torstai 11. toukokuuta 2017

Elisa menetteli väärin, mutta pilvi ei korvaa digiboksia

Jatkan vielä Elisaviihteen aikarajoituksesta, koska aihe on herättänyt niin paljon kiinnostusta.
Elisa on selvästikin toiminut asiassa huonosti. Kahden vuoden aikarajoitus on ollut tiedossa jo monta vuotta (ja mukana kilpailijan palvelussa alusta lähtien), mutta yhtiö ei ole tiedottanut siitä. Ehkä asiakaspakoa peläten se on jättänyt asiasta kertomisen viime tippaan, mikä on kohtuutonta, sillä kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen vuoksi asiakas ei voi nyt äänestää jaloillaan. Toivottavasti kuluttajaviranomainen ottaa kantaa Elisan menettelyyn.

Asiakkaat kokevat nettitallennuksen pilveen siirrettynä digiboksina, mutta juridisesti käsitys on väärä. Tv-ohjelmia saa tallentaa omaan käyttöön, mutta työtä ei saa antaa toisen tehtäväksi eikä varsinkaan maksua vastaan. Elisaviihde ja vastaavat palvelut eivät ole henkilökohtaista tallentamista vaan ne katsotaan uudeksi jakelutavaksi, jota säädellään ns. sopimuslisenssi-järjestelmällä (TekL 26. pykälä). Siksi pilvitallennus tuli ylipäätään lailliseksi vasta tekijänoikeuslakiin tehdyllä muutoksella (TekL 25 L-pykälä, 22.5.2015).

Elisa on siis jo kahden vuoden ajan virallisesti tiennyt, että tallenteiden säilymistä tullaan rajoittamaan kahteen vuoteen, koska se on itse ollut neuvottelujen osapuolena. Tämä olisi pitänyt kertoa kuluttajille ennen kuin he uusivat määräaikaisia sopimuksiaan.

Asia oli selvä jo tammikuussa 2014, kun OKM järjesti asiasta keskustelutilaisuuden (kalvot pdf-muodossa):
Aikaraja oli tiedossa jo 21.1.2014
Säilymisrajoitus ja pakolliset mainokset alleviivaavat sitä, ettei pilvitallennus ole kotinauhoituksen korvike. Jos haluaa pysyviä tallenteita, ne täytyy tehdä kotona. Toivottavasti kuluttajajärjestöt pitävät huolta, että tämä mahdollisuus säilyy jatkossakin.

VHS-nauhuri löytyi aikoinaan joka kodista, mutta nykyään ajatus kotinauhoituksesta on yhtä vanhanaikainen kuin viisarikello. Tämän johtopäätöksen vedin nähtyäni Verkkokauppa.comin palautettujen boksien vuoren:
Eikö kukaan enää halua tallentavia digibokseja?
Netflix ja kumppanit ovat totuttaneet meidät siihen, että kaikki sisältö on saatavilla pilvestä napin painalluksella. Näin ei tietenkään ole; Netflixin oma valikoima on surkean rajoittunut ja maakohtainen. Kuluttaja voi olla kuningas, mutta oikeuksia myyvät TV- ja elokuvayhtiöt ovat kuningaskuntia. Ne sanelevat ehdot ja luovat illuusion rajattomasta valinnanvapaudesta, koska se myy. Todellista vapautta kuluttajalle ei voi olla. Laki antaa vallan tekijöille ja heidän edustajilleen.

Tekijä on oikeutensa ansainnut, mutta lait ja bisnesmallit on luotu aikana, jolloin sisältö oli niukkuushyödyke. Nyt tarjontaa on enemmän kuin kukaan ehtii kuluttaa, joten kuluttaja kokee rajoitukset epäoikeudenmukaisiksi. Ne eivät aja edes tekijöiden tai suomalaisten tv-kanavien etua. Vaikeuttamalla kansallisten palvelujen käyttöä asiakkaita siirretään suoraan Hollywoodin ja jenkkipalvelujen syliin. Se ei ole kenenkään etu.

Kotimaisten toimijoiden pitää noudattaa kansainvälistä tekijänoikeuslakeja, mutta kahden vuoden säilytysaika on sovittu vapaaehtoisesti. Miksi kotimaiset yrittäjät ampuvat itseään jalkaan silloinkin, kun siihen ei ole pakkoa?

