torstai 5. elokuuta 2010

ASAP ei ole nettilyhenne

Ylen aamuradiossa käsiteltiin tänään suomen kielen muuttumista. Kieli muuttuu nopeasti, kun englanninkieliset sanat ja netistä omaksutut lyhenteet yleistyvät arkikieleen. Esimerkkeinä annettiin LOL, OMG ja ASAP.

ASAP on tietääkseni vanha lyhenne eikä mitenkään liity internetiin, vaikka olen kuullut saman väitteen ennenkin. ASAP eli As Soon As Possible jäi mieleeni jo 1980-luvun alun television minisarjassa, jossa vanhempi upseeri ihmetteli itselleen tuntematonta lyhennettä. Muistan ihmetelleeni jo tuolloin ihmettelyä, sillä ASAP oli yleisesti käytössä.

Aamureportaasia mainostanut juontaja teki itse "alkaa tekemään"-virheen, jotka Ylen ammattilaisilla ovat harvinaisia. Sen jälkeen oli hieman huvittaa kuunnella, miten äänestä päätellen varsin nuorehko (ja sinkku, sen hän kertoi aiemmin viikolla) juontaja oli itsekin huolissaan oikeakielisyyden tulevaisuudesta.

Juontaja oli myös havainnut tuttavapiirissään miten englanninkieliset sanat leviävät suomeen. Sitä hän ei huomannut, että oman median ja työpaikan nimi (Yleisradio) on niin ikään napattu suoraan englannista.

Radiolle ehdotettiin aikoinaan suomenkielistä termiä sätiö. Se ei kuitenkaan yleistynyt. Miltä kuulostaisi "Yleissätiö" (ei siis yleissäätiö)? Siinä olisi puhdasta suomea :-)

12 kommenttia:

Ossi Mäntylahti kirjoitti...

lol.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ollut ollut kerppa unto nurmisen hommissa…

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa, pitkässä juoksussa Suomen kieli menee alas pitkin putkia..

:(

Teemu Likonen kirjoitti...

Petteri Järvisen mainitsema normi alkaa-verbin rektiosta syntyi aikoinaan aika vajavaisen tiedon perusteella. Jos suomen kielen eri muotoja olisi tuolloin tunnettu paremmin ja tutkittu nykyisillä menetelmillä, olisivat A-infinitiivi (tehdä) ja MA-infinitiivi (tekemään) täysin rinnakkaisia ja yhtä sopivia alkaa-verbin seuralaisia. Länsimurteet ovat kuitenkin saaneet suuremman painoarvon ja päässeet niskan päälle niin sanotussa murteiden taistelussa 1800-luvulla. Normi ei siis perustu mihinkään hyvin perusteltuun, kielen syvärakenteesta lähtevään ilmiöön.

Normi A-infinitiivistä alkaa-verbi seuralaisena on nykyään voimassa lähinnä vain perinteiden vuoksi. Sitä on opetettu kouluissa pitkään, ja jostain syystä nimenomaan tämä rektiokysymys on jäänyt yksittäisenä sääntönä monien mieleen jonkinlaisena oikeakielisyyden hallinnan mittarina. Kotuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi ja entinen Kotuksen kielenhuolto-osaston (kielitoimiston) päällikkö Pirjo Hiidenmaa itsekin hymähtelevät asialle eräässä haastattelussa (Yleisradio, muutama vuosi sitten). Hiidenmaan mukaan välillä tuntuu, että kielenkäytössä voi olla vaikka minkälaisia kömmähdyksiä, mutta ihmiset huomaavat ainoastaan ”alkaa tekemään” -rakenteen eivätkä mitään muuta. Suhteellisuuden tajua pitäisi olla kielinipottamisessakin. Kärjistäen voisi kysyä, onko alkaa-verbin rektio ainoa asia, jonka itse muistaa kielenhuollon opinnoista. Siksikö nimenomaan se täytyy poimia esiin muiden teksteistä tai puheesta?

