ei ole faktoja tai todisteita. Ei ainakaan tarpeeksi vakuuttamaan toista osapuolta.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

https://onedrive.live.com/?id=373070381A08760B!235&cid=373070381A08760B&group=0&authkey=!ANhSN27Ld7_blgo

USA avattu, tai?.....Tapahtuiko jotain? hmmmmmmm.... voi olla... ehkä... Nojooo, pitkään ja aggressiivisesti ilmoitetut USA-avajaiset ei ollut muuta kun Dr Rujan myynti-puheita. Ei yhtään uutuuksia. Katsotaan nyt kuinka tästä etenee. Ilmoitettu määrä tällä hetkellä 438.850 ja USA:ssa 3008.

http://postimg.org/image/w88acca6x/

Anonyymi kirjoitti...

Vai että oikein "tietokirjailia". Sponzi-huijareiden ja keidän lakeijoidensa rekryvaatimuksena ilmeisesti huono kirjoitustaito. Lukihärö plussaa.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitelkaahan taasen tänne hupi- ja sontatunkio blogiin hauskoja näkemyksiä ja kommenttejanne. Näitä surkuhupaisia juttuja on kiva lueskella pikku hiprakassa:)

Petteri Järvinen kirjoitti...

On sopimatonta kirjoitella tänne nimimerkkien takana olevien ihmisten henkilötietoja piiloutumalla itse anonyymitunnuksen taakse.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

No oliko mahtavat USA:n avajaiset, mitä hä?!? Nytkö on maailma avoin ja edessä? Ja huijauksen tunnistaneilla on faktaa kyllä vaikka millä mitalla. Mutta faktaa liikkeen aitoudesta ei ole. Pelkkää pyramidipeliä ja uskottelua.

Se päivä tapahtuu jotain, toinen päivä jotain. Ollaan parempia kuin BitCoin. Täyttä uskottelua vailla mitään konkreettista!!! Ja ne valheet joukossa jotka on jo paljastettu.

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään näiden onecoin uskovaisten eväät on syöty, kun pitää enää haukkua Petteriä ja muita keitä kiinni ovat saaneet ja paljastella jotain ihme tietoa ja kysellä outoja. Mikä se yksi tyyppikin täällä on, joka koko ajan kysyy samaa että työskenteleekö joku jossain? Mitä sitten vaikka työskentelisi, antaa työskennellä! Työ pitää miehen tiellä. Nämä kommenttinne laitetaan sitten uudestaan näkyville, kun huijaus on paljastettu tämän vuoden aikana. Vieläköhän rahaa tulee sisään, vai joko kesän aikana on riski että korttitalo hajoaa ja keksitään yllättäviä vastoinkäymisiä ja mahdollisesti integroidutaan johonkin muuhun huijauspyramidiin.

Anonyymi kirjoitti...


Mailman talous on monella suunnalla kriisissä, pörsseissä on suuria vaikeuksia mm. Kiinassa ja Kreikka on ihan oma lukunsa. OneCoin on aivan alussa verkostonsa kasvattamisessa, mutta jo alun kasvuvauhti on ollut ennen näkemätöntä. Tämä alun kasvu on kuitenkin luonut kaikkiin muihin alkuvaiheen uudentyyppisiin digitaalisiin valuuttajärjestelmiin verrattuna todellisen mahdollisuuden isoon kasvuun ja menestykseen.

Kovan kasvun tie ei tule olemaan helppoa eikä myöskään ongelmatonta, mutta jo alkuvaiheen kova kasvu ja kysyntä on osoitus siitä, että kansan syvissä riveissä globaalille yksittäisistä valtioista riippumattomalle ja liiketaloudellisesti johdetulle globaalille valuutalle on tässä ajassa selkeä tilaus.

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa... kryptovaluutta on muuttunut yhtäkkiä "digitaaliseksi valuuttajärjestelmäksi"..? Eli vähän kuten utoken mutta tottakai ei mikään pyramidi? Tietenkään? Ja edut bitcoiniin ovat selvät... hohhoijjaa.

Sitäpaitsi on jo olemassa liiketaloudellisesti johdettu globaali valuutta jonka olemassaolo ei varsinkaan perustu bulgarialaiseen läppärin kiintolevyyn. nimittäin USD.

Perusidea on silti tässä hauska, rahan arvo päätetään ja päätetään myös että niitä ei saa "myydä" tai.. jotain, tämähän johtaa siihen että kaikki ovat rikkaita, ainakin henkisesti.. :D Älyvapaampaa ideaa saa kyllä hakea, siis varsinkaan sen puolelta joka ihan oikealla rahalla tähän osallistuu..

Anonyymi kirjoitti...

Ja eiköhän se kasvuvauhtikin ole kohtapuoliin romahtamaan päin. Kun idiootitkin loppuvat maailmasta tämän osalta kesken.. :p
Siinä nyt ei ole mitään erikoista että avosuita ryntää tälläiseen osallistumaan jolloin kasvuvauhti nimenomaan alussa on "ennennäkemätöntä". Kuten aina.

Anonyymi kirjoitti...

Radioravun tämänpäiväinen Radioravun settihän oli hyvää ja asiallista settiä, niin Tommin kuin Jeremiaksenkin osalta. Kiitos molemmille asiallisesta setistä näkemyseroista huolimatta. Ja ohjelman isäntäkin oli ihan toista tasoa kuin Radio Rockin läpänheittäjät eli hänelle isot plussat. Toivottavasti kesää alkaa pian meille kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Tiedäpä tuosta Radioravusta. Samoja perusteita ja höpötyksiä Tommilta kuin aiemminkin. Tuntui, että oikeaa tietoa ei ole. Vain Rujan kertomia asioita, jotka on kaikki otettu sinisilmin totena.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiinnitin huomiota samaan: maajohtaja toisteli yhä uudelleen fraaseja, kun ei osannut vastata kysymyksiin. Ja Sofian-matka kuulemma selvittää kaiken myös Jeremiakselle.

Anonyymi kirjoitti...

Hukkuisi koko Suomi velkasuohon, sen olisimme kansana ansainneet.

Anonyymi kirjoitti...

Petterilläkin on näköjään nauha jäänyt jauhamaan tuota samaa paskaa. Et sinä Petteri veliihousuna uskalla edes lähteä käymään siellö Sofiassa, sinulla on löröt housuissa jo tässä vaiheessa. Ja tuollaisia löröhousujahan Suomi on täynnä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja joku vellihousu ei tajua että ei huijaus sillä muuksi muutu että Petteri lähtee Sofiaan. Itse pitää osata avata silmänsä. Eikö sieltä Bulgariasta voi lähettää vaikka valokuvia tai videokuvaa? Hukkuuko ne matkalle samoin kuin yhteydenotot lakitoimistosta tai poliisille?

Anonyymi kirjoitti...

Stop the press! Sain juuri haltuuni auditointiraportin liitteenä olleen videon. Videolla intialainen koodari ylläpitää blockchainia ja kyseessä siten kiistatta on ehta kryptovaluutta: http://i.imgur.com/LsUo9.gif

https://en.wikipedia.org/wiki/Block_chain_%28database%29

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Lähde Sofiaan" -argumentti on retoriikkaa. Turha lähteä kuuntelemaan samoja myyntipuheita ja fraaseja mitä löytyy nytkin netistä ja Youtube-videoista.

Jos Onecoin oikeasti haluaisi vakuuttaa epäilijät toiminnan aitoudesta, se voisi julkaista kirjallisen auditointiraportin, kertoa tekniset tiedot valuutan ja lohkoketjun toiminnasta sekä julkaista edes valokuvia niistä "supertietokoneista" joilla valuuttaa lasketaan.

Lisäksi se voisi kertoa, miksi maajohtajan kovasti hehkuttama koulutuspaketti on kopioitu ulkomaisista kirjoista eikä sisällä mitään copyright-merkintöjä. Tällaisen "koulutuksen" myyntiä ei voi mitenkään verrata Sarasvuon koulutukseen (maajohtajan oma esimerkki). Pikemminkin se täyttää pyramidihuijauksen tunnusmerkistön: myydään kalliilla jotain, millä ei ole oikeaa arvoa. Samalla kierretään rahoituspalvelulakia (kuten maajohtaja itsekin kuvasi radiohaastattelussa).

