Ns. tekijänoikeuden valvontakirjeet olivat otsikoissa muutama vuosi sitten. Oikeudenhaltijoita edustava asianajotoimisto Hedman Partners lähetti ihmisille 550 euron maksuvaatimuksen elokuvatiedostojen laittomasta jakamisesta. Tiedot oli kerätty analyysiohjelmalla ja ip-osoitetta vastaava henkilötieto saatu teleoperaattorilta.
Maksusta kieltäytyneet haastettiin markkinaoikeuteen, joka antoi tapauksesta riippuen vapauttavan tai langettavan päätöksen. Tammikuussa 2019 piraatti tuomittiin maksamaan 100 euroa tekijänoikeuskorvausta kahden tv-sarjan jakamisesta, mutta sen päälle tulivat 23 060 euron oikeudenkäyntikulut.
Syyskuussa 2017 piraatti tuomittiin maksamaan samaiset 100 euroa elokuvan laittomasta jakamisesta, mutta kulut olivat peräti 33 611,48 euroa.
Vastaajatkin ovat voittaneet juttujaan, tässä eräs tapaus, jossa lähes 20 000 euron oikeudenkäyntikulut jäivät oikeudenhaltijoiden maksettavaksi.
Luulin valvontakirjeiden jo jääneen historiaan, koska prosessi on monin tavoin ongelmallinen ja sen todellisena tarkoituksena on vain pelotella mahdollisia piraatteja kiinnijäämisen riskillä, mutta olin väärässä.
Muutama viikko sitten tuttavani otti yhteyttä ja kertoi kokemuksistaan. Hän oli saanut Hedman Partnersilta tekijänoikeuskirjeen huhtikuussa 2017. Kirjeen mukaan hänen ip-osoitteestaan oli levitetty toimintaelokuvaa kolmena eri ajankohtana.
Kirjeessä vaadittiin 550 euron maksua. Nainen vastasi kirjeellä, jossa hän kiisti asian. Hän oli 50-vuotias, asui yksin ja käytti ainoastaan Windows-läppäriä, jonka asetukset työnantaja oli lukinnut. P2p-ohjelman asentaminen koneeseen oli mahdotonta. Keskisuomalaisessa kerrostalossa oli taloyhtiön tarjoama langaton nettiyhteys.
Naisella ei ollut it-osaamista eikä mitään tietoa piratismista. Lisäksi hän oli ainakin yhtenä ilmoitettuna ajankohtana ollut lomamatkalla.
Tapauksen piti olla kaikin puolin selvä, mutta yllättäen tänä keväänä, siis kolme vuotta myöhemmin, Hedman Partners palasi asiaan. Sen sävy oli verhoillun uhkaava: "Scanbox Entertainment A/S ei ole valmis tekemään asiassa sovintoa ilman maksusuoritusta, mutta mikäli käy ilmi, että päämiehemme tekijänoikeutta on loukannut joku muu, kohdistamme vaatimuksemme häneen."
Vetoaminen yksin asumiseen, lomamatkaan tai tekniseen osaamattomuuteen ei tehnyt Hedmaniin vaikutusta:
"Mikäli katsot, ettet ole vastuussa oikeudenloukkauksen hyvittämisestä, pyydämme esittämään asiassa selvitystä. Pyydämme sinua esittämään näkemyksesi havaintojen syystä. Huomaathan myös, ettei vertaisverkko-ohjelman käyttö teosten jakamiseen edellytä käyttäjän läsnäoloa, joten lomamatkan ajankohdan todentaminen ei ole tarpeen."
Neuvostani nainen kiisti vaatimuksen uudelleen ja pyysi teknisiä tietoja. Hedmanin mukaan Blu-ray-elokuvan tiedostoversiota oli jaettu BitTorrentin Mac-versiolla. Sekään ei siis täsmännyt.
Vastineista huolimatta Hedman jatkoi painostustaan: "Langattoman internetreitittimen suojaus on käytännössä vaikeaa ja hyvin työlästä murtaa. Tämän vuoksi emme pidä uskottavana, että joku murtaisi salauksen vain voidakseen jakaa elokuvateoksia vertaisverkossa.
