Suomen poliisi tiedottaa niukasti onnettomuuksista ja niiden uhreista. Nimet jätetään kertomatta yksityisyydensuojaan tai "tutkinnallisiin syihin" vedoten.
Periaate on sinänsä hyvä, mutta toimiiko se enää internet-aikakaudella? Nettietsivät tietävät joskus jopa enemmän kuin poliisi (esim. Hillomies, Wincapita). Kun poliisi kertoo uhrin tai tekijän sukupuolen ja iän, loppu on kenen tahansa googlattavissa. Kaikki henkilötiedot ovat jo netissä, usein vieläpä tekijän itsensä laittamina.
Tähän kevääseen on mahtunut runsaasti traagisia tapahtumia. Pääsiäisenä vanha mies ampui nelikymppisen naisen, jonka kerrottiin toimineen YLEn sotakuvaajana kriisialueilla. Ei ollut vaikea googlata, kenestä oli kyse. Nimi varmistui myöhemmin Hesarin muistokirjoituksesta.
Pian sen jälkeen tapahtunut Bulevardin perhesurma hämmästytti niin viranomaisia kuin kansalaisia. Muutamassa päivässä nettietsivät selvittivät perheen nimen, isän työuran ja bisnekset. Nettikeskusteluissa spekuloitiin laajasti teon motiiveilla, kesken olleella muutolla, raha-asioilla ja isän henkisellä tilalla, eikä kaikki keskustelu ollut kovin asiallista.
Bulevardin tapauksessa nettietsivillä oli helppo tehtävä, sillä äidin isä esiintyi julkisuudessa. Poliisi oli ilmeisesti hämmentynyt tapauksesta, koska sen oma tiedottaminen oli tavallistakin sekavampaa. Alussa mm. kerrottiin, että "uhrit menehtyivät eri aikaan" -- sepä olikin relevantti tieto.
Viime viikolla tuli uutinen "kokeneen 36-vuotiaan suomalaislaskijan" menehtymisestä Alaskan McKinley-vuorella. Amerikkalaiset nettilehdet kertoivat tapauksesta yksityiskohtaisesti nimen kera. Tietoturvakonsultti, valokuvaaja ja vuoristokiipeilijä, jonka nimellä tehty Google-haku näyttää ensimmäiseksi hienon kuvagallerian seikkailuistaja omasta vauvasta. Tirkistely ei ole sopivaa eikä hienotunteista, mutta se on tietoyhteiskunnan väistämätön seuraus.
Perjantai-illan ammuskelussa vakavasti haavoittunut nuori naispoliisi oli nettietsivien tiedossa jo seuraavana päivänä. Nimi ja kuva löytyvät netistä. Samoin ampujan henkilöllisyys ja Facebook-sivu, jonka sisällöstä Ilta-Sanomat kertoo nimiä mainitsematta.
Kun omaisille on ilmoitettu, onko perustetta salata uhrien henkilöllisyyttä? Tieto löytyy kuitenkin netistä.
Yleensä nettietsivien johtolangat ovat oikeita, mutta joskus ne voivat kohdistua myös vääriin henkilöihin tai nimikaimoihin. Tilanne on hankala myös lehdistölle, koska se ei voi julkaista samaa tietoa, mikä on kaikkien saatavilla.
Kysymystä sivuaa toinen viime viikon uutinen. Monet poliisit olivat rikkoneet henkilötietolakia ja käyneet urkkimassa tietoja Mika Myllylän kuolinsyystä.
Kuolinsyy on jokaisen yksityisasia eikä kuulu julkisuuteen. Mutta kun kyse on julkkiksesta toteutuu periaate, jonka nimiin piraatit vannovat: "tieto haluaa olla vapaata". On kovin vaikeaa estää sellaisen tiedon leviämistä, josta riittävän monet ovat kiinnostuneita. Tavallisen kansalaisen paras tae yksityisyydestä on se, etteivät hänen asiansa kiinnosta ketään. Julkkiksilla tilanne on toinen.
Piratismia perusteltiin aikoinaan sillä, että drm-suojatun musiikin ostaminen oli hankalaa ja hinnat liian korkeita. Ikään kuin se, että laillinen vaihtoehto olisi hankala tai kallis oikeuttaisi rikkomaan lakia. Niin ei tietenkään ole, mutta moni hyväksyi ajatuksen periaatteellisella tasolla ja vaati levy-yhtiöitä reagoimaan muuttuneeseen maailmaan.
Oikein tai ei, julkkisten henkilötiedoissa monen ajatus kulkee samoja latuja.
