sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Globalisaatiopullassa ei ole pelkkiä rusinoita

Globalisaatio on sekä vihattu että pidetty termi. Pidetty se on silloin, kun surffaamme netissä ja koko maailma on näppäimistön ulottuvilla. Napin painalluksella voimme siirtyä maasta toiseen, katsoa web-kameran reaaliaikaista kuvaa eri puolilta maapalloa ja lähettää sähköpostia kenelle tahansa.

Niin ikään on hienoa, että voimme tilata eksoottisia tavaroita ulkomaisista verkkokaupoista. Kun olemme ulkomailla, matkapuhelin tavoittaa meidät aivan yhtä helposti kuin istuisimme kotisohvalla. Edes äänenlaadussa ei ole eroa. Moni puhelu alkaakin nykyään kysymyksellä "moi, missä sä oot?". Ei silti, että fyysisellä sijainnilla olisi mitään merkitystä - kyse on vain uteliaisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Globalisaatio ei rajoitu pelkkään sähköiseen viestintään. Voimme lentää halvalla pitkin poikin Eurooppaa (jopa taksi naapurikaupunkiin maksaa enemmän) ja käydä shoppailemassa Lontoossa tai Pariisissa. Maailma on todellakin kuin yksi iso kylä.

Vähemmän hienoa globalisaatio on silloin, kun suomalaiset työpaikat siirtyvät sen myötä halvempiin maihin: Viroon, Itä-Eurooppaan tai Kauko-Itään. Tai kun huomaamme, että maamme on alkanut kiinnostaa myös taskuvarkaita, kerjäläisiä ja elintasopakolaisia.

On turha kuvitella, että voisimme säilyttää internetin, esteettömän viestinnän ja halvat ulkomaanmatkat ja silti pakottaa yritykset pitämään työpaikat Suomessa tai estää ei-toivottujen henkilöiden saapumisen Suomeen. Kolikolla on aina kaksi puolta. Nurjaan puoleen on vain sopeuduttava ja mietittävä, mitä voimme tehdä vaikutusten lieventämiseksi. Poistuvien työpaikkojen tilalle on luotava uusia. Entisen osaamisen rinnalle on synnytettävä uutta. On sopeuduttava siihen, että Suomessa asuu jatkossa yhä enemmän kieleltään, ihonväriltään ja taustaltaan erilaisia ihmisiä.

On sopeuduttava myös siihen, ettei Suomen "ainutlaatuinen kieli ja kulttuuri" voi säilyä muuttumattomana. Kansallinen identiteettimme on muutenkin varsin nuorta ja saanut vaikutteita niin Ruotsin kuin Venäjänkin suunnalta. "Suomi suomalaisille" -slogan saa uskomaan, että olisi jotain puhdasta ja aitoa suomalaista, joka pitäisi säilyttää jälkipolville. Mitä se voisi olla? Sauna, sisu, viina vai jotain muuta?

Lähimmäksi vanhan säilyttämistä on päästy Pohjois-Koreassa. Siellä juuri mikään ei ole muuttunut kymmeniin vuosiin. Hinta on kuitenkin kova; yhteyksiä ulkomaailmaan ei ole ja nettiyhteyskin on sallittu vain harvoille maassa oleskeleville ulkomaisille avustustyöntekijöille.

Ajatus siitä, että yli puolet suomalaisista olisi jonain päivänä muslimeja, ei huolestuta minua niinkään uskonnon tai kulttuurin säilymisen kannalta. Molemmat tulevat muuttumaan joka tapauksessa. Huolestuttavaa on se, että globalisaation ansiosta muutos tapahtuu parin sukupolven aikana, eli paljon nopeammin kuin mihin yhteiskunta ja sen jäsenet pystyvät sopeutumaan. Juuri siinä on taloudenkin globalisoitumisen ongelma: muutos on luonnollinen, mutta se tapahtuu nyt nopeudella, johon rakenteet eivät yksinkertaisesti pysty.