Pyydämme ilmoittamaan, mikäli sinulle tulee mieleen vielä vaihtoehtoisia selityksiä oikeudenloukkausta koskeville havainnoille. Muussa tapauksessa välitämme antamasi tiedot eteenpäin arvioitavaksi päämiehellemme, joka tekee ratkaisun siitä, miten asiassa edetään."
Elokuvayhtiön edustajat miettivät nyt, lähteäkö vaatimaan 550 euron korvausta markkinaoikeudessa. Jos tämä olisi normaali riita-asia, se ei tietenkään lähtisi ajamaan näin epävarmaa asiaa. Mutta kun kyse on piraattien pelottelusta ja pr-toiminnasta, mikään ei ole varmaa. Kantaja voi lähteä oikeuteen vaikka tietäisikin häviävänsä.
Oletan, että valtaosa kirjeen saaneista on oikeita piraatteja. Syyttömille Hedman Partnersin taktiikka on härskiä pelottelua. Useimmat maksavat mieluummin 550 euroa tyhjästä kuin lähtevät markkinaoikeuteen ajamaan oikeuksiaan, kun pelotteena ovat 20-30 tuhannen euron oikeudenkäyntikulut sinänsä mitättömästä asiasta.
Se, että Hedman palasi asiaan kolmen vuoden tauon jälkeen, johtuu ilmeisesti saatavan vanhenemisen estämisestä. Jos ip-osoitteita tai langattoman verkon salausta olisi haluttu selvittää, se olisi pitänyt tehdä tuoreeltaan ja paikanpäällä. Tuttavani on sittemmin muuttanut pääkaupunkiseudulle, joten tekniikan selvittäminen yli kolme vuotta myöhemmin on mahdotonta.
Suomi on oikeusvaltio eikä ketään voida tuomita piraattikorvauksiin ilman näyttöä. Tässä tapauksessa näyttöä ei ole lainkaan. Sen puuttuessa Hedmanin kirje yrittää vierittää käänteisen todistustaakan vastaajalle itselleen. Ei se näin voi mennä.
Hedman Partners ajaa oikeudenhaltijoiden asiaa, mutta tekee sen epäoikeudenmukaisella tavalla ja tietäen, että kävipä oikeudessa miten päin tahansa, se itse on aina voittaja. Asianajajat veloittavat tuntinsa joka tapauksessa joltakin.
Päivitän tekstiä kun selviää, lähteekö elokuvayhtiö asiassa oikeuteen.
Maksusta kieltäytyneet haastettiin markkinaoikeuteen, joka antoi tapauksesta riippuen vapauttavan tai langettavan päätöksen. Tammikuussa 2019 piraatti tuomittiin maksamaan 100 euroa tekijänoikeuskorvausta kahden tv-sarjan jakamisesta, mutta sen päälle tulivat 23 060 euron oikeudenkäyntikulut.
Syyskuussa 2017 piraatti tuomittiin maksamaan samaiset 100 euroa elokuvan laittomasta jakamisesta, mutta kulut olivat peräti 33 611,48 euroa.
Vastaajatkin ovat voittaneet juttujaan, tässä eräs tapaus, jossa lähes 20 000 euron oikeudenkäyntikulut jäivät oikeudenhaltijoiden maksettavaksi.
Luulin valvontakirjeiden jo jääneen historiaan, koska prosessi on monin tavoin ongelmallinen ja sen todellisena tarkoituksena on vain pelotella mahdollisia piraatteja kiinnijäämisen riskillä, mutta olin väärässä.
Muutama viikko sitten tuttavani otti yhteyttä ja kertoi kokemuksistaan. Hän oli saanut Hedman Partnersilta tekijänoikeuskirjeen huhtikuussa 2017. Kirjeen mukaan hänen ip-osoitteestaan oli levitetty toimintaelokuvaa kolmena eri ajankohtana.
Kirjeessä vaadittiin 550 euron maksua. Nainen vastasi kirjeellä, jossa hän kiisti asian. Hän oli 50-vuotias, asui yksin ja käytti ainoastaan Windows-läppäriä, jonka asetukset työnantaja oli lukinnut. P2p-ohjelman asentaminen koneeseen oli mahdotonta. Keskisuomalaisessa kerrostalossa oli taloyhtiön tarjoama langaton nettiyhteys.