Anonyymi kirjoitti...


Yksinkertaisuudessaan kaikki on sinulle väärennettävissä eli ihan sama mitä dokumentteja sinulle kuvina ja tietoina osoittaa, ei niillä ole sinulle loppukädessä yhtään mitään merkitystä (kun sinua ja sinun esittämiä näkemyksiä on nyt seurattu). Siksi sinulle on ehdotettu Sofiassa käyntiä ja sinullehan on jo kutsu esitetty eli mitähän sinä vielä piipität. Koulutusmateriaaliin liittyvään asiaan sinulla ei oikeasti ole mitään faktaa eli miksi ei alkuperäisten kirjojen kirjoittajat ole jo OneCoin yhtiön niskassa lakimiehineen ja oletko jo itse ottanut heihin yhteyttä, jos et niin miksi et? Ota nyt ihmeessä yhteys heihin, koska olet niin varma mielipiteestäsi. Sarasvuohan käyttää paljon lisenssitietoa eli esim. Brian Tracyn tuottamaa materiaalia. Eiköhän pyramidihuijaus asia ole jonkun muun tahon päätettävissä kuin sinun, sinä olet siitä muodostanut oman näkemyksesi ja siitä on näköjään sinulla jäänyt pyörivä nauha päälle. Sinä olet jo ajat sitten tehnyt omat johtopäätöksesi Onecoinin suhteen ja sitähän ei muuta yhtään mikään, se on ihan varma asia.

Anonyymi kirjoitti...

Kuin myös OneCoiniin rahansa työntäneet sulkevat silmänsä täysin selviltä tosiasioilta. Kuten se että kuviossa pyörii paljon muista huijauksista tuttua porukkaa.
On se hienoa että ihminen muuttuu ja juuri nyt ollaankin rakentamassa luotettavaa liiketoimintaa? hih.

Joku OneCoin asiantuntija voisi tehdä tänne vaikka pienen selvennöksen siitä miten One eroaa vaikkapa BigCoinista ja thaimaalaisesta utokenista?
Jos taas kompetenssi ei riitä niin Warren Buffetin oppejakin kannattaisi kuunnella eikä koskaan sijoita sellaiseen liiketoimintaan jonka toimintaa ei ymmärrä.

OneCoinista myöskään ei ole olemassa mitään virallista faktaa ja dokumenttia edes siitä mihin toiminta jatkossa tähtää, pelkästään sitä samaa kryptovaluutta nro1 liibalaabaa, vaikkakin joku coinisti muuttikin termin jo "virtuaalivaluutaksi" ja sitähän se todellakin on, mutta halvemmalla saa satoja tuhansia ostamalla halpa-hallista monopolin.
Jos ymmärtää liike-elämästä yhtään mitään ei kukaan täysijärkinen laita senttiäkään kiinni ennenkuin tietoa on olemassa. Mutta ymmärrän toki äkkirikastujien haaveet, minullakin meni vaivaiset 10 vuotta ennenkuin alkoi todella ymmärtää rahamarkkinoita ja taloutta sekä niiden luonnetta, toki "ymmärsi" heti alussa, mutta voivoi kuinka typerä (naiivi lähinnä) ja väärässä sitä silloin olikaan.

Tämä tulee toimimaan hyvänä opetuksena kaikille osallistujille, valitettavasti aivopesu toimii yleensä niin pitkälle ettei se ole huijauksen järjestäjien syy kun rahat on hävittu, vaan viranomaisten tai jonkin muun ulkopuolisen tahon.

Anonyymi kirjoitti...

Seli seli ja lässyn lässyn ja paskanjauhanta jatkuu:).

Anonyymi kirjoitti...

Tommi vetää huomenna OneCoin infon Moskovassa ja Suomen räkänokat poraa ja rääkyy kuin linnunpoikaset:) buahahahahahahahaahahahahahaaaaaaaaaaaaaa

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa huudella vasta sitten kun eurot on tilillä.. taitaa olla aika hiljaista, ja tulee olemaan.

Kertoo aika paljon kommentoijan älykkyyososamäärästä tai paremminkin sen puutteesta tuo lapsellinen huutelu. Puhumattakaan siitä että edes asialliseen kritiikkiin ei löydy minkäänlaista vastausta.

Kertokaa nyt vaikka ensialkuun mihin aiotte piilottaa ne satojentuhansien eurojen tuotot kun suomen valtio kuitenkin lopulta päättää ne menetetyksi rahankeräysrikoksesta saatuna hyötynä?

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kukaan muuten ole ihmetellyt miksi niitä "koulutusmateriaaleja" myydään? eikä itse coineja sekä niiden optioita, jotka tulevat "kaupanpäälle".

Ainakin suomessa tuo koulutusmateriaali vastaa täysin pyramidin yhteydessä avainsanaa "vastikkeeton myynti" .. no miksi näin?

Se selviää kun lukee lakikirjasta mikä on rahankeräysrikoksen ja törkeän petoksen ero...

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuomioissa... lisäksi tuosta seuraa hauska efekti että myös itse tunkit ovat rikosoikeudellisessa vastuussa..
Ei ihmekkään jos pipot ovat menneet varsin tiukalle kun on alettu (ehkä) tajuta mihin soppaan on sekaannuttu. Voittaa kun ei oikein voi. Jos rahaa tulee, ne vie valtio ja sakko-optioita iso nippu kaupanpäälle.. jos ei tule niin? On toki yhtä kokemusta rikkaampi.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska esimerkki lakien "soveltamisesta" rikollismaailmassa oli eräs rahajäljitelmien tehtailu.

Vanhoihin 500mk seteleihin kun oli tarkoituksella laitettu täysin erinäköinen hologrammi mitä oikeassa on, mutta kukapa niitä osaa katsoa? Pointti olikin siinä että rahan väärentämisestä tulee huomattavasti kovempi tuomio mitä jäljitelmän valmistamisesta..

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoinin myymä "koulutus" on käytännössä englanninkielinen e-kirja, jonka sisältö on kopioitu alan kirjoista ja käsittelee niin vaikeatajuisia asioita (tekninen analyysi ym.) ettei tiedoilla ole mitään merkitystä tavalliselle Onecoin-uskovaiselle. Vertailu Sarasvuon antamaan henkilökohtaiseen koulutukseen on täysin naurettava, ainoa yhdistävä tekijä on hinta.

E-kirjan nimittäminen "koulutukseksi" on puhdasta sumutusta ja sen tarkoituksena on vain naamioida rahaliikenne niin, etteivät viranomaiset voi soveltaa lakeja, jotka on luotu juuri tämäntyyppisten huijausten estämiseksi.

Joku Onecoin-uskovainen voisi kertoa, mitä hyötyä on saanut "koulutuksesta" ja miksei jopa tuhansien eurojen arvoisessa e-kirjassa ole edes yhtiön copyright-merkintää.

Anonyymi kirjoitti...

Omituista on myös se että OneCoin jakaa itse nuo materiaalit ilmaiseksi omilla sivuillaan.
Se on ollut alusta asti selvää että järjestelmällä yritetään lakeja kiertää, mutta mikä on onnistumisen todennäköisyys? Ja lakeja voi aina muuttaa... puhumattakaan siitä että eri maissa myös lait tuon osalta ovat erilaisia.

Kuten aimemmin kirjoitin, olen pyörinyt sijoitustoiminnassa kauan ja "materiaali" sinänsä on (suurimmaksi osaksi) rahanarvoista tavaraa, lopulta itse sisältökin voi olla yksi seikka mihin oikeuskäsittelyissä lopulta juututaan, siinä mielessä että jos koulutusmateriaali olisi luettu ja sisäistetty, siinä on todellakin kerrottu tie miljonääriksi. Eli sijoittaminen. Valitettavasti se on ainoa tie ja sekin sillä edellytyksellä että sen aloittaa tarpeeksi nuorena ja omaa riittävät säännölliset tulot millä pääomaa voi jatkuvasti ajallisesti hajautetusti kasvattaa ennenkuin pääoma itse tuottaa riittävästi.

Minulle on kerrottu tunkin toimesta että tuo materiaalin myynti on siis tapa kiertää jotain pykälää, koska :"niin minulle sanottiin"... itse näen sen niin että se on tapa saattaa tunkit rikosoikeudelliseen vastuuseen jolloin he eivät itse voi kääntyä perustajia vastaan vaan luikkivat koloihinsa piiloon kun homma on taputeltu.

