maanantai 16. joulukuuta 2013

Nyt se on virallista: GPS-tiemaksu

GPS-tiemaksutyöryhmän ehdotus on vihdoin julkistettu. Siinä ei ole mitään yllättävää, kaikki elementit ovat olleet julkisessa keskustelussa ja kritiikin kohteina jo parin vuoden ajan.

Ehdotuksessa luvataan toteuttaa järjestelmä tietosuojaa vaarantamatta. Mutta miten tämä tehdään, sitä ei kerrota. Se tulee olemaan liki mahdotonta, sillä verotuksen oikeellisuuden tarkistamiseksi ajot on rekisteröitävä jonnekin, ja jos ne ovat jossain saatavilla, on vain ajan kysymys milloin tietoja aletaan käyttää muihinkin hyviin tarkoituksiin. Niin on käynyt aina ennenkin.

Tänään sanottiin julki myös se aiemmin lausumaton tosiasia, että uudistukseen pakottavat liian ekologiset autot. Ne kuluttavat niin vähän bensaa, ettei haittavero enää tuota entiseen malliin. Haittaverot ovat ongelmallisia, koska ne ohjaavat kulutusta verotuoton vähenemisen suuntaan. Vero joko onnistuu fiskaalisesti, jolloin haitat säilyvät, tai onnistuu poistamaan haitan, jolloin tuotto romahtaa. Suo siellä, vetelä täällä.

Autoilun haittoihin luetaan yleensä myös ruuhkat, kolarit ja asumisviihtyvyyden lasku. Niitä voi mitata, mutta kuka mittaisi autojen hyötyjä yhteiskunnalle? Jos gps-maksu onnistuu vähentämään autoilua 30 miljoonan matkan verran (tällainen arvio ei voi perustua muuhun kuin isoon stetsoniin, sitähän on mahdoton arvioida), mistä se on poissa? Jäävätkö ihmiset koteihinsa vai viettävätkö he yhä enemmän aikaa verkkopalveluissa? Mikä on sen vaikutus palveluammatteihin ja talouteen?

On jokseenkin idealistista uskoa, että gps-maksun myötä 30 miljoonaa automatkaa korvattaisiin vastaavilla joukkoliikennematkoilla. Ja millaisia seurauksia tästä joukkoliikenteen kasvusta olisi niin ympäristölle kuin ihmisten tuottamattoman ajankäytön lisääntymiselle?

Avoimeksi jäi vielä monia yksityiskohtia, kuten se, mitä tapahtuu autoveron poistuessa. Paljon kuluttavat loistoautot halpenevat suhteessa eniten. Autot halpenevat, niillä ajaminen kallistuu. Tuleeko Suomesta siis Porschejen ja Ferrarien luvattu maa?

Suomen jakaminen maaseutuun ja kaupunkiin tulee aiheuttamaan mielenkiintoisen ilmiön, sillä se politisoi autoilun verottamisen ihan uudella tavalla. Keskustan kannattaa luvata, että valtaan päästessään se alentaa maaseudun tariffia ja nostaa kaupunkihintaa. Kokoomus lupaa todennäköisesti päinvastaista -- ja vihreät lupaavat korottaa molempia.

Nyt, kun ehdotus on julkistettu, on aika avoimelle keskustelulle. Kannattaako Suomen lähteä pioneeriksi gps-maksuissa, vai olisiko autoilun rahoitus järjestettävissä yksinkertaisemmalla tavalla?

Lisäys klo 20: Tämä yhtälö on jokseenkin mahdoton, sillä perimmäisenä tavoitteena on ohjata kansalaisten käyttäytymistä veroilla mutta kuitenkin niin, että veron tuotto ei saa laskea eikä käyttäytyminen siis muuttua : -) Mission impossible. 

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

1 näkökulma lisää verotuksen siirtämisestä käyttöpainotteiseksi: Mitä tapahtuu sitten kun osa autoilijoista todellakin jättää auton kotiin & menee julkisilla? Aivan, he eivät maksa veroa (ellei sitten säilytetä jonkinlaista vuosi/kertamaksuluontoista veroa). Onko tällöin riskinä kokonaisverokertymän pienentyminen?

Zarr kirjoitti...