Suomalaisten artistien, tuotantoyhtiöiden ja tv-kanavien uhkana ei ole kotitallennus eikä edes piratismi, vaan internetin mahdollistamat uudet bisnesmallit, jotka suosivat suuria toimijoita ja poistavat väliportaita. Tätä kehitystä ei kannattaisi nopeuttaa omilla päätöksillä.

Olen itsekin ärtynyt Elisan toiminnasta asiassa. Onneksi oma sopimukseni on katkolla jo joulukuun alussa. Maksan nyt 40 euroa kuukaudessa Elisaviihteestä eli lähes 500 euroa vuodessa. Tallentava, älykäs digiboksi maksaa itsensä nopeasti takaisin, eikä aseta rajoituksia jos haluan katsoa jonkin dokumentin myöhemmin uudestaan. (Täsmennys: pelkkä Elisa viihde maksaa 19,90 eur/kk, 39,90 eur/kk hinnassa on mukana surkea ADSL, josta voisin hyvin luopua koska käytän myös 4G-reititintä ja älypuhelimissa on vielä omat nettiliittymät).

Joskus vanha tekniikka on parempi kuin pussillinen uusia – tai ainakin täytyy nähdä, että tekniikat on tarkoitettu eri tilanteisiin.
=============
Muutama lisäys:

Elisa mainitsee sivullaan kahden vuoden säilytysajasta, mutta kehuu myös että "kun katsot tallennusta, voit hypätä helposti mainostaukojen ohi". Käsittääkseni samainen sopimus velvoittaa näyttämään mainokset -- jos ei tallennushetken, niin ainakin katseluajankohdan mukaisesti.

Miksi sitten yksityistä kopiointia ei saa teettää toisella maksua vastaan? Tekijänoikeusaineistossa on fyysisistä esineistä poikkeavia rajoituksia ymmärrettävistä syistä. Ilman niitä voisi perustaa esim. CD-levyvuokraamon, jonka omistaja ostaisi yhden levyn ja vuokraisi sitä sitten esim. 5 euroa/vrk asiakkaille, jotka ehtisivät ottaa siitä nopeasti oman kopion (ihan laillisesti). Vastaavasti maksullinen kirjavuokraamo olisi hyvä bisnesmalli yrittäjälle mutta tuhoisa kustantajaille ja kirjailijoille.

Valtaosa digibokseista on yhtä suljettuja kuin Elisa viihdekin, tallenteita ei saa niistä ulos. Ohjelmat häviävät kun levy hajoaa. Televisioiden usb-porteista tallennus on mahdollista, mutta tikku tai usb-levy on alustettava niin, ettei tiedostoa voi siirtää ulos eikä katsella toisella telkkarilla. Katsojan kädet pyritään sitomaan kaikin tavoin ja tekemään tallennuksesta vain ajansiirtoa.

TekL 25 L-pykälässä sanotaan että "ohjelma on tallennuspalvelun asiakkaan katseltavissa ja kuunneltavissa asiakkaan itse valitsemassa paikassa ja itse valitsemana aikana". Tämähän ei toteudu kirjaimellisesti, sillä palvelujen käyttö on yleensä estetty ulkomailta. Expatit ja turistit voivat vain harmitella, kun eivät pääse katsomaan ohjelmia ilman kikkailuja.

Todennäköisesti osa käyttäjistä irtisanoo sopimuksensa Elisan kanssa, jolloin Kopioston perimät asiakaskohtaiset tulot laskevat (kts. Kopioston hinnasto). Vaikea nähdä, että tekijät tai alan kotimaiset toimijat voittaisivat tässä jotain. 

19 kommenttia:

petrip kirjoitti...

se 40€ on pääosin ADSL liittymästä. 50 Meg VDSL kuuluu tuohon hintaan se yksin olis joitain 32€

Jari kirjoitti...

Kirjoitin televisiosta kuusiosaisen sarjan.
http://digitaalinenilluusio.blogspot.fi/search/label/vanhatelevisio

Yhteenvetona voisin sanoa, että perinteistä televisiota on (tai oli) ihan turha korvata millään. Televisiota ei kannata nähdä enää tekniikkana, vaan kulttuurina ja sivistyksenä.

Markus kirjoitti...