Anonyymi kirjoitti...

Eli, early adopterit, jotka tajuavat homman luonteen ovat päätöksensä tehneet ja ahneus on syrjäyttänyt pelon. He ovat niitä jotka voivat tästä jotain kostua jos ovat tarpeeksi röyhkeitä ja valmiita siihen että KRP ottaa yhteyttä.

Kun "tarpeeksi" tyhmiä on rekrytty, ja rahantulon lisääntyminen on käytännössä mahdotonta, homma vedetään poikki. Bulgariassa osataan kyllä tarkkailla tilille saapuvaa ja sieltä lähtevää maksuliikennettä.

Oma ennusteeni on että USA avaus tehtiin sen takia että SEC lopulta lopettaa tämän touhun jolloin syyllinen ei ole Ruja eikä kumppanit vaan iso paha USA.

Unknown kirjoitti...

Sisältö kryptovaluuttoista on naurettava. Ja se promotoidaan eniten...Että tullaan valmiiksi trejdamaan kryptovaluttoja.

Naurettavaa on myös niin paljon teknista analyysia. Mitä sillä saa hyötyä kun Onecoinin trejdausohjelmisto on mitä se on... Ja minne hinta menee seuravaksi, pysty mun mummo ennustamaan yhtä hyvin ilman 5000€ koulutusta.

Unknown kirjoitti...

USA avattu?? EI OLE!! Tai mitä tämä sitten tarkoittaa?
-------------------------------------------------------------------------------------

PLEASE NOTE: applications will not be accepted from the following countries:
Nigeria
Iran
Iraq

From any country whose applications would violate the Patriot Act or any United States law or treaty

Anonyymi kirjoitti...

Jaa en minä tiedä onko USA:sta kukaan bulgariaan maksanut, voipi olla samaa pajunköyttä tuokin. Varmaa on se että SEC ei katso USA->Bulgaria dollariliikennettä kovin montaa sekuntia.

Otatko Benz huvin vuoksi tuo etusivun jäsenmäärä talteen joka päivä muutaman viikon ajan samaan aikaan päivästä. Onkohan siihen randomia edes koodattu :D

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh, Petteri pyytää valokuvia supertietokoneista ym, no...jos hän niitä saa niin seuraavaksi alkaa epäilemään että mistä hän voi tietää että ne on aitoja kuvia. Olet Petteri täysi reppana kun et lähde käymään Sofiassa kun sinut on sinne vartavasten kutsuttu ja vielä muiden maksamana.

Anonyymi kirjoitti...

Sarkasmi lienee vaikea laji monelle. Jos tunkille on kerrottu että "louhitaan" supertietokoneelle ja tämä vieläpä uskoo sen niin voivoi.. taas. Tai toki onkin kerrottu, kaikki optiothan laitetaan suoraan "automaattiseen louhintaan" varsinkin kun ollaan fiksuja ja todella aiotaan rikastua.. mutta asiaan:

Laskentatehoa voi toki ostaa, ihan niin paljon kuin sielu sietää, ihan vaikka oikealta supertietokoneelta. tämäkin on yksi pointti liittyen bitcoinin arvostukseen.
Laskentateholla (ajalla) kun on hinta joka tietysti tippuu jatkuvasti kun piirien suorituskyky kasvaa. Enkä nyt puhu mistään itse laitteen hinnasta vaan siitä että vaikkapa sadalla miljardilla miljardilla kertolaskulla (ihan niin monta nollaa kuin tunkki haluaa) on tietty arvo, voit tehdä ne itse vaikka paperille, tai ostaa laskentakapasiteetin joltain kenellä siihen on voimaa jos haluat lopputuloksen seuraavaksi päiväksi.
Todelliset koneet eivät käy tyhjäkäynnillä juuri koskaan vaan kaikki idle yritetään myydä milloin mihinkin tarpeisiin.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Jeremiaskin sanoi ratiossa ääneen, että Bitcoin on ihan paska, rehellistä puhetta paskasta tekeleestä. Kiitos Jeremiakselle rehellisyydestä. Ja paskahan ei paskasta mihinkään muutu.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Heh heh, Petteri pyytää valokuvia supertietokoneista ym, no...jos hän niitä saa niin seuraavaksi alkaa epäilemään että mistä hän voi tietää että ne on aitoja kuvia

Juju on siinä, ettei kryptovaluuttaa lasketa supertietokoneella. Väitteet supertietokoneista osoittavat että kyse on joko huijauksesta tai avainhenkilöiden täydellisestä tietämättömyydestä.

Anonyymi kirjoitti...


Kaikesta rutinasta huolimatta OneCoin vaan etenee, eli mukana olevien määrä kasvaa globaalisti ja samalla toiminta ja järjestelmä kehittyy vaihe vaiheelta.

Kaikesta pitkään jatkuneesta rutinasta ja useista viranomaisille tehdyista ilmoituksista huolimatta homma jatkuu ja jatkuu. Suomen viranomaiset on Wincapitan jäljiltä erityisen herkkinä, mutta eipä vaan ole ollut OneCoin:ssa mitään mihin puuttua.
Jos hommaan olisi ollut syytä puuttua, niin se oliis tapahtunut jo aikaa sitten ettei lisää ihmisiä joutuisi laittomuuksien uhriksi.

Vain muutos on pysyvää, eli ainakin toistaiseksi muutos etenee vauhdilla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Näin se vaan on, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. OneCoin junaa ei pysäytä enää mikään ja Onecoin valuutan uusia omistajia tulee ympäri maailmaa vääjäämättömästi lisää koko ajan.

Johannes kirjoitti...

Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!

Anonyymi kirjoitti...

Jeremiaskin sanoi ratiossa ääneen, että Bitcoin on ihan paska, rehellistä puhetta paskasta tekeleestä.

Jeremias ilmeisesti viittasi Bitcoinin käytännön toteutukseen eli koodiin, ei ideaan.

Onecoin on luultavasti kopioinut Bitcoinin koodin, mutta "innovaatio", jossa sitä ajetaan vain Onecoinin omilla servereillä, tekee siitä hyödyttömän.

Unknown kirjoitti...

Tämä on jo vanha mutta laitetaan se tänne niin saadaan ainakin tämä asia loppuun. Se kertoo aika paljon Dr Ruja Ignatovan, ja Onecoinin toimintatavoistaan.

(1.7.2015)
Dear Ben,

You didn't buy a fake copy, the one in the video is the fake one, produced without our knowledge.

Best,
****** *****ov
Deputy Editor-In-Chief
http://www.atticamedia.bg/

2015-06-30 13:34, Ben Zmith написа:
Hello
I saw a guy in this video at 28.24 showing front and backpage of the Forbes May edition and claiming that this is a real one.
https://youtu.be/twJDJwqdOS8?t=1699
I have a copy which I bouht for 7lew in Sofia but it looks not the same. My last page is a breitling watch Ad (and a picture of a jet plane). And on my first page is Markus Persson from Minecraft. DID I BUY A FAKE COPY? Or are there more fake copies out there??
Best Regards
Ben Z

http://postimg.org/image/sh9gk3f49/
https://www.youtube.com/watch?v=Sb9H_W4UUV0

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

(vihdoin linkit oikein?)
http://postimg.org/gallery/2l5rsjr1m/
https://www.facebook.com/OneCoin1/posts/634903056643806?_rdr=p&hc_location=ufi

Anonyymi kirjoitti...

Ben, tuohan olikin hyvä video. Siinä myös kohdassa 27:39 kaveri esittelee kuuluisaa Learning for profit kirjaa. Nähdäkseni kirjassa on tutut Onecoin logot. Eli tuo kirjakin lienee ryöstetty sieltä sun täältä.

Mahtaisiko joku saada senkin kappaleen käsiin, niin selvitetään mistä se on varastettu? Vaikka se taisikin olla Bulgarian ja Kiinan kielellä. Niin kyllä niillekin kielille osaajia löytyy. Aivan yhtä varmaa kuin se että Ruja on valetohtori on se, että hän ei tuota kirjaa itse ole kirjoittanut. (kannessa Publication of one network services - tsekatkaa mitä siitä löytyy)

Ja noita kohtia ennen vakuuteltiin katsojaa siitä miten Mastercard on aito. (Vaikka siitä puuttuukin kohokirjaimet, mihin Radiorockin juontajatkin heti kiinnittivät huomion.)