Varmaa on vain se, että toteutuessaan tällaiset laitteet yleistyisivät valtavasti:

http://www.scmagazine.com.au/News/351659,students-hijack-luxury-yacht-with-gps-spoofing.aspx

Pelkkä GPS:n häiritseminen herättää aina epäilyksiä, mutta jos pistetäänkin oma auto keräämään verokilometrit ajamalla (vaikkapa ihan realistisen oloisia) reittejä pitkin maaseututeitä?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos GPS-maksu uhkaa toimia ja väki siirtyy joukkoliikenteeseen, maksu tullaan epäilemättä ulottamaan myös busseihin. Verokertymä on näet pakko pitää ennallaan.

LyhjeHylje kirjoitti...

Yhden asian voi varmasti sanoa; auto, polttoaine yms veroja EI poisteta tuli gps-maksu tai ei. Ehkä säädetään vähän alaspäin tai jaetaan vaikeasti tulkittavia vähennyksiä ettei kansa nouse barrikadeille kun uusi vero lisätään.
Mutta milloin yhtäkään veroa olisi poistettu?

Anonyymi kirjoitti...

Ketkähän sieltä tieltä halutaan pois. Työmatkalaiset? julkisiin joilloin työpäivä matkoineen venyy 10 tunnista 12 tuntiin. Muuttaakaan ei aina voi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän sille valtiolle tosissaan jää käteen tuossa uudistuksessa?

Yhä harvempi tulevaisuudessa ajaa ajokortin.

Nuoruuteni aikainen mennään ajelulle on täysin tuntematon asia nykyään.

Verkkokauppa toimii ja tuo tavarat kotiin, isotkin ostokset hoituvat.

Autot on menettänyt asemaansa statussymbolina. Isojen kalliiden autojen markkinat alkanevat katoamaan Euroopassa.

Itse en viitsi Lahteen päin matkustella kameraviidakon takia, joten ihmiset saattavat hyvinkin radikaalisti muuttaa liikkumistapojaan ja kohteitaan tuollaisten muutosten takia, mutta sen aika näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa'a mikä tuon boksin nimeksi. Liimaisiko päälle vaikka tarran DDR. Disgusting...

Anonyymi kirjoitti...

Työryhmän yksityisyydensuojajaoston raportti on ihan mielenkiintoista selailtavaa: http://www.lvm.fi/julkaisu/4374178/oikeudenmukaista-ja-alykasta-liikennetta-tietoturva-ja-yksityisyyden-suoja-alatyoryhma

Siinä kerrotaan hyvin seikkaperäisesti kuinka sensitiivisiä jopa täysin anonyymit paikka- ja reittitiedot ovat, ja kuinka niiden käsittelyyn on melkein mahdotonta löytää hyviä, yksityisyyden turvaavia ratkaisuja.

Lopuksi tempaistaan stetsonista suositus: älykäs ajoneuvolaite, josta tarkat tiedot siirretään kryptattuina palveluntarjoajan pilveen avoimia rajapintoja käyttäen. Näin saadaan verot maksuun ja luodaan kukoistava ITS-teollisuus.

Sokerina pohjalla, s. 15:
Tienkäyttömaksujen kohdalla valinta avoimen palveluympäristön puolesta on joka tapauksessa jo tehty. EETS -direktiivi edellyttää sellaista ympäristöä lain nojalla. Eräs toinen hankaluus EETS:ssä on, että palveluntarjoajat tulevat olemaan kansainvälisiä. Tämä tulee johtamaan tilanteeseen, jossa kansallisia veroja kerää ulkomainen yritys. Tällöin kansallisella viranomaisella on vain vähän mahdollisuuksia valvoa tarkkaan palvelun luonnetta. Lisäksi EETS:ssä palveluntarjoajat eivät ole minkään kansallisen viranomaisen hyväksymiä. Kaikki prosessit pohjautuvat palveluntarjoajien ja niiden laitetoimittajien itse-sertifiointiin. Operointivaiheessa on vähän mahdollisuuksia vaikuttaa tietovirtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Idea on kuin suoraan Orwellin maailmasta. Toisaalta melko suoraa jatkumoa suomalaiselle sosialismin ja demokratian sekasotkulle.