Valitettavaa mutta totta. Itselläni on topfieldin tallentava digiboksi. Toimii ihan hyvin, mutta on pelkkä SD-malli. Jos minulla olisi nyt antennitelevisio, toppari muuttuisi antenniverkossa hyödyttömäksi nyt tulevan T2-muutoksen myötä. No minulla on kaapeli-tv, joten toppari on saanut nyt hieman lisäaikaa tulevaa kaapelitv-HD muutosta varten (tuliko 2019 tai 2020). Tietysti vanhoja ohjelmia saa katsella ihan vapaasti kaikkien rajojen jälkeenkin, mutta uusien tallennus estyy. Noh. Minulla on topparin kovo täynnä ohjelmia. Ja yhtään asiaa ei lohduta western digitalin vihreä tarra paistamassa ilmastointikolojen läpi. Nämä kun eivät kovin luotettavia kiintolevyjä ole... Kondensaattorit kapineen virtalähteestä jo meni, niin kuin tyyppivikana on, mutta juotoskolvilla siitä selvisi...

Toinen tallennustapa itselläni on nykyisin käytössä, telkkarin takalevyyn teipattu siirtokiintolevy. Eli usb-tallennus. En nykyisin enää kovin paljoa tallenna, joten tämä on hurjan kätevää ja tallentaa myös HD-kanavat. No taas kerran huonona puolena on pikkukiintolevyjen luotettavuus, sekä tietysti televisiolaitteen elinkaari. Eipä aukea kovo enää jos televisiolaite vaihtuu tekniikan muuttumisen tai hajoamisen myötä. Vaikka laite on vain pari vuotta vanha 55" panasonic, ei vastaavaa saa enää mistään jos hajoaa. Itselleni tietysti laite kelpaa hienosti vielä useita vuosia.

Eli siis näistä ei pysyväksi tallennustilaksi ole. Valitettavasti ainoa keino on koittaa noukkia yle/katsomo/ruutu/youtube-materiaalit hmm... epävirallisesti... mp4-tiedostoiksi itselleen omalle kotiserverille talteen. Youtube on näistä helpoin. Homma hoituu ihan simppelillä ohjelmanpätkällä vain urlin pasteamalla. YLE-materiaalia saa youtubesta samalla kikalla, tosin sitä ei sielä paljoa ole. Muut ovatkin sitten hieman hankalempia, mutta ei mahdottomia. Mikä tietotekniikassa mahdotonta olisikaan? Joka tapauksessa EI OLE muuta keinoa säilöä "suht varmasti" materiaalia itselleen pitkäksi aikaa... Tallentava DVD-aparaattikin oli itselläni jo vuosia sitten ja sekin hajosi. Eikä DVD-levyjä muutenkaan enää käytä. 4,7 gigaa on vain liian pieni tila. Elokuvamateriaalin pitkäaikanen ostaminen on taas helppoa, niitä saa sentään bluray-levyillä. Samoin useita sarjoja. Jos nyt niitä bondeja niin haluaa itselleen yleensäkään säilöä.

Jari kirjoitti...

Miksi televisiot ja digi-boksit kryptaavat kiintolevynsä, kun näitä selkokielellä tallentavia laitteitakin on laillisesti saatavilla.

https://www.linuxtv.org/wiki/index.php/DVB-T_USB_Devices

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni kotitallennuksessa on vielä se ongelma että Suomessa myytävien digitallentimien kiintolevyt on kryptattu toimimaan vain alkuperäisessä laitteessa. Tämä on siis minun käsitykseni, ei tieto. Onko mahdollisesti jollakulla asiasta faktaa?

Jos näin on tilanne niin ainoa tapa rakentaa edes jollain tapaa luotettava kotiarkisto tv-lähetyksistä on joko hankkia ulkomailta suoraan esim Dreambox tai sitten rakentaa PC ja viritin kombinaatiosta sopiva tallennin ilman kryptausta. HD tallennus varmaan tuo sitten taas omat ongelmansa.

Tosin olen todennut saman kuin Petteri - ei niitä vuosien takaisia tallennuksia tule katsottua. Ainoa mitä tätä nykyä haluaisi säilyttää on jostain syystä henkilökohtaiset ohjelmat joissa esim sukulaisia ollut esillä.

TV-kaistan jälkeen loppui tosin kaikki Suomi-TV katselu, Yle Areenaa tulee tosin katsottua joskus mutta aika ei riitä Areena+HBO+Netflix kokonaisuuden jälkeen muuhun.