Jaksaisiko Ben tai joku muu ottaa yhteyttä Rujan vanhoihin kollegoihin vanhoista bisneksistä, ja kysellä millainen nainen tämä oli ja mitä mieltä ovat hänen nykyisestä positiostaan?

Niin ja kukas jaksaisi olla yhteydessä Mastercardiin, että onko tuollainen diili tehty ja Onecoin-yhteensopiva kortti tulossa?

Kirjan saatesanat takakannesta:
The book will give you insights and knowledge to traditional and modern methods of personal wealth development. Taking the essentials of convential thinking and applying it to new investment strategies that utilise the digital era and new economy with asset classed such as cryptocurrency. Learn how to became a digital millionare, what to look at for and what to avoid. Money never sleeps. But you do!
- Kuulostaa ihan viidessä minuutissa kirjoitetulta puppugeneraattorilta. Kuka ymmärsi mitä tuossa sanotaan?
- Kirjan layout näyttää samalta mitä koulutusmateriaalissa, header ja footer.
- Onko tämä kirja siis kuitenkin englanniksi, vai miksi takakansi on englanniksi?
- Päivänselvästi kirja on tehty vain pyramidihuijausta varten taas yhdeksi valkoiseksi valheeksi ja syötiksi
- Kirjan kansi on hyvin pelkistetyn ja amatöörin tekemän näköinen
- Tieteellinen julkaisu se ei ole
- Onko kukaan löytänyt yhtäkään tieteellistä julkaisua tältä tohtorilta? Julkaisuthan ovat julkisia (joskin maksullisia).

Sitten vielä Forbesista. Kaveri yrittää selvästi peitellä BrandVoice-tekstiä sormillaan etukannessa. Välissä se vilahtaa kuitenkin. Lehteen on ilmeisesti jopa liimattu nuo mainoskannet oikean lehden päälle, vai miten se on tehty??? Lehti näyttää paksulta, mutta tuo mainoskansi on lehden sisäsivuilla, ei etukannessa. Täyttä valehtelua! Tai sitten ukko ei itsekään tiedä kun niin pokkana vakuuttelee lehden aitoutta, jospa siis Ruja onkin itse liimannut lehden. Hyvä Ben, kun kysyit jälleen kerran asiaa. Ukko selittää tuossa vielä, että jotkut yritykset maksavat etukanteen pääsemisestä, ja että hän ei tiedä maksoiko Ruja kannesta, mutta se on joka tapauksessa aito. Siitä saat BenZ videoklippeihisi hyvän pätkän. Täyttä valhetta.

Koko video on täyttä todistelua ja selittelyä. Täyttä manipulointia "there's no fear here". On kirjaa ja lehteä ja mastercardia ja kultakolikkoa. Tsiisus.

Täytyy joskus katsoa video kokonaan.

Nyt lopuksi vasta huomasin, että video on tehty kaatamaan one coin is scam epäilyt. Huvittavaa, että kaikki faktat on epätosia. Lehti on feikki, mastercard on lelu, kultakolikkoja ei ole kuin Vuorisen Tommilla, kirja on halpa hätävalhe kuten koulutusmateriaalitkin. Kaikki on feikkiä ja pian joidenkin koko maailma luhistuu.

Janssonin kiusaus kirjoitti...

Edellisestä viestistä unohdin sen, että myös tuo xcoinx mihin verrataan markkinatilannetta, on Onecoinin itse omistama ja täysin tuulesta temmattu sivusto kuten aiemmin on jo mainittu. Silti sitäkin käytetään vakuutteluun aina vaan. Tämäkin asia selviää viidessä minuutissa tarkistamalla.

Unknown kirjoitti...

En ole varma mutta jos se olisi aito kirja, niin siinä pitäisi olla ISBN? Sitten siellä on QR-koodi mutta laatu ei anna skannata sitä kunnolla.Pitäisi kysyä häneltä minne see koodi menee, tai sitten jos saadaanko parempi kuva koodista.

Tästä tuli täyttä parodiaa. Mutta sinä päivänä kun näin tämän lehden tulin 90%:sta 100%:seen varma että tämä on huijausta ja kaikki tämä on vain myyntispektaakkelia.

One-akademia Suomessa...Miltä se näytäisi ;)

Unknown kirjoitti...

Lisään vielä että se Forbeksin muut sivut videossa ovat myös mun aidossa lehdessä. Mutta se viimeinen mustalla Onecoin-logolla ei ole.

Ja mun lehdessä on siis 2 KOVAA ETUSIVUA. 1 on se aito ja jos revitään sen pois niin saadaan Rujan etusivu mutta ei jälkiä jättämättä. Se olisi helppo huomata jos repimistä oli. Mutta painamalla oman version oli vissin helpompaa kuin repimistä

Anonyymi kirjoitti...

kannattaisikohan Tommin käydä edes ne varastetut koulutukset läpi kun sen verran levotonta juttua tuli radio ravussa?

Unknown kirjoitti...

http://postimg.org/image/wufcoi6vd/
yllätys, yllätys... koodi menee.....

tarkista itse ;)

Unknown kirjoitti...

etten tarvitsisi ottamaan lisää kuvia epäilijille, tässä tulee kunnon kuvia aidosta lehdestä kun niitä puutuu netissä.

http://postimg.org/gallery/ddpv20mq/

Anonyymi kirjoitti...

Petteri se vaan jauhaa samaa paskaa.. Mene perkele sinne sofiaa kun on kerran kutsuttu. Äläkä vingu jossain blogissa.. Tietokirjailija.. ja ota Ben reppuselkään niin pääsee hän myös.. eikö sille myös lippu löydy.. jos ei niin laita käsimatkatavaroihin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Taitaa olla Parhiala itse, joka näin anonyyminä kirjoittelee. Rohkeasti omalla nimellä vaan!

Janssonin kiusaus kirjoitti...

"Taitaa olla Parhiala itse, joka näin anonyyminä kirjoittelee. Rohkeasti omalla nimellä vaan!"

No tuskinpa täällä Suomessa montaa merkittävää Onecoin tekijää on. Pari kaveriakin saa kovan metakan aikaiseksi.

Jotta saadaan uutta kuvakulmaa niin. Pyydänkin uutta henkilöä, sellaista, joka on uutena kiinnostuneena eksynyt tähän Petterin keskusteluun, ilmoittautumaan. Minkälaisen kuvan sinä saat, onko tämä Onecoin varteenotettavaa bisnestä mielestäsi, vai selkeää hämäräpeliä josta on syytä pysyä kaukana?

Uskon, että tällä palstalla on paljon enemmän lukijoita, mitä on kirjoittelijoita. Yleensä olemme passiivisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ja noita kohtia ennen vakuuteltiin katsojaa siitä miten Mastercard on aito. (Vaikka siitä puuttuukin kohokirjaimet, mihin Radiorockin juontajatkin heti kiinnittivät huomion.)

Ei muidenkaan firmojen prepaid-Mastercardeissa ole kohokirjaimia, joten se on normaalia.

Niin ja kukas jaksaisi olla yhteydessä Mastercardiin, että onko tuollainen diili tehty ja Onecoin-yhteensopiva kortti tulossa?

Monilla muillakin firmoilla on omia prepaid-Mastercardeja, joten ei ole mikään ihme jos Onecoin-firmallakin on euroilla toimiva kortti. Onecoin-valuuttaa taas ei ole edes olemassa, koska "kolikot" ovat vain merkintöjä firman sisäisessä tietokannassa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onko Onecoinin kortti todellakin prepaid? Siis tällainen?

Tuollaisen prepaid-kortin voi hankkia kuka tahansa, eikä se liity mitenkään Onecoiniin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei olen pitkään tilannetta seurannut jäsen, ja nyt alkaa kyllä kuumentua nuppi! Lupauksia lupauksien perään, mutta mitään konkreettista ei ole vielä irronnut.... Kovin kauaa tätä epäselvyyttä ei parhaalla tahdollakaan voi katsella sormien läpi..! Jos tämä masterkortti nyt vielä osoittautuu joksikin ei luottokortiksi, niin sanon jäsenyyneni irti saman tien... Onko näitä kortteja jo joku saanut..? Voisitko vahvistaa asian mistä on kyse? On luvattu ja kuvissa esitelty, että niitä on jo vino pino lähetetty..

