tiistai 11. elokuuta 2015

Vanha uutinen sai verkkolehdet menemään helppoon

Uutinen Dubaissa hukkuneesta nuoresta naisesta, jonka isä ei antanut hengenpelastajien pelastaa tytärtään, sai eilen paljon huomiota.

Uutinen, joka olikin 19 vuotta vanha.
Eri maiden tunnetut ja vähemmän tunnetut verkkolehdet kopioivat ranskalaisen AFP-uutistoimiston välittämää uutista itselleen, kunnes brittiläinen Guardian perehtyi asiaan vähän enemmän ja sai selville, että tapaus oli sattunut jo vuonna 1996. Suomessa niin IltalehtiHesari kuin Aamulehti ovat sen jälkeen peruneet uutistaan.

Ilmaisten uutisten synnyttämä klikkikilpailu tuottaa jatkuvasti virheitä ja väärinymmärryksiä, jotka leviävät hetkessä kaikkialle. Suomalaisia toimittajia ei voi syyttää huolimattomuudesta, jos alkuperäinen lähde on epätarkka ja kaikki muutkin mediat kopioivat tarinan sivuilleen.

Tosin Emirates247 kirjoitti selvästi, että kyse oli muistosta eikä tuoreesta tapahtumasta. Sen olisi pitänyt herättää toimittajissa kriittisyyttä.

Lukijoilta kriittisyyttä lienee turha odottakaan. Somessa riittää nopea tunnereaktio, mitä vahvempi sen parempi. Keskustelupalstoilla uutista pidettiin taas uutena osoituksena vieraiden kulttuurien ongelmista. Arabeilla ja beduiineilla ei ole mitään käsitystä ihmisarvosta.

Uutinen tosin kertoi isän olleen aasialainen, mutta miksi takertua yksityiskohtiin, kun eivät toimittajatkaan niin tehneet. Eikä ole varmaa, muistiko tapauksesta kertonut hengenpelastaja asiaa edes oikein. Uutinen ei liioin kertonut, minkä tuomion isä sai pelastustoimien estämisestä.

Uutisen perusteella on siis mahdoton sanoa varmaksi yhtään mitään.

Ajatusleikkinä voisi miettiä, millainen uutinen Suomesta saattaa joskus levitä maailmalle: vanhemmat antoivat lapsensa kuolla, koska kielsivät verensiirron kristinuskonsa vuoksi.

7 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Kesällä oli uutinen otsikolla "Hämmentävä löytö: Puilla on ihmeellinen, terveyttä parantava voima". Tuollainne otsikko on pakko jakaa leipätekstistä riippumatta. Jakomäärä raksutti tuhansia, epäilevät kommentit eivät jakamista estäneet. Somettajia ei kiinnosta tutkimusmetodit, eivät he ymmärrä korrelaatiota ja syy- ja seuraussuhteita.

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/87478-hammentava-loyto-puilla-ihmeellinen-terveytta-parantava-voima

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Aasialainen? No, Arabiakin kuuluu Aasian mantereeseen, joten eipä siitä voi sen tarkempaa tietoa saada. Rekisteröidään meilläkin Irakista lähtöisin olevat rikolliset samaan nippuun Kiinalaisten ja Vietnamilaisten kanssa, mikä on jälkimmäisille todella rumasti tehty.

Anonyymi kirjoitti...

Uutinen ei ollut uutinen.

Tarina jäänee silti elämään isäm maallisten suulliseen perimätietoon vankkana kivijalkana vieraiden kulttuurien vastakkainasettelun oikeutuksesta ja todisteena muukalaisten rikollisuudesta.

Osmo kirjoitti...

Siis mikä tässä oli väärää? Tapaus oli tosi ja kertoo ko. kulttuurista. Jos väittää, että siinä on tapahtunut oleellinen muutos, niin väitteen esittäjällä on todistustaakka. Toki sen uutisoinnille sinänsä ei ollut syytä.

Anonyymi kirjoitti...

Siellä paha missä mainitaan: kristinusko ei ole ikinä kieltänyt verensiirtoa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Joidenkin kristinusko kieltää: www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/kysymyksi%C3%A4/raamattu-verensiirroista.

Anonyymi kirjoitti...

No, JT:sta voisi melkein sanoa, että melko kaukana kristinuskosta. Vaikka muuta väittävätkin.