Periaate on sinänsä hyvä, mutta toimiiko se enää internet-aikakaudella? Nettietsivät tietävät joskus jopa enemmän kuin poliisi (esim. Hillomies, Wincapita). Kun poliisi kertoo uhrin tai tekijän sukupuolen ja iän, loppu on kenen tahansa googlattavissa. Kaikki henkilötiedot ovat jo netissä, usein vieläpä tekijän itsensä laittamina.
Tähän kevääseen on mahtunut runsaasti traagisia tapahtumia. Pääsiäisenä vanha mies ampui nelikymppisen naisen, jonka kerrottiin toimineen YLEn sotakuvaajana kriisialueilla. Ei ollut vaikea googlata, kenestä oli kyse. Nimi varmistui myöhemmin Hesarin muistokirjoituksesta.
Pian sen jälkeen tapahtunut Bulevardin perhesurma hämmästytti niin viranomaisia kuin kansalaisia. Muutamassa päivässä nettietsivät selvittivät perheen nimen, isän työuran ja bisnekset. Nettikeskusteluissa spekuloitiin laajasti teon motiiveilla, kesken olleella muutolla, raha-asioilla ja isän henkisellä tilalla, eikä kaikki keskustelu ollut kovin asiallista.
Bulevardin tapauksessa nettietsivillä oli helppo tehtävä, sillä äidin isä esiintyi julkisuudessa. Poliisi oli ilmeisesti hämmentynyt tapauksesta, koska sen oma tiedottaminen oli tavallistakin sekavampaa. Alussa mm. kerrottiin, että "uhrit menehtyivät eri aikaan" -- sepä olikin relevantti tieto.
Viime viikolla tuli uutinen "kokeneen 36-vuotiaan suomalaislaskijan" menehtymisestä Alaskan McKinley-vuorella. Amerikkalaiset nettilehdet kertoivat tapauksesta yksityiskohtaisesti nimen kera. Tietoturvakonsultti, valokuvaaja ja vuoristokiipeilijä, jonka nimellä tehty Google-haku näyttää ensimmäiseksi hienon kuvagallerian seikkailuista
Perjantai-illan ammuskelussa vakavasti haavoittunut nuori naispoliisi oli nettietsivien tiedossa jo seuraavana päivänä. Nimi ja kuva löytyvät netistä. Samoin ampujan henkilöllisyys ja Facebook-sivu, jonka sisällöstä Ilta-Sanomat kertoo nimiä mainitsematta.
Kun omaisille on ilmoitettu, onko perustetta salata uhrien henkilöllisyyttä? Tieto löytyy kuitenkin netistä.
Yleensä nettietsivien johtolangat ovat oikeita, mutta joskus ne voivat kohdistua myös vääriin henkilöihin tai nimikaimoihin. Tilanne on hankala myös lehdistölle, koska se ei voi julkaista samaa tietoa, mikä on kaikkien saatavilla.
Kysymystä sivuaa toinen viime viikon uutinen. Monet poliisit olivat rikkoneet henkilötietolakia ja käyneet urkkimassa tietoja Mika Myllylän kuolinsyystä.
Kuolinsyy on jokaisen yksityisasia eikä kuulu julkisuuteen. Mutta kun kyse on julkkiksesta toteutuu periaate, jonka nimiin piraatit vannovat: "tieto haluaa olla vapaata". On kovin vaikeaa estää sellaisen tiedon leviämistä, josta riittävän monet ovat kiinnostuneita. Tavallisen kansalaisen paras tae yksityisyydestä on se, etteivät hänen asiansa kiinnosta ketään. Julkkiksilla tilanne on toinen.
Piratismia perusteltiin aikoinaan sillä, että drm-suojatun musiikin ostaminen oli hankalaa ja hinnat liian korkeita. Ikään kuin se, että laillinen vaihtoehto olisi hankala tai kallis oikeuttaisi rikkomaan lakia. Niin ei tietenkään ole, mutta moni hyväksyi ajatuksen periaatteellisella tasolla ja vaati levy-yhtiöitä reagoimaan muuttuneeseen maailmaan.
Oikein tai ei, julkkisten henkilötiedoissa monen ajatus kulkee samoja latuja.
22 kommenttia:
Samaa mieltä Hyvinkään tapauksesta. Erityisesti siksi että julkisuudessa kerrottiin yhden kuolonuhrin kuuluneen erittäin rajattuun ryhmään eli sm-tason urheilujoukkueeseen. Tällainen uutisointi on omiaan lisäämään huhuja henkilöydestä.