Naisella ei ollut it-osaamista eikä mitään tietoa piratismista. Lisäksi hän oli ainakin yhtenä ilmoitettuna ajankohtana ollut lomamatkalla.
Tapauksen piti olla kaikin puolin selvä, mutta yllättäen tänä keväänä, siis kolme vuotta myöhemmin, Hedman Partners palasi asiaan. Sen sävy oli verhoillun uhkaava: "Scanbox Entertainment A/S ei ole valmis tekemään asiassa sovintoa ilman maksusuoritusta, mutta mikäli käy ilmi, että päämiehemme tekijänoikeutta on loukannut joku muu, kohdistamme vaatimuksemme häneen."
Vetoaminen yksin asumiseen, lomamatkaan tai tekniseen osaamattomuuteen ei tehnyt Hedmaniin vaikutusta:
"Mikäli katsot, ettet ole vastuussa oikeudenloukkauksen hyvittämisestä, pyydämme esittämään asiassa selvitystä. Pyydämme sinua esittämään näkemyksesi havaintojen syystä. Huomaathan myös, ettei vertaisverkko-ohjelman käyttö teosten jakamiseen edellytä käyttäjän läsnäoloa, joten lomamatkan ajankohdan todentaminen ei ole tarpeen."
Neuvostani nainen kiisti vaatimuksen uudelleen ja pyysi teknisiä tietoja. Hedmanin mukaan Blu-ray-elokuvan tiedostoversiota oli jaettu BitTorrentin Mac-versiolla. Sekään ei siis täsmännyt.
Vastineista huolimatta Hedman jatkoi painostustaan: "Langattoman internetreitittimen suojaus on käytännössä vaikeaa ja hyvin työlästä murtaa. Tämän vuoksi emme pidä uskottavana, että joku murtaisi salauksen vain voidakseen jakaa elokuvateoksia vertaisverkossa.
Pyydämme ilmoittamaan, mikäli sinulle tulee mieleen vielä vaihtoehtoisia selityksiä oikeudenloukkausta koskeville havainnoille. Muussa tapauksessa välitämme antamasi tiedot eteenpäin arvioitavaksi päämiehellemme, joka tekee ratkaisun siitä, miten asiassa edetään."
Elokuvayhtiön edustajat miettivät nyt, lähteäkö vaatimaan 550 euron korvausta markkinaoikeudessa. Jos tämä olisi normaali riita-asia, se ei tietenkään lähtisi ajamaan näin epävarmaa asiaa. Mutta kun kyse on piraattien pelottelusta ja pr-toiminnasta, mikään ei ole varmaa. Kantaja voi lähteä oikeuteen vaikka tietäisikin häviävänsä.
Oletan, että valtaosa kirjeen saaneista on oikeita piraatteja. Syyttömille Hedman Partnersin taktiikka on härskiä pelottelua. Useimmat maksavat mieluummin 550 euroa tyhjästä kuin lähtevät markkinaoikeuteen ajamaan oikeuksiaan, kun pelotteena ovat 20-30 tuhannen euron oikeudenkäyntikulut sinänsä mitättömästä asiasta.
Se, että Hedman palasi asiaan kolmen vuoden tauon jälkeen, johtuu ilmeisesti saatavan vanhenemisen estämisestä. Jos ip-osoitteita tai langattoman verkon salausta olisi haluttu selvittää, se olisi pitänyt tehdä tuoreeltaan ja paikanpäällä. Tuttavani on sittemmin muuttanut pääkaupunkiseudulle, joten tekniikan selvittäminen yli kolme vuotta myöhemmin on mahdotonta.
Suomi on oikeusvaltio eikä ketään voida tuomita piraattikorvauksiin ilman näyttöä. Tässä tapauksessa näyttöä ei ole lainkaan. Sen puuttuessa Hedmanin kirje yrittää vierittää käänteisen todistustaakan vastaajalle itselleen. Ei se näin voi mennä.
Hedman Partners ajaa oikeudenhaltijoiden asiaa, mutta tekee sen epäoikeudenmukaisella tavalla ja tietäen, että kävipä oikeudessa miten päin tahansa, se itse on aina voittaja. Asianajajat veloittavat tuntinsa joka tapauksessa joltakin.
Päivitän tekstiä kun selviää, lähteekö elokuvayhtiö asiassa oikeuteen.