Ilta-Sanomat uutisoi kyselystä, jossa 1200 amerikkalaiselta vanhukselta kysyttiin, mitä he katuivat elämässään. Yksi asia nousi ylitse muiden: jos vanhukset voisivat elää uudelleen, "he eivät huolehtisi niin paljon tulevaisuudesta ja murehtisi asioista". (Samantapainen juttu oli lehdessä myös vuosi sitten).
Viisaus on terve muistutus länsimaisen ihmisen vitsauksesta. Liika suunnittelu ja tavoitteellisuus kostautuu turhana murehtimisena. "Allah päättää" on paljon helpompi elämäntapa.
Mutta kyselyssä on eräs systeemivirhe. Ne, jotka elivät vanhoiksi ja olivat ylipäätään vastaamassa kyselyyn, murehtivat tosiaankin turhaan. He olivat selvinneet elämän kolhuista ja vaikka heilläkin oli vastoinkäymisensä, aika oli jo kullannut niiden muistot. Siksi heidän näkökulmastaan murehtiminen oli tosiaankin ollut turhaa. Suunnittelu ja murehtiminen saattoivat kuitenkin olla edellytyksiä sille, että tulevaisuus ylipäätään tuli.
Ne, jotka eivät huolehtineet tulevasta, eivät välttämättä olleet vastaamassa. Heidän huolensa saattoi olla hyvinkin aiheellista (joskaan murehtiminen ei välttämättä auttanut asiaa), tai sitten huolettomuus kostautui väärinä ratkaisuina ja onnettomuuksina.
Sama virhe toistuu menestystarinoissa. Kokemuksistaan pääsevät yleensä kertomaan vain ne, jotka selvisivät ongelmistaan ja saavuttivat menestystä. Heidän on helppo mainostaa, miten kovalla yrittämisellä voitetaan suuretkin vaikeudet. Tuskin koskaan ääneen pääsevät ne, jotka yrittivät yhtä kovasti, mutta eivät silti voittaneet.
Kukaan ei halua kuulla epäonnistujien tarinoita. Haluamme nähdä menestyjiä ja kuulla heidän neuvojaan -- ja hyvä niin, vaikkei se koko totuus olekaan.
Viisaus on terve muistutus länsimaisen ihmisen vitsauksesta. Liika suunnittelu ja tavoitteellisuus kostautuu turhana murehtimisena. "Allah päättää" on paljon helpompi elämäntapa.
Mutta kyselyssä on eräs systeemivirhe. Ne, jotka elivät vanhoiksi ja olivat ylipäätään vastaamassa kyselyyn, murehtivat tosiaankin turhaan. He olivat selvinneet elämän kolhuista ja vaikka heilläkin oli vastoinkäymisensä, aika oli jo kullannut niiden muistot. Siksi heidän näkökulmastaan murehtiminen oli tosiaankin ollut turhaa. Suunnittelu ja murehtiminen saattoivat kuitenkin olla edellytyksiä sille, että tulevaisuus ylipäätään tuli.
Ne, jotka eivät huolehtineet tulevasta, eivät välttämättä olleet vastaamassa. Heidän huolensa saattoi olla hyvinkin aiheellista (joskaan murehtiminen ei välttämättä auttanut asiaa), tai sitten huolettomuus kostautui väärinä ratkaisuina ja onnettomuuksina.
Sama virhe toistuu menestystarinoissa. Kokemuksistaan pääsevät yleensä kertomaan vain ne, jotka selvisivät ongelmistaan ja saavuttivat menestystä. Heidän on helppo mainostaa, miten kovalla yrittämisellä voitetaan suuretkin vaikeudet. Tuskin koskaan ääneen pääsevät ne, jotka yrittivät yhtä kovasti, mutta eivät silti voittaneet.
Kukaan ei halua kuulla epäonnistujien tarinoita. Haluamme nähdä menestyjiä ja kuulla heidän neuvojaan -- ja hyvä niin, vaikkei se koko totuus olekaan.