Ajatus ja viesti on siis selvästi se, että on yksittäisen autoilijan vika, että ilmasto lämpenee ja tiestö rappeutuu. Yleensähän yhteiskunnassamme on huolehdittu yhteisten asioiden toimivuudesta sentään kollektiiviselta pohjalta, erikseen yksilöimättä. Nyt ollaan lähtemässä syyttelylinjalle.

Pointti ei ole se, ettei autoilijaa ja tämän menemistä voisi reaaliajassa seurata. Vaan valvonta, vihreän sosialismin pakkosyöttö ja vapauden kunnioittamattomuus. Voisiko tällainen toteutua vaikka USA:ssa?

Kapitalismin yksinvallassa raha on ykkösarvo. Taloususkonnossa "kansalaisuus" on oikeutta palvella markkinakoneistoa, ja tämä jos mikä parantaa mahdollisuutta siihen. Automaatiokehityksen luonnollinen jatkumo, riittää kun ajat - me kyllä laskutamme. Suomalaiset sanovat tottakai "okei".

Sitten kun tämä tulee käyttöön (selvitystyötä tuskin tehdään ilman käyttöä) voidaankin jo alkaa miettiä uusia soveltamisaloja...

Anonyymi kirjoitti...

"Pointti ei ole se, ettei autoilijaa ja tämän menemistä voisi reaaliajassa seurata. Vaan valvonta, vihreän sosialismin pakkosyöttö ja vapauden kunnioittamattomuus. Voisiko tällainen toteutua vaikka USA:ssa?"

Yhdysvallat on eturivin valvontayhteiskunta. Missään muualla ei ole yhtä paljon automaattisia rekisterikilvenlukutolppia kuin siellä. 70 prosenttia poliisipiireistä käyttää ANPR-järjestelmää. Joissakin kaupungeissa viranomainen tietää kellon tarkkuudella, missä olit tiettynä päivänä. Kaupunkien sisäänmenoväylillä on kamerat, jotka välittävät tiedon kaupunkiin ajavista ja sieltä poistuvista ajoneuvoista reaaliajassa. Rekisteriä ylläpidetään myös lain vastaisesti määrättömiä aikoja ja sitä käytetään osana kansalaisten vakoilua. Tietoja ei poisteta, vaikka lain mukaan näin pitäisi tapahtua.

Kannattaa lukea:

http://en.wikipedia.org/wiki/Automatic_number_plate_recognition#United_States

Katzilla kirjoitti...

Onko maailmassa jo maita, joissa joka autoa seurataan ja tiedot tallennetaan?

Ja miten länsimaisissa demokratioissa yleensä suhtaudutaan kansalaisten totaaliseen valvontaan? Vallitseeko muualla sama naiivi "rehellisellä ei ole mitään salattavaa" -asenne?

Anonyymi kirjoitti...

"Kannattaako Suomen lähteä pioneeriksi gps-maksuissa, vai olisiko autoilun rahoitus järjestettävissä yksinkertaisemmalla tavalla?"

Järjestelmällä ei tietenkään ole mitään tekemistä autoilun rahoittamisen kanssa. Jokainen rahoittaa autoilunsa itse, ja ajetuista kilometreistä perittävät maksut menevät yhteiseen kassaan, josta jotain pientä palautetaan myös tienpidolle. Suurin osa menee velanmaksuun, tulonsiirtoihin, kouluille tai terveydenhuoltoon.

Anonyymi kirjoitti...

"Onko maailmassa jo maita, joissa joka autoa seurataan ja tiedot tallennetaan?"

Samanlaisia järjestelmiä on suunnitteilla monissakin maissa, erityisesi Yhdysalloissa -- taas. Oregon on toteutuksessa jo erityisen pitkällä.

http://www.nbcnews.com/id/28472161#.Uq_wtviLe1E

"A growing number of states are exploring ways to tax drivers based on the number of miles they drive instead of how much gas they use, even going so far as to install GPS monitoring devices in 300 vehicles.

The idea first emerged nearly 10 years ago as Oregon lawmakers worried that fuel-efficient cars such as gas-electric hybrids could pose a threat to road upkeep, which is paid for largely with gasoline taxes."

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä yhtälö on jokseenkin mahdoton, sillä perimmäisenä tavoitteena on ohjata kansalaisten käyttäytymistä veroilla mutta kuitenkin niin, että veron tuotto ei saa laskea eikä käyttäytyminen siis muuttua."