Anonyymi kirjoitti...


Muutama asia pakko kommentoida. Älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että Parhiala hukkaisi aikaansa Petterin blogiin kirjoittamiseen. Heppu tienaa verkoston raknetamisella useiden arvioiden mukaan yli 500 000€/kk ja todellakin euroina tuo summa, vaikka osa palkkiosta tulee myös optioiden kautta OneCoin:na

Mastercard on juuri sitä mitä on luvattikin,meli se on alkuvaaiheessa palkkioiden ja kolikkomyynnin eurotuottojen kotiuttamiseen. Muut ominaisuudet on tulossa ehkä puolen vuoden päästä. No nyt kun katsoo asiaa puoli vuotta taaksepäin, niin asiat ovat toteutuneet vaikka ennakoitua kovempi kasvu on taatusti aiheuttanut haasteitakin. Ennen edellistä vuodenvaihdetta ennkoitiin 2015 loppuun olevan rekattuna jopa 500 000 pakettia. Nyt tuota määrää lähestytään ja ollaan juuri vuoden eka puolisko ohitettu.

Onko teistä rutisijoista kukaan ajatellut sitä, että millainen potentiaali OneCoin on jo nyt ja saati sitten kun se kasvaa tasolle 1-2 miljoonaa?
Uskoakseni mukana on jo sellaisiakin kavereita, ettei kukaan tervejärkinen lähde niitä tietoisesti kusettamaan.

Näin ison kuvion tekeminen ei ole ongelmatonta ja vaika kyseessä ei olisikaan kusetus, niin voi se toki mennä pileenkin.

Kiinittäkää te rauhassa huomioita koulutusmatetiaaliin jne. ja samaan aikaan jättäkää arvioimatta mitäs sitten jos ne asiat meneekin niin kun mollamaija on kumppaneidensa kanssa suunnitellut.

Heimo Laukkanen kirjoitti...

"Onko teistä rutisijoista kukaan ajatellut sitä, että millainen potentiaali OneCoin on jo nyt ja saati sitten kun se kasvaa tasolle 1-2 miljoonaa?"

Onecoin-verkostolla on todellakin potentiaalia myydä virtuaalisia lupauksia hyväuskoisille, mitään muuta potentiaalia siinä ei vielä ole. Onecoinin myyjät ja puolustajat argumentoivat hyvin perinteisellä tavalla käsittelemättä argumentteja ja heittämällä sivusta lisää hiekkaa silmille.

Rehellistä toki on ylläolevassa kommentoinnissa, että kyse on ollut koulutusoakettien myynnistä. Jäämättä jäi vain sanomatta, että jossain kohtaa ne hölmötkin haluavat saada niitä odotusten ja lupausten mukaisia rahojaan, eikä missään kirkossa ole kuulutettu että siinä vaiheessa olisi vielä riittävästi uusia innokkaita ostamaan käytännössä arvottomia informaatiopaketteja tai monopolirahaa toisilta monopolirahan ostajilta. Mitään oikeaa liiketoimintaa ei Onecoinilla tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Koomista sinänsä että FIAT rahaa syrjäytetään (taas) ja silti sitä FIATtia pitäisi saada ulos, massiivisia määriä :D Joku ei nyt ihan täsmää.. taaskaan..

Antaa poikien (eikai tytöt ole niin tyhmiä?) kaupitella virtuaalivaluuttaansa keskenänsä. Ei tähän välttämättä mitään stoppia tarvita, jos vapaa kaupankäynti joskus sallitaan tulee kurssi heilumaan todella voimakkaasti mikä myös antaa mahdollisuuden treidata voittoja (mikä on selostettu seikkaperäisesti koulutuspaketeissa myös), lopulta se kuitenkin painuu nollaan.

Jos taas tulee se tilanne eteen että töpselit vedetään irti on Vuorinen jo luvannut muuttua pelleksi. Finlandiassa tai jossain voisi olla paikkoja vapaana.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys edelliseen, tuo etusivulla väitetty 400 000+ osallistujaa tuskin pitää paikkaansa. Kun kioskin on jo todettu levittävän valheita niin miksi tuota pitäisi uskoa?

Yritysmaailmassa valheista kiinnijäänti on se kaikista kusisin homma ja jos sellaista tapahtuu häviää yritykseltä sijoittajat ja rahoitus ennenkuin kissaa ehtii sanoa, mutta ei toki tässä kun yritys itse päättää coininsa arvon.

Unknown kirjoitti...

Onko teistä rutisijoista kukaan ajatellut sitä, että millainen potentiaali OneCoin on jo nyt ja saati sitten kun se kasvaa tasolle 1-2 miljoonaa?

1-2 miljoona jotka haluavat myydä onecoinia? Mutta mistä saadan myyjiä? (ja jos on halvempaa tulla mukaan, koska Rujalla on Tokenia/Oneconia kuinka paljon tahansa)
----------------------------------------------------------------------------------

-Vaikka mittari on etusivulla 1.000.000 niin kuinka paljon on todellista jäsentä????

-Mittari näytää nyt 447.000 mutta jos lasketaan kaikki maat niin luku on ainoastaan 345.000

-Montako näistä on "Rookie"??? Siniset?

-Olen itse tehnyt 10 uutta tilia, 5 eri maassa. Ja nuo tilit näkyivät Dashbord-sivulla (lippu + tilin nimi). Ja tuota tilia, sähköpostia, ei edes tarvita vahvistaa.
Kokeile itse, sposorina Juha... (ei hänelle ole väliä vaikka hän saa muutamaa sataa uutta tilia ;)) https://www.onecoin.eu/signup/ri1

-Juhalla on 6 Tycoon tilia (varmasti enemmän), ja tunnen itse yksi jolla on 10+, monella on 2-7 tilia.(näkyvät 001 002 jne)

-Ja sitten Kiina. FB ja youtubissa ei ole paljon liikennetta Kiinasta. Mikä on todellinen luku? 10%? 25.000? (242,500). Jos otetaan pois Kiina niin muista maista luku on noin 100.000!!!

http://postimg.org/gallery/2sk6avaxm/

Unknown kirjoitti...

Onko teistä rutisijoista kukaan ajatellut sitä, että millainen potentiaali OneCoin on jo nyt ja saati sitten kun se kasvaa tasolle 1-2 miljoonaa?

1-2 miljoona jotka haluavat myydä onecoinia? Mutta mistä saadaan ostajia? (ja jos on halvempaa tulla mukaan, koska Rujalla on Tokenia/Oneconia kuinka paljon tahansa)

Anonyymi kirjoitti...

Pointti on juurikin siitä että "sijoittajat" tässä ovat se osa penaalista joka on jäänyt teroittamatta ja joila ei ole minkäänlaista kokemusta sijoittamisesta tai rahamarkkinoiden sekä talouden toiminnasta. Lisäksi kyseiset osallistujat haaveilevat aivopesun tuloksena pikavoitoista eivätkä osaa kyseenalaistaa mitään, kaikki negatiivinen kirjoittelu nähdään punaisena vaatteena. Toinen osa on se joka istuu ylemmällä portaalla ja tietää homman jujun sekä koittaa viedä sitä niin pitkälle kuin mahdollista jakamalla "oikeaa" tietoa parhaansa mukaan kaikille alatasoilleen.
Myös Kailajärvi totesi jälkeenpäin että "homma lähti hieman lavasta" kun suosio yllätti itse perustajatkin, mutta ei anneta sen haitata, lopputulos tulee silti olemaan jokseenkin sama.

Oikeassa sijoitustoiminnassa epäselvyyksiä rankaistaan välittömällä minimissään 90% kurssiromahduksella. Tai jos puhutaan miljardiluokan bisneksistä -33% päivässä on hyvä alku.

Anonyymi kirjoitti...

Ruja ja Sebastian nostivat virtuaalilantin hintaa 1,6 euroon joten kaikki rikastuivat taas 28%. Kauaksikohan tuolla saa tyhmät tunkit hiljaiseksi? viikoksi? kahdeksi?

Anonyymi kirjoitti...

