perjantai 23. huhtikuuta 2010

Facebook-käyttäjä vastuuseen muiden viesteistä?

Helsingin Sanomat kertoo oikeusministeriön suunnitelmista kiristää netin keskustelupalstojen ylläpitäjän vastuuta. Hieman kärjistäen esimerkiksi on otettu Facebook ("myös Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen muiden viesteistä"), mutta periaatteessa suunnitelmaa voisi tulkita noinkin.

Tästä samasta asiasta keskusteltiin syksyllä 2002, kun keskustelupalstat haluttiin rinnastaa lehtiin ja niille asettaa päätoimittajan vastuu. Silloin syynä ei ollut rasismi vaan pyrkimys välineneutraaliin säätelyyn. Onneksi järki voitti ja päätoimittajavastuu sälytettiin vain oikeiden verkkolehtien julkaisijoille.

Nyt panokset ovat monta kertaa korkeammat. Ministeriö haluaa kitkeä rasistista kirjoittelua ja toisaalta nettikeskusteluista on tullut yleistä kansanhuvia.

Ajatus siitä, että nettisivun omistaja velvoitettaisiin välittömästi poistamaan sivultaan muiden kirjoittamia rasistisia viestejä on ykskantaan mahdoton. Enkä nyt vedä lainkaan esiin sananvapauskorttia, koska sillä ei voi puolustella rasismia. Ehdotuksen ongelmat ovat paljon konkreettisempia ja helppo ymmärtää kaupunkilaisjärjelläkin.

"Ensimmäisen mallin mukaan keskustelupalstan ylläpitäjä velvoitettaisiin valvomaan viestejä ja tarvittaessa ottamaan selvää rasistisen viestin laillisuudesta".

Millä ihmeellä sivun omistaja voisi tietää, mikä viesti täyttää rasismin tunnusmerkistön? Asian arviointi on vaikeaa jopa oikeudelle. Pitäisikö omistajan soittaa joka kerta tällaista viestiä epäillessään oikeusministeriöön ja kysyä asiaa? Pitäisikö sinne perustaa oma rasismin tulkintayksikkö, jolla olisi hotline-numero?

"Toisessa mallissa itse valvontaa ei säädettäisi pakolliseksi, mutta ylläpitäjän pitäisi poistaa sellaiset viestit, jotka hän havaitsee laittomiksi tai joiden lainvastaisuudesta hän saa muulla tavoin tiedon".

Jos sivun ylläpitäjä havaitsee selvästi laittoman viestin (vaikka lapsipornokuvan) sivullaan, hän varmaan poistaa sen ilman erillistä velvoitettakin. Rasismin tapauksessa rajanveto on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Jos viesti on selvästi lainvastainen, poliisi voi velvoittaa ylläpitäjää poistamaan sen jo nykyisen lainsäädännön perusteella.

Entä miten sivuston ylläpitäjä voisi valvoa 24/7 sivujaan, jottei kukaan jätä sinne rasistisia viestejä? Ei mitenkään. Sivusto on harrastus, ei päivätyö. Rasististen viestien tarkoituksellisesta tehtailusta kehittyisi uusi nettihäiriköinnin ja kiusanteon muoto. Sillä saisi aiheutettua oikeudellisen rangaistuksen ikävälle bloginpitäjälle tai muka-Facebook-ystävälle. Rasismi-syytösten pelossa aiheesta ei voisi enää keskustella edes asiallisessa hengessä.

Jos ehdotus jostain kumman syystä toteutuisi, se ajaisi suomalaiset keskustelupalstat vaikeuksiin ja siirtäisi keskustelut ulkomaisille sivuille. Niiden ylläpitäjiä on käytännössä mahdoton selvittää.

Periaatteena tulee jatkossakin olla se, että kirjoittajat vastaavat viesteistään itse. Niin ikään haluamme suosia sitä, että keskustelupalstat säilyvät Suomessa - silloin myös kirjoittajien jäljittäminen on tarvittaessa mahdollista.

Valitettavasti meillä ei ole keinoa, jolla estää ihmisiä kirjoittamasta "N** ulos Suomesta" jonnekin päin nettiä. Se on vain hyväksyttävä hintana siitä tiedonsiirron ja viestinnän globaalista vapaudesta, jonka netti on aiheuttanut. Jos tämä on ajatuksena vaikea hyväksyä kannattaa miettiä millaisen muutoksen samainen tekniikka on aiheuttanut levyteollisuudelle, sanomalehdille -- tai vaikkapa demokratialle. Emmekä niillekään voi mitään.

4 kommenttia:

bulbasaur kirjoitti...

H.S.: Toisessa mallissa itse valvontaa ei säädettäisi pakolliseksi, mutta ylläpitäjän pitäisi poistaa sellaiset viestit, jotka hän havaitsee laittomiksi tai joiden lainvastaisuudesta hän saa muulla tavoin tiedon.

P.J.: Entä miten sivuston ylläpitäjä voisi valvoa 24/7 sivujaan, jottei kukaan jätä sinne rasistisia viestejä? Ei mitenkään. Sivusto on harrastus, ei päivätyö.

Tuskin ylläpitäjää vaaditaan reagoimaan kaikkiin valituksiin välittömästi 24/7. On kuitenkin selvää, että joissain tapauksissa (kuten thepiratebay) ylläpitäjä laiminlyö tahallaan valvonnan ja valituksiin reagoinnin.

(Ja jos sivuston pitäjällä ei oikeasti ole aikaa ja halua valvoa palveluaan tai reagoida valituksiin, voidaan kysyä, tuleeko hänellä ylipäänsä olla oikeutta ylläpitää moista palvelua.)

P.J.: Rasististen viestien tarkoituksellisesta tehtailusta kehittyisi uusi nettihäiriköinnin ja kiusanteon muoto.

Tämän vuoksi on bannit.

matti m. kirjoitti...

Kyllä entisaikojen filosofit jo tiesivät, ettei vika ole pilkkaajassa vaan siinä joka suostuu pilkan ottamaan vastaan. Sehän vain lietsoo vihaa että rasisti otetaan tosissaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

On kuitenkin selvää, että joissain tapauksissa (kuten thepiratebay) ylläpitäjä laiminlyö tahallaan valvonnan ja valituksiin reagoinnin.

Jos palvelun ilmeinen tarkoitus on vain mahdollistaa muille lain rikkominen, toiminta on avunantoa rikokseen. Siihen voidaan kaiketi puuttua nykyisenkin lainsäädännön nojalla.

Ymmärsin, että ehdotuksen takana oli nimenomaan halu asettaa palvelun ylläpidolle aktiivinen seurantavelvollisuus.

Tämän vuoksi on bannit.

Miten estäisin muita kirjoittamasta vaikkapa tähän Bloggeriin lainvastaisia kommentteja ollessani matkoilla?

SVA kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Seuraavan kerran kun käsittelet Suomen vallankumousarmeijaa, käytä oikeaa nimitystä "Suomen vapautusarmeijan" tms. sijasta.

Suomen vallankumousarmeijasta kuullaan vielä, riistokapitalistit tuntevat myös nahoissaan.