Kun tekijänoikeuslakia uudistettiin vuosituhannen alussa, ministeriö vetosi moneen otteeseen EU:n direktiiveihin. Se ei muka jättänyt kansallista liikkumavaraa, joten dvd-kopiointi oli pakko kieltää ja hyvitysmaksut pakko ulottaa tallentaviin digibokseihin asti.
Viime viikon keskiviikkona (6.5.2009) Hesarissa oli juttu kirjastokorvausten maksamisesta. Se antaa hieman toisenlaisen kuvan direktiivien noudattamisesta.
Kirjailijoiden oikeus saada lainauskertoihin perustuvaa korvausta kirjattiin Suomen tekijänoikeuslakiin jo vuonna 1995, mutta "korvauksia ei tuolloin edes aiottu maksaa".
Suomessa tehtiin poikkeus lainauskorvausoikeudesta kaikkien näiden kirjastojen kohdalla. Kieltämättä direktiivin tarkoitus jäi tältä osin toteutumatta", johtaja Jukka Liedes opetusministeriön kulttuuriyksiköstä muistelee.
Vasta, kun EU-komissio uhkasi viedä Suomen Luxemburgin tuomioistuimeen direktiivin väärästä implementoinnista, hallitus taipui vuonna 2005 hyväksymään lainauskorvausten maksamisen.
Jostain syystä AV-ala (ja erityisesti sen sisällä musiikki) saa kaiken huomion tekijänoikeuskysymyksissä. Se rohmuaa itselleen koko ajan uusia oikeuksia ja pidennyksiä vanhoihin suoja-aikoihin, kuten parhaillaan käytävässä kiistassa äänilevyjen esittäjien korvauksista.
Tekijänoikeuden sisällä on eroja. Sitä, että melkein minkä tahansa kirjan saa lainata kirjastosta ilmaiseksi, ei ole tähän asti korvattu tekijöille mitenkään. Ns. "kirjastokorvaus" on harkinnanvarainen avustus, jota myönnetään kirjailijoille ja runoilijoille harkinnanvaraisesti näiden anoessa rahaa uusien teosten luomistyön rahoittamiseksi. Avustusta myönnettäessä ei mitenkään huomioida sitä, kuinka paljon myyntitulojen menetyksiä kirjastolaitos on tekijälle aiheuttanut. Nimestään huolimatta apurahalla ei ole mitään tekemistä kirjastolainausten kanssa.
Uusi lainauskorvaus on vihdoin kytketty lainausmääriin. On vähintäänkin kohtuullista, että 10 vuoden venkoilun jälkeen hallitus vihdoin kääntää tässä kelkkansa, ja nytkin vasta EU:n painostuksen alla.
Minkälainen poru olisi noussut, jos Suomi olisi jättänyt toteuttamatta vuoden 2005 lakiuudistuksessa jonkin direktiivissä olleen AV-alaa hyödyttävän kiristyksen? Ei kai sillä, että monet ministeriön avainhenkilöt ovat entisiä Teoston työntekijöitä tai muutoin läheisissä suhteissa musiikkialan kanssa, ole mitään tekemistä asian kanssa?
Muuten: 90 % kirjastoapurahoista on korvamerkitty romaanien ja runojen tekijöille, näiden tuotannosta ja myyntiluvuista riippumatta. Tietokirjallisuuden tekijöille jää kymmenesosa potista. Onko tietokirjallisuuden merkitys tai sen tekemiseen kuluva aika ja rahamäärä kymmenesosa romaaneista ja runoista? Vai onko kyse vain siitä, millä ryhmällä on tehokkain edunvalvonta ja eniten ystäviä ministeriössä?
5 kommenttia:
Koko tekijänoikeuslainsäädäntö pitäisi mielestäni räjäyttää ja rakentaa alusta asti uudelleen. Eri teoslajeille säädetyt eri mittaiset suoja-ajat ei ainakaan mun oikeustajuun mahdu mitenkään. Jos hyväksytään, että hengentuotteilla on suoja-aika niin ei kai sillä ole merkitystä onko kyseessä vaikka kirja tai elokuva?
Itse ohjelmistoteollisuudessa työskentelevänä olen usein miettinyt sitä, miksei meillekin makseta korvauksiä vielä vaikka 50 vuotta koodin kirjoittamisen jälkeen? Mitenkä säveltäminen eroaa koodaamisesta? Vaikka toisaalta hyvin olen tullut toimeen ilmankin..
Olisiko jotenkin järkevää antaa *tekijälle* painoarvoa päätöksenteossa siitä, miten materiaalin vapaan jakelun suhteen pitäisi menetellä.
Esimerkiksi Petterin aikanaan erinomainen PC-käyttäjän käsikirja tuskin enää nykyään on minkään arvoinen taloudellisesti. Onko mitään järkeä säilöä sen tekijänoikeuksia vuoteen 2150 (tms.) saakka?
Historian havinaa:
http://lexkarpela.info/
"Ministeri Tanja Karpela (nyk. Saarela)[taitaa olla taas Karpela] valehteli EU-direktiivin velvoittavan nykyisenlaiseen lain muotoiluun; hänellä oli kuulemma asiasta Brysselistä "mustaa valkoisella", mutta tuota mustaa valkoisella ei sittemmin kuulunut."
Siteeraan tässä omaa Kodin digitekniikka-kirjaani (s. 417):
"Tammikuussa 2006 EU:n komissio vastasi europarlamentaarikko Henrik Laxin kirjalliseen kysymykseen asiasta. Kävi ilmi, ettei direktiivi velvoittanut rankaisemaan kopiosuojauksen kiertämisestä. Dokumentti, johon Karpela oli toistuvasti vedonnut, oli tavanomainen direktiivi esitöineen. Kansanedustaja Heidi Hautala oli pyytänyt asiakirjoja nähtäväkseen jo eduskuntakäsittelyn aikana ja vaati Karpelalta julkista anteeksipyyntöä, koska tämä oli puhunut vastoin parempaa tietoaan."
Ihanaa rouva ministeriä vietiin siis kuin pässiä narussa. Emmehän voi ajatella että Tanjuliinia olisi lahjottu.
Tekijänoikeusporukan hurskasteleva retoriikka on ollut tähän mennessä erittäin onnistunutta. Tiedotusvälineet ovat julkaisseet kaikki Alaspään sanomiset uutisina ilman eriäviä mielipiteitä. Mitä nyt joku hassu tietokonekirjailija on koittanut vähän protestoida lukijan palstalla. Ja nuoriso on tietysti masinoinut, mutta niinhän me aina tehdään.
Lähetä kommentti