Lasketteluturma onkin hieman ongelmallisempi. Olisiko oikein, että nimen julkaisupäätös traagisissa onnettomuuksissa tehtäisiin sen perusteella missä onnettomuus on tapahtunut? Ts. onko jokin ulkomainen media julkaissut nimen vai ei.
Sivuhuomiona: oululainen Kaleva julkaisi ainakin verkkouutisessaan laskettelijan nimen. Ehkä oululainen laskija oli paikallisesti niin tunnettu, että lehti päätti julkaista nimen tai sitten asiaa on lähestytty juuri aiemmin mainitusta näkökulmasta.
En tiennytkään Kalevan uutisoinnista. Julkaisuperusteita on näköjään monenlaisia. Jos henkilö oli tuttu paikkakunnalla, hän oli asiantuntijana tuttu myös omalla alallaan koko Suomessa.
Kiertoilmaisut "eräs SM-tason pesäpallojoukkueen pelaaja" kuulostavat nykymaailmassa tahattoman koomisilta.
Urheiluruutu ainakin kertoi kuolleen pesäpalloilijan nimen eilen seitsemän jälkeen.
Olipas kyllä todella löyhä aasinsilta piratismin mollaamiseen.
DRM voi lisäksi urkkia tietoja koneeltasi eikä välttämättä anna sinun käyttää ostamaasi mediaa kuin yhdessä soittimessa. Tällaiseen kuluttajien oikeuksien polkemiseen ei pidä alistua ja globaalilta mediaplutokratialta pitääkin vaatia parempaa kohtelua.
Tiedon lisäksi myös kulttuuri tahtoo vapaaksi.
Tekijänoikeuksien haltijat ja hamstraajat yrittävätkin haitata uuden kulttuurin luomista vaatimuksillaan maksuista joille ei aikaisemminkaan ole ollut perusteita.
Voisikin sanoa, että aivan varmasti systeemi on vanhentunut jos luovuuden edistämiseen tarkoitettu järjestelmä tukahduttaa sitä. Näin on esimerkiksi tekijänoikeuden ja patenttilainsäädännön kanssa nykyään. Ne ovatkin harhautuneet pahan kerran alkuperäisistä tarkoitusperistään. Jälleen kerran voittojen tahkoaminen on muodostunut kaikkein tärkeimmäksi kriteeriksi vaikka onnellisuus muodostuu aivan muista tekijöistä.
Tällaiseen kuluttajien oikeuksien polkemiseen ei pidä alistua ja globaalilta mediaplutokratialta pitääkin vaatia parempaa kohtelua.
Toki sitä voi vaatia. Asiakas äänestää jaloillaan. Mutta vaihtoehtona ei silloin ole laittomuus.
Tiedon lisäksi myös kulttuuri tahtoo vapaaksi.
Ostin eilen Mission Impossible 4 Blu-rayn ja maksoin siitä kaupan pyytämän hinnan 21 euroa. Moni olisi ladannut sen ilmaiseksi verkosta. Minusta on eettistä ja oikein maksaa pyydetty hinta viihteestä -- tai olla ilman, siihen ei kuole.
Eikä MI-4 ole kulttuuria vaan kansainvälisen viihdeteollisuuden tuote. Ilmeisen haluttu, näköjään.
Jälleen kerran voittojen tahkoaminen on muodostunut kaikkein tärkeimmäksi kriteeriksi vaikka onnellisuus muodostuu aivan muista tekijöistä.
Piratismin puolusteluna tällainen argumentti on outo. Minusta se kertoo juuri päinvastaisesta.
"Poliisi kiistää netissä pyörineet huhut, joiden mukaan ampujan isä olisi poliisi." kirjoittaa Iltalehti.
Tuo loppuun heitetty piraattikortti on melko mauton ja härski. Yrität vääntää sloganista ikäänkuin poliittisen kannanoton toisten suuhun, vieläpä sellaisen ryhmän suuhun joka tiedon vapauden lisäksi puolustaa yksityisyyttä! Mistä tässä nyt oikein kenkä puristaa?
Tunnut myös vihjaavan että musiikin kuuntelijalla olisi velvollisuus ostaa DRM-suojattua musiikkia. Jos laillinen tuote on huonolaatuinen, kallis ja hankala ostaa, silloin nimenomaan on oikeus olla ostamatta. Harvempi laki pakottaa maksamaan jostain mitä ei halua ostaa.
DRM:ssä kyse on siitä että röyhkeä mediateollisuus yrittää yksipuolisesti sanella uusia käyttöehtoja olemassaolevan monopolin turvin. Monopoli on kuitenkin yhteiskunnan myöntämä, joten on aivan kohtuullista että yhteiskunta esittää muutosvaatimuksia jos monopolia ruvetaan väärinkäyttämään.