Itse käytän molempia muotoja enkä pidä MA-infinitiiviä virheenä omien oppilaitteni teksteissä (peruskoulun yläluokat). Taitava kielenkäyttäjä tietenkin tiedostaa tämänkin ilmiön. Jos arvelee, että oman tekstin tai puhe-esityksen kohderyhmä saattaa pysähtyä tähän rektiokysymykseen ja syyttävät sormet nousevat heti esiin, kannattaa käyttää tyyliarvoltaan neutraalimpaa ”alkaa tehdä” -rakennetta. Kyse ei ole minkään todellisen kielivirheen välttelystä vaan siitä, että vältetään tekstin kohderyhmää kompastumasta epäoleellisuuksiin. Tärkeintähän on, että kohderyhmä keskittyy varsinaiseen sisältöön.

hdmi kirjoitti...

"Radiolle ehdotettiin aikoinaan suomenkielistä termiä sätiö."

Televisio olisi kai sitten näkösätiö? Kyllä on viiletä puhua suomea, se on kuin kakunpala.

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Teemu: "Alkaa tehdä/tekemään" on tosiaan kieliopin kuriositeetti, mutta viimeksi kun tarkistin, "tehdä" oli ainoa oikeaksi katsottu muoto. Onkohan ohje muuttunut, pidetäänkö molempia nykyään hyväksyttävinä?

Minkälaisia virheitä nykyään tehdään? Tarkoitatko selkeitä virheitä kuten "Me tehdään" vai enemmän tyylikysymyksiä kuten "tästä ei meinaa tulla mitään"? Näitäkö Hiidenmaa tarkoitti, vai jotain muuta?

Teemu Likonen kirjoitti...

Ehkä hieman epäselvästi ilmaisin mutta yritin sanoa, että ”alkaa tehdä” -normi kyllä on edelleenkin voimassa. Suomen kielen lautakunta on käsitelly asiaa viimeksi vuonna 2004:

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2928

Joudun korjaamaan edellistä kommenttiani, koska muistin ”alkaa tehdä ~ tekemään” -muotojen murretaustan väärinpäin. ”Alkaa tehdä” -rakenne olikin itämurteista ja ”alkaa tekemään” länsimurteista. Itäinen muoto valittiin 1800-luvulla tietoisesti kirjakieleen, vaikka yleensä läntiset murteet ovatkin saaneet enemmän painoarvoa. Tietoinen kielenohjailu alkoi tuolloin ja tietyt muodot vakiinnutettiin kirjakieleen – välillä hieman runnomalla, kuten tässä asiassa.

Nykyään normi on voimassa lähinnä vain perinteiden vuoksi: vuosikymmenien kielenhuollon perinnettä ei niin helposti käännetä. Yhtä muotoa on opetettu pitkään oikeana ja omassa nuoruudessa opittuihin ”vanhoihin kunnon normeihin” liittyy joskus tunteitakin. Joka tapauksessa haluan vielä korostaa, että tämä alkaa-verbin rektiokysymys ei ole koskaan ollut kovin vankalla pohjalla. Sen perusta ei ole kielen rakenteessa, sillä molemmat muodot ovat suomen kielen rakenteen mukaisia. Kyse on vain auktoriteetin päätöksestä ja johdonmukaisesta kielenohjailusta, joka on asettanut toisen kirjakieliseksi ja toisen murteelliseksi (ei siis vääräksi, kuten välillä paatostetaan). Tästä syystä normia ei kannata ottaa liian vakavasti eikä varsinkaan minään kaikkien normien äitinä.

Siispä laitetaan vaikka yhdyssanat kuntoon ensin. Niitä suomalaiset eivät oikein osaa kirjoittaa, ja minua kokeneemmat näyttävät olevan sitä mieltä, että yhdyssanavamma on lisääntynyt. Lisääntynyt tai ei, näkisin, että yhdyssanojen ymmärtämättömyys on paljon vakavampi käsitteiden ja kielen suhteeseen liittyvä ongelma kuin esimerkiksi omistusliitteiden puuttuminen tai varsinkaan alkaa-verbin seuralaisen valinta kahden periaatteessa yhtä oikean välillä.

(Pirjo Hiidenmaa viittasi haastattelussa enemmän sisällön epäselvyyteen.)

Jarppa kirjoitti...

muistanko väärin,että 60 luvulla kielitoimisto olisi määritellyt radiolle "sädin ja tv:lle "näkösädin"
urbaani legenda vai totta?

