sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Nuoruuden kirjoja antikvariaatista - Ohituskaista vapaaksi!

Netin kautta toimiva antikvariaattipalvelu on mahdollistanut uuden harrastuksen: kauan sitten luettujen kirjojen ostamisen ja uudelleen lukemisen. Onpa hauskaa lukea uudelleen kirjoja, jotka muistaa nuoruusvuosilta -- ja yleensä vielä väärin.

Esimerkiksi Alistair MacLean oli aikansa Ilkka Remes. Aina syksyllä ilmestyi uusi kirja, joka oli varma lahja isän pukinkonttiin. MacLean kuoli jo 1980-luvun lopussa eikä hänen teoksiaan enää löydy kirjakaupoista, mutta nettiantikvariaatti pelastaa tilanteen. (Antikvariaatti on mainio palvelu senkin vuoksi, ettei se pakota heti rekisteröitymään, ja kirjojen hinnat ovat vain muutama euro).

Toinen aikansa suuruus oli Desmond Bagley. Varsinkin Suomalainen nuorallatanssi (ilm. 1973) oli aikoinaan Tapaus, sillä osa tapahtumista sijoittui Suomeen.

Itselleni vanhojen kirjojen ostaminen on helppoa, koska kirjasin nuoruudessani vihkoon kaikki kirjastosta lainaamani kirjat. Toisessa vihkossa (nykyään tietokoneelle siirrettynä) on kaikki lukemani kirjat siitä lähtien kun täytin 15 vuotta.

Viimeksi tilasin kirjan Douglas Rutherford: Ohituskaista vapaaksi! Alkuperäisen lainasin maanantai-iltana 29.1.1979 Tampereen kaupunginkirjastosta, vaikka olisi pitänyt lukea samalla viikolla olleisiin matikankokeisiin.

Douglas Rutherford: Ohituskaista vapaaksi! 
Olipa jännittävää saada kirja taas käsiin yli 30 vuotta myöhemmin! Aikoinaan kiinnostukseni herätti se, että kirjassa päähenkilön piti ajaa suurella nopeudella halki Euroopan. Saksan ja Ranskan moottoriteiden kuvaus vaikutti nuorena eksoottiselta ja herätti halun päästä itse autoilemaan joskus samalla tavalla, mikä sitten paljon myöhemmin toteutuikin.

Ihmisen muisti on erikoinen kapistus. Kirjan lähtöasetelma ja yksittäinen lause kirjan loppuhuipennuksesta olivat jääneet kirkkaana mieleeni, mutta kaikki muu tuntui vieraalta -- aivan kuin olisin lukenut kirjan ensimmäistä kertaa. Tapahtumat eivät vaikuttaneet millään tavalla tutuilta edes lukemisen edetessä.

Ohituskaista vapaaksi! ei ole jäänyt kirjallisuuden historiaan. Vasta nyt sain tietää (kiitos netin), että Rutherford (1914-1988) oli englantilainen opettaja, joka erikoistui moottoriurheilua kuvaaviin kirjoihin. Niitä hän työsti viikonloppuisin ja koulun vapaapäivinä. Ohituskaista vapaaksi! ilmestyi suomeksi 1973 Sapo-sarjassa (alkuperäinen teos Clear the Fast Lane, 1971). Sapo-sarja oli outo valinta, sillä nimensä mukaisesti se erikoistui salapoliisiromaaneihin ja julkaisi mm. Agatha Christien dekkareita.

Rutherfordin kirjaa voi lukea kiinnostavana ajankuvana. Lähi-idässä taistellaan ja kirjan pahis on Kamalian kuningaskunnassa vaikuttava El Hakah -terrorististijärjestö. Autona on seitsemän litran moottorilla (!) varustettu sininen AC 428, jossa on peräti 345 hevosvoimaa ja 240 km/h huippunopeus. Aikoinaan luvut ovat varmasti olleet vaikuttavia, nyt tavallinen perheautokin pystyy samaan runsaalla kahden litran moottorilla.

Huvittavana yksityiskohtana mainitaan matkustajien ihmettely, miksi autossa on turvavyö jokaisella istuimella. Ja kun prinsessa Sarija haluaa soittaa Milanon läheltä Lontooseen, häntä kuljettava kirjan päähenkilö kauhistuu: "Mutta sehän voi kestää tuntikausia! Italian puhelinlaitos on hirvittävän hidas välittäessään puheluja ulkomaille."

Kirja kestää käyttöä ja kierrätystä paremmin kuin tekniikkaan sidottu videosisältö. Pisteet wanhanaikaiselle kirjalle!

Jaa-ha, sitten eteenpäin. Seuraavana hyllyssä odottaa uutta tulemistaan MacLeanin Miljonäärien laiva. Mitenkähän hyvin muistikuvani siitä pitävät paikkansa...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Muita hyviä vanhojen kirjojen ostopaikkoja ovat:
www.huuto.net, jossa myynnissä noin 366 000 kirjaa ja lehteä.
www.antikka.net ja www.antikvaari.fi

Osmo kirjoitti...

En tiedä mikä perheauto kiihtyy nollasta sataan 5,4 sekunnissa. Takapenkin turvavyöt tulivat Suomessa pakolliseksi 1981, joten en näe tuota mitenkään huvittavana. Pikemminkin nykyinen ylihysteria turvallisuuden suhteen huvittaa.

Tuo puhelujuttu on monille varmaan outo. Nykyään on itsestään selvää, että voi soittaa koska tahansa minne tahansa, joten ajattelee, että näin oli ennekin - toki ymmärtäen itsestään selvät erot, kuin että ei ollut kännyköitä. Kuitenkin Suomessa jos 1930-luvulla halusi soittaa Helsingistä Viipuriin sai puhelun tilattua seuraavaksi päiväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoremmat sukupolvet enimmäkseen kyllä tietävät, ettei ennen 1990-lukua ollut kännyköitä, mutta tuskin YMMÄRTÄVÄT, millaista oli lankapuhelinten aikaan. Eivätkä he taida paljon lukea kirjallisuutta, jonka avulla kokemus välittyisi.

Itse en halua vanhoja lukukokemuksia juuri toistaa, koska tuloksena on tavallisesti pettymys, mutta yksi kokemus minulla on kirjasta, jonka sain 20 vuotta liian aikaisin. Nimittäin sain ylippilaslahjaksi eräältä opettajaltani kieliharrastukseni takia nobelisti Juan Ramón Jiménezin kirjan Platero y yo (suom. Harmo ja minä). Kirja kuvaa espanjalaista kyläidylliä ja sen keskeisenä "henkilönä" on Platero-aasi. Ei oikein ollut ylioppilasnuorta kiinnostava aihe, joten ohuudestaan huolimatta jäi kirja lukematta. Myöhemmin kirja päätyi kierrätykseen (tai roskiin?), mutta hankin uuden pokkarikappaleen ollessani noin nelikymppinen. Nautin suuresti sen lukemisesta ja siitä onkin tullut yksi lempikirjojani. Se on myös varmasti maailmankirjallisuuden ainoita teoksia, jonka keskushenkilö on aasi - espanjalaisessa kulttuurissa vielä seitsemänkymmentäluvullakin merkittävä tekijä. Haikeudella ajattelen aikaa, jolloin elämä kulki aasinnopeudella. Silloin ei turhista hötkyilty...

Petteri Järvinen kirjoitti...

En tiedä mikä perheauto kiihtyy nollasta sataan 5,4 sekunnissa.

Ei varmasti kiihdykään nykyisillä massoilla. Tuolloin ei tarvinnut turvallisuudesta niin välittää, joten autot olivat kevyitä. Pääasia oli, että heppoja piisasi.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoruuden kirjojen lukemiseen ei tarvita edes netin kautta toimivia antikvariaatteja - ne nuoruuden kirjastot ovat yhä pystyssä :)

Website Security Test