Ja mitä tällä on tekemistä yksityisyyden kanssa? Vain se, että juorujen levittäminen ei maksa kuin vaivaa. Pienissä kaupungeissa kaikki tiesivät aina toistensa tekemiset, Internetillä on tapana tuoda tätä ilmiötä vähän isompaan skaalaan kun kommunikaation etäisyys häviää. Netissä kaikki ovat samassa pikkukylässä jossa jutut leviävät ja kenestä tahansa voi tulla julkkis, myös tahtomattaan.
Jos noilta tiedon urkkijoilta käytäisiin kysymässä että pitäisikö heidän mielestään tiedot olla julkisia, voitaisiin saada ihan eri vastauksia. En usko että kysymys olisi ajatusten kulkemisesta sellaisia latuja pitkin kuin mitä yrität väittää, vaan pikemminkin taustalla on välinpitämättömyys kuin ideologia.
Tunnut myös vihjaavan että musiikin kuuntelijalla olisi velvollisuus ostaa DRM-suojattua musiikkia.
En tietenkään. DRM-musiikki ei yksinkertaisesti toiminut ja siitä luovuttiin. Asiakkaat äänestivät jaloillaan, kuten oikein olikin. Silti DRM:ää tai liian korkeita hintoja käytettiin jonkinlaisena oikeutuksena piratismille, mitä se ei voinut olla.
Piraatit väittävät että informaatio (oikeammin amerikkalainen viihde) haluaa olla vapaata. Miten tämä on sovitettavissa yhteen yksityisyyden kanssa?
"Suomen poliisi tiedottaa niukasti onnettomuuksista ja niiden uhreista. Nimet jätetään kertomatta yksityisyydensuojaan tai "tutkinnallisiin syihin" vedoten."
Toihan ei pidä paikkaansa. Poliisihan kertoo aina uhrien ja tekijöiden tiedot lehdistölle. Ainakin mä näen asian siten, että jos kerran lehdistö saa noi tiedot, niin poliisin pitäisi antaa ne kaikille halukkaille niitä pyydettäessä. Muuten se on syrjintää.
"Piraatit väittävät että informaatio (oikeammin amerikkalainen viihde) haluaa olla vapaata. Miten tämä on sovitettavissa yhteen yksityisyyden kanssa?"
Hyvä tyhmä, informaatio on vain sana ja sillä voi olla monta erilaista merkitystä. Onko toi todella niin vaikea asia tajuttavaksi, että tuosta pitää oikein piirtää tekoälykölle kuva?
Poliisi kertoo harkintansa mukaan uhrien nimet saatuaan ensin yhteyden kaikkiin omaisiin. Tiedotusvälineet joko julkaisevat tai eivät julkaise nimiä. Päätös riippuu siitä, onko uhri tunnettu tai muuten yhteiskunnallisesti merkittävä.
Tämä tapa toimia perustuu hyvään journalistiseen tapaan, jota valvoo Julisen sanan neuvosto. Myös sananvapauslaki sekä laki yksityisyyden sujasta ohjaavat tiedotusvälineiden toimintaa.
Verkon keskustelupalstat eivät kuulu JSN:n valvonnan piiriin. Anonyymiä kirjoittajaa eivät myöskään viranomaiset häiritse.
Se, että esim Alaskassa menehtynyt vuorikiipeilijä oli paikallisesti tunnettu, ei välttämättä oikeuta muiden paikkakuntien tiedotusvälineitä julkaisemaan hänen nimeänsä.
Verkon keskustelupalstoilla nimiä julkaistaan usein täysin harkitsemattomasti. Muutamassa henkirikoksessa keskustelupalstoilla julkaistiin uhrien nimet. Niiden lisäksi julkaistiin pari muutakin nimeä uhreina, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Myös henkirikoksen tekijäksi nimettiin useita eri ihmisiä. Oikea nimikin oli joukossa, ja monta väärää.
Tällaisessa tilanteessa olisi tietysti hyvä, jos tiedot asianmukaisesti tarkastava tiedotusväline julkaisisi nimet ja katkaisisi huhuilta siivet. Se ei valitettavasti läheskään aina ole mahdollista ilman, että tiedtusväline ottaa riskin JSN:n huomautuksesta. Myös rikosprosessi voi uhata.
Hyvinkään tapauksessa ampujan nimen voisi julkaista nyt, kun hän on myöntänyt tekonsa. Salaamiseen ei ole mitään perustetta.