Taisi olla vähän Pyrrhoksen voitto kotimaisille mainoskanaville tuo TV - Kaistan tappaminen

Humppapeto kirjoitti...

Minulla oli Elisa Viihteen edeltäjä (Saunavisio) käytössäni kymmenkunta vuotta sitten. Silloin pilvidigiboksi-idea oli vielä toimiva, kun tv-kanavien verkkopalvelut olivat vielä huomattavasti rajatumpia toiminnoiltaan.

Armon vuonna 2017 minulla on käytössäni HD-kaapeli-digiboksi, jota tosin käytän tallennukseen äärimmäisen harvoin. Enkä muutenkaan katso televisiota nykyään kuin 5-10 tuntia viikossa. Kaikki tarvittava näkyy kanavien nettisivuilta, Netflixistä, HBO Nordicista jne.

Niin, onhan minulla toki DNA TV -palvelu netissä. Se on tullut taloyhtiönetin ja HD-kaapelikortin mukana, mutta sille ei ole käyttöä eikä minulla ole edes erikseen maksettavaa tallennusta käytössä. Oikeastaan ainoa tarvitsemani juttu DNA TV:ssä on National Geographyn katseleminen mökillä...

Unknown kirjoitti...

Vihdoinkin huomio siitä kuinka Suomessa ammutaan omaan nilkkaan. Ilmeisesti ollaan Hollywoodin yms talutusnuorassa ymmärtämättä mitä tehdään. Tyhmä häviää. Näin se on.

TV-kaista piti saada nurin. Sieltä katsominen toimi kuin "junan vessa", toisin kuin nämä nykyiset kotimaiset raakileet. Sieltä sai tallennettua omalle kovalevylle sen mitä halusi.

Valitettavasti rypistäminen ei auta enää kun on jo housuissa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hollywoodin talutusnuorassa ollaan - sehän on selvä, koska myyjä määrittelee hinnat ja ehdot, ei ostaja.

TVkaistan ongelma oli, ettei sillä ollut sopimuksia kanavien kanssa, eikä silloinen laki mahdollistanut toimintaa muutenkaan. Nyt lakia on muutettu.

Suomi on silti edelläkävijä, muualla maailmassa vastaavia nauhoituspalveluita ei ole (samoista tekijänoikeudellisista syistä).

Mitä sääntelyyn tulee, Suomella ei ole mitään hävettävää. Esim. Ranskassa uusia elokuvia ei saa kolmeen vuoteen näyttää verkkopalveluissa, kuten Netflixissä.

Markus kirjoitti...

Hyvä puoli tässä kaikessa on kuitenkin, että on tottumuksetkin muuttunut aika paljon. Joskus teininä telkkaria tuli katsottua varmaan niin paljon, ettei sielä yksinkertaisesti ole enää mitään katsottavaa...

Kaikki on nähty jo aikoja sitten.

Siten nämä tallennusratkaisut tai oikeastaan enneminkin niiden puute on ihan samantekevää.

Sisällöntuotanto on ampunut itseään jalkaan pahemman kerran kun on vuosikymmeniä lähinnä haitannut kaikkea rahanahneuksissaan. Tämä on tehnyt efektin, että niin nuoret kuin me "entiset nuoret" kolmekymppiset... Ei enää katsota televisiota eikä kuunnella musiikkia... Pitäkööt tunkkinsa.

En edes muista koska olen viimeeksi käynyt elokuvissa. No eipä kaupungissa ole enää kuin yksi teatterikaan. Ei sisällöntuotannolla vain ole yksinkertaisesti mitään tarjottavaa minulle.

Voi kyllä sanoa, että elämä on parempaa ilman moista turhaketta.

Kaikki pelit ja vehkeet löytyvät. On tallentava täynnä tallennettua, mutta niitä ei koskaan tule katsottua. Kaikki tulee kuitenkin uusinnan uusinnan uusinnan uusintana jossain vaiheessa.

Onkin erikoista, että digitaalitelevisio, mistä aikanaan niin paljon hypetettiin, aiheutti valtavan kanavatulvan ja ähkyn. Sisällöntuotannolla ja jakelijoilla on todellinen ongelma löytää kanaville tarpeeksi sisältöä. Sitten sitä vähää sisältöä jauhetaan yksinkertaisesti niin paljon eri kanavilla ja uusintoina, että KATSOJIA ei enää kiinnosta. Digitaalitelevision piti pelastaa televisio, mutta se taisi tappaa sen...