TJarppa

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Teemu: onko netissä jotain sopivaa sivua, josta voisi verestää yhdyssanojen muodostussääntöjä?

Vielä yksi suomen kummajainen: sanasta 'monta' ei ole erillistä partitiivimuotoa eli 'montaa' on aina väärin. Siinä vielä alkaa tekemään -muotoakin pienempi detalji. Itse opin asian kauan sitten tarkkasilmäisen lukijan lähettäessä aiheesta kirjeen (jep, se oli ennen sähköpostia).

Unknown kirjoitti...

Teemu Likonen kirjoitti:

"Siispä laitetaan vaikka yhdyssanat kuntoon ensin."

Ennen vanhaan asiat kyllä pantiin kuntoon, ei laitettu. Ainoastaan ruokaa laitetaan, ja jotkut voivat puhua vuoteen laittamisesta (itse kyllä käyttäisin verbia sijata). Surullista kyllä laittaminen yleistyy suomen kielessä hirmuisaa vauhtia panemisen kustannuksella.

Teemu Likonen kirjoitti...

Mikko: ”Ennen vanhaan asiat kyllä pantiin kuntoon, ei laitettu. Ainoastaan ruokaa laitetaan, ja jotkut voivat puhua vuoteen laittamisesta – –.”

Jos haluat vähän laajempaa näkökulmaa tähän ”ennen vanhaan” -asiaan, kokeile hakea laittaa-verbiä Kotuksen ”Vanhan kirjasuomen korpuksesta”. Kannattaa käyttää haussa jokerimerkkejä.

http://kaino.kotus.fi/korpushaku/vks-haku.xql

Vielä Agricolalla ei esiinny laittaa-verbiä merkityksessä ’panna, asettaa’. Ensimmäisen kerran verbi ilmenee tuossa merkityksessä herra Martin suomentamassa kuningas Kristofferin maanlaissa (1570). Siinä on kyse läänien laittamisesta. Korpuksen avulla selviää, että jo kirjasuomen varhaisessa vaiheessa laittaa-verbiä on käytetty monipuolisesti yleisessä merkityksessä ’panna, asettaa’.

Teemu Likonen kirjoitti...

Kvanttoripronominin ”moni” partitiivimuoto on ”monta”, joten ”montaa” on ikään kuin kaksinkertainen partitiivi. Siinä on vartalon perässä kaksi partitiivin päätettä peräkkäin: ”mon/ta/a”. Tällainen on normaalisti ilman muuta kielen vastainen, mutta ihmiset ovat hahmottaneet monta-muodon nominatiiviksi, ja siten muodostaneet siitä partitiivin. Montaa-muodolle on syntynyt oma käyttötarkoituksensa, joten suomen kielen lautakunta on vuonna 1995 hyväksynyt sen tietyillä ehdoilla. Lainaan suoraan Kielikello-lehden numerosta 2/1995:

---(lainaus)
Montaa-muoto on hyväksyttävä

1) useaa-muodon rinnalla tapauksissa, joissa montaa-muodon korvaaminen monta-muodolla aiheuttaisi merkityksen muutoksen, esim. Pöydässä oli montaa juustoa, vrt. Pöydässä oli monta juustoa; Luin montaa kirjaa, vrt. Luin monta kirjaa; Tyttö iski (= löi) montaa miestä, vrt. Tyttö iski (= valloitti) monta miestä, ja

2) monta-muodon rinnalla tapauksissa, joissa se selventää niitä merkitystehtäviä, joita partitiivilla lauseessa halutaan osoittaa, esim. Monta (tai: montaa) uutta sopimusta ei enää tehdä; En ole käynyt siellä montakaan (tai: montaakaan) kertaa; Tuskin meille monta (tai: montaa) vierasta tulee; Liitto rankaisi monta (tai: montaa) urheilijaa.

Sama asia yleisluonteisemmin muotoiltuna: montaa-muoto hyväksytään yleensä silloin, kun partitiivisuuden osoittaminen on ymmärrettävyyden kannalta tarpeen.
---(lainaus)

Selkein esimerkki lienee jokin syömistapaus, jossa totaaliobjektin ja partitiiviobjektin ero pitää osoittaa selvästi: ”Söin monta ~ montaa kakkua”.