Tämä on blogistilta selvä ajatusvirhe. Kilometriveroa tietysti ruuvataan tarpeen mukaan ylöspäin. Lähtökohtaisesti järjestelmä olettaa, että entisen tasoinen verokertymä saadaan kolehtiin, mutta vähemmillä kilometreillä. Ilmeisesti tarkoitus on porrastaa matka jonnekin 17 000 km:n kohdalle, minkä jälkeen taksa alkaa juosta nopeammin. Aina on niitä, jotka kiusallaankin vääntävät rattia näyttääkseen, että perse ei ole tuohta.

Luultavasti ajatuksena on myös se, että hankintaveron poistuessa perhekunnat saattavat hankkia kaksikin autoa tai enemmän. Näistä saadaan ALV talteen, vaikka niillä ajettaisiin hyvin vähän nurkka-ajoa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Anonyymin mainitsema työryhmän yksityisyydensuojajaoston raportti on kiinnostavaa luettavaa.

Tässä suora linkki.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yksityisyydensuojaraportissa on sattunut hassu kömmähdys alkusivuilla, kun on tarkasteltu yksityisyydensuojan lainsäädäntöpohjaa ja oikeustapauksia. Siinähän on kokonaan päässyt unohtumaan Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka 8 artikla käsittelee juuri yksityiselämän suojaa:
8 artikla
Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta

1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.


Tämä on siinä mielessä hyvä säädös, että se on ensinnäkin suoraan sitova lakiin rinnastettavalla tavalla ja toiseksi sen merkitystä ei ole pakko järkeillä kokonaan itse, vaan EIT on antanut lukuisia ennakkopäätöksiä mitä moninaisimmissa käytännön tilanteissa.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, miten näet huolesi poliisin tiedonsaantioikeudesta itsekriminalisointikiellon suhteen, jos tiedot ovat kansalaisella itsellään?

Anonyymi kirjoitti...

Saksalaiset eivät saaneet toimimaan omaa järjestelmäänsä jolla oli tarkoitus kerätä raskaalta liikenteeltä maksuja automaattisesti vinjettien sijasta. Hankkeeseen paloi miljardi euroa.

Jos täällä oli arvio kustannuksista aluksi 450 miljoonaa euroa, Tieto tai Accenture käyttää hankkeeseen 2,5 miljardia eikä se silti toimi. Jos saksalaiset epäonnistuivat resursseineen tässä, ei se toimi Suomessakaan.

Yksityisyyden suojasta voi miettiä, kuinka poliisit kävivät huvikseen lueskelemassa hiihtodoping-jupakan aikaan tutkinta-asiakirjoja ja kuinka NSA-kohussa paljastui exien vakoilua yms. Hanke on yksityisyydelle katastrofi.

Voidaan kysyä, oliko Ollila jonka johdossa yksi Suomen suurimmista yrityksistä ajettiin farmiliigaan, oikea henkilö johtamaan hanketta? Saman Ollilan aikaan Nokia teki monta vuotta peräkkäin karkeita virhearvioita tekniikan kehityksestä muutaman vuoden tähtäimellä.

Tässä on pukki kaalimaan vartijana, polttoaineveroon ei kosketa ja se kohdistuu kuitenkin suoraan ajokilometrien ja päästöjen mukaan. Mitä enemmän ajat/aiheutat päästöjä, sitä enemmän ainetta palaa ja maksat veroja. Ei tarvitse tuekseen kallista järjestelmää. Mutta se on pahasta öljy-yhtiöille, jollaisen hallituksessa Ollilakin istuu.

jaska kirjoitti...

Toi haittaverojen periaatteellinen ongelma on hyvä pointti.

Lisäksi ruuhkamaksussa on oma periaatteellinen ongelma. Kun laitetaan ruuhkamaksu vähentämään ruuhkaa, niin ruuhkan aiheuttama haitta vähenee tasan tarkkaan saman verran, kun ruuhkamaksusta aiheutuva haitta on. Ihmiset toki arvostavat rahojaan, ruuhkassa käyttämäänsä aikaa ja muita vaihtoehtoisia kulkemis- tai asumistapoja eri tavoilla, mutta keskimäärin tilanne asettuu ennalleen. Kokonaishaitta ei vähene yhtään.

Website Security Test