tiistai 10. elokuuta 2021

Muumeista pohjoisen Disney

Walt Disneyn kehittämistä piirroshahmoista kasvoi viihdeteollisuuden brändi ja jättiyritys, jonka tuotteita kulutetaan kaikkialla maailmassa. Suomella ei ole Aku Ankkaa, mutta meillä on muumit.

Muumihahmot tunnetaan lempeinä ja epäkaupallisina, mutta oikeuksien myynti on kovaa bisnestä. Oikeuksia hallinnoiva yritys Moomin Characters Ltd oli joitakin vuosia sitten Suomen kannattavin, eikä ihme: tuotantokustannuksia ei ole, juoksevat kulut rajoittuvat toimitiloihin ja palkkoihin. Varsinainen liiketoiminta on sitä, että solmitaan lisenssisopimuksia ja otetaan rahaa vastaan.

Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Muumit ovat todellinen rahasampo. Siihen nähden rahavirroista on puhuttu todella vähän julkisuudessa. Kuinka monta miljoonaa muumit tuottavat vuodessa? Kenelle rahat päätyvät?

Rahavirroista saa aavistuksen aina, kun uusi muumimuki julkaistaan. Se aiheuttaa jonoja, joita on totuttu näkemään vain uuden iPhonen kohdalla. Mutta toisin kuin iPhone, näitä ei riitä kaikille. Mukin, joka myydään 29,90 eurolla, tuotantokustannukset lienevät alle euron. Tällaisista voittomarginaaleista Apple voi vain uneksia.

Itse havahduin muumibisnekseen kesällä, kun huomasin Bauhausin tapettihyllyssä Moomin kartta -tapettia. Kaikista muista poiketen siinä oli varoitus, että lisenssisopimuksen vuoksi mallirulla oli käsitelty (nähdäkseni vetämällä siihen punainen viiva), jotta sitä ei voisi käyttää oikeasti tapettina.

Moomin kartta -muumitapetti.

Tekijänoikeuksien haltijat hallinnoivat omistuksiaan mustasukkaisesti, mutta tämä tuntui jo ylilyönniltä.

Muumi-yhtiö voisi listautua pörssiin, jolloin muutkin kuin Tove Janssonin perijät pääsisivät hyötymään muumibisneksestä. Pörssiyhtiönä Muumit voisivat rahastaa avoimesti kahviloilla ja teemapuistoja voisi perustaa muuallekin kuin Naantaliin.

Muumeista tulisi pohjolan Disney. Nykyinen piilottelu on turhaa suomalaista vaatimattomuutta. Kyllä jokainen tietää, etteivät muumit hyvällä tahdolla liiku.

Muumien verkkokauppa ei Disneylle häpeä.

Listautumista odottaessa olisi kiinnostavaa lukea juttu, jossa analysoitaisiin nykyisen Muumi-bisneksen tuottoja ja selvitettäisiin, kenelle rahavirrat päätyvät. Kiinnostuisiko joku toimittaja asiasta?

14 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Millaiset työehdot mahtoikaan vallita 1980-luvun Japanissa kun noita muumihahmoja piirrettiin. Esimerkiksi Disneyn piirrosfilmien värittämisestä kehitysmaissa (ties millä lapsityövoimalla) on kuultu juttuja. Samaa voisi verrata Japaniin, Muumien siirtomaahan.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs ihmeen logiikan mukaan muumien pörssiin vienti olisi järkevää?

Ymmärsitköhän Petteri katsoa asiaa muistan näkökulmasta, etkä tarkastella vai omasta sijoittajan näkökulmasta.

Pörssiin meneminen on kannattavaa kun tarvitaan lisärahoitusta kasvuun. Mutta jos ja kun rahaa tulee muutenkin ovista ja ikkunoista, ts. aivan tarpeeksi niin miksi ihmeessä pitäisi myydä osuuksia ja päästää muutkin jaolle tuloista.

Anonyymi kirjoitti...

s/muistan/omistajan/

Anonyymi kirjoitti...

Eräs entinen työnantajani pomo yritti motivoida meitä tekemään töitä jotten "Floridan eläkeläiset suutu".

Jokainen arvaa että kyseessä oli jenkki-firma jossa rahan teko on ykkösprioriteetillä. Kyseisen firman osakkeisiin on sijoittanut eläkkeitä hallinoiva taho.

Tuo motivointi ei toimi suomalaiseen ja suurella mielihyvällä sain todeta että tuokin motivaattori-idiootti sai potkut myös myöhemmin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Omistajille riittää rahan vastaanottaminen, se on selvää. Helppoa tulovirtaa, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään.

Yhteiskunta olisi kuitenkin tyytyväinen, mikäli Muumi-bisnes kasvaisi Disneyn tapaiseksi viihdeyhtiöksi. Se tietäisi työpaikkoja, verotuloja ja lisäisi pohjoismaiden sisältöbisneksen tunnettuisuutta.