Ei siinä ole mitään erikoista vaikka nostaisivat 5€:oon.
Suurin ongelma on siinä että coineja ei voi "kurssilla" myydä kuin kärpäsenpaskan kokoisen läntin päivässä eikä kukaan ole vieläkään kertonut tuliko rahat tilille vai ei.

Suomalaisille käyttäjille taas suurin ongelma myydä noita coineja ja nostaa rahaa tilille (jos se on mahdollista) on tuomio rahankeräysrikoksesta.

Puolustajat huutelevat vähän väliä että "ei ole viranomaiset puuttuneet".. ei toki vielä, yhteydenotot pitää tulla pyramidin sisältä ennenkuin alkaa tapahtua.

Anonyymi kirjoitti...

Tämäntyyppisen pyramidin elinaika on yleensä n. vuosi, eli vuodenvaihteeseen mennessä alkanee viimeistään tapahtua.

Unknown kirjoitti...

Miten hinta voi nousta 28% kun pörssi on kinni, eikä ole yhtä ostoa tai myyntiä?

(Vastaus: Ruja painoi enter)

Anonyymi kirjoitti...

Huomioitava seikka on myös se että ulospäin suuntautuvaa rahavirtaa voi ohjata kahdella tapaa, nostamalla coinin hintaa tai nostamalla myyntirajoitusta (50 coinia/pvä)

Ei tarvita ihan Einsteinia päättelemään miksi ensimmäistä nostetaan? :)

Unknown kirjoitti...

http://postimg.org/image/hlhul7q4x/

1.60€?? Ei edes tuota saa Ruja&Co oikein....

Onko louhinta nyt 15/16 tokenia? Ei oo resurseja tehdä yhden kaavion...ja nykyista infoa jääsenille ei ole etusijalla..

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

1 muutos taas. yllätys?

Hinta nousi... ei vielä 1.6 mutta 1.45. Mutta Sebastian ja Ruja eivät anna ottaa enemmän rahaa ulos. Nyt kaikki saa myydä kork. 40/päivää...(ennen oli 1,5% tai 50)

ennen 50*1,15=57.5€
nyt 40*1,45=58€

Onecoinporukka on tullut rikammaksi 0.50€/päivää!!
tai sitten ei... kun nyt ei saa läpi kaupoja joka päivä. odotusjono>1päivää

Hannu kirjoitti...

Petteri, mitä jos lukitsisit tämän säikeen? Tai siirtyisi etukäteismoderointiin? Alkaa mennä vanhan toistoksi koko homma. Ja jotkut näyttävän olevan niin epätoivoisia että ovat alkaneet terrorisoida.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olet oikeassa. Anonyymit huutelut ovat asiattomia.

Unknown kirjoitti...

http://postimg.org/image/sv742w8mr/

USA: 59 uutta/päivä Eli tälläinen oli USA-startti. 1 uusi/osavaltio/päivä
Suomi: 16 uutta/päivä...mutta paremmin kuin viikko sitten...
Saksa: Menee myös "hyvin"? Mutta ei Ranska... OneCoin ei kelpä Tour de Francin aikana ;)

------------------------------------------------------------------------

Onko joku onnistunut myymään Onecoininsa tällä viikolla? Tällä viikolla mulla on ainoastaan "pending". Ennen menivät kaupat läpi yhdessä päivässa.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, luulen että suodatuksesi ovat hyvin yksipuolisia tästä eteenpäin. Tiedän kyllä myös, että millaisen kuvan haluat antaa tästä OneCoin asiasta eteenpäin. Hyvää kesää sinulle kaikesta huolimatta, tämä palsta on nyt taputeltu omalta osaltani lopullisesti:).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olen kyllästynyt poistamaan anonyymien Onecoin-fanien asiattomia viestejä. Ennakkotarkitus käytössä kunnes tilanne rauhoittuu.

Unknown kirjoitti...

Sebastian teki taas muutokset nostettaessa rahaa.

15.6 - 50 Onecoin tai 1,5%
13.7 - 40 Onecoin
17.7 - 50€
Monet ilmoitivat että 10€ näkyy rajana. "Available max amount for sale today: 10.00 EUR"

Sebastianin tavoite on tehdä myynnistä niin hankalaksi ettei kuukaan tiedä miten ja milloin saa myydä Onecoinit.

Sen lisäksi kaikki kolikot "escrowed until" 85 päivää louhinnan jälkeen.

Se tarkoitta että tänään ainoastaan nuo jotka louhivat ennen 26.4 saa myydä kolikonsa. Silloin oli 215.000 ja tuskin kaikki valitsivat louhinnan heti. Eli tällä hetkellä on alle 200.000/450.000 jotka saavat myydä. Vasta syyskussa pystyvät kaikki myymään kolikonsa. Katsotaan rajat silloin, kuinka paljon Rujan ja Sebastianin lompakot kestävät.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, voisit itseasiassa kirjoittaa tämän blogikirjoituksen alkuperäisen julkaisuajankohdan ja sen jälkeen ilmenneiden seikkojen kokonaiskuvasta uuden julkaisun.

Faktoja tässä on turha enää lähteä kenenkään toimesta toistamaan. Benzin "pending" kertoo kaiken.

coinien myyntirajoitusta laskettiin samalla kun hintaa nostettiin.. voi voi sentään, hyvää ja raharikasta loppuvuotta kaikille ;)

t. melkein diplomi-insinööri ilman katkeruutta.

Anonyymi kirjoitti...

No kuis amerikan valloitus sujuu? Entä rahojen kotiutus?

Unknown kirjoitti...

Tommi rockaa venäjällä!! olipa kiva blondi, Tommi?

https://www.youtube.com/watch?v=TJwMiWWbzec

Anonyymi kirjoitti...

Teinpä juuri haun Google Trendsissä termillä OneCoin - maailmanvalloitus näyttää edistyvän "hyvin", hakuja on tehty lähinnä Suomesta ja Vietnamista käsin. Yleensä hakutermien käyttö kuvaa hyvin aktiviteettien tai ilmiöiden levinneisyyttä, esim. flunssaoireiden ja lääkkeiden hakutermit ovat kartoittaneet influenssaepidemioiden etenemistä ajantasaisemmin kuin terveysviranomaisten tilastot. Eli onko sitä toimintaa oikeasti missään muualla?

Anonyymi kirjoitti...

Okei, ilmeisesti aiempi kommenttini Google-trendien osuvuudesta influenssaepidemian seurannassa perustui turhan optimistisiin väitteisiin, mutta joka tapauksessa OneCoin on hakuterminä lähes täysin näkymätön Suomen ja Vietnamin ulkopuolisessa maailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi asia ihmetyttää tässä hommassa on Maajohtaja Tommi Vuorinen, jolla ei ole mitään oikeata työsuhdetta onecoin yritykseen. Se vaan kuitenkin sattuu jostain syystä olemaan maajohtaja? Voiko itse ruveta kutsumaan itseäni Rahoitusjohtajaksi?

Unknown kirjoitti...

This week Onecoin sales raported:
http://s21.postimg.org/95ay9rphj/this_week_sales_ONECOIN.png
---------------------------------------------------------------
Tommi Moskovassa lyhyet klipit:
https://www.youtube.com/watch?v=KRQxRF19vkU (ONECOIN=PRO)
https://www.youtube.com/watch?v=f-QbvlWG88E (Tommi laskee )

Anonyymi kirjoitti...

Tavallaan harmillista tämä ennakkotarkastus viesteille, jää monet naurut saamatta.

Ps. sinulla on kirutus vihre tuossa yllä, "siritynyt" pitäisi olla "siirtynyt" ;)

Unknown kirjoitti...

