tiistai 10. kesäkuuta 2014

Valeuutiset hämäävät oikeitakin medioita

Periaatteessa jokainen tietää, ettei nettiuutisiin ole luottamista, mutta siitä huolimatta pilat ja tahalliset vääristelyt onnistuvat ajoittain hämäämään kokeneitakin nettikäyttäjiä.

Ja mikä vielä pahempaa: nykyään ne hämäävät myös ammattitoimittajia, joten edes lehtiin tai tv-uutisiin ei voi luottaa (no ei tietenkään ole koskaan voinut, mutta nyt tilanne on entistä pahempi, sillä valeuutisilla on tapana paljastua).

Parin viime viikon saldo on kerrassaan huolestuttava.

26.5.2014 CNN:n sivulla oli "uutinen" asteroidista, joka törmäisi maapalloon yli 50 prosentin todennäköisyydellä vuonna 2041. Uutista jaettiin ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Monet hyvinkin kokeneet nettiaktiivit menivät halpaan. Jos he olisivat malttaneet lukea tekstin ennen jakamista, he olisivat ehkä huomanneet törmäyksen päivämäärän, joka oli 35. maaliskuuta. Se herätti omat epäluuloni ja jätin linkin jakamatta.

Asteroidi törmää maapalloon... NOT.
Juttu oli tietenkin täyttä puppua. Lukijoita hämäsi CNN:n osoite, joka yleensä takaa tietojen oikeellisuuden. Tässä tapauksessa kyse oli kuitenkin kansalaisjournalismista. Kumma, ettei CNN itse tullut ajatelleeksi tällaista kepposta antaessaan domain-nimensä kenen tahansa käytettäväksi.

Maikkarin uutistoimitus meni pahemman kerran retkuun 31.5.2014. Se uutisoi netissä jo kaksi viikkoa kiertäneen jutun, jonka mukaan autoteollisuus joutui romuttamaan valtavat määrät myymättömiä autoja. Paria päivää aiemmin saman oli kertonut Verkkomedia.org. Tuloksena oli nolo anteeksipyyntö. (Lisätietoa huijauksesta).

Näissä tapauksissa maalaisjärki ja yleinen elämänkokemus auttavat varovaista lukijaa. Mutta entä kun kyse on tiedemaailman valheista, joista harvalla on mitään taustatietoja?

Toissapäivänä Readingin yliopisto kertoi tietokoneen ensi kertaa läpäisseen ns. Turingin testin. Uutisen perusteella tämä oli merkittävä läpimurto tekoälyn kehittämisessä. Muutama kohta tekstissä tuntui mielestäni oudolta. Miksi 13-vuotias poika? Miksi vain 33 prosenttia tuomareista?

Pian kävi ilmi, että Readingin yliopisto oli vähintäänkin venyttänyt totuutta. Turingin testille ei ole selkeää määritelmää, joten yliopisto oli määritellyt ne itse. Lisäksi muut tutkijat olivat jo aiemmin kehittäneet ohjelmia, jotka onnistuivat testissä paremmin. Läpimurtona esitelty tulos oli siten hyvin kyseenalainen, eikä missään tapauksessa mediakohun arvoinen. Toimittajat menivät retkuun, koska eivät tunteneet asian taustaa ja olettivat, että yliopistoon voi luottaa. Ei voi.

Mitä siis tehdä? Toimittajien määrä on supistettu minimiin ja heidän tuottavuusvaatimuksensa ovat hurjat. Aikaa asioihin perehtymiselle tai edes faktojen tarkistamiselle ei jää. Niinpä kaikissa medioissa vastuu siirtyy yhä enemmän lukijoille.

Pari neuvoa kannattaa muistaa: kyseenalaista kaikki ja lue, ennen kuin jaat.

Lisäys klo 22: Tuore uutinen Irlannin orpokodin surmatuista vauvoista on sekin väärinkäsitystä. Tässä lähteenä ei kuitenkaan ollut nettisivu vaan toinen lehti. Kriittisyys kannattaa kaikissa medioissa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tavallisesti laadukas Helsingin Sanomat on myös sortunut valeuutisten levittämiseen useampaan otteeseen. Kuten tämä:

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/1135241294724

Lähde oli The Sun. Lisäksi sama virheellinen tieto oli uutisoitu eri medioissa jo vuosina 2003, 2004, 2005, 2007 ja 2008!

Joskus edes suuri määrä jutun epäkohtia ei riitä estämään virheellisen uutisen leviämistä.

hdmi kirjoitti...

MTV3 sai äskettäin huomautuksen JSN:lta kun se ei ollut oikaissut Ruotsin mellakkauutista, jossa puukottaja oli äärivasemmistolainen, eikä oikeistolainen kuten MTV3 väitti.

Eli onko maikkarilla joku kiihkovasemmistolainen toimitttaja jonka mielestä kaikki paha johtuu äärioikeistosta ja autoteollisuudesta ja niistä voi uutisoida mitä hyvänsä potaskaa.

Pari vuotta sitten Mtv3 sekoili pahasti Hlla-ahon oikeudenkäynnin yhteydessä. Ryhdistäytykää!

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvinen sanoo, että toimituksissa on nykyään niin kiire, ettei juttuja ehditä tarkistella. Olen jonkin verran miettinyt paljonko nykyään on toimittajia. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko toimittajia oli esimerkiksi vuonna 1990 ja paljonko heitä on nykyään. Veikkaanpa heitä nykyään olevan enemmän.

Itse jonkin verran toimittajien kanssa tekemisissä olleena tiedän, että valitettavasti tarkkuus ja sanotaanpa nyt vaikkapa tekoälyasiat eivät ole useimpien toimittajien kohdalla niitä vahvuusalueita. Kyllä vahvuudet löytyvät pikemminkin "yleisen höpöttämisen" osastolta.

Tutkivat journalistit ovat asia erikseen. He ovat oma rotunsa, mutta useimmat toimittajat eivät tutkivaan journalismiin pysty.