Tehkööt muut omat johtopäätöksensä, mutta minä pärjään ilman televisiota (sisältöä) ihan mainiosti.

Anonyymi kirjoitti...

Televisio on auringonlaskun media, en ole katsonut sitä vuosiin, vaikka perheeni maksaa yli 300 € yleveroa. Tässä jos missä olisi LVM:n "mustan laatikon" paikka maksetaan vain "tien" käytöstä.
Mutta tästä tulee mielenkiintoisia ja pelottavia ajatuksia sähkökirjoista. Olen muutaman vuoden ostanut pääasiassa e-kirjoja. Tuleeko aika että nekin poistetaan pilvestä 2 vuoden kuluessa? Tai vaaditaan maksamaan lisää. No, luotan vielä Jeff Bezosiin.
Luin äsken uudestaan Orwellin 1984. jossa vanha "väärä" tieto tuhottiin ja historia kirjoitettiin systemaattisesti uudestaan. Tästäkään ei olla kaukana kuin algoritmit tai poliittisesti motivoituneet moderaattorit tuhoavat sisältöjä. Esimerkiksi Facebookin uskottavuus on tarkkailussa.

Anonyymi kirjoitti...

Markus: https://aajanki.github.io/yle-dl/index-en.html

Tuolla onnistuu Yle areenan imuroiminen omaan talteen tarvittaessa.
Areena on varsin hyvä palvelu, mutta monet ohjelmat katoavat sieltä nopeammin kuin ne ehtii katsomaan.

Markus kirjoitti...

Kiitos vain Anonyymi. Kyllä minä tiedän, miten ihan kaikista noista saa imuroitua "materiaalin" jos tarvis. En viitsi vain alkaa laittomuuksiin ja kertoa asiaa täällä yleisillä palstoilla, ettei ole mitään rikokseen yllyttämistä tai vastaavaa ... Itselleen imurointihan ei oikeastaan ole edes laitonta, mutta ohjeiden antaminen julkisesti isolle yleisölle asiaan voi ollakin. Sanoin vain, että kaikki on mahdollista kun nollista ja ykkösistä puhutaan ja tarvittaessa kaikista noista portaaleista saa haluamansa materiaalin itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Puhut Markus hassuja, ei ole mitään laitonta eikä mielestäni missään määrin edes moraalin vastaista a) käyttää yle-dl:ää tai b) antaa ohjeita sen käyttöön.

Osmo kirjoitti...

Tekijänoikeus ja sen rajoitukset ovat keinotekoista lakia. Vastakkain tekijän oikeus päättää teoksesta ja ansaita sillä sekä käyttäjän oikeus käyttää laillisesti hankkimaansa teosta haluamallaan tavalla. Kun nämä joutuvat vastakkain, tulee rajanveto-ongelmia. Kun rajoja vedetään tai siirrellään, ei pidä katsoa vain sitä juuri rajan toisella puolella olevaa vaan katsoa näitä ydinkysymyksiä. Muuten poikkeuksia voitaisiin aina laajentaa sillä, ettei sallituksi ehdotettu juuri eroa sellaisesta, joka on jo sallittu.

Kotona omalla laitteella tapahtuva tallentaminen, jossa edes tallennetta ei saa ulos levitettäväksi on helppo nähdä yksityisyyden piiriin kuuluvaksi. Kolmannen osapuolen tarjoama verkkopalvelu on luonteeltaan hyvin erilainen, siksi on luontevaa, että sitä koskee eri säännöt. Yksittäisistä rajoituksista voi aina kiistellä. Uskon, etteivät operaattorit hirveästi panneet tuossa aikarajassa hanttiin, koska se helpottaa heidänkin toimiaan., Ajatus, että Suomesta tulisi tekijänoikeuksien täysin villi maa ei oikein tunnu hyvältä. Tällä voisi olla vaikutusta ohjelmien hintoihin. Siinä mielessä ymmärrän järjestöjen puuttumisen asiaan. Tosin jos näistä kerätään tekijänoikeamaksuja, olisi hyvä, jos ne jaettaisiin katselujen mukaan. Tästä saisi järjestelmästä tarkat tilastot.