Lisäksi huolta aiheuttaa islamin luonne. Länsimaiselle ihmiselle islamn näyttäytyy kahlitsevana ja ahdistavana uskontona, joka määrää tarkkaan kannattajiensa elämää. Kun islamn ylittää uutiskynnyksen, se tapahtuu yleensä kielteisessä merkityksessä. Aiheena on Iranin, Pakistanin tai Saudi-Arabian tapahtumat - kaikki maita, joita ei voi parhaalla tahdollakaan pitää kehityksen tai demokratian edistäjinä. Ortodoksien nousu enemmistöksi ei herättäisi lainkaan samanlaista huolestumista.

Islam ei ole länteen levitessään juurikaan länsimaistunut. Se pitää tiukasti kiinni omista, perinteisistä arvoistaan ja opeistaan. Jos islam osoittautuu immuuniksi globalisoitumisen myönteisille vaikutuksille, myös Suomen on syytä varautua tulevaan ajoissa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äänestämällä seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia, muutos parempaan lähtee käyntiin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

En usko, että perussuomalaisten ajama Suomen irrottaminen EU:sta on mikään ratkaisu. Yhtä hyvin he voisivat vaatia Suomen kytkemistä irti internetistä.

Roope kirjoitti...

Vähemmän hienoa globalisaatio on silloin, kun suomalaiset työpaikat siirtyvät sen myötä halvempiin maihin: Viroon, Itä-Eurooppaan tai Kauko-Itään. Tai kun huomaamme, että maamme on alkanut kiinnostaa myös taskuvarkaita, kerjäläisiä ja elintasopakolaisia.

On turha kuvitella, että voisimme säilyttää internetin, esteettömän viestinnän ja halvat ulkomaanmatkat ja silti pakottaa yritykset pitämään työpaikat Suomessa tai estää ei-toivottujen henkilöiden saapumisen Suomeen.


Taskuvarkaiden, kerjäläisten, elintasopakolaisten ja muiden ei-toivottujen henkilöiden määrään voimme vaikuttaa lakien kautta paljon enemmän kuin yleensä annetaan ymmärtää. On oma häpeämme, että siirtyminen tänne etelästä katsoen äärimmäiseen Euroopan kolkkaan on tehty heille niin helpoksi ja houkuttelevaksi.

Esimerkiksi ahdasmielisen islamin tulkinnan leviäminen Suomeen johtuu lähes yksinomaan muusta Euroopasta poikkeavasta turvapaikkapolitiikastamme. Romanikerjäläisten lisääntymistä katsottiin sivusta monta vuotta, kunnes joku virkamies keksi, että heidän perusteettomat turvapaikkahakemuksensa voisi käsitellä sähköpostia hyväksikäyttämällä nopeamminkin kuin kuukaudessa tai kahdessa. Tähän ei tarvittu edes lakimuutosta.

Karkeasti arvioiden 90 prosenttia maahanmuuton ongelmista johtuu suomalaisista poliitikoista ja virkamiehistä, sekä tietysti meistä äänestäjistä, jotka sallimme tilanteen jatkua ja pahentua. On turha syyllistää EU:ta tai kaukaisia lähtömaita, puhumattakaan niistä ongelmia aiheuttavista maahanmuuttajista, jotka vain yrittävät parantaa omaa elämäänsä hankkiutumalla tänne.

Tulevaisuuden ennaltamääräytymiseen uskovia on helppo hallita. On tärkeää tajuta, että vaikka muutoksia ei voi koskaan hallita täysin, niin emme kuitenkaan ole pelkkiä ajopuita. Muutoksiin voi vaikuttaa sekä hyvässä että pahassa. Tämän oivaltamisen pitäisi tapahtua pian juuri siksi, että muutosvauhti joka tapauksessa kiihtyy koko ajan. Tulevaisuudessa siintävää kulttuurimurrosta pidetään meillä pahimmillaan jopa perusteluna muutosten tahalliselle nopeuttamiselle. Tällainen lamauttava ennaltamääräytymisajattelu pitää saada murrettua.

SVA kirjoitti...

Petteri, tiedämme missä asut. Räjäytämme postilaatikkosi tms., jos käyttäydyt liikaa asiattomasti.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Petteri, tiedämme missä asut. Räjäytämme postilaatikkosi

Oliko tämä uhkaus?

James Bond kirjoitti...

Meno menoo vallan hurjaksi Suomessa. Tarvitaanko apuun James Bond?

http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/07/petteri-jrvinen-sai-pommiuhkauksen.html

Website Security Test