New country stats:(Usa:ssa tosi huono vauhti)

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1K4_XnXuTadmW6W7RpSdWKbqiT6sYOlHXRGUPjaANiAs/edit?usp=sharing
--------------------------------------------------------------------
Ja sitten Tommi Moskovassa. Se on melkein ainoa paikka mistä saa tietää vähän uutta Onecoinista. Jos joku jaksaa niin on 2 tuntia katsomista. Jos ei tässä lyhyet klipit:

1 Onecoin-Tommi Vuorinen-What we will be able to do with mastercard
2 Onecoin-Tommi Vuorinen-Talking about salaries
3 Onecoin-Tommi Vuorinen-Onecoin doesn't give any guarantees
4 Onecoin-Tommi Vuorinen-We will be on public exchanges soon
5 Onecoin-Tommi Vuorinen-New package ELITE TRADER for 100 000€
6 Onecoin-Tommi Vuorinen-The reason why you can't pay using credit cards
7 Onecoin-Tommi Vuorinen-We are PRO, Bitcoin isn't
8 Onecoin-Tommi Vuorinen-How we can be better than Bitcoin
9 Onecoin-Tommi Vuorinen-You buy education and you get education
10 Onecoin-Tommi Vuorinen-ROVIO is interested to be our partner
11 Onecoin-Tommi Vuorinen-What is 1% of 5.000.000
12 Onecoin-Tommi Vuorinen-Wrong number again (Bulgaria)


https://www.youtube.com/playlist?list=PLwAe1uM8jRyWiaUysGgDSoiRIug9N8oxz

Anonyymi kirjoitti...

Jos jollakulla (Benillä?) on intressejä selvitellä miten paljon kiinalaisilla on kiinnostusta Onecoiniin, niin kannattaa tarkistaa kiinalaisten omat hakukoneet ja videopalvelut. Esim. Youtube on Kiinassa estolistalla.

Blokatut: https://en.wikipedia.org/wiki/Websites_blocked_in_mainland_China
Kiinan suosituimmat websivut: http://blog.btrax.com/en/2014/07/02/top-chinese-websites-in-2014/

Kiinan väkilukuun ja väitettyyn Onecoinin asiakasmäärään nähden Youkun videoilla on todella vähän katsojia, yhtä katselukertaa kohti on kymmenkertainen määrä jäseniä.


Maakohtaisista tilastoista herättää huomiota myös Bulgarian osuus. Jotenkin kuvittelisi että vuoden liikenainen olisi ottanut kotimarkkinat haltuunsa, nyt on vain 713 bulgarialaista jäsentä. Sen sijaan on lähdetty Kiinaa valloittamaan. Järkeenkäypää, jos tarkoituksena ei ole vaurastuttaa ihmisiä vaan kääntää heidän rahansa.

Unknown kirjoitti...

Kiitos paljon tästä tiedosta!

Epäilin todella paljon (melkein 100%), että FB ja Youtube olivat tukossa Kiinassa. Olin tyhmä etten googlanut sitä aikaisemmin itse. Mulla oli tarkoitus katsoa syvemmälle Kiinaan mutta en vaan ehdinyt.

Otan selville enemmän tällä viikolla. Mun mielestä se on ehkä tärkein tieto. 250.000 ovat kiinalaisia ja 100.000 ovat muut. Minä en usko tuohon lukuun, mutta haluaisin tietää jos se luku on lähempää 100.000 tai 10-20.000

Unknown kirjoitti...

(2.6) I did some calculations and here are my predictions:

1 - Below 500.000 members
2 - Onecoin won’t open in USA
3 - Key reversal = 15.7-15.8
4 - No more big event like Dubai 15.5

1) This is my weakest prediction. Why? Because you can’t trust the numbers.You don’t even know what the number is telling you. Dr Ruja can make new promotions or a new alliance like with Conligus when we saw a big increase of the members.
2) This is my best prediction. Dr Ruja puts no resources on fighting US Laws.
3) “An enduring mystery of market history is that big, key reversal points seem to come out of the blue” – This is the google search that I made and found Levels 1-5 of One Academy.
A critical event will happen and Dr Ruja and Sebastian decide to cash out. It could be earlier. Difficult to know when you can’t see all the numbers or what the new rules will be. Dr Ruja is the dictator of the company and can do whatever she wants.
4) If This will happen then I’ll admit I was wrong.
-------------------------------------------------
I think it's time for an update.(29.7)

1) Currently: Ticker 467.500 flags 365.000. China 260.000

The ticker will go over 500.000. Real number of members??? It could be 100-250.000. I think Onecoin will grow 50.000-100.000 users more.(ticker)

2) You read it, you saw it. That was an easy prediction.

3) That was a very tough prediction. Then I haven't seen the exchange at all. Now I have seen some numbers and understand them much more. The exchange was delayed several times, we have selling limits, but biggest change was that mined coins can't be used at all for 80 days(escrowed). Then we had a huge number of new users 25.5-15.6 (mining promotion+split)

So what will happen next? We will have a new split 7-8 september. This will accelerate new memberships for a while.

Then 10 September the new coins from the latest split will be open for selling (they are still mined at difficulty 13). This means the selling will accelerate in September-October. I think Onecoin can operate without problems until 15.9. October can be very crucial.

I said there are 2 crucial numbers that decide how healthy Onecoin is. 1->New members (income), 2-> cashing out money from Onecoin selling (costs). We can only guess the real numbers and speculate.

So my new prediction is: No problems until 15.9. Difficulties cashing out may happen in October. But Ruja can see all numbers, and she is calculating everyday too. The price will rice soon to 1.7€? New limits/rules again? We'll see.

4) The Dubai event (15.5) was announced 09.03.2015. I haven't seen any discussion or plans for the next event so far.

Unknown kirjoitti...

Outoa.... Ruja kokeilee uudet hinnat. Joku uusi spektaakkeli tulossa?

sell/buy (+0.10)

15.6 1.150 / 1.250
13.7 1.450
28.7 1.417
29.7 1.447
30.7 1.440


xcoinx.com/all?currency=EUR
postimg.org/image/x8ievj6bl/

Unknown kirjoitti...

615.000!!! Suomessa on jo melkein 8000!!!!!!!!!

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1icDQWgigr6jS1wFeXjkENjAA_iLVnkODkHWqXBnjffA/edit#gid=1254663653

Ihmiset reagoivat tähän näin:

https://youtu.be/ngEIgtpj8Fo?t=1097

Unknown kirjoitti...

The new (last) promotions are a kind of proof that it will soon be over. The company is doing nothing for the Onecoin to be more valuable outside the network. The only thing they carry about is to make their pocket as full of (real) money as possible. The last squeeze? But how it will end? I have 3 scenarios.
---------------------------------------------------------
SCENARIO 1:"The cut off" - Conligus death 2.0

The cash account, becomes "no cash account". People stop getting money from Onecoin Network. They will find a reason that something went wrong. This will mean more difficulties with the law later.
---------------------------------------------------------
SCENARIO 2:"Black exchange week"-The price of Onecoin collapses.

The company let the real value reveal, "correct" itself. The site, everything will continue to working. People will still get bonuses, and make withdrawals from the Cash account. But in SEP-OCT will more onecoins fluid the market. More onecoins will be sold, Ruja won't defend the value anymore.
It means slow death, people will stop buying packages. They will have a lot of Onecoins. They will be forced to buy packages. Now you can buy a 100€ package for 200 Onecoins. But that will be cut off, or they will be using the new collapsed market value. (10.000? onecoins for a 100€ package?) People will get the last bonuses from those transactions.

Dr Ruja will claim nothing happened. The market just surprised her, and she apparently miscalculated a little. But she was saying the risks are high when the returns are high.

She sold education, people got education and that's it.
---------------------------------------------------------
SCENARIO 3: Everyone will get rich. Dr Ruja will become the most powerful business woman on earth.

Onecoin will reach 10-100€ in 3 years and everyone who joined the onecoin will proudly use their One Payment Mastercard every day. Dr Ruja will be nominated for the Economy Noble Price 2017.
------------------------------------------------------------

Mitä tapahtuu? Kirjoita 1 2 tai 3. Sitten katsotaan mitä tapahtuu tänä vuonna :P

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan että toi skenaario 2 tapahtuu.

Unknown kirjoitti...

https://docs.google.com/spreadsheets/d/18L1v1VBpbjZxpqZkawEWktQqFaYQ45F758tC960ZusU/edit?usp=sharing

Miksi Saksa menee niin kovaa nykyään?

Unknown kirjoitti...

Who will buy the mined coins?

The biggest problem is the value of the onecoin. Currently 500.000 owners of onecoin who will be able to sell their onecoins. Only 15% of the supply is mined so far. Their goal is to mine all coins 2,1B in 4 years. According to Ruja’s calculation the price should reach 100-200€ in 4 years and maybe surpass Bitcoin as well. (1000€) 2,1B X 100€ then the market cap will be 210.000.000.000€(2x more than market cap of intel) -1000€ then the onecoins will have more value as Apple today….x3.

So let us say we will have 1.000.000 users soon…We will have 1.000.000 who can sell the onecoin…but WHO WILL BUY?? If somebody wants onecoins they simply buy packages from Ruja. She is always offering the cheapiest price, promotions (free packages), splits, and making new packages. (now premium=12,500€, soon elite 25000€?). So if there always will be an superior seller, who will buy the mined coins? She does not care, because she doesn’t own any onecoins. But she owns 100% rights to sell the mining options (tokens), as she can make changes to the rules whenever she wants.

Currently the price 1,85€/1,95€ is only visual and to pretend that the value is growing as expected. But you can only sell 1,5% of yuor coins or max 12-36-60€ and 120€ for premium daily. And do you think you can sell every day? No, 0-2 times a week maybe. The orders are pending for days/weeks and then expires. The onecoins that came after the last split, will soon hit the market so don’t expect that it will be easier to sell onecoins.

-----------------------------------------------------------------------
On olemassa paljon negatiivisia huhuja Onecoinista, ja valitettavasti lähes kaikki ovat totta. Pahimmat mun mielestä ovat:

1) pyramidi ... tuotot vain uusista jäsenistä
2) koulutusyhtiö ... fasadi vain tehdä kaikki enemmän tai vähemmän laillisesti.
3) koulutusmateriaali..varastettu muista kirjoista / ilmainen netissa
4) vuoden liikenainen...ostettu ystävältä joka myös omistaa oikeudet Miss Summer http://minchev.com/en/index.html
5) Forbes - kaikki on tehty siinä uskossa, huijamaan ihmisiä Aasiassa.
6) Casino - mitä vitun huijaaminen, ei voi kotiuttaa voittoja, jos olet ostanut CR onecoinilla
7) crypto-valuutta tukena kultaa - myydään 25% ylihinnalla
8) one foundation- todelliset avustusjärjestöt eivät halua mitään Onecoinin kanssa. Seva Kanada palautti rahat (6000 €), joten he eivät ole lahjoittaneet yhtä euroa mihinkaan toistaiseksi.
9) Pörssi manipuloidaan 100%, mitä enemmän ihmisiä jotka myyvät sitä vähemmän ansaitsee Ruja
10) Kukaan ei halua palkata Rujaa 2012 jälkeen, kun hän huijasi työntekijoita Waltenhofen:issa € 1.000.000

--------------------------------------------------------------------------------
ja sitten uusimmat statsit. 410.000 ja uusia tällä hetkella 2500 päivässä. Splitty lähestyy..87% nyt.

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1Hzr2ML3zq8i4l1CuaOmtw9f62TFD6xjSS_IqApbWYBk/edit#gid=1254663653

--------------------------------------------------------------------------------

uusi paketti (taas) tulossa?

http://s30.postimg.org/ixobxqs75/elite.jpg

Anonyymi kirjoitti...

1. Uusista jäsenistä ei makseta yhtään mitään palkkioita, vain koulutuspakettien ostoista suntyneestä liikevaihdosta maksetaan, eikö kyseinen asia mene jo jakeluun?
2. Koulutuspaketit ovat yksi OneCoin yhtiön tuotteista
3. Missä viipyy se taho joka osoittaa ja vie OneCoinin oikeuteen siitä, että kolutusmateriaalit ovat oikeasti kopioidut muualta, ei kuulu eikä näy?
4, 5, 6, 7, 8, 9 ja 10 mustan propagandan levitystä ja antisosiaalisen henkilön paskanjauhantaa. Täysin antisosiaalinen henkilö käyttäytyy juuri niin kuin Ben Zmith tekee eli pehmustettuun mielisairaalan koppiin kuuluisi kyseinen henkilö.

Anonyymi kirjoitti...

"Ben Zmith" on joko Bitcoin nikkari (heillä on tuhointressit OneCoinia konseptia kohtaan) tai sitten hän haluaa muuten vaan sekoitella ja hämmentää sekä vääristää OneCoiniin liittyviä asioita, ei siinä sen kummempaa ole taustalla.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin myy talouskoulutusta (E-kirja ja videomuotoisena verkko-opetuksena). Tämä on rahan vastine.

Koulutuksen kaupanpäällisinä saa maksuttomat optiot (tokenit), joilla voi halutessaan osallistua Onecoinien louhintaan ja saada kolikoita.

Yhtiö ei lupaa kenellekään varmoja tuottoja, vaan on mahdollista hyötyä valuutan arvonnoususta.

OneCoin ei ole sijoitustoimintaa, vaan koulutusta.

Unknown kirjoitti...

Radio Rock. Petteri Järvinen ja Tommi Vuorinen mukana
https://www.youtube.com/watch?v=Fnn1O26UJVM
-------------------------------------------------------
Onecoin pörssi ulkopuolisille? Koska? Ja haluako edes Ruja tätä?

1. Tommi Vuorinen sanoi, että se tapahtuu tämän vuoden lopussa (tai 2016 alussa?). Juha Parhiala sanoo, kun 70% kolikkoista on louhittu (2017). Ja lopuksi hän joka päättää, Ruja Ignatova sanoi että todennäköisesti kun 90% -100% on louhittu (2018). Miksi kaikki sanoo eri asia?

2. Julkiset valuttakauppapaikat kilpailisivat Rujaa vastaan. Missä saisi Onecoinit halvemmin? Yleisellä pörssillä, omalla pörsillä, tai Rujan koulutuspaketilla? Jos hinta laskisi, Rujan koulutuspaketit eivät olisi kannattavaa ostaa. Se tarkoitaisi katastrofia Onecoin verkostolle ja sen myyjille. Nämä näkisivät heidän viikoittaiset tulot katoamassa hetkessä. Joten jos hinta on alhaisempi kuin oman pörssissä, tuloksena olisi verkoston tuhoaminen.

3. Pörsin ensimmäinen päivä? Täydellinen katastrofi. 400,000 pystyisivät myymään Onecoininsa ja haluavat saada ainakin vedonsa takaisin. Vuoden lopussa on 400.000.000 Onecoin kappaletta liikkeessä ja päivässä louhitaan 1.440.000 uudet kolikot. Miksi joku haluaisi ostaa Onecoinit? Se ei ole mahdollista käyttää Onecoin lainkaan, mihinkään! Arvo laskisi aluksi 100 kertaa 0.02-0.05 €. Miksi tuohon arvoon? Tuolla voisi ostaa Onecoinpaketteja ja ansaita rahaa bonuksilla (Tycoon = 10000 onecoins). Jos myydään Tycoonin vaikka itselleen, voisi saada 500 € bonusta ... 300 € aidolla käteisellä. Mutta se on 100% varma etta Ruja estäisi tämän ainoan tapan muuttaa onecoinit EUROihin muutetuilla säännöillä. Jos näin on niin arvo laskee vieläkin alhaisempaa riippuen siitä, mitä onecoinilla voi silloin tehdä.

4. Mutta Bitcoin nousi, miksi ei onecoin? Silloin löytyi satakertaisesti enemmän ostajia jotka HALUSIVAT valutan. Nyt 400.000 omistaa jo Onecoinit ja sen takia olisi pakko löytää useita miljoonia uusia sijojtajia, jolla on miljardeja euroja ostoksiin. Ulkopuolisilta tarvitaan uutta rahaa joten hinta nousisi...Miten muuten saa onecoinista luvatut voitot?

5. Rujalle kustannukset nousisivat valtavasti, jos hän haluaisi saada tämän toimimaan teknisesti. Petteri Järvinen voisi matkustaa Bulgariaan ja nähdä Rujan kooderit valmistella Onecoinin julkistuksen. Kun kaupat sitten aloittavat, kaiken pitäisi olevan valmiina ja toimia ongelmitta. Ennen julkisusta on paljon suunnittelua, kodausta ja testausta.
Petteri Järvinen voisi tarkistaa siellä, kuinka pitkälle valmistelut asiassa ovat edenneet. Ja ehkä tärkein kysymys: Onko he jopa ovat alkaneet?

Unknown kirjoitti...

Bulgaria ei mene eteenpäin. Miksi näin?

http://s18.postimg.org/pbq1trpnd/BUL.png

Blogger kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Blogger kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
«Vanhin ‹Vanhempi   401 – 529 / 529   Uudempi› Uusin»