Elisan toiminta tiedottamisessa on ollut luokatonta. Systeemiä on markkinoitu suurella kapasiteetilla. Kun ei kerrota tulevasta aikarajoituksesta, tämä antaa täysin väärän kuvan. Kaikki nykyään olevat määräaikaiset on solmittu sinä aikana, kun rajoituksen tulo on voimassa, joten ne tulisi saada irtisanoa tai purkaa. Vaikka näin ei olisi, niin miksi kuluttajan tulisi kärsiä vahinko. Äärimmäisenä esimerkkinä voisi ajatella, että palvelu kiellettäisiin kokonaan ja siitä tulisi pelkkä videovuokraamo. Mielestäni, jos palvelu olennaisesti heikkenee, tulsi asiakkaan saada luopua siitä. Tämä muutos on olennainen.

TV-kaista oli palveluna täysin erilainen. Siinä ei edes yritetty jäljitellä digiboksia. Ainoa valinta oli tallennettavat kanavat, eikä siinäkään ollut mitään syytä olla valitsematta kaikkia. Jokaiselle oli selvää, ettei tällainen palvelu tule mitenkään olemaan laillinen ilman merkittäviä tekijänoikeuskorvauksia.

Siinä mielessä tämä oli positiivinen, että homma tehtiin markkinavetoisesti. Palvelu tuotiin ensin markkinoille ja sitten jälkikäteen lait säädettiin kuntoon. Tällainen ei ole Suomessa kovin yleistä. Muualla tämä on yleisempää, erityisesti Hollannissa. Lainsäätäjä ei voi innovoida uusia palveluita vaan pikemminkin on rajoittamassa niitä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vastakkain tekijän oikeus päättää teoksesta ja ansaita sillä sekä käyttäjän oikeus käyttää laillisesti hankkimaansa teosta

Sellainen pieni täsmennys, ettei asiakas hanki teosta vaan pelkän teoskappaleen (esim. cd-levyn tai nykyään pelkän kuunteluoikeuden streaming-palveluun). Hänellä ei edelleenkään ole mitään oikeuksia itse teokseen.

Kotinauhoituksessa asia on erilainen, koska asiakas ei hanki yhtään mitään - tv-yhtiö on vain ostanut oikeuden esittää teoksen julkisesti. Henkilökohtainen kopiointi on tekijänoikeuslain poikkeus.

Tekijänoikeuslakia piti muuttaa, jotta operaattorit pystyivät tekemään rajoitetusti kopiointia oman asiakkaansa puolesta.

Eri asia sitten, miten hyvin nämä vanhat juridiset käsitteet sopivat nykyiseen maailmaan.

Anonyymi kirjoitti...

lähtökohtaisesti kuluttajalta otetaan kaikki rahat pois, ja jos laki tukee niin otetaan varmuuden vuoksi tuhkatkin ja mitään ei anneta ilmeiseksi ja rajoitetaan niin paljon kun pystytään, otetaan vaikka "operaattoreiden" hybridi tv rajoitukset, kaikilla pitäisi nämä näkyä, mutta antenni asiakkaille annettu tämä mahdollisuus,, näin se bisness toimii.Ei nämä mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä ole.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Bisnes kukoistaa kun molemmat osapuolet kokevat voittavansa. Ei asiakkaita voi suoraan riistää, ainakaan niin kauan kuin kilpailijoita riittää.

henris42 kirjoitti...

Hmm, tähän "CD-levyvuokraamo" asiaan, ihan kuin kirjoihinkin - entä julkinen kirjasto? Muistan jo skidinä 90-luvun alussa että ihan kaupungin kirjastosta haettiin CD levyjä, ja ehkä tuli joskus DAT nauhurillekin otettua muisto kotikuuntelusta.

Onko julkisella sektorilla muka jotain erioikeuksia antaa matskua ilmaiseksi? Vai onko tämä ei-OK vain jos homma ei tapahdu "maksua vastaan"? Vai katsotaanko tekijänoikeuksia kirjastoissa läpi sormien?

Käytän itse myös Elisa Viihdettä, ei kyllä vakuuta toi tallennusjuttu. Toisaalta ns oikea kotinauhoitus on sen kanssa lähes mahdotonta, ellei mene suoraan HDMI streamiin kiinni. Se on kai kuitenkin yhä teoriassa laillista?







Petteri Järvinen kirjoitti...

Kirjastoista on laissa erityissäädöksiä (TekL 16. pykälä) ja lainoista maksetaan myös korvauksia (lainauskorvaus, 19. pykälä).