Markus kirjoitti...

Onlyfans juttukin olisi varmaan hyvä keskustelunaihe.

Kuten esimerkiksi se, että amerikkalaiset uskonnolliset järjestöt painostavat maksunvälittäjä (mastercardia) joka alkoi painostamaan rehellistä liiketoimintaa harjoittavaa alustaa muuttamaan sisältöään...

Että minkälaisessa maailmassa sitä eletään kun tahtipuikkoa tuntuu heiluttavan jotkin ihan muut mitä ensikädessä luulisi...

Mitäs Järviselle nyt on tapahtunut?

Anonyymi kirjoitti...

Helppoa tulovirtaa, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään.

Olettaisin, että Muumuen kaltaisen suositun tuotteen tekijänoikeuksien vaaliminen työllistää jonkun juristin, joille luultavasti pitää maksaa korvauksena jonkin verran. Ihan toimettomaksi tuskin voi heittäytyä, jonkun ne laskut on maksettava. Toki senkin voi ulkoistaa, mutta työtä siinäkin on.

Yhteiskunta olisi kuitenkin tyytyväinen, mikäli Muumi-bisnes kasvaisi Disneyn tapaiseksi viihdeyhtiöksi. Se tietäisi työpaikkoja, verotuloja ja lisäisi pohjoismaiden sisältöbisneksen tunnettuisuutta.

Riskin kantamisen halukkuus vaihtelee, se on kunkin henkilökohtainen ominaisuus. Jotkut tyytyy pienempään riskiin ja tuottoon kun toiset, jotka on valmiita ottamaan isomman riskin onnistumisen toivossa. Voisihan Muumi-bisneksen laajentamisen toimeksi laittaa joku toinenkin taho, joka on valmis ottamaan riskin yrittämisestä, neuvottelee oikeuksien haltijan kanssa lisenssistä ja sopii maksettavasta korvauksesta oikeuden haltijalle.

Kukin tekee bisnestä tyylillään siten kun parhaalta itselle tuntuu ja se on OK niin kauan kun ei lain ja hyvien tapojen mukaan toimitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Prkl. S/ei lain/lain/

Anonyymi kirjoitti...

Unohtakaa muumit. Kari Wahlroosin uusi bisnes peittoaa Muumien pörssilistaukset mennen tullen. Markkinaan on putkahtanut Tuohivirta Corporation. Yhtiö on yhtä hämärä, kuin Wahlroosin muutkin bisnekset. Yhtiö pullistelee olemattomalla kaivosvarauksella ja olemattomilla kultavarannoilla. Tärkein bisnes näyttää olevan rahan kerääminen. Kovasti hoputetaan kiirehtimään, ensimmäinen kierros on kuulemma jo "täynnä" ja toinen alkaa tänään. Yritysrekisteristä löytyy yksi Tuohivirta Oy, joka on kuitenkin mennyt konkurssiin jo ajat sitten. Nimi on toki nerokas ja tuohien onkin tarkoitus virrata Wahlroosin taskuihin... Alkavatko coinit ehtymätön...?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuohivirta onkin kiinnostava seurattavaksi. Löytyy Facebookista, Twitteristä ja kotisivulta www.tuohivirta.com.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuohivirta nyt myös Ylen uutisissa: https://yle.fi/uutiset/3-12078351

Anonyymi kirjoitti...

Tukesin sivuilta löytyy varauspäätös VA2021-0030, jossa tuo Wahlroosin sivuilla oleva "varaus" on tehty 16.6.2021 ja jota Wahlroos on sittemmin yrittänyt YLEn tietojen mukaan siirtää itselleen. Tukesin mukaan näitä varauksia ei voi siirtää toisille. Tuohivirta Corporation-nimisellä yrityksellä ei siten ole olemassa mitään varausta, joten kyseessä on puhdas huijaus. Kukakohan tekisi rikosilmoituksen?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, kukaan ei tee rikosilmoitusta. Viranomaisia ei kiinnosta. Ehkä joku, joka on ehtinyt sijoittaa rahaa tällaiseen. Toisaalta jos Wahlroosin kelkkaan lähtee, ei varmasti ole rikosilmoitusta tekevää tyyppiä itsekään.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Kun tuossa alkaa olemaan tyypillisen pyramidihuijauksen tunnusmerkit ilmassa, Wahlroosin kelkkaan varmaan lähtee ensimmäisenä WinCapita-, OneCoin-, jne huijausten veteraaneja, jotka sakaaleina pyrkivät samalle haaskalle. WinCapitan yläorrella oli aika monta hyötyjä, jotka kyllä velvoitettiin korvaamaan rikoksella saamansa hyödyn. Sama porukka väittää edelleen WinCapitaa täysin lailliseksi ja toimivaksi valuuttakauppa-apparaatiksi.