Sen sijaan uhrien nimen julkaiseminen olisi huonosti perusteltavissa, jolleivat omaiset anna siihen lupaa. Toki sen voisi tehdä ja ottaa pienen riskin, mutta sen jälkeen po tiedotusväline revittäisiin netissä kappaleiksi "murhenäytelmällä rahastamisesta".
Nettihuhuista puheenollen, mistä tiedät että kuvagallerian vauva on hänen omansa? Kuvissa ei ole mitään tekstiä ja hän oli ilmeisesti ammatiltaan valokuvaajakin.
Kiitos tiedoista.
Se, että esim Alaskassa menehtynyt vuorikiipeilijä oli paikallisesti tunnettu, ei välttämättä oikeuta muiden paikkakuntien tiedotusvälineitä julkaisemaan hänen nimeänsä.
Paikkakuntakohtainen uutisointi tuntuu nykyisin mahdottomalta ajatukselta, kun kaikilla lehdillä on nettiversiot.
Oikea nimikin oli joukossa, ja monta väärää.
Vanhan sanonnan mukaan jotain leviää aina: jos tietoa ei ole, leviää huhuja.
Viestintämaailma on muuttunut niin monella tavalla, että uusia pelisääntöjä kaivattaisiin.
Luvatonta lataamista vähentäisi hurjasti se, että nykyaikaan sopimattomasta, eri aikaan eri maihin tapahtuvasta julkaisupelleilystä luovuttaisiin. Malttamattomat hakevat laittoman kopion, kun saavat tietää että omaan maahan julkaisu tulee vasta kuukausien tai jopa vuosien päästä.
21 euroa on aivan liikaa tuollaisesta roskasta.
Tässä ampujan FB-verkostosta tehty analyysi.
Hei, kirjoitin lyhyen vastauksen kirjoitukseesi blogilleni:
http://hannuoskala.fi/2012/05/petteri_jarvinen/
Nettihuhuista puheenollen, mistä tiedät että kuvagallerian vauva on hänen omansa?
Olet oikeassa - se oli hätiköity johtopäätös. Kävin vain katsomassa sivua, en perehtynyt asiaan sen tarkemmin, sillä kohtalokkaan uutisen jälkeen se olisi tuntunut vähintäänkin kiusalliselta.
Minua etenkin rikostapauksissa suututtaa tapa, jolla uhrien nimet ja kasvot salataan. Tänään Iltalehdessä oli uhrien naamat töhritty. Tämä törkeästi riistää uhreilta heidän ihmisyytensä. Heistä tulee massaa, jolla ei ole mitään merkitystä. Ei uhreilla ole mitään hävettävää, joten en näe mitään syytä heidän salaamiselleen.
Tieto on tiedotusvälineissä muuttunut tämän tapauksen yksityiskohdissa jo monta kertaa, esim: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194744961591/artikkeli/tama+tiedetaan+hyvinkaan+ampujasta+lue+taustat.html
Mutta tietohan on tarpeen tullessa muuttuvaa, kyse ei ole absoluuttisista totuusvälineistä vaan ns. hevosmiesten uutistoimistoista.
Muualla ei niin hienostella nimien julkaisemisessa. Kannattaa googlata vaikka Philip A. Contos. Löytyy lainausmerkeinkin 150000 hittiä ja vain sen takia, että mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa.
Hei, tiedoksi, että Alaskassa menehtyneellä laskijalla ei ole lasta.
Naurettavinta hyysäyhteiskunnan pelleilyä on,että rikolliset saavat esiintyä oikeudessa huppari silmillä, ei ole miestä edes naamaansa näyttää. Käräjätuomari Markku Pohjola muistaakseni kerran ärjäisi tällaiselle nuorisorikolliselle: "Tämä ei ole Teheranin oikeudenkäynti!"
Jokelan tapauksessa BBC sai tietää poliisin tiedotustilaisuudessa ampujan nimen suomalaisten toimittajien kanssa samaan aikaan. Heillä oli nimi jo valmiina tiedossa koska netin kautta hoidettu tiedotustilaisuuden radiolähetyksessä asia varmistettiin ja ennenkuin sanomalehtien nettisivuille oli nimi laitettu oli se jo nähtävissä BBC:n nettisivulla. Kuitenkaan BBC:llä ei ollut omaa toimittajaa koko tiedotustilaisuudessa joten se tuli osoitettua, että netti on oikeasti nopein tapa saada tieto eteenpäin ympäri maailmaa niin, että tieto saaavuttaa suuren yleisön kaikkein nopeimmin.